Viimeisimmät tapahtumat Sri Lankasta 24.08.2006
Rakkaat ystävät!
Paljon on vettä virrannut Rauman ganalissa sitten viimeisen kirjeeni. Olen pahoillani, etten ole ehtinyt kirjoittaa aiemmin. On vaan tapahtunut niin paljon, niin lyhyellä aikajaksolla, etten ole saanut mahdollisuutta kirjoittaa mietelmiäni sähköiseen muotoon. Vaimoni Sinikka käski olla kirjoittamatta kaikkea, mitä on tapahtunut, sillä muutoin saattaisin rasittaa teitä liian paljon, mutta kirjoitan nyt kuitenkin päällimmäiset tunteeni...
Tätä kirjoittaessani olen viimeisiä päiviä ?lomalla? kotona. Viisumin umpeutumisen jälkeen on palattava nykysäännösten mukaisesti to the country of origin, lähtömaahan, jotta viisumin uusiminen olisi automaatio. Mielelläni tulinkin kotiin ja Suomeen. Täällä tuntui kuitenkin kaikki kuolleen, ruoho, puut, pensaat, marjat metsissä, sienet ja kaikki. Kaikissa oli kuivan kesän leima. Päivettyneiden kasvojen takaa paistoi kuitenkin kuuman ja kuivan kesän mukanaan tuoma tunteiden paljous.
Kesä oli kuivettanut luonnon, kuten kalat kuivuneeseen joenuomaan, odottamaan ihmettä, virkistävää sadetta, jotta taas olisi vapaampi hengittää. Odotin paljon loppukesältä. Olen Sri Lankassa oppinut arvostamaan Suomen kesää ja neljää vuodenaikaa, ja nyt luonto oli hypännyt ikää kuin yhden vuodenajan yli suoraan loppusyksyyn kuivine, kellastuneine puineen ja kaikkineen. Vain sade puuttui, mutta sitäkin on nyt jonkin verran saatu, pelastamaan juurikassatoa, ja mahdollisesti nostattamaan sienten itiöemät pintaan metsissä. Toivon ainakin niin.
Sri Lankan sisällissota nostattaa mediassa odotetusti suuren myrskyn täällä kotona. Sri Lankassa sotaisuudet nostattavat mieleen 25 vuotta kestäneen sodan tuskaiset kuvat, pelon, ahdistuksen ja toivottomuuden kolmen vuoden heikohkosta tulitauosta riippumatta. Koulujen ja virastojen sulkeutuminen terroristien vastaiskujen pelossa turruttaa paikallisten mielet ja myös minun. En osaa oikealla tavalla pelätä, vaikka se olisi tässä tilanteessa oikein ja viisastakin. Naganden viidakkokylä, Halpatotan orpokoti, Baddegama, Gallen aluekeskus ja Hikkaduwan turistikylä ovat kuitenkin vielä varsin kaukana sotatantereesta, jotta sodan uhka tuntuisi käsin kosketeltavana. Vihollisuudet todellisuudessa ovat osittain varsin lähellä, vain noin 97 kilometrin päässä Colombossa, jonne ajomatka on noin 3,5 tuntia. Olin käynyt siellä viimeisten viikkojen aikana vähintään kaksi kertaa viikossa neuvottelemassa eri ministeriöissä. En siis väheksy sodan uhkaa, vaan olen oppinut elämään normaalia elämääni, luottaen siihen, että minulle tapahtuu vain se, mitä minulle on sallittu tapahtuvan. Tiedän voivani luottaa johdatukseen vieläkin, vaikka mopo-onnettomuus antoikin mahdollisuuden ajatella toisin.
Ajelin kotiinpäin Halpatotan orpokodista, jossa meillä oli hyvin tärkeä kokous. Suunnittelimme orpolastenkodin juuri valmistuneiden keittiön ja ruokasalin avajaisia ja samassa yhteydessä juhlittavia häitä, jossa orpo kaunotar Subadra saisi omakseen sademetsän prinssin Udayan. Liikenne oli normaalia iltapäivän ruuhkaa, koiria, lehmiä, ihmisiä, mopoja ja autoja sikin sokin kaaosmaisessa järjestyksessä. Kaikilla tuntui juuri tänä hetkenä olevan asiaa jonnekin: valkoisiin pukeutuneet lapset koulusta kotiin, sari -vaatteiset naiset ostoksille ja noutamaan pienokaisiaan koulutieltä, miehet omissa askareissaan. Olin siis täysin tietoinen menosta Baddegama Roadilla. Minulla ei ollut kiire minnekään, vasta illalla olin sopinut tapaamisesta monilapsisessa perheessä viidakossa. Riisisäkki oli vielä ostamatta tuliaiskukiksi, mutta ehtisin sen ostaa vielä hyvin ennen iltaa.
Ajelin aivan rauhallisesti nauttien ensimmäisestä sateettomasta päivästä pitkään aikaan. Viikon verran oli taas satanut, monsuuniaika kun oli. Sadevesi oli taas nostanut tulvan riisipelloille ja talojen lattioille, jotka kummatkaan eivät tarvinneet lisää vettä. Riisiä sade ei enää liiemmin haittaisi, koska sadonkorjuuseen on vielä aikaa, mutta talojen maalattiat eivät tulvavettä olisi enää kaivanneet, sillä ne olivat juuri ja juuri ehtineet kuivahtaa edellisestä tulvasta.
Edessäni oli tien vasemmalla puolella joukko valkopukuisia koulutyttöjä palaamassa koulusta. Iloisesti ja innokkaasti keskustellen he täyttivät osan tiestä. Tien oikealla puolella oli pysäköityneenä harjateräslastissa oleva traktori nokka kohti Nagandea, jonne olin ajelemassa. Lähdin ohittamaan kikattavaa tyttölaumaa, pysyen omalla, vasemmalla puolella tietä. Juuri kun olin tyttöjen kohdalla, vastaani hyökkäsi Vani, pikkubussi, ohittaen traktoria hurjalla vauhdilla. Nokkakolari olisi ollut väistämätön, ellen olisi ajanut tien poikki vastakkaiselle puolelle. Enhän voinut ajaa koululaisten päälle. Siitähän olisi pahaa jälkeä syntynyt, joten kajautin traktorin perään.
Vauhtini ei ollut kova. Pysyin pystyssä törmäyksestä huolimatta. Pyörä ei millään muodoin vahingoittunut. Ajattelin, että nytpä selvisin vähin vammoin. Ainoa kolaus, jonka sain oli oma ylpeys, kun tuolla lailla törmäilin. Noustessani mopon selästä, huomasin jalkani olevan kiinni harjateräksissä. Yksi 22 mm:stä harjateräksistä oli tunkeutunut vasempaan pohkeeseeni. Verta roiskui kaikkialle, kun vedin jalkani pois rautaisesta otteesta.
Juuri kun olin saanut jalkani irrotetuksi, yhä useammat kädet tarttuivat minuun yrittäen nostaa minut maasta. Olin heittäytynyt kadunreunaan selälleni nostaen samalla jalkani ylös tyrehdyttääkseni verenvuodon. Avoimesta haavasta pulppusi ja roiskui verta. SPR:n ensiapukoulutuksien opit olivat nyt tarpeen, sillä vuoto oli ankaraa, ja pelkäsin kuivuvani siihen paikkaan. Onneksi kummityttöni Hiruni oli lahjoittanut minulle paikallisen tavan mukaisesti puuvillaisen hikiliinan. Käärin sen rullalle ja tungin sen avoimeen haavaan, puristaen haavakohtaa voimakkaasti.
Vaadin paikalle ambulanssia! Vasta hetkeä myöhemmin tajusin, ettei moista kulkuvälinettä ole mailla, eikä halmeilla. Kirkkaanpunainen Tuk Tuk kaarsi ylväästi paikalle vastaanottamaan potilaan sairaalaan vietäväksi. Taas samat kymmenet auttamisen halusta palavat kädet tarrautuivat minuun, yrittäen nostaa ruhoni maasta siinä kuitenkaan onnistumatta. Pääsin itse kompuroimaan three wheeleriin, jolloin verenvuoto alkoi taas. Minua auttamaan tullut kaveri oli tahriutunut vereen minua auttaessaan.
Press very hard - neuvoin nuorta miestä tehtävässään. Pääsimme näin ensimmäiseen sairaalaan, jossa todettiin, että haava oli niin syvä ja paha, että oli matkattava Galleen, Karapitiyan sairaalaan. Kuin ihmeen kaupalla sairaalan pihalla odotteli ambulanssi kuin juuri minua varten tilattuna.
