Järkyttävä löytö

Tämä päivä oli tapahtumien päivä jälleen

Olimme pankissa toista tuntia. Ystäviemme pyynnön mukaan valitsimme heille avustettavat lapset kylämme köyhimpien joukosta.

Oli sydäntä sykähdyttävää saada pojaltamme viesti. Hän joka tsunamin jälkeen oli täällä kanssamme suomalaisturistien evakuointitöissä ja sittemmin Anandan ja Coolmanin kanssa mm. hautaamassa rannalle ajelehtineita ruumiita. Viestissään hän pyysi hakemaan hänelle ja tyttöystävälleen koulunkäyntiin rahaa tarvitsevan pienen tytön. Mieluiten orvon.

Teimme toteutuksen yksinkertaisen kaavan mukaan. Äidit mukaan pankkiin ja äidin nimelle tili, jonne talletimme 10? kuukautta kohden nyt ensiksi vuoden loppuun. Kun tulemme joulukuussa, katsomme jatkon tarpeellisuuden. Pankkikirjaan tuli rajoitus, että äiti saa nostettua vain tuon summan kuukaudessa.

Comercial pankin pankkineiti Irusha hymyili ystävällisesti jo sisään tullessamme, sillä hän on tottunut toimimaan tämänkaltaisten asioiden yhteyshenkilönä. Ja niin sai juniorimme ensimmäisen tyttärensä.


Järkyttävä löytö

Päivän ohjelma oli työn täyteinen. Mutta iltapäivällä tuli kertakaikkinen pysähdys. Tuli täydellinen henkinen muuri vastaan, joka heitti meidät polvilleen.

Löysimme vahingossa jotain sellaista, mitä ei pitänyt olla. Mistä oikeastaan kukaan ei tiennyt. Ei Ananda. Ei Coolman. Ei kukaan ystävistämme. Me järkytyimme. Meiltä meni jalat pois alta. Haluamme nyt sulattaa kokemaamme jonkin aikaa. Nyt on vaikeaa. Me löysimme 140 orpolapsen kaatopaikan.

Naganden viidakkokylässä pimeyden laskeutuessa.


Pentti-Oskari Kangas


Tarinaa kuvien kautta

Rohkeimmat uudisrakentavat rantaviivan tuntumaan
vastoin viranomaismääräystä. Koti on saatava,
eikä tonttia muualta saa kuin vanhan raunioilta.

Telwattan 2000 ihmisen hukkumiseen johtanut
maailman suurin junaonnettomuus. Paikalle on
perustettu museo, jota edustaa karuttomasti mudasta
ylös nostetut junavaunut.

Uusia taloja nousee ulkomaalaisten yksityistenkin
avustajien varoin. Tässä Telwattan rantahietikolta
50 m päässä. Kookospalmuja hyödyntävä perheen yritys.

Rannan hyökyaalloista selvinnyt mangrovepuurykelmä.
Kestää melkein mitä vaan.

Tyhmyyskin kukoistaa

Magorovemetsiköt ovat vuosituhansien ajan suojelleet koko Intian valtameren ranta-alueita hyökyaalloilta. Nyt kun ihminen on hakannut nämä sitkeääkin sitkeämmät puut suojavyöhykkeeltä pois, syytetään Luontoa tsunamivahingoista.

Olisiko liian halpa ja yksinkertainen ratkaisu tulevien katastrofien ehkäisemiseksi istuttaa magorovepuut takaisin luontaisiin paikkohin? Liian halpa ratkaisu varmaan.

Ajetaan vaan maansiirtokoneilla hiekkaa valleiksi, joka hajoaa jo normaalia suuremmista aalloista. Siihen kuluu kelpoisasti avustusrahaa. Ei ihminen tyhmä ole. Se on erittäin tyhmä. Kun se ei opi menneisyydestä, eikä elä luonnon ehdoilla ja sitä kunnioittaen.

Tämän magorovepöheikön takana oleva talo
säilyi vahingoittumattomana.

Ministeri savusaunassa

Olen pahoillani kahden päivän tauosta päiväkirjani sivuilta. Oikein hätkähdin kun sain Töytärin Jussilta viestin, jossa huolestuneena kyseltiin, että onhan kaikki ok kun vähään aikaan ei ole kuulunut mitään? Kaikki hyvin. On vain ollut kaksi niin työn täyteistä ja tapahtumarikasta päivää, etten iltamyöhällä kotiimme tultuamme jaksanut kerta kaikkiaan kirjoittaa teille enää asiallista päiväkirjatekstiä.

Muutaman viestin lähetin minulle tärkeille ihmisille, ja nekin väsymyksen tilassa ajattelemattomuuttani tuskaisessa tilanteessa kiukuttelunomaisella sisällöllä. Olisi saanut nekin jäädä tekemättä. Nyt sitten pyytelen anteeksi.

Tämä päivä oli taas yksi parhaista. Niin monta tapahtumaa, että on taltioitava pikaisesti ennen kuin unohdan. Teen sen huomenna. Yhden hauskan yksityiskohdan kuitenkin vielä kirjaan, ennen kuin unohdan senkin.

Banagala oli Colombossa selvittämässä lisää vesitankkien hankintaa yms. Saimme Lotus Hill lasten vammaiskoti-hankkeen tiimoilta yhtäkkisen lisäselvityspyynnön. Soitin Banagalalle, että tulee meidän kauttamme paluumatkalla. Tuli ja mukana oli suureksi onnekseni munkki Samantha Thero, joka viime Joulunaattona kävi vihkimässä ja siunaamassa savusaunamme. Ihastui ja tuli mukaamme neitsytkylpyyn kanelipuun tuoksuiseen suomalaiseen löylyyn.

Häntä kutsutaan ministerimunkiksi kun valittiin aikanaan Sri Lankan historian ensimmäisenä munkkina parlamenttiin ja toimi nk. sosiaaliministerinä eli köyhäinministerinä. Sanovat, että hän on kansan rakastetuin munkki. Se on helppo uskoa. Hänen suhteidensa ja auktoriteettinsa avulla olemme saaneet uskomattoman paljon sellaisia asioita hoidettua, jotka muutoin eivät olisi onnistuneet. Avustuskontit tsunamin jälkeen hoituivat Samanthan suojeluksessa alta aikayksikön.


Ministerimunkki Samantha ja päiväkirjanpitäjä

Nyt istuimme pihallamme lintujärven rannalla. "Olisiko mahdollista joskus tulla tänne savusaunaan, kun oikein on väsynyt?", kysyi ministerimunkki. Kerroin, että meille olisi suuri kunnia tarjota tämä vierasvara. 6 tuntia ennen saapumista ilmoitus Anandalle, niin kanelipuusavusauna on valmiina.

Munkki huokaisi syvään ja kertoi, että hänen kodissaan temppelissä on aina meno päällä. Päivät ja yöt. Tuskin hetkenkään rauhaa. Köyhien avustamiseen osallistuvana hänellä on lisäksi päivät pitkät virallista ja epävirallista ohjelmaa temppelin ulkopuolellakin.

Samantha katseli hiljaisena järvelle, jossa kaksi poikaa onki. Hän kertoi, että syntymäpaikassaan Baddegamassa pikkupoikana hänen rakkain harrastuksensa oli onkiminen Baddegama joella. 11-vuotiaana hänen vanhempansa veivät hänet temppeliin munkkikokelaaksi. Sen jälkeen hän ei ole voinut onkia. Kysyin, miksi ei? Munkin ei sovi onkia, hän vastasi ja hymyili. Tein hänelle ehdotuksen: Kun hän seuraavan kerran tulee meille savusaunomaan, Ananda järjestää valmiiksi ongen ja matoja. Sitten hän voi onkia kenenkään näkemättä yöllä.

"Mutta Jumala näkee, naurahti munkki!"
"Ei sillä väliä, jos ongit yöllä mustekaloja", ehdotin.
Ja sitten me naurettiin - kaksi isoa, vanhaa miestä - vedet silmissä.
Jumalat varmaan surkutteli huumorintajuamme.

tuus


Pentti-Oskari

Kylkiruodot vihoittelee vielä, mutta paranemaan päin. Taidan taas jäädä henkiin.

Naapurin 15-vuotias tyttö, joka sairastaa jotain kummallista tautia (välillä jalat paisuu yms.) saaden kerran kuussa penisilliinipiikin, kävi papereineen meillä. Arvelimme, että tytöllä on saastuneesta makeasta vedestä tullut bilhartsia. Meillä vierailleet Päivi ja Pirjo ovat sairaanhoitajia ja he lähtivät Marjan kanssa käymään paikallisessa terveyskeskuksessa paperien kanssa. Ilmeni, että tytöllä onkin luultavasti reuma. Penisilliini ei nyt tunnu kovin oikealta lääkitykseltä. Otimme papereista kopiot ja tuomme Suomeen. Joulukuussa takaisin tullessamme meillä on toivottavasti oikea diagnoosi ja siihen kuuluvat lääkkeet. Perussairaanhoito on periaatteessa täällä ilmainen ja suhteellisen hyvätasoinen, mutta rahat loppuu vähän välillä kuin Hyksissä. Eli niilläkin sama tauti.

Sunnuntaina Gallen vierailun aikana meitä ilahdutti erityisesti vammaiskodin terassin lukuisat kauniit ruukut kukkasineen. Joku turisti oli ne tuonut, kertoi kodin johtaja. Liekö sama rouva, joka osti ja jakoi satoja ruukkuja kukkasineen Telwattan asunnottomien leiriin kuin myös uusiin rakennettuihin koteihin. Hyvä esimerkki terapiatyöstä. Kukkaterapiaa. Todella upean erilainen avustustyö. Elämän ja mielialan parantamisen kirjo on niin moninainen.

Yksi naapureistamme, 16-vuotias Dinusa, on luokkansa toiseksi paras oppilas. Hän haluaa lääkäriksi. Hänen kummivanhempansa kustantavat hänelle matematiikan ja englannin yksityistunteja. Täällä lääkärin jatko-opintoihin pääsevältä köyhältä tytöltä vaaditaan erityisen paljon tietoa ja osaamista. Niinpä Dinusa koulutyönsä ohella opiskelee käytännöllisesti katsoen kaiken vapaa-aikansa. Viime keväästä lähtien hänen englanninkielen taitonsa on kehittynyt huikeasti. Marjan ystävätär Sirkka lupasi ottaa Dinusan erityisavustuksen kohteeksi. Valmiita Dinusa-lääkäreitä täällä tarvitaan. Niitä, jotka valmistuttuaan palaavat kotikyläänsä hoitamaan heikko-osaisia. Täällä lääkärit kyllä poikkeuksetta tekevät paljon vapaaehtoistyötä köyhien parissa.

