Mielenkiintoinen tapaaminen

Lähes välittömästi viime matkalta kotiutumisen jälkeen tapasin ensimmäisen kerran Positiivareiden Töytärin Jussin. Aika hauska tilanne. Päivittäinen yhteytemme - pitkästä välimatkasta huolimatta -opetti meidät tuntemaan toinen toisemme. Vaikkemme ole koskaan istuneet nokikkain.

Tapaaminen oli hengästyttävä. Toinen toistaan innokkaammin kerroimme toisillemme menneisyydestä, tulevaisuudesta, ajatuksistamme ja uskomuksistamme. Sanoinkin Jussille, että ihan kuin kaksi ensitreffeillä olevaa nuorta kilvan toistaa toistensa "mistä pidän - niin minäkin" -keskustelua.

Me molemmat toimimme paljolti myös tiiminä. Perhe mukana. Siksi oli luonnollista, että kutsuin Jussin perheen kylään Rymättylän Herrankukkaroon. Jussin vaimo Jaana ja tytär Jutta saivat hemmotella itseään maasavusaunan lempeissä löylyissä ja virkistyä lämminvesialtaissa kaislikon keskellä. Ja siinähän juttua kirposi. Oli mukava tavata ja asiat etenee yhteistoimin entistä paremmin.


Jaana, Jutta ja Pentti-Oskari

Totesimme vesitankkiprojektin olevan täydellinen tuloksiltaan. Myös konkreettinen tavoite ja kohde, vesitankki, oli varmasti onnistumisen yksi perusteista. Se oli vaan niin selkeän konkreettinen. Nyt haikailemme löytääksemme vastaavan toteutuksen ryhmäkummihankkeellemme. Hyviä ideoita vastaanotetaan mieluisasti. Erityisesti ideoita siitä, miten saisimme yritykset, yhteisöt ja yritysporukat aktivoitumaan. Jos hyvin välähtää, kirjoittakaa Jussille tai minulle. Hyvä idea palkitaan hyvällä mielellä. Ja hyvällä toteutuksella.


tuus

Pentti-Oskari

Päiväkirjan kannet uudelleen auki

Kolme viikkoa kotomaassa. Kelpoisaa olotilaa. Luojan kaunis syksy saaristossa. Sanonta siitä, että suomalaisen täytyy mennä muualle huomatakseen kuinka upea on kotimaamme, on edelleen totta. Hassua.

Töytärin Jussi soitti ja haikaili päiväkirjatekstieni perään. Kerroin hänelle omituisuuteni: Kun olemme Sri Lankassa, minulla on pakottava tarve kirjoittaa päiväkirjaani joka päivä. Se on niin tiukka juttu, että jos nukahdan illalla ennen kommunikaattorin näpyttelyä, herään aamulla kuin erityisen syntisenä. Mistähän moinen?

Siellä ei tipahda sanomalehti luukusta. Ei soi metalli radiossa eikä ruudussa pyöri tosielämän merkillisyydet. Ei huoju Juhani Palmut siellä eikä Lööpit muutenkaan huuda. Tulee mieleeni edesmenneen ystäväni Juha Vainion laulelma "Käyn ahon laitaa".

Ehkä irrottautuminen monikymmenvuotisesta elämän rutiinista tuo niin suuren kontrastin viidakkokylän rauhaan, että uuden elämämme arkipäiväisyydet tunnistautuvat tajuntaani ainutlaatuisina kokemuksina joiden pelkään unohtuvan. Siksi ne on taltioitava.

Siksi päiväkirjani on minulle yhtä rakas kuin finninaamaiselle puberteetti-ikäiselle viisikymmenluvun lopulla. Löysin vanhan päiväkirjani äskettäin. Hymyilytti. Pahinta olisi ollut tietoisuus, että joku ulkopuolinen olisi lukenut sitä. Nyt ei enää harmita moinen, vaan haluan jakaa kokemukset mahdollisimman monen kanssa.

Olemme monasti jutelleet vaimoni kanssa meille tsunamin aiheuttamasta traumasta ja sen hoidosta. Uskomme, että loputon puhuminen aiheesta arkipäiväistää hirveät kokemuksemme. Vaimoni pystyy keskustelemaan aiheesta minua enemmän ystäviensä kanssa. Minun terapiaani näyttää olevan kirjoittaminen. Teen sitä taas Naganden viidakkokylän talvikodissamme - tiedän sen - lähes joka päivä joulukuun alun jälkeen. Samalla konkretisoituu se, että meille ja ympärillämme tapahtuu koko ajan. Ja nykyään pääasiassa positiivisia asioita. Vai olemmeko pystyneet omaksumaan paikallisen tavan suhtautua elämään? Jos tämä on totta, olisimme me luupäät oppineet jotain tärkeää elämämme ehtoopuolella.