Sain tässä sairaalassa mielestäni hyvän ja ammattitaitoisen ensiavun. Tsunamin uhrien auttaminen on varmasti kasvattanut ammattilaisten haavojen ja ruhjeidenhoitotaitoja. Sain tetanuksen vasem-paan käsivarteeni, vaikka yritin kertoa rokotusteni olevan ajan tasalla. Piikki iskettiin ja sillä siisti, pari särkylääkepilleriä vatsaan kyytipoikana vesijohtovesi, stuti, thank you, kiitos!
Matka Galleen, Karapitiyan yliopistolliseen opetussairaalaan ambulanssikyydissä alkoi. Kuski ja pari muuta apuhenkilöä juttelivat keskenään etuistuimella sauhutellen tupakkia kaikessa rauhassa. Mihinkään ei ollut kiirettä, sillä ruuhkainen liikenne ei sallinut sen suurempaa vauhtia, kuin muillakaan oli. Pysähtelimme, jolloin auringon polttava kuumuus tunkeutui samassa silmänräpäytyksessä auton sisälle, sinisen tupakansavun ryydittämänä. Kuljettaja oli ammattitaitoinen, sillä hän ei pyrkinytkään Galle Roadille, joka olisi ollut aivan liian ruuhkainen. Nyt matkanteko edistyi normaalisti kierrellessämme pieniä viidakkoteitä sairaalaa kohti.
Aikanaan olimme perillä. Taas oli innokkaita, auttamishaluisia ihmisiä vastassa. He eivät olleet sairaalan palveluksessa, vaan työttömiä, jotka halusivat täyttää meriittilistaansa Buddhaa varten. Avusta ei ollut mitään hyötyä, sillä ajoliuska oli liian jyrkkä auttajieni voimille. Lisää väkeä tuli kuin taikaiskusta, ja pääsin kuin pääsinkin vastaanottoaulaan odottamaan sisään kirjoittautumista.
Nyt olisin turvassa ajattelin ja saisin parhaan mahdollisen hoidon, sillä olinhan nyt yliopistollisessa opetussairaalassa. Luulo ei vaan ole tiedon väärtti - kuten sanotaan. Se sanonta tuli nytkin pitämään paikkansa. Vaaleasta ihonväristäni johtuen selvisin ensimmäisestä vaiheesta kuin lennossa. Valkolaisilla on etuiluetuoikeus, varsin kyseenalainen sellainen, sillä se oikeus nostattaa paikallisille yhä vieläkin pintaan tietynlaisen katkeruuden itseoikeutettuja riistäjiä kohtaan.
Toinen jäänne noilta ajoilta on sir ja madam -sanojen käyttö, ikään kuin olisimme jotenkin parempia kuin paikalliset. Minulle kyllä ?sirrittely? riittää. Olen ihan tavallinen maantien tallaaja kuten hekin, mutta tätä tapaa ei vain niin helposti kitketä pois. Ainoastaan hyvin tuttujen kanssa saan olla Kekenä, omana itsenäni.
Nimet tuli kirjoihin, tosin sain jälleen uuden nimen, koska en saanut itse kirjoittaa nimeäni ?potilaskorttiin?, vaan sanelin kirjain kirjaimelta nimeni. Nyt Keijo sai muodon Kkjou. Ok nimi kuin nimi. Nyt sain alleni ihan oikean pyörätuolin, mutta renkaissa ei ollut tarpeeksi ilmaa, joten uusi ajopeli oli hankittava paikalle. Minua kyllä huvitti paikallisten katseet, kun he katsoivat löysiä renkaita ja minua vuoronperään, ikään kuin olisin jokin kummajainen. Eihän minussa mitään vikaa ollut. Renkaat olivat vain tyhjät, eikä painollani ollut mitään osuutta niiden tyhjyyteen. Hih!
Taas uusi peli, jokin tavarankuljetusvaunu, tai sellainen härveli, jolla minut kipattiin melkein selälleni, ja sitten mentiin. Ward 10, osasto kymmenen, oli päätepysäkin osoite. Jälleen odottelua osastolle kirjautumisen ajaksi. Se kävi nopeasti. Taas vankkurit vyöryivät eteenpäin pysähtyen sängyn numero yhdeksän kohdalle. Kapea sairaalasänky, varmaan viime vuosisadalta. Patjakin tuntui olevan niiltä ajoilta värinsä ja ominaishajunsa perusteella. Hetkeä myöhemmin kyllä tiesin, miksi patjassani oli kaikki ruskean ja vihreän sävyt.
Sängyssä ei ollut vuodevaatteita, ei lakanoita, tyynystä ja tyynynpäällisestä puhumattakaan. Siihen vain pelkän patjan päälle omissa verisissä vaatteissani rojahdin odottamaan mielenkiinnolla ja vähän kauhullakin seuraavaa vaihetta, lääkärintarkastusta. Haavaa alkoi vähitellen särkeä, eikä lääkäriä ollut näkynyt, vaikka hänen olisi pitänyt tulla jo pari tuntia sitten. Yritin turhaa udella hoitajilta lääkärin aikataulua. Very soon - tuli vastaukseksi. Sanojen perään he leiskauttivat oikein leveän ja hurmaavan hymyn. Hymyhän tarkoitti tässä maailmassa, että kaikki ei aivan varmasti ole niin kuin sanat sen korvien kuulla kertoivat! Senhän minun olisi pitänyt olla oppinut jo aiemmin, mutta turhaa olivat Colmanin opetuksen sanat: ?Jos ihmiset maireasti hymyilevät, niin mikään ei ole kunnossa.? Ei nytkään. Vanha setä ilmaantui paikalle tylsine saksineen. Nirhaamalla hän sai juuri ja juuri katkaistuksi sideharsot. Mies poisti vanhat siteet, ja laittoi haavan päälle kuivat sidetaitokset. Vanhus lähti matkoihinsa sanomatta sanaakaan toimenpiteestä, saati että olisi ilmoittanut lääkärin tulosta paikalle.
Arvelin, että jotakin muutosta tulisi tapahtumaan, koska haava jätettiin lääkitsemättä, vain pari kuivaa sideharsotaitosta kevyesti haavan päälle laitettuna. Aikanaan lääkärikin tuli, katsoi haavaa ja kertoi minun pian pääsevän leikkaussaliin jatkotoimenpiteitä varten.
Jäin odottamaan tuota hetkeä kuin kuuta nousevaa. Mitään vain ei tapahtunut. Kello tuli jo 24, eikä mitään tapahtunut. Vihdoin ja viimein klo kaksi yöllä sisar hento valkoinen tuli kertomaan, että kirurgit ovat lopettaneet leikkaukset tältä päivältä, ja minun leikkaukseni on siirretty seuraavaan aamuun. Ei maireata hymyä, vähän lisää sideharsoa haavan päälle ja matkaan.
Osaston kiire oli melkoinen. Laskeskelin, että avo-osastolla 10 oli 152 miestä. Kaikille ei riittänyt sänkypaikkaa. Suurimmassa osassa sänkyjä makasi kaksi miestä samassa sängyssä, ja loput makailivat käytävän lattioilla tai muovituoleilla. Minun onneni oli se, että olin niin suuri, ettei sänkyyni mahtunut ketään muuta. Jalkanikin retkottivat sängyn päätypinnojen välistä käytävän puolelle.
Sitten minulle selveni patjani värimuunnelmat. Viereiselle pedille, jolta juuri hetkeä aikaisemmin oli häädetty kaksi miestä pois, kipattiin vielä syvässä anestesiassa oleva nuorehko mies. Siihen hänet jätettiin mahalleen retkottamaan, toisten potilaiden auttaessa miestä. Kohta mies alkoi oksentaa eetterin nostattamaa limaa ja vatsahappoja suoraan patjalle. Siitä alkoi tajuntaani iskeytyä oman patjani värilähteet. Samat kuin naapureillani.
Hoitajat eivät kiinnittäneet mitään huomiota tajuihinsa tulevaan, sillä olihan hänellä vieressään liuta meriittiään hankkivia potilaita...