Talvella jaoimme lääkkeitä ja mm. silmälaseja munkkien organisoimissa ja lääkärien hoitamissa köyhien hoitotilaisuuksissa. Ne ovat usein juhlapyhinä esim. Full Moonin aikaan. Kaiken kaikkiaan Sri Lankassa on yhteensä yli 70 erilaista juhla- ja vapaapäivää. Ja ne on saavutettu ilman paikallisen Puutyöväenliiton lakkouhkauksia. Ceylonin valtakunnansovittelijan homma lakkautettiin jo aikoja sitten kun ei ollut hommia. Vakavasti ottaen: Ensimmäiset selkeät lakot ovat virinneet mm. rautatievirkailijoiden piirissä. Mutta kun valtio on sosialistinen demokraattinen tasavalta, jossa kommunistipuolue pitää valtaa, on yhteiskunta merkillisessä tilanteessa. Kuten aiemmin kerroin, suurin osa kansasta elää perinteisessä luontaistaloudessa. Myös henkisesti. Sen seuraaminen on ollut virkistävää.

Kanelipensaan oksia hakataan kiveä vasten puukapulalla
ja irrotetaan kanelin kuori. Päiväansio 100 rupia
- noin 85 senttiä

Olemme lähdössä kiertämään osaa kummilapsiamme, mikäli kylkiruotoni nyt ei kiukuttele liikaa. Iltapäivällä munkki Banagala tulee meille ja teemme suunnitelman lisätankkien jaosta. Banagalalla on murheena vielä köyhien lasten esikoulurakennuksemme viimeistely. Voihan verokirja, kun osais rahaks muuttua. Mutta kummasti asiat ovat vain järjestyneet. Marjan perässä liihottavilla enkeleillä lienee osuutensa. Olen ylpeä vaimostani, joka kyllä välillä lentelee jalat irti maasta varmaan yli enkeleidenkin lentokorkeuden. Onneksi painoindeksini pitää minut pääosin tukevasti maassa. Mitä nyt välillä minäkin otan sellaisia pomppuja. Ja sitten mätkähdän taas takaisin niin että hiekka pöllyy.

Olemme onnellisia myös siitä, että pihaamme on asettautunut kuningaskalastajapariskunta. Ne löytävät nurmikolta pitkiä, isoja herkullisia matoja. Kuningaskalastajapariskunnassa mies on se, joka on kauniimpi ja ylväämpi. (sama jako kuin naapurin kanatarhaassa) Jotkut sanovat, että kuningaskalastaja on maailman kaunein lintu. Emme väitä vastaan.

Pihapuussamme on Anandan rakentama lintulauta, jossa vierailee eri vuorokauden aikana erilaisia lintuja. Ja Lenoja. Siis yhdellä e:llä.. Ne ovat pieniä oravia, jotka lienee buddhalaisuskoisia, sillä ne eivät syö lintuja eivätkä muita eläimiä. Vihreätä vaan. Ilmankos niiden äänikin on lähinnä piiperrystä. Mutta ennen auringonlaskua niiden holtiton telmiminen katolla antaa niiden koosta vääristyneen kuvan. Naapuripöheikön apinatkin kävelee katolla ihmisten nukkuessa sivistyneemmin.

Äsken Marja kirmaisi 5 metrin askelin pihasuihkun luota sisään. Sadevesiviemärin luukusta kurkisti valtavan iso käärme. Onkkeli kyllä väitti, että se on leguaaani, joka syö lihaa vähemmän kuin Marja, joka taas on melkein kasvissyöjä. Järvellä uiskentelee tiuhaan parimetrisiäkin varaaneja. Ne eivät ole vaarallisia. Ne syövät mieluisasti käärmeitä ja erityisesti Kobria, jotka aika ajoin kuivana aikana laskeutuvat vuorilta veden ääreen. Vaikka varaani on krokotiilin näköinen, se on ihmisille lähes vaaraton, kun sitä ei kiusaa. Sen pyrstössä on kyllä tehoa, jos sen lyönnin kohteeksi joutuu. Täällä ei kukaan kiusaa eläimiä. Poliitikot vaan kiusaa köyhiä ihmisiä. Merkillisiä kommunisteja.

Halusin sanoa Marjalle, ettei hänen kannata pelätä varaaneja. Nehän ei syö krokotiileja. En uskaltanut, kun naiset ei tykkää moisesta huumorista. Pitäisi ymmärtää, että kaikki mikä on pienempää tiiliskivestä, on rakkautta.

Ja nyt sitten moottoripyörän satulaan kokeilemaan kylkiruotojen kestävyyttä. Olisinpa vähän laihempi, niin voisi tehdä diagnoosin silmämääräisesti päältä päin. Nyt tarvitaan röntgenkameraankin moninkertaisesti matkaa lyhentävä zoomi, jotta se yltää eriste- ja suojakerroksen läpi kohteeseen. Olisi siinäkin kuperkeikassa laihemmalle saattanut käydä huonommin. Huomaatteko - olen oppimassa positiivista ajattelua!

Päivi ja Pirjo lähettivät kiitosviestin tutustumisretkestämme. Olisi hienoa, jos Lotus Hill -hankkeen edetessä saisimme hänet yhteistyökumppaniksemme kouluttamaan paikallista henkilökuntaa. Pirjolle jäi aikamoinen haaste hankkia sponsori vammaiskodin aurinkoenergialaitteistolle. Pirjo on kuulema aikaansaapa ihminen ja tuntee sopivia ihmisiä pääkaupungissa.

Päivi kertoi illalla pikkiriikkisen osan elämästään. Hänen toimensa 1982 Nigaracuan vammaisjoukkueen olympiavalmentajana on uskomaton tositarina. Kun ette sitä kuitenkaan usko, niin en kerro sitä teille, sillä se on uskomaton tarina. Naureskelen vaan aika-ajoin itsekseni paikallisen tapaan hymyillen. Uhkasin Päiville, että sittenkin kerron sen jollei hän lupaa kirjoittaa elämänkertomustaan. Odotellaan ja naureskellaan sen aikaa.


Tuus
Pentti-Oskari

9 kk hyökyaallon jälkeen

HILJAINEN TSUNAMI
Silminnäkijän kirje 9 kk hyökyaallon jälkeen

Mediashow päättyi nopeasti

Media kuljettaa meitä ja mielipiteitämme. Se ohjaa meitä kiinnostuksen kohteisiin ja se määrittelee kohteen ja tapahtuman kiinnostavuuden keston. Kun amerikkalaiset saapuivat suurine maansiirtokoneineen Intian valtameren saarelle raivaamaan tsunamin jälkiä, oli se suuri mediatapahtuma. Kun media sai kermat päältä ja kyllästyi, loppuivat raportit, lähtivät maansiirtokoneet ja lähtivät amerikkalaiset. Tsunamin uhrit jäivät. Me suomalaiset emme poikkea tästä mediasidonnaisuudesta. Kun lähetin ensimmäisen raporttini tuhoalueelta välittömästi hyökyaallon jälkeen, esitin suuren huoleni siitä, että saarivaltion perinteinen pysyminen takamaana tulee näkymään korostetusti tämän katastrofin jälkihoidossa. Hiljainen tsunami jatkaa nyt tuhoaan.


Kansa luottaa tulevaisuuteen

Pienen, mutta merkityksellisen osan elämääni olen viettänyt tällä saarella, jonka elämiskulttuurin seuraaminen on ollut uskomattoman opettavaista. Valtio on kahtia jakautunut. Valtaeliitti, johon poliitikotkin kuuluvat, elää omaa elämäänsä. Tavallinen kansa elää omaa elämäänsä. Olemme aina pärjänneet omillamme, he sanovat. Molemmat. Päältä katsoen kaikki toimii mallikkaasti. Takana on vuosituhansien elämiskulttuuri, jonka eräänä kulmakivenä on toiminut buddhalainen uskonto ja sen mukanaan tuomat elämisen muodot. Olemassa olevan hyväksyminen ja tulevan hyvän odotus ovat antaneet kansalle uskomattoman lempeän suhtautumisen myös poliittiseen valtaeliittiin. Kun viime vaaleissa oppositio näytti saavan enemmistön, monet istuvan hallituksen ministerit vaihtoivat puoluetta. Ja istuvat nyt jälleen hallituksessa.


Hyökyaalto kyyneleen muotoisella
saarella muutti kaiken, vai muuttiko?

Rahaa tuli pääkaupunkiin eräiden tietojen mukaan noin 2 miljardia euroa. Saarella puoli miljoonaa asukasta jäi kodittomaksi. Yhdeksän kuukauden aikana vain osalle heistä on saatu järjestettyä teltat, joillekin väliaikaiset lautahökkelit.. Niistä enimmät ulkomaalaisten pienten hyväntekeväisyysjärjestöjen toimesta ja yksittäisten henkilöitten avustuksella. Jo nyt, ennen sadekautta, osa teltoista on mädäntynyt helmoistaan. Rannan tuntumassa sijainneet kalastajien asumukset ovat tuhoutuneet.


Aikapommi on laukeamassa

Hallitus määräsi rakennuskiellon tälle alueelle. Kotinsa menettäneet, rakennuskiellossa olevien tonttien omistajat ovat selkä seinää vasten. Millä ostat viidakosta uuden tontin kun ainoa omaisuus on vaatteet päällä? Taloja tarvitaan kymmeniä tuhansia ja heti. Sadekauden alkaessa väliaikaisasumusten alueesta muodostuu hirveä bakteerien tuottoalue. Toiletteja on tuskin lainkaan. Sadekauden makea vesi käynnistää bakteerituotannon. Tsunamin suolaisen veden ainoa positiivinen vaikutus oli se, etteivät monetkaan bakteerit elä suolavedessä. Muutoinkin aliravitut lapset joutuvat elämään entistä niukemmalla ravinnolla. Se on aikapommi, joka laukeaa tulevina kuukausina ja tulevina vuosina. Tässä tilanteessa paikallisen ystäväni toteamus avustusrahojen matkasta kohteeseen tuntuu irvokkaalta." Rahat ovat jo pääkaupungissa, päätellen uusien pitkien autojen ilmestymisestä katukuvaan".


Yksittäinen ihminen tarvitsee apua NYT!

Perhe, joka menetti kaiken paitsi vaatteet päältään, asuu edelleen teltassaan, jonka helma lepattaa nyt homeisena. Tajuan miten hiljainen tsunami on alkanut vaikuttaa. Puutteellinen ruokavalio, kulkutaudit, mielenterveys, traumaattiset kokemukset, jotka saattavat ilmaantua usein vasta kuukausien päästä. Mikäli uhrien elämää ei saada pikaisesti edes lähelle entistä, joka sekin oli perin vaatimatonta, hiljainen tsunami aiheuttaa uhreja lisää ja sen vaikutus saattaa olla merkityksellisempi kuin alkuperäisen tsunamin. Suuret avustusjärjestöt perustelevat hitauttaan nimenomaan sillä, että pitkäjännitteinen työ vaatii suunnitelmallisuutta. He varmasti ovat oikeassa. Heidän työnsä merkitys tulee olemaan tärkeä hiljaisen tsunamin hoidossa. Ratkaiseva. Mutta sairaan ihmisen lääkitsemisenkin pitää aloittaa mahdollisimman pian.


