Tämä maistuu elämältä

KUMMITYTTÖ KADOKSISSA

Jälleen "maakuntakierrospäivä". Kävimme mm. Gallen takana perheessä, jossa on 5 lasta. Ystäviemme ja meidän kummilapsia. Isoäiti hoitaa juopahtavan tyttären miehen ja lapset. Miehen vaimo lähti jälleen Saudeihin siirtotyöläiseksi. Kävi viime vuonna välillä kotona synnyttämässä Aida-tyttären ja hilppasi uudelleen matkaan.

Nyt isoäidillä on siis taas yksi huollettava lisää. Hänellä on sydän- ja keuhkovaivoja, mutta hankkimiemme lääkkeiden avulla on kohtuullisessa kunnossa. Tämä on se suosikkiperheemme, jota Veijalaisen Markkukin kuvasi viime heinäkuun Tositarina-ohjelmaan.

Uskomattoman valloittava, sydämellinen perhe. Kaikesta murheesta huolimatta. Arvioni mukaan menossa on jo 8. vuosi heidän kanssaan. Kummipoikamme oli hankkinut 2 kanaa ja tehnyt niille häkin. Ehdotin toisen kanan vaihtamista kukkoon, niin voisi laajentaa bisnestään.

Lähistöllä on toinen kummiperhe, jolle naantalilaisen ystäväperheen kanssa rakensimme talon 8 vuotta sitten. Perheen äiti huolehtii kahdesta pojasta ja kahdesta tytöstä. Vanhin poika sai viime vuonna helsinkiläiseltä eläkeläisystävältämme Veikolta polkupyörän, jolla hän voi käydä 20 km päässä mattokutomossa töissä. Polkupyörä on tallessa ja kunnossa.

Talo on siistimmässä kunnossa mitä täällä olemme koskaan nähneet. Arvostamme sitä suuresti - erityisesti täällä. Toiletti oli romahtanut ja ulkokeittiö kaatunut. 100 eurolla uskomme saavamme molemmat kuntoon, mutta suuri murhe oli kohdannut perhettä.18-vuotias tyttö oli 4 päivää sitten lähtenyt tyttökaverinsa luo muutaman kymmenen kilometrin päähän. Nyt molemmat tytöt ovat häipyneet ilman minkäänlaisia jälkiä tai selityksiä. Onneksi tutustuimme oikeusministerin sihteeriin. Koetamme auttaa.


VALKEUS TULEE TALOON 250 eurolla

Marja kävi vielä erikseen kauempana pohjoisessa katsastamassa yhden kummitytön kodin. Turkulainen kummiperhe on auttanut ja rakenteilla on uusi koti. Pyysivät selvittämään sähkön vetämisen kustannukset - 250? niin valkeus tulee.


VESIPUHVELIA VATSASSA

Illalla meidät saatiin houkuteltua Hikkaduwan rannan Coral Sands -hotelliin, jossa ennen oman kodin rakentamista asuimme useana vuonna. Alueen siistein ja miellyttävin hotelli. Hinta/laatusuhdekin kohdallaan.

Tapasin hotellin johtajan, joka murheellisena kertoi nyt huippusesongin aikana käyttöasteen olevan alle 20%. Samaan syssyyn tarjosi hotellin pääkokkia meille Suomeen töihin. Ei onnistu työluvat, vaikka Suomessa on työtätekevistä kokeista huutava pula. Tarjosivat seisovaa pöytää localprisena.

Huono omatuntohan siitä tuli ja hampaat kipeäksi vesipuhvelin pihviä pureskellessa. Erikoisena yksityiskohtana ruokailun päättymisseremonia. Kun asiakkaat olivat einehtineet, koko henkilökunta kehiin, eikä siinä vesipuhveli kauaa viivähtänyt paikallisten hampaissa.

Yöllä kieriskelin. Koettakaa itse nukkua sitkeätä, puoleksi pureskeltua, roikkumatonta vesipuhvelinpihviä vatsassanne. Kyllä kuitenkin rice and curry on poikaa. Että sitä pitää olla muka niin eurooppalainen. Pihviä muka. Tyhmästä päästä kärsii koko vatsa.


Sunnuntai 21.1
IDI AMIN ILMESTYI

Nousimme varhain ylös jo kuuden jälkeen. Utuinen ilma oli tyyni. Lähikylien temppelien kellot kilkattivat kutsua joka pyhäiseen pyhäkouluun, jonne lapset valkoisissa puvuissaan kiirehtivät viidakkopolkuja pitkin. Noutajamme Banagala oli myöhässä. Istuimme terassilla hiljaa kuunnellen viidakon ääniä. Uskomatonta lintujen aamukonserttia.

SITTEN SE TULI! Se tappajavaraani. Naapurin äitikoira huusi kuin vimmattu ja siihen yhtyivät meidän Bulattimme ja Tarjamme. Tarjakin räksytti kuin viimeistä päivää. Tiedän, että oli paljonkin hampaankolossa omat pennut hirviölle menettäneenä.

Ryntäsin kännykkäkameran kanssa aidalle, jossa oli portti. Portin takana riisipelloille johdettavan veden kapea kanava ja sulkuportit. Kanavan sillalla naapurimme äitikoira piti jäljellä olevaa pesuettaan. (Omistajaperhe oli jättänyt pesueen oman onnensa nojaan). Myös meidän vahtihirmumme ryntäsivät sillalle. Äitikoira kahlasi hetteikköön veteen ja huusi kuin henkeä olisi viety. Eikä kaukana ollutkaan.

Sitten näimme HÄNET. Suurin koskaan näkemämme varaani. Pituutta taatusti vähintään 3 metriä. (Onkkelin objektiivinen arvio) Ajatelkaa! pituutta tuolla hirviöllä on 50% enemmän kuin Mietaan Jussilla.

Koiranpennut (joita olikin 3) vapisivat toisiinsa kiinni liimautuneina. Varaani uiskenteli röyhkeästi parin metrin päässä niistä. Tilanne oli hurja. Muutkin talostamme tulivat paikalle. Arvaatte varmaan, mikä mekkala siinä oli. Naiset huusivat kolmannessa falsetissa ja minä yritin möristä kuin suomalainen talviuntaan kaipaava karhu.

Uskaltauduin noin metrin päähän tästä "kasvisyöjäpedosta" ja nappasin kommunikaattorillani kuvan. Ei salamaa eikä zoomia. Hirmuliskon suojaväri on sama kuin hetteikön harmaanlikaisen veden. Lähetän kuvan oheisena. Jollette saa selvää, mielikuvituksen käyttö on sallittua ja todellisuus taatusti kuvittelua hurjempi.

Ja niin siinä sitten vaan kävi, että varaani typertyneenä saamaansa vastaanottoon, uiskenteli hiljaa takaisin hetteikköön valmistelemaan uutta aamiaisiskuaan. Mokomakin kasvissyöjä. Äitikoira osoitti sellaista urhoollisuutta, että siitä paikasta se pääsi pesueineen ruokakuntaamme. Annoin sille nimeksi suomalaisen vanhanajan huolehtivan äidin nimen, "Kaisa" Tappajavaraani sai identtisyytensä vahvistamiseen nimen. "Idi Amin"


KOULUREPPUJA,
KAINALOSAUVOJA
JA INVAPYÖRIÄ

Hellyttävän sunnuntaiaamun episodin jälkeen pakkauduimme Banagalan temppelin pikkubussiin ja nokka kohti Gallea.

Terveysministeri Premasirin pihalla odotti 350 köyhää koululasta reppujaan. Seremoniat olivat totutunlaiset, yhä enemmän nolottaa ylenpalttinen huomioiminen. "Herra Pentti-Oskari ja rouva Pentti-Oskari". Kas kun eivät sano, että " Marja-Oskari". Mutta on tässä muutakin kestämistä.

Olen pystynyt laistamaan vuosikausia vastauspuheenvuoroani perustellen sitä huonolla kielitaidollani. Minä onneton menin avaamaan viikko sitten suuni. Nyt sitten saan puhua joka armaassa tilaisuudessa. Niitä on ollut jo nyt paljon ja lisää on tulossa. Ministerin sihteerit oikein odottavat naurussa suin vuoroani. Kummaa porukkaa.

Puhe on lyhyt mutta ytimekäs (koska minä olen luonteeltani hidas, mutta kankea): Tällainen se osapuilleen on, tai ainakin tätä tarkoitan:

Rakkaat ihmiset. Minun nimeni on Oskari. Little-Oskari. (ensimmäiset hymyt aukeavat). Minä asun kaukana Suomessa, 13.000 km päässä Sri Lankasta. Suomi on kylmä maa. Me yritämme elää niin, että sydän säilyy lämpimänä.

Me olemme täällä, koska rakastamme kaunista luontoanne. Rakastamme ihmisiä täällä ja rakastamme heidän hymyään.

Suomessa on asiat oikein hyvin. Jokaisella lapsella on koulukengät ja koulureppu ja jokaisella ihan oma kynä. Me kokosimme Joulumme kunniaksi, hyvän mielen tuottamiseksi, yli 1000 suomalaista Sri Lankan ystävää ja ostimme teille ison kasan koulukenkiä ja -reppuja, kyniä ja muita koulutarvikkeita. Koska Suomen lapsilla jo on ne.

Me toivomme, että köyhimmätkin sri lankalaiset lapset voisivat käydä koulua. Me haluamme auttaa edes ihan vähän.


Minulla on vielä yksi toivomus. Rakastakaa ja pitäkää hyvää huolta myös vammaisista ja erityisesti vammaisista.

I like you, you like me.
Everyting is okey.
Hari hari. (= ok-oikein hyvä)

Olen oppinut puheen ihan ulkoa ja ministerin sihteerit aina odottavat sen kuulemista yhä uudelleen. Ja sitten niitä naurattaa. Ne osaa englantia paremmin kuin minä. Kun liikun ihmisten joukossa, he hymyilevät ja huutelevat perääni."Hari hari". Heitä on sitten helppo viihdyttää.

Jaoimme vielä yhden käytetyn piirtoheittimen paikalliselle koululle sekä kaksi tuliterää invalidipolkupyörää liikuntarajoitteisille. Pyörät näyttivät tosi asialliselta. Paikallisen pajan valmistamia. Banagala oli tingannut hinnan 100? per kappale. Luulenpa keksineeni seuraavan kampanjatuotteen yrityksille.


ASTROLOGI ANTOI LUVAN
RAKENNUSTYÖN ALOITTAMISEEN

Juhlatilaisuudesta tulikin kiire takaisin kotikyläämme Nagandeen, sillä nyt oli se hetki Astrologin mukaan, jolloin kylämme yhden köyhimmän perheen kodin, "Välilän" rakentaminen voitiin aloittaa siunaustilaisuudella.

Banagala suoritti seremoniat. Tavan mukaan kolmen kiven päällä olevassa pienessä padassa oli kiehumassa kookosmaitoa. Juuri kun peruskivi muurattiin sokkeliin (sisälsi erilaisia mausteita) pata kiehahti yli. Savu vaan nousi. Pelästyin jo, kun ei kukaan tehnyt mitään. Kaikki vain hymyilivät leveästi. Tällainen yhteensattuma tietää kuulemma onnea. Kumma juttu. Kun minun puurolleni kotona joskus käy niin, saan kuulla aivan toisenlaisia arvioita tulevaisuuteni onnen hetkistä.

Tarjolla oli riisikakkua, chiliä sekoitettuna pikkiriikkisiin kuivakaloihin ja banaaneja sekä teetä. Olen oppinut pitämään riisikakusta. (keitetään riisiä kookosmaidossa niin, että neste haihtuu. Läpytellään tiiviiksi kakuksi ja myöhemmin leikataan isoja kuutiopaloja)

Tulimme kotiin. Kuuma päivä. Portin takana oli Onnelan äiti pyörätuolinsa kanssa, pikkupoikansa avustamana. Äiti itki ja hätäännyin. Onneksi sain Anandan kiinni heti ja hän tuli apuun. Äiti kun puhuu ainoastaan paikallista kieltä. Isän jalan tulehduksiin tarkoitettu lääke oli loppunut. Ananda kipaisi apteekkiin ja hoitoa voitiin jatkaa. Marja saa huomenna mennä paikan päälle tarkistamaan tilanteen.

Kuulimme, että rannalla vanhassa tutussa salaisessa paikassa noin klo 21 kilpikonnanpoikaset lähtevät vaeltamaan hiekkapiilostaan mereen. Olen nähnyt jo monta kertaa tapahtuman ja jäin kotiin. Polviani särki taas niin vimmatusti. Makasin sohvalla selälläni ketarat pystyssä koko illan (kaivoin jääkaapin piilosta (gördipurkista) sinistä makkarapannua, jota oli jäänyt jäljelle ja lämmitin sitä. Voi kuinka moni ruoka vaan paranee uusintalämmityksessä. Sinistä makkarapannua ei vaan ole riittänyt kovin moneen lämmityskertaan - on sellaista haihtuvaa sorttia)

Kommunikaattori odotti rauhaisaa hetkeä ja näpyttelyä. Luin ja vastasin sähköpostiini. Se virkistää kummasti. On hienoa tuntea, miten erilaiset ihmiset myötäelävät kanssamme. Mm. Eeva Pohjois-Karjalasta suunnittelee hyväntekeväisyyskonserttia ja 50-vuotis synttäriensä yhteydessä keräystä.


RAKKAUSAVIOLIITTOKO SITOVA?

Ennen nukkumaan menoa juttelin naapurimme kanssa hetken: Kerrroin kuulleeni, että Sri Lankassa avioerojen määrä on lisääntynyt valtaisasti.
- Näin on, hän myönsi.
- Rakkausavioliittojen myötä kehitys on mennyt nyt tällaiseksi. Jo jopa 3% avioliitoista päätyy eroon. Huolestuttavaa, sanoi saapurini.
- Paljonkos Suomessa on suhteessa järjestettyjä- ja rakkausavioliittoja? hän kysyi.
- Meillähän kaikki ovat rakkausavioliittoja - tietenkin.
- Paljonkos teillä onkaan avioeroprosentti?

Vaihdoin puheenaihetta.


Maanantai 22.1
TAKAPAKKIPÄIVÄ

Juuri saamani (jo kolmas käytössäni oleva) kommunikaattori jäi jumiin, eikä lähetä kuvia. Toinen laite, jonka ruutu on pimeä, taasen ei suostu ottamaan yhteyttä verkkoon. Ja kolmas sekoilee kuin mäkihyppääjä rakkausdraamoissaan. Avaa ja yhdistä -napit eivät toimi. Salakuljetan ensi kerralla kainalossani tänne IBM:n pallokirjoituskoneen ja vanhanajan telefaxin. Saatte sitten nauttia aidoista mustavalkoisista kuvista.

Oli sellainen takapakkipäivä. Niitäkin pitää olla. Kyläläiset lappasit joukolla portista, vaikka Onkkelin piti vahtia. Lepsuili. Jokaisella oli perusteltuja pyyntöjä. Marja vaan luonteelleen perusominaisesti hymyili ja kuunteli. Minä makasin terassilavetilla, näpyttelin kommunikaattoria ja murisin aina väliin: ?We hjelp only scoolschildern and handicap peaples.? -Jees jees, hymyilivät kyläläiset ja sama nauha taas päälle.

- Kun pitäis saada 2000 R 3 vuoden passia varten. Lähdössä Saudeihin siirtotyöläiseksi.
- Ei rupiakaan, murahtelin ja olin oikeasti vihainen.

Kuinka monta tuhat tulimmaista kertaa heille on selvitetty, että me emme ole yleinen sosiaalitoimisto. Yksikin tyttö, joka oli saanut turistilta kännykän, pyysi puhelinkorttirahaa, että voisi soittaa Suomeen ja pyytää avustusta.

En halua olla mukavan miehen maineessa ja siksi Onkkelille tuli ehdoton käsky pitää portti lukossa sisäpuolelta aina kun olemme kotona. Ja myös silloin kun olemme poissa.

Olemme luvanneet kylän köyhimmille lapsille koulureput ja kengät jaettavaksi yhtaikaisesti 30.1. On se kumma kun murina ei mene perille.