Olin kuvitellut jääväni sairaalaan yksin. Kukaan ei tulisi minua katsomaan sinne. Nagandestakin oli niin pitkä matka, eikä ihmisillä olisi varaa bussilippuun. Tämä luulo osoittautui vääräksi. Heti ensimmäisten vieraiden joukossa oli Erkki, tuo laiha, nuori mies, jonka säärihaavaa oli saanut hoitaa. Lotus Hill -projektin kautta rakennettiin talo, hänelle, hänen liikuntakyvyttömälle vaimolleen ja poika -lapselleen. Yhtään sanaa mies ei puhunut. Silmistään voi lukea suuren huolen, onko kaikki hyvin? Ja sitten tuli muitakin: Halpatotasta, Baddegamasta, temppelistä, Nagandesta, Hikkaduwasta. Kaikki tuntuivat tulleen vain minua katsomaan. Mikä ihana tunne. Kipu oli kuin pois pyyhkäisty, kun ystävälliset sanat sivelivät korviani. Mukanaan he toivat köyhyydestään huolimatta banaaneja, keksejä, vettä ja kaikenlaista muuta hyvää.
Sitten tuli munkki Banagala, Gunaratana Thero, sadu, kunnioitettu ystäväni adjutantteineen kantaen mukanaan tyynyjä, lakanoita, teetä, vettä, limonadia, banaaneja ja tietenkin iki-ihania roteja, vain hieman! rasvaisia, tulisia herkkuja. Sairaala ei tarjoa mitään niistä, vain vettä niille, joita kukaan ei käy katsomassa ja aamulla aamiaiseksi yhden banaanin. Vaikka sainkin jo illalla lakanat sänkyyni, kirput ehtivät maistella vertani kyynärpäistäni niin, että niissä on vieläkin arvet tulehtuneissa puremakohdissa.
Seuraavan päivän aamuna lääkärikierron yhteydessä klo kuusi, lääkärisetä ilmoitti armeliaasti, että pääsisin leikkaussaliin heti aamulla ensimmäisten joukossa. Syytä siihen, miksi minua ei operoitu jo edellisenä päivänä, maan tavan mukaan ei ilmoitettu. Hyvä niin, kunhan poistavat vanhaa kudosta niin, että haava kasvaisi edes joskus kiinni. Kirurgin kysymykseen haluanko anestesian vai paikallispuudutuksen, oli minulla vain yksi selvä vastaus: paikallispuudutus, kiitos. Leikkaussalissa vastaustani vielä uudelleen tarkennettiin kysymyksellä: ?Enkö pelkää kipuja?? Vastasin pelkääväni, mutta enemmän pelkään eetterin tuomia ongelmia, kuin vähäistä hieman suurempaa kipua. Siihen kirurgi naurahti ja alkoi piikittää puudutusainetta sääreeni.
Siinä odotellessani katselin leikkaussalia ympärilläni. Neljällä leikkauspöydällä oli täysi vilske päällä. Näin kuinka kuolioon mennyttä jalkaa amputoitiin. Kuinka nuorelta motoristilta vietiin ruhjoutunut varvas ja osa jalkapöytää ja sen, kuinka paljon pienelle pojalle annettiin eetteriä, jotta hän nukahtaisi. Ei siis minkäänlaista näkösuojaa, vaan kaikki tapahtui tässä ja nyt.
Nopeasti ja ammattitaidolla kirurgi sitoi haavan ja peitteli sen sitten asianmukaisesti. Nyt on kaikki hyvin. Elämään jäi vain pelko, onko mahdollisesti joku pöpö iskeytynyt pohkeeseeni ennen operointia. Se jäisi nyt vain nähtäväksi. Syytä pelkoon oli, sillä minkäänlaista antibiootin poikastakaan ei minulle sairaalassaoloaikana annettu, vaikka lämpöä oli joka päivä yli kolmenkymmenen, kosteutta ilmassa lähes sata ja kärpäsiä ja muita ötököitä ilma piukassa.
Jos ei ollut antibiootteja, niin ei ollut myöskään sairaalabakteereita. Sairaalan hygieniataso ei vastannut henkilökunnan ammattitasoa. Sain varmaankin parhaan mahdollisen hoidon, mitä valtiollisessa sairaalassa voisin saada. Hoidon tasoa en voi moittia, mutta sairaalan siisteydestä ja henkilökunnan palvelualttiudesta minulla voisi olla jokunen sana sanottavana. Maassa maan tavalla, tai maasta pois -periaatteen mukaisesti nyt siis vaikenen ja kiitollisena saamastani avusta kävelen omilla jaloillani. Vielä nytkin täällä kotomaassa syön varmuuden vuoksi jälleen uuden annoksen antibioottia, kun haava ei ota oikein parantuakseen...
Tämä on kertomus niille meikäläisille, jotka vielä valittavat suomalaisen sairaanhoidon tasosta ja siisteydestä. Ja tämä kertomus on tosi!
Vielä kerron toisen tarinan niille, jotka haluavat tietää jotakin arjen karuudesta Sri Lankassa.
Meillä on kummilapsia Sri Lankassa kaksi ja kolmatta syntyvää lasta odotimme kilpaa Surangin perheen kanssa.
Heille syntyikin kaunis tyttövauva 31.7.2006, 3765 g, terve, itki, imi äitinsä rinnasta maitoa ja teki kakit. Kaikki oli kunnossa, mutta kahdeksan tunnin jälkeen 1.8.2006 tyttövauva oli kuollut!
Miksi?
Surangi -äiti oli nähnyt, kuinka vastasyntyneelle vauvalle oli äitinsä rinnanimemisen jälkeen juotettu äidinmaidonvastiketta suoraan mukista kaataen lapsen suuhun. Vauva oli yskinyt ja pärskinyt. Hoitaja ?heitti? lapsen olalleen ja taputteli tätä selkään ja sai yskimisen loppumaan, jonka jälkeen tämä jatkoi juottamista. Juottaminen sai aikaiseksi saman reaktion kuin edellä. Nyt lapsi muuttui siniseksi ja veltoksi. Lapsi vietiin teho-osastolle, jossa vauva kuoli kahdeksan tunnin jälkeen. Lasta ei edes olisi haluttu näyttää vanhemmilleen, mutta he menivät luvatta teho-osastolle. Siellä he näkivät elottoman tyttövauvansa, jonka suusta ja nenästä oli valunut verta... Hoitovirhe on nyt poliisitutkinnassa. Vauvaa ei annettu vanhemmilleen haudattavaksi, vaan valtio/sairaala ?otti huolehtiakseen? lapsen hautaamisen.
Hoitajat sairaalassa jyrisivät sureville vanhemmille: ?Te olette vielä nuoria ja terveitä! Miksi itkette? Teillä on mahdollisuus vielä saada uusia lapsia!?
Olemme saaneet olla niin monessa ilossa mukana. Nyt on vuoro olla mukana Surangin, Hiruni -kummityttömme ja Prasannan surussa. Rukoilemme Taivaan Isää, että Hän on ottanut pikku tyttö-vauvan omaan enkelikaartiinsa. Tämä toive antoi Surangille ja Prasannalle uskoa tulevaisuuteen, jota Buddhan opit eivät tunne! Jumala siunatkoon Teitä rakkaat ystävämme!
Rauhaisaa syysaikaa teille kaikille, että olette jaksaneet olla tukenani koko Sri Lankassa olon ajan!
Keke
maanantai 23. lokakuuta 2006
keskiviikko 18. lokakuuta 2006
Levottomuuksia etelässäkin
Avun tarve lisääntyy entisestään
Päiväkirja 18.10.06
Heräsin aamulla varhain kuulakkaaseen syysaamuun. Olin ajattelemattomuuttani luvannut tavata tärkeän henkilön Herrankukkarossa jo klo 9.00. Soittajan perspektiivistä "keskellä yötä". Kun täytin tarpeeksi vuosikymmeniä kehuin ympäriinsä, että eläkkeelle siirto tapahtuu pehmeästi liukuen. Herääminen aamuisin - luonnollisesti - ilman herätyskelloa on sellainen elämäntapamuutos, että harva siihen yltää.
Se on yksi suurimpia saavutuksia, mitä ihminen voi elämän ehtoopuolella saavuttaa. Nykyaikana se ei ole mahdollistakaan muutoin kuin ihan tarpeettomalle. Maistuis varmaan sullekin tällainen tarpeettomuus. Olin päättänyt olla aamuisin aina tarpeeton klo 10 asti.
Nyt kömmin aamutoimiltani keittiöön aamukahvin ääreen jo klo 8. Mikä onni ja autuus minua kohtasikaan. Kahvia ja ruisleipää. Marja istui vakavana TV n ääressä, pahoilla mielin. Nyt taas Sri Lankassa itsemurhaisku. "Eihän se meitä koske!" Pohjoisessa kahistelevat. Nielaisin aamuisen rotanmyrkkyni pillereillä ja kiiruhdin autolleni.