Kahden euron merkitys

Ystävältäni kuulin kuinka erän koulun parhaista oppilaista alkoi jäädä muista jälkeen. Oppimishalukkuutta ja voimia ei ollut. Hän sai kahden euron hintaisen matokuurin. Viikon päästä oppimishalut palasivat ja hän on entisellään. Madot olivat syöneet sen vähäisenkin ravinnon mitä hän sai. Hiljainen, uuvuttava tsunami jatkuu heidän elämässään, emmekä me edestajua sitä.

Olemmeko me kyenneet unohtamaan heidät?

Sri Lankassa
Naganden viidakkokylässä
26.9.05 (tasan 9 kk hyökyaallosta)


Pentti-Oskari Kangas


Tänään ei naurata (lukijaa ehkä)

Ananda lainasi vanhaa intialaista lempparimopoani ja joutui pakon edessä jättämään sen yhden pakettiauton alle. Kerron joskus myöhemmin, jos uskallan. Otin käyttööni varavempeleen, niinikään intialaisen 100 kuutioisen DAIDO moottoripyörän, joka on ihan kelpo kulkuväline. Ajokokemusta on ihan lähimenneisyydestä -60 luvun alusta Jawa Cz 250 c pyörällä, jonka sähkövehkeet eivät pelanneet koskaan tansseista kotiin saakka.

Eilen kävimme Marjan kanssa naapuritemppelin leirillä tapaamassa taiteilijatyttö Vaasanaa (ex Iruzhaa - mistähän sen nimen alunpin sain päähäni? - ehkä se oli vain niin hieno lausua). Pois lähtiessäni käänsin moottorivekottimen leirin keskellä valmiiksi Marjalle, että voisi turvallisesti haarahypätä takatarikalle. Pehmeä hiekka teki tepposet meille molemmille (Daidule ja minulle). Tein voltin ilmassa taaksepäin kerien ja tössähdin hiekalle. Marja väitti, että mätkähdin, mutta hän liioittelee hyvin usein.

Daidulle ei käynyt kuinkaan (vähän hädissään valutti öljyä alleen)ja ennen kuin olin silmäni aukaissut, kylän jouten olevat miehet ryntäsivät sen kimppuun nostaakseen pyörän alkuasentoon. Kierähdin "ketterästi" ylös kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Muka. Suomalaistyypillisesti avoimen lempeästi hymyillen asetuin uudelleen Daidun päälle kuin satulasta tantereeseen heitetty Cowboy.

Vaimo: "Rakas! Onhan mopo kunnossa?"
Aviomies: "Tuletko kyytiin vai et? En jaksa tässä koko päivää odotella!"

Kiusallisen kiinnostuneena näkemästään Mikakalliomaisesta kierähdystyylistä leiriläiset saattelivat viidakkotielle. Matkalla vaimo ei puhunut mitään. Luulee tuntevansa minut.

Tuli mieleen tositarina takavuosien hanuristipersoonamestarista Veikko Ahvenaisesta, joka keikka-autollaan ajoi ojaan. Veikko touhusi auton nostamista ynnä muuta hyvin käytännöllistä. Ohi mennessään hän huomasi nuoren rumpalinsa Erkki Liikasen makaavan jumissa ojan pohjalla auton alla." Kato! Terve Eki! Eihän Sinnuu satu? Ja jatkoi touhuamistaan. Minua ei sattunut, kun nolotti niin vietävästi.

Aamulla en päässyt omin voimin sängystä ylös. Vasenta kylkeä pisti ilkeästi. Kun paikallaan oli, kaikki hyvin, mutta kun liikahti, ilkeästi pisti. Päätin seurata tilannetta. Hengittäessä ei pistänyt, joten keuhkoihin ei kai reikää tullut. Kylkiruodoissa lienee jotain säröä.

Pidättäydyin naapurisairaalaan menosta kun on huonot kokemukset. Viimeksi kun kävin tarkistuttamassa veren hyytymisarvon, lääkäri antoi tarkan arvon laborantin sivun mittaisen raportin luettuaan: Mister Kanga (on singladesin kielellä joki) Onneksi olkoon! Te jäätte henkiin. Viis niistä numeroarvoista.

Tuli siis huilipäivä. Harmillisinta on se, etten pysty nauramaan enkä yskimään. Saatika sitten kiekumaan. Annan luovutusvoiton naapurin hormonikukolle suosiolla. Onneksi ei tuttavat nähneet kieppejäni. Taivaan Pappa varmasti näki, mutta onneksi Hänellä ei ole tapana höpötellä eteenpäin.
Tällaista ei ole koskaan ennen sattunut, ja nyt taas.

Tuus


Pentti-Oskari 62v
(vaimokin sanoo, ettei uskois. Niin on kuulemma lapsellinen)

Tästäkin päivästä tulee hyvä

Pääkaupunki Colombosta saapui aamulla IOM n työntekijä (kv. siirtolaisjärjestö) Päivi Muma Pirjo ystävättärensä kanssa tutustumaan toimintaamme. Hyvänä päivänä tulivat, sillä päivä oli täynnä toimintaa.

Baddegaman vammaistenkoti oli ensimmäisenä vierailukohteena. Meille jo rakas paikka. Paikka, jonka toisen rakennuksen saneerasimme talkoilla viime talvena. Englantilaiset nuoret vapaaehtoiset olivat tehneet poissaoloaikanamme uskomattoman työn. Seinät maalattuna; kirkkaan värisiä kukkasia ja perhosia. Kauniit sängyt ja peitot. Uusia suihkuja ja vesijohtoja. Vain iso vesitankki puuttuu!. Hymy suunpielessä saimme kertoa nuorelle englantilaispojalle, että meillä nyt juuri sattuu olemaan muutama vesitankki vielä vapaana. Mikä ajoitus.

Vesitankkia tarvitaan nimenomaan veden säilyttämiseksi varastoon, sillä sähkökatkosten vuoksi vesijohdosta vettä tulee vain aika ajoin. Lupasimme hoitaa akuutit työt heidän lähdettyään. Nuorten vetäjä, Roland kertoi, että varojen puutteessa sähkölaskujen maksaminen on ollut tuskallista. Colombo-vieraamme Pirjo lupasi selvittää aurinkokennojärjestelmän mahdollisuudet. Hyvillä mielin iloisten asukkaiden saattamana jatkoimme eteen päin.

Mieltä lämmitti Päivin arvio (vuosia Sri Lankaa kolunneena), että hänen tietämyksensä mukaan koko maassa ei ole näin asiallista vammaistenkotia. Nyt kun saisimme vielä koulutettua ohjaajat.
Pirjo oli aivan hämmästynyt siitä vastaanotosta, jonka saimme vammaisilta. Ei pienintäkään pelkoa ja aristelua. Sydäntä lämmittävää halausta ja ääretöntä hymyä. Pyysimme Ronaldia kirjaamaan vielä jäljellä olevat puutteet, sillä he lähtevät pian takaisin Englantiin. Hoidamme asiat loppuun.

Ja matka jatkuu. Vierailu Lotus Hill vammaisten lastenkodin tontilla on aina sydäntä lämmittävä kokemus. Olemme matkan alussa. Me: Suo, kuokka ja Jussi.

Päivän kohokohta: Saavuimme Gallen kaupungintalon pihamaalle. Saimme kaulaamme upeat riipukset ja portilta lähti kulkue, soittajat ja tanssijat etunenässä, kohti pihalla odottavaa vesitankkirivistöä.

Sri Lankan ja Suomen liput nostettiin salkoon, ja kansa taputti. Siirryttiin täpötäyteen juhlasaliin. Baddegaman temppelinvanhin, yli 80-vuotias munkki siunasi tilaisuuden. Puheita ja puheita.

Meidän puheenvuoron sain ujutettua Päiville, kun minulla oli koulussa pitkä Norja. Seurasi tiukka seremonia, jossa täsmällisen paragrafin mukaisesti jokaisen tankin saaja sai suljetussa kirjekuoressa tankin numeron ja kuittauslomakkeen.

Saajat oli Banagala avustajineen valinnut koko Gallen alueelta, mitä moninaisimpiin paikkoihin. Siirryimme pihalle, joissa tankit kuittausta vasten jaettiin. Korkeat virkamiehet ja munkit kirjasivat tarkkaan tapahtumat. Saamme niistä itsellemme dokumentit mukaan. Mitä merkillisimpiä traktorin tapaisia kulkuneuvoja jonossa pihalla ja niin tankit häipyivät käyttäjilleen. Mitäkö Banagala oli maalannut tankkien kylkiin? Kiireessä ei mitään. Olin siitä kovin hyvilläni.

Matka jatkui Gallen suureen vammaiskotiin meren rannalle, jonka tsunami tuhosi lähes kokonaan. 60 asukkaasta 40 huuhtoutui. Puolessa vuodessa koti oli lähes kokonaan peruskorjattu ulkomaalaisten avustusjärjestöjen toimesta. Heille me luovutimme erilaisia vammaisten kulkua helpottavia välineitä. Banagala kertoi vastaanottajille, että ne on Suomesta! Mistä lie Banagala ne oli loihtinut? Kun ihmettelimme, hän hymyili vain. Aika velikultakin tuo Banagala.

Viime matkallamme Marja kävi myös pienten lasten kodissa. Nyt menimme sinne uudestaan. Siellä oli 38 lasta, osa vammaisia. Vastasyntyneistä 5-vuotiaaseen asti. En halua kertoa, millaisia tuntemuksia kokemamme aiheutti. Fasiliteetit olivat kunnossa, mutta Päivi kertoi, että tänne pitää saada ehdottomasti koulutusta hoitajille. Ehkä vielä jossain vaiheessa sekin asia etenee. Kohteita on paljon ja priorisaatio vaikeaa. Joka tapauksessa, vaikka tieto lisää tuskaa, on hyvä olla selvillä, mitä täällä tehdään ja miten toimitaan.

Päivän ohjelma päättyi inhimillisesti Unawatuna hiekarannalla illalliseen. Kotiin ajo. Naiset jäi terassille höpöttämään. Varmaan koko yöksi. Minä purin näkemäni ja kokemani päiväkirjani sivuille ja jäin miettimään syntyjä syviä. Maailman ihmisten erilaista elämänpiiriä ja erilaisia kohtaloita. Vanhalla miehellä taas tuli "vesi vähän glaseihin ". Syytä tullakin.

50 kertaa kiitos lahjoittajille tältä päivältä. Sanon kuin Kalle Kustaa Korkki aikanaan radiokuunnelman päätteeksi: "Jatkuu huomenna "

tuus


Pentti-Oskari

Varhain aamulla munkki Banagala soitti ja oli huolissaan kun huomenna vesitankkien vastaanottotilaisuuteen Galleen on tulossa 50 vastaanottajaa. Tankkeja tulee vain 20. Ei auttanut, vaikka kuinka yritin selittää, että tankit on tilattu tehtaalta ja toimitusaikaa emme voi muuttaa.