Mutta sitten tämä päiväkirjojen kirjoittaminen Suomessa. Täällä kotona! Olen yli 2 viikkoa tuskaillut niiden parissa. Eräänä iltana Marja sanoi, että mitä tuhiset? "En vain saa päätä aukeamaan. Pitäisi kirjoittaa, mutta kun ei aukea. Ei irtoa." Ja aihetta olisi. Merkillinen juttu.

Töytärin Jussi soitti, että käynnistämämme ryhmäkummihanke on lähtenyt upeasti liikkeelle. Siitä sain voimaa, niin että vippulat vinkuu. Ja nyt kirjoitan ainakin muutaman taltioinnin päiväkirjaani. Lupaan.

Suomeen tulomme jälkeen heittäydyimme ? totta kai - normaaliin elämäämme. Työelämään erityisesti. Mutta alitajunnassa jyskytti tietoisuus, että vajaan kahden kuukauden päästä lähdemme taas uudelleen paratiisisaarelle. On hoidettava sinä aikana tuhat tointa. Varainhankintaan nyt tositoimin. Se vaan nyt on niin, että rahalla tässä pääsee eteenpäin.

Oli upeaa kuulla, että vesitankkiprojektimme toteutui yli odotusten. Tavoitteena oli 200 tankkia. 50 tankkia on jaettu ja 200 odottaa jakamista, joka tapahtuu viimeistään joulukuun alussa mennessämme paikan päälle. Rahaa jäi vielä yli, ja se tulee olemaan Lotus Hill -hankkeen pesämuna. Lahjoittajat ovat mahdollistaneet vesitankkien hankinnan ja ovat lisäksi mukana orpojen ja vammaisten lasten hankkeissa. Se on upeaa. Siitä kiitoksia lahjoittajille niin paljon, että varmaan riittää.

Yhteistyökumppanimme Psykologien Sosiaalinen vastuu ry:n puuhanaiset Kirsti Palonen ja Sirkku Kivistö ovat tehneet suuren työn mm. UM:n hankehakemuksen parissa. Monimuotoisesti he ovat kiertäneet eri tilaisuuksissa ja vieneet asiaamme eteenpäin. Helsingissä ja Salossa on meneillään tsunamilasten piirrosten näyttely ja seuraavaksi se avataan 4.11 Raision Kauppakeskus Myllyssä.

Positiivarit Ky:n Töytärin perhe ja ryhmä ovat olleet avainasemassa tämän hankkeen saamiseksi ihmisten tietouteen. Olen ja me kaikki voimme olla todella kiitollisia heille. Ajatelkaa. Kun syksyllä 6.9 lähdimme Sri Lankaan, soitin edellisenä päivänä Jussille ja änkytin tämän hullun hankkeemme. Ja vastaanottajana oli toinen hullu.

Kun tulimme takaisin, yli 600 lahjoittajaa oli ilmoittautunut mukaan Positiivareiden kautta. Ja lisäksi lukuisa määrä suoraan PSV ry:n tilille eri informaatiokanavia myöten. Edessäni on 6 cm paksu pino pankin tiliotteita, joiden taltioimiseen tarvitsisimme talkooapua. Löytyykö Turun suunnalta?

Eli myötätuulessa seilataan.