Nautin suunnattomasti syksystä. Piharapuillemme varisevat isojen vaahteroiden värikkäät lehdet. Olen kieltänyt haravoimasta niitä syrjään niin kauan kuin mahdollista. (Itse en haravoi pihan lehtiä! Eikö ole ovela tapa välttyä?) Kävelen värimatolla. Nautin syksyn väreistä. Ei kuninkaallisten punaisella matollakaan voi tuntea tällaisia aistimuksia.
Avaan auton ja kommunikaattorin. Auto piipittää, että laitahan lihava mies henkselit kiinni. Kommunikaattori piipittää. Tulleita viestejä. Näen ruudusta. Keke 4 viestiä. Ave 3 viestiä. Havahdun elämän todellisuuteen.
Äsken ohimennen TV:ssä kerrottu uutinen Sri Lankan attentaatista ei ollutkaan tavanomainen uutinen meille. Se koskikin Lintukotoamme paratiisisaarella. Naapurimme Ave kertoi 10 km päässä kodistamme sattuneista tapahtumista. Kalastajaksi naamioituneet tamilisissit iskivät keskelle Singalien ydinaluetta, Etelään.
Keke viestitti, että oli hakemassa pääkaupunki Colombosta meille lähes vuoden kestäneen työn jälkeen luvattua rekisteröintipäätöstä. Ministeri oli lähtenyt nenän edestä Galleen että vippulat vinkui. Tärkeysjärjestys muuttui hetkessä. Yleinen ulkonaliikkumiskielto astui voimaan. Paikalliset alkoivat tuhota tamilien kauppoja. Ym.
Voi ei! Tämä vielä puuttui. Koko Sri Lankassa elää 10-15% tamileita valtaväestön seassa. Sulassa sovussa myös Gallessa ja meidän Hikkaduwassammekin. Pelkään, että tapahtuma laukaisee etnisen levottomuuden koko saaren rauhallisemmalla alueella.
Ystävämme Ananda kertoi juuri viime talvena eräänä hiljaisena iltana saaren lähihistoriaa. 80-luvun alussa valtaväestö tappoi koko saaren alueella kulttuurivallankumouksen nimissä valtaisan määrän opiskelijoita ja nk. älymystön edustajia. Myös vähemmistönä olleet tamilit saivat kokea järjettömän verilöylyn. Erityisesti juuri etelässä, Gallen alueella. Koston kierre alkoi. Pelkään, että historia toistaa itseään.
Tapahtumat ovat tuoreita eikä liiallisiin johtopäätöksiin ole syytä. Saamme tänään taas uutisista lisätietoa. Ja ystävämme tekstarit piipattavat kommunikaattoriamme. On taasen paha mieli. Eikö ystävillämme ole jo muutoinkin vaikeaa?
Mitäkö tämä merkitsee Lotus Hill hankkeellemme? On varmaa, että tällaisissa tilanteissa huonoimmassa asemassa olevat kärsivät eniten. Ulkonaliikkumiskiellot, avun logistiikan rajoitukset ym. koskevat juuri heitä, joita me olemme auttamassa. Juuri nyt he tarvitsevat meitä. He, jotka muut ovat unohtaneet.
Aloitamme ensi viikolla operaatio "Joulurepun". Köyhille lapsille koulureppu, joka on täynnä koulutarvikkeita sekä muuta pientä, mutta tarpeellista. Siitä enemmän ensi viikolla - pysyhän sivuilla.
Pentti-oskari
Päiväkirja 18.10.06
Heräsin aamulla varhain kuulakkaaseen syysaamuun. Olin ajattelemattomuuttani luvannut tavata tärkeän henkilön Herrankukkarossa jo klo 9.00. Soittajan perspektiivistä "keskellä yötä". Kun täytin tarpeeksi vuosikymmeniä kehuin ympäriinsä, että eläkkeelle siirto tapahtuu pehmeästi liukuen. Herääminen aamuisin - luonnollisesti - ilman herätyskelloa on sellainen elämäntapamuutos, että harva siihen yltää.
Se on yksi suurimpia saavutuksia, mitä ihminen voi elämän ehtoopuolella saavuttaa. Nykyaikana se ei ole mahdollistakaan muutoin kuin ihan tarpeettomalle. Maistuis varmaan sullekin tällainen tarpeettomuus. Olin päättänyt olla aamuisin aina tarpeeton klo 10 asti.
Nyt kömmin aamutoimiltani keittiöön aamukahvin ääreen jo klo 8. Mikä onni ja autuus minua kohtasikaan. Kahvia ja ruisleipää. Marja istui vakavana TV n ääressä, pahoilla mielin. Nyt taas Sri Lankassa itsemurhaisku. "Eihän se meitä koske!" Pohjoisessa kahistelevat. Nielaisin aamuisen rotanmyrkkyni pillereillä ja kiiruhdin autolleni.
Nautin suunnattomasti syksystä. Piharapuillemme varisevat isojen vaahteroiden värikkäät lehdet. Olen kieltänyt haravoimasta niitä syrjään niin kauan kuin mahdollista. (Itse en haravoi pihan lehtiä! Eikö ole ovela tapa välttyä?) Kävelen värimatolla. Nautin syksyn väreistä. Ei kuninkaallisten punaisella matollakaan voi tuntea tällaisia aistimuksia.
Avaan auton ja kommunikaattorin. Auto piipittää, että laitahan lihava mies henkselit kiinni. Kommunikaattori piipittää. Tulleita viestejä. Näen ruudusta. Keke 4 viestiä. Ave 3 viestiä. Havahdun elämän todellisuuteen.
Äsken ohimennen TV:ssä kerrottu uutinen Sri Lankan attentaatista ei ollutkaan tavanomainen uutinen meille. Se koskikin Lintukotoamme paratiisisaarella. Naapurimme Ave kertoi 10 km päässä kodistamme sattuneista tapahtumista. Kalastajaksi naamioituneet tamilisissit iskivät keskelle Singalien ydinaluetta, Etelään.
Keke viestitti, että oli hakemassa pääkaupunki Colombosta meille lähes vuoden kestäneen työn jälkeen luvattua rekisteröintipäätöstä. Ministeri oli lähtenyt nenän edestä Galleen että vippulat vinkui. Tärkeysjärjestys muuttui hetkessä. Yleinen ulkonaliikkumiskielto astui voimaan. Paikalliset alkoivat tuhota tamilien kauppoja. Ym.
Voi ei! Tämä vielä puuttui. Koko Sri Lankassa elää 10-15% tamileita valtaväestön seassa. Sulassa sovussa myös Gallessa ja meidän Hikkaduwassammekin. Pelkään, että tapahtuma laukaisee etnisen levottomuuden koko saaren rauhallisemmalla alueella.
Ystävämme Ananda kertoi juuri viime talvena eräänä hiljaisena iltana saaren lähihistoriaa. 80-luvun alussa valtaväestö tappoi koko saaren alueella kulttuurivallankumouksen nimissä valtaisan määrän opiskelijoita ja nk. älymystön edustajia. Myös vähemmistönä olleet tamilit saivat kokea järjettömän verilöylyn. Erityisesti juuri etelässä, Gallen alueella. Koston kierre alkoi. Pelkään, että historia toistaa itseään.
Tapahtumat ovat tuoreita eikä liiallisiin johtopäätöksiin ole syytä. Saamme tänään taas uutisista lisätietoa. Ja ystävämme tekstarit piipattavat kommunikaattoriamme. On taasen paha mieli. Eikö ystävillämme ole jo muutoinkin vaikeaa?
Mitäkö tämä merkitsee Lotus Hill hankkeellemme? On varmaa, että tällaisissa tilanteissa huonoimmassa asemassa olevat kärsivät eniten. Ulkonaliikkumiskiellot, avun logistiikan rajoitukset ym. koskevat juuri heitä, joita me olemme auttamassa. Juuri nyt he tarvitsevat meitä. He, jotka muut ovat unohtaneet.
Aloitamme ensi viikolla operaatio "Joulurepun". Köyhille lapsille koulureppu, joka on täynnä koulutarvikkeita sekä muuta pientä, mutta tarpeellista. Siitä enemmän ensi viikolla - pysyhän sivuilla.