ONNELAN ONNETON SIISTEYS

Valmiiksi pahantuulisena kävimme katsomassa Onnelan väkeä. Vaikka kuinka olemme käyneet sanomassa, että uuden kodin puhtaanapito on vähintä mitä he itse voivat tehdä. Kun näin takaterassilla roskat koottuna kuin kaatopaikalle, murisin taas.

"Älä nyt ole tuon näköinen. Luulevat pian, että olet vihainen", Marja torui minua. Lisäsin vielä murinaani. Hyssyttely kyllä loppuu jollei tahti muutu.

Kotimatkalla Marja sitten totesi, että huomenna hän menee sinne Pata-Pata sienen kanssa ja näyttää, mitä sillä saa aikaan. Olemme kuitenkin samoin ajattelevia. Paitsi, että Marjalla ei ole tapana murista. Paikalliset hermostuessaan nostavat äänensä falsettiin. Siinä keskustelussa matala murina tuntuu koomiselta, mutta niin tehokkaalta.

Että sellainen päivä. Takapakkipäivä jäi taakse. Ollaan kuin suomalaiset talvisodassa. Aina edetään. Vaikka tulee takapakkia, käännytään vaan 180 astetta ja taas edetään.

Marja vielä kävi katsomassa Telwattan orpoja sisaruksia ja tilaamassa kotiimme kirjoituspöydän, kun nyt kaikki laitteet ja paperit (toimisto) on ruokapöydällä.


KANELIPUUSAVUSAUNAN
LEMPEÄT LÖYLYT

Kun päivän murinat oli muristu, siirryimme Karioskarin ja Coolmanin kanssa kanelipuusavusaunaan. Laitoin kauan vedessä haudutetun kanelilehdestä tehdyn vihdan kiukaalle ja kaasin kuumaa vettä päälle. Nouseva höyry irrotti uskomattoman upean kanelisen tuoksun. Ananda oli valmistanut Malek-kalasta ähkyillallisen Karioskarin lähtöjuhlan kunniaksi.

Yöllä kolmelta poika lähti kohti pakkasia. Jos olisin Karioskari, minulla olisi Yesniaa ikävä. Mukava poika. Äiti sanoo fiksuksi perustellen pojan tulleen häneen. Kunhan poika vain ei tekisi elämässään samoja virheitä kuin isänsä. Kun on tärkeää, että tekee omat virheet. Virheetön elämä on epätodellista ja ikävää.


tiistai 23.1
TAPPAJAVARAANI
ISKI JÄLLEEN

Marja lähti Coolmanin kanssa jo varhain Galleen ostamaan Toivolan lapsille vaatekankaita ja henkilövaakan. Jäin näpyttelemään päiväkirjaa. Mutta sekaisin meni.

Tunnin aikana tappajavaraani teki kolme iskua naapurin pentupesueeseen. Kaisa-äiti oli valppaana ja kollegakoiramme Bullad ja Tarja oitis liittyivät seuraan. Oli siinä taas sellainen talvisodan meininki".

Kun ehdin paikalle, Onkkeli heitteli tyhjiä kookoshedelmiä Idi Aminin päälle niin että kolina vaan kuului. Joka kerta poistui peräpää edellä. Sitä vain jäin ihmettelemään, että millaista koiran unta Kaisa jaksaa pitää vuorokaudet ympäriinsä.

Kun perheensä on sen vielä hyljännyt ja jättänyt ruokkimatta, pitäähän sen välillä lähteä ruoanhakumatkallekin. Kuka pentuja silloin vahtii? Nyt on hoidettava niiden ruokinta kunnolla.

Vein jo muutaman itselleni pyhitetyn kananakinkin ja eilen syömättä jäänyttä Malek-kalaa. Sinisestä lenkistä ne ei varmaan ymmärrä eikä se ole oikein ravitsevaakaan.


KANGASTA TOIVOLAAN

Puoliltapäivin mopoilimme Anandan kanssa Toivolaan. Odottelimme lasten saapumista koulusta. Hienoa havaita, ettei Toivolassa ollut kuin muutama lapsi, nekin sairaana. Kaikki muut olivat koulussa. Uusiin koulupukuihin pukeutuneina uusissa koulukengissään lapset iloisena saapuivat Toivolaan. Tunnen nyt jo melkein jokaisen.

Johtajan kanssa teimme suunnitelmia pesulan ja vesijärjestelmän uusimisesta ja loppuviikosta saanemme paperit ja luvat kuntoon. Marja saapui 5 valtavan kangasrullan kanssa Gallesta. Kauniita kukallisia, värikkäitä tyttöjen asusteiksi ja pojille khakityyppistä kangasta. Palkkaamamme käsityöopettajatar oli onnellinen.

Annoin molemmille palkkaamillemme opettajille bonuksena Saunalahdelta lahjaksi saamamme käytetyn kännykän. Yksi kännykkä vietiin Medical Centerin käyttöön.


ORPO OPETTAJAKSI

Ennen poislähtöämme johtaja kertoi, että yksi pienempien lasten tukiopettajistamme oli siirtynyt muualle. Hän esitteli meille 16-vuotta Toivolassa olleen Mallek-tytön, jotka tuotiin pikkulapsena sisarensa kanssa saaren pohjoisosasta tänne. Hänellä
ei ole tiedossa edes kaukaista sukulaista.

(Kysyin rutiininomaisesti, että onko hän tamili? Alkoi hätääntynyt selitys, ettei kukaan tiedä ja että..... ei kannata puhua asiasta. Minulle tuli kova hätä selvittää, ettei minulla missään nimessä ollut tarkoitus suhtautua tyttöön etnisesti arvioiden. Juuri päinvastoin. Ja niinpä sitten hädissäni sanoin, että sehän on vain hyvä, jos on tamili. Katsoivat oudosti minua. On loistava asia, että johtaja suhtautuu tähän asiaan neutraalisti, kuten tässä maassa suurin osa koko kansasta.)

Mallek on taitava ompelija ja oli peruskoulussa luokkansa huippuja. Rekrytointi tapahtui saman tien. Sovimme, että hän saa asua edelleen Toivolassa ja saa ruoan sieltä. Palkkaa maksamme 3500 rupiaa kuussa eli 25?. Lasten ollessa koulussa hän neuloo lapsille vaatteita ja koulun jälkeen tukiopettaa pienimpiä lapsia kaikissa kouluaineissa. Kokeilemme ensin vuoden ja jos kaikki menee hyvin, vuoden päästä ehkä hän pääsee oikean opettajan palkoille. Olimme kaikki hyvin tyytyväisiä.


KOOKOSMAIDOSSA
ON KAIKKEA

Ennen lähtöä meille tuotiin valtavat kookokset, hattu auki ja mehupilli sisään. Arvioin, että maitoa oli ainakin litra. Vaikka se on hyvää, tiukkaa teki. Marjalle. Kookosmaito on hieman makeaa ja monesta aluksi tuntuu äitelältä, mutta siihen tykästyy aika pian. Olen laittanut muutaman kerran jääkaappiin ja kylmänä se on taivaallista. En edes viitsi katsoa listasta, mitä luuvalo siihen sanoo. Parempi kun en tiedä - varmuuden vuoksi.

Tultuani kotiin, ensi töikseni kävin laskemassa pesueen. Tallessa ovat. Huh huh. Kuinkahan tässä käy? On kuulkaahan oikea jännitysnäytelmä. Entisajan radiokuunnelmaa lainaten: "Jatkuu huomenna.... "


Keskiviikko 24.1
KAISA-ÄITI VAHTII JA
HUOLEHTII PENNUISTAAN

Ensi töikseni aamulla laskemaan koirapesueen. Pelkäsin jo pahinta, sillä aamuyöstä oli sellainen mekkala, että Idi Amin oli taatusti asialla. Tallessa olivat ja kaikki kolme tulivat hännät viuhtoen vastaan. Se yksi heikko yksilökin. Olipahan antamamme ruoka vaikuttanut äkkiä.

Mukanani oli iso muovipussillinen riisiä, kanan- ja kalanpaloja ja keitettyjä vihanneksia jääkaapistamme edellisiltojen jäämistöstä.

Voi sitä touhukkuutta, millä pennut pussille ryntäsivät. Äiti- Kaisa. Oi mikä vastuuntunto ja huolehtiminen. Surkean laihana aliravittuna ja varmasti nälkäisenä se antoi pentujen syödä itsensä kylläiseksi. Se ei edes nuuhkaissut ruokia vaan seisoi patosillalla terhakkaana koko ajan veteen valppaana tuijottaen.

Vasta kun pennut olivat kylläisiä, se söi jäljelle jääneen. Onneksi oli ruokaa reippaasti. Imettäminen edellyttää Kaisallakin ravintoa. Olen alkanut pitää Kaisasta, vaikka onkin luunlaiha, kapinen ja sekarotuinen.


KOIRATARHA
UHKANA

Varovasti esitin Onkkelille ja Anandalle, että otettaisiin pesue meidän puolelle turvaan. "Halutko sinä sitte kuus koira sinun pihalle haukkuma? Kun sinä otta ne tänne, ne on aina täällä ja haukku koko aja. Haluako sinä iso koiratarha?" Ananda perusteli muistinsa lokeroista esiin otetulla suomen kielellä. Yritän kovettaa mieltäni ja pehmittää muiden.


NAAPURIN KUKKO KADOKSISSA
VESIPUHVELIKAVERI LAKKASI TERVEHTIMÄSTÄ

On niin paha omatunto kun viime vuonna suomalaiskukon kännykkä-äänellä aikaan sain naapurin kukon itsetunnon romahduksen ja häipymisen koko kylästä. Puolihullu mustarastaskin (se, joka teki ylilentoja selällään ja tekeytyi välillä nurmikolle ketarat levällään kuolleeksi) hilppasi takaisin viidakkoon ja kyläläistemme "Pentti-Oskariksi" nimeämä vesipuhveli ei tervehdi enää minua ohi ajaessani.

Nyt on kaiken maailman kobrat ja tappajavaraanit, Idi Aminit, ilmestyneet nurkkiimme. Onneksi linnut eivät ole meitä hylänneet ja kuningaskalastajat ja kolibrit tuntuvat jopa lisääntyneen.

Aamulla aikaisin heräsin kauheaan kolinaan. Normaalia rajumpia aamuisia huonekalun siirtoja Marjan toimesta - oletin. Asialla olivatkin naapuripöheikön kaksi isoa ja harvinaista musta-apinaa, jotka käyttivät kattoamme ponnahduslautana viereisen suuren jakkipuun hedelmiä hakiessaan.

Marjalla oli tänään siivouspäivä. Talon kaikkien lamppukuuppien sisältä löytyi kilokaupalla kuolleita hyönteisiä ja erilaisten ötököiden pesätavaraa. Minulla on toimistopäivä ja yritän selvitä singaleesinkielisten kuittien jaottelemisesta.

Saimme kuulumaan jälleen YLE:n radiokanavat ja pääsemme tietoisuuteen kotomaamme huolista ja murheista. Älkää loukkaantuko, mutta aika usein suu menee hymyn karrelle niitä kuunnellessa.

Colombon Pirjo soitti hätääntyneenä, että siellä on koko kaupungin liikenne jumissa. Tuk-tuk kuski oli kertonut, että menossa on hallituksen ministerien vaihto. Voihan verokirja. Juuri kun saatiin meidän toimintamme kannalta tärkeän sosiaali- ja terveysministerin ja esikunnan kanssa suhteet avattua.

Onneksi toimintamme virallinen rekisteröinti saatiin hoidettua sisään hänen suosituksellaan ja melkoisella lobbauksellaan. Ananda vei juuri eilen hänen sihteerilleen 400.000 Rupiaa lisäkoululaukkujen hankintaan, sillä Premasiri oli tinkannut arvovallallaan tavarat meille niin valtavilla alennuksilla, että saamillamme keräysvaroilla laukkuja saadaan moninkertainen määrä alkusuunnitelmiin verrattuna.
Pidetään peukkuja Premasirille.

ENKELEITÄ,
ONKO HEITÄ?

- Minun mieheni on todellinen enkeli, sanoi ystävätär Marjalle haaveellisesti.
- Ai? Minun mieheni elää vielä, vastasi Marja kateellisena.


Torstai 25.1
KOLME TALLELLA

Ei liene vaikea arvata, mitä aamulla ensimmäiseksi tein? Huikkasin terassilta Onkkelille huomenet ja nostin käteni pystyyn kolmea ja kahta sormea vaihtaen. Onkkeli osaa elekielen ja vastaukseksi nousi käsi kolmella sormella. Hari hari! Pennut tallella. Elämä on edennyt taas yhden vuorokauden. Ihmettelinkin, kun aamulla en kuullut tavanomaista puolustusmekkalaa.

Marja lähti ostamaan Toivolaan ompelukoneneuloja ja tutkimaan löytyisikö lasten vaatteille kaavoja. Tyhjensin jääkaappia. Eiliset perunamuusit ja kastikkeet lähtivät kiertoon. Marjan säästämän aamupuuron lopunkin aivan, ihan vahingossa, kippasin
lehden päälle. Löytyi vielä iso pala edellisiltaista kalaa, jonka perkasin ruodoista puhtaaksi niin huolellisesti, että itseänikin nauratti. Teinköhän koskaan kotona niin lastemme ollessa pieniä?

Samassa silmänräpäyksessä avatessani sululle menevän porttimme, pesue tervehti minua hyppimällä voltteja ilmaan. Laskin jaloissani meuhtovien pentujen eteen ruoan. Että osaa syödä pieni niin äkkiä ja paljon. Neljän vilja aamupuuro lienee heille uusi tuttavuus. Sinne meni sekin, että vippulat vinkui. Kaisa-äiti siirtyi välittömästi vahtiin padon reunalle tiukasti veteen tuijottaen. Uskomatonta huolehtimista. Ruoka loppui. Kaisa jäi ilman. Onkkeli kurkisti portin raosta, näki tilanteen ja näytti itseltään jääneitä ruoantähteitä.

Hyvällä mielellä siirryin terassille mutustelemaan pienen pieniä rukiisen orsileivän palasia. (ystävämme toivat pyynnöstäni tullessaan vanhojen silmälasien ja kännyköiden joukossa.) 13.800 km:n matkan jälkeen suurin pala taisi olla 2 neliösenttiä. Mutta pääasia, että vatsahapot saavat tuttua toimintaa.


INVAPYÖRÄ
EI KELVANNUT

Vanha ystävämme Lassanka saapui Gallesta jo toisen kerran tuk-tukilla luoksemme mukanaan junan alle jäänyt jalaton nuorimies. Hänellä oli hieno esite moderneista keinojäsenistä, jotka edellyttävät matkustamista ja hoitoa ulkomailla. Kerroin heille, että lupasimme jo viime kerralla, että hän saa valita hollantilaisten ystäviemme tänne tuomasta kontillisesta keinojäseniä itselleen parhaiten sopivat, ja kustannamme niiden asennukset. Hän haluaa tällaiset modernit, oli vastaus.

Vaikka he puhuivat keskenään paikallista kieltä, ymmärsin, että Ananda ihmetteli, mikseivät he eivät hakeneet viime sunnuntaina Premasirin tilaisuudesta invapyörää, jonka olimme hankkineet. Vastauksena olan kohautus.

Oli taas menossa kylmäyksen vuoro. Yritin olla millään tavoin näyttämättä mieltäni tapahtuneeseen, vaan selitin selkeästi meidän mahdollisuutemme. Meitä on yli 500 suomalaista ja minä raportoin jokaisesta rupiasta, mitä käytämme, heille. En voi laittaa kaikkia rahoja samaan koriin, vaan sellaisiin kohteisiin, josta mahdollisimman moni saa avun. Annoin 1000 rupia akuuttiin tarpeeseen.

Uskotteko, että tällainen tapahtuma tuo pahan mielen. Mutta kylmetettävä on itsensä. Ei auta. Ei tyhjennetä sammutusvaahtoa kerralla kohteeseen. Ymmärrän poikaa. On hyvä, että on itsetuntoa kaiken jälkeen ja ettei anna periksi.