tuus
Pentti-Oskari

Vesitankkien sijoituskohteet

Ensimmäiset 50 vesitankkia on sijoitettu seuraaviin kohteisiin

Munaz - 11/3, Steel Road, Dangeredara, Galle
M.H.M. Nizar - 10/B, Khongaha, Galle
A.R.M. Nizam - 220/14, Khongaha Rooad, Myagoda, Galle
M.S.S. Misiriya - 320/41, Mynagoda, Galle
M.M. Haris - 255, Olcotte Mawatha, Galle
I.M.S. Fathuma - 229/37, Kongaha Road, Mynagoda, Galle
A.S.M. Faiz - 48/1, Kongaha Road, Mynagoda, Galle
M.S.M. Faiz - Bandaranayaka Mawatha, Jambugoda, Galle
Siththy Faiza - 220/8, Kongaha Road, Galle
Siththy Fareeda - 255A, Olcotte Mawatha, Galle
M.R.M. Liyanath - Abdul Wahab Mawatha, Thalapitiya, Galle
Fathuma Aleesa - 220/11, Kongaha Road, Galle
Kamil Arooz - 71/44A, Kongaha Road, Galle
Fathuma Jifriya - 220/14A, Kongaha Road, Galle
Samshudeen Mohomad - 220/24, Mynagoda, Galle
A.R.M. Muhideen - 54/3, Abdul Wahab Mawatha, Galle
M. Fazli - 56/1, Abdul Wahab Mawatha, Galle
M.H.M. Furkhan - 100/9, Hirimbura Cross Road, Karapitiya, Galle
Ahamed Minhaj - 39, Abdul Wahab Mawatha, Galle
M. Shiras - No. 46, Abdul Wahab Mawatha, Galle
K.S.D. de Zoyza - 384/136, Colombo Road, Walawwatta, Dadalla, Galle
G.R. Mallika - 384/139A, Colombo Road, Walawwatta, Dadalla, Galle
H.G.A. Siripala - 384/140, Colombo Road, Walawwatta, Dadalla, Galle
W:H. Wijesiri - 384/131, Colombo Road, Walawwatta, Dadalla, Galle
H.M. Victor - 384/146, Colombo Road, Walawwatta, Dadalla, Galle
G.G. Gamachchi - 384/144, Colombo Road, Walawwatta, Dadalla, Galle
D.A. Sugathadasa - 384/138, Colombo Road, Walawwatta, Dadalla, Galle
Y.L. Gamini de Silva - 384/129, Colombo Road, Walawwatta, Dadalla, Galle
Deepasena Athukorala - 384/143, Colombo Road, Walawwatta, Dadalla, Galle
Y.B. Sujeewa Lakmalee - 384/141, Colombo Road, Walawwatta, Dadalla, Galle
Pathmini Ramanayaka - 382/B, Colombo Road, Walawwatta, Dadalla, Galle
H.W. Piyasena - 382/A, Colombo Road, Walawwatta, Dadalla, Galle
W.G. Dharmadasa - 384/145, Colombo Road, Walawwatta, Dadalla, Galle
A. Sunil - 384/139, Colombo Road, Walawwatta, Dadalla, Galle
L. Ghanasiri de Silva - 384/134, Colombo Road, Walawwatta, Dadalla, Galle
Sudath Weliwitigoda - 382/D, Colombo Road, Walawwatta, Dadalla, Galle
P.H.C.D. Wijesena - MC Quarters, No. 01, , Colombo Road, Walawwatta, Dadalla,
Galle
M.C.R. Pushpakumara - Mc Quartrters, No. 04, Colombo Road, Walawwatta, Dadalla,
Galle
D.D.Y.W. Hemachandra - 384/139A, Colombo Road, Walawwatta, Dadalla, Galle
A. Nandasiri - 384/142, Colombo Road, Walawwatta, Dadalla, Galle
Bandula liyanage - 382C, Colombo Road, Walawwatta, Dadalla, Galle
C. Malwenna - 384/137, Colombo Road, Walawwatta, Dadalla, Galle
Mrs. Piyarathn a - No. 18, Walawwatta Dadalla, Galle
H. William Ranasinghe - 384/133, Colombo Road, Walawwatta, Dadalla, Galle
W.M. Sirishantha - 384/139, Colombo Road, Walawwatta, Dadalla, Galle
D. Sirithunga - 300A, Dadalla, Galle
H.R. Dunchihewa - 384/133, Wakunugoda, Galle
D.L. Sunil - No. 167, Matara Road, Megalle, Galle
Buddhist Centre - Kaluwella, Galle
M.D. Sunetra - 36/10A, Thimbiriyawatta, Dangedara, Galle

Kotona

Kotona!

Syyskuulas suomalainen syksy. Pihalla ja rappusilla värikkäät vaahteranlehdet, joita en toivoisi koskaan lakaistavan pois. Lapsena säilöin ne talveksi vintille, että saisin katsella niitä keväälläkin. Ei onnistunut!

Saariston ruska on jälleen riemukas. "On ihmeen hyvä tulla kotiin taas?" lauloi ystäväni Lasse Mårtensson 60-luvulla.

Arki kohtasi keittiön pöydällä. Korkeus 80 cm. Lehtiä ja postia. Hetkessä olin sukeltanut kotikutoiseen elämis-kulttuuriin. Jostain syystä rahvaanomaisesti jätin Mervin ja Matin vuosisadan rakkaustarinan hempeät yksityiskohdat kurkkimatta. Voi heitä ja voi meitä.