Pentti-oskari
maanantai 16. lokakuuta 2006
Iloisia uutisia Sri Lankasta
Keke toimitti kaksi cd levyllistä raporttia Sri Lankasta, Lotus Hill projektin tapahtumista. Erinäisistä syistä johtuen ne tulevat sivuille hieman jälkijättöisesti, mutta asia pysyy muuttumattomana.
Haluan korostaa sitä perusasiaa, että Lotus Hill projekti on ollut ja tulee olemaan edelleenkin kaksiosainen. Varsinainen tavoite, Lotus Hill vammaiskodin rakennusprojekti etenee paikallisen byrokratian edellyttämänä hitaasti,mutta varmasti kohti tavoitettaan. Ainoa pettymys on ollut aika. Mutta maassa maan tavalla. Toinen osa projektiamme on edelleen nk. ensiavun antaminen unohdetuille. Tuntuu sillä, että asiat ovat edenneet enkelten siivillä.
Seuraavana tilanneraportti Keken kertomana. Hänen käyttämiensä virallisten nimien suomennoksena:
Erkin talo = Onnela (kylämme vammaisperhe)
Halpatotan lastenkoti = Toivola (hylättyjen, huostaanotettujen lasten "kaatopaikka" n. 135 lasta)
Somebody vammaiskoti = Ilola ( vammaiskoti n. 40 potilasta)
Kaiken kaikkiaan näiden kolmen kohteen kohdalla on vuoden aikana tapahtunut valtava muutos. Meistä jokainen - kummi tai talkoolainen - odottaa avustusrahojen menevän perille.
* Suoraan ja ilman välikäsiä.
* Suoraan apua tarvitseville.
* Suoraan ilman korruptiota.
Olemme onnellisia voidessamme kertoa, että näin on tapahtunut. Kun aikanaan kummeja kootessamme lupasimme toimia edellä mainittujen periaatteiden mukaan, emme itsekkään tienneet mitä lupasimme. Erilaiset olosuhteet, erilainen kulttuuri, yllättävät tapahtumat (lähes päivittäin) eivät olleet ennalta aavistettavissa siinä määrin kuin ne ovat todellisuutta.
Moni kummeista on lähestynyt meitä saadakseen uskonvahvistusta rahansa perille menosta. Kriittisiäkin epäilyjä on joukossa ollut. Ihan oikein. Rehellisesti sanoen: se on luonut myös suurta painetta. Osaammeko, pystymmekö olemaan luottamuksen arvoisia.
Suomen Ulkoministeriön mukaantulo hankkeeseemme oli luonnollisesti suuri asia. Taloudellisesti ja henkisesti. Se lisäarvosti meidät melkeinpä "hovikelpoisiksi". Tällä asialla on ollut myös suuri merkitys paikallisten viranomaisten suhtautumisella hankkeeseemme. Sanoisinko, että rimaa heiluen on ponkaistu yli tavoitteiden.
Ilola, Onnela ja Toivola väkineen ovat nyt kaikki kuin toisessa maailmassa. Heidän mittapuunsa mukaisesti. Raha on mennyt perille. Meillä on uskomaton onni olla ylpeitä yhteisistä saavutuksistamme. Kummien antama taloudellinen ja henkinen tuki ovat olleet kaiken perusta.
Voin paljastaa, että Marjan kanssa välillä uskon puute on ollut kurkkimassa palmun takaa. Mutta suomalainen sinisilmäinen usko hyvän aikaansaannokseen yhdistettynä elämän antamaan realismiin on osoittautunut kuitenkin onnistuneeksi kombinaatioksi.
Näillä päiväkirjasivuilla on satoja kuvia ja tuhansia lauseita hankkeemme etenemisestä ja tuloksista. Työ jatkuu. Hankkeemme rekisteröinti on viimeistä vaille.
* Onnelan perhe tarvitsee uuden kodin lisäksi lääke- ja lääkärihoitoa. Terveellistä ruokaa.
* Ilola tarvitsee monenmoista pientä arkiseen elämäänsä.
* Toivolan lastenkoti tarvitsee vielä paljon. Pientä ja suurta.
Opettajien ja lääkärin palkkauksen myötä kaikki on muuttunut. Se työ jatkuu. Elämme reaaliajassa ja meillä on valmius pienillä "vaahtosammuttimilla" käydä tukahduttamassa pieniä inhimillisiä pesäkkeitä. Meille - ja uskon, että myös kummeillemme - on tärkeää kuitenkin hankkeidemme pitkäjännitteisyys. Kavereita ei jätetä.
Ne onnen autuaalliset, joilla olisi mahdollisuus kohdistaa talvilomansa paratiisisaareen, Intian meren helmeen, tehkää itsellenne onnellinen päätös. Tulkaa katsomaan omia aikaansaannoksianne.
Takaan, että vierailu Onnelassa, Ilolassa tai Toivolassa saa Sinut ikihyväiseen hyvänolon tunteeseen. Lotus Hill -kummina olet ollut mukana auttamassa heitä, jotka muut ovat unohtaneet. Pyydä ystäväsi mukaan! Kummiksi tai matkallesi. Tai molempi parempi. Näette omin silmin!
ystävällisesti
penttioskari
Tässä Keken raportti:
Iloisia uutisia Sri Lankasta!
Tervehdys Ystävät!
Olen jakanut tämän kirjeeni tarkoituksella kahteen osaan: niin ilossa kuin surussa -tyyliin. Niin paljon on tapahtunut, että on vaikeata aloittaa yhdestä, sillä tahtoisin kertoa kaikesta.
Ensimmäiseksi tahtoisin kuvailla ?Erkin talon? valmistumista ja vihkiäisiä. Talon rakennusprojekti yhden talon osuudelta oli suuri työ niin henkisesti kuin aineellisesti. Oli miellyttävää nähdä, kuinka koko kylä oli hankkeessa mukana aivan purkamistalkoista talon virallisiin avajaisiin saakka. Eivätkä kyläläiset ole hyljänneet heitä vieläkään, vaikka uusi, ehompi talo on valmiina mäellä. Enää liikuntarajoitteisen äidin ei tarvitse raahata itseään vessaan jyrkkään ylämäkeen, vaan hän saa porhaltaa suomalaisten lahjoittamalla rollaattorilla minne itse haluaa. Lisäksi hänellä on vanha pyörätuoli kulkemista helpottamaan.
Näkymä kalteri-ikkunoista on vaihtunut aivan uuteen. Mäen päältä voi nähdä Bird Lakelle, Laguuniin, kuten paikalliset sanovat. Ohikulkevat ihmiset tervehtivät iloisesti uuden elämän aloittanutta Erkin -talon perhettä. Koko rakennusprojekti saatiin valmiiksi Lotus Hill -kummien avustuksilla! Kiitos kummeillemme.
Erkin -talon viralliset avajaiset pidettiin 22.7.2006 alkaen klo 7.38. Tarkkaan oli horoskoopinlaatija määritellyt oikean aloitusajankohdan vihkimisseremonialle. Koko kylä oli paikalla todistamassa avajaisissa viralliseksi nimeksi saaneen Onnelan - Happy Home - vihkimistä käyttöön. Tapahtuma vastaa Suomessa kodin siunaamista.
Tilaisuuden aloitti munkki Banagala, Gunaratana Thero, sadu, kunnioitettu, meditoinnin, eräänlaisen rukouksen, kellosta ajan tarkkaan katsoen. Sitten seurasi sarja monimutkaisia seremonioita, jotka päättyivät öljykynttilän sytyttämiseen ja käsien puhdistukseen. Paikalliset osasivat käyttäytyä oikein ja tunsivat seremonian kaavat. Sinikka-vaimolleni ja minulle tilanne oli uusi ja mieleen painuva.
Seremonia sisälsi monta hyvin tarkoin määriteltyä hetkeä, joista yksi oli onnea tuovan ruukun kiehuttaminen. Keskelle upouutta kotia oli tuotu pellinpalanen, jonka päälle oli kasattu kolme kiveä, sytykkeitä ja ruukku, jossa oli vettä. kookosmaitoa, riisiä ja suolaa. Onnea tuova hetki oli juuri silloin, kun vesi kiehui saviruukun reunojen ylitse, mutta ei vielä sammuttanut liekkiä. Tilaisuus päättyi meditaatiohetkeen. Tämän jälkeen kutsuvieraat saivat syötäväkseen riisikakkuja, chiliä, banaaneja ja teetä.