Ajoimme Anandan kanssa pankkiin ja Visa vinkumaan. Lvi-tukkuliikkeen pihalta saimme kerättyä 500 litran tankkeja kokoon 30 kpl. Koko juttu maksoi 123 750 rupiaa eli nippa nappa yli 1000 ?. Tankit lähti saman tien rekalla nimikoitavaksi juhlatilaisuutta varten.

Kaipa sitten joskus keräystililtä tämäkin raha menee Banagalan hyväntekeväisyysjärjestön tilille ja kuitteja vastaan saan Visa-tililleni jälleen katetta. Vanhan kokemuksen mukaan tällä matkalla tulee Banagalalle taas uusia, entistä tärkeimpiä kohteita, joten saas nähdä. Nyt on pää kuitenkin avattu, ja 50 tankkia odottaa juhlijoita.

Laskin että kun normaali vesilasissa on juomavettä 1.5 desiä, on litrassa 6.6 lasillista. 1000 litran tankissa on siis puhdasta juomavettä 6600 juomalasillista. Eikä mitään jos, vaan kun saamme 200 tankkia, se tekee yhteensä 1.320.000 lasillista. Siis yli miljoona lasillista. Yhdellä täytöllä. Kun tankit täytetään kerran viikossa, se tekee vuoden aikana 71.280.000 lasillista.

Kuten monet avustajat viestissään sanoivat: pienistä puroista kasvaa suuri virta. Vielä KIITOS, KIITOS, KIITOS lahjoittajille. Tiedämme että olette henkisesti kanssamme täällä ja tunnemme kuinka saamme siitä valtavasti voimaa.

Päivä jatkuu....


tuus
Pentti-Oskari


Palautteita

Pentti Oskarin päiväkirja
Tule mukaan kummiryhmään
Vesitankkiprojektin mahdollistivat
Kummilomake

09.24.2005 - illalla
Kerronpa Teille helluisen tarinan

Viime matkallamme huhtikuussa kävimme naapuritemppelimme leirillä saduttamassa ja piirrättämässä lapsia. Veimme väriliidut ja piirustuspaperia. Paikalla oli parisenkymmentä koditonta tsunamiasta, jotka leikkivät iloisesti keskenään. Käynnistimme piirustuskilpailun. Paras saa palkkioksi 500R (4?) Aihe vapaa. Kaikki piirsivät tsunamikokemuksistaan.

Mukana oli 6v Irutzha tyttönen (myöhemmin selvisi, että hänen nimensä olikin Vaasana). Hänen piirroksensa oli niin vavahduttama, että "lukitsin" sen heti nähtyäni. Ja se teos voitti. Kun annoin rahapalkinnon, muut lapset kertoivat, että se meni oikeaan kohteeseen, sillä tyttö on orpo ja elää isoäitinsä kanssa leirillä, koti tuhoutuneena.

Kirjoitin silloin tapahtumasta päiväkirjaani kertoen uuden kodin rakentamistarpeesta. Välittömästi sain vastauksen yksinhuoltajaäidiltä, joka halusi välttämättä tämän tytön kummikseen. Lupasimme tehdä kaikkemme ja veimme paperit paikalliselle hyväntekeväisyysjärjestön koordinaattorille. Voittaneen teoksen otimme mukaan 63 muun piirroksen kanssa. Kesäkuussa avasimme näyttelyn Sanomatalossa.

Vaasanan voittanut taideteos huhtikuussa 2005

Suomessa ollessamme saimme ystäviltämme viestin, että kummipaperit ovat kadonneet. Koordinaattori kuoli. Onneksi olin avannut isoäidille tilin pankkiin, josta hän sai 1200 rupia (10?) kuukaudessa. Tänään menimme leirille ja siellähän tyttönen oli veljensä ja isoäitinsä kanssa surkeassa peltivajassa, mutta ruokaa oli.


Vaasana

Isoäiti kertoi Anandan tulkatessa taustaa: Hänen miehensä kuoli1999 syöpään ja poika kuoli 3 kk myöhemmin tapaturmaisesti. Pojan vaimo lähti taloudellisten syitten vuoksi Libanoniin siirtotyöläiseksi. Jäljelle jäi isoäidin 24 -vuotias poika, jolla on silloin tällöin maalaustöitä, sekä tyttären lapset, tyttö ja poika. Äiti tuli Libanonista 2 v jälkeen, keräsi tavaransa ja häipyi toisen miehen kelkkaan naapurikaupunkiin, eikä ole sen koommin näkynyt tai yhteyttä ottanut. Tämä on hyvintavanomainen tarina täällä.

Isoäiti on 58-vuotias ja yrittää hoitaa Vaasana-tyttöä (7v) ja hänen 8-vuotiasta veljeään. Oma poika ei voi varojen (myötäjäisten) puuttuessa perustaa perhettä. Isoäidin suurin murhe nyt on se, että jos hän kuolee, kuka huolehtii lapsista.


Vaasana ja 9-vuotias veljensä Amilla

Asiat etenee kuitenkin positiivisesti. Vaasanan yksinhuoltajaäiti Suomesta toimii kummina ja on kerännyt rahaa välttämättömään. Olimme viime viikolla Gallessa asutusministerin sihteerin luona ja hän kertoi, että eräs ulkomaalainen avustusjärjestö rakentaa Vaasanalle ja perheelle uuden talon joen toiselle puolen.

Hankimme kummivanhemmat vielä pojalle, niin eiköhän asiat ala rullata. Näin se on kun enkelit auttaa, tiesi Marja. Poislähtiessämme tämä taiteilijatar (kuva 3) antoi kummitädilleen vietäväksi 4 uutta taideteosta. Ensimmäinen kuvaa tsunamia. (kuva 4) ja se on vaikuttava. Pelottava. Mutta sitten elämä jatkuu. Muut piirrokset sisältävät valtavan määrän positiivisuutta. Ne ovat niin hienoja, että kerron tämän tarinan (joita täältä olisi kerrottavana vaikka kuinka) sen vuoksi, että saan aiheen lähettää kuvat myös Teille. Ihana tyttö. Seuraamme visusti Vaasanan elämää tulevaisuudessakin.

tuus
Pentti-Oskari

Tanssitytöt Vaasanan ikuistamana

Tsunami-sävyinen Vaasanan piirros viime talvelta

Elämä voittaa taiteilijattaren teoksissakin

Värisävyt pehmenevät ja iloistuvat

TÄNÄÄN ON HYVÄ PÄIVÄ. LOPPUELÄMÄNI ENSIMMÄINEN PÄIVÄ.

Alun kulttuurishokin ja pienten palopesäkkeiden sammuttamisen jälkeen pikkuhiljaa avautuu kokonaiskuva tilanteesta. Yleisvaikutelma näyttää päivä päivältä paremmalta. On ollut tarpeellista myös madaltaa omaa tarkkailuperspektiivin tasoa.

Yleinen infrastruktuuri kohenee lyhyin askelin. Ehkä sitä nk. Colombon rahaa alkaa virtaamaan tännekin, mutta kovin vaivaisesti. Nekin koulut, lastenkodit ym., joiden saneeraukset ovat meneillään, ovat ulkomaalaisten järjestöjen aikaansaannoksia. Avustajia on ympäri maailman. Samoin kotien rakennusprojekteja on meneillään monia ja niissä on takana useasti aivan pieniä, nk. turistien järjestämiä tahoja.

Suurimpana ongelmana ovat edelleen tontit. Meren äärelle ei saa rakentaa ja kalastajat eivät voi tai halua muuttaa työnsä vuoksi viidakkoon. Jotenkin ilmassa leijailee sellaisia tuntemuksia, että tavalla tai toisella tsunamiavustukset matelee perille. Ainakin osa niistä.

Sitten yhtäkkiä aivan yksinkertaiset elämän perusasiat ponnahtavat pinnalle. Niin kuin tämä vesitankkiongelma. Nämä ovat niitä pieniä palopesäkkeitä, joita pienellä vaahtosammuttimella voi tussutella. Isot ongelmat hoituu isojen toimesta - hitaasti, mutta toivon mukaan varmasti.

Tuskastuin tehtaan tankkitoimitusaikatauluihin. Ananda tiesi 3 km päässä kodistani lvi-tukkuliikkeen, jonne ajoimme saman tien. Pihalla oli rekallinen - 20 kpl kuution vesitankkia kuin odottamassa meitä. Maksoin 145.000 rupiaa = 1198?. Sain kuitin (kuva ohessa). Yhden tankin hinnaksi tuli siis 59.43?. Luulen, että summasta puuttuu paikallinen alv, joka on 8.23 %, mutta se selviää myöhemmin. Tällöin hinnaksi tulee 64.32?

Samaan hintaan saimme tingattua (kyllä paikallinen tinkausapu on poikaa) rekka-auton huomenna viemään tankit Gallen kaupungintalon pihalle maalattavaksi. Soitimme Banagalalle ja taisi innoissaan kompastua viitanhelmaansa, kun riemuissaan kirmaisi juoksuun kertomaan muille munkeille ilosanomaa.

Nyt juhlat olisivat alustavan suunnitelman mukaan ensi maanantaina klo 15. Ja sitten seuraavat kulkueet ja soittajat tanssijoineen kun seuraava rekka tulee. Yritän saada loput kerralla, sillä minua - vanhaa ja lihavaa miestä - hengästyttää jo tanssijoiden katsominenkin. (samasta syystä kaiketi sain aikanaan selkävian metsäradiota kuunnellessani, enkä laihtunut, vaikka tilasin Juoksija -lehden).

Ja sitten alkaa vääntö Banagalan kanssa tankkeihin maalattavasta tekstistä. Haluaisimme niihin Suomen lipun ja "Help from Finland" -tekstin. Banagalan innovatiivisuuden tuntien tankeissa saattaa lukea jotain aivan muuta. Heidän innostuksensa ja kiitollisuutensa on uskomattoman herttaista.

Samaan aikaan kun me Anandan kanssa shoppailimme lvi-kaupassa, Marja jakautui Coolmanin kanssa Telwattan junaturma-alueelle etsimään tsunamin jälkeen löytämiämme orpolapsia ja päivittämään heidän tilannettaan.

Anandan kanssa yritämme kuumeisesti ottaa selvää, mistä savisia tuplaliesiä saa ostaa. Naapurin padat jo porisee energiasäästöisellä vekottimella.


tuus
Pentti-Oskari

PS. Olen epäonnistunut Positiivarien Jussi Töytärin minulle antamassa tehtävässä. En ole saanut kuvaa naapurin kuuluisasta kukosta. Ensin menin reippaasti paikalle, jolloin kukko ryntäsi verbaalisesti säestellen siirtymistään viidakkoon. Toisen kerran hiivin hiljaa, mutta jo aukaistessani porttimme, alkoi kuulua sen aikaista metakkaa. En oikein ymmärrä. Eihän se nyt minua kilpailijakseen voi luulla, kun näki ulkomuotonikin. Eikä varsinkaan tunne luonnettani. Taidan antaa kameran Anandalle. Lienee turvallisempi tunkeilija reviiritaistelijallemme.

