Pentti-Oskarin päiväkirjan vuoden 2005 merkinnät
Päiväkirjamerkinnät tsunamista lähtien
löytyvät Herrankukkaron sivuilta.
perjantai 30. joulukuuta 2005
Kaivo onnistui erinomaisesti
Kerroin aiemmin naapurimme kaivon teosta. Siitä tuli loistava, hieno kaivo. Koepumppauksen mukaan yli 200 litraa tunnissa. Hyvää, puhdasta, kirkasta ja raikasta vettä. Naapuri on melkein onnesta sekaisin. Juoksee pari kertaa päivässä kertomassa edistymisestä
Kävin tänään katsomassa ja näin kuinka iso, tutun näköinen vesipuhveli latki koeputken päästä vettä suoraan kitaansa. Naapuri väitti, että oli litkinyt sitä jo puoli tuntia. Sittenhän sitä olisi mennyt lähes 100 litraa. Paikalla ollessani litki vielä pitkän tovin. Silmät vaan välillä muljahteli. Näytti, ettei se ollut tuntevinaankaan minua.
Vihdoin se käveli hyvin, hyvin hitaasti (kuin elokuvassa "Lättäjalkaisen lehmän kotiinpaluu" ) pensaikon taakse. Päästi iloisen mylvähdyksen, kellahti kyljelleen ja nukahti. Vatsa täynnä raikasta vettä. Ymmärrän häntä. Melkein olen kateellinen hänelle.
Naapuri katsoi vesipuhvelia ylpeänä ja sanoi minulle: Katso nyt, kuinka hyvää vettä minun kaivostani tulee. Ja meitä naapuruksia nauratti niin.
Terveisin
Pentti-Oskari
Kävin tänään katsomassa ja näin kuinka iso, tutun näköinen vesipuhveli latki koeputken päästä vettä suoraan kitaansa. Naapuri väitti, että oli litkinyt sitä jo puoli tuntia. Sittenhän sitä olisi mennyt lähes 100 litraa. Paikalla ollessani litki vielä pitkän tovin. Silmät vaan välillä muljahteli. Näytti, ettei se ollut tuntevinaankaan minua.
Vihdoin se käveli hyvin, hyvin hitaasti (kuin elokuvassa "Lättäjalkaisen lehmän kotiinpaluu" ) pensaikon taakse. Päästi iloisen mylvähdyksen, kellahti kyljelleen ja nukahti. Vatsa täynnä raikasta vettä. Ymmärrän häntä. Melkein olen kateellinen hänelle.
Naapuri katsoi vesipuhvelia ylpeänä ja sanoi minulle: Katso nyt, kuinka hyvää vettä minun kaivostani tulee. Ja meitä naapuruksia nauratti niin.
Terveisin
Pentti-Oskari
keskiviikko 28. joulukuuta 2005
Kouluruokailua ja kalastusta
Kananakkisota
Kun kiusaajabakteerit hävisivät kuuluisan srilankalaisen kananakkisodan keskikehoni taistelutantereella, saivat kaveribakteerini taas lisäjoukkoja. Nyt kun samat kiusaajabakteerit yrittävät seuraavan kerran hyökätä vatsaani, kaverini pystyy lyömään ne jo heti alkuunsa. Niillä kun on kiusaajien aseet käytössä. Eikö ole hieno juttu?
Nokkelimmat arvaavat nyt saman tien johdatukseni. Nythän voin sitten syödä niitä kananakkeja ilman murheita. En taida ryhtyä moiseen leikkiin. Sitä paitsi kaveribakteereille pitää antaa hiukan lomaa, sillä ne tekivät miehen (ison miehen) työn. Pitää vähän miettiä mitä seuraavaksi laittaa suuhunsa. (Yöllä näin unta HK:n sinisestä lenkistä, jonka päällä oli bratwurstin ja balkanimakkaran paloja ja ne pysyi siinä paksun Turun Sinapin vanassa)
Älä vastusta vastustuskykyä
Vakavasti ottaen: Vastustuskyky on aikamoinen juttu. Paikallisilla se on pääasiassa tähän bakteerikantaan kasvanut. Erilainen kuin meillä. Merkillisesti lapset pärjäävät naapurin hetteikössä. Mutta aliravitsemus tekee tepposensa. Vastustuskyky heikkenee. Siksi tsunamin jälkeisenä aikana "hiljainen tsunami" tekee tuhoaan. Mietin joka päivä sitä, miten kouluihin saisi järjestettyä edes vaatimattoman ruokailun. Minä olen sodanjälkeisen ajan koululapsi, joka sai Suomessa koulussa päivittäin ruokaa. Ja sitten jaettiin pehmeitä punaisia vitamiinipillereitä. Se oli monelle lapselle hyvin tärkeää. Olikohan se Tahko Pihkala, joka sen kouluruokailunkin organisoi? Nyt tänne tarvittaisiin muutama Tahko Pihkala. Kun maailmalla seisoo rahaa odottamassa jakeluaan. Odottamassa soveliasta kohdetta. Löytyiskö maailmalta sellaista organisaatiota, joka polkaisisi tällaisen hankkeen käyntiin?
Arvioimme yhden koululaisen aterian hinnaksi 25 senttiä. Jos vuodessa on 200 kouluruokailupäivää, se tekisi yhteensä 50 ?. Tiedän, että meitä on monta, jotka haluaisivat antaa vuosittain 50? siitä hyvästä, että yksi koululainen saisi varman päälle joka koulupäivä kunnon aterian. Koko vuoden. Ruoasta täällä ei ole puutetta, kaikilla vaan ei ole rahaa ostaa sitä. Tällaisella toiminnalla tuettaisiin myös paikallisten luontaisia elinkeinoja ja helpotettaisiin työttömyyttä. Voihan verokirja! Kunpa olisi 30v nuorempi! Nyt on visusti ja viisaasti pysyteltävä oman Lotus Hill hankkeen parissa. Täällä ruohonjuuritasolla möyriessä tulee vaan kaikenlaista nähdyksi ja koetuksi. Elämän yksinkertaisuuksia. Joku järjestö voisi kyllä ottaa vinkistä vaarin.
Mekkalaa taas naapurin tontilta
Aamulla heräsin taas uusiin ääniin. Naapurin Ukkoko siellä taas meuhtoo? Parisenkymmentä teini-ikäistä kylämme poikaa oli melonut katamaran-veneillään aitamme taakse. Siinä kulkee vesikanava sululle, jolla säädellään läheisten riisipeltojen veden korkeutta. Samaa peltoa, jossa se kaverivesipuhvelinikin makoilee. Sulun vieressä on savinen hetteikkö, jossa liejuista vettä on normaalisti noin 20-30 cm. Kuningaskalastajat ja merimetson näköiset valkoiset linnut istuvat hetteikön puissa päivät pääksytysten ja kalastavat pikkukaloja lätäköstä.
Nyt pojat olivat riemuilemassa ja samalla kalastamassa. Vuorotellen he lähtivät rämpimään lammikon toisesta päästä. Mekkaloivat ja huusivat ja heittivät savea pensaiden alle saadakseen kalat liikkeelle. Ja hakkasivat vettä. Meteli oli infernaalinen.
Käsikalastusta naapurin hetteikkökuralammikossa
Kun kalat pakenivat pitkän lammikon toiseen päähän, osa pojista oli haaveineen paikalla. Pieniä, muutaman sentin mittaisia lahnan näköisiä kaloja. Maistuvat öljyssä keitettyinä ihan hyviltä.
Kun katselin poikien pulikointia hetteikössä, jossa välillä heitettiin liejua kavereiden silmiin ja korviin, ajattelin toiveikkaasti, että toivottavasti pojilla on tarpeeksi niitä kaveribakteereja. Nyt he niitä tarvitsevat.
Käyttäytymisero
Menin heidän joukkoonsa ottamaan kuvia. He suhtautuivat vanhaan isoon äijään iloisesti ja ystävällisesti Ajattelin taas. Ja vertailin kotimaassani kokemaani. Tiedätte kyllä mitä aioin sanoa.
Mistähän tämäkin käyttäytymisero johtuu? Kuinka hämmästyttävästä ajan kulusta nuorukaiset löysivät aiheen pitää hauskaa. Hyvä ettei Marja nähnyt, oli se sen verran hurjan näköistä hetteikköriemuilua. Ja pojat vaan nauroivat iloisesti. Pyyhkivät paidallaan mudat naamaltaan ja meloivat alkuasukasveneillään pois. Koetin vähän jutellakin poikien kanssa. Osasivat paremmin englantia kuin minä. En ollutkaan oikein höpöttelytuulella.
Pentti-Oskari
Kun kiusaajabakteerit hävisivät kuuluisan srilankalaisen kananakkisodan keskikehoni taistelutantereella, saivat kaveribakteerini taas lisäjoukkoja. Nyt kun samat kiusaajabakteerit yrittävät seuraavan kerran hyökätä vatsaani, kaverini pystyy lyömään ne jo heti alkuunsa. Niillä kun on kiusaajien aseet käytössä. Eikö ole hieno juttu?
Nokkelimmat arvaavat nyt saman tien johdatukseni. Nythän voin sitten syödä niitä kananakkeja ilman murheita. En taida ryhtyä moiseen leikkiin. Sitä paitsi kaveribakteereille pitää antaa hiukan lomaa, sillä ne tekivät miehen (ison miehen) työn. Pitää vähän miettiä mitä seuraavaksi laittaa suuhunsa. (Yöllä näin unta HK:n sinisestä lenkistä, jonka päällä oli bratwurstin ja balkanimakkaran paloja ja ne pysyi siinä paksun Turun Sinapin vanassa)
Älä vastusta vastustuskykyä
Vakavasti ottaen: Vastustuskyky on aikamoinen juttu. Paikallisilla se on pääasiassa tähän bakteerikantaan kasvanut. Erilainen kuin meillä. Merkillisesti lapset pärjäävät naapurin hetteikössä. Mutta aliravitsemus tekee tepposensa. Vastustuskyky heikkenee. Siksi tsunamin jälkeisenä aikana "hiljainen tsunami" tekee tuhoaan. Mietin joka päivä sitä, miten kouluihin saisi järjestettyä edes vaatimattoman ruokailun. Minä olen sodanjälkeisen ajan koululapsi, joka sai Suomessa koulussa päivittäin ruokaa. Ja sitten jaettiin pehmeitä punaisia vitamiinipillereitä. Se oli monelle lapselle hyvin tärkeää. Olikohan se Tahko Pihkala, joka sen kouluruokailunkin organisoi? Nyt tänne tarvittaisiin muutama Tahko Pihkala. Kun maailmalla seisoo rahaa odottamassa jakeluaan. Odottamassa soveliasta kohdetta. Löytyiskö maailmalta sellaista organisaatiota, joka polkaisisi tällaisen hankkeen käyntiin?
Arvioimme yhden koululaisen aterian hinnaksi 25 senttiä. Jos vuodessa on 200 kouluruokailupäivää, se tekisi yhteensä 50 ?. Tiedän, että meitä on monta, jotka haluaisivat antaa vuosittain 50? siitä hyvästä, että yksi koululainen saisi varman päälle joka koulupäivä kunnon aterian. Koko vuoden. Ruoasta täällä ei ole puutetta, kaikilla vaan ei ole rahaa ostaa sitä. Tällaisella toiminnalla tuettaisiin myös paikallisten luontaisia elinkeinoja ja helpotettaisiin työttömyyttä. Voihan verokirja! Kunpa olisi 30v nuorempi! Nyt on visusti ja viisaasti pysyteltävä oman Lotus Hill hankkeen parissa. Täällä ruohonjuuritasolla möyriessä tulee vaan kaikenlaista nähdyksi ja koetuksi. Elämän yksinkertaisuuksia. Joku järjestö voisi kyllä ottaa vinkistä vaarin.
Mekkalaa taas naapurin tontilta
Aamulla heräsin taas uusiin ääniin. Naapurin Ukkoko siellä taas meuhtoo? Parisenkymmentä teini-ikäistä kylämme poikaa oli melonut katamaran-veneillään aitamme taakse. Siinä kulkee vesikanava sululle, jolla säädellään läheisten riisipeltojen veden korkeutta. Samaa peltoa, jossa se kaverivesipuhvelinikin makoilee. Sulun vieressä on savinen hetteikkö, jossa liejuista vettä on normaalisti noin 20-30 cm. Kuningaskalastajat ja merimetson näköiset valkoiset linnut istuvat hetteikön puissa päivät pääksytysten ja kalastavat pikkukaloja lätäköstä.
Nyt pojat olivat riemuilemassa ja samalla kalastamassa. Vuorotellen he lähtivät rämpimään lammikon toisesta päästä. Mekkaloivat ja huusivat ja heittivät savea pensaiden alle saadakseen kalat liikkeelle. Ja hakkasivat vettä. Meteli oli infernaalinen.
Käsikalastusta naapurin hetteikkökuralammikossa
Kun kalat pakenivat pitkän lammikon toiseen päähän, osa pojista oli haaveineen paikalla. Pieniä, muutaman sentin mittaisia lahnan näköisiä kaloja. Maistuvat öljyssä keitettyinä ihan hyviltä.
Kun katselin poikien pulikointia hetteikössä, jossa välillä heitettiin liejua kavereiden silmiin ja korviin, ajattelin toiveikkaasti, että toivottavasti pojilla on tarpeeksi niitä kaveribakteereja. Nyt he niitä tarvitsevat.
Käyttäytymisero
Menin heidän joukkoonsa ottamaan kuvia. He suhtautuivat vanhaan isoon äijään iloisesti ja ystävällisesti Ajattelin taas. Ja vertailin kotimaassani kokemaani. Tiedätte kyllä mitä aioin sanoa.