Ananda oli kyllä aika loukkaantunut tapahtumasta. Kun oikein yritän, ymmärrän pojan asenteen. Kaikki tai ei mitään. Kovia juttuja. Mietin, miten hänen asemassaan itse toimisin. Ja mietin, miten minun nyt pitää toimia. Pohdin tätä varmaan monta yötä vielä.


LÄÄKÄRI KEHIIN

Ajoimme mopoinemme Toivolaan, jossa Banagala jo odotti. Hän oli ratkaissut Toivolan lääkäripulman siten, että valtion palkkalistoilla oleva lääkäri käy Baddegaman sairaalasta käsin 5 kertaa viikossa Toivolassa. 2 tuntia per kerta. Lotus Hill -hanke maksaa hänelle kertakaikkisena korvauksena palkkoine ja matkakuluineen 10.000 rupiaa kuussa = n.70?. Hänen nimensä on ROSHAN KULATUNGA ja on siis virassa oleva valmis ja kokenut lääkäri. Vaikutti oikein fiksulta.

Kävimme läpi lääkekaapit ja hän teki listan tarpeista. Gallen apteekeista haemme seuraavan täydennyksen. Hauska yksityiskohta olivat vielä jäljellä olevat Peppi-laastarit, jotka Cederroth viime talvena lahjoitti. Vielä kiitos. Peppi-laastarihan parantaa kaikki taudit vatsataudista lähtien. Ei aikuisilla, kun ne ei usko siihen. Täishampoota ja syyhymyrkkyä oli kaapissa runsaasti ja kävimme pitkän keskustelun siitä, miten tärkeää on lääkitä heti uudet tulokkaat.

Ompeluluokassa käytiin keskustelu kaavojen hankkimisesta. Päädyimme lähettämään Pöytyälle Tuula ystävällemme viestin, että toisi Suomesta niitä tullessaan. Sekä muutamat Fiskarsin ompelusakset. Lasten yhteiskäytössä ovat nyt puolimetriset vinttarat peltisakset.


SIIVOUSTALKOOT TSUNAMIN
MUISTOMERKILLÄ

Banagalalle tulikin kiire jatkaa matkaa Telwattaan siivoustalkoisiin Tsunamin muistomerkille. Banagala oli touhumiehenä sen saamiseksi tänne. Japanilaiset maksoivat upean yli 20 metriä korkean patsaan. Se on kaunis ja vaikuttava. Arvaatte varmaan, että Marja ryntäsi Banagalan moporiksan täytteeksi.

Ajoin mopollani hissukseen perässä ja kun saavuin muistomerkille, siellä oli menossa alueen harjaus ja siivous. Että joillakin virtaa riittää.

Oli niin kuuma auringonpaiste, että raukkamaisesti siirryin vilvoittelevan mopon kyytiin. Sain viestin Rymättylän lumitöistä ja hetkessä näin haaveunen lumihangessa kieriskelemisestä.


MUNAKASTA
1.80 FIM

Marja oli löytänyt Hikkaduwasta aivan uuden paikallisen ruokaravintolan, jossa on hyvä ja edullinen ruoka. Se on erityisesti paikallisten suosiossa. (Suomessakin kannattaa pysähtyä taukokahville paikkaan, missä on rekkoja pihalla. Ammattimiehet tietävät, missä on hyvä kahvi ja nopea kierto)

Munakas 30 centtiä, iso lasi miksattua tuorehedelmäcoctailia 25c, valkosipulikeitto 30c ja iso kakunpala 7c (42 mummon penniä)

Menin sinne. Ystävällinen tarjoilija kertoi, että kokki on parturissa, mutta tulee runsaan tunnin päästä. Istukaa hetkeksi odottelemaan. Ostin 4 kakunpalaa kotiin vietäväksi (Marjalle, Ritvalle, Pentille ja Oskarile ) mutta söin ne malttamattomuuttani (ahneuttani) jo matkalla.


HYMYILEVIEN
KANOJEN MUNIA

Kyläkaupasta ostin 2 kg kananmunia. Ne oli pakattu kassiin heinätukkojen joukkoon. Vaikka kuljetin mopon kahvassa pomppuraisella viidakkotiellä, yksikään ei hajonnut. Luonnonmukainen ja ilmainen pakkausmateriaali. Ja toimii. Vaikka joku hajoaisikin, kuiva heinä imisi nesteen eikä valuisi pitkin moponkahvaa. Viisasta.

Täällä kananmunat ei maistu kalalta. Kanat einehtii kierrätysruokaa vapaana. Suomessa kuulemma on muutama vapaana kulkeva onnellinen kana. Ja sitten on saatavana maalaiskanan munia. Kaupunkilaiskanan munia en ole nähnyt. Luulen, että täkäläisiä kanoja voisi kutsua perustellusti hymyileviksi kanoiksi. Niiden munat ovat niin hyviä, että minulla ainakin jää niitä syötyäni suu pitkäksi ajaksi nauruun.

Aikaisempina vuosina Onkkeli nukkui telttasängyssään talomme nurkalla vahtikoiran kanssa. Tänä talvena hän ei ole niin tehnyt. Tänään hän sulki lukolla järvenpuoleiset portitkin ja siirsi telttasänkynsä talon nurkalle. Mitähän tämä tarkoittaa? Onko jotain tapahtunut tai tapahtumassa?

Talomme on aika syrjässä. Vain tulotien puolella on vähän matkan päässä muutama paikallinen talo. Välillämme lähes läpipääsemätön kanelipensasryteikkö. Koko muu ympäristö on järveä, hetteikköä ja viidakkoa.


HYVÄ KONSTI VÄHENTÄÄ
METELIÄ AUTON SISÄLLÄ

Baddegama Roadin kunto on surkea. Ja tällaisessa liikenteessä esim. autolla ajaen meteli on melkoinen. Tiedättekö miten metelin saa hiljenemään? Antaa vaimon ajaa.


Perjantai 26.1
LASKENTA JATKUU

Olikohan Idi Aminin eilinen hiljaiselo tyyntä myrskyn edellä? Pahat aavistukset valtasivat minut heti herätessäni. Yöllä heräsin taas hirveään koirien mekkalaan. En jaksanut nousta, vaan käänsin kylkeäni. Raukka. Kaduin jo lepsuuttani. Miksi en pitänyt päätäni, ja ottanut pesuetta Kaisa-äiteineen meille? Ymmärrän muita. Kyseessä on niistä huolehtiminen jatkossakin, ja me olemme vain oman aikamme täällä. Ei kesäkissaa!


VESIPUHVELI MAISTUU
IDI AMINILLEKIN

Sisareltani Leenalta sain illalla aikamoisen tietopaketin Idi Aminin suvusta (lue lisää päiväkirjan lopusta): Kyllä täkäläinen nk. vesivaraani kasvaa yli 3 m pituiseksi. Elää vesien äärellä, hetteiköissä. Se syö lähes kaikkea, mitä kohdalle sattuu. Kanoja, kaloja, lintuja, linnunmunia, koiria ja käärmeitä. Käy vesivesipuhvelinkin kimppuun. Hampaiden koloon mädänneiden ruoantähteiden bakteerikanta kuulemma tappaa vesipuhvelinkin.

Se ei suoranaisesti vaani ihmisiä, mutta pyrstön isku katkaisee ihmisenkin jäsenet leikiten. Kai ne bakteerit tappaa siinä ihmisen kuin vesipuhvelinkin jos leukojen väliin sattuu jäämään. Paikalliset ei pelkää niitä, mutta kunnioittavat. Merkillistä luonnon synergiaa. Tähän asti olemme seuranneet niiden touhua pihallamme ilman minkäänlaista pelkoa tai edes varovaisuutta. Kun vielä ovat vain "kasvis-syöjiäkin". Linnarauhan vuoksi en viitsi muistuttaa vaimoa siitä. Taitaisi olla syytä ottaa tässäkin asiassa muutama metri takapakkia.

Ai niin! Päivän saldo. Kolme. Siis jäljellä olevaa.


SULOINEN
SUDU-TYTTÖMME

Tänään sovimme tehtäväksi kierroksen entisten kummilastenne luona. Kamal-kalastajapoika. Ensimmäinen meille. Sudu ? 14-vuotias vaimo. Toinen meille jne. Olimme jo pihalle menossa kun Marja tuli takaisin ja sanoi: "Ohjelma muuttuu, Sudu on pihalla "

Sudun tarina on hyvin tyypillinen täällä. 3 orpoa lasta jäi isoisän taloon ja hoiviin. Sudu nuorin, Dammika keskimmäinen ja velipoika vanhin. Traagisia juttuja. Isoisä ajoi välillä lapset pihalle. Poika hajotti talon tiilikattoa ja käytti huumeita ja Dammikaa hyväkseen.

Sudu pakeni raiskaajaa yöllä ja turvautui nuoreen poikaan, joka otti hänet matalaan majaansa. Se on käytännössä avioliitto. Muutoin hyvä, mutta Sudu oli tuskin 14 v. Poikaa uhattiin vankilalla, Jne. yms.

Kummius loppui koulunkäynnin myötä, muttei ystävyys. Tsunamin jälkeen he asuivat läheisessä leirissä. Dammika sai au-pojan. Koetimme auttaa mahdollisuuksien mukaan.

Nyt Sudu tuli kylään veljensä vaimon kanssa. Mukanaan pieni poika, jota hän hoitaa. Äitinsä Dammika oli lähtenyt Saudeihin töihin. Nyt Sudu ja poika sekä veli vaimoineen asuvat isoisän talossa jälleen. Sudu on nyt 18-vuotias. Elämää kokenut nainen. Elämää täytyy ymmärtää taaksepäin, mutta sitä pitää osata elää eteenpäin.

Ymmärrättehän, että vuosi vuodelta tuntuu yhä enemmän siltä, että näitä ihmisiä ei voi jättää. Ystäviä tulee vuosi vuodelta enemmän. Se on melkoista henkistä pääomaa meille. Kaikki lähti 1984 turistireissusta ja ihastumisesta ihmisten hymyyn, jota
edes tsunami ei ole hyydyttänyt.


VAMMAISEN
VOITTOJUOKSU

Telkkarissa juoksi englantilainen Danny Grates niminen mies 1500 metrin juoksua. Hänen toinen kätensä oli olkapäästä saakka poikki. Se oli aika hurjanlaista menoa kokokätisten viuhtovassa joukossa. Katsojien sympatiat olivat hänen puolellaan ja hurraus oli valtaisa kun hän voitti koko kisan.

Vanha mies istui sohvan nurkassa "vesi glaseis". Kunpa nämäkin ihmiset täällä oppisivat hurraamaan tällaisessa tilanteessa. Vammaisiin suhtautuminen on luontokansan tasolla. Se on meille suuri haaste. Kun osaisimme edes raapaista pintaa. Jos Premasiri saa jatkaa sosiaaliministerinä, alamme Keken kanssa sellaisen lobbauksen, että jossain tuntuu.


lauantai 27.1
MUSTAN LESKEN
TAPAAMINEN

Jo aamulla suomalais/sri lankalainen Dinusha saapui tervehtimään Marjaa. Tämä 12-vuotias tyttö asui suomalaisen isänsä luona Pohjois-Karjalassa aikanaan ja nyt sitten äitinsä kotimaassa. Puhe luontuu aidon Pohjois-Karjalan aksentilla ja sanavaraston adjektiivit isän kotikielestä.

Dinusha on mainio luonnontietäjä ja antoi meille taas oivan konsultaation. Nyt tiedämme, että tähtikilpikonna on "taru ippa " Suomalainen nimi Taru on siis singaleesiksi "Ippa". Polulla luikerteli pienen pieni värikäs mato. Johon Dinusha: "Tuon peälle kun astuu, nii haisoo koko kämppä niin helevetisti ".

Sitten hän löysi ison, noin 15 cm mittaisen skorpionin pihaltamme. "Tunkevat meillekin sissään niin helevetisti satteella". Kysyin, onko se musta leski. "Enpä tiiä, onko nainut vai naimaton. Mutta tuo kun purasoo, niin sattuu aivan helevitisti ja pahimmillaan kuoloo. Jos miestä purasoo, niin leskihän siitä jääpi ".

Toivottavasti ottamani kuva onnistui, kun ei ollut zoomia kännykkäkamerassa enkä uskaltanut mennä puolta metriä lähemmäksi, kun sen puraseminen sattuu niin....


KEKE, VEKA JA JUSSI

Otin hellyyksissäni Tarjan ja poikaset meille hetkeksi hoitoon, että saisi äiti edes hetkeksi nukahtaa. Mutta Tarjahan siitä riemastui ja mustasukkaisena piti sen aikaista meteliä. Tappeli Kaisan kanssa hampaat irvessä. Että pitikin antaa koiralle tuollainen nimi. Tarjan piti olla nimensä mukaan leppoisa ja kiltti. Mutta näytti koira karvansa.

Pennuille annoin nimet. "Veka", "Keke" ja "Jussi". Keke syö parhaiten ja Veka touhuaa koko ajan. Jussi vähän aristelee mutta, petraa koko ajan ja näyttää suhtautuvan positiivisesti elämään.

Että ovatko kaikki poikia? En minä ole kytännyt. Se on heidän asiansa. Eihän nykyään itsekkään tiedä onko poika- vai tyttögeenejä eniten. Aikanaan se selviää. Ja voihan niitä nimiä sitten muuttaa. Sehän on nykyään niin helppoa.

Ananda toi Premasirilta listan seuraavista koululaukkujen jakopaikoista. Vielä saamme jaetuksi noin 1400 laukkua. Eli nyt tavoittelemme jopa 3000 laukun määrää. Jakopaikkoja on vielä 7 ja ne sijaitsevat saaren eteläosissa, hyvin köyhillä alueilla, joihin tsunamiapu ei ole yltänyt. Kauimmainen Ambarassa, jonne lähdetään jo keskiyöllä. Voi leikatut polviparat.

Suunnittelin ensin, että jakaisimme Marjan kanssa kohteet, mutta Ananda kertoi ministerin ja Banagalan tulevan myös joka paikkaan itse. Siksi paikalla olo on ensiarvoisen tärkeää. Milloin ministeri sitten tekee töitään Colombossa, kun meidän kanssa laukkureppurina liehuaa? "Sillä on 4 sihteeriä ja he tekevät varsinaiset työt" , kertoi Ananda. Mielestäni sihteerit kulkevat meidän mukanamme? " Juu - sihteerien pitää olla aina ministerin lähellä " ???

Muistathan, että kun väität sinulla olevan puhdas omatunto, olet dementoitumassa hyvää vauhtia.


terveisin

Pentti-Oskari



PS. Sain sisareltani Leenalta hieman lisäsivistävää tietoa Idi Aminin suvusta:

"Luin netistä, että on tällaisia varaaneja joiden nimi on englanniksi KOMODO DRAGON. (Varanus komodoensis -latinaksi). Ne ovat lihansyöjiä, syövät vaikka ison lampaan. Sen suussa lilluu tappava bakteerikanta, joka syntyy kun hampaiden väleihin jää lihaa, joka mätänee.

"Jättiläisvaraani, Komodon varaani, on lihansyöjälisko, joka voi kasvaa usean metrin pituiseksi ja 130 kiloiseksi. Se on vaarallinen myös ihmiselle. Varaanin purema aiheuttaa erittäin pahan tulehduksen, johon hyökkäyksen kohteeksi joutunut antilooppi, puhveli jne. yleensä kuolee"

Komodon saari sijaitsee Indonesian itäosassa, Floresin ja Sumbawan välissä. Salmen toisella puolella on Intian valtameri, toisella puolella Floresinmeri.

Ei ne teidän varaanit tietenkään voi olla näitä Komodon varaaneja, mutta serkkuja kenties."

Et tällai. Jospahan ovatkin isoserkkuja?