Ensimmäisenä yönä hölmöjä ja holtittomia unia ja aamuyöllä pirunmoisia suonenvetoja jaloissa. Ihminen osaa hakea vettä kuusta, muttei saa aikaisekseen ergonomisesti inhimillisiä istuimia ilmaputkiloon. Arki ja todellisuus olivat vastaan-ottavia ja heittäydyin sen syleilevään syliin. Omatuntoni kuitenkin jyskytti taukoamatta: vesitankkiprojektimme ystävät haluavat lisää informaatiota. Sen olen luvannut.


Tilannetiedotus:

Projektimme on onnistunut yli odotusten. Tavoitteena oli 200 vesitankkia. 50 tankkia on jo jaettu. Lähipäivinä julkaisemme tarkan osoitelistan näillä sivuilla. 150 tankkia on tilauksessa ja yhteistyökumppanimme munkki Banagalan johdolla ovat tehneet jakelusuunnitelman seitsemälle eri alueelle ja tarkistavat parhaillaan tarkempaa jakeluosoitteistoa. Kohteet ovat sekä yksityisiä perheitä, kyliä, leirejä, kouluja, lastenkoteja ja sairaaloita. Milloin jakelu tapahtuu, on vielä avoinna, sillä mukaan on tulossa (toivottavasti) suurlah-joittaja, joka muuttaa tilanteen ratkaisevasti yhdellä kertaa. Joka tapauksessa tavoite saavutetaan ja saattaapa avustusrahaa riittää myös Lotus Hill vammaiskotihankkeelle. Lisää tietoa annan heti, kun faktat ovat tiedossa. Olemme onnistuneet tässä ruohonjuuritason avustustoiminnassamme ? monelle pienellä askeleella pääsee pitkälle.

Aivan viime päivinä ennen lähtöämme "löytämämme" kahden orpokodin avustaminen on myös käynnistynyt. Annoimme Anandalle käynnistysrahaa projektin aloittamiseksi. Hän selvittää Banagalan kanssa yhdessä orpokotien akuutit tarpeet ja annoin heille valtuudet palkata yli 5-vuotiaitten kotiin 2-3 opettajaa kahdeksi kuukaudeksi, sekä aloittaa tilojen siistimisen ja korjaamisen sekä esim. kenkien hankkimisen lapsille.

Tavoitteena on saada myös aivan pienten lasten orpokodille lisää hoitajia, sekä vauvoille ja lapsille erilaisia virikkeitä. Saamme väliaikatietoja asioiden etenemisestä. Alle 2 kk:n päästä olemme taas paikan päällä. Näiden olemassa olevien lastenkotien avustamisen uskon olevan silta varsinaiseen Lotus Hill projektiimme.

Pomo hondai!
Oikein hyvä!

Istuitii
Kiitos

Pentti-Oskari Kangas

PS. Tuttavani lehtipäällikkö pyysi tekemään viileän asiallisen kirjoituksen Sri Lankan tilanteesta. Enpä taida osata. Viileän asiallista? Jos toimisimme kuten ajattelisimme - viileän asiallisesti - emme olisi varmasti jaksaneet. Eräs tuttavani kritisoi päiväkirjojeni tunnepitoisuutta Se kuulemma antaa yksipuolisen kuvan asioista ja tapahtumista. Se juuri on tarkoituksenikin. Kirjoitan kuin "puberteetti-ikäinen" nuori rakkaalle päiväkirjalleen. Kirjoitan millaisena minä olen elämän kokenut näinä päivinä. Joku toinen kokee samat asiat toisenlaisesti - monet viileän asiallisesti.

Olen vain murheellinen siitä, että ylipäätään niin vähän kirjoitetaan erityisesti Sri Lankan tilanteesta. Suomalaisten matkatoimistojen valmismatkatarjonta Sri Lankaan on enää Tjäreborgin 40 henkeä per 2 viikkoa. Finnmatkat ja Aurinkomatkat peruuttivat kaiken. Thaimaan tarjonta on samanaikaisesti lisääntynyt 20 prosentilla viimevuotisesta.

Kuitenkin hotellien ja palvelujen taso Sri Lankassa on tällä hetkellä parempi kuin ennen tsunamia. Menkää matkatoimistoon tai nettiin. Colomboon lentää Euroopasta kymmeniä koneita joka päivä. Ceylon Keskusta eli MyJet matkatoimistoa käyttävät monet ystävämme. Meidän edestakainen lentomme maksoi viimeksi n. 700? . Hotelli maksaa 10-50? /hlö/yö. Tilaa, palvelualttiutta ja hymyä riittää. Eläminen maksaa meikäläisittäin tuskin mitään. Nähtävyydet ja Luonto kuin Paratiisissa vain voi olla.