Iltapäivällä vaimoni ja minut kutsuttiin syömään lounasta Onnelaan klo 12.30. Kaikki oli valmista. Väki odotteli kärsivällisesti kutsuvieraiden tuloa. Jälleen kerran jouduimme tilanteeseen, jossa me söimme kahdestaan ja paikallisen tavan mukaan muut vieraat katselivat vieressä kun söimme varmaankin parhaat palat päältä. Yritimme syödä mahdollisimman nopeasti, kuitenkin arvokkaasti, sillä muu väki odotteli nälissään sitä hetkeä, jolloin voisivat saattaa meidät kotimatkalle voimakkaan rummutuksen saattelemana. Päästyämme muutaman kymmenen metrin päähän Onnelasta rummutus loppui ja ankara musiikki jyrähti soimaan. Juhlat voivat alkaa...!
Halpatotan keittiön ja ruokasalin viralliset avajaiset, 13-vuotisjuhla ja häät
Halpatota Detension Home, Child Care Center, Halpatotan vastaanottokoti, lastenhoitokeskus, meille tuttavallisemmin Halpatotan orpolastenkoti - sai vihdoinkin arvolleen sopivat tilat keittiöksi ja ruokailusaliksi. Lotus Hillin kummien avustuksella tämäkin suuri urakka saatiin lopulta monien vaiheiden jälkeen loppuun. Kauniit ja viimeistellyt tilat odottivat 13.7.2006 virallisia avajaisia ja samassa yhteydessä pidettyjä häitä, joissa orpo kaunotar Subadra saisi omakseen sademetsän prinssin Udayan.
Virallisia avajaisia ja häitä valmistelemaan oli perustettu oikein toimikunta, joka Principal Darmasenan johdolla suoriutui tehtävistään mallikkaasti. Niin orpokodin kaikki lapset kuin kodin henkilökunta oli valjastettu erilaisiin työtehtäviin. Minulle oli auennut kukkaron nyörien avaajan rooli, sillä ruokasalista puuttuivat tuolit ja pöydät. Muovituoleja 125 kpl kahden vuoden takuulla kävin tinkaamassa soveliaaseen 60.650 Rs hintaan Gallesta ja pöydät nikkaroivat kodin omat puusepät. Niiden hintaa ei ole vielä tiedossa. Hääparille ostimme sähkökoneita ja kauniin vihkikaapin (26.100 Rs), joka kuuluu joka kodin varustukseen. Virallisista avajaisista munkki Banagala ehdotti, että tekisimme videon (DVD:n), jotta valmis tulos olisi kaikkien nähtävillä. DVD tehtiin ja Pentti-Oskarilla on täällä kopio juhlallisuuksista.
Tilaisuuteen oli kutsuttu kunniavieraiksi ministeritason vieraita, joista tärkein oli Secretary of Social Welfare of Southern Province Mr. Buddappiya Nigamune, jonka aloitteesta ja suosiollisella luvalla Lotus Hill -projekti sai luvan aloittaa toiminnan Halpatotassa. Toinen tärkeä henkilö oli Child Care Comissioner Mr. M. T. Silva, jonka myötämielisyydellä ja avustuksella saimme viimeisetkin rekisteröintiä varten tarvittavat suosituskirjeet Gallesta. Hän myös piti tilaisuudessa virallisen avajaispuheen ja leikkasi suuren maailman malliin punaisen silkkinauhan ruokasalin ovelta.
Pitkien puheiden jälkeen ennen ruokailua Halpatotassa vietettiin sen 13-vuotistaipaleen ensimmäiset häät.
Halpatotan keittiö on muuten valmis, vain mainitsemani pöydät ja kaasukeittimet eivät vielä ole valmistuneet.
Halpatota pesee kasvojaan ja sieluaan päivä päivältä. Täi- ja syyhyprojektin jälkeen työl-lemme avautuneet ovet ovat nyt täysin auki, aivan selkosen selällään. Mitään uhkia, eikä rajoitteita ole enää. Sisään- ja uloskirjautumiset ovat vain muistoja menneisyydestä. Erityisluokan aloittaminen pienessä Halpatotassa on suuri askel Baddegamassa, joka herkin korvin kuuntelee orpolastenkodin ääniä. Palkkaamamme matematiikan opettaja Monika opettaa oman työnsä ohella luku- ja kirjoitustaidottomille lapsille vaadittavia, mutta puuttuvia taitoja.
Käsityönopettajamme Dayana rakastaa lapsia niin, että kutsuu heitä omiksi lapsikseen. Tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan vajaa vuosi sitten, kun aloittelimme toimintaamme orpolastenkodissa. Toiminnan tavoitteellisuudesta kertonee sekin, että hääjuhlien kaaso on juuri nyt ollut kuukauden Colombossa suuressa vaatetusalan yrityksessä töissä ompelijana. Oppinsa hän on saanut Dayana -opettajan hellän opetuksen kautta. Monet pojatkin ovat tulleet luokkaan vapaaehtoisesti. Monet heistä ompelevat nyt kouluvaatteita koko orpokodin tarpeisiin!
Tehtävää työtä on vielä paljon. Kauan odotettu pesulaprojekti on saamassa tarvitsemansa rahoituksen. Lasten aika ei enää kuluisi hankalissa vesien keittämisurakoissa, vaan pesukone hoitelee isot pyykit ja pikkupyykin peseminenkin helpottuu uusissa, asianmukaisissa tiloissa. On opittava myös selviytymään arjesta, kun se Halpatotassa asumisen jälkeen jokaiselle siellä olevalle lapselle joskus koittaa.
Emme ole unohtaneet Sambodin vammaistenkotiakaan Kummien rahoituksella ostimme kotiin uuden, mutta vanhanmallisen television vanhan rikkoontuneen tilalle. Samalla tuimme Sambodin työntekijöitä 3000 Rs:lla, sillä he eivät saa minkäänlaista palkkaa työstään. Temppelien suuntaamalla Arms Giving -päivien avulla Vammaistenkoti saa ruoka- ja tavaralahjoituksia, mutta äärimmäisen harvoin käteistä rahaa.
Paikan kaksi naista ja yksi potilaista huolehtivat kaikesta, vaate- ja ruokahuollosta potilaiden wc:ssä käymiseen 24 tuntia vuorokaudessa ilman lomia, lomakorvauksia, Pekkaspäiviä, liukuvaa työaikaa ja ilman avioliittoa. Mikä onkaan tällaisen uhrautumisen hinta?
Lautatalon rakennusprojektin rahankeräys
Olen usein kirjoittanut lautatalosta, jossa asustaa 8+1 henkeä tätä nykyä noin 28 neliömetrin tilassa ilman minkäänlaisia mukavuuksia. He tulivat häädetyiksi omasta kodistaan juuri monsuunisateiden pahimpaan aikaan keväällä. He olivat ottaneet aiemmin lainaa paikalliselta koronkiskurilta, luvaten maksaa rahat korkoineen takaisin. Korko% oli ollut jo alunperinkin aivan liian suuri, jotta kukaan paikallisista olisi kyennyt selviytymään siitä. Kun korkojen osuus oli kasvanut lainaa suuremmaksi, velkoja hääsi lautatalon perheen kaatosateeseen ilman armoa ja sovittelua. Talo purettiin ja samoilla materiaaleilla pystytettiin uusi talo viidakkoon kauaksi asutuskeskuksesta. Täällä he asustelevat nyt ilman vettä ja wc:tä. Uutta käymälää varten on jo alettu kaivaa kuoppaa, joka pitäisi ulottua noin neljän - viiden metrin syvyyteen kivikovaan maahan.
Tälle 8+1 hengen perheelle 60 m2 talon rakentaminen, maatöineen, vesi- ja viemäritöineen ja sähkön vetämisineen maksaa noin 10.000? Tämän summan keräämistä varten olemme saaneet käyttää HOPE FOR SRI LANKA RY:N keräystiliä, OP 530500-212440 ja keräyslupaa no. OKU 712 A, jolloin keräysvarat eivät mene kenenkään yksityistilien kautta, vaan yhdistyksen, jolla on myös virallinen keräyslupa. Tämä on kaikkien etu, joten kiitos Hope for Sri Lanka ry:n puuhaihmisille Vekalle ja Titalle Ryttyllään.
TÄRKEÄÄ! Jos haluat lahjoittaa Lautatalon rahastoon, niin merkitse maksutositteeseen viitteeksi tai tiedoksi LAUTATALO, niin rahat ohjautuvat oikeaan kohteeseen!
Palaan kotiin tältä jaksolta 29.10.2006 jos Jumala suo lähdön ja paluun sekä voimia ja ter-veyttä.