Mistähän tämäkin käyttäytymisero johtuu? Kuinka hämmästyttävästä ajan kulusta nuorukaiset löysivät aiheen pitää hauskaa. Hyvä ettei Marja nähnyt, oli se sen verran hurjan näköistä hetteikköriemuilua. Ja pojat vaan nauroivat iloisesti. Pyyhkivät paidallaan mudat naamaltaan ja meloivat alkuasukasveneillään pois. Koetin vähän jutellakin poikien kanssa. Osasivat paremmin englantia kuin minä. En ollutkaan oikein höpöttelytuulella.
Pentti-Oskari
tiistai 27. joulukuuta 2005
Kauniin maan tarinoita
Kaunis maaseutu
Välillä unohtaa miten kaunis tämä maa on. Jokainen koira täällä elää sananmukaisesti tiellä. Ne nukkuvatkin teiden reunalla, siksi suuri osa niistä on rampoja. Koirat haluavat olla tapahtumien keskipisteessä. Elämän kirjon voi kokea vain tiellä. Näin ne koirat ajattelee. Eikä ihminen sen merkillisempi ole. Kyseessä ei ole pelkästään logistinen hyödynnettävyys, vaan ihminenkin halua olla tapahtumien keskipisteessä.
Täällä kaikki tapahtuu tiellä. Siksi liikenne on kaaosta. Linjabussit, rekat, tuk-tukit ja muut ajoneuvot pujottelevat koirien ja ihmisten olohuoneiden läpi. Kun aamuvarhaisella herätään, noustaan tienvarteen seisomaan ja pestään hampaita 10 minuuttia. Samalla päivitetään elämä reaaliaikaan. Hassua.
Mutta kun käännät mopon valtaväylältä sisälle viidakkoon, pikkutielle, maisemat muuttuvat. Jo kilometrin päässä rannasta avautuvat huikean Irish-vihreänsävyiset riisipellot palmureunusteineen. Taloja on siellä täällä kuin Suomessakin maaseudulla. Kilometrin ero on valtaisa. Pieniä viidakkoteitä on tiuhaan ja kaikki johtavat aina jonnekin.
On virkistävää ja mielenkiintoista tehdä tutkimusmatkoja. Löytyy pieniä kyliä, teeplantaaseja, kuukivivalloituksia ja -kaivantoja, kookosköyden tekijöitä, huonekaluverstaita jne. Toimeliaasti joka talossa tai yleisimmin pihalla tehdään jotain.
Riisi on kovan työn takana
Riisinviljelijät saavat 3 satoa vuodessa. Se tietää viljelijöille 3 kertaa enemmän töitä kuin Pohjolassa. Työ on uskomattoman rankkaa. Veden peittämässä savivellissä työskennellään uumaa myöten. Vesipuhvelit talloo ja möyrii 3 kertaa vuodessa yhä uudelleen kasvimaan möyheäksi. Koneita täällä ei ole. Näin yhden pienen möyhennystraktorin, mutta vesipuhveli käveli ohi mennen tullen.
Rantaviiva täyttyy
Koko rantaviivan mittainen tie Colombon länsirannikolta kauas etelään ja kaakkoon on käytännöllisesti katsoen asutettu kuin helminauha. Itärannikko, Tamilialue, on osittain vielä rakentamatta. Se on kaunista seutua. Mutta missä tahansa rantatiellä ajeletkin, kilometrin poikkeama avaa sinulle uuden atmosfäärin. Se on myös sitä aitoa Ceylonia.
Vuoriston kauneus
Ja kilometrien päästä alkaa nousu. Mäkiä ja kukkuloita. Laaksoja ja huikeita näkymiä. Keskimaata kohden saavutaan vuoristoon. Silmäkään ei totu niin kauniiseen. Menimme kerran Colombosta keskimaalle Candyn kaupunkiin junalla. Hieno reissu. Loppumatkasta juna puuskutti kävelyvauhtia korkeiden vuorten yli. Oli aikaa nauttia maisemista.
Kummilapsia tapaamassa
Olimme tänään tutustumassa muutamaan kummilapseen. Yhdelle olivat kummivanhemmat rahoittaneet katon. Paikallaan oli. Kaksi suloista tyttöä, joiden isä oli lähtenyt perheestä, ja hetkeä myöhemmin äiti. Tytöt elivät mummon ja ukin kanssa. Huoltajat olivat jo vanhoja ja huollettavat nuoria.
Matkalla poikkesimme pienissä kyläkojuissa, jossa myydään juuri ja vain sitä, mitä paikalliset tarvitsevat. Lajivalikoima on suppea. Muutama kymmenen, joskus jopa muutama sata erilaista myytävää. Suomessa se ei ole marketti eikä mikään, jollei lajivalikoima ylitä kymmentätuhatta. Me suomalaiset vaan tarvitaan niin paljon enemmän ja erilaisia tavaroita.
Illaksi olen sopinut juuriharjapalaverin. Tarkoituksemme on valmistella helmikuista vierailua.
Mitalin toinen puoli
Olen huolissani paikallisesta ystävästämme, josta ei ole kuulunut mitään Joulupäivän jälkeen.Hän lähti Adams-spiikille vuoristoon (eräänlainen pyhiinvaellusmatka, kiipeäminen korkean vuoren huipulle temppeliin). Hän ei vastaa puhelimeen, eikä Coolmankaan ole kuullut hänestä sen koommin mitään. Lukekaa Suomessakin ilmestynyt kirja: "Aniliinin varjossa", niin ymmärrätte huoleni. Kirja on lukemisen arvoinen.
Täälläkin tapahtuu "kulissien takana" kaikenlaista. Yhteiskunnassa on myös pahoja ihmisiä, kuten kaikkialla. Maan alla toimivat rikolliset mm. ovat hyödyntämässä avustusrahakanavia. Totta kai. Olemme selvillä myös mitalin toisesta puolesta. Emme ole uskoaksemme sinisilmäisiä ja yritämme tajuta realiteetit. Yhteistyö munkkien kanssa on luultavasti ollut tässäkin asiassa meille siunauksellista.
Kaikenlaisia juttuja täällä kuulee. Usein totta toinen puoli. Poliisien saamattomuus tässäkin asiassa vain huolestuttaa. Kehitysmaaksi ymmärryksemme mukaan täällä asiat on siltä kantilta kuitenkin huomattavasti paremmin, kuin yleensä kehitysmaissa. Kriminaalisuus on hämmästyttävän vähäistä.
Suomessa on kuulema lunta. Ihan oikein Teille. Sain joululahjaksi lumipallon. Se on muovinen, valkoinen stressipallo, joka narskuu puristettaessa samalla tavoin kuin suojaluminen pallo. Laitoin kokeeksi pakasteeseen. Josko tuntuisi kylmänä enemmän lumipallonoloiselta. Lopetti kokonaan narskumisen.
Terveisin
Pentti-Oskari Kangas
27.12.2005 - Mikä on maailman turvallisin paikka?
Kavereista on pidettävä huolta
Kolmas Papaia-päivä. Srilankalaisen kananakin tehoa. Eilen yritin syödä illalla vähän kalaa ja vihanneksia, mutta yöllä alkoi sellainen myräkkä, että oli lähes taju "kankaalla". Mietin jo ottaa käyttöön tohtorini varuiksi mukaan antaman antibioottikuurin, joka tokeennuttaa vaikka suuruudenhulluuden.(vastaa kuulemma teholtaan hevosen ummetuspilleriä )
Sitten ajattelin, että jos nyt myrkytän kaikki pienet bakteeriystäväni, joita minussa on biljoonia ja joista enin osa on mun kavereita, niin kuka mua puolustaa tämän kahden kuukauden ajan, jonka täällä vielä olen? Tyhmät bakteerit taas tulee kuitenkin kiusaamaan. Päätin antaa kavereilleni aikaa. Olen muutenkin sellainen hosuja. On vain luotettava kavereihin. Sellaista elämä on. Kyllä oli raskas yö.
Matkakirjoituskoneet kelpaavat
Aamulla Naganden viidakkokylän siimeksessä heräsi mies, joka oli terve kuin pukki. Oikein peljästyin olon vaihdosta. Hyvät bakteerikaverini olivat sittenkin auttaneet - kun annoin heille aikaa ja mahdollisuuden. Suomessa kuulemma jotkut lääkärisedät ei ymmärrä, että joskus on hyvä antaa aikaa, eikä heti tappaa kaikkia kavereita. Joskus on kuitenkin kiire tehdä niinkin. Ei se lääkärisedän hommakaan niin helppoa ole kun toinen valittaa ja on surkeana.
Sitten iloisena aamujääkaapille. Olo oli kuitenkin niin mukava, että päätin ottaa kerrankin varman päälle: (Marja ei sitä varmasti usko) Otinkin kylmän Papaian, puristin Limemehua päälle ja söin. Ajattelin jättää muunlaiset kokeilut tuonnemmaksi. Oli niiiiin hyvä olo. Varmuudeksi nielaisin muutaman merisuolakiteen, ettei suolavajaus uhkaa. Se on täällä tropiikissa turisteille tosi yleinen vaiva. Kun hikoilee, häipyy kropasta suola. Ukkopekan höyrykonemestarit syö kesäkuumalla suolatabletteja. (yks oli ovela, se söi silliä)
Reippaana hyvien bakteerikaverieni kanssa sitten hommiin kylälle. Olin tosi hyvällä päällä. Koulukyniäkin kului useampi kourallinen (mainos: mainoskyniä vastaanotetaan firmoilta. Sellaisiakin, joissa on vanhat puh.numerot - ei ne täältä sinne soittele) Kouluista on vapaata, joten lapset olivat kotona ja mukava selvitellä asioita koko perheen kanssa.
Syli on maailman turvallisin paikka
Paluumatkalla töyssytellessäni pikkaista kylätietä (koetan hakea useampia ajoreittejä, kuten merellä kulkiessani - näkee paljon enemmän) havahduin merkilliseen yksityiskohtaan: Äidit kävelivät lastensa kanssa kylään sukulaisiin ja ties minne. Pienin lapsi oli sylissä. Ja jos oli useampi pikkuinen, niin isoveli tai isosisko hoiti kantamisen. Mitä merkillistä siinä on? No on se merkillistä meikäläisittäin: Ei yhtään lastenvaunua tai lastenratasta. Ei ainuttakaan. Enkä muista, että olisin koskaan koko Sri Lankassa yli 20v aikana nähnyt ainoitakaan lastenkuljetusvälinettä muuta kuin sylin. Tässä olisi pohtimista. Asiantuntijoillekin. Minä en sano mitään, kun olen vaan kansakoulunopettaja ja vanha soittaja.
Mitähän se sylissä olo tekee äiti-lapsisuhteelle? Ja nämä aliravitut heiveröiset 30-35 -kiloiset äidit kuljettaa lapsiaan kilometritolkulla. Usein päivittäin. Kun ajan majojen ohi, yleisin näky on lapsi äidin sylissä. Tämä tuli taas mieleen kun kävimme siellä alle 5v orpojen lasten kodissa, jossa sylivauvoilla ei ole äitejä eikä edes tarpeeksi vierastätejäkään. Tuskastuttaa kun täällä kaikki tapahtuu niin hitaasti. Saamamme lastenkotivierailu- ja työskentelyluvan ratifiointi ministeriössä taas vaan kestää.
Operaatio juuriharja
Tapasin Novetos-kouluttaja Erikan, joka on täällä valmistelemassa helmikuun ryhmäänsä. "Operaatio Juuriharja". Se on eettisen johtamisen projekti, jossa osallistujat kouluttautuvat avustustyön lomassa. Haemme heille sopivaa lastenkotia, jossa juuriharjalla olisi töitä. Toivottavasti saamme oppia ja kokemusta tuleviin koitoksiimme. Erika oli ystävättärensä kanssa vuosi sitten myös täällä. Hekin pelastuivat. Hieno tapa osoittaa kiitollisuuttaan.
Ensin on ansaittava luottamus
Kylämme uutukainen - yleismarketti Stockmann on uskomaton yritys. Alle 15 tavaran sorkumentilla se on avoinna aamulla - vaikka kuinka aikaisin ajan sen ohi . Ja illalla - vaikka kuinka myöhään ajan sen ohi. Ja vaikka kuinka paljon sataa.
Ihastelin johtajatar/myyjärouvalle hänen ahkeruuttaan. Johon hän totesi, että pitää olla aina auki, että on uskottava firma. Kun aikaa kuluu, ihmiset tietää, että sieltä voi ostaa tavaroita. Sitten onkin kannattavaa pitää auki aina kun on paljon asiakkaita. (mietin mielessäni, että niinpähän Ukkopekkakin höyrysi alkuvuosina monasti tyhjänä Turun ja Naantalin välillä. Ihmisten piti nähdä, että se kulkee sitä väliä - joka päivä) Tunnen suurta sympatiaa kauppiasta kohtaan ja mietin kuumeisesti, miten voisin auttaa häntä muutoinkin kuin ostamalla häneltä kaikki papaiakuormat. Heidän pihallaan on vain kaksi puuta, ja ne ei tuota enempää.
Lassana Oskari
Se puolituttu vesipuhveli muuten makoilee ihan tämän stokkan vieressä. Kauppias sanoi, että kylän lapset olivat antaneet sille nimen "Lassana Oskari" (kaunis Oskari) Miksiköhän?
Pentti-Oskari
Välillä unohtaa miten kaunis tämä maa on. Jokainen koira täällä elää sananmukaisesti tiellä. Ne nukkuvatkin teiden reunalla, siksi suuri osa niistä on rampoja. Koirat haluavat olla tapahtumien keskipisteessä. Elämän kirjon voi kokea vain tiellä. Näin ne koirat ajattelee. Eikä ihminen sen merkillisempi ole. Kyseessä ei ole pelkästään logistinen hyödynnettävyys, vaan ihminenkin halua olla tapahtumien keskipisteessä.