Koululaukut lapsille turvallisessa seurassa

Sunnuntai 14.1

Eilen oli mukava välipäivä. Marja kävi hakemassa Telwattasta tsunamin junaturmasta selvinneet orvot sisarukset, Razikan ja siskonsa. Naapurimme Dinusha-tyttö tuli mukaan. Ja pohjalla oli meidän 4 nuortamme: Nuorten päivä. Karioskarin Yesenia on avoin ja herttainen tyttö, ja niin juttu luisti hänen käynnistämänään. Marja tökki koko ajan Razikan siskoa Juholle tyttöystäväksi. Oli niin aktiivinen, että oikein hävetti. Juho vaan hymyili. Sanoinkin Marjalle, että käyttäisi puhemiehen aktiviteetin ja hankkisi mieluummin minulle uuden muijan. Tai mumisin vaan, kun en uskaltanut oikein ääneen, sillä Marja olisi hoitanutkin sen alta aikayksikön. Mitäs sitten. Olen kuin sirkushevonen, hypin loppuun asti vaan.

Kävin Hikkaduwan "hallissa ". Ostin tomaatteja, valkosipuleita, punasipuleita, perunoita, kurkkuja ja chiliä. Ostin kaikki eri myyjiltä. Jokaisella maksoi tuplahinta paikallisiin verrattuna. En viitsinyt sanoa. Pyydän Purasjoen tänne purkamaan kartellin. Sama juttu joka vuosi tullessani tänne. Minulla on konsti. Seuraavalla kerralla ostan viereisiltä myyjiltä ja niin edelleen, kunnes hinnat passaa. Ymmärrän heitä ja hyväksyn, mutta kun on pidempään alkaa paikallistua ja nuukailemaan.

Vieressä on kalasatama ja sen edessä taivasalla tien vieressä kalanmyyntipöydät. Ostin kolme puolentoista kilon tonnikalaa. Hinta oli 640 rupiaa. "Ollaan reilulla päällä! Anna 700, niin ollaan sujut." Maksoin, ennen kuin tajusin. Kunnioitan kalakauppiasta, joka sai minulta rahat ja vielä hymyilemään.

Razika tekin siskoineen sellaisen chilikastikkeen kalaan, että ne muuttuivat vatsassa lentokaloiksi.

Nuorten piti lähteä illalla Hikkaduwaan, siellä soitti oikein pääkaupungista tullut orkesteri. Seuraavan aamun aikainen lähtö sai järjen ääntä kuuluviin.

Muistan kuinka 50-60 luvulla maaseututansseissa mainostettiin orkesteria ilman nimeä, mutta pääkaupungista oikein oli. Viinaa ottamaton rumpali, jolla oli auto, kokosi aina viikonloppuina puolijuoppoja soittajia mukaan, ketä nyt sattui saamaan. Rumpali ajoi.

Viime vuonna kuuntelin tätä samaa orkesteria Hikkaduwan torilla. 12 soittajaa ja kaikki soittivat rumpuja. Rumpali on täällä suosituin muusikko. Siksi kaikki nuoret haluavat rumpaliksi. Parempi niin. Olisi kauheaa kuunnella jos basisti olisi täällä suosituin.

Nyt sitten alkoi tapahtua. Elämä täällä edelleen on kuin höyrylaiva. Lähtee kun lämpenee.

Joureppujen jako jatkui. Sosiaaliministeri Lional Premasirin suhteilla saimme hankittua entisestään halvempia reppuja ja tavaroita niihin. Mukana annettiin lisäksi vielä jokaiselle koulukengät ylimääräisenä lahjana. Se on kova juttu lapsille.

Hän oli valinnut vuoristosta syrjäisen pikkukylän Neluan. Lähdimme aamuyöstä klo 5, joten herätys oli klo 4. Joukkueena lisäksemme Ananda ja munkki Banagala, jonka haimme matkalta Baddegaman temppelikodistaan.

Matkamme kulki kohti koillista pikkuteitä pitkin. Vuoriston kauneus oli lumoavaa. Kun aurinko nousi usvaisen maiseman ylle, oli pakko herättää torkkuvat matkustajat. Oli mielenkiintoista havaita, että auringon säteiden vaikutuksesta heräsivät myös ihmiset. Kuin elokuvassa, jossa kone pysäytyksen jälkeen lähtee taas käymään.

Aivan hetkessä ihmiset ilmestyivät talojensa eteen harjaamaan hampaitaan. Toimi kestää 10-20 minuuttia. Koirat venyttelivät tien poskessa ja väistelivät laiskanlaisesti autoamme. Kukot kiekuivat reviiriään säilyttäen ja ahkerimmat lakaisivat talon edustaa. Pitkämatkalaiset koululaiset olivat jo kävellen liikkeellä. Tunnin, jopa kahden koulumatka ei ole merkillinen. Täällä vuoristossa asutaan harvakseltaan ja koulujen välit ovat pitkät. Koulukuljetuksesta ei ole tietoakaan. Yhtään polkupyörää en lapsilla nähnyt.

Klo 9 saavuimme viimein nippa nappa kivikkopolulla selviten määränpäähän. Vastassa oli ministeri Premasiri, alueen maaherra ja pikkuherroja ja - rouvia tusinan verran.

Liput salkoon ja kansallislaulu. Soittaja- ja tanssijakulkue. Normaali protokolla. Koulun seinällä valtava juliste: Lotus Hilla ja meikäläisen nimi alla suurin kirjaimin. Hävetti, nolotti. Mutta kehua piti kun kysyttiin mielipidettä. Olen lukuisia kertoja sanonut Banagalalle, että hoitaa moisen pelleilyn pois päiväjärjestyksestä. "Haluanko kenties loukata heitä?" kysyi Banagala. Niihin ja tähän kulttuuriin on vaan opittava, vaikka koville ottaakin.

Siellä istuimme taas lauteilla 3 tuntia ymmärtämättä sanaakaan juhlapuheista. Jopa leikkikouluikäiset 5-7 -vuotiaat istuivat lähes hiiren hiljaa. Sitten oli minun vuoroni puhua. Banagala käänsi. Kun sanoin 3 sanaa, Banagala pulputti 30 sanaa. Taisi yleisö saada väärän kuvan meikäläisen verbaalisuudesta.

Kun pakolliset oli hoidettu, päästiin asiaan. Jokaiselle lapselle oli annettu lippu, jossa oli heidän kengännumeronsa. Organisaattori luki lapsen nimen, ja lapset ohjattiin jonoon. Jokaiselta otettiin lipun kulma pois ja ohjattiin kateederille, jossa ministeri antoi laukun luovuttajalle. Me suomalaiset annoimme jokainen vuoron perään repun lapselle, joka ensin kumartui eteemme maahan ja liitti kätensä yhteen. Se kuuluu täkäläiseen buddhalaiseen käyttäytymiseen. Kun lapsi nousee ylös, pitää kevyesti silittää hänen päätään. En tehnyt heti niin. Ministeri sanoi, että lapset tykkää siitä.

Ja niinpä hymy nousi jokaisen lapsen suulle kun silitin hänen päätään. Tässäkin olen aina havainnut jonkinlaista alistamisen merkkiä. Mutta tähänkin tottuu. Aluksi nolotti ihan kauheasti. Mutta tehdään niin, ettei loukata heitä.

Laukkujen jakaminen, yhteensä 300 laukkua, sujui 20 minuutissa. 14 tamililasta jäi jostain syystä ilman. Pyysin ministeriä toimittamaan ne jotain tietä perässä. Ok? Yes Yes! Lieneekö merkki ymmärtämisestä tai tekemisestä. Tulen seuraamaan kuin hai laivaa.

Kävimme välillä syömässä kookosmaitoon keitettyä riisikakkua ja chilimaustetta. Banaaneja ja tietenkin teetä.

Sitten alkoi kenkien sovitus ja jako. Huh huh. 300 lasta saattajineen jonossa urheilukentällä. (Arviolta n. 2000 ihmistä) Colombon kenkätehtaan iso kuorma-auto oli saapunut hyvissä ajoin paikalle (saimme kuljetuksen polttoaineen hinnalla).

Jokainen lapsi antoi lippunsa, jossa oli arvioitu kengännumero. Jokainen lapsi istutettiin penkille ja kenkä vielä kokeiltiin, että oli varmasti sopiva. Iltapäivä oli jo pitkällä kun lähdimme kotiin. Kaikesta näki, että ihmiset olivat tosi köyhiä. Paikka valittiin sen vuoksi, että nämä ihmiset ovat niitä väliin putoajia. Tsunami- eivätkä muutkaan rahat heitä saavuta.

Huomiota herätti paikalla olleiden sotilaspoliisien määrä. Syynä ministerin ja maaherran läsnäolo ja paikan sijainti. Noin 40% alueen asukkaista on tamileja. Aluehan on teeseutua ja tamilit tunnetusti ahkeraa korjuuväkeä. Sisäpoliittinen tilanne on tiukka ja tamilitiikerien vaara ilmeinen.

Nyt on selvyyden vuoksi mainittava, että normaalit tamilit ja tamilitiikerit ovat eri asia. Tamileita on koko maassa. Muualla he elävät valtaväestön joukossa. Itä- ja pohjoisalueella - varsinaisella tamilialueella - jossa tamilitiikerit operoivat ja yrittävät aluetta itsenäiseksi, käydään varsinaiset taistelut. Mutta kenttä laajenee, kuten viime viikolla kerroin. Kaksi itsemurhapommia omilla nurkillamme.

Tapahtuma sujui hienosti ja kotiin tultiin myöhään illalla onnellisina ja väsyneinä.


Maanantai

Illalla väkisinmakuulle heti reissusta saavuttuamme. Herätys 2.15. Nyt lähdimme neljästään. Ritva, Marja, Ananda ja minä. Banddegaman temppelin pihalla loisti pimeässä Banagalan oranssinen viitta. Viitta ja mies mukaan. Ajo Galleen, ministerin sotilaiden vartioimaan kotiin. Matkanpääksi oli sovittu 8 tunnin ajomatkan edellyttämä itäisen saaren, Gallen maakunnan äärimmäisiä alueita. Buttalaan ja Siyambalanduwa. Kaksi paikkaa. Toinen aivan lähellä Ambaran tamilialuetta, jossa Suomen Punainen Ristikin operoi.

Lähtömme viivästyi kunnes ministeri tuli kertomaan, että toisessa kohteessamme oli sattunut suuri vedenpaisumuskatastrofi. 1200 perhettä oli jäänyt kodittomiksi. 14 hukkunut jne. Tiet poikki. Emme pääsisi sinne. Matkalla kuulimme lisäksi, että bussi oli syöksynyt rotkoon veden vaurioittaman tien vuoksi. Vähältä piti. - taas.

Ajoimme letkassa, jossa oli ministerin auto, poliisiauto ja erikoissotilaiden auto. Me vanhalla japanilaisella vanilla viimeisenä. Kohteemme oli jo niin lähellä sodan ongelma-aluetta, että tiesulkujen määrä kasvoi koko ajan. Perillä koululla oli vastassa toinen ministeri ja kolmas tuli kesken juhlien. Ja sotilaita pyssyineen ja poliiseja viljalti. Kelpoisa kokoontumiskohde sissien iskulle.

Juhlat paragrafien mukaan. Ja samanmoiset puheet. Nyt vain enemmän ja pidempiä kun oli niin kovaa joukkoa mukana. Paikallisen maaherran puhe valloitti (Ana käänsi pääkohdat). Tavan mukaan leikkikoululaisten joukossa oli vanhempia tyttöjä kaitsemassa. Maaherran sihteeri oli etukäteen prepannut nämä tytöt seuraamaan hänen merkkiään puheen aikana. Kun hän antoi merkin, alkoivat esikoululapset raivokkaasti taputtaa. He tykkäsivät siitä ja odottivat malttamattomana, että pääsisivät taas taputtamaan. Olisinpa saanut filmille.

Maaherra aloitti rauhallisesti puheensa. Aiheet kovenivat ja ääni nousi. Vihdoin hän huusi kuin vimmattu, että kaikkien vanhempien pitää ajatella aina ensisijaisesti lapsia. (maaherran sihteeri antoi merkin, ja lapset alkoivat taputtaa) Maaherran ääni vain nousi. "Te saatte palkkaa 300-400 rupiaa päivässä ja ostatte viinaa 200 rupialla." (sihteeri antoi merkin, ja lapset alkoivat taputtaa yhä enemmän. Nyt he innostuivat)
"Perheellenne jää vain 100 rupiaa ruokaan. Hävetkää!" Ennen kuin sihteeri edes ehti antaa merkin, lapset - oppivaiset - alkoivat raivoisat taputukset, jotka piti lopulta hiljentää.

Laukkujen jako, nyt 430 laukkua, hoidettiin sukkelaan. Ja sitten kenkien sovitus. Se kesti ja kesti. Olin todella tyytyväinen molempiin kohteisiin. Tsunamin uhreja hekin, koska tsunamin korjaustyöt veivät osan tämänkin alueen normaaleista valtionavuista. Ei tarvinnut muuta kuin katsoa ympärilleen nähdäkseen valtavan köyhyyden.

Alan pikku hiljaa pitää tästä ministeri Premasiristä. Taitaakin olla ihan humaani mies. Ahkera ainakin. Jaksaa kulkea meidän kanssamme tällaisissa kissanristiäisissä. Paljonko siinä on politiikkaa? Hällä väliä. Pääasia, että ne saavat apua, jotka tarvitsevat.

Kekelle Premasiri on ollut ratkaiseva apu hankkeemme virallisissa kädenväännöissä. Hän käynyt työasioissa Colombon ministeriössä lukuisia kertoja ja melkein joka maanantaiaamu Gallessa hänen kotonaan. Aina on apua tullut. Ette voi kuvitella miten byrokraattinen maa tämä on. Ette ikinä. Ei ihme, että moni järjestö on hilpaissut pois.

Keskustelin Premasirin kanssa hankkeestamme. Hän sanoi, että Lotus Hillin tapa toimia on täällä lähes ainutlaatuinen. Toimimme tässä ajassa ja nyt. Toimimme aina siellä, jossa apua varmasti tarvitaan. Ruohonjuuritasolla. Koukimme mitä merkillisimmistä paikoista juuri heitä - unohdettuja. Usein ulkomaalaiset hyväntekeväisyysjärjestöt toimivat hitaasti ja byrokraattisesti päällekkäisyyksiin sortuen.

Telwattan junaturma-alueen koulujen oppilaille virtaa nyt apua joka puolelta. Saksalaiset tappelee samoista kouluista, kuka saa auttaa. Heiltä puuttuu paikallistuntemus ja sen mukana kyky koordinoida. Muutaman kilometrin päässä sisämaassa olevan koulun lapset eivät ole saaneet mitään. Heidänkin perheistään osa hukkui ja vanhempien työpaikat menivät.

Premasiri sanoi hämmästyneenä seuranneensa merkillistä toimintaamme. Ilmankos paikallinen lehdistö seuraa tiiviisti mukanamme. Syksyllä valtakuntalevikkeisessä lehdessä oli etusivulla iso juttu Lotus Hill -hankkeesta. Se ei ole hyvä. Se tietää meille lisäpaineita ja kateellisuutta.

Pikkubussimme tavaratila oli täynnä kasseja ja pussukoita. Sekalaista tavaraa. Kaikenlaista, jota vuosien mittaan meille on kertynyt tänne ja muiden tuomia. Pehmoleluja, kesävaatteita, hygieniatuotteita, koulutavaroita ym. Kohteeksi oli valittu sympaattinen pikkukylä keskellä sokeriruoko- ja maissiviljelmiä. Maaherra oli aikaan saanut 2 vuotta sitten tien sinne. Sitä ennen kilometrien matka kuljettiin jalan. Kylässä oli arviolta 400 ihmistä. Lapsia 80. Köyhyyden aste (alkaa köyhä -sanan eri variaattiot loppua) oli ? oikein köyhä.

Ajoimme virka-autojen kolonnalla poliisien ja sotilaiden saattamana (varotoimenpide lienee aiheellinen tällä alueella) kärrypolkua pitkin perille. Vastaanottoseremoniat taas ihan toisenlaiset. Pienet pommit paukkuivat ja kyläläiset huusivat iskulauseita. Hetken jo peljästyin. Olimmeko sissiväijytyksessä?