Kiitos jaksamisesta ja rinnalla kulkemisestanne!
Keke
Haluan korostaa sitä perusasiaa, että Lotus Hill projekti on ollut ja tulee olemaan edelleenkin kaksiosainen. Varsinainen tavoite, Lotus Hill vammaiskodin rakennusprojekti etenee paikallisen byrokratian edellyttämänä hitaasti,mutta varmasti kohti tavoitettaan. Ainoa pettymys on ollut aika. Mutta maassa maan tavalla. Toinen osa projektiamme on edelleen nk. ensiavun antaminen unohdetuille. Tuntuu sillä, että asiat ovat edenneet enkelten siivillä.
Seuraavana tilanneraportti Keken kertomana. Hänen käyttämiensä virallisten nimien suomennoksena:
Erkin talo = Onnela (kylämme vammaisperhe)
Halpatotan lastenkoti = Toivola (hylättyjen, huostaanotettujen lasten "kaatopaikka" n. 135 lasta)
Somebody vammaiskoti = Ilola ( vammaiskoti n. 40 potilasta)
Kaiken kaikkiaan näiden kolmen kohteen kohdalla on vuoden aikana tapahtunut valtava muutos. Meistä jokainen - kummi tai talkoolainen - odottaa avustusrahojen menevän perille.
* Suoraan ja ilman välikäsiä.
* Suoraan apua tarvitseville.
* Suoraan ilman korruptiota.
Olemme onnellisia voidessamme kertoa, että näin on tapahtunut. Kun aikanaan kummeja kootessamme lupasimme toimia edellä mainittujen periaatteiden mukaan, emme itsekkään tienneet mitä lupasimme. Erilaiset olosuhteet, erilainen kulttuuri, yllättävät tapahtumat (lähes päivittäin) eivät olleet ennalta aavistettavissa siinä määrin kuin ne ovat todellisuutta.
Moni kummeista on lähestynyt meitä saadakseen uskonvahvistusta rahansa perille menosta. Kriittisiäkin epäilyjä on joukossa ollut. Ihan oikein. Rehellisesti sanoen: se on luonut myös suurta painetta. Osaammeko, pystymmekö olemaan luottamuksen arvoisia.
Suomen Ulkoministeriön mukaantulo hankkeeseemme oli luonnollisesti suuri asia. Taloudellisesti ja henkisesti. Se lisäarvosti meidät melkeinpä "hovikelpoisiksi". Tällä asialla on ollut myös suuri merkitys paikallisten viranomaisten suhtautumisella hankkeeseemme. Sanoisinko, että rimaa heiluen on ponkaistu yli tavoitteiden.
Ilola, Onnela ja Toivola väkineen ovat nyt kaikki kuin toisessa maailmassa. Heidän mittapuunsa mukaisesti. Raha on mennyt perille. Meillä on uskomaton onni olla ylpeitä yhteisistä saavutuksistamme. Kummien antama taloudellinen ja henkinen tuki ovat olleet kaiken perusta.
Voin paljastaa, että Marjan kanssa välillä uskon puute on ollut kurkkimassa palmun takaa. Mutta suomalainen sinisilmäinen usko hyvän aikaansaannokseen yhdistettynä elämän antamaan realismiin on osoittautunut kuitenkin onnistuneeksi kombinaatioksi.
Näillä päiväkirjasivuilla on satoja kuvia ja tuhansia lauseita hankkeemme etenemisestä ja tuloksista. Työ jatkuu. Hankkeemme rekisteröinti on viimeistä vaille.
* Onnelan perhe tarvitsee uuden kodin lisäksi lääke- ja lääkärihoitoa. Terveellistä ruokaa.
* Ilola tarvitsee monenmoista pientä arkiseen elämäänsä.
* Toivolan lastenkoti tarvitsee vielä paljon. Pientä ja suurta.
Opettajien ja lääkärin palkkauksen myötä kaikki on muuttunut. Se työ jatkuu. Elämme reaaliajassa ja meillä on valmius pienillä "vaahtosammuttimilla" käydä tukahduttamassa pieniä inhimillisiä pesäkkeitä. Meille - ja uskon, että myös kummeillemme - on tärkeää kuitenkin hankkeidemme pitkäjännitteisyys. Kavereita ei jätetä.
Ne onnen autuaalliset, joilla olisi mahdollisuus kohdistaa talvilomansa paratiisisaareen, Intian meren helmeen, tehkää itsellenne onnellinen päätös. Tulkaa katsomaan omia aikaansaannoksianne.
Takaan, että vierailu Onnelassa, Ilolassa tai Toivolassa saa Sinut ikihyväiseen hyvänolon tunteeseen. Lotus Hill -kummina olet ollut mukana auttamassa heitä, jotka muut ovat unohtaneet. Pyydä ystäväsi mukaan! Kummiksi tai matkallesi. Tai molempi parempi. Näette omin silmin!
ystävällisesti
penttioskari
Tässä Keken raportti:
Iloisia uutisia Sri Lankasta!
Tervehdys Ystävät!
Olen jakanut tämän kirjeeni tarkoituksella kahteen osaan: niin ilossa kuin surussa -tyyliin. Niin paljon on tapahtunut, että on vaikeata aloittaa yhdestä, sillä tahtoisin kertoa kaikesta.
Ensimmäiseksi tahtoisin kuvailla ?Erkin talon? valmistumista ja vihkiäisiä. Talon rakennusprojekti yhden talon osuudelta oli suuri työ niin henkisesti kuin aineellisesti. Oli miellyttävää nähdä, kuinka koko kylä oli hankkeessa mukana aivan purkamistalkoista talon virallisiin avajaisiin saakka. Eivätkä kyläläiset ole hyljänneet heitä vieläkään, vaikka uusi, ehompi talo on valmiina mäellä. Enää liikuntarajoitteisen äidin ei tarvitse raahata itseään vessaan jyrkkään ylämäkeen, vaan hän saa porhaltaa suomalaisten lahjoittamalla rollaattorilla minne itse haluaa. Lisäksi hänellä on vanha pyörätuoli kulkemista helpottamaan.
Näkymä kalteri-ikkunoista on vaihtunut aivan uuteen. Mäen päältä voi nähdä Bird Lakelle, Laguuniin, kuten paikalliset sanovat. Ohikulkevat ihmiset tervehtivät iloisesti uuden elämän aloittanutta Erkin -talon perhettä. Koko rakennusprojekti saatiin valmiiksi Lotus Hill -kummien avustuksilla! Kiitos kummeillemme.
Erkin -talon viralliset avajaiset pidettiin 22.7.2006 alkaen klo 7.38. Tarkkaan oli horoskoopinlaatija määritellyt oikean aloitusajankohdan vihkimisseremonialle. Koko kylä oli paikalla todistamassa avajaisissa viralliseksi nimeksi saaneen Onnelan - Happy Home - vihkimistä käyttöön. Tapahtuma vastaa Suomessa kodin siunaamista.
Tilaisuuden aloitti munkki Banagala, Gunaratana Thero, sadu, kunnioitettu, meditoinnin, eräänlaisen rukouksen, kellosta ajan tarkkaan katsoen. Sitten seurasi sarja monimutkaisia seremonioita, jotka päättyivät öljykynttilän sytyttämiseen ja käsien puhdistukseen. Paikalliset osasivat käyttäytyä oikein ja tunsivat seremonian kaavat. Sinikka-vaimolleni ja minulle tilanne oli uusi ja mieleen painuva.
Seremonia sisälsi monta hyvin tarkoin määriteltyä hetkeä, joista yksi oli onnea tuovan ruukun kiehuttaminen. Keskelle upouutta kotia oli tuotu pellinpalanen, jonka päälle oli kasattu kolme kiveä, sytykkeitä ja ruukku, jossa oli vettä. kookosmaitoa, riisiä ja suolaa. Onnea tuova hetki oli juuri silloin, kun vesi kiehui saviruukun reunojen ylitse, mutta ei vielä sammuttanut liekkiä. Tilaisuus päättyi meditaatiohetkeen. Tämän jälkeen kutsuvieraat saivat syötäväkseen riisikakkuja, chiliä, banaaneja ja teetä.