Täällä kaikki tapahtuu tiellä. Siksi liikenne on kaaosta. Linjabussit, rekat, tuk-tukit ja muut ajoneuvot pujottelevat koirien ja ihmisten olohuoneiden läpi. Kun aamuvarhaisella herätään, noustaan tienvarteen seisomaan ja pestään hampaita 10 minuuttia. Samalla päivitetään elämä reaaliaikaan. Hassua.
Mutta kun käännät mopon valtaväylältä sisälle viidakkoon, pikkutielle, maisemat muuttuvat. Jo kilometrin päässä rannasta avautuvat huikean Irish-vihreänsävyiset riisipellot palmureunusteineen. Taloja on siellä täällä kuin Suomessakin maaseudulla. Kilometrin ero on valtaisa. Pieniä viidakkoteitä on tiuhaan ja kaikki johtavat aina jonnekin.
On virkistävää ja mielenkiintoista tehdä tutkimusmatkoja. Löytyy pieniä kyliä, teeplantaaseja, kuukivivalloituksia ja -kaivantoja, kookosköyden tekijöitä, huonekaluverstaita jne. Toimeliaasti joka talossa tai yleisimmin pihalla tehdään jotain.
Riisi on kovan työn takana
Riisinviljelijät saavat 3 satoa vuodessa. Se tietää viljelijöille 3 kertaa enemmän töitä kuin Pohjolassa. Työ on uskomattoman rankkaa. Veden peittämässä savivellissä työskennellään uumaa myöten. Vesipuhvelit talloo ja möyrii 3 kertaa vuodessa yhä uudelleen kasvimaan möyheäksi. Koneita täällä ei ole. Näin yhden pienen möyhennystraktorin, mutta vesipuhveli käveli ohi mennen tullen.
Rantaviiva täyttyy
Koko rantaviivan mittainen tie Colombon länsirannikolta kauas etelään ja kaakkoon on käytännöllisesti katsoen asutettu kuin helminauha. Itärannikko, Tamilialue, on osittain vielä rakentamatta. Se on kaunista seutua. Mutta missä tahansa rantatiellä ajeletkin, kilometrin poikkeama avaa sinulle uuden atmosfäärin. Se on myös sitä aitoa Ceylonia.
Vuoriston kauneus
Ja kilometrien päästä alkaa nousu. Mäkiä ja kukkuloita. Laaksoja ja huikeita näkymiä. Keskimaata kohden saavutaan vuoristoon. Silmäkään ei totu niin kauniiseen. Menimme kerran Colombosta keskimaalle Candyn kaupunkiin junalla. Hieno reissu. Loppumatkasta juna puuskutti kävelyvauhtia korkeiden vuorten yli. Oli aikaa nauttia maisemista.
Kummilapsia tapaamassa
Olimme tänään tutustumassa muutamaan kummilapseen. Yhdelle olivat kummivanhemmat rahoittaneet katon. Paikallaan oli. Kaksi suloista tyttöä, joiden isä oli lähtenyt perheestä, ja hetkeä myöhemmin äiti. Tytöt elivät mummon ja ukin kanssa. Huoltajat olivat jo vanhoja ja huollettavat nuoria.
Matkalla poikkesimme pienissä kyläkojuissa, jossa myydään juuri ja vain sitä, mitä paikalliset tarvitsevat. Lajivalikoima on suppea. Muutama kymmenen, joskus jopa muutama sata erilaista myytävää. Suomessa se ei ole marketti eikä mikään, jollei lajivalikoima ylitä kymmentätuhatta. Me suomalaiset vaan tarvitaan niin paljon enemmän ja erilaisia tavaroita.
Illaksi olen sopinut juuriharjapalaverin. Tarkoituksemme on valmistella helmikuista vierailua.
Mitalin toinen puoli
Olen huolissani paikallisesta ystävästämme, josta ei ole kuulunut mitään Joulupäivän jälkeen.Hän lähti Adams-spiikille vuoristoon (eräänlainen pyhiinvaellusmatka, kiipeäminen korkean vuoren huipulle temppeliin). Hän ei vastaa puhelimeen, eikä Coolmankaan ole kuullut hänestä sen koommin mitään. Lukekaa Suomessakin ilmestynyt kirja: "Aniliinin varjossa", niin ymmärrätte huoleni. Kirja on lukemisen arvoinen.
Täälläkin tapahtuu "kulissien takana" kaikenlaista. Yhteiskunnassa on myös pahoja ihmisiä, kuten kaikkialla. Maan alla toimivat rikolliset mm. ovat hyödyntämässä avustusrahakanavia. Totta kai. Olemme selvillä myös mitalin toisesta puolesta. Emme ole uskoaksemme sinisilmäisiä ja yritämme tajuta realiteetit. Yhteistyö munkkien kanssa on luultavasti ollut tässäkin asiassa meille siunauksellista.
Kaikenlaisia juttuja täällä kuulee. Usein totta toinen puoli. Poliisien saamattomuus tässäkin asiassa vain huolestuttaa. Kehitysmaaksi ymmärryksemme mukaan täällä asiat on siltä kantilta kuitenkin huomattavasti paremmin, kuin yleensä kehitysmaissa. Kriminaalisuus on hämmästyttävän vähäistä.
Suomessa on kuulema lunta. Ihan oikein Teille. Sain joululahjaksi lumipallon. Se on muovinen, valkoinen stressipallo, joka narskuu puristettaessa samalla tavoin kuin suojaluminen pallo. Laitoin kokeeksi pakasteeseen. Josko tuntuisi kylmänä enemmän lumipallonoloiselta. Lopetti kokonaan narskumisen.
Terveisin
Pentti-Oskari Kangas
27.12.2005 - Mikä on maailman turvallisin paikka?
Kavereista on pidettävä huolta
Kolmas Papaia-päivä. Srilankalaisen kananakin tehoa. Eilen yritin syödä illalla vähän kalaa ja vihanneksia, mutta yöllä alkoi sellainen myräkkä, että oli lähes taju "kankaalla". Mietin jo ottaa käyttöön tohtorini varuiksi mukaan antaman antibioottikuurin, joka tokeennuttaa vaikka suuruudenhulluuden.(vastaa kuulemma teholtaan hevosen ummetuspilleriä )
Sitten ajattelin, että jos nyt myrkytän kaikki pienet bakteeriystäväni, joita minussa on biljoonia ja joista enin osa on mun kavereita, niin kuka mua puolustaa tämän kahden kuukauden ajan, jonka täällä vielä olen? Tyhmät bakteerit taas tulee kuitenkin kiusaamaan. Päätin antaa kavereilleni aikaa. Olen muutenkin sellainen hosuja. On vain luotettava kavereihin. Sellaista elämä on. Kyllä oli raskas yö.
Matkakirjoituskoneet kelpaavat
Aamulla Naganden viidakkokylän siimeksessä heräsi mies, joka oli terve kuin pukki. Oikein peljästyin olon vaihdosta. Hyvät bakteerikaverini olivat sittenkin auttaneet - kun annoin heille aikaa ja mahdollisuuden. Suomessa kuulemma jotkut lääkärisedät ei ymmärrä, että joskus on hyvä antaa aikaa, eikä heti tappaa kaikkia kavereita. Joskus on kuitenkin kiire tehdä niinkin. Ei se lääkärisedän hommakaan niin helppoa ole kun toinen valittaa ja on surkeana.
Sitten iloisena aamujääkaapille. Olo oli kuitenkin niin mukava, että päätin ottaa kerrankin varman päälle: (Marja ei sitä varmasti usko) Otinkin kylmän Papaian, puristin Limemehua päälle ja söin. Ajattelin jättää muunlaiset kokeilut tuonnemmaksi. Oli niiiiin hyvä olo. Varmuudeksi nielaisin muutaman merisuolakiteen, ettei suolavajaus uhkaa. Se on täällä tropiikissa turisteille tosi yleinen vaiva. Kun hikoilee, häipyy kropasta suola. Ukkopekan höyrykonemestarit syö kesäkuumalla suolatabletteja. (yks oli ovela, se söi silliä)
Reippaana hyvien bakteerikaverieni kanssa sitten hommiin kylälle. Olin tosi hyvällä päällä. Koulukyniäkin kului useampi kourallinen (mainos: mainoskyniä vastaanotetaan firmoilta. Sellaisiakin, joissa on vanhat puh.numerot - ei ne täältä sinne soittele) Kouluista on vapaata, joten lapset olivat kotona ja mukava selvitellä asioita koko perheen kanssa.
Syli on maailman turvallisin paikka
Paluumatkalla töyssytellessäni pikkaista kylätietä (koetan hakea useampia ajoreittejä, kuten merellä kulkiessani - näkee paljon enemmän) havahduin merkilliseen yksityiskohtaan: Äidit kävelivät lastensa kanssa kylään sukulaisiin ja ties minne. Pienin lapsi oli sylissä. Ja jos oli useampi pikkuinen, niin isoveli tai isosisko hoiti kantamisen. Mitä merkillistä siinä on? No on se merkillistä meikäläisittäin: Ei yhtään lastenvaunua tai lastenratasta. Ei ainuttakaan. Enkä muista, että olisin koskaan koko Sri Lankassa yli 20v aikana nähnyt ainoitakaan lastenkuljetusvälinettä muuta kuin sylin. Tässä olisi pohtimista. Asiantuntijoillekin. Minä en sano mitään, kun olen vaan kansakoulunopettaja ja vanha soittaja.
Mitähän se sylissä olo tekee äiti-lapsisuhteelle? Ja nämä aliravitut heiveröiset 30-35 -kiloiset äidit kuljettaa lapsiaan kilometritolkulla. Usein päivittäin. Kun ajan majojen ohi, yleisin näky on lapsi äidin sylissä. Tämä tuli taas mieleen kun kävimme siellä alle 5v orpojen lasten kodissa, jossa sylivauvoilla ei ole äitejä eikä edes tarpeeksi vierastätejäkään. Tuskastuttaa kun täällä kaikki tapahtuu niin hitaasti. Saamamme lastenkotivierailu- ja työskentelyluvan ratifiointi ministeriössä taas vaan kestää.
Operaatio juuriharja
Tapasin Novetos-kouluttaja Erikan, joka on täällä valmistelemassa helmikuun ryhmäänsä. "Operaatio Juuriharja". Se on eettisen johtamisen projekti, jossa osallistujat kouluttautuvat avustustyön lomassa. Haemme heille sopivaa lastenkotia, jossa juuriharjalla olisi töitä. Toivottavasti saamme oppia ja kokemusta tuleviin koitoksiimme. Erika oli ystävättärensä kanssa vuosi sitten myös täällä. Hekin pelastuivat. Hieno tapa osoittaa kiitollisuuttaan.
Ensin on ansaittava luottamus
Kylämme uutukainen - yleismarketti Stockmann on uskomaton yritys. Alle 15 tavaran sorkumentilla se on avoinna aamulla - vaikka kuinka aikaisin ajan sen ohi . Ja illalla - vaikka kuinka myöhään ajan sen ohi. Ja vaikka kuinka paljon sataa.
Ihastelin johtajatar/myyjärouvalle hänen ahkeruuttaan. Johon hän totesi, että pitää olla aina auki, että on uskottava firma. Kun aikaa kuluu, ihmiset tietää, että sieltä voi ostaa tavaroita. Sitten onkin kannattavaa pitää auki aina kun on paljon asiakkaita. (mietin mielessäni, että niinpähän Ukkopekkakin höyrysi alkuvuosina monasti tyhjänä Turun ja Naantalin välillä. Ihmisten piti nähdä, että se kulkee sitä väliä - joka päivä) Tunnen suurta sympatiaa kauppiasta kohtaan ja mietin kuumeisesti, miten voisin auttaa häntä muutoinkin kuin ostamalla häneltä kaikki papaiakuormat. Heidän pihallaan on vain kaksi puuta, ja ne ei tuota enempää.
Lassana Oskari
Se puolituttu vesipuhveli muuten makoilee ihan tämän stokkan vieressä. Kauppias sanoi, että kylän lapset olivat antaneet sille nimen "Lassana Oskari" (kaunis Oskari) Miksiköhän?
Pentti-Oskari
maanantai 26. joulukuuta 2005
Tsunamin vuosipäivä
Sri Lanka, Tsunamin vuosipäivänä 26.12.05
Nukuin yöni huonosti. Heräsin välillä hikeen välillä viluun. Illalla oli paljon hyttysiä terassilla. Ne aivan riehaantuivat kun sivelin hytttyskarkotetta jalkoihin ja käsiin. Kun karkote haihtui, lähtivät hyttysetkin pois. Nykyään karkotteet eivät saa kuulema olla myrkyllisiä. Dengue-hyttyset saattavat loukkaantua.
Tuttu näky vuoden takaa
Papaija-kuurini jatkuu ja jääkaapista suoraan nautittuna puussa valmiiksi saakka kypsynyt hedelmä maistuu vatsasairaallekin hyvältä. Marja oli lähtenyt lyhyelle lomamatkalle, joten lähdin yksin mopolla aamuvarhain tsunamin muistojuhla-alueelle. Vain 2-3 km päähän. Telwatta rautatieasemalle.
Hikkaduwan rautatieylikäytävällä minut pysäytti kaksi suomalaista leidiä, jotka muistelevat tavanneensa minut tasan vuosi ja yksi päivä sitten. Samassa paikassa, samalla mopolla. Olin touhuissani evakuoimassa suomalaisia ja leidit totesivat silloisen näyn hätkähdyttäneen heidät. Pienten tummien paikallisten joukkoon porhalsi vanhalla intialaisella mopolla iso vaalea mies, harmaa tukka liehuen kuin Wäinämöisellä. Näky oli kuulemma mieliin jääävä. Saattoi olla, että siinä kiireessä oli tukka jäänyt kampaamatta. Ja meikäläisellä kun tukka on kihara, niin kosteassa ilmanalassa se kampaamattomana on kuin "Sodoman ja Gomoran" tienviitta. Ei tiedä minne päin lähtisi. Ympärillä Hikkaduwan keskustassa hyörintää aivan kuin minä päivänä tahansa.