Sri Lankan avun tarpeessa oleville turismi on jokaihmisen kehitysapua parhaimmillaan.

Kukkoilusta taidenäyttelyyn

Aamupäivällä kukkoilua ja paikallista liikennekulttuuria

Lähtöpäivän aamuvarhaisella heräsin riemukkaaseen lintukonserttiin. Naapurin kukko loihti maailmalle kaiken osaamansa ja varmasti ylitti vielä itsensä. Mistähän se oli kuullut, että siitä tulee tänään jälleen reviirinsä ainoa haltija? On se merkillisen pitkävihainen kukko kun kerran vaan ihan vahingossa kännykkäni merkkiääni kiekaisi viidakkoon suomalaisen maatiaiskukon kertosäkeet, meni pois tolaltaan.

Viimeiset 3 vuorokautta kukko on mielenosoituksellisesti ollut aivan hiljaa. Kunnes nyt sitten palautuivat viidakon äänet naapurustoon. Ihmisetkin heräilivät aamuisin kuinka sattuu, sillä vekkarista oli ?veto loppunut ". Nyt sitten kehtaankin kertoa kuulemani jutun kukkojen sielunelämästä. Coolman ja Ananda sen kertoi. Uskoin ensin, että kiusaavat, mutta alanpa vähitellen uskoa.

Itse asiassa kanatarhassa on useampi kukko. Normaalikukot hoitavat luontaiset hommansa ja pääkukko hoitaa tärkeimmät kiekumiset. Kuten esimerkiksi kellon ajan ilmaisun. Yöllä kello kolme se kiekaisee kolme kertaa. Neljästi neljältä ja niin edelleen. Ei viidakossa nykyäänkään kelloja yleisesti ole. Ei tarvita, kun on paikkansa pitävä pääkukko. Täällähän herätään auringon noustessa ja mennään tuutimaan se laskiessa. Se on energiansäästöä, eikä läheskään kaikissa majoissa ole sähköä. Mutta kukkoja on.

Luulin aluksi, että pojat hööpöttää minua, mutta sitten muistin Raamatusta kohdan, jossa Mestari sanoi Pietarille jotain sinne päin, että ennen kuin kukko on kolmasti laulanut....jne. Koetin jonain aamuyönä seurailla tätä paikallista ajanmääritystekniikkaa, mutta aina sekosin, kun en jaksanut laittaa valoa päälle ja tarkistaa, oliko kello 3 vai 4. Saattaa olla, että tämä kateellinen reviirinhallitsija tekikin minulle kiusaa. (Tiilikaispekka kertoi aikanaan, että kun hän on juonut illalla 3 kaljaa, hän herää kuudelta. Kun 4 kaljaa, herää viideltä jne. ?Mutta vanhemmiten?, sanoi Tiilikaispekka,"tuo kello on alkanut edistää") Nyt saa mestari kiekuilla pari kuukautta aivan surutta.
Ensi kerralla tuon kännykkä-äänen, jossa mussukkakana kotkottaa hempeän vetoavasti. Katsotaan sitten, minkälaisen verbaalihirmuisuuden kukko suustaan päästää. Jos se on oikein vanha kukko, se voi olla sille vaarallista.

Yritysmaailmassa on hyvä määritelmä asiakasmäärän taloudellisesta kannattavuusrajasta: Kannattavuus on kuin kanan kasvatus. Kahta vähempää ei kannata pitää...

Pakkasimme tavaramme ja lähdimme ajamaan pääkaupunkia kohti. Matkaa on vajaat 100 km, mutta kamikatse-vauhdilla siitä selviää jopa neljässä tunnissa. Matkalla on taas virkistävää seurata liikennekulttuuria, joka näyttää olevan yhtä kaaosta. Mutta tosiasiassa se on hyvin kurinalaista. Voisikohan sanoa, että se on buddhalaista liikennekulttuuria.

Ihminen on tien kuningas. Jalankulkijat, pyöräilijät, mopoilijat, moottoripyöräilijät, tuk-tukkilaiset. Ja arvoasteikon häntäpäässä tulevat sitten autot. Kun ihminen kävelee tien reunassa ja vastaan tulee auto, takana tuleva auto jää odottamaan ihmisen taakse kiltisti. Aina kun edessä on ihminen tai pyöräilijä, annetaan sille äänimerkki. Ei sen vuoksi, että se väistäisi, vaan tiedoksi, että tulen takaa. Jatka vaan samaan malliin, äläkä tee nopeita muutoksia kulkuusi. Ja tämä logiikka toimii.