Iltapäivällä vaimoni ja minut kutsuttiin syömään lounasta Onnelaan klo 12.30. Kaikki oli valmista. Väki odotteli kärsivällisesti kutsuvieraiden tuloa. Jälleen kerran jouduimme tilanteeseen, jossa me söimme kahdestaan ja paikallisen tavan mukaan muut vieraat katselivat vieressä kun söimme varmaankin parhaat palat päältä. Yritimme syödä mahdollisimman nopeasti, kuitenkin arvokkaasti, sillä muu väki odotteli nälissään sitä hetkeä, jolloin voisivat saattaa meidät kotimatkalle voimakkaan rummutuksen saattelemana. Päästyämme muutaman kymmenen metrin päähän Onnelasta rummutus loppui ja ankara musiikki jyrähti soimaan. Juhlat voivat alkaa...!
Halpatotan keittiön ja ruokasalin viralliset avajaiset, 13-vuotisjuhla ja häät
Halpatota Detension Home, Child Care Center, Halpatotan vastaanottokoti, lastenhoitokeskus, meille tuttavallisemmin Halpatotan orpolastenkoti - sai vihdoinkin arvolleen sopivat tilat keittiöksi ja ruokailusaliksi. Lotus Hillin kummien avustuksella tämäkin suuri urakka saatiin lopulta monien vaiheiden jälkeen loppuun. Kauniit ja viimeistellyt tilat odottivat 13.7.2006 virallisia avajaisia ja samassa yhteydessä pidettyjä häitä, joissa orpo kaunotar Subadra saisi omakseen sademetsän prinssin Udayan.
Virallisia avajaisia ja häitä valmistelemaan oli perustettu oikein toimikunta, joka Principal Darmasenan johdolla suoriutui tehtävistään mallikkaasti. Niin orpokodin kaikki lapset kuin kodin henkilökunta oli valjastettu erilaisiin työtehtäviin. Minulle oli auennut kukkaron nyörien avaajan rooli, sillä ruokasalista puuttuivat tuolit ja pöydät. Muovituoleja 125 kpl kahden vuoden takuulla kävin tinkaamassa soveliaaseen 60.650 Rs hintaan Gallesta ja pöydät nikkaroivat kodin omat puusepät. Niiden hintaa ei ole vielä tiedossa. Hääparille ostimme sähkökoneita ja kauniin vihkikaapin (26.100 Rs), joka kuuluu joka kodin varustukseen. Virallisista avajaisista munkki Banagala ehdotti, että tekisimme videon (DVD:n), jotta valmis tulos olisi kaikkien nähtävillä. DVD tehtiin ja Pentti-Oskarilla on täällä kopio juhlallisuuksista.
Tilaisuuteen oli kutsuttu kunniavieraiksi ministeritason vieraita, joista tärkein oli Secretary of Social Welfare of Southern Province Mr. Buddappiya Nigamune, jonka aloitteesta ja suosiollisella luvalla Lotus Hill -projekti sai luvan aloittaa toiminnan Halpatotassa. Toinen tärkeä henkilö oli Child Care Comissioner Mr. M. T. Silva, jonka myötämielisyydellä ja avustuksella saimme viimeisetkin rekisteröintiä varten tarvittavat suosituskirjeet Gallesta. Hän myös piti tilaisuudessa virallisen avajaispuheen ja leikkasi suuren maailman malliin punaisen silkkinauhan ruokasalin ovelta.
Pitkien puheiden jälkeen ennen ruokailua Halpatotassa vietettiin sen 13-vuotistaipaleen ensimmäiset häät.
Halpatotan keittiö on muuten valmis, vain mainitsemani pöydät ja kaasukeittimet eivät vielä ole valmistuneet.
Halpatota pesee kasvojaan ja sieluaan päivä päivältä. Täi- ja syyhyprojektin jälkeen työl-lemme avautuneet ovet ovat nyt täysin auki, aivan selkosen selällään. Mitään uhkia, eikä rajoitteita ole enää. Sisään- ja uloskirjautumiset ovat vain muistoja menneisyydestä. Erityisluokan aloittaminen pienessä Halpatotassa on suuri askel Baddegamassa, joka herkin korvin kuuntelee orpolastenkodin ääniä. Palkkaamamme matematiikan opettaja Monika opettaa oman työnsä ohella luku- ja kirjoitustaidottomille lapsille vaadittavia, mutta puuttuvia taitoja.
Käsityönopettajamme Dayana rakastaa lapsia niin, että kutsuu heitä omiksi lapsikseen. Tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan vajaa vuosi sitten, kun aloittelimme toimintaamme orpolastenkodissa. Toiminnan tavoitteellisuudesta kertonee sekin, että hääjuhlien kaaso on juuri nyt ollut kuukauden Colombossa suuressa vaatetusalan yrityksessä töissä ompelijana. Oppinsa hän on saanut Dayana -opettajan hellän opetuksen kautta. Monet pojatkin ovat tulleet luokkaan vapaaehtoisesti. Monet heistä ompelevat nyt kouluvaatteita koko orpokodin tarpeisiin!
Tehtävää työtä on vielä paljon. Kauan odotettu pesulaprojekti on saamassa tarvitsemansa rahoituksen. Lasten aika ei enää kuluisi hankalissa vesien keittämisurakoissa, vaan pesukone hoitelee isot pyykit ja pikkupyykin peseminenkin helpottuu uusissa, asianmukaisissa tiloissa. On opittava myös selviytymään arjesta, kun se Halpatotassa asumisen jälkeen jokaiselle siellä olevalle lapselle joskus koittaa.
Emme ole unohtaneet Sambodin vammaistenkotiakaan Kummien rahoituksella ostimme kotiin uuden, mutta vanhanmallisen television vanhan rikkoontuneen tilalle. Samalla tuimme Sambodin työntekijöitä 3000 Rs:lla, sillä he eivät saa minkäänlaista palkkaa työstään. Temppelien suuntaamalla Arms Giving -päivien avulla Vammaistenkoti saa ruoka- ja tavaralahjoituksia, mutta äärimmäisen harvoin käteistä rahaa.
Paikan kaksi naista ja yksi potilaista huolehtivat kaikesta, vaate- ja ruokahuollosta potilaiden wc:ssä käymiseen 24 tuntia vuorokaudessa ilman lomia, lomakorvauksia, Pekkaspäiviä, liukuvaa työaikaa ja ilman avioliittoa. Mikä onkaan tällaisen uhrautumisen hinta?
Lautatalon rakennusprojektin rahankeräys
Olen usein kirjoittanut lautatalosta, jossa asustaa 8+1 henkeä tätä nykyä noin 28 neliömetrin tilassa ilman minkäänlaisia mukavuuksia. He tulivat häädetyiksi omasta kodistaan juuri monsuunisateiden pahimpaan aikaan keväällä. He olivat ottaneet aiemmin lainaa paikalliselta koronkiskurilta, luvaten maksaa rahat korkoineen takaisin. Korko% oli ollut jo alunperinkin aivan liian suuri, jotta kukaan paikallisista olisi kyennyt selviytymään siitä. Kun korkojen osuus oli kasvanut lainaa suuremmaksi, velkoja hääsi lautatalon perheen kaatosateeseen ilman armoa ja sovittelua. Talo purettiin ja samoilla materiaaleilla pystytettiin uusi talo viidakkoon kauaksi asutuskeskuksesta. Täällä he asustelevat nyt ilman vettä ja wc:tä. Uutta käymälää varten on jo alettu kaivaa kuoppaa, joka pitäisi ulottua noin neljän - viiden metrin syvyyteen kivikovaan maahan.
Tälle 8+1 hengen perheelle 60 m2 talon rakentaminen, maatöineen, vesi- ja viemäritöineen ja sähkön vetämisineen maksaa noin 10.000? Tämän summan keräämistä varten olemme saaneet käyttää HOPE FOR SRI LANKA RY:N keräystiliä, OP 530500-212440 ja keräyslupaa no. OKU 712 A, jolloin keräysvarat eivät mene kenenkään yksityistilien kautta, vaan yhdistyksen, jolla on myös virallinen keräyslupa. Tämä on kaikkien etu, joten kiitos Hope for Sri Lanka ry:n puuhaihmisille Vekalle ja Titalle Ryttyllään.
TÄRKEÄÄ! Jos haluat lahjoittaa Lautatalon rahastoon, niin merkitse maksutositteeseen viitteeksi tai tiedoksi LAUTATALO, niin rahat ohjautuvat oikeaan kohteeseen!
Palaan kotiin tältä jaksolta 29.10.2006 jos Jumala suo lähdön ja paluun sekä voimia ja ter-veyttä.
Kiitos jaksamisesta ja rinnalla kulkemisestanne!
Keke
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)