Yritin eilen ottaa yhden kummilapsemme pihalla kuvan heidän kukostaan. Kukkojen viidakkorumpu oli jälleen puhunut, koska tämäkin kukko säntäsi pöheikköön minut nähtyään.

Mikähän minussa oikein on? Tässä tilanteessa lienee viisasta pysyä pois kanojenkin näköetäisyydeltä. Ties mitä pian luulevat. Merkillisiä eläimiä! Kunhan saan opintoni suomalaisen saunan synnystä valmiiksi, alan opiskella kukkojen sielunelämää. Ties mitä viisauksia sieltä löytyy. Aloitan kuitenkin turvallisesti suomalaisesta maatiaiskukosta.

Olin kerran kansainvälisellä nuorisoleirillä. Iltanuotiolla ajankuluksemme leikimme sellaista leikkiä, että jokainen vuorollaan matki oman maansa kukon ääntä. Lopputulos oli riemullinen. Nauroimme aivan vääränä. Muistan mm. espanjalaisen kukon laulavan kikkirikiiii.... Mutta kun minun vuoroni tuli kaikki hiljenivät, katsoivat säälivästi ja sanoivat, "voi suomalaiskukkoparat , tuollainen ääni". En sen koommin ole porukassa kiekunut. Mietin vaan, että mitähän tämä naapurin kukko olisi reagoinut meidän kansainväliseen kukkokonserttiimme. Olisi varmaan silpannut pyrstösulat edellä palmuun...

Tämä 18-vuotias poika huolehtii 5 hengen toimeentulosta.
Hän juoksee joka aamu n. 15 km työpaikalleen Galleen,
kutoo kookosnarusta mattoja ja saa 8 tunnin työpäivästä
75 rupiaa (n. 50 senttiä) palkkaa.

Ystävämme Veikko Helsingistä antoi kevään tsunamilasten taidenäyttelyssä 50? käytettäväksi harkinnan mukaan
tarvittaessa. Nyt sellainen tarve tuli. Pyysimme Veikolta
lupaa ostaa pojalle polkupyörän. Hyvän vahvan kiinalaisen
sellaisen saa varusteineen komeasti tuolla rahalla.
Veikko on eläkeläinen ja kävi kirpputorilla myymässä
jälleen yhden vesitankin verran. Ja vapun jälkeen
Kaivopuistosta löytyi kummasti realisoitavaa. Se on
ruohonjuuritason työtä jos mikään. Kaikkea arvostamme,
mutta tuollainen pienin askelin toteutettu sinnikkyys
on upeaa.


Naantalilaisen Laineen perheen kanssa rakentamamme
koti vuodelta 1999

Tämä päivä on omistettu kummilapsille. Gallen ympäristön
lapsille. Riemukkaita ja surullisia tapaamisia. Banagala
soitti taas ja tiedusteli tankkien jakopäivää. Saamme
tehtaalta tarkat toimituspäivät ensi maanantaina. Siihen
on tyytyminen. Niitä odotellessa rutiinitöitä, joissa ei
yllätyksiä puutu. Elämän kirjon kaikilta laidoilta.


Katetun mopon, tuk-tukin edeltäjä, joka käy
riisimoottorilla.


Aivan upea yksinkertainen seinälamppu. Jos lampun
tekee oikein ohuesta esmi-tervalepästä, valo on kauniin
oranssinen ja ylöspäin nousee seinää valaiseva pehmeä
valo. Siis 4 lautaa ja 2 ruuvia.

Tulkaa katsomaan kuukauden päästä Herrankukkaroon,
siellä niitä on nähtävänä ?aitoja saaristolaisia
seinävalolyhtyjä.?


Yhtenäiset koulupuvut (lähes kaikkialla maailmassa
- monissa Euroopan maissakin) on hyvä keksintö. Meillä yltäkylläisyyksien maassa se ei kuulu kulttuuriin. Kumma
kun solidaarisuus ja demokratian marssiajatkaan eivät
tuoneet tätä tasapuolisuuden kukkasta meille.

Monen lapsen isänä muistan liian hyvin "kun muillakin on"
-vaiheen. Kun ilman viimeistä huutoa olevia merkkivaatteita
ei voinut mennä kouluun. Kun muut pilkkasivat. Olis paljon
opittavaa vanhoista, oikeista kulttuurimaista.


Ei jalansijaa hammaspeikoille. Huomaattehan
aliravitsemuksesta johtuvat silmäpussit pienellä pojalla.


Tuhoutunut vanha koti alla, uusi ja ehompi yllä


Pakopaikka hyökyaallolta 7 metrin korkeudessa puussa
Tämä puu kesti tsunamin, ehkä vielä uudenkin.


Koira ja sen leikkikaveri rantahietikolla. Nätti koira ;)


Tästä merenrantakodista jäi vain vessan kuoppa.


Vesiletkusta saa kätevät kädensijat palmumajaan nousuun

Vesitankkiprojekti etenee ja ensimmäiset tankit tullaan jakamaan Gallen alueelle. Banagala on tohkeissaan kuin pikku lapsi. Kulkue, soittajia ja tanssijoita. Yritämme toppuutella edelleen, mutta mikään ei pidätä innostunutta ihmistä. Sekin on voimavara.

Vuotuisen temppelijuhlan vuoksi Banagala ja oppipoikamunkki lähtivät sisämaahan temppelikierrokselle. Ja me mukaan. 2 päivää aamuvarhaisesta iltamyöhään. Välillä auto hajosi muslimialueella, mutta saatiin korjattua (polttoainesuodatin tukossa).

Nähtiin jälleen norsujen orpokoti, kasvipuutarhat ja Gandyn, entisen pääkaupungin englantilaisvallan ajalta, ihmeet. Hammastemppelin jne. Ne, jotka sanovat vuoristojärven ympärillä olevaa kaupunkia maailman kauneimmaksi, saattavat olla oikeassa.

Paluumatka vuoriston läpi Nuwaru Eliaan Koko päivän ajo tietyömaalla. Liekö jo avustusrahat tulleet jakoon. Pilviin saakka kohoavien vuorten reunoilla tuhannet työmiehet hakkasivat käsin kivenlohkareita ja sepeliä. Lähes pystysuorilla kallioilla. Selkänahasta tuo tie rakennettiin. Siellä vuoristossa on kuvan kaunista maisemaa ja lämpötila ympäri vuoden 21-24. Maistuis varmaan sullekin.

Vuoristosta löytyi upea innovaatio. Savesta tehty hella. Tällä todellisella innovaatiolla säästetään puuta lähes 50% perinteiseen hellaan verrattuna. Ajatelkaa mikä keksintö. Osaan vain kuvitella, mikä merkitys sillä on esim. Afrikan nälkäalueella, jossa puusto on jo melkein hakattu. Yksinkertainen idea on usein paras idea. Yritän tuoda yhden sellaisen Suomeen ja esittelen kehitysapuihmisillemme. (Idea on otettavissa heti käyttöön - antaa vaan mennä kuva jakoon).

En saanut selvää kuka sen on keksinyt, väliäkö sillä. Nyt olen laittanut ystäväni liikkeelle täällä selvittämään mistä niitä saa lisää. Hinta on 350 rupiaa kahden keittoastian ja yhden kannen settinä. Materiaali poltettua savea, joka on erittäin tehokas lämmön vastaanottaja ja säilyttäjä. Siis todella - 350 rupiaa - eli alle 3 ? koko setti.

Veimme mallisetin hetteikkönaapurillemme Rubikalle, jolla ennestään oli "keittiössään" vain kolme kiveä tulisijana. (kts kuva). Kun seuraavaksi joku ystävämme haluaa lahjoittaa varoja konkreettisesti tänne, hankimme koko kylällemme samanlaiset. Ajatelkaa. Polttopuun kulutus, savu, keittoaika jne. puolittuu. Eikös se ole kehitystä? Kun kylässämme on noin 80 perhettä, se tekee yhteensä 240 ?. Taidanpa jättää kotona muutaman lauantaikossupullon ostamatta . Kuten ystäväni Jaakko palautteessaan kirjoitti. "Pienin askelin".

Tänään jatkuu kummilapsikierroksemme. Kummilapsia onkin jo kertynyt 10 v aikana reippaasti yli 20. Omia ja ystäviemme puolesta hoitamiamme. Tuliaisena sama satsi. Säkki riisiä, litra ruokaöljyä, kilo suolaa ja sokeria, teetä, kuivattua chiliä, saippuaa, hammasharjoja & -tahnaa ja lapsille bombaa (karkkia - täällä ei ole pelkoa hammaspeikosta, sillä karkkia ei ole varaa ostaa kuin 2-3 kertaa vuodessa). Tuliaisena Suomesta annamme kyniä, heijastimia ja usein myös koulurepun. Sekä valokuvia edelliseltä vierailultamme.

Perheeen äidille annamme 500-1000 rupiaa ( 4-8 ? ). Isälle, jos sellainen on, ei pidä antaa mitään. Ne ostavat palmuviinaa. Äidit ja useimmiten isoäidit pitävät perheen talousasioista huolta. (Paitsi naapurissamme, jossa isä huutaa yökaudet ja tuhlaa rahansa tajuntansa laajentamiseen. Voi lapsiparat).

Ja sitten matkaan...
Tuus
Pentti-Oskari

TULE MUKAAN AUTTAMAAN

Sri Lanka 17.9.2005

Tänään on Full Moon eli täydenkuun päivä. Suuri juhlapäivä. Virastot ja enin osa palveluista viettävät vapaapäivää ja juhlitaan naapuriplaneettamme pyöreyttä (täällä ovat pyöreät ihmisetkin muotia = aiheuttavat ihailua. Buddhakin oli pyöreä). Ilkeät ihmiset sanoisivat tässä, että se selittääkin Kankaan viihtymisen täällä.

Full Moon on nimenomaan perheen ja ystävien juhla. Sisämaan nuoret lähtevät mahdollisuuksien mukaan retkelle, usein meren rantaan. Monasti ainoan kerran elämässään. Viime Tapanina oli Full Moon. Hikkaduwan ranta oli täynnä riemuilevia nuoria. Se jäi myös heidän ainoakseen. Täällä vietetään siis joka kuukausi surumielistä juhlaa.

Mutta ihmisten hymy ei katoa. He osaavat katsoa tulevaisuuteen ja he osaavat - toisin kuin länsimaalaiset - nähdä positiivisia asioita. Osaavat, kun haluavat. Kaiken kaikkiaan näiden 4 päivän aikana olemme nähneet ja kokeneet niin paljon positiivista, että tartunta meihin on nyt kovasti uhan alla. Pidämme tänään hiukan löysemmän päivän. Lähipäivän.