Kunnes sitten yksi ainoa poikkeus vahvistaa säännön: expressbussit, jotka ajaa hemmetinmoista vauhtia torvi koko ajan soiden. Kuskit ajaa urakkapalkalla ajetun matkan perusteella. Liikennekuolemat ovat vasta kolmannella sijalla kuolinsyytilastoissa. Eniten kuolee käärmeenpistoihin ja palmusta putoamiseen.

Ajoimme Hikkaduwan temppelileirin kautta, jossa taiteilijatyttömme Vaasana veljensä ja isoäitinsä kanssa asuu. Marja osti ison piirustuspaperikansion ja väriliituja. Olisi upeaa järjestää tämän pienen 7-vuotiaan taidenäyttely Suomessa.

Ystävämme Colombosta lähetteli viestiä: Oli ollut vatsataudissa ja toiletissa aikansa kuluksi alkanut lukea mm. vessapaperin käärretekstiä. Siinä luki, että Best Before 1.10.2005. Ja hetken kuluttua kuulemma olo parani huomattavasti.

Iltapäivällä autoja, veroja ja pressanvaaleja

Saavuimme Colomboon. Samanlainen City kuin missä tahansa maailman centraaleissa. Hymyä ihmisten kasvoilla kovin niukalti. Ovatkohan katsoneet taivaskanavalta liikaa Suomen Tv kanavia?

Autot maksaa täällä saman verran kuin Suomessa. Maaseutulaisilla ei yleensä ole varaa ostaa uusia autoja. Japani kippaa laivalasteittain vanhoja savuttavia dieselautoja luontosaarelle. Päästökauppaa sekin. Ja maailma muka pelastuu. Globaalissa kaupankäynnissä on paljon merkillistä.

On kaiketi hyvä, että saarivaltio saa verotuloja yhteisten asioiden hoitoon (eikä niin kuin Saarnin Tapio, joka Suomessa vaalilupaustensa joukossa lupasi valtaan päästessään, että sen jälkeen valtio maksaa verot) .

Suomalainen pariskunta, joka on asunut vuosia täällä, kertoi ylpeänä, että kuuluvat niiden 15.000 saarelaisen joukkoon, jotka maksavat tuloveroa (saarella on 20 milj. asukasta). Se on suomalaisilta kunnioitettavaa. Kehitysapua parhaimmillaan.

Marraskuussa on pressanvaalit, ja paikallinen halonen on heikoilla (Rouvapressa Kumaratunga nalkuttaa kuulema koko ajan. Vanhuushan sen tuo tullessaan. Ja vanhuuteen kuuluu se, ettei huomaa eikä myönnä sitä ). Olemme poissa kuulemasta rakettien ääntä. Voittaapa kumpi tahansa, aina ammutaan raketteja. Häviön suruksi ja voiton kunniaksi. Ammuttavien rakettien määrä on siis vakio.

Banagala soitti. Hän on myös Colombossa noutamassa lentokentän tullista suurta kontillista avustustarvikkeita hollantilaisilta ystäviltämme. Kuun vaihteessa oli taasen tullut uusi verolaki. Munkit joutuvat maksamaan kontin sisällöstä maltaita. Banagalan ääni nousi oikein falsettiin, kun hän kertoi taistelustaan jälleen tuulimyllyjä vastaan. Mitalin toinen puoli: Kun tuloveronmaksajia ei ole tarpeeksi, pitää rokottaa muualta. Maallikkona (pahin kirosananikin on "voihan verokirja") haluaisin ehdottaa hallitsijoille, että vois laittaa pienen siivun saamistaan tsunamiavustusrahoista syrjään, ja maksaa sillä maahan lahjoitettavien avustuskonttien tullimaksut.


Tärkeä tiedotus

Tiedoksenne, että viime talvena tuomamme tsunamilasten piirrokset (samoja jotka oli kesäkuussa Sanomatalossa) on näytteillä 3 - 28.10.05 Herttoniemen sairaalan ala-aulan näyttelytilassa osoitteessa Kettutie 10, Helsinki Näyttely on avoinna arkisin klo 8-20 viikonloppuisin 11.30-19.00

Toinen näyttely avataan Salon Kirjastossa 24.10 Salon Unifemin järjestämänä. Näyttelyssä esillä olevia taideteoksia voi myös ostaa 200-300 ? hintaan. Rahat menevät lyhentämättömänä Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry: n keräystilin kautta Baddegamaan Lotus Hill hankkeen perustamiseen. (vammaisten lasten koti- ja koulutuskeskus). Käykää katsomassa, tulette hämmästymään.