Selvisi pian, että mukanamme ollut paikallisministeri oli se, joka oli hommannut tien heille. Ja 2008 heille oli tulossa sähkö. He vaan olivat kiitollisia ministerilleen ja ilmaisivat ilonsa. Tästä kiitollisuudesta pääsimme mekin osalliseksi.

Kokoonnuimme pieneen katokseen - kylän konferenssi centrum, valisti Ananda - ja vuoropuhelu oli epävirallista. Uskomattoman sympaattista. Tuli aivan merkillinen olo. Pieniä lapsia, vanhuksia ja raskaan työn raatajia. Kaikki hymyilivät äärettömästä köyhyydestä huolimatta. Päätin siltä istumalta, että vielä hankin jonkun firman Suomesta tämän kylän kummiksi. Tai sitten autamme yhdessä, me kaikki kummit. Jos siinä kylässä ei apua tarvita, ei sitten missään.

Ette ikinä arvaa mikä tuliainen oli heille eniten mieleen. Pikkulasten virkatut pipot. Marjalla oli 80 sellaista mukana. Villapipo on lapselle tosi tärkeä aurinkoa vastaan.

Pyysivät minua pitämään puheen, jonka Banagala tulkkauksen yhteydessä soveltamalla jälleen pelasti. Olin niin tunnekuohun vallassa, etten osannut selittää heille muuta kuin sen, että olemme Suomesta ja meillä kaikki lapset käy koulua, koska niillä kaikilla on koulukengät ja reput. Ja kyläläiset taputtivat raivokkaasti.

Nieleskellen yritin sopertaa vielä, että siksi me suomalaiset haluamme ostaa kylän lapsille koulukengät ja -reput, että hekin voivat käydä koulua. Ja kyläläiset taputtivat vielä enemmän. Sain vielä sanotuksi, että tulemme vuoden päästä varmasti uudelleen ja tuomme myös jotain muuta heille.

Olin - vanha mies vesi glaseissa - jo niin herkistynyt, että tilanne olisi ehkä muuttunut osaltani noloksi, mutta sen pelasti jälleen Marja tulemalla villapipolastissa paikalle. Ja hulapaloo alkoi. Söimme vielä keitetyt maissintähkät ja joimme kookoshedelmänestettä painikkeeksi.

Kun lähdimme, tiesin että palaamme ensi vuonna. Tuletteko mukaan? Edes hengessä? Merkillinen juttu. Mitä vanhemmaksi elää, sitä enemmän tekemätöntä työtä ilmaantuu.

Kun saavuimme kotiin, oli viisari pyörähtänyt melkein kaksi kierrosta. Väsyneitä? Fyysisesti kyllä. Ja polviparat oli tulessa. Mutta henkisesti virtaa täynnä.

Paluumatkalla juuri ennen sotilastarkastuspistettä Premasiri ajoi turva-auton perään ja siviiliauto hänen autonsa peräänsä. Voi siviiliauton kuljettaja raukkaa. Hetkessä paikalla joukko poliiseja, turvamiehiä ja sotilaita. Onneksi kukaan ei loukkaantunut. Premasirin auto on merkiltään KEA. Lausutaan KIA. Sanoin hänelle, et nyt auto on suomalaistyyppinen, merkiltään NO KIA.

Matkaeväänä minulla on kaksi suomalaista nimeltä mainitsematonta kommunikaattoria. Varmuuden vuoksi. Näillä olen kirjoittanut kaikki päiväkirjani tsunamista lähtien, sekä hoitanut sähköpostiliikenteeni. Toisesta meni eilen valo. Nyt pitää tiirata taskulampulla ruutua eikä sittenkään kunnolla näe. Toisesta hajosi tänään saranat. Viimeistään huomenna minulta hajoaa hermot jollen saa takuuna uutta. Ellen saa, kerron julkisuuteen laitteiden merkin.


Keskiviikko

Kahden pitkän joulureppumatkapäivän jälkeen tiistaista tuli "hutipäivä". Päivä meni niin, ettemme kyenneet kelpoisaan tekemiseen saatikka ajattelemiseen. Oli sellainen päivä, et oltiin vaan. Olen kiitollinen siitä, että meillä on tämä talvikotitukikohta. Palautuminen vaatii oman rauhansa. Ja hetken aikaa. Kuin puhelinakkua lataisi. Sitten jaksaa taas kun virtaa on.

Jo keskiviikkona 7.30 lähdimme jälleen matkaan. Banagala saapui pihallemme Baddegaman temppelivanhimman 86-vuotiaan munkin kera ja suuntasimme kohti Gallen kaupunkia.

Banagalan hyvä ystävä, maan oikeusministerin sihteeri, oli saneerannut 150 v. vanhan rakennuksen ravintolaksi, jonka avajaiset olivat nyt käsillä. Kun saimme kutsun, ensireaktioni mukaan päätin, että minähän en moisiin paikallisiin kissanristiäisiin lähde. Mutta tarkemmin ajateltuani:
- Kieltäytyminen olisi ollut loukkaus Banagalaa kohtaan
- Kyseinen henkilö auttoi meitä tsunamin jälkeen järjestämällä vierailuluvat lastenkoteihin. Hän oli myös oiva apu edellisen syksyn vesitankkien jaossa.
- Koskaan ei tiedä millaisia ystäviä tulevaisuudessa tarvitaan. Turha luulla, että tässä yksin jotain ollaan.

Hyvä että lähdimme. Olimme paikan avajaisissa hämmästykseksemme kunniavieraina. En oikein enää ymmärrä. Tradition mukaan istutettiin 4 puuta. Ja minut ohjattiin ensimmäisen puun istuttajaksi. Ja sitten puhuttiin. Onneksi en kaikkea ymmärtänyt. Mietin, että onko tällainen touhu enää järjellistä? Me, jotka hehkutamme ruohonjuuritason toimintaa.

Toisaalta mahdollisuutemme vaikuttaa edes vähän tämän yhteiskunnan ihmisoikeustilanteeseen paranevat tällaisten "tuttavuuksien" kautta. Keke oli puhunut pitkään Primasirin kanssa naimisiin menneiden tyttöjen puolesta, heidät kun heitetään armottomasti pois opiskelusta esim. yliopistoista.

Maanantaina keskustelin koulurepputilaisuudessa maan "naisten ja lapsien asioista" vastaavan ministerirouvan kanssa tyttöjen koulutuksen tärkeydestä. Sellaista kohteliasta small-talkkiahan se oli, mutta kovasti ministeri uteli Suomen oloja ja vanha kansakoulunopettaja oli elementissään.. Tamilirajamaakunnan nk. paikallisministerin kanssa keskusteltiin tyttöjen ja poikien tasa-arvosta koulutuksessa.

Oikeusministerin sihteerin kanssa toivoisin vielä - tutuksi tultuamme - keskustelua monestakin maan ihmisoikeusasiasta. Ei meikäläisen kielitaidolla syvällisiin keskusteluihin ole pääsemistä, mutta kunhan raapaistaan vähän pintaa. Kovasti kohteliaita nämä korkea-arvoiset ovat tai sitten aidosti kiinnostuneita. Ei kai ne jaksaisi muuten tilaisuudesta tilaisuuteen kanssamme kulkea.

Alan tosissaan olla ymmällä tällaisen pienimuotoisen toimintamme aiheuttamasta julkisuudesta paikan päällä. Banagalalla on oma merkittävä osuutensa asioiden junailussa..... propagandaa voidaan käyttää pahassa ja hyvässä.

Alan myös ymmärtää, että avustustyömme nk. unohdettujen kohteiden parissa on herättänyt myös viranomaiset tulemaan mukaan niiden kehittämiseen. Jos näin on, miltä se näyttää, tärkeä osa hankkeestamme etenee suotuisasti.

Vielä haluaisimme vaikuttaa yhteiskunnan suhtautumiseen vammaisia kohtaan. Siinä on työtä. Ulkoministeriö edellyttää laajaa selvitystä maan vammaisten asioiden hoitamisessa. Hiukan hermostuin ja sanoin, että turha toimi. Nekin rahat voi käyttää vammaisten auttamiseen. Täällä nimittäin ei ole toimivaa, järjestäytynyttä vammaistoimintaa. On muutamia vammaisjärjestöjä, mutta ne eivät toimi. Jos sitä aletaan kehittää, lähdetään 0 pisteestä.

Ensin pitää saada ihmiset suhtautumaan vammaisiin ihmisarvoisesti. Vammaisten piilotteleminen, kieltäminen ja naureskelu on ensin saatava asennekasvatuksella kuntoon. Banagala on asian oivaltanut. Hänen köyhien lasten koulussaan on muutama vammainen muiden mukana. Siitä se lähtee. Joka koulussa jossa käymme, yritämme rohkaista päättäjiä tämänsuuntaiseen toteutukseen.



Torstai ja perjantai

Kummilapsipäivä. Omien ja ystäviemme kummilapset käydään täällä oleskelumme aikana useaan kertaan tarkistamassa. Ovat sen verran hajallaan, että siinä päivä hupenee. Tavanomaisia ongelmia. Sellaisia "vaahtosammuttimella" autettavia. Rahaa
kuluu leikkisästi. Jakauduimme kahtia. Marja lähti Coolmanin kanssa Gallen itäpuoliselle alueelle ja me Anandan kanssa länsipuolelle.

Yksi yrityskummeista halusi antaa suuremman summan pitkäntähtäimen koulutuspainotteiseen apuun. Otimme Anandan kanssa urakaksi selvitellä useitakin kohteita. Päädyimme perheeseen, jossa on 2 kouluikäistä tyttöä. Äiti lähti alkuvuodesta Libanoniin siirtotyöläiseksi. Palasi ja hilppasi toisen miehen kelkkaan Colomboon.

34-vuotias, osittain rampautunut ja sydänvikainen isä joutui luopumaan vuokra-asunnostaan. He pääsivät isoäidin taloon, jossa kävimme. Isä saa yksinhuoltajan toimeentulonsa myymällä turisteille banaaneja hiekkarannalla. Ei turisteja, ei kauppaa. Ei toimeentuloa. Tyttöjen koulunkäynti tyssäsi.

Avaamme pankista tilin tyttöjen isoäidin nimiin. Nostorajoituksella hän saa nostettua 5000R (40?) kuukaudessa. Tyttöjen koulunkäyntiin 2x1400R ja isän sydänlääkkeisiin ja hoitoon sekä ruokaan 2200R. Tilille talletetaan yhteensä 1300? eli 180.000 rupiaa. Se riittää kolmeksi vuodeksi.

Isä on ahkera eikä ryyppää ja Anandan saamien taustatietojen perusteella oikeasti kunnollinen. Lähetän tämän viestin lahjoittajalle vielä hyväksyttäväksi. Tulemme tapamme mukaan seuraamaan tiukasti perheen elämää ja mikäli hämminkiä tulee, raha jäädytetään tarvittaessa ja tiukan paikan tullen annetaan muille tarvitsijoille.

Olemme onnellisia siitä, että tällaisissa tapauksissa emme ole tähän asti ainakaan huomanneet mitään väärinkäytöksiä. Mitä nyt yksi naapurin tyttö yritti saada sukulaisensa hautajais-avustukseen rahaa suomalaiselta kummiltaan kohtuuttomasti. Se suhde loppuu siihen, ellei tyttö paranna välittömästi tapojaan. Yrittäjiä on, mutta paikalliset kumppanimme tuntevat ihmiset ja taustat ja seuraavat rahojen käyttäjiä kuin hai laivaa. Eivätkä siis ole aina kovin suosittuja omiensa keskuudessa.

Eräs päiväkirjalukijamme saapui vaimonsa kanssa 3 viikon lomalle. Intohimoisia ornitologeja. Lintuharrastajia. Sain tukun kysymyksiä sähköpostilla etukäteen ja välitin ne Coolmanille. Tarve oli mm. kumivenematkasta vuoristosta alas laaksoon.
Paikallinen erikoistunut lintuopas jne. Lupasin auttaa, sillä heidän mukanaan tuli paketissa uuden uutukainen kommunikaattori minulle.

Olin kuin pikkupoika jouluaattona pukkia odotellessani. Enää ei tarvitse taskulampulla tiirata mustaa ruutua. Olin niin tottunut näihin marakatin temppuihin, että toimiva kirjoitin tuntuu aivan ylelliseltä.

Kävi mukavasti. Karioskari lähtee tiistaina kotiin ja Banagala järjesti hänelle retken vuoristoon, noin 100 km päässä olevalle luonnonpuistoalueelle. Sademetsää, suuria putouksia ja upeata luontoa. Menomatkalla pitää kuulema levittää jalkoihin kaikkea mahdollista myrkkyä saippuasta lähtien, sillä iilimatojen aktiivisuus on kuulema melkoista.

Illalla Ananda toi tullessaan isoja katkarapuja 2 kiloa sekä valkosipulia saman verran. Molemmat syötiin. Kaupungille ei parane mennä vähän aikaan. Juttelimme niitä näitä. Sri Lankan asioista. Ei hyvältä näytä. Kuulemamme on tietenkin toisen osapuolen kertomaa, joten kriittisyyttä pitää olla. Mutta ei savua ilman tulta. Nykyinen Presidentti on viemässä maata kohti yksinhallintoa. Hänellä on itsellään jo 4 ministerinsalkkua. Neuvottelut tamilitiikereiden kanssa täysin jumissa.

Sissit ovat ottaneet aseekseen viimeisen mahdollisuuden. He uhkaavat aloittaa itsemurhaiskut koko maan kouluihin. Lamauttamalla koulutusjärjestelmän, he uskovat saavansa yhteiskunnan järkkymään ja kansan hallitusta vastaan.. Ja singaleesit, he yrittävät saada koko maassa rauhanomaisesti muiden mukana elävien tamilien kimppuun. Ja sitä kautta enemmän vain epäjärjestystä. Vanha sodankäynnin strategia.

Ananda sanoi, ettei onnistu. Ihmiset ymmärtävät tarkoitusperän ja haluavat rauhaa. He eivät mene lankaan. Raidalliset, kuten me heitä peitenimellä kutsumme, ovat myös kuulema ilmoittaneet, että nyt he laajentavat iskujaan rauhallisille alueille.
Presidentin kotialueelta Matarasta oli löytynyt itsemurhapommittaja, Nainen, jonka toimet oli ehditty estää. Juttuja kulkee. Huhuja ja tosia.

Tämä on myös todellista propagandasotaa. Totuutta ei ole tässä sodassa. Minä en ole kummallakaan puolella enkä kumpaakaan vastaan. Molemmat osapuolet ovat tämän 20-vuotisen sodan aikana syyllistyneet toinen toistaan pahempiin tekoihin ihmiskuntaa vastaan.

Nykyiset päättäjät ovat syyllisiä nyt ja tästä eteenpäin, mikäli rauhaa ei saada aikaan. Heidän toimintansa ratkaisee, jatkuuko kohtuuton kärsimys muutenkin kärsivien ihmisten kohdalla vai voittaako ihmisarvon kunnioitus.

Jonkinlainen kaveerauksemme maan päättäjien kanssa voi tuntua moraalittomalta, mutta se antaa pikkuriikkisen mahdollisuuden auttaa näitä ihmisiä. Tai sitten ei. Yleinen optimistisuutemme on nyt kovilla. Eipä olisi uskonut 10 vuotta sitten kun Lotus Hill -hankkeen siemenet istutettiin, mitä kaikkea tulemme kokemaan. Mitä vielä koemme? Mutta usko on edelleen luja eikä edes unet ole epätoivoa tuoneet.

Tärkeä asia on kummien antama tuki. Tänään vastailin kummipostiin. Alahärmäläinen perheenisä voivotteli kun ei pysty enempää kummimaksua maksamaan. Kun on 13 lasta ja 10 vielä kotona. Voihan verokirja. Kunhan ne kaikki lapset kunnialla maailmalle saa, siinä on elämäntyötä vaikka muille jakaa.