Aamulla se alkoikin kukkoystävämme lirkutteluun oikean ajastimen palauduttua kanapopulaation pariin. Ja sitä myöden koko Naganden kylään. Jo ennen aamiaista Onkkeli (piharakennuksessa asuu eläkeläismies, joka toimii yleismiehenä ja vahtina). Kielitaitoiset lausuu hienosti "Ankkel", mutta minulle tuo terhakas ukko on Onkkeli. Toimenkuvaan kuuluu vapaa asuminen, ruoka, polkupyörä ja paikallisittain hyvä taskurahaeläke.

Hänellä on monta hyvää ominaisuutta. Hän ei juo, polta eikä hänellä ole kavereita ja lähisukulaisia. Hän paljoa puhu, eikä ole utelias. Vahtikoira Buladin kanssa vahtii tehokkaasti reviiriään kuin naapurin kukko.Kyllä siitäkin metakka nousisi jos meidän Onkkelimme kuulisi yöllä toisen onkkelin kailottavan pihamaallamme.Hieno ja hyvä mies tämä Onkkeli.

Onkkeli kävi hätyyttelemässä aamulla hetteikkökylän väkeä portiltamme kun vielä nukuimme. Siinäkin suhteessa Onkkeli on toista maata kuin naapurin kukkovahti. Antaa meidän nukkua. Marja oli pitkään viime yönä jutellut Anandan kanssa paikallisista asioista, kun minä näpyttelin kommunikaattoriin päiväkirjan sivuja. Anandalla on suuri suru, jonka joudumme vielä pitämään omana tietonamme. Kerron myöhemmin.

Kun pääsimme aamiaiselle, kuului järven vastaisen aidan takaa viidakon pöheiköstä rapinaa. Hetteikkökylän yksi pojista seisoi polviaan myöden savessa ja hymyli. Hän toi tervetuliaislahjaksi kauniin piirtämänsä taideteoksen.

Seuraavana portin takana odotteli naapurin nuori rouva poikansa kanssa. Aiemmin heillä oli kaatumassa oleva savimaja asuntonaan. 3 vuotta sitten yhdessä Wallac Oy:n ja sen henkilökunnan kanssa rakensimme 2000 ? maksavan kauniin ja käytännöllisen omakotitalon. Se sai nimensä "Delfia House" lahjoittajansa tuotemerkin mukaan.

Heillä oli tuliaisenaan roppakaupalla hymyä. Köyhiltä ihmisiltä ei muuta tuliaista haluaisikaan. Ovat lahjat monasti niin helluisia, ettette koskaan voi uskoa. Tästä päivästä taitaa tulla vastaanottopäivä. Viidakkorumpu pärisee ja tieto kulkee tehokkaasti. Siksipähän jalkaudumme pikaisesti kylälle ihmisten pariin. Kuulumisten vaihtaminen on tärkeä osa sosiaalista kanssakäymistä. Ilojen ja surujen vaihtaminen. Tiedän, että taas opimme elämästä paljon.

tuus kaikille
Pentti-Oskari

16.9.2005 - Aamulla

Varhain aamulla 16.9.05

Nukuin viime yön kuin tukki. Naapurin kukkorassukan kähinän tuudituksessa. Olin ajatellut nukkua pitkään. Toisin kävi. Eilispäivän jälkeen kanareviirimme haltija oli saanut yön aikana klaarattua kurkkunsa kuntoon. Patoutuneiden hormooniärsykkeiden ansiosta se oli kai päättänyt ottaa aika-aikaistuksen. Kiekuminen alkoi jo ennen viittä. Sellaisella agressiivisuudella, että aurinkokin mietti varmaan kahteen kertaan noustako Ceylonin Naganden kyläpahasen ylle. Aurinko päätti kuitenkin nousta ja minä sen mukana. Mietin vain huolestuneena, että mitenkähän naapurin kanaparat suhtautuvat moiseen isäntänsä machoiluun! Saamme syödäksemme varmaan tiukan valvonnan alaisena tehtyjä munia. Ja kaikki sen onnettoman kännykän hälytysäänen syytä. Ideana kännykän soittoäänien toteuttajille: TARZANIN HUUTO SAATTAISI OLLA KOVA JUTTU. Poikamiesten kännyköihin. Täällä sitä ei tohtisi käyttää, sillä kotimme viereisessä viidakon pöheikössä elää suuri apinapopulaatio.

Aamiaisen jälkeen mopon selkään. Oli inhimillinen pilvisää. Vain 29 astetta. Tein yleiskatsauksen. Viidessä kuukaudessa - viime matkamme jälkeen - on tapahtunut paljon. Hyvässä ja pahassa. Ulkomaalaiset pienet ja keskisuuret avustusjärjestöt sekä erityisesti yksityiset ihmiset eli "turistit" ? niin kuin täällä kaikkia ulkomaalaisia kutsutaan - ovat aikaansaaneet lukuisia talorakennusprojekteja. Myös valtio on edelleen luvannut tontteja ja rakennuksia tsunamin uhreille. Suhtaudun kuitenkin paikallisten lailla heidän lupauksiinsa. Mitään ei pety, jos ei odota liikaa. Kaikesta huolimatta ilmassa on merkkejä, että kansainvälisille suurille avustusjärjestöille avun takkuaminen on sen verran suuri imagokysymys, että paineita on olemassa muuhunkin kuin pitkien autojen rahoittamiseen.

Telttakylistä ei näy kuin rippeet jäljellä. Kosteus ja home on tehnyt tehtävänsä. Heikkolaatuisesta laudasta on kyhätty väliaikaisia röttelöitä. Hyvä edes niin. Tutuilla maisemilla, pahimmalla tsunamialueella, on uskomaton aherrus. Tuhoutuneiden kotien rauniot on puhdistettu ja piikattu. Tiilet ja betoniraudat on otettu talteen. Vain sementtiä tarvitaan. Onneksi saari on sementissään lähes omavarainen.

Mutta kysynnän ja tarjonnan laki toimii täälläkin. Vuosia sitten, kun rakensimme taloamme, sementtisäkki maksoi 150 rupiaa. Vuosi sitten 240 rupiaa ja tänään lähes 500 rupia (4?) Muistettakoon, että eläke on kuukaudessa 350 rupiaa. Sementtitehtaat omista valtio. Sosiaalinen demokraattinen tasavalta, jonka vallassa on kommunistipuolue. Absurdia - sanoisin. Mutta lieveilmiöitäkin oli havaittavissa: täyspitkä suuri rekka jakeli tuttuun kylään - päätien varteen - kymmeniä tonneja sementtiä. Kaikki vastaanotettiin ? totta kai - mieluisasti.

Uudisrakentamisen kaikki kaikessa on sementti. Jakelua tsunamialueella. Ties monesko rekka samassa paikassa. Helppo jaella päätien varrella.Viidakon väki jää ilman sementtiä.

Juttelin rekkakuskille, että ajaisi syvemmälle viidakkoon. Siellä on sementille todellinen tarve. Ei siellä pääse rekka kääntymään, perusteli kuski. Oikeassa oli. Yritin jälleen suhtautua näkemääni positiivisesti. Kyllä se sementti kulkeutuu tarpeeseen kuitenkin.

Aika konkreettinen sanoma - mitäs koulunkäyneet markkinointimiehet tähän toteutukseen sanoisivat?

Kun tsunamin jälkeisten päivien jälkeen kuvailin näkemääni, vertailin sitä muurahaisten touhuamiseen. Sellainen näkymä piirtyi jälleen ymmärrykseeni. Ei siinä hallitusta, saatikka Bushia huudettu avuksi. Luontaistalous on merkillisen toimiva ja väärinarvostettu asia.

Aurinko nousee ja naapurin kukko jatkaa elämäntyötään. (Mitähän Taivaanpappa on miettinyt kukkolinnulle toimenkuvaa laatiessaan?) Hetken kuluttua lähdemme tuk tukilla (intialaisvalmisteisella kolmipyöräisellä katetulla mopolla, joka on minun arvioni mukaan makkaran jälkeen paras keksintö tällä puolen maapalloa - savusauna on sillä puolen) Baddegamaan (n.15 km) ja tapaamme munkki Banagalan, joka on yhteistyömme kulmakivi täällä. Uskon, että tästä tulee hyvä päivä.

tuus kaikille

Pentti-Oskari


Istuitii (kiitos)


16.9.2005 - Keskipäivällä

Sri Lanka keskipäivällä 16.9.05

Olin laittanut herätyskellon soimaan aamulla varhain. Tämä oli se yö, jolloin patterin aika tuli täyteen. Mutta ei hätää, naapurin hormonihäiriöinen kukko pelasti tilanteen. Teki hyvän työn, todennäköisesti tietämättään. Siunattu lintu. Kummipoikamme (iso mies jo nykyään) tuli meille ja lähdimme naapurikylään Baddegamaan, jossa meillä oli sovittu tapaaminen munkki Banagalan kanssa.

Voi sitä yllätysten määrää. Viime joulukuussa aloittamamme rakennusprojekti köyhien lasten koulualueella temppelimäen rinteellä oli edennyt huikeasti. Avajaiset ovat 8.12.05 klo 9.30 mikä täten kaikille kutsuna ilmoitettakoon. Erityiskiitos Sophialle ja Turun Skål-klubille. Oheisessa kuvassa uudisrakennus, jonka alakertaan tulee 60 lapsen moderni koululuokka ja yläkertaan vapaaehtoistyöntekijöille upeamaisemalliset asunto- ja oleskelutilat.

Koko projektin hinta sähköineen, vesineen ym. on 24 miljoonaa rupiaa, eli noin 20.000?. Sillä rahalla ei saa Suomessa edes huushollin eteistä .

Bangalan "koulukylässä" oli menossa terveydellinen toimintapäivä. Paikalliset lääkärit, silmälääkärit, hammaslääkärit, yleislääkärit jne. olivat suorittamassa joka kuukautista avustuspäiväänsä. Lähikylien köyhät saavat heidän toimestaan hyvätasoisen terveystarkastuksen ja avun. Tämän kaiken lääkärit tekevät talkootyönä. Olisikohan meillä lännessä jotain oppimista.
Pysähdyimme seuraamaan hammaslääkärinvastaanottoa. Uskomatonta, mutta kymmenien lasten jonossa ei kuulunut ainuttakaan itkua.

Hammaslääkärillä oli jalkavetoinen yksinkertaistakin yksinkertaisempi hihnavetoinen porakone (kiertonopeus samaa luokkaa kuin höyrylaiva Ukkopekan koneessa - reippaat sata kierrosta minuutissa). Ja kaikki sujui kuin rasvattu.