Ennen kokemattomat kaksi minuuttia
Rantatietä ajelin kohti Colomboa. Jalan kulkevia ihmisiä oli liikkeellä suuret määrät. Liikenne seis. Autot jumissa. Pujottelin tienvierustassa, osin rantavallin kautta eteenpäin. Mopo on hyvä menoväline.
Saavuin parahiksi Tellwatta temppelin tienhaaraan, jonka viereen oli pystytetty pieni juhla-alue kyltteineen, lippuineen, katoksineen ja tuolirivistöineen. Sotilaita kaikkialla. Maan juuri valittu Presidentti oli tullut hetkeksi paikalle. Lyhyt seremonia ja matkani jatkuu.
Saavun lähemmäksi junaturma-aluetta. Koko rantaviivan matkalla muutaman kymmenen metrin välein soitilaita. Rantatörmällä isompiakin pyssyjä. Ja merellä partioivat laivaston partioveneet. Eilen ammuttiin Jaffnassa tamileita lähellä oleva parlamenttiedustaja. Kaikkeen siis varauduttiin.
Pääsin aivan juhlapaikan viereen, kunnes poliisi nosti aivan kasvojeni edessä kätensä torjuvasti. "Kaksi minuuttia - olkaa hyvä" Ja niin kaikki hiljenivät kovaääniskuulutuksen ohjaamana kahden minuutin hiljaiseen hetkeen. Sinä aikana en pystynyt miettimään mitään selkeää. Aivan kuin filmikamera nopeutettuna oli kelannut tapahtumat vuoden takaa. Aivan kuin kuoleman rajalla käyneet kertovat kokeneensa. Vavahduttava tunne, ymmärsinköhän vieläkään, että jollei niitä "josseja" olisi, ehkä tuo kuva olisi kiertänyt minunkin tajunnassani jo vuosi sitten. Mietin vain niitä meille rakkaaksi käyneitä orpoja ja heidän tuntemuksiaan. Tuo hiljainen hetki oli vahva. Ennen kokematon monien hiljaisten hetkien joukossa.
Kovaääninen särähti ja palautti todellisuuteen. Polkaisin moponi käyntiin, kun poliisiupseeri ystävällisesti antoi merkin. "Helmet, helmet" huusi vielä perääni. Olin jo oppinut, ettei hän tarkoittanut kaulariipuksia, vaan ohjaustangolla riippuvaa kypärää. 56 numeron kypärä 61 numeron päähän ja tilkkeeksi väinämöisen verran tukkaa.. Kyllä teki piukkaa. Parkkeerasin mopon tien reunaan ja yritin väkijoukon läpi lähemmäs juhlapaikkaa. Täysin toivotonta.
Palasin tielle ja jäin seuraamaan ihmisiä. Miten kauniisti he kaikki olivat pukeutuneet. Perheet yhdessä isovanhempineen, lapsineen ja lastenlapsineen. Ei kitinää eikä kiukuttelua. Siinä he seisoivat tuntikausia helteessä kuunnellen säriseviä kovaäänisiä.
Kuumuus alkoi vaikuttaa minuun. Huomasin, että alkoi huipata. Horjahtelinkin. Istahdin mopon päälle ja ajoin palmun alle auringon suojaan. Nuori mies viittoili ystävällisesti ylöspäin kohti taivasta. Olen jo oppinut, vaikken aina muista. Olin parkkeerannut aivan kookospähkinärypäleen alle. Hetkeksi häivähti mieleeni tyhmä suomalaisen iltapäivälehden lööppi: "Mies pelastui tsunamista - kuoli vuosipäivänä kookoshedelmän iskusta päähän."
Kylä täynnä professoreja
Käynnistin mopon ja lähdin kotia kohti. Tuuliviima vilvoitti vähäsen. Lähestyessäni Hikkaduwaa, elämä näytti olevan ennallaan. Kauppiaat kadun varrella ja rakennustyömaat sisemmällä viidakkoon päin. Vanhat englantilaiset Leyland-bussit tössäyttelivät mustia Kioton sopimuksen mukaisia pakokaasupilviä ja metelöivät alppitorveillaan.
Kansa viettää suurta surupäiväänsä työnsä ääressä. Suurin surupäivä kaiketi 2000 vuoteen. Sellaisia nämä ihmiset täällä ovat. Kuten aiemmin eräs viisas Professori lännessä sanoi, traumaattiset kokemukset voi unohtaa arkipäiväistämällä ne. Täällä ovat kaikki ihmiset sillä saralla professoreja.
Kaverusten kohtaaminen
Ympäröivän elämän arkipäiväisyys vaikutti myös minuun nopeasti. Mietin jo, ostaisinko lisää papaijoita vai uskaltaisiko kokeilla jo Naantalin Aurinkoisen kuivattua ruisleipää. Kotimatkalla ohitin vielä 2 pitkää kulkuetta soittajineen ja tanssijoineen. Mukana näkyi olevan munkkien lisäksi 2 pyhän näköistä japanilaista miestä valkoisissa kaavuissaan. Otin kuvia kunnes muistikortti täyttyi. Näyttö ilmoitti, että 996 kuvaa on koossa. Täytynee ottaa seuraavaksi vähän isomuistisempi kortti ja vähentää kuvan resoluutiota. Mihinkähän minä näiden kuvien kanssa vielä joudun?
Kotitiellä Stockmann oli auki. Oli saanut taas uuden Papajiakuorman. Ostin sen. Maksoi taas saman 10 rupiaa. Nyt oli sorkumentti marketissamme lisääntynyt. Lime-hedelmiä oli myös tarjolla.
Ennen tienhaaraamme, riisipellon pientareella köllötteli Joulupäivän aamunakin siinä kuulemma oleskellut vesipuhveli. Kohdallani se nosti päätään, päästi ilmoille herkän mylvähdyksen ja heilautti minulle häntäänsä. Vaistomaisesti nostin kättäni, ja tervehdin. Toivottavasti kyläläiset eivät nähneet.
Terveisin
Pentti-Oskari
PS.
Baja-maja vessat ovat löytäneet tännekin. Ja
pysyvät siistinä kun ei nosta kuljetuslavalta pois.
Nukuin yöni huonosti. Heräsin välillä hikeen välillä viluun. Illalla oli paljon hyttysiä terassilla. Ne aivan riehaantuivat kun sivelin hytttyskarkotetta jalkoihin ja käsiin. Kun karkote haihtui, lähtivät hyttysetkin pois. Nykyään karkotteet eivät saa kuulema olla myrkyllisiä. Dengue-hyttyset saattavat loukkaantua.
Tuttu näky vuoden takaa
Papaija-kuurini jatkuu ja jääkaapista suoraan nautittuna puussa valmiiksi saakka kypsynyt hedelmä maistuu vatsasairaallekin hyvältä. Marja oli lähtenyt lyhyelle lomamatkalle, joten lähdin yksin mopolla aamuvarhain tsunamin muistojuhla-alueelle. Vain 2-3 km päähän. Telwatta rautatieasemalle.
Hikkaduwan rautatieylikäytävällä minut pysäytti kaksi suomalaista leidiä, jotka muistelevat tavanneensa minut tasan vuosi ja yksi päivä sitten. Samassa paikassa, samalla mopolla. Olin touhuissani evakuoimassa suomalaisia ja leidit totesivat silloisen näyn hätkähdyttäneen heidät. Pienten tummien paikallisten joukkoon porhalsi vanhalla intialaisella mopolla iso vaalea mies, harmaa tukka liehuen kuin Wäinämöisellä. Näky oli kuulemma mieliin jääävä. Saattoi olla, että siinä kiireessä oli tukka jäänyt kampaamatta. Ja meikäläisellä kun tukka on kihara, niin kosteassa ilmanalassa se kampaamattomana on kuin "Sodoman ja Gomoran" tienviitta. Ei tiedä minne päin lähtisi. Ympärillä Hikkaduwan keskustassa hyörintää aivan kuin minä päivänä tahansa.
Ennen kokemattomat kaksi minuuttia
Rantatietä ajelin kohti Colomboa. Jalan kulkevia ihmisiä oli liikkeellä suuret määrät. Liikenne seis. Autot jumissa. Pujottelin tienvierustassa, osin rantavallin kautta eteenpäin. Mopo on hyvä menoväline.
Saavuin parahiksi Tellwatta temppelin tienhaaraan, jonka viereen oli pystytetty pieni juhla-alue kyltteineen, lippuineen, katoksineen ja tuolirivistöineen. Sotilaita kaikkialla. Maan juuri valittu Presidentti oli tullut hetkeksi paikalle. Lyhyt seremonia ja matkani jatkuu.
Saavun lähemmäksi junaturma-aluetta. Koko rantaviivan matkalla muutaman kymmenen metrin välein soitilaita. Rantatörmällä isompiakin pyssyjä. Ja merellä partioivat laivaston partioveneet. Eilen ammuttiin Jaffnassa tamileita lähellä oleva parlamenttiedustaja. Kaikkeen siis varauduttiin.
Pääsin aivan juhlapaikan viereen, kunnes poliisi nosti aivan kasvojeni edessä kätensä torjuvasti. "Kaksi minuuttia - olkaa hyvä" Ja niin kaikki hiljenivät kovaääniskuulutuksen ohjaamana kahden minuutin hiljaiseen hetkeen. Sinä aikana en pystynyt miettimään mitään selkeää. Aivan kuin filmikamera nopeutettuna oli kelannut tapahtumat vuoden takaa. Aivan kuin kuoleman rajalla käyneet kertovat kokeneensa. Vavahduttava tunne, ymmärsinköhän vieläkään, että jollei niitä "josseja" olisi, ehkä tuo kuva olisi kiertänyt minunkin tajunnassani jo vuosi sitten. Mietin vain niitä meille rakkaaksi käyneitä orpoja ja heidän tuntemuksiaan. Tuo hiljainen hetki oli vahva. Ennen kokematon monien hiljaisten hetkien joukossa.
Kovaääninen särähti ja palautti todellisuuteen. Polkaisin moponi käyntiin, kun poliisiupseeri ystävällisesti antoi merkin. "Helmet, helmet" huusi vielä perääni. Olin jo oppinut, ettei hän tarkoittanut kaulariipuksia, vaan ohjaustangolla riippuvaa kypärää. 56 numeron kypärä 61 numeron päähän ja tilkkeeksi väinämöisen verran tukkaa.. Kyllä teki piukkaa. Parkkeerasin mopon tien reunaan ja yritin väkijoukon läpi lähemmäs juhlapaikkaa. Täysin toivotonta.
Palasin tielle ja jäin seuraamaan ihmisiä. Miten kauniisti he kaikki olivat pukeutuneet. Perheet yhdessä isovanhempineen, lapsineen ja lastenlapsineen. Ei kitinää eikä kiukuttelua. Siinä he seisoivat tuntikausia helteessä kuunnellen säriseviä kovaäänisiä.
Kuumuus alkoi vaikuttaa minuun. Huomasin, että alkoi huipata. Horjahtelinkin. Istahdin mopon päälle ja ajoin palmun alle auringon suojaan. Nuori mies viittoili ystävällisesti ylöspäin kohti taivasta. Olen jo oppinut, vaikken aina muista. Olin parkkeerannut aivan kookospähkinärypäleen alle. Hetkeksi häivähti mieleeni tyhmä suomalaisen iltapäivälehden lööppi: "Mies pelastui tsunamista - kuoli vuosipäivänä kookoshedelmän iskusta päähän."
Kylä täynnä professoreja
Käynnistin mopon ja lähdin kotia kohti. Tuuliviima vilvoitti vähäsen. Lähestyessäni Hikkaduwaa, elämä näytti olevan ennallaan. Kauppiaat kadun varrella ja rakennustyömaat sisemmällä viidakkoon päin. Vanhat englantilaiset Leyland-bussit tössäyttelivät mustia Kioton sopimuksen mukaisia pakokaasupilviä ja metelöivät alppitorveillaan.
Kansa viettää suurta surupäiväänsä työnsä ääressä. Suurin surupäivä kaiketi 2000 vuoteen. Sellaisia nämä ihmiset täällä ovat. Kuten aiemmin eräs viisas Professori lännessä sanoi, traumaattiset kokemukset voi unohtaa arkipäiväistämällä ne. Täällä ovat kaikki ihmiset sillä saralla professoreja.
Kaverusten kohtaaminen
Ympäröivän elämän arkipäiväisyys vaikutti myös minuun nopeasti. Mietin jo, ostaisinko lisää papaijoita vai uskaltaisiko kokeilla jo Naantalin Aurinkoisen kuivattua ruisleipää. Kotimatkalla ohitin vielä 2 pitkää kulkuetta soittajineen ja tanssijoineen. Mukana näkyi olevan munkkien lisäksi 2 pyhän näköistä japanilaista miestä valkoisissa kaavuissaan. Otin kuvia kunnes muistikortti täyttyi. Näyttö ilmoitti, että 996 kuvaa on koossa. Täytynee ottaa seuraavaksi vähän isomuistisempi kortti ja vähentää kuvan resoluutiota. Mihinkähän minä näiden kuvien kanssa vielä joudun?
Kotitiellä Stockmann oli auki. Oli saanut taas uuden Papajiakuorman. Ostin sen. Maksoi taas saman 10 rupiaa. Nyt oli sorkumentti marketissamme lisääntynyt. Lime-hedelmiä oli myös tarjolla.