Sain myös upean tiedon tänään. Eräs pieni säätiö lupasi vuosittaisen jakotilaisuutensa yhteydessä varoja lautatalon kunnostamiseen. Keke hyppi ainakin 5 sentin korkeudelle kuultuaan. (Keke on aika iso mies). Hän on hoitanut suvereenisti lautatalon rakennusprojektia Anandan kanssa. Täällä ollessani minä vähän avitan.

Keken ominaismassasta tuli mieleen: Nuori nainen meni Hikkaduwan terveysasemalle pienen lapsen kanssa pituuden mittaukseen ja punnitukseen. Mittaus onnistui, mutta lasten vaakaa ei ollut. Hoitaja ehdotti aikuisten vaakaa. Ensin äiti menee lapsen kanssa vaaalle ja sitten äiti menee yksinään. Erotus on lapsen paino. "Ei taida onnistu ", sanoi nainen. "Olen lapsen täti ".

(Arkisemmat reseptit löydät kokin tekemistä perjantairesepteistä Herrankukkaron kotisivuilta.

1. Keitä perunat. Ceylonilaisia tai rymättyläläisiä. Jos on kova nälkä, jäähdytä pakkasessa (minulla oli nälkä ja tein niin, vaikkei saisi tehdä, kun lämmin höyrystää pakkasen ja sitten tulee lauhduttimeen jäätä ja sitten... mutta kun oli kova nälkä)


2. Sillä aikaa kun keitetyt perunat muodostavat jäätä pakkasen lauhduttimeen, lataa isoon kulhoon seuraavat aineosat:
Jääkaapista ja maustehyllyltä ja nurkista kaikki irti saatava. Minä löysin mm.

* Yhdeksän kananakkia.
* Kinkunsiivuja
* Edellispäivänä keitettyjä porkkanoita
* Yhden etikkapunajuuren
* Kuivahtaneita sieniä
* Oliiveja ja kapriksia
* Sipulia
* Kymmenen valkosipulin kynttä
* Kaikki runttatuneet tomaatit ja kurkut
* Suolakurkkuja

Lisää kulhoon:

* Sinappia
* Soijakastiketta
* Valkosipulimursketta
* Etikkaa
* Hunajaa
* Luraus omenamehutiivistettä
* Suolakurkkulientä
* Oliivi- ja kaprislientä.
(ei tartte enää suolaa)

Anna kulhollisen vetäytyä ja ota perunat pois pakkasesta. Valmistaudu ruokailun jälkeen sulattamaan pakastekaappi.

Kuori perunat huonosti niin, että puolet kuoresta jää perunaan (on helpompaa kuin luuletkaan) Paista perunat 50% ruokaöljyssä 50% kasvismargariinissa tehdyssä seoksessa. Ripottele vähän curryä päälle.

Nosta paistetut perunat sivuun kannen alle ja kaada kulho paistinpannulle. Jos syöt yksin, eikä kukaan näe, pitää pannun olla ainakin 2-3 litran vetoinen. Hämmennä ainesosasia niiden kiehua liemessään 30 minuuttia "hymyillen" (sillai iha vähä) 5 minuuttia ennen valmistumista ripottele päälle koko annoksen sydän: Kaksi sentin levyistä HK:n sinisen lenkin siivua, jotka pilkot pieneksi. Laske ne oikein hitaasti ja varovasti seoksen pinnalle äläkä hämmennä sitä enää.

Laskelmieni mukaan yksi lenkki riittää 16 annokseen. Siinä on se hyvä puoli, ettei annos lihota. Kahdessa sentin leveässä makkarapalassa ei paljoa kaloreita ole.

Kata vessan kannen kokoinen tarjoiluvati pöytään lautaseksi. Syö yksin ettei kukaan näe nautinnollisia ilmeitäsi.

Kun vaimo palasi kylältä, hän oitis ihastui ruokaani ja söi suurella mielihalulla. Kun kerroin ainesosaset, hän kauhistui. Harmi kun en kertonut heti, mitä annos sisältää.

Tätä kirjoittaessani naapurin koira piti hirmuista meteliä. Se ulkoilutti kahta varaaneilta syömättä jäänyttä poikastaan. Kylläpä ovat koulutusohjeet äänekkäitä - tuumin. Onkkeli sitten kertoi myöhemmin, että kobra oli ilmestynyt paikalle. Siitä mekkala. Auttoi se, koska siellä pennut taapertaa hetteikön reunalla varaanien seassa. On siinä emäkoiralla vahtimista. Koiranelämää - sanoisin.


Elämän onnellista aikaa eläen

Naganden viidakkokylässä


Pentti-Oskari

Astrologi määrää, insinööri tottelee

Sunnuntaina 7.1

Tarkastusmatka Ilolaan. Lotus Hill hankkeiden yksi tärkeimmistä pitkän tähtäimen kohteista. 40 vammaisen kotiin n. 10 km kotoamme. Juuriharjaprojektin ensimmäinen kohde jo vuosia sitten. Kyläläisten vapaaehtoisvaroin ylläpidettävä eri ikäisten naisten fyysisesti ja psyykkisesti sairaiden koti.

Herttaisesti kaikki samassa sekamelskassa. Tuliaisiksi veimme 40 pakettia keksiä yhteensä 710 rupiaa (5 ?) Kaksi vanhempaa naista yrittää yksin ylläpitää paikkaa. Asukkaista ei eri työtehtäviin rajoittuneisuuksista johtuen ole paljon apua. Ruokahuolto, siivoukset, puutarha, hygieniatoimet, sairaalakäynnit ym.

On muuten sellainen urakka, että tekisi meille Suomessa monelle sosiaalipalvelujemme ruikuttajalle hyvää nähdä todellista uhrautuvaisuutta. Ensisijainen tarkoitus oli katsastaa puutteet ja ongelmat mutta myös selvittää "Hämeenlinnan Hurrikaanien" Eevan ja kumppaneiden talkootyökohteet. Hetkessä löytyi kahden viikon työrupeama naisporukalle. Siivousta , ikkunoiden, seinien ja kalusteiden pesua, maalausta. Puutarhatöitä vaikka kuukausiksi. Lupasin Eevalle lämmittää kanelipuusavusaunan talkoopalkaksi.Sen teen mieluisasti.

Kun selvittelimme Anandan kanssa Ilolan ongelmia, päällimmäiseksi nousi viimevuotiseen tapaan katon vuotaminen. Italialaiset lupasivat korjata sen ja keskityimme muihin toimiin. Nyt tultuamme katto oli korjattu, mutta vuosi edelleen kuin seula. Tulevien aikojen töitä meille ... ehkä. Katsotaan nyt ensin, hoitavatko italialaiset homman. Puhuneet ne kyllä on senkin edestä. (ilmankos minä en tykkään jauhoruuista)

Toinen, hyvin ymmärrettävä ongelma, on potilaiden vieminen sairaalaan, jonne on matkaa toistakymmentä kilometriä. Matka on heille todella vaikea. Pelkästään kävelymatka isolle tielle on toista kilometriä ja suurin osa potilaista on liikuntakyvyttömiä. Myös kauppareissut ym. monet toimet aiheuttavat näille kahdelle naiselle uskomattoman paljon aikaa vievää vaivaa. Varovasti he kysyivät josko voisimme ostaa heille skootteririksan eli Tuk-tukin. Uusi maksaa 3000? ja käytettykin melkein 2000?. Lisäksi ongelmaksi tulee kuskin saaminen. Täällä moinen vempele vaatii ajajalta lisenssin. Jos sellainen kylältä löytyisikin, miten kommunikointi pelaisi.

Keksin oivan idean: Saunalahden lahjoittamista kännyköistä kaksi käyttöön. Toinen kuskille ja toinen kodin emännälle. Jatkojalostimme ideaa ja Ananda kysyi viimein: "Miksemme tee jonkin olemassa olevan tuk-tuk -kuskin kanssa rahtisopimusta niin kuin Suomessa kunnat tekee vastaavissa tapauksissa? Siinä se! Ei ole mitään järkeä istuttaa tuk-tukkia seisomaan pihalle ja maksa palkkaa kuskille odotuksesta. Rahtisopimusneuvottelut ympäristön Tuk-tukkien kanssa alkavat välittömästi.

"Ei ol yksin kukka mittä", sanos Heli Laaksonen täs tapaukses. Kahden kulttuurin yhteistyöstä syntyi hyvä idea ja toteutus.

Kävimme Gallessa hakemassa puhelimeen uutta sim-korttia. Osoite oli tiedossa. Pyysin Coolmania pysähtymään kadunkulmassa seisovan poliisin luo ja kysymään osoitetta.
- Ei se ole normaali poliisi, sanoi Coolman.
- Se on salapoliisi !
- Miksi sillä sitten on poliisin vaatteet?
- Se on lomalla.

Maanantai

Keskipäivä oli kuuma. Ratkaisen samaisen ongelman aina samalla lailla: Lähden mopolla ajelemaan sisämaahan pikku viidakkopolkua pitkin. Ajelen hiljaa kaverini kanssa. Tuuli vilvoittaa ja näen valtaisan määrän asioita. Luontoa, eläimiä, ihmisiä ja elämää. Ihan toisenlaista kuin turistiretkillä. Paluumatkalla jo väsytti ja polviakin särki. Noin 6 km päässä kotoamme, järvemme toisella puolella, havahduimme äkkiä ruostuneeseen peltiviittaan: "Mentaalihäiriöisten lasten koti" Tällaisesta ei kukaan ole meille kertonut.

Sain kuin sähköiskun. Väsymys tipotiessään. Ja olin hetkessä virtaa täynnä. Taidan olla vähän outo. Lastenkoti oli iso. Hyvin hoidettu puutarha, leikkivälineitä pihalla. Fasiliteetit viimeisen päälle. Tällä paikalla on varmasti jokin iso sponsori. En anna kuitenkaan periksi. Vaikka fasiliteetit ovatkin kunnossa, ne eivät ole puoltakaan ruokaa. Miten lapsia hoidetaan? Ruoka, hygienia, terapia jne. Vielä on toivoa. Tiedän, olen vähän outo.

Päätin tulla uudelleen Marjan ja Anandan kanssa. Löytöretkeilyni toi taas tullessaan tuloksia. Miksiköhän näistä ei kerrota. Vaietaan. Piilotellaan. Hävetäänkin. Huono juttu.

Ostin kotimatkalla pakastepussillisen savustettuja kanansiipiä. Kotona muistin, että savustettu kana-nahka on pahinta, mitä luuvalopotilas voi syödä. (siivissä ei paljon muuta ollutkaan kuin savustettua nahkaa) Ei ongelmaa. Vahtikaksikko Bullad ja Tarja hotkaisivat 12 kanansiipeä kolmessa sekunnissa. Bullad kyllä sitten nikotteli vielä illallakin.

Kävin katsomassa naapurin pihalla ihmetystä. Hän oli istuttanut australian bambua pihalleen näkösuojaksi. Bambu kasvaa 20 cm vuorokaudessa. Eli lähes sentin tunnissa. Kahden metrin hujoppi nousee 10:ssä päivässä. Kasvu on niin nopeaa, että voit paljaalla silmällä nähdä sen kasvavan. Ihmeellinen luonto. Meillä Herrankukkarossa on saaristolaiskeloja, jotka ovat kasvaneet satoja vuosia ja ovat vieläkin pieniä. Vaimo tuohon varmaan sanoisi, että meillä ei kasva suureksi muut kuin jotkut miehet. Kekeä varmaan tarkoittaisi.

Yksi Naganden kylän naapureista rakentaa jyrkkään rinteeseen. Iso maansiirtokone kaivaa maata, satoja kuutioita. Toinen naapuri on ostanut kaivetun maan ja myy sitä ympäristöön pienillä kuorma-autoilla kuljettaen. Kolmas naapuri osti kymmeniä kuormia banaanipuutarhan pohjaksi. Neljäs naapuri osti banaanimieheltä muutaman kuorman tien pohjaksi. Viides naapuri osti kuorman edelliseltä ja myi osan naapurilleen tiilien tekoon ja osan meille yhteisen tiemme parantamiseen.

Täällä on kauppa käynyt vilkkaasti koko päivän ja koko kylän taloudellinen virkistäytyminen on tosiasia moneksi päiväksi. Kyläkaupassakin käy taas kauppa, kun ihmiset ovat saaneet hiekkamullan myynnistä rahaa. Mitäs tästä sanotte, ekonomistit? Suomessakin tultiin ennen toimeen sillä, että naapurit hakkasivat toisilleen polttopuita.

Naapuri kertoi tarinan Colombosta. Kaksi hyväosaista pelasi tennistä. Toinen aina hutilyönnistään manaili: "Perhana, taas huti." Buddhalaismunkki katseli pelaamista ja sanoi manaajalle, että Jumala näkee ja kuulee kaiken. Manaaminen vaan jatkui, kunnes yhtäkkiä löi salama keskelle kenttää polttaen verkon karrelle. Heti perään kuului pilvistä matala ääni: "Perhana, taas huti !"


Keskiviikko

Kahden kuukauden yhtäjaksoisen sateen jälkeen nyt jo melkein kahden viikon aurinkokausi. Kävimme Anandan kanssa jälleen katsomassa "Välilän" köyhääkin köyhempää perhettä. Pyysin kiirehtimään rakentamisen aloitusta. Työt alkavat 26.1.2007 klo 8.36 sanoi Ananda. Miksei nyt heti? intin. Astrologi antoi aloitusajan. Että silleen. Jos poikkeaisimme annetusta ajasta, ottaisimme selkeän riskin. Jos perheelle tapahtuu joskus jotain huonoa, syyllinen löytyisi. Emme ota riskiä, ja odotamme 26.01.2007 asti.

Poikkesimme vammaisperhe Onnelassa. Ananda kertoi oikein painokkaasti paikalliskielellä, että me emme tule enää koskaan taloon, jollei sitä pidetä puhtaana. Hymyilivät valloittavasti. Ja nyökyttelivåt paikalliseen tapaan päätään sivusuuntaan heiluttaen, että Jees jees. Se on singaleesia ja tarkoittaa, että olen ymmärtänyt. Ei välttämättä sitä, että toimin niin. Anna mun kaikki kestää. Se on kuin aikanaan kotona lastenhuoneessamme.

Illalla kului taas hemmetinmoinen mekkala naapurin pihalta. Iso Varaani söi jälleen naapurin koirapesueesta yhden pennun. Merkillinen kasvissyöjä?

Torstai

Meillä on pihalla n. 25 cm kokoinen tähtikilpikonna. Sen nimi on Timppa. Sillä on hyvät oltavat. Aina kun nurmikolle kasvaa sieni, Ankkeli nostaa Timpan sen viereen ja syöminen voi alkaa. Ankkeli tietää tarkkaan millaisista sienistä Timppa tykkää. Timpalla on todella hyvät oltavat.

Ankkeli kertoi kilpikonnasta, joka kiiruhti poliisiasemalle tekemään rikosilmoitusta, kun pimeällä kadulla kaks etanaa oli ryöstänyt hänet.
- Miten se kävi, kysyi poliisi?
- En osaa sanoa. Kaikki kävi niin äkkiä.

Pari viikkoa sitten Baddegama Roudilla kaasutteli nuorukainen mopollaan kovaa ylinopeutta. Poliisi nappasi "mutta..." änkyttävän pojan ja vei asemalla. "Ja vielä täydenkuun aikaan" ? tästä ei poliisipäällikkö vähällä sinua päästä! "Mutta"...." änkytti poika. Hetken kuluttua poliisi palasi hymyillen ja kertoi, että pojan onneksi poliisipäällikkö olikin häissä. "Mutta..." selitti poika, minä olen poliisipäällikön tyttären sulhanen"

Päivästä kului melkoinen aika emailien lukemiseen ja vastaamiseen. Yhteydet ovat sen verran hitaat täällä, että välillä tuli viestejä enemmän luettavaksi kuin ehdin avata, saatikka sitten vastata. Ryhmäkummimme ja eri keräykseen osallistuneet ja muutin, ovat ahkerasti pitäneet yhtä. Olen siitäkin erinomaisen onnellinen. Nautin siitä, että tiedän, mitä ystävämme ajattelevat. Kannustusta tulee ja lisätietoja pyydetään. Hyvä. Avoimesti vaan selvittämään. Kaikkeen yritän vastata. Tämä on täysin läpinäkyvää toimintaa ja ihmettelijät saavat haluamansa tiedon takuuvarmasti. Hauskoja juttuja tulee muualtakin kuin Töytärin Jussin aamiaispostissa, joista kaikista kiitos.

