Olo kuin Oskari Kuusihatulla

Lintumaailman viisas

Kuuntelin aamulla Ylen satelliittikanavan luontoradiota. Korppitutkija Pertti Koskimies kertoi hyvin mielenkiintoisia asioita korpista. Se on kuulemma älykkyydeltään samaa luokkaa lintujen keskellä kuin apinat nisäkkäiden joukossa. Levinneisyytenä koko maailma, Etelämannerta lukuun ottamatta.

Kun ohjelma oli loppui, siirryin parvekkeelle. Edestäni lehahti iso musta paikallinen korppi. Lienee käynyt salaa kuuntelemassa. Suomalaissukuinen varmaan, kun kiinnostaa mitä muut heistä puhuvat.


KOULUKENGÄT

Kuten aiemmin kerroin, saimme koulukenkätehtaalta edullisesti kenkiä. Jakelupäivä oli viime keskiviikkona. Banagala ja Ananda organisoivat jakelun.

Tehtaan kuorma-auto ajoi kanssamme paikasta paikkaan. Ensin menimme Baddegamasta suoraan sisämaahan, kylään, joka on nimeltään WANDURAMBE. Hyvin, hyvin köyhä kylä.

Koulussa on 2500 oppilasta ja 101 opettajaa. Opettajat olivat valinneet 167 kaikkein köyhintä ja/tai kengätöntä lasta. Lasten jalkojen koko oli piirretty paperille ja ne toimitettiin tehtaalle. Kunkin kenkälaatikon päällä oli lapsen nimi. Jako sujui joutuisasti. Kuka vielä väittää, ettei osata organisoida.


Jakojuhlat

Jakotilaisuus alkoi totutun tavan mukaan juhlilla. Ensin nostettiin molempien maiden liput. Puheita paikalliskielellä ja englanniksi. Minä en puhunut, kun eivät halunneet suomea ymmärtää.

Lapset seisoivat aluksi viivasuorissa riveissä isolla kentällä. Kun tilaisuus oli ohi, Banagala pyysi kaikkia lapsia yhteen etualalle. Sitten hän pyysi minut lasten keskelle. Otetaan kuva, sanoi munkki.
Annoin hienon Nikon kamerani Anandalle ja siirryin 2500 lapsen massaan. Pääni ylti 2-3 -kertaisesti massan yläpuolelle. Ja sivusuunnassakin koululuokan verran.

Alueella tuskin koskaan käy turisteja, joten mielenkiinto Väinämöisen ja Buddhan risteytystä kohtaan oli valtava. Kun astuin kentälle, lapset pakenivat monen metrin päähän. Pelokkaan ja uteliaan näköisiä pieniä kasvoja oli kuin Rymättylän metsässä mustikoita.

Ennalta suunnittelemattomasti, aivan spontaanisti käynnistin vuosien takaisen 7 Seinähullun shown suomalaisessa lastenjuhlassa. Käsittämättömän yksinkertaisella ohjelmalla. Mutta kyllä meni perille.

Kun näytin heille "natisevaa nenää" eli väänsin nenääni ja samalla narskutin salaa hampaillani 2500 lapsen joukko muuttui hiirenhiljaiseksi. Ja välittömästi sen jälkeen puhkesi raivoisiin ablodeihin.

Ja siitä lähtien olin piiritettynä 5 cm etäisyydeltä. Tuon sivistyneen ja taiteellisesti korkeatasoisen produktin jälkeen oli aivan sama mitä sanoin. Lapset ulvoivat naurusta. Lausuin mm. runon "Jänis istui maassa" foneettis-fyysisesti ja Suomen verotuslain 56 pykälän. Viimeksi mainitun kohdalla osa ainakin ymmärsi, koska meinasivat tikahtua nauruun. Osa nauroi vielä kotiin lähtiessäänkin.. Kyseisessä pykälässä nimittäin sanotaan, että epäselvissä tapauksissa verotus pitää toimittaa verotettavan etujen mukaan.