Ennen tienhaaraamme, riisipellon pientareella köllötteli Joulupäivän aamunakin siinä kuulemma oleskellut vesipuhveli. Kohdallani se nosti päätään, päästi ilmoille herkän mylvähdyksen ja heilautti minulle häntäänsä. Vaistomaisesti nostin kättäni, ja tervehdin. Toivottavasti kyläläiset eivät nähneet.
Terveisin
Pentti-Oskari
PS.
Baja-maja vessat ovat löytäneet tännekin. Ja
pysyvät siistinä kun ei nosta kuljetuslavalta pois.
sunnuntai 25. joulukuuta 2005
Joulupäivänä klo 11.00
Jouluherätys
Aamuyöstä noin klo 5 aikaan pirahti paikallinen kännykkäni soimaan. Kolme kertaa. Mitään ei kuulunut. Uskoin, että asialla oli kaverini, joka lupasi toimittaa minulle faxilla tietoa. Oli kaiketi sekoittanut fax- ja gsm-numeroni. Jouluyön aamuntunteinakin kuuluu antaa anteeksi.
Jouluaamun ensimmäinen eläin
Lapsuudenkotonani Lyökissä mammalla oli tapana Jouluaattona kertoa lapsille aina, että millaisen eläimen Joulupäivän aamuna ensimmäisenä näet, sellainen olet koko seuraavan vuoden.
Heräsin Jouluaamuun. Aamutoimien aikana en vilkaissutkaan välttämättömän näköpiirini ulkopuolelle. Kaikenlaisia ötököitä nimittäin vessassakin tepasteli. Avasin oven jännittyneenä. Viidakkomaisema kohti kaunista Bird Lake järveä. Pihapuussa kisaili ryhmä kolibreja. Ei voi olla totta. Liian pieniä minulle toteutettaviksi vuoden ajan. Terassin kaiteella marssi touhukkaasti muurahaisia arkiaskareissaan vaikka oli Joulupäivä. Ne eivät kai kuulu paperiliittoon, vaikka puusta saavatkin toimeentulonsa. Ei onnistu, liian toimeliaita.
Pihapuu oksalle lehahti kuningaskalastaja. Ei onnistu, liian kaunis. Naapuripöheikön Simpanssiuros piti taas hurjaa mölinää, mutta en tavoittanut sitä katseellani vaikka kuinka yritin. Millainen olen seuraavan vuoden? Alkoi jo tuntua tuskalliselta. Hyppäsin mopon satulaan, ja lähdin hakemaan Stockmannilta sipulia aamiaiseksi. Ajettuani hetken matkaa, havaitsin riisipellossa möyrivän suunnattoman tukevan vesipuhvelin
Käänsin pääni pois - en ollut huomaavinanikaan
Jouluterveisin
25.12.2005 - Joulupäivänä klo 16.00
Päivän mittaan vatsa jatkoi sisäisiä kierroksiaan. Ananda tuli käymään. Oskari, sinä et saa syödä srilankalaista makkaraa. Se on huono suomalaiselle vatsalle. Ananda on samanlainen kuin vaimoni, näkee kaikki pahat tekoni. Sitten keitin kahvia, sillä muistin yhtäkkiä Anandan muistutuksesta, että oikein vahva kahvi ja siihen puristettu sitruuna tai lime antaa vatsanbakteereille kyytiä (kokeilkaa joskus ? toimii - varsinkin jos olette syöneet srilankalaista makkaraa.)
Jo oli aikakin kun klo 13 alkoi Hikkaduwan koulukeskuksessa lasten Joulupäivän konsertti. Ehdin paikalle ja sain muutaman kuvankin. Lähdin kesken pois ja tulin kotiin. On rauhallista. Vahtikoira Buladkin on karkuteillä ja talkkarivahti Onkkeli lähti polkupyörällä shoppailemaan. Hän käyttää palkastaan puolet erilaisiin ruokaherkkuihin. Poikamies, ja saa tehdä ja syödä mitä haluaa. Partakoneenkin saa laittaa hammasharjamukiin, jos haluaa. Ja lukea sängyssä lehteä, jos haluttaa.
Kellahdin vatsani viereen sohvalle ja ryhdyin kirjoittamaan päiväkirjaa, jotta saisitte tietoonne, että seuraavan vuoden minä muistutan luonteeltani vesipuhvelia. Pitänee tutkia sen sielunelämää. Tai sitten ei, koska usein tieto tuo tuskaa.
Joulurauhaa voi kokea niin monella muotoa.
Huomen aamulla aikaisin on tsunamin vuosipäiväjuhlatilaisuus. Kerron siitä huomenna.
Hyvää Joulunaikaa. Ja hymyilkää. Joulu on ilon juhla.
Pentti-Oskari
25.12.2005 - Joulupäivänä klo 21.00
Vastalääke papaija
Vatsa kiukuttelee vieläkin. Marja sanoi, että Afrikankin viidakossa alkuasukkaat syö papaijaa aina ruokailun päätteeksi. Siinä on jotain luonnon anubiottia mukana. Ajoin oman kylämme Stockmannille. Sinne oli juuri saapunut uusi lasti papaijoita. Ostin molemmat.
Vahtikoiran rautavatsa
Vahingosta viisastuneena annoin jääkaapista jäljellä olevat paikalliset makkarat vahtikoiralle. Se osaa syödä ison nakin kertahutaisulla. Nakki suuhun ja klumps. Niin hävisi kuin kana anakondan kitaan. Oli hyvä ettei Marja nähnyt. Hän olisi varmaan sanonut, että tietää toisenkin, joka pystyy samaan.
Naapurin kukko ja ukko
Joulurauha on ihmeellistä. Naapurin ukko lienee kavereidensa kanssa jossain pössyttelemässä, kun ei huutele aidan takana hävyttömiä. Naapurin kukosta olen oikeasti huolissani. Sen ääntä kaipaan nyt kaikesta eniten. On sen ääni vaan niin vanhanaikaisen nostalginen. Miksiköhän on sanansa syönyt?
Laiskanlinnassa
Kirjoittelen tätä sohvalla ja tulipa mieleen: Oletteko kuulleet tarinan lempisarjakuvasankaristani Lätsästä? Ei se mitään. Kerron kuitenkin:
Iloistakin Joulua.
Joulu on monimuotoinen.
terveisin
Pentti-Oskari.
Aamuyöstä noin klo 5 aikaan pirahti paikallinen kännykkäni soimaan. Kolme kertaa. Mitään ei kuulunut. Uskoin, että asialla oli kaverini, joka lupasi toimittaa minulle faxilla tietoa. Oli kaiketi sekoittanut fax- ja gsm-numeroni. Jouluyön aamuntunteinakin kuuluu antaa anteeksi.
Jouluaamun ensimmäinen eläin
Lapsuudenkotonani Lyökissä mammalla oli tapana Jouluaattona kertoa lapsille aina, että millaisen eläimen Joulupäivän aamuna ensimmäisenä näet, sellainen olet koko seuraavan vuoden.
Heräsin Jouluaamuun. Aamutoimien aikana en vilkaissutkaan välttämättömän näköpiirini ulkopuolelle. Kaikenlaisia ötököitä nimittäin vessassakin tepasteli. Avasin oven jännittyneenä. Viidakkomaisema kohti kaunista Bird Lake järveä. Pihapuussa kisaili ryhmä kolibreja. Ei voi olla totta. Liian pieniä minulle toteutettaviksi vuoden ajan. Terassin kaiteella marssi touhukkaasti muurahaisia arkiaskareissaan vaikka oli Joulupäivä. Ne eivät kai kuulu paperiliittoon, vaikka puusta saavatkin toimeentulonsa. Ei onnistu, liian toimeliaita.
Pihapuu oksalle lehahti kuningaskalastaja. Ei onnistu, liian kaunis. Naapuripöheikön Simpanssiuros piti taas hurjaa mölinää, mutta en tavoittanut sitä katseellani vaikka kuinka yritin. Millainen olen seuraavan vuoden? Alkoi jo tuntua tuskalliselta. Hyppäsin mopon satulaan, ja lähdin hakemaan Stockmannilta sipulia aamiaiseksi. Ajettuani hetken matkaa, havaitsin riisipellossa möyrivän suunnattoman tukevan vesipuhvelin
Käänsin pääni pois - en ollut huomaavinanikaan
Jouluterveisin
25.12.2005 - Joulupäivänä klo 16.00
Päivän mittaan vatsa jatkoi sisäisiä kierroksiaan. Ananda tuli käymään. Oskari, sinä et saa syödä srilankalaista makkaraa. Se on huono suomalaiselle vatsalle. Ananda on samanlainen kuin vaimoni, näkee kaikki pahat tekoni. Sitten keitin kahvia, sillä muistin yhtäkkiä Anandan muistutuksesta, että oikein vahva kahvi ja siihen puristettu sitruuna tai lime antaa vatsanbakteereille kyytiä (kokeilkaa joskus ? toimii - varsinkin jos olette syöneet srilankalaista makkaraa.)
Jo oli aikakin kun klo 13 alkoi Hikkaduwan koulukeskuksessa lasten Joulupäivän konsertti. Ehdin paikalle ja sain muutaman kuvankin. Lähdin kesken pois ja tulin kotiin. On rauhallista. Vahtikoira Buladkin on karkuteillä ja talkkarivahti Onkkeli lähti polkupyörällä shoppailemaan. Hän käyttää palkastaan puolet erilaisiin ruokaherkkuihin. Poikamies, ja saa tehdä ja syödä mitä haluaa. Partakoneenkin saa laittaa hammasharjamukiin, jos haluaa. Ja lukea sängyssä lehteä, jos haluttaa.
Kellahdin vatsani viereen sohvalle ja ryhdyin kirjoittamaan päiväkirjaa, jotta saisitte tietoonne, että seuraavan vuoden minä muistutan luonteeltani vesipuhvelia. Pitänee tutkia sen sielunelämää. Tai sitten ei, koska usein tieto tuo tuskaa.
Joulurauhaa voi kokea niin monella muotoa.
Huomen aamulla aikaisin on tsunamin vuosipäiväjuhlatilaisuus. Kerron siitä huomenna.
Hyvää Joulunaikaa. Ja hymyilkää. Joulu on ilon juhla.
Pentti-Oskari
25.12.2005 - Joulupäivänä klo 21.00
Vastalääke papaija
Vatsa kiukuttelee vieläkin. Marja sanoi, että Afrikankin viidakossa alkuasukkaat syö papaijaa aina ruokailun päätteeksi. Siinä on jotain luonnon anubiottia mukana. Ajoin oman kylämme Stockmannille. Sinne oli juuri saapunut uusi lasti papaijoita. Ostin molemmat.
Vahtikoiran rautavatsa
Vahingosta viisastuneena annoin jääkaapista jäljellä olevat paikalliset makkarat vahtikoiralle. Se osaa syödä ison nakin kertahutaisulla. Nakki suuhun ja klumps. Niin hävisi kuin kana anakondan kitaan. Oli hyvä ettei Marja nähnyt. Hän olisi varmaan sanonut, että tietää toisenkin, joka pystyy samaan.
Naapurin kukko ja ukko
Joulurauha on ihmeellistä. Naapurin ukko lienee kavereidensa kanssa jossain pössyttelemässä, kun ei huutele aidan takana hävyttömiä. Naapurin kukosta olen oikeasti huolissani. Sen ääntä kaipaan nyt kaikesta eniten. On sen ääni vaan niin vanhanaikaisen nostalginen. Miksiköhän on sanansa syönyt?
Laiskanlinnassa
Kirjoittelen tätä sohvalla ja tulipa mieleen: Oletteko kuulleet tarinan lempisarjakuvasankaristani Lätsästä? Ei se mitään. Kerron kuitenkin:
Iloistakin Joulua.
Joulu on monimuotoinen.
terveisin
Pentti-Oskari.
lauantai 24. joulukuuta 2005
Jouluaatto Sri Lankassa
Jouluaattoiltana 24.10.05 klo 22.00 paikallista aikaa
Todellista joulurauhaa
Niin kuin raumlaine sanois, et "on niin eringaltane olo" Jouluaattomme sujui samoissa merkeissä kuin viime vuonna: yhtä rauhallisesti ja yhtä huolettomana huomisesta. Mikään ei viittaa siihen, että olisi tulossa luonnonmullistuksiakaan. Niitähän tulee tänne 2000 vuoden välein. Mikäli asiantuntijoihin on luottamista. Kylämme väki toki tietää meidän joulunviettotraditiomme ja niinpä lapset ovat huudelleet jo viikkokaupalla hyvänjoulun toivotuksia. Hikkaduwan hotelleissa näkyy olevan jo turistien miellyttämiseksi tehtyä tingeltangelirekvisiittaa, mutta onneksi hyvin vähän. Me vietimme Joulun tietenkin kotonamme.
Joulusavusaunan autuutta
Muutama naapuriystävämme oli saapunut savusaunaan. Viime vuonna Baddegaman munkit kävivät vihkimässä ja siunaamassa sen. Meidän savusaunallamme on sama synttäripäivä kuin Mestarillamme. Esi-isiemme Jumala oli Kaleva, ja häntä palvottiin heittämällä kylmää vettä kiukaan kuumien kivien päälle. Me palvoimme jälleen ja aikaan saimme itsellemme hyvän olon tunteen. Kanelipuun oksista tehty vihta laitettiin ensin lämpimään veteen (ei täällä kylmää vettä olekaan) hautumaan. Ja sitten suomalaisten tosikkosauna-asiantuntijoiden mielen vastaisesti vihta laitettiin kiukaan kivien päälle ja päälle reippaasti vettä.