Yritämme saada tietoa koulurepuista. Olen huomattavasti hätäisempi kuin paikalliset. Nyt saimme ilmoituksen, että 1250 reppua jaetaan kahdessa erässä 15.1 ja 16.1 Alue on tosi kaukana. 15.1 ajoaika 4 tuntia per sivu. Yöksi kotiin ja seuraava reissu tuplasti pidempi. Tamilialueelle, eli lähelle Suomen Punaisen Ristin operointipaikkaa. Alueen lapset ovat maakunnan köyhimpiä ja unohdetuimpia. Päätin jaksaa istua autossa vaikka kuinka kauan.

Illalla tuli Meri-tyttäreltäni Meksikosta viesti. ?Laita isä metalliset paksut pannat naapurin koiranpennuille, niin Varaani ei pysty niitä popsimaan". Äitiinsä on tullut tytär.

Perjantaina

Lastemme kummitäti Ritva (joka on täydellisesti perheenjäsenemme, Marjan nuoruudenystävä) tulee tänään tänne. Muita suomalaisia kuuleman mukaan kymmenkunta. Piristäähän sekin alueen elinkeinoelämää. Lähipäivinä tulossa lisää. Hienoa.

Kävimme nuorten kanssa Toivolan lastenkodissa. Esittelin Karioskarin ja hänen avovaimonsa Yesenian sekä poikakaverit Juhon ja Laurin. Hyvänä kielimiehenä sekoittelin lahjakkaasti esitellessäni heidät vaiffin ja haspendin. Karioskari yritti korjata välillä, mm. että haspend on mies. Vaimo on vaiffi. Tuli sellainen nykäsmattimainen laiffi-olo.

Lopputuloksena johtajan osaaottavasta hymystä päätellen he saivat käsityksen jostakin merkillisestä poikkeavasta uusiojoukosta, jossa yhdessäolosuhteet on länsimaalaisittaan happautuneet täydellisesti.

Oli upeaa huomata, että lähes kaikki lapset olivat koulussa. Vuosi sitten yli kolmannes ei voinut käydä koulua mm. koulukenkien puuttumisen vuoksi, singaleesin kielitaidon puutteessa, märkivänä syyhypotilaana jne. Tänne katsomaan heti, jos joku epäilee, etteivät rahat mene perille. Kyllä menee ja kyllä toimii.

Ei huostaan otettu, orpo tai kriminaali lapsi pysty tässä yhteiskunnassa kunnolla selviytymään ilman koulunkäyntiä. Siksi satsauksemme opettajiin, koulutarvikkeisiin, hygieniaan ja terveydenhoitoon on taatusti järkevää. Olisitte nähneet pienen Razika tamilityön nauravat kasvot kun hän tuli koulutiellä meitä vastaan. Vuosi sitten hän juoksi pakoon ja piiloon meidät nähdessään.

Ostamamme maa-aines, jonka levitimme pikkutielle, on yön sateesta johtuen vellinä. Onneksi eräs naapureista rakentaa uutta tiilikattoa, ja kovalla rahalla saimme ostettua vanhat tiilet, joiden murska sitoo nyt tiemme savivelliä. Ja naapuri sai varmaan rahoitettua uusien tiilien oston. Vauhdilla kylläkin pitää ajaa se tien pätkä läpi, ettei jää jumiin. Mutta kyllä se jo ensi kuussa on kelpoinen.

Lauantai

Suomalaisten ystäviemme mukana piti tulla kasa kyniä, silmälaseja yms. Suurimmalla osalla laukut jäi Müncheniin. Ritvan laukku tuli mukana. Tosi tärkeää. Ritva toi minulle kaksi HK:n sinistä lenkkiä. Piilotin toisen pakkaskaappiin ensi kuulle, kun oikein huikoo. Toisen piilotin jääkaappiin paloiteltuna göördiastiaan (paikallista hapantuotetta, jota nuorisomme ei syö)

Elämän tasoa täytyy joskus osata nostaa. Mitähän luuvalo sanoo moisista herkuista? Muistan kuinka kirurginaapurimme, vanha kokenut mies, neuvoi minua vatsahaavan ollessa nurkan takana. Pääasia on syödä sellaista ruokaa, mistä pitää. Makkaraperunatkin? Makkaraperunatkin! Pääasia ettei elämä ota päähän. Siitähän vatsahaava tulee.

En muuten saanut vatsahaavaa.

Kun elämä alkaa ottaa päähän, miettikää onko se aiheellista? Onko edes kohtuullista? Onko se itse aiheutettua? Oletko tehnyt itse kaikkesi hyvän olon saavuttamiseen ja ylläpitämiseen. Vai huudatko hallitusta avuksi? Täällä ei hallitusta huudeta avuksi. Tehdään itse kaikki voitava. Joskus se ei riitä. Siksi me olemme täällä ja yritämme auttaa edes vähän.


Tällaista täällä tulee mieleen.


Ystävällisesti ?


pentti-oskari

Perjataireseptiterveiset Intianmeren saarelta

Gingerkalaa kardemummapedillä

- voitele uunipelti hyvin voilla (ei öljyllä)
- laita matoksi pellille tomaattisiivuja sekä sipulirenkaita sekaisin
- ripottele valkosipulia runsaasti
- mausta päälle ripotellen murskatulla kardemummalla ja ginkerillä (inkiväärillä)

Tee kalapihvejä kokonaisesta peratusta kalasta poikittain leikaten. Kaikki syötävät kalat sopivat. Paras on tietenkin Maled Intian valtameren altaasta pyydettynä tai merilohi suomalaisen marketin hiukan pienemmästä kala-altaasta. Kunnon kalakauppias puukottaa sinulle valmiiksi haluamasi pihvimäärän. Pyydä 1-2 cm paksuja pihvejä. Fileekansalaisille tiedoksi, että erilaisten kalojen fileetkin käyvät, mutta pihvin muotoisena tulos on maukkaampi. Fileet tahtovat kuivua. (vrt. t-bone steak lihaissa)

Kalat maustetaan mustapippurirouheella, merisuolalla, sinapilla, ja sitruunamehulla. Mausteiden määrä riippuu maustajasta. Yleissääntönä määrä on tuplasti niin paljon kuin luulisi.

Voitele kalojen päälle vielä voita (sillä uuni kuivaa) Jos haluat välttää rasvaa, laita vain vähän voita - riippuu kalan omasta rasvaisuudesta - folio päälle 10 min. uunissa olon jälkeen.

Uuni 250 astetta ja uunipelti satseineen sisälle. 5 minuuttia ja laske 200 asteeseen ja anna olla 20 minuuttia.Laske lämpö 100 asteeseen ja anna olla 20-30 minuuttia.

Muusataan perunat käsin, aika karkeaksi jättäen. (voi laittaa myös keitettyä porkkanaa ja punajuurta mukaan tai sitten erikseen) Mukaan hienonnettua valkosipulia, hiukan suolaa ja kardemummaa. Notkistajaksi maitoa, mieluiten kookosmaitoa. Sekoitetaan hyvin keskenään. Ainesosien määrät kertoisin hyvin tarkaan, mutta kun en tiedä jokaisen makutottumusta. Sanotaan kaiken kattavasti, että mausteita maun mukaan..

Jälkiruoka: Aivan uusi innovaatio. Kokeilin tänään. Loistavaa! Diabeteksen vuoksi välttelen sokeria. Kun usein jälkiruoaksi tekee mieli kylmää ja makeaa esim. jäätelöä, sen tilalle voi loihtia terveellistä ja hyvää. Silti kylmää ja makeaa.

Tein mangosta pitkiä suikaleita, jotka pakastin irrallisina paloina. Papaija ja ananaskin käyvät ja miksipä ei muutkin kuitupitoiset hedelmät. Ota sulamaan 5-10 min. ennen nauttimista. Hyhmäisinä ovat parasta. Niitä on kiva mutrustella. Hyvää ja terveellistä jälkiruokaa..

30 vuotta sitten sain Teneriffalla marketin pakastealtaasta appelsiineja, sitruunoita ym. joiden hedelmäliha oli kaavittu sisältä. Sitten hedelmä oli sekoitettu jäätelöön ja tungettu takaisin hedelmän kuoren sisään. Ja kuoresta leikattu hattu päälle. Sitten pakkaseen. Ei sekään hassumpaa.


Terveyksin
Pentti-Oskari


Ps. Haluatko ilmaisen perjantaireseptin joka perjantai sähköpostiisi? Klikkaa tästä.

Lämpimiä - sanan täydessä merkityksessä - terveisiä Paratiisisaarelta. Vaikka oikeastaan sää on optimaalinen. Öisin 23-24 astetta. Päivällä huitelee 30.

TILANNE ENNALLAAN?

Viikko on vierähtänyt normaaliin tapaan. Portti on käynyt vinhasti sisälle päin. Kyläläiset ovat käyneet esittäytymässä ja esittämässä. Olemme oppineet aika "kylmiksi", sillä nyt on vain löydettävä kaikkein pahimmat unohdetut.

On portti käynyt ulospäinkin. Vuosikymmenen aikana mukana olleet, nytkin mukana olevat ja tuleviakin kummilapsia on käyty tervehtimässä. Päivittämässä heidän nykyelämäänsä. Yleisesti ottaen tilanne on ennallaan. Sodasta ei täällä etelässä ole tietoakaan. Tsunamiavustusten pääosa makoilee jossain pääkaupunkiseudulla ja ihmiset ahkeroivat maaseudulla. Korjaavat, uudistavat ja uskovat tulevaisuuteen.

Naapurimme kertoi, että 5 kk sitten maan uusi Presidentti lupasi hoitaa tamilisodan 6 kuukaudessa. (Leppäsen Urpo lupasi poistaa työttömyyden Suomesta melkein samassa ajassa - leikki leikki, sillä Työministeriön entinen osastopäällikkö kertoi Urpon olleen rehellisin ja ahkerin työministeri kautta aikojen. Ja osasi laskea.)

Nyt on Sri Lankan Presidentin lupaaman tamilisodan loppumiseen aikaa 1 kuukausi. Naapuri sanoi, että sitten menee lopullinen usko poliitikkoihin. -Paljonko olette tähän asti uskoneet? -Ei hitustakaan.

LION BEER 40 SENTILLÄ

Maan poliitikoilla ei siis ole mitään menetettävää. Mutta kansalla on. Turistien määrä on pudonnut tällä seudulla oman arvioni mukaan yhteen viidesosaan. Nyt kun hotellit, ravintolat ja palvelut on uudelleen rakennettu ja hintataso meille edullinen. Ennen tsunamia euro oli alhaisimmillaan 106 rupiaa. Tänää 142 rupiaa. 650 ml, siis 2/3 litraa, Lion Beeriä maksaa edelleen 65 rupiaa. Toki tsunamin avusta on osa mennyt perille. Pahinta vain ovat väliinputoajat. Heitä me haemme.


UUSI KOHDE - VÄLILÄ

Ennen lähtöämme ystävämme ilmoitti siirtävänsä firmansa Joulun konjakkipullorahat hankkeeseemme. Kunhan löydän selkeän ja sopivan kohteen. Kerroin Anandalle. Hän kävi juttelemassa kylämme päällikön kanssa. Mikä perhe olisi kaikkein suurimmassa tarpeessa?

Lähdimme syvälle kylämme laitamille, viidakkopöheikköön. Siellä oli kaatumaisillaan oleva lautahökkeli, jonka katto vuosi ja keittokatos oli sanoin kuvaamaton. Toiletista ei tietoakaan. Äiti on lievästi henkisistä ongelmista kärsivä. Heillä oli meren rannalla "ei kenenkään maalla" koti. Tsunami vei kodin ja isä sai astmaisiin keuhkoihinsa merivettä, joka vain pahensi sairautta. Koska heillä ei ollut virallista taloa, virallinen tsunamiapu ei saavuta sitä. He ovat todellisia väliinputoajia.

"Välilä" köyhän perheen koti

Hökkelin vierellä on valmiit talon perustukset kahdelle pienelle huoneelle. Kyläpäällikkö lupasi puutavaran. Ananda lupasi työnjohdon ja rakennuksen organisoinnin ja minä lupasin tavalla tai toisella 1000? hankkeseen. Aion puhua ystäväfirmani avuksi. Jollen onnistu, hoidamme sen "vaahtosammuttinvaroista".

Vaikka kohde poikkeaa yleisestä kriteeristöstämme (lapset, vammaiset, koulutustuki jne.) he taatusti kuuluvat sarjaan köyhät väliinputoajat. Ja inhimillisyysnäkökohdat huomioon ottaen sydän nyt vaan sanoi, että tämä on hoidettava tavalla tai toisella. Olkoon tämän kohteen nimi "Välilä". (Huomaatteko! Mies alkaa tulla vanhaksi, pehmenee....)

Marja ilmoitti heti paikalla käytyään, että hänellä on muutama henkilökohtainen sydänystävä, jotka lähettivät vähän avustusta Marjan valitsemaan akuuttiin kohteeseen. Hän päätyi käyttämään rahat tähän.

ONNELAN MOTIVOINTIA

Tullessani takaisin kotiin ajoin Onnelan ohitse. Pysähdyin hetkeksi ja kerroin, että nyt alkaa talossa suursiivous. Me emme ole auttamassa heitä, jolleivät he itse halua edes paikkoja pitää puhtaana. Tyypillistä huolettomuutta täällä. Hygieniaosaaminen ja asenne ovat ainoita selkeitä asioita mitä me voimme heille opettaa. Yritin olla oikein kiukkuisen näköinen. Hymyilivät vain ystävällisesti ja nyökyttelivät. Kun pääsin mutkan taa, herkesin nauruun. Tosi toivottomia luonnonlapsia. Mutta käyn nalkuttamassa niin kauan, että oppivat heille tärkeän toimen. Opettanevat naapureillekin. Enhän ollut kohtuuton?


PERHEENLISÄYSTÄ

Ettei totuus unohtuisi, kerron jälleen tositarinan. Täällä ei tarvitse keksiä tarinoita. Riittää kun katsoo ja kuuntelee ympärilleen. Syksyllä talomme järven puolelta lipui eräänä päivänä pieni puurunkoinen katamaran-vene kahden kalastajapojan melomana.

He toivat pihallemme märän äitikoiran, jonka pennut iso varaani oli juuri syönyt järvemme rannalla. Ajattelivat, että meillä olisi mahdollisuus ja sydän ottaa se hoiviimme. Ankkeli ja Ananda päättivät katsoa tilannetta muutaman päivän.

Koiralla ei ole nimeä. Se on No Name. Viisas koira. Se asettautui portin viereen ja istui tai makasi siinä päivät pitkät. Koskaan se ei lähde tontilta kauemmas. Kukaan vieras ei tullut sisälle ilman Ankkelin suostumusta. Yöt koira kiertelee tonttia. Se ajoi pois kaiken ylimääräisen. Liskot, käärmeet ja varaanitkin. Varaanien tapana oli öisin tulla tonkimaan istutusten juurista ötököitä. Koira ajoi ne oitis tiehensä.

Vanha vahtikoiramme Bullad otti toimenkuvakseen hakkua tuk-tukkeja (riksmobedeita) ja siitä isompia olioita. Tuttuja ja tuntemattomia. Taitaa Bullad olla eläkeiässä.

Kun tulimme tänne, tutustuimme uuteen koiraamme hetkessä. 2-vuotias nuori poikasensa menettänyt nuori äiti. Aloimme nimen keksinnän. Ahorinta, Keke, Lissu, Salminen, Fifi, Sussu ja ties mitä. Sanoimme ensin nimen ja sitten seurasimme koiran reaktiota. Kun sanoin Marrrrja, se vetäisi salamannopeasti häntänsä jalkojen väliin. Tarja! sanoi Marja, ja koira hyppäsi puoli metriä ilmaan ja häntä alkoi viuhtoa kuin tuulimyllyn siivet. Siinä se oli.