Hampaiden tarkastus ja tarvittaessa paikkaus saman tien. Normaali päivävauhti noin 130 potilasta. Yksi hammaslääkäri, eikä edes assistenttia. Ihan uskomaton juttu. Erityisesti se, ettei yksikään lapsi itkenyt saatikka kiukutellut. Totta puhuakseni hymy hyytyi sen ajaksi, kun suu oli auki. Ja sitten "istuitii - kiitos" - valloittava pienen lapsen hymy ja seuraava potilas.

Pääsimme avaamaan Banagalan kanssa keskustelun vesitankeista. Hänen ehdotuksensa mukaan soitimme paikallisministerille saadaksemme myös häneltä vahvistuksen kaikkein kipeimmin apua tarvitsevista kylistä. Saimme ajan vielä tänään klo 16 ja ajamme Galleen.

Selvityksenä taustasta sen verran, että valtion viranomaiset pääkaupungissa ovat niitä, jotka päättävät kenelle rahaa annetaan, kenelle ei. Paikallisviranomaiset toimivat sen puitteissa, mitä mahdollisuuksia on. Nyt meidän alueemme äänesti viime parlamenttivaaleissa oppositiopuolueen Elefanttipuolueen alueen valtapuolueeksi. Ja se ei ole hyvä asia, koska kilpaileva puolue kommunistit istuvat hallituksessa, pääkaupungissa ja rahojen päällä. Olemme tarvittaessa yhteydessä paikallisiin viranomaisiin, sillä monasti on tärkeää, ettei sieltä tule kapuloita rattaisiin.
You now!

Meillä oli aikaa, ja niin ajoimme lähellä olevaan vammaistaloon, jossa talvella suoritimme operaatio juuriharjan. Yhden osan pesimme, maalasimme ja hankimme uudet sängyt, patjat ym. Palkkasimme työmiehet tekemään suihkut ja vessat. Ja hankimme vaaleanpunaiset kukkalaatat. Nyt kaikki oli valmiina. Ja iloksemme huomasimme, että myös toinen osa oli viittä vaille valmis.

7 nuorta englantilaista oli kuukauden kestävällä talkooprojektilla laittanut paikat upeaan kuntoon. He maksoivat itse matkansa ja kulunsa. Ei siis minkään järjestön kautta. Yksi heistä, nuori mies, tunsi paikan ja kokosi talkooporukan. Kyllä tuli hyvä mieli. Olivat rakentaneet pihalle vilpoisan tilavan katoksen, jossa vammaiset sinne tullessamme askartelivat nuorten englantilaistyttöjen johdolla. Eivät kaikki englantilaisnuoret ole jalkapallohuligaaneja.

Vielä ehdimme käydä lähitemppelimme tsunamikylässä. Haimme Iruzha -nimistä pientä orpotyttöä, joka viime huhtikuussa voitti järjestämämme piirustuskilpailun. Kummiäiti Suomesta (Lissu) ilmoittautui saman tien huhtikuussa ja nyt olimme hoitamassa käytännön asioita hänen puolestaan. Avasimme pankissa tilin, josta tytön lähin omainen, isoäiti, saa käydä hakemassa kuukausittain 1000 rupiaa eli noin 8 ?. Selvitämme lähipäivinä myös heidän kodinrakentamismahdollisuutensa.

Kävimme päiväsuihkussa ja päivä jatkuu - uskoakseni yhtä mielenkiintoisena.


tuus
Pentti-Oskari


16.9.2005 - Myöhään illalla

Sri Lanka 16.9.05 myöhään illalla

Päivän toinen päiväkirjataltiointi.

Ajoimme jälleen takaisin Baddegamaan, josta mukaamme tuli munkki Banagala. Ajoimme suoraan Gallen kaupunkiin. (Alueemme maakunnallinen pääkaupunki. Paikka, jonka linja-autoasemalta tsunamin yhteydessä levisi järkyttäviä kuvia Suomeenkin ihmisiä täynnä olevista, vedessä kelluvista busseista.) Hallintopalatsi oli komea. Ministerillä oli suuri huone, jossa myös toistakymmentä reippaan kokoista turvamiestä majaili.

Juttelimme ensin ministerin sihteerin kanssa ja alkulämmittelyn jälkeen itse Masterin kanssa. Nyt varmaan moni ihmettelee moista nuoleskeluamme. Mutta realiteetit ovat selkeät. Tsunamin jälkeen tänne on kotiutunut avustusrahaa suorassa suhteessa väärinkäytösten määrään. Vähän joka tasolla.

Valtion avustusta täällä näkee vielä vähän. Lupauksia kyllä, mutta lukuisat kansainväliset - pääasiassa pienehköt - avustusjärjestöt ovat rakentaneet seudullemme 6 kuukauden aikana tuhansia uusia asuntoja. Hyväntahtoisuudessaan monia on johdettu harhaan. Sama perhe elää päätien varressa homehtuneessa teltassaan ja kauempana saattaa olla kaksikin uutta taloa.

Monien rahat ovat jääneet jumiin, sillä luvattua tonttia ei olekaan saatu järjestettyä. Paperit ja luvat eivät ole kunnossa jne. Viranomaiset ovat aiheesta ja aiheettakin laittaneet kapuloita rattaisiin. Tämä ei ole villiä länttä, vaan villiä itää. Jokainen varmaan ymmärtää, että yhdessä hetkessä valtaviin rahasummiin tottumattomat ihmiset menevät sekaisin. Ja moraalikäsityksetkin heittävät volttia. Tämä koskee vain pientä osaa ihmisistä, mutta mistäs tiedät mihin osaan avustettavasi kuuluu.

Meillä oli jo ennen tsunamia köyhille uudisrakentamisen yhteydessä nk. viisinkertainen varmistus.

1. Itse paikan päällä opimme tuntemaan kylämme ihmiset ja teimme avustusvalinnat oman ymmärtämyksemme mukaan.

2. Kyläläisiltä saa hyvää tietoa, sillä kateuskin on hyvä kontrolli. (tyyliin: niiden tytär on naimisissa tanskalaisen miehen kanssa ja se tuo rahaa niille. Ei niille tarvitse rakentaa )

3. Lähimmät ystävämme, tuk tuk -kuskimme Coolman ja kummipoikamme Ananda ovat viidakon tietotoimiston armottomia asiantuntijoita. Monasti sieltä löytyy tieto kohtuudesta. Pojat toimivat tiukkoina kustannusten vaalijoina. Turistihintaa ei hyväksytä. Pojat tinkivät paikallisina paikallisilta. Useasti hinta laskee kun kauppiaan tietoon tulee kohteen hyväntekeväisyystarkoitus.

4. Munkki Banagalan kautta munkkijärjestön sosiaalisten tietojen ja kokemusten avulla kohteen valinta tarkentuu. Hehän toteuttavat viranomaisten ohella ja sijaan nk. köyhäinhoitoa. Jokaisen kylän temppelin johtajamunkki tuntee jokaisen kylänsä asukkaan.

5. Banagalan uskomattomien suhteiden kautta haemme "siunauksen" paikallishallinnolta, varmistaen, ettei kapuloita tule rattaisiin siltä taholta.

Siitä huolimatta toimimme myös enkeleiden suojelun varassa. He ovat meidän bodygaardejamme. Tämän saman kaavan mukaan olemme edenneet myös vesitankkiprojektissamme. Ministeriltä saimme tärkeää faktatietoa. Viidakkokyliin on viime päivinä toimitettu ulkomaalaisten toimesta runsaasti vesitankkeja. Lisää toki tarvitaan. Mutta osan päätimme lahjoittaa asutuskeskuksiin varasäilytystankeiksi. Sähkö on useasti poikki pitkiäkin aikoja, ja kunnallinen vesijakeluverkosto ei silloin toimi. Kohteenamme ovat erityisesti lastenklinikat, joissa varavesitankit ovat elintärkeitä.
Sama koskee sairaaloita, lasten- ja vammaiskoteja jne. Otamme talteen tarkat osoitteet jokaisen tankin toimittamisesta.

Ministerivierailun jälkeen ajoimme Una Watuna alueelle, joka Lonely Planetin toimesta on valittu 3 kertaa maailman upeimmaksi biitsiksi. Vierailimme ministerin sihteerin kotona. Hän on operatiivinen bossi, jonka kautta yli 1000 tsunamiperhettä on saanut uuden kodin. Hänen yhteistyökumppaneinaan ovat ulkomaalaiset, pääasiassa italialaiset ja saksalaiset avustusjärjestöt.

Hämmästykseksemme kuulimme, että hän on juuri se, joka on aloittamassa naapuritemppelimme viereen 150 uuden kodin rakentamisen. Taiteilijatyttö Irutzha isoäitineen kuuluu valittujen joukkoon. Jos on maailma pieni, niin kyllä on Sri Lankakin.

Palasimme pimeyden jo laskettua Hikkaduwaan ja haimme pitkään erästä perhettä, jolle Banagala toivoi rakennettavan uuden kodin. Emme löytäneet, mutta jatkamme etsimistä.

Kun lähdimme aamulla hullunkukon laulun aikaan, palasimme kotiin, kun johtava kanatarhan asukas oli nuokkunut jo tuntikausia haareminsa kanssa piharakennuksen orrella. Niille, jotka evästivät meidät matkaan toivomalla, että keksimme jotain tekemistä, voin sanoa, ettei todellakaan ole ongelmaa.

Olin kokonaan unohtanut, että olin päivällä esittänyt Anandalle ohimennen tokaisun, että olisi kiva mennä tänään saunaan. Kotiin tultuamme aito suomalainen savusauna oli lämmitetty kanelipuilla herkullisen lämpimäksi. Oi sitä nautintoa. Olipahan hikirauhaset ihmeissään moisesta hyväilystä. Savusauna - makkaran jälkeen maailman paras keksintö.

Lopuksi kerron, ettei mene liian vakavaksi, tositarinan hymyjen maasta: Ystäväni kävi pääkaupungissa Colombossa, jossa kriminaalisuus on suurkaupunkien tapaan myös elävää elämää.
Bussissa, seisoessaan jonossa, hän huomasi housun takamuksen alueelta outoa liikettä. Samassa hän näki kuinka mies hyppäsi liikkeellä olevasta autosta tielle hänen lompakkonsa kädessään. Ja hävytön vielä hymyili. Ystäväni vilkutti iloisesti takaisin ja hymyili oikein leveästi. Varas hämmentyi. Hymy hyytyi viimeistään siinä vaiheessa kun hän avasi lompakon. Sisällä oli tukko vessapaperia ja Ukkopekan edellisvuotinen vanhentunut vapaalippu. Ei muuta.

Tällee tänään.

Tuus kaikille

Pentti-Oskari
väsynyt, mutta onnellinen mies

Ps. Ettei asia unohdu:
Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry/Lotus Hill/Watertank project
Sampo 800017-71080596
Kuution vesitankin hinta 65?
Mikäli keräystavoite ylittyy, loput rahat menevät Vammaisten lastenkotihankkeseen Baddegamaan.