Kuumista kivistä nouseva höyry esti lehtien palamisen tai edes kuivumisen, päinvastoin. Se pehmensi lehdet miellyttäviksi. Vihta sai olla kivien päällä vain muutaman sekunnin. Samalla saunaan nousi uskomattoman pehmeä kanelin tuoksu. Kuin joulupuuroa olisi nuuhkinut. Asiantuntijoille tiedoksi, että täällä tämä tapa on perinnettä. Se aloitettiin jo ANNO 2004. Kanelipuun lehti on paljon kovempi kuin kotoisen koivun. Sama temppu ei oikein hyvin onnistu Suomessa, mutta teen sen kuitenkin aina asiakkaillemme hämmästykseksi juuri ennen lauteille menoa.
Koivun tuoksu on myös miellyttävä ja koko savusauna tuntuu ihan toisenlaiselta. Usein otan kaksi vihtaa. Toisen uhraan tuoksun saamiseksi, toisen vihtomiseen. Koivuvihdan kanssa pitää olla tosi tarkka, etteivät lehdet ehdi kuivua. Savusaunan ylimmät kivet eivät koskaan ole niin kuumia kuin modernin saunan, jossa tuo temppu ei sitten onnistukaan. Että pitikin suomalaisten melkein hajottaa vuosituhansien elämiskulttuurin ydin.
Kinkkua pöytään
Jouluaaton ruokailu oli "ekumeeninen". Paikallisten ruokien lisukkeena 7 kg:n kinkku. Naapurikylästä hyvissä ajoin tilattuna. Olisiko ollut liiankin hyvissä ajoin, kun vatsaa alkoi kiertää oikein tosissaan? Klo 22 sänkyyn odotteleman mitä tuleman pitää. Nykyaikaisten joulukorttien piipitys kännykkään piti hereillä vielä jonkin aikaa. Tervehdykset tuntuivat tänne mukavalta.
Jouluaattoterveisin
Pentti-Oskari
Todellista joulurauhaa
Niin kuin raumlaine sanois, et "on niin eringaltane olo" Jouluaattomme sujui samoissa merkeissä kuin viime vuonna: yhtä rauhallisesti ja yhtä huolettomana huomisesta. Mikään ei viittaa siihen, että olisi tulossa luonnonmullistuksiakaan. Niitähän tulee tänne 2000 vuoden välein. Mikäli asiantuntijoihin on luottamista. Kylämme väki toki tietää meidän joulunviettotraditiomme ja niinpä lapset ovat huudelleet jo viikkokaupalla hyvänjoulun toivotuksia. Hikkaduwan hotelleissa näkyy olevan jo turistien miellyttämiseksi tehtyä tingeltangelirekvisiittaa, mutta onneksi hyvin vähän. Me vietimme Joulun tietenkin kotonamme.
Joulusavusaunan autuutta
Muutama naapuriystävämme oli saapunut savusaunaan. Viime vuonna Baddegaman munkit kävivät vihkimässä ja siunaamassa sen. Meidän savusaunallamme on sama synttäripäivä kuin Mestarillamme. Esi-isiemme Jumala oli Kaleva, ja häntä palvottiin heittämällä kylmää vettä kiukaan kuumien kivien päälle. Me palvoimme jälleen ja aikaan saimme itsellemme hyvän olon tunteen. Kanelipuun oksista tehty vihta laitettiin ensin lämpimään veteen (ei täällä kylmää vettä olekaan) hautumaan. Ja sitten suomalaisten tosikkosauna-asiantuntijoiden mielen vastaisesti vihta laitettiin kiukaan kivien päälle ja päälle reippaasti vettä.
Kuumista kivistä nouseva höyry esti lehtien palamisen tai edes kuivumisen, päinvastoin. Se pehmensi lehdet miellyttäviksi. Vihta sai olla kivien päällä vain muutaman sekunnin. Samalla saunaan nousi uskomattoman pehmeä kanelin tuoksu. Kuin joulupuuroa olisi nuuhkinut. Asiantuntijoille tiedoksi, että täällä tämä tapa on perinnettä. Se aloitettiin jo ANNO 2004. Kanelipuun lehti on paljon kovempi kuin kotoisen koivun. Sama temppu ei oikein hyvin onnistu Suomessa, mutta teen sen kuitenkin aina asiakkaillemme hämmästykseksi juuri ennen lauteille menoa.
Koivun tuoksu on myös miellyttävä ja koko savusauna tuntuu ihan toisenlaiselta. Usein otan kaksi vihtaa. Toisen uhraan tuoksun saamiseksi, toisen vihtomiseen. Koivuvihdan kanssa pitää olla tosi tarkka, etteivät lehdet ehdi kuivua. Savusaunan ylimmät kivet eivät koskaan ole niin kuumia kuin modernin saunan, jossa tuo temppu ei sitten onnistukaan. Että pitikin suomalaisten melkein hajottaa vuosituhansien elämiskulttuurin ydin.
Kinkkua pöytään
Jouluaaton ruokailu oli "ekumeeninen". Paikallisten ruokien lisukkeena 7 kg:n kinkku. Naapurikylästä hyvissä ajoin tilattuna. Olisiko ollut liiankin hyvissä ajoin, kun vatsaa alkoi kiertää oikein tosissaan? Klo 22 sänkyyn odotteleman mitä tuleman pitää. Nykyaikaisten joulukorttien piipitys kännykkään piti hereillä vielä jonkin aikaa. Tervehdykset tuntuivat tänne mukavalta.
Jouluaattoterveisin
Pentti-Oskari
perjantai 23. joulukuuta 2005
Sri Lankan sinistä kultaa etsimässä
Naganden viidakkokylä 23.12.05
Pihapuissamme asustelee joukko hippiäistäkin pienempiä lintuja, kolibreja. Ne ovat uskomattoman kauniita ja loistavia lentäjiä. On mukava katsella niiden taiturimaisia lentonäytöspiruetteja. Ne pysyvät lennossa paikallaan, lentävät taaksepäin jne. Ei ole ihminen pystynyt kopsaamaan.
Eipä tullut Oskarista Teneriffan vesiparonia
Parikymmentä vuotta sitten autoin naantalilaista porakaivonrakentajaa pääsemään sisälle emigrantiksi Teneriffalle. Tutustuin melko perusteellisesti saaren vesivarantoon, maan alaisiin järviin ym. Porauskalusto oli jo silloin Pohjoismaisen Atlas Copcon kehittämänä moderni ja tehokas, mutta saaren pohjavesivaranto ei siitä lisäänny jos reikiä tehdään lisää. Jo silloin oli näkyvissä tulevat ongelmat. Ostin silloin yhden kaivo-osakkeen. Se maksoi 1000 vanhaa markkaa. 10 vuodessa sen arvo 50-kertaistui. Mitähän se olisi nyt? Yritin kerran vaihtaa sen rahaksi, mutta paikallinen ystäväni oli hoitanut asiat niin, ettei minun nimeäni omistajaluettelosta löytynyt. Ei tullut vesiparonia meikäläisestä.
Voimalla seitsemän miehen
Tämän saaren vesitilanne niin ikään kiinnostaa. Vesi. Elämän eliksiiri. Vettähän saarella on. 90% sähköntuotannosta on omavaraista. Vesivoimalla tuotettua. Vuoristosta valuu suuriin maanalaisiin varastojärviin vettä valtavia määriä. Vesi on saaren sinistä kultaa. Mutta jotta kaikki ei olisi liian hyvin, paikka paikoin juuri tiheimmillä alueilla vedensaanti on ongelma. Normaalisti kaivetaan lapiovoimin 10-15 m syvä maakaivo. Kaivontekijöiden kuolemat ovat tilastoissa alkupäässä. Huh.
Näin viikko sitten rantatiellä kuorma-auton, jonka päällä olivat tutut Atlas Copcon vehkeet. Kallioporakaivojen tekovälineitä näköjään on. Yksi naapureistamme teki eilen uuden kaivon. Se tehtiin paikallisittain modernisti. 7-miehen voimin kairattiin 15 cm halkaisijaltaan olevan ruuvin (kuin jääkaira) kanssa maahan reikää. 30 cm välein se otettiin ylös ja putsattiin. Kuoppaan vettä välillä pehmentämään hiesua. Lisätangoilla edettiin metri metriltä. Kolme miestä kerrallaan painoi kehollaan kairaa ja samalla sitä kierrettiin. Toiset 3 miestä huilasi ja vaihdettiin välillä. Yksi putsasi terän. Kaivosta tehtiin 70.000 rupian urakka (600 ?).
Urakkaan kuului, että jos vastaan tulee kivi tai kallio ennen kuin vesi, tehdään viereen reikä. Niin kauan, että vesi tulee. Mestari arvioi, että vesi tulee 13 metrin syvyydestä. Tällä kertaa arvio meni pieleen. Se tuli 12.5 metristä. Tehtyyn reikään upotettiin kuuden tuuman muoviputki, jossa oli viiltoja kuin salaojaputkissa. Reikään laskettiin pumppu, virta päälle ja elämän eliksiiri virtasi. Meidän talossa on kaivettu kaivo. Uskaltaisikohan riskeerata ja teettäisi oikein porakaivon? Sen vesi on taatusti puhdasta. Ei muuta kuin jossain välissä töihin tienaamaan ja puhtaan veden tavoitetta hankkimaan.
Naganden Stockmannissa maksoi tänään tarjouksessa iso Papaija 10 rupiaa (0.8 senttiä)
tuus
Pentti-Oskari
PS. Poikamme Karioskari oli Suomessa hakenut joulukuusen ja koristanut sen keskelle olohuoneen lattiaa. Olin hänen puolestaan onnellinen, sillä minulla ei ole ollut vuosikymmeniin sitä mahdollisuutta. Jonkun mielestä se roskaa kuulemma liikaa. Sen vuoksi joulukuusemme on kyttäillyt pihalla ikkunan takana. Joulukuusta täällä Sri Lankassa ei ole. Kanelipöheiköstä kävin hakemassa suuren vihdan. Huomenna on savusaunan ja vihdan päivä.
Pihapuissamme asustelee joukko hippiäistäkin pienempiä lintuja, kolibreja. Ne ovat uskomattoman kauniita ja loistavia lentäjiä. On mukava katsella niiden taiturimaisia lentonäytöspiruetteja. Ne pysyvät lennossa paikallaan, lentävät taaksepäin jne. Ei ole ihminen pystynyt kopsaamaan.
Eipä tullut Oskarista Teneriffan vesiparonia
Parikymmentä vuotta sitten autoin naantalilaista porakaivonrakentajaa pääsemään sisälle emigrantiksi Teneriffalle. Tutustuin melko perusteellisesti saaren vesivarantoon, maan alaisiin järviin ym. Porauskalusto oli jo silloin Pohjoismaisen Atlas Copcon kehittämänä moderni ja tehokas, mutta saaren pohjavesivaranto ei siitä lisäänny jos reikiä tehdään lisää. Jo silloin oli näkyvissä tulevat ongelmat. Ostin silloin yhden kaivo-osakkeen. Se maksoi 1000 vanhaa markkaa. 10 vuodessa sen arvo 50-kertaistui. Mitähän se olisi nyt? Yritin kerran vaihtaa sen rahaksi, mutta paikallinen ystäväni oli hoitanut asiat niin, ettei minun nimeäni omistajaluettelosta löytynyt. Ei tullut vesiparonia meikäläisestä.
Voimalla seitsemän miehen
Tämän saaren vesitilanne niin ikään kiinnostaa. Vesi. Elämän eliksiiri. Vettähän saarella on. 90% sähköntuotannosta on omavaraista. Vesivoimalla tuotettua. Vuoristosta valuu suuriin maanalaisiin varastojärviin vettä valtavia määriä. Vesi on saaren sinistä kultaa. Mutta jotta kaikki ei olisi liian hyvin, paikka paikoin juuri tiheimmillä alueilla vedensaanti on ongelma. Normaalisti kaivetaan lapiovoimin 10-15 m syvä maakaivo. Kaivontekijöiden kuolemat ovat tilastoissa alkupäässä. Huh.
Näin viikko sitten rantatiellä kuorma-auton, jonka päällä olivat tutut Atlas Copcon vehkeet. Kallioporakaivojen tekovälineitä näköjään on. Yksi naapureistamme teki eilen uuden kaivon. Se tehtiin paikallisittain modernisti. 7-miehen voimin kairattiin 15 cm halkaisijaltaan olevan ruuvin (kuin jääkaira) kanssa maahan reikää. 30 cm välein se otettiin ylös ja putsattiin. Kuoppaan vettä välillä pehmentämään hiesua. Lisätangoilla edettiin metri metriltä. Kolme miestä kerrallaan painoi kehollaan kairaa ja samalla sitä kierrettiin. Toiset 3 miestä huilasi ja vaihdettiin välillä. Yksi putsasi terän. Kaivosta tehtiin 70.000 rupian urakka (600 ?).
Urakkaan kuului, että jos vastaan tulee kivi tai kallio ennen kuin vesi, tehdään viereen reikä. Niin kauan, että vesi tulee. Mestari arvioi, että vesi tulee 13 metrin syvyydestä. Tällä kertaa arvio meni pieleen. Se tuli 12.5 metristä. Tehtyyn reikään upotettiin kuuden tuuman muoviputki, jossa oli viiltoja kuin salaojaputkissa. Reikään laskettiin pumppu, virta päälle ja elämän eliksiiri virtasi. Meidän talossa on kaivettu kaivo. Uskaltaisikohan riskeerata ja teettäisi oikein porakaivon? Sen vesi on taatusti puhdasta. Ei muuta kuin jossain välissä töihin tienaamaan ja puhtaan veden tavoitetta hankkimaan.