Tarkoitus on syksyn aikana vielä saada aikaiseksi kirja - ähän raapaisua kokemastamme. Lasten piirroksia erityisesti osastoon, "Elämä jatkuu." Tulot Lotus Hillille. Tietenkin. Pysykää sivuilla. Informoin mm. vesitankkiprojektin jatkoetenemisestä.

tuus


Pentti-Oskari

PS. Jussi Töytäri välitti huolestuneen rouvaihmisen kyselyn Marjalle siitä, miten puolestaan miehen saa lopettamaan nalkutuksen. Silmää räpäyttämättä tämä mielestään kaiken kokenut totesi, että se vasta on helppoa. On vaan sokea, kuuro ja mykkä. Huomaa, ettei ole omakohtaista kokemusta

Kohti Suomea

Viimeinen päivä tällä erää täällä.

Piti nukkua pitkään, mutta vahtikoira räkytti aamuvarhaisesta asti. Kun klo 9.30 siirryimme aamiaista tekemään, näimme portin takana ensimmäisen kummilapsemme Kamalin isoisän ja äidin sekä nuoren tytön. He olivat odotelleet tuliaisiksi tuomansa kalan kanssa 2 tuntia. Kamal oli myrskylyhdyn kokoinen poika ottaessamme hänet kummipojaksi. Nyt tyttö esitteli itsensä Kamalin rouvaksi.

"Herttinen aika", sanoi vaimoni." Osaakohan meidän pikku Kamalimme olla oikein aviomies?" Vaimo on toiselta puolelta saarta. Puhemiehet vain järjestelivät nuoret yhteen. "Oppiikohan ne rakastamaan toisiaan?" tuumi Marja. En viittiny sanoa, että kyllä tässä elämässä oppii pakon edessä kaikenmoista.

Kamalille emme ostaneet aikanaan kalaa ruoaksi, vaan kalastusveneen verkkoineen. Nyt perheellä on nätti talo. Kamal kalastaa edelleen. Valtio lupasi hänelle uuden kalastusveneen. Niitä on nyt täällä rantapöheiköt ja pihat täynnä. N.6 m pitkiä lasikuituisia pieniä kalastajaveneitä on lahjoitettu ulkomaalaisten toimesta niin, että monella on niitä 2-3 kpl. On se kummaa, että monessa asioissa mennään koordinaation puutteessa yli kohtuuden. Sen sijaan 23- ja 25-jalkaiset isot kalastusveneet, joilla pääasiallinen saalis saadaan, tuhoutuivat lähes kaikki tyyni. Eikä uusia ole tullut.

Ajelemme mopollamme päivittäin lyhyitä matkoja. Marja ajaa ja minä istun edessä sarvissa. Hän päättää koska mopoa kallistetaan ja kuinka paljon. Minulla ei ole helppoa, mutta olen päättänyt ajaa vaikka pöheikköön, kunhan avioelämä ei vaan vaarannu.

Eilen olimme erään pariskunnan auton kyydissä. Mies ajoi ja vaimo nalkutti koko ajan niin, kun niillä ei ole yleensä tapana. Vihdoin mies hermostuksissaan tokaisi, että "kuka tätä autoa oikeastaan ajaa?" "Siinäs huomaatte!", sanoi vaimo. "Mies on ratissa eikä edes tiedä kuka ajaa!"

Kävimme päivän mittaan paikallisten ystäviemme kanssa läpi vesitankkiprojektin jatkumisen ja lastenkotihankkeen etenemisen. Takaisin tulemme alle kahden kuukauden kuluttua. Joten jatkoa seuraa.
Illan suussa otimme pienet nokoset. Marja herätteli, että piha on mustanaan ihmisiä. Väristä päättelin, että ovat paikallisia.

Viidakkorumpu pahus oli taas kertonut lähdöstämme. Kotiinlähtölahjat oli helluisia. Sain mm. tyynyliinan, jossa luki, että Good Night! Marja sai sellaisen kullanvärisen enkelin, joka pyöri paikallaan ja sisältä kuuluu aggressiivinen diskomusiikki paikallisittain laulettuna. Marjallakaan ei ole lauluääntä kovin paljolti. Marja tykkäsi lahjasta hurjasti ja sanoi opettelevansa sen laulun ulkoa. Toivon, että Suomesta ei saa pattereita siihen ihanaan laitteeseen.