Hieno koira. Viisas ja hyödyllinen. Osaa ottaa kanankin kokonaisena poikittain suuhunsa ja nielaista yhdellä kluksauksella. Bullad sentään kääntää nakin pitkittäin ennen kuin nielaisee. Marja kyllä vihjaili jotain epämääräistä tutusta käyttäytymisestä. Marja on joskus aamuisin ihan hiukan ilkeä. Kerran pari vuodessa.

Vahingoniloisena Tarja seuraa kuinka Bullad haukkuu Coolmanin tuk-tukkia ja vilkuilee meihin päin ikään kuin jotain viestittääkseen. Tykkään Tarrrjasta ja Marrrjasta. Eikun Marrrjasta ja Tarrrjasta tietenkin. Huh huh! Pitää olla varovainen järjestyksestä kun eitiedä kumpi tämänkin lukee.


KYLÄKAUPPA VAUHTIIN

Naganden piskuinen kyläkauppa on paikallaan. Lajivalikoima on kaventunut entisestään. Saippuaa ja keksejä. Minulla on huikea kyläkauppamme virkistämissuunnitelma, johon toimeen olen jo ryhtynyt. Etukäteen jo hymyilyttää. Tulette hämmästymään. Raporttia ensi viikonloppuna.

PÄIVÄKIRJA MAANANTAISIN

Töytärin Jussin kanssa sovimme, että pyrin lähettämään viikon tapahtumat viikonloppuna kerrallaan ja maanantaina ne olisivat sitten luettavananne.

VIERAITA SUOMESTA

Poikamme Karioskari saapui Yesenia tyttöystävänsä ja kahden hyvän poikakaverinsa, Juhon ja Laurin, kanssa parin viikon lomalle. Kahden vuoden takaiset kokemukset palautuivat poikamme mieliin tuttuja paikkoja katsellessa. "Tuonne niitä ruumiita hautasimme". Terapeuttisesti oli hyvä, että hän halusi palata takaisin.

Nuoret ovat aktiivisia. Heillä on ollut käytössään intialainen vanha moponi ja uudelleen harsittu vanha moposkootteri. Verrattomia välineitä tutustua alueen aitouteen.

Eilen Marja sai houkuteltua heidät Colomboon. Paikallisjunalla meno. Eikä tämä olisi Sri Lanka, jollei jotain paikallista olisi tapahtunut: Kesken matkan vauhti väheni ja sitten juna pysähtyi keskelle viidakkoa.

Tupaten täynnä oleva juna purkautui hetkessä radan varteen. Alkoi melkoinen pulina aivan vaatimattomasta syystä. Vaunu seisoi viidakkoraiteella yksin. Veturi oli hilpaissut omia teitään.

Pitkän odotuksen jälkeen se puksutteli hiljaa takaisin. Kesti ainoastaan tunnin vaunun uudelleen kiinnitys. Asiantuntijoita oli varmasti 200 ja metakka sen mukainen. Ja niin matka jatkui entisenlaisen turvallisesti.

Colombossa Marja vei nuoret erilaisiin temppeleihin ja museoihin, joihin nuoret yllättäen ihastuivat. Ne ovat ainutlaatuisia. Eikä Marja olisi Marja, jollei kaupassa olisi käyty. Virallisesti matka tehtiin uuden vedenkeittimen hankkimiseksi. Elämme edelleenkin vanhalla vedenkeittimellä, joka ei toimi. Ses siitä. Rakastettavia nuo vaimot.

Paluumatkalla paikallisella bussilla, joka oli tupaten täynnä, matka yhtäkkiä katkesi. Mielettömässä ruuhkassa he pujottelivat pikkukatuja kiertäen. Jälkeenpäin selvisi, että saman linjan heitä edeltävä bussi oli juuri räjäytetty.


ALKOIKO SE NYT TÄÄLLÄKIN?

Juuri pääsin raportoimasta, että sodasta ei täällä etelässä ole tietoakaan. Murheellista.

Tänään lähdimme iltapäivällä mopoinemme Ambalangodaan (n. 25km) Anandan kanssa tarkistamaan yhden kohteemme, nk. Lautatalon rakentamisen edistymistä.

Palatessamme jouduimme keskelle kaaosta. Edessämme ajanut samanlainen paikallisbussi, jolla Marja ja nuoret eilen olivat matkustaneet, räjäytettiin edessämme.

Tulimme paikalle ensimmäisten joukossa. Bussissa oli arviolta 70 matkustajaa. Kuolleita arvioitiin olevan lukuisia. Ambulanssit saapuivat vähitellen ja kaaos sanoin kuvaamaton. Ympäristön asukkaat tietenkin ryntäsivät myös katsomaan. Tiedot tapahtumien taustoista olivat ristiriitaisia. Puhuttiin tamilitiikeri-naisesta, joka oli noussut 2.5 kg pommin kanssa Colombosta autoon ja nostanut kantamuksensa hattuhyllylle.

Pommi oli aikaviritetty räjähtämään Gallen kaupungin linja-autoasemalla. Kuski kuitenkin jäi Ambalankodassa puoleksi tunniksi teetauolle. Niinpä pommi laukesi kesken matkaa, aivan lähellä Marjalle hyvin läheisten orposisarusten kotia. Noin 6 km Hikkaduwasta. Lähellä juuri tapanina vihittyä suurta muistomerkkiä tsunamin muistoksi. Japanilaiset olivat lahjoittaneet Afganistanissa Taliban-sissien räjäyttämien kallioon hakattujen Buddhapatsaiden kopion tänne.

Tsunamin muistopäivänä
vihitty Talibanien tuhoamien
kalliobuddhien kopio
pommipaikan vierellä

Kiertelimme Anandan kanssa samoja viidakkopolkuja pitkin kuin tsunamin aikana, koska liikenne oli jälleen katkaistu. Saavuimme Hikkaduwan keskustaan. Tapasimme Marjan ja nuoret ja keskustelimme tapahtuneesta. Paikalle saapui kansainvälisen Median edustaja ja niin jälleen oli kommentin aika. Joku varmaan taas toteaa, et aikamoisia linssiluteita. Karioskarilta udeltiin myös tapahtuman vaikutusta alueen turismiin. Viisaasti poka totesi, että kyseessä on yksittäistapaus, jonka merkitystä ei kannata liioitella, mutta varmaan moni turisti epäröi tuloaan.

TURVALLISIN MIELIN

Läheisemme Suomesta luonnollisesti huolestuivat hyvinvoinnistamme. Tyttäremme Meksikosta jopa ehdotti kotiinpaluuta. Vastasin, että vaara jäädä auton alle Naantalin keskustassa on suurempi kuin täällä kuolla pommi-iskuun. Ja vaara jäädä täällä auton alle on kymmentuhatkertainen kuin kuolla pommi-iskuun. Ehkäpä minä alan pikkuhiljaa hitusen uskoa paikallisten ihmisten filosofista ajattelutapaa. Ja kun siihen liitetään Marjan merkillinen mumina taustalla enkeleilleen, eihän tässä mitään hätää ole.

Huomenna Ilolan vammaiskotiin inventoimaan tarvittavat työkohteet.

Niin, että ei tällä kertaa mitään erikoista.


Rakkain terveisin

Pentti-Oskari

sähköpostia Oskarille

"Ei mikään tee niin hyvää kuin hyväntekeminen"

Tulojuhlasta Toivolaan

Hävettää. Nukuin yli vuoden. Siis yli uudenvuoden. Oltiin illansuussa kanelipuusavusaunassa. Sitten rannalle syömään nuotiokalaa. Alkoi ramaista ja lähdin huilimaan. Edes rakettien ja pommien äänet eivät häirinneet viidakon taivaallista rauhaani.

Ananda neuvoi uuden savusaunan lämmittämiskeinon: Kookospähkinän kuori on valtava lämmön lähde. Se palaa hehkuen 4-5 tuntia. Siis oivallinen savusaunan lämmittäjä. Sitähän pitää suhteellisen pienellä, jatkuvalla lämmöllä, lämmittää juuri tuon 4-5 tuntia. Lämmin oli, mutta kituinen löyly. Tikkuinen. Silmiä kirveli. Ei ole sinänsä loistavasta lämmönlähteestä savusaunanautintojen tekijäksi.

Ensi kerralla palaamme kanelipuun riukuihin. Kahden kuukauden jatkuvasta sateesta johtuen ne olivatkin jo lähes homehtuneet lautakasassa. Nyt aurinko taas paistaa. Joka päivä tulomme jälkeen. Kanelipuuriuutkin kuivuvat auringossa.

Aattojuhlan jälkeen oli ohjelmassa vierailu Banagalan koululla. Koulu alkoi tänään ja asiaan kuuluva pieni seremonia pidetään aamulla klo 8. Saimme kutsun. Keskellä yötä en lähde minnekään. Banagala intti klo kymmentä ja teimme kaupat klo yhdestätoista. Lupasimme tulla.

Coolman odotteli hyvissä ajoin klo 10 meitä. Olin ihan kahden vaiheilla, että jäänkin huilimaan, mutta jostain kummasta syystä löysin virtapiikin ja niin lähdimme.

Voi kauhistus, jollemme olisi tulleet. Koulun pihalla olivat kaikki 450 lasta vanhempineen ja sisaruksineen. Vaareineen ja mummeineen. Siellä oli meidän vastaanottojuhlat. Meidän kukitettiin ja vietiin juhlatuoleille kuin ennen vanhaan kansakoulunopettaja kyläjuhlissa.

Juhlallisesti nauhalta tulleen musiikin myötä ensin Sri Lankan kansallislaulu ja lippu ylös. Sitten - suureksi yllätykseksemme - nauhalta raikui Suomen kansallislaulu ja Suomen lippu salkoon. Näin kuinka Banagala vilkuili sivusta ilmettäni.

Piti tietenkin laulaa mukana, mutten muistanutkaan, että siinä oli niin monta säettä. Ja koko kansa tietenkin kyttäsi suun liikkeitämme. Viimeisen säkeistön kohdalla, vasta kertosäkeessä, uskalsin päästää ääntäkin joukkoon. Toinen syy huulijänteiden jäykistymiseen oli kertakaikkisesti se, että tuli pala kurkkuun. Vanha mies.

Hei - kyllä oli taas kontrastit kohdallaan.Mitähän viidakon eläimetkin mahtoi tuumia meidän reippaan iloisesta ja rytmikkäästä kansallislaulustamme. Hiljaa ainakin olivat hetken aikaa laulumme jälkeen. Vai olisko ollut se syynä, että Marja lauloi ihan oikeasti - kovalla äänellä.

Istuuduttuamme juhlatuoleihin, alkoi puheiden pito. Olen tehnyt jo aikoja sitten selväksi Banagalalle, että ulkomaankielistä puhun julkisella paikalla ainoastaan norjaa. Ja niin saimme jälleen istua rauhassa.

Banagala kertasi taas sadan vuoden tekemisiämme ja kansa nyökytteli meille. Uskotte varmaan, että tällaiset tilanteet aiheuttavat meissä ristiriitaisuuksia. Mutta olisi kauhea loukkaus olla vastaanottamatta tällaista kiitoskulttuuria. Se vain on täällä niin. Niin kuin moni muukin asia. Yritämme oppia koko ajan lisää.

TOIVOLA

Paluumatkalla suuren jännityksen vallassa saavuimme Toivolaan. Pääavustuskohteeseemme. Kuvista näette, miten upeat ruokailu- ja keittiötilat Lotus Hill varoilla on saatu aikaan.

Kun vertaamme ilmapiiriä vuoden takaiseen, ero on kuin yöllä ja päivällä. Opettajat ja vahdit hymyilivät ja lapset kirmaisivat luoksemme. Marja Marja! Where is Titta? Yksi pieni tyttö kuiskasi minulle "Keke?"

Tittan ja Vekan käynnistämä Medical Center oli siisti ja kaapit täynnä lääkkeitä. Vain yksi puuttuu. Lääkäri. Keskuksen johtaja joutuikin pian tiukkaan tenttiimme. Ymmärsimme, että kyseessä on eri viranomaisten välinen kisailu. Olemme jo oppineet tämän viranomaiskulttuurin. Porkkanaa vaan.

Niin luvattiin ensi viikolla lääkäri paikalle. Ja me lupasimme aloittaa pesulahankkeen. Se on iso hanke. Tärkeä hanke. Lasten hygieniatason parantaminen on kaiken a ja o. Rakennamme toiletteja, suihkuja, astianpesutilan ja pyykinpesutilat ja ehkä hankimme pyykinpesukoneenkin. Kaivo syvennetään ja vesihuolto laitetaan ajan tasalle.

Minulle tuttua puuhaa Herrankukkarosta. Laskin kerran, että olen rakennuttamassa yli 40 vessaa. Ja puuceet päälle. Ei paskempaa hommaa. Kun kaikki on valmista, lopputuloksen ihailu on itsekkään mukavaa.

Tämmöiset aikaansaannokset ovat niin konkreettisia, ettei paremmasta väliä. Aivan loistavaa on myös se henki mikä nyt paikassa vallitsee. Eräänlaista terapiatyötä olemme tehneet mekin.

Opettajankoulutuksestakin lienee jotain apua. Loput on otettu elämänkokemuksen kansiosta.

Esimerkeillämme olemme yrittäneet osoittaa myös kantahenkilökunnalle, että lapsilla on oikeus ihmisarvoiseen elämään. "Rottapoika" ja pieni tamilityttökin tulivat suoraan tervehtimään meitä. Vuosi sitten he livahtivat aina piiloon muukalaisia nähdessään. Kuulimme myös, että Keken lauluilla on ollut lempeä merkitys.

Ja ajatelkaa. Pitäkää istuimestanne kiinni: Viime kevään myrkytysoperaation jälkeen yhtään täitä eikä syyhypunkkia ole ilmaantunut koko lapsikatraalle. Hei! Se on kova juttu. Lasten hyvinvoinnille ja terveydelle kaiken perusta. Varsinkin syyhy on kamala tauti. Marjakin pääsee nyt muihin hommiin kuin desinfioimaan kymmeniä ja taas kymmeniä lasten paiseisia jalkoja ja käsiä. Yhdellä tytöllä syyhypunkki oli edennyt rintoihin asti.

Jotain varmasti puistattaa kuulla tällaista. Se on elävää elämää täällä ja sellainen konkreettinen todistus taas kummien muutaman kymmenen euron satsauksesta lääkkeisiin. Oikeaan aikaan, oikeassa paikassa.

Kuulin Toivolan johtajalta, että valtion sosiaaliviranomaisetkin ovat havainneet "Toivolassa" tapahtuneet muutokset. Ennen paikka oli kielletty vierailta. Ja nytkin sinne pääsee vain virallisilla luvilla. Sitä ei virallisesti ollut edes olemassa. Nyt tontin reunalle on nousemassa lisärakennus, johon tulee lisää asuntotiloja sisävessoineen ja suihkuineen. Valtio on herännyt.

Jos johtajan puhe hiukankaan pitää paikkansa, esimerkkimme on saattanut herättää muitakin havaitsemaan lasten epäinhimilliset olosuhteet. Hyvä jos on niin.

Olemme olleet oikealla asialla.


Ystävämme Coolman on ollut huolestuttavan hiljainen ja poissaoleva. Hymykin on irronnut vain erikoistilanteissa. Ananda kertoi hänen olevan kahden naisen loukussa. Vaimo ja anoppi. Että täälläkin.

Eilen illalla kyllä hiukan hymyili kun kerroin Anandalle keskustelustamme erään kyläläisen kanssa, joka pyysi hautajaisavustusta: Marja tuumi lakoonisesti, että avustamme vain eläviä, emme kuolleita. Hyvä ystävä! Ethän loukkaannu? Täällä vain nuo elämän realiteetit menee vähän toisella tavalla kuin kotona.

Naganden viidakkokylässä
talvikotonamme

Pentti-Oskari