Naganden Stockmannissa maksoi tänään tarjouksessa iso Papaija 10 rupiaa (0.8 senttiä)
tuus
Pentti-Oskari
PS. Poikamme Karioskari oli Suomessa hakenut joulukuusen ja koristanut sen keskelle olohuoneen lattiaa. Olin hänen puolestaan onnellinen, sillä minulla ei ole ollut vuosikymmeniin sitä mahdollisuutta. Jonkun mielestä se roskaa kuulemma liikaa. Sen vuoksi joulukuusemme on kyttäillyt pihalla ikkunan takana. Joulukuusta täällä Sri Lankassa ei ole. Kanelipöheiköstä kävin hakemassa suuren vihdan. Huomenna on savusaunan ja vihdan päivä.
torstai 22. joulukuuta 2005
Oppisinpa taidon ajatella toisella tavalla
Naganden viidakkokylä 22.12.05 aamulla
Mitä ne muumaalaiset meistä ajattelee? Miten ne arvostaa meidän perinteitä? Miten ne viettää Joulua? Tuttua?
Sri Lankassa buddhalaisuus ja sen mukanaan tuoma kulttuuri on vallitseva. Kristittyjä on yllättävän paljon, muutaman prosentin verran. 20 miljoonasta se on aika paljon. Kristittyjen suuri juhla täällä näkyy aika vähän. Eilen kun ajoimme Colomboon päin, oikein hätkähdimme kun keskellä kylää oli joulukuusimyynti torilla. Ehkä alue oli kristittyjen aluetta? Tuntemamme paikalliset kristilliset esim. Hikkaduwassa viettävät Joulua hyvin näkymättömästi. Jouluyön messu kirkossa jne. Kaikki tingeltangeli puuttuu. Olisiko tämä meille kristinuskoisille jonkinlainen vinkki aidommasta Joulun vietosta? Minä ainakin koen tämänlaatuisen Joulun helpottavana.
Myös toisten juhlat ovat tärkeitä
Mutta sitten realismiin: Viime päivien aikana lähes jokainen kyläläinen on käynyt tuomassa toinen toistaan upeampia kultakirjailtuja joulukorttitervehdyksiä, he kun tietävät, että me vietämme Joulua.Osaavat ne olla huomioonottavia. Kortit on oikein amerikkalaisen prameilevia ja maksavat paikallisille kohtuuttomasti. Mutta he haluavat myötätuntoisesti elää mukana suuren juhlamme kera.
Onhan se helluista ja hyvää mieltä tuottavaa. Meillä oli tsunamin jälkeen mahdollisuus viettää heidän suurta juhlaansa Uutta Vuotta huhtikuussa. Ja halusimme tosissaan saattaa heille hyvän mielen heidän traditionsa mukaisesti. Tärkeintä heille on - olkoonpa kysymyksessä vaikka kuinka köyhä perhe - saada uusi vaate.
Uskon, että täällä tämän Joulun vietto tulee oleman ainutkertainen, sillä samaan aikaan on tsunamin vuosipäivä. Tiedämme, että Tapaninpäivänä on tsunamilasten konsertti koululla. Kuulimme, että tsunamihetkellä klo 08.30-9.00 junaturma-alueella pidetään muistojuhla. Aivan kuin tammikuun lopussa, 1 kk tsunamin jälkeen. Tilaisuus, josta löysimme orvon Razikan ja hänen siskonsa.
Syy pukeutua parhaimpiinsa
Tänään ajelin mopolla ympäriinsä ja havahduin lasten lauluun hiekkarannan tuntumassa. Mopo parkkiin ja paikalle. Menossa oli paikallisten hyväntekeväisyysjärjestöjen yhteinen suuri tilaisuus Hikkaduwan hiekkarannalla - pahimmalla tuhoalueella. Paikalla oli arviolta 2000 paikallista.
Vuosituhantisen murhetapahtuman vuosipäivää edeltävinä päivinä kansa kokoontuu kylän uimarannalle pukeutuneena parhaimpiinsa. Myyntikojuja, joissa ei rihkamasta tietoakaan. Lasten tsunamiaiheisia piirrosnäyttelyitä, suuria tauluja, joissa kerrottiin tsunamin jälkeisen ajan konkreettisista avun onnistumisista. Teatteriesityksiä. Lasten tansseja. Laulua ja musiikkia. Ihmiset olivat iloisia. Ja korostan vieläkin - pukeutuneina parhaimpiinsa. Ei mustaa meikäläisittäin. Ei valkoista heikäläisittäin. Vaan maailman kauneimmat värit vaatteissaan. Kuin Luojaa väreistä kiittäen.
Tilaisuus oli meikäläiselle hämmentävä, koska olin virittäytynyt suureen surujuhlaan. Tämä oli taas esimerkki siitä, että ymmärretään miten tsunamin jälkeen on saatu paljon hyvää aikaan. Surujuhla tulee omalla ajallaan. Mutta elämä jatkuu. Tällaisen ajattelutavan haluaisin oppia. Juuri kun luulen oppineeni sen, kotiin tullessani se häipyy samassa ajassa kuin rusketus.
Toivon että oheisista kuvista pystytte vastaanottamaan tunnelman, joka vallitsi "surujuhlassa".
On tämä elämä merkillistä.
Pentti-Oskari
Mitä ne muumaalaiset meistä ajattelee? Miten ne arvostaa meidän perinteitä? Miten ne viettää Joulua? Tuttua?
Sri Lankassa buddhalaisuus ja sen mukanaan tuoma kulttuuri on vallitseva. Kristittyjä on yllättävän paljon, muutaman prosentin verran. 20 miljoonasta se on aika paljon. Kristittyjen suuri juhla täällä näkyy aika vähän. Eilen kun ajoimme Colomboon päin, oikein hätkähdimme kun keskellä kylää oli joulukuusimyynti torilla. Ehkä alue oli kristittyjen aluetta? Tuntemamme paikalliset kristilliset esim. Hikkaduwassa viettävät Joulua hyvin näkymättömästi. Jouluyön messu kirkossa jne. Kaikki tingeltangeli puuttuu. Olisiko tämä meille kristinuskoisille jonkinlainen vinkki aidommasta Joulun vietosta? Minä ainakin koen tämänlaatuisen Joulun helpottavana.
Myös toisten juhlat ovat tärkeitä
Mutta sitten realismiin: Viime päivien aikana lähes jokainen kyläläinen on käynyt tuomassa toinen toistaan upeampia kultakirjailtuja joulukorttitervehdyksiä, he kun tietävät, että me vietämme Joulua.Osaavat ne olla huomioonottavia. Kortit on oikein amerikkalaisen prameilevia ja maksavat paikallisille kohtuuttomasti. Mutta he haluavat myötätuntoisesti elää mukana suuren juhlamme kera.
Onhan se helluista ja hyvää mieltä tuottavaa. Meillä oli tsunamin jälkeen mahdollisuus viettää heidän suurta juhlaansa Uutta Vuotta huhtikuussa. Ja halusimme tosissaan saattaa heille hyvän mielen heidän traditionsa mukaisesti. Tärkeintä heille on - olkoonpa kysymyksessä vaikka kuinka köyhä perhe - saada uusi vaate.
Uskon, että täällä tämän Joulun vietto tulee oleman ainutkertainen, sillä samaan aikaan on tsunamin vuosipäivä. Tiedämme, että Tapaninpäivänä on tsunamilasten konsertti koululla. Kuulimme, että tsunamihetkellä klo 08.30-9.00 junaturma-alueella pidetään muistojuhla. Aivan kuin tammikuun lopussa, 1 kk tsunamin jälkeen. Tilaisuus, josta löysimme orvon Razikan ja hänen siskonsa.
Syy pukeutua parhaimpiinsa
Tänään ajelin mopolla ympäriinsä ja havahduin lasten lauluun hiekkarannan tuntumassa. Mopo parkkiin ja paikalle. Menossa oli paikallisten hyväntekeväisyysjärjestöjen yhteinen suuri tilaisuus Hikkaduwan hiekkarannalla - pahimmalla tuhoalueella. Paikalla oli arviolta 2000 paikallista.
Vuosituhantisen murhetapahtuman vuosipäivää edeltävinä päivinä kansa kokoontuu kylän uimarannalle pukeutuneena parhaimpiinsa. Myyntikojuja, joissa ei rihkamasta tietoakaan. Lasten tsunamiaiheisia piirrosnäyttelyitä, suuria tauluja, joissa kerrottiin tsunamin jälkeisen ajan konkreettisista avun onnistumisista. Teatteriesityksiä. Lasten tansseja. Laulua ja musiikkia. Ihmiset olivat iloisia. Ja korostan vieläkin - pukeutuneina parhaimpiinsa. Ei mustaa meikäläisittäin. Ei valkoista heikäläisittäin. Vaan maailman kauneimmat värit vaatteissaan. Kuin Luojaa väreistä kiittäen.
Tilaisuus oli meikäläiselle hämmentävä, koska olin virittäytynyt suureen surujuhlaan. Tämä oli taas esimerkki siitä, että ymmärretään miten tsunamin jälkeen on saatu paljon hyvää aikaan. Surujuhla tulee omalla ajallaan. Mutta elämä jatkuu. Tällaisen ajattelutavan haluaisin oppia. Juuri kun luulen oppineeni sen, kotiin tullessani se häipyy samassa ajassa kuin rusketus.
Toivon että oheisista kuvista pystytte vastaanottamaan tunnelman, joka vallitsi "surujuhlassa".
On tämä elämä merkillistä.
Pentti-Oskari
keskiviikko 21. joulukuuta 2005
Tarzan ja talkootyö
Naganden viidakkokylä 21.12.05 aamulla
Kun Tarzan kaikki Janet lumosi
Heräsin kauheaan mekkalaan. Marja juoksi terassilla edes takaisin kuin heikkopäinen. Herätys oli salamannopea. Pomppasin kalsareissani ulos havaitsemaan vaimon ylireagoinnin kohteen. Aidan takana kasvaa valtava Jakkipuu. Lehvustot nousevat ainakin 20 m korkeuteen. Ylälatvustossa liikkui joku suuri eläin. Olin jo varma, että heimosukulaisemme, naapuripöheikön apinauroshan se sieltä rouvaamme liehittelee. Marja löysi vihdoin kameraansa filmin ja minä availin okulaarejani hieromalla rähmeitä silmistäni tiirailuasentoon.
Kun zuumi tavoitti kohteen, se paljastui naapurin nuorukaiseksi, joka oli hakemassa meidän Marjalle Jakfruittia. Jakkipuun hedelmää. Naapurin tytöt olivat luvanneet tätä paikallista herkkua meille valmistettuna aidolla tavalla. Poika käytti hedelmänhakumatkaansa samalla hyväkseen esittelemällä tasapainotaitoaan. Alhaalta katsottuna minua huippasi. Kaveri seisoi kädet levällään oksan päällä 15 korkeudessa eikä pitänyt mistään kiinni. Tytöt huokailivat ihastuksissaan ja vaimo parkaisi tutun Janemaisen huutonsa: " Oskariiiii...! )
Poika sai vauhtia näytökseensä ja rynkytti oksaa oikein tosissaan. Kädet levällään tasapainoa säädellen kuin Moskovan Sirkuksen parhaat pioneerikoulun sirkusoppilaat. Hetken päästä hän hyppäsi alapuolella olevalle isommalle oksalle. Kumpikohan on sukua toiselleen enemmän, naapuripöheikön simpanssit, vai me?
Näytös loppui loisteliaasti pojan liukuessa taittuvan pitkän oksan varassa turvallisesti maahan.
Voi sitä tyttöjen ihailua ja pojan onnistumisen hymyä. Ja meidänkin rouvan silmät säihkyi kuin Naantalin eloöinen Venus planeetta. Mokomakin nuori hujoppi.
Totisella naamalla herkuttelua
Naapurin rouva kantoi jakkihedelmän ( kooltaan noin 30x40cm ja painoltaan 7-8 kg) pihalleen ja alkoi työstää. Käsin revittiin kuori ensin pois. Sitten säikeinä hedelmäliha, joka paloiteltiin sokeripalan kokoisiksi. Suuressa kattilassa öljy kypsensi herkun..
Vaimolla on kuvia. Minä vetäydyin huoneeseeni kirjoittelemaan päiväkirjaa hiukan loukkaantuneena kun herättivät mokoman sirkustempun takia melkein keskellä yötä. Kellohan oli vasta 9. Ja olin ajatellut herätä kerrankin itsekseen. (elämisen tason huikea saavutus) Vaimoa hymyilytti. Kutsui hetken päästä terassille syömään. Maistuihan se jonkin verran, vaikka olikin tosi hyvää.
Tämä meidän viidakon Jane kertoi Jakkihedelmän olevan valtavan terveellistä. Taitaa olla niitä viidakkolaisten juttuja. Minä menin kaapille ja haukkasin palan Naantalin Aurinkoisen revittyä kuivaa leipää ja runttasin päälle puolikkaan kananakkia. Vaimo sanoo, ettei punaista lihaa saa syödä. Tottelen häntä joskus.
Kadotettu elämys ? vain muutaman gramman tähden
Marja kävi Anandan kanssa eilen (heräsi jo puoli kuudelta) parin tunnin automatkan päässä sisämaassa pienen ja köyhän kylän temppelikoululla vuosijuhlassa. Banagalan nuori apurimunkki, ystävämme, oli kotoisin tästä kylästä. Hän esitti toivomuksen, että me voisimme lahjoittaa kylän koululaisille 25 koulureppua. Tässä nyt ryhmäkummihankkeen yksi pieni avustuskohde. Marja ja Ananda siis lähtivät. Minä - myönnän suoraan - en jaksanut lähteä. Pitkä matka, kuuma päivä ja tuntien istuminen auringossa. Perustelin itselleni korkeata verenpainetta ja muutaman sadan gramman ylipainoa.