Tiedättekö muuten miten saa vaimon lopettamaan nalkutuksen? Kertomalla hänelle, että se on varmin merkki vanhenemisesta.

Katselin illansuussa kun pihallamme asustava kuningaskalastaja kävi pihalla olevassa vesiastiassa kylvyssä. Se sukelsi paljuun kuin torpedo. Räpiköi muutaman sekunnin ja palasi puun oksalle sutimaan itseään. Lopuksi se levitti siipensä levälleen kohti aurinkoa kuivatakseen itsensä. Upea näky.

Sadevesiviemärissä kotiaan pitävä leguaani tuli taas näkyville. Ensin nousi kaivon kansi ja sitten leguaanin utelias pää tuli näkyviin. Marja sai kuvan. Kumpikaan ei säikähtänyt toisiaan. (Leguaani kyllä katseli pitkään meidän frouvaa. Olisi kiva tietää, mitä sen päässä liikkui). Marja alkaa tulla paikallisten kanssa toimeen.

Täällä ei virallisesti kovin usein erota. Eräs naapurin ukko, 86-vuotias, otti 60 avioliittovuoden jälkeen eron 76-vuotiaasta vaimostaan. Kun hänelle ihmeteltiin, että kun noinkin kauan on oltu yhdessä, kannattaako enää erota? "Liika on liikaa" tuumasi ukko.

Olemme saaneet lukuisia viestejä, että Suomessa on upea ruska. Sitä onkin jo ikävä. Lapin ruska on upea, mutta harvapa tietää, että saariston ruska on usein yhtä upea. On kotiintulomieli taas. Haikeuttakin poislähtö luo. Tänne on helppo tulla, vaikea lähteä.

Tuus

Pentti-Oskari

Sanoin ja kuvin

Nukkumaan mennessä muutama sananen vielä:

Viime raporttini loppuilmaisu "orpolasten kaatopaikka" oli ehkä liian voimakas kotosuomeen toimitettuna. Täällä turtuu asioihin, näkemäänsä ja kokemaansa. Kun tutustuimme 140 orpolapsen kotiin Marjan kanssa pohdimme sanaa, joka kuvaisi näkemäämme. Ehdotin sanaa "kaatopaikka" ja Marja sanoi, että se on kuvaava sana.

Se on paikka, johon orpolapset sysätään, kun ei muualla ole tilaa. Se on paikka, joka fasiliteeteiltaan on välttävä, mutta joka orpolasten henkisen elämän ja kehityksen kannalta on meidän ymmärtämyksemme mukaan kaatopaikka.

Olen aika väsynyt. Kerron lyhyesti: Vierailimme siellä uudestaan eilen illalla Baddegaman ystävämunkkien kanssa. Paikan johtaja antoi monipuolisen informaation paikasta. Tänään kotonamme vieraili 8 henkeä alueministeriöstä ja Baddegaman munkkeja. Teimme alustavia suunnitelmia paikan suhteen Anandalle jätettiin vastuu 2kk ajaksi, jolloin olemme poissa.

Uskon, että tämä paikka on se, johon moni halukas suomalainen avustustyöntekijä voi tulla auttamaan. Englanninkielen opettajia etunenässä, sillä monet lapset ovat hinduja ja tamileita, eivätkä ole kelpoisia kouluun kielitaidottomuuden vuoksi. Tähän lastenkotiin tuodaan lapsia mm. aiemmin käymästämme pikkulastenkodista, kun lapset täyttävät 5 vuotta. Tässä on työmaata. Erityisesti psykologeille ja terapeuteille. Mutta paljon lisää, kunhan ensin vähän huilitaan.

Tuus

Pentti-Oskari

PS. Täällä ihmiset ovat joskus miellyttävän kohteliaita. Eilen erän paikallinen kehaisi minua sanomalla, että olen lihonut kauniisti. Arvaa, olenko onnellinen?

Eilen illalla kylätiemme viereisestä pöheiköstä
itsensäpaljastaja oli hypännyt tyttöjen eteen.
Kylän väki haki henkilöä, muttei löytänyt. Tänään
kylämme nuoret miehet raivasivat viidakkoveitsin
kaiken aluskasvillisuuden koko tien matkalta 20 metrin
syvyydeltä viidakkoon. Tällaistakin sattuu. Kylän
nuorten miesten toteutus on fiksu ja hyvää ajatteleva.

Naapuritemppelin asunnottomien väliaikainen
leirikylä nyt.

Temppelileirin asukkaille uutta asuntoaluetta
rakentamassa. Elämä jatkuu.