Istuitii (kiitos)

Ceylonin saarella

Ceylonin saari illalla 14.9.05

Perillä onnellisesti. Sydän pamppailee vieläkin muistellen Helsingin lentoasemalla matkatavaroiden punnitusta. En kehtaa sanoa paljonko kapsäkillinen vanhoja silmälaseja, sekundakyniä, pehmoleluja, ompelukone, hyttysen-karkoitinlaite, näkkileivät ym. painoivatkaan. Kerroin virkailijalle, että olemme menossa hymyjen saarelle. Hän hymyili vain (ehkä juuri nähdessään tavaroiden yhteispainon) ja toivotti hyvää matkaa. Mikä suomalaisiin on oikein mennyt?

Lento Prahasta Kuwaitiin sujui mallikkaasti kun ampaisin koneen oven sulkemisen jälkeen suoraan perässä vapaana olevalle kolmelle vierekkäiselle penkille. Pusero oikealle, lehdet vasemmalle ja sitten tyynen näköisenä vöihin kiinni. Kun turvavyökilpi sammui, kellahdin saman tien pitkäkseni. Simmut kiinni. Toki pari kertaa piti avata silmät kun tarjoilijat toivat ruokaa.

Kuwaitin välilaskulla terminaaliin odottelemaan uusia matkustajia. Kymmeniä nuorehkoja naisia liittyikin seuraamme. He olivat palaamassa siirtotyöstä kotiinsa. Jännitin miten kävisi penkkirivistöni kanssa. Se jäin tyhjäksi ja niin ampaisin jälleen pötkölleni löytämääni autuuteen. Nukuin niin hyvin, että jäi välipala syömättä ja harmittaa vieläkin.

Colombon kentällä ystävämme Coolman oli vastassa. Mies täyttä hymyä. 10 päivän ikäisen pojan isä. Täällä se on kova juttu tyttären jälkeen. Liikenteen infernaalisen kaaoksen aikana päivitimme elämän Sri Lankalla.

Kotonamme odotti kummipoikamme Ananda, joka tarjosi aamiaisen tuorehedelmämehuineen. Kännykkäni soi kaksi kertaa ilmoittaen tekstiviestin saapumisesta. Olin saanut taltioituna kukonlaulun äänen kännykkääni. Se oli ajattelematonta. Naapurin kukko kuuli sen. Alkoi vimmattu reviirinmerkkauskonsertti. Kukko parka oli täysin pois tolaltaan. Sinne kanojensa joukkoon se jäi kiekumaan kun lähdimme tuk-tukilla kylälle. Kun saavuimme monen tunnin päästä takaisin, kuului orrelta enää vaimeaa kähinää. Kylältä kuulimme lisää päivitystä. Moni asia on nytkähtänyt vihdoin eteenpäin positiivisesti. Siitä enemmän huomenna.


P-O Kangas

Ps. Oli upeata avata kommunikaattorin sähköpostia Helsingissä, Prahassa, Kuwaitissa ja Colombossa. Joka kerta sain lukea ilosanomia. Vesitankkirahaa on tulossa koko ajan.

Eräs oululainen esitti hyvän kysymyksen. Miten veden jakelu toimii? Jo viime talvena tsunamin jälkeen temppelien yhteyteen perustetuille leireille veimme vesitankkeja. Kunta hoiti tankkiautoilla jakelun ja se toimi ja toimii vieläkin. Puhdasta vettä on lähivuoristossa vaikka kuinka, mutta rantaviidakon ihmisille se on liian kaukana. Sri Lanka on muuten Norjan lailla maailman ainoa maa jossa vesisähkö on enemmistönä.

Sain kotoa viestin, että syysmyrsky katkaisi sähköt työpaikaltamme. Asiakkaat olivat kuitenkin haltioissaan. Kynttilävalo riitti illallisvaloksi ja majoitustilojen takat ja porinmatit pääsivät näyttämään millaista on vanhanajan hyvä lämpö. Ei muuta kuin suosiolla ajassa taaksepäin.

Matkalla Ceyloniin - hymyilevien ihmisten saarelle.

Yli 4 kk:n kotomaassa olo on melkein urbanisoinut minut. Henkisesti. Aloin suodattaa ympärilläni vellovaa hyvinvoinnista johtuvaa narinaa. Kauhukseni huomasin, että aloin tottua siihen ja olin heittäytymässä mukaan. Elämäni arvojärjestys oli taas kääntymässä päälaelleen.

Kyllä ihminen - ainakin länsimainen - on pässinpää. Tsunamin ja erityisesti sen jälkeisen ajan kokemukset saivat edes hetkeksi pysähtymään. Nyt kun missitvkuuluttajatarkin on vakiinnuttanut miessuhteensa, kansallamme ei ole keskustelussaan viljalti elämäntasoa nostattavia aiheita. On siis aihetta lähteä elämän jatkokursseille. Tämä on vain 3 viikon pikakurssi, mutta joulukuussa taas lukukausi pitenee.

On haikea mieli jättää suvikaunis kotomaa. Erityisesti saaristo, tämä Luojan lahja meille suomalaisille. Ikävä on myös hymyn maahan, sen hymyilevien ihmisten luo. Yhteytemme ystäviin tauon aikana on ollut kiinteää, joten tiedämme mitä on odotettavissa.

Itsekkäänä ihmisenä haluan oppia enemmän elämästä. Aivan uudenlaisesta löytämästäni näkökulmasta. Lähtömme Marja-vaimoni kanssa tuli ikään kuin pikalähtönä. Ystävämunkkimme Banagalan hätääntynyt avunpyyntösoitto sai aikaan aikamoisen touhaamisen. 200 vesitankkia tsunamikyliin. Apu tarvitseville ei löydä perille. Valtion vallassaolijat ostelevat entistä pidempiä autoja.

Ongelma ei ollut yllätys, sillä jo keväällä pelonsekaisin tuntein pohdin lopputulosta 7 m:n suolavesimassan aiheuttamasta tuhosta pitkällä aikavälillä. Nyt suolavesi kohtasi pohjaveden. Se on asukkaille valtava katastrofi. Hiljaisen tsunamin tuomaa tuskaa. Kun tsunamin jälkeen saimme jaettua 25 vesitankkia temppelien yhteyteen perustetuille avustusleireille, oli näissä juomavesitilanne tyydyttävä. Nyt kun leirit on osittain purettu ja ihmiset muuttaneet omiin kyliinsä liepeistään mädäntyviin telttoihin ja puuhökkeleihin, kaivojen saastuminen on tuonut uuden ongelman. Vesitankkeja tarvitaan nyt kymmenkertainen määrä. Ja niin käynnistyi watertank project.

Olemassa olevia kanavia myöden ryhdyimme levittämään pikaisesti tietoa. Ystävien puskaradion myötä. Vesitankkien uskomattoman edullinen hinta - kuution tankki, 65 ? kpl, paikallisella valmistajalla mahdollisti ystäväpiirissämme myös yksityisten ihmisten mukaantulon. Vaikka porukassa.

Yhteyteni Töytärin Juhaniin (Positiivarit) avasi uuden mahdollisuuden. Jo viime talvena tsunamin jälkitöiden aikana ihmettelin sitä laajaa palautejoukkoa, joka lähestyi meitä avustustoimiemme aikana. Talvella olimme siellä kuukausikaupalla herttaisen tietämättöminä Suomen tapahtumista. Päässä vain jyskytti, että nyt on autettava. Kun kerrankin taloudellisesti, fyysisesti ja henkisestikin siihen oli mahdollisuus. Silloin se tuntui ainoalta vaihtoehdolta.

Luimme Dalai Laman viisauksia, jossa hän kertoi ohjeitaan: "Ymmärtäkää ja hyväksykää auttajien itsekkyys. Se aikaansaa kuitenkin enemmän hyvää kuin kateus, joka myrkyttää kaiken."Se itsekkyys tuntui hyvältä. Ehkä jumalat ja Jumala hyväksyvät itsekkyytemme. www.positiivarit.fi löytyy lisätietoa tästä positiivisten ihmisten joukosta. Lieneekö heidän geeniperimässään sri lankalaisia taustoja? Elämän näkökulma on ainakin saman suuntainen..

Myös Töytäri pani toimeksi ja nyt vesitankkien määrä lisääntyy kovaa vauhtia. Terveisiä ekonomi-, metalli-, insinööri-, opettaja-, lääkäri-, puutyöväen-, ja muille liitoille. Ottakaa yhteys sähköpostiimme, niin toimitan jäsenistölle jaettavaksi materiaalia. Olemme myös kovin kiitollisia jos tämän viestin vastaanottaja jatkaa viestin toimittamista työ-, ystävä-, sukulais- ym. piirilleen.

Yhteiskumppanimme Suomessa on Psykologien sosiaalinen vastuu ry, jolla on virallinen keräyslupa. Sieltä rahat siirtyvät LYHENTÄMÄTTÖMÄNÄ buddhalaismunkkien hyväntekeväisyysjärjestön tilille, joka ostaa tankit. Yhdessä jaamme ne, dokumentoimme ja julkaisemme näillä sivuilla raportit. Voimme vakuuttaa, että avustuksenne menevät vuoren varmasti suoraan avun tarvitsijoille. Ilman minkäänlaisia kuluvälikäsiä.

Hyvä esimerkki tästä positiivisesta ajattelutavasta on Radio Suomen Pohjois-Karjalan toimittajan Siru Parviaisen haastattelun yhteydessä (tieto meni myös tätä kautta eetteriin - kiitos Siru) lausuttu huikea toteamus, että löytyy sitä vielä KIVISYDÄMISESTÄ kansastamme humaanisuutta. Kun kiven kova kuori rikkoontuu, sisällä on lämmin sydän. Voitko sen paremmin sanoa!

Istumme lentokentällä odotellen Prahan konetta. On aikainen aamu ja Töytäri lähetti kommunikaattoriini aamiaispöytätekstiä. Luin sen mieluisasti. Nyt olen siis jäsenenä positiivisten ihmisten joukossa. Menen saman tien Ceylonin saarelle hakemaan valtakirjaa hymyilevältä kansalta. Josko saisin valtakirjan edustaa heitä joukossamme.

Lähtökuulutus kaikaa ja hymyilevä virkailija toivottelee tervetulleeksi. Liekö täysin suomalainen? Pian kone lähtee. Istumme vaimoni kanssa katsellen aamuauringon kultaamaa kotomaatamme. Positiivisesti elämän uusiin seikkailuihin heittäytyen. Nuorempana meillä oli tapana lentokoneen nousun aikana pitää toisiamme kädestä kiinni. Niin teemme nytkin. Me, vanhat ihmiset. Toisinaan tuntuu hyvältä kun on lapsenmielinen ja samalla vanha. Vanhuus on niin hieno olotila, että sen soisi jatkuvan pitkään.

Ps. Nuorena ei tiedetty, kuinka vanhana on hyvä olla!

Tuus kaikille!

Pentti-Oskari Kangas