Onneksi paikalla oli muitakin suomalaisia, jotka totesivat tapahtuman. En olisi jälkeenpäin itsekään uskonut. Olen nimittäin aika poika näkemään epätodellisia unia. Viime yönä tein piilokameraa. Leikimme vaimon kanssa kahdestaan kotona sellaista leikkiä, että toinen menee komeroon ja toinen ottaa sieltä kuvan ja arvaa sen perusteella, kuka se on.

Kenttätilaisuuden jälkeen kiertelimme koulua. Ylpeänä meille esiteltiin koulun hammashoitohuonetta. Otin kuvan. Poran terä kiersi aamupäivällä 60 kertaa minuutissa ja iltapäivällä enää 50 kertaa. Se oli sellainen poljettava. Singer -merkkinen.

Koulussa oli kemian luokkakin. Uskon, että Iranin ydinvoimalahankkeetkin ovat turvallisempia kuin tämä varasto, jossa on yli 1000 ainetta ja joiden nimilaput olivat suurimmalta osalta kosteudessa lionneet pois. Opettaja sanoi, että aika ajoin he kokeilevat aineita ja sitten laittavat uuden laput kylkiin.

Ennen poislähtöämme yksi lapsista innostui kättelemään minua. Välittömästi sain kätellä 2500 lasta. Se oli sellaista ryhmäkättelyä, viisi kerrallaan. Ja lapsilla oli hauskaa. Voi lapsirassukoita. Vai minäkö se rassukka olin?

Tuli ihan merkillinen olo. Sellainen epätodellinen. Hetken kuvittelin, että olin Saariston Kuningas Oskar Kuusihattu ja kättelin talvinuotan maailmanennätyssaaliin jälkeen Turusta tulleita kaupunkilaisia, joista jokainen pyysi, et "an ny yks silak"

Kotimatkalla juttelimme uskomattomasta kokemuksestamme. Sellaista ei ennen ole ollut, eikä vähin äänin tulekaan. Sydän täynnä kiitollisuutta.

Sinä, joka olet mukana Lotus Hill kummihankkeessa, mahdollistit tämän. Kiitos, kiitos, kiitos.


Happening jatkui

Seuraavana vuorossa Halpatotan (135 orvon lastenkodin lähellä oleva ) koulu, Halpatota Roman Chatolic Scool. 255 oppilasta ja 20 opettajaa.

Oppilaat olivat suurimmalta osaltaan orpokodin lapsia. Voi surkeus miten rassukoita. Ja miten iloisia he olivatkaan. "Minä sain ne, minä sain" kiljui pieni likainen poika opettajalleen.

Kesken jakotilaisuuden pieni paljasjalkainen tyttö saapui hakemaan kenkiä. Hän asettautui jonoon. Kun hänen nimeään ei tullutkaan, hän vähin äänin poistui rivin taakse ja hetken kuluttua häipyi. Ehkä n. 6-vuotias resuvaatteissaan. Mistä lie kylältä tullut. Hätäännyin, kun hän häipyi, sillä olisimme halunneet hoitaa hänellekin kengät myöhemmin. Jatkoimme orpokotiin, jossa jaoimme vielä koulua käymättömille kolmisenkymmentä paria.

Kenkien jaon jälkeen vielä muutamalle lapselle pahimpien jalkojen haavojen desinfiointia. Jaossa oli 136 kenkäparia. Maksoin tehtaan edustajalle 176.000 rupiaa Lotus Hillin rahoista.

Kysyin johtajalta, että montako lasta nyt vielä on ilman kenkiä. Seuraavaksi hankimme 50 paria lisää.

Kotiin tullessamme pysähdyimme Naganden Stockalle. Marja oli eilen antanut aiemmin ostamani Lux-saippuat naapuruston vammaisperheelle. Nyt oli todellinen tarve ostaa tavaraa, jota tarvitaan. Tyhjensimme koko saippuaosaston. Käärepapereissa hymyili onnellisena saippuan tehosta kolme toinen toistaan kauniimpaa naista.

Olipa hyvä päivä.


Pentti-Oskari

AUTETAAN HEITÄ, JOTKA MUUT OVAT UNOHTANEET!