Olipa typerä temppu. Juhlakentälle oli pystytetty suuri taulu Suomen lippuineen. Wellcome Marja and Oskari. Niin kuin täällä on tapana. Missä big Oskari on? kyselivät kyläläiset. Pikkumunkki oli kertonut varmasti jotain liioiteltua kuvailua koostani. Ohjelma oli ollut kuulema aivan ihastuttava. Liikuttava. Ja minua hävettää. En enää laista yhdestäkään lasten järjestämästä juhlatilaisuudesta.
Reput oikeaan kohteeseen
Kylä on sama kylä, joka 4 vuotta sitten suurten tulvien aikana hautautui osin 10 metrin vedennousun alle. Ananda ja Coolman ottivat silloin veneemme pikkukuorma-auton lavalle ja lähtivät pelastamaan ihmisiä. Ruumiit kuulemma kelluivat heitä vastaan joen tyrskyissä. Tuhansia hukkui. Tämä kylä menetti lähes kaikki asumuksensa. Se on äärimmäisen köyhä eikä sitä kohtaa mitkään tsunamiavustukset. Koulureput menivät oikeaan osoitteeseen. Uskokaa meitä.
Lotus Hill etenee
Illalla saapui uusi arkkitehti insinöörinsä kanssa talollemme. Olimme edellisenä päivänä käyneet Lotus Hill tontillamme. Entinen suunnitelma oli liian kallis ja saimme uuden suunnittelijan. Suunnitelma näyttää tosi hienolta ja asialliselta. Annoimme luvan jatkaa. Hän hinnoitteli koko 615 m2 vammaisten asunto-, koulu- ja terapiakeskuksen suunnittelupaketin hinnaksi 65.000 rupiaa. Noin 500 ?. Suomessa sillä hinnalla saa vessan kaakelien alustavan sijoitussuunnitelman. Paketti sisältää myös CD:lle siirrettynä kolmiulotteiset kuvat rakennuksesta. Hän lupasi paketin 10 pv sisällä. Kuriirilla lähetän sen Kirsti Paloselle PSV ry:lle ja sitä kautta mm. Ulkoministeriölle hyväksyttäväksi.
Vielä on neuvoteltava ja sovittava monta asiaa. Kirsti tulee tänne helmikuussa ja silloin pääsemme sopimaan paikallisten järjestöjen kanssa yhteistyöstä tarkemmin. Valmistelemme Kirstille tapaamiset etukäteen. Alueen viranomaiset ovat jo vahvasti sitoutuneet hankkeeseemme. Jos kaikki loksahtaa, ehkä jo keväällä saamme käynnistettyä rakennusprojektin. Se vain huolestuttaa, että rakennuskustannukset tsunamin jälkeen ovat nousseet ja nousevat edelleen. Omarahoitusosuutemme tulee olemaan hyvin merkityksellinen ja ryhmäkummeja tarvitaan. Samalla mukaan tulleille kummeille taas niin paljon kiitoksia, että varmaan riittää. On ihmeen hyvä olla tässä hankkeessa.
Talkootyötä kaikki tyynni
Sain sähköpostin. Eräs kummiksi aikova halusi tietää meidän kuluprosenttimme. Kuinka monta prosenttia hallintomme kuluttaa tässä hankkeessa? Vastaus on selkeä: Tähän asti ei prosenttiakaan. Ei penniä, ei senttiäkään. Olemme maksaneet kaikki kulumme itse. Matkat, oleskelut, tuk-tuk kulut, tulkit, tuliaiset, puhelut, faxit jne jne. Kummitililtä ei ole maksettu vielä mitään. Rahat on kaikki Suomessa PSV ry:n tilillä. Vesitankkiprojektista jäi ylimääräistä n. 50.000? ja rahat on siellä.
Täällä ollessamme olemme ostaneet 25 koulureppua ja leluja pikkulasten lastenkotiin . Tilauksessa on 3-4 lastenkodin lapsille koulukengät. Ja Joulun jälkeen pääsemme palkkaamaan hoitajia ja opettajia orpokoteihin. Sekä tekemän remontteja. Maksamme omistamme kaikki hankinnat ja otamme kuitit visusti talteen. Munkkien hyväntekeväisyysjärjestön Banagala hyväksyy ne ja liittää kirjanpitoonsa kopiot. Alkuperäiset lähetetään PSV ry:lle, joka siirtää kuittia vastaavat summat munkkien tilille.
Pienen paketin salaisuus
Näin olemme toimineet tähän asti ja pyrkineet kaikessa avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen. Käytännön kulumme ovat melkoiset, mutta olemme ymmärtäneet asiat niin, että se on myös meidän osuutemme hankkeesta - työajan lisäksi. On paljon huonompiakin paikkoja, mihin olemme elämämme aikana rahaamme laittaneet. Myös PSV ry:n ja Positiivareiden ihmiset sekä monet muut tekee tätä täysin talkootyönä. Siksi on tärkeää, että hankkeemme kokonaisuudessaan pysyy pienimuotoisena. Suurempaa emme hallitse ja sitten tulevat kuvaan ne kulut. Myös avun perillemenon henkilökohtainen kontrolli on hankkeemme perusta. Tiedämme, että kummiystävämme laittavat tälle asialle painoa. Ruohonjuuritasolla toimien emme kurota liian korkealle. Pysymme pystyssä siellä. Luulen, että näin on hyvä?
Kertokaa kummit oma mielipiteenne oskari@herrankukkaro.fi
Älkää loukkaantuko ellen jaksa kaikkiin vastata. Lupaan, että luen kaikki. Täällä vaan tämän kännykkäkommunikaattorin kapsiteetti on kovilla ja linjat hitaita. Olen itse samanlainen.
Kaikille onnellisen Joulun odotusta
tuus
Marja ja Pentti-Oskari
PS. Seuraa päiväkirjaa - tsunamin vuosipäivä lähestyy
Kun Tarzan kaikki Janet lumosi
Heräsin kauheaan mekkalaan. Marja juoksi terassilla edes takaisin kuin heikkopäinen. Herätys oli salamannopea. Pomppasin kalsareissani ulos havaitsemaan vaimon ylireagoinnin kohteen. Aidan takana kasvaa valtava Jakkipuu. Lehvustot nousevat ainakin 20 m korkeuteen. Ylälatvustossa liikkui joku suuri eläin. Olin jo varma, että heimosukulaisemme, naapuripöheikön apinauroshan se sieltä rouvaamme liehittelee. Marja löysi vihdoin kameraansa filmin ja minä availin okulaarejani hieromalla rähmeitä silmistäni tiirailuasentoon.
Kun zuumi tavoitti kohteen, se paljastui naapurin nuorukaiseksi, joka oli hakemassa meidän Marjalle Jakfruittia. Jakkipuun hedelmää. Naapurin tytöt olivat luvanneet tätä paikallista herkkua meille valmistettuna aidolla tavalla. Poika käytti hedelmänhakumatkaansa samalla hyväkseen esittelemällä tasapainotaitoaan. Alhaalta katsottuna minua huippasi. Kaveri seisoi kädet levällään oksan päällä 15 korkeudessa eikä pitänyt mistään kiinni. Tytöt huokailivat ihastuksissaan ja vaimo parkaisi tutun Janemaisen huutonsa: " Oskariiiii...! )
Poika sai vauhtia näytökseensä ja rynkytti oksaa oikein tosissaan. Kädet levällään tasapainoa säädellen kuin Moskovan Sirkuksen parhaat pioneerikoulun sirkusoppilaat. Hetken päästä hän hyppäsi alapuolella olevalle isommalle oksalle. Kumpikohan on sukua toiselleen enemmän, naapuripöheikön simpanssit, vai me?
Näytös loppui loisteliaasti pojan liukuessa taittuvan pitkän oksan varassa turvallisesti maahan.
Voi sitä tyttöjen ihailua ja pojan onnistumisen hymyä. Ja meidänkin rouvan silmät säihkyi kuin Naantalin eloöinen Venus planeetta. Mokomakin nuori hujoppi.
Totisella naamalla herkuttelua
Naapurin rouva kantoi jakkihedelmän ( kooltaan noin 30x40cm ja painoltaan 7-8 kg) pihalleen ja alkoi työstää. Käsin revittiin kuori ensin pois. Sitten säikeinä hedelmäliha, joka paloiteltiin sokeripalan kokoisiksi. Suuressa kattilassa öljy kypsensi herkun..
Vaimolla on kuvia. Minä vetäydyin huoneeseeni kirjoittelemaan päiväkirjaa hiukan loukkaantuneena kun herättivät mokoman sirkustempun takia melkein keskellä yötä. Kellohan oli vasta 9. Ja olin ajatellut herätä kerrankin itsekseen. (elämisen tason huikea saavutus) Vaimoa hymyilytti. Kutsui hetken päästä terassille syömään. Maistuihan se jonkin verran, vaikka olikin tosi hyvää.
Tämä meidän viidakon Jane kertoi Jakkihedelmän olevan valtavan terveellistä. Taitaa olla niitä viidakkolaisten juttuja. Minä menin kaapille ja haukkasin palan Naantalin Aurinkoisen revittyä kuivaa leipää ja runttasin päälle puolikkaan kananakkia. Vaimo sanoo, ettei punaista lihaa saa syödä. Tottelen häntä joskus.
Kadotettu elämys ? vain muutaman gramman tähden
Marja kävi Anandan kanssa eilen (heräsi jo puoli kuudelta) parin tunnin automatkan päässä sisämaassa pienen ja köyhän kylän temppelikoululla vuosijuhlassa. Banagalan nuori apurimunkki, ystävämme, oli kotoisin tästä kylästä. Hän esitti toivomuksen, että me voisimme lahjoittaa kylän koululaisille 25 koulureppua. Tässä nyt ryhmäkummihankkeen yksi pieni avustuskohde. Marja ja Ananda siis lähtivät. Minä - myönnän suoraan - en jaksanut lähteä. Pitkä matka, kuuma päivä ja tuntien istuminen auringossa. Perustelin itselleni korkeata verenpainetta ja muutaman sadan gramman ylipainoa.
Olipa typerä temppu. Juhlakentälle oli pystytetty suuri taulu Suomen lippuineen. Wellcome Marja and Oskari. Niin kuin täällä on tapana. Missä big Oskari on? kyselivät kyläläiset. Pikkumunkki oli kertonut varmasti jotain liioiteltua kuvailua koostani. Ohjelma oli ollut kuulema aivan ihastuttava. Liikuttava. Ja minua hävettää. En enää laista yhdestäkään lasten järjestämästä juhlatilaisuudesta.
Reput oikeaan kohteeseen
Kylä on sama kylä, joka 4 vuotta sitten suurten tulvien aikana hautautui osin 10 metrin vedennousun alle. Ananda ja Coolman ottivat silloin veneemme pikkukuorma-auton lavalle ja lähtivät pelastamaan ihmisiä. Ruumiit kuulemma kelluivat heitä vastaan joen tyrskyissä. Tuhansia hukkui. Tämä kylä menetti lähes kaikki asumuksensa. Se on äärimmäisen köyhä eikä sitä kohtaa mitkään tsunamiavustukset. Koulureput menivät oikeaan osoitteeseen. Uskokaa meitä.
Lotus Hill etenee
Illalla saapui uusi arkkitehti insinöörinsä kanssa talollemme. Olimme edellisenä päivänä käyneet Lotus Hill tontillamme. Entinen suunnitelma oli liian kallis ja saimme uuden suunnittelijan. Suunnitelma näyttää tosi hienolta ja asialliselta. Annoimme luvan jatkaa. Hän hinnoitteli koko 615 m2 vammaisten asunto-, koulu- ja terapiakeskuksen suunnittelupaketin hinnaksi 65.000 rupiaa. Noin 500 ?. Suomessa sillä hinnalla saa vessan kaakelien alustavan sijoitussuunnitelman. Paketti sisältää myös CD:lle siirrettynä kolmiulotteiset kuvat rakennuksesta. Hän lupasi paketin 10 pv sisällä. Kuriirilla lähetän sen Kirsti Paloselle PSV ry:lle ja sitä kautta mm. Ulkoministeriölle hyväksyttäväksi.
Vielä on neuvoteltava ja sovittava monta asiaa. Kirsti tulee tänne helmikuussa ja silloin pääsemme sopimaan paikallisten järjestöjen kanssa yhteistyöstä tarkemmin. Valmistelemme Kirstille tapaamiset etukäteen. Alueen viranomaiset ovat jo vahvasti sitoutuneet hankkeeseemme. Jos kaikki loksahtaa, ehkä jo keväällä saamme käynnistettyä rakennusprojektin. Se vain huolestuttaa, että rakennuskustannukset tsunamin jälkeen ovat nousseet ja nousevat edelleen. Omarahoitusosuutemme tulee olemaan hyvin merkityksellinen ja ryhmäkummeja tarvitaan. Samalla mukaan tulleille kummeille taas niin paljon kiitoksia, että varmaan riittää. On ihmeen hyvä olla tässä hankkeessa.
Talkootyötä kaikki tyynni
Sain sähköpostin. Eräs kummiksi aikova halusi tietää meidän kuluprosenttimme. Kuinka monta prosenttia hallintomme kuluttaa tässä hankkeessa? Vastaus on selkeä: Tähän asti ei prosenttiakaan. Ei penniä, ei senttiäkään. Olemme maksaneet kaikki kulumme itse. Matkat, oleskelut, tuk-tuk kulut, tulkit, tuliaiset, puhelut, faxit jne jne. Kummitililtä ei ole maksettu vielä mitään. Rahat on kaikki Suomessa PSV ry:n tilillä. Vesitankkiprojektista jäi ylimääräistä n. 50.000? ja rahat on siellä.
Täällä ollessamme olemme ostaneet 25 koulureppua ja leluja pikkulasten lastenkotiin . Tilauksessa on 3-4 lastenkodin lapsille koulukengät. Ja Joulun jälkeen pääsemme palkkaamaan hoitajia ja opettajia orpokoteihin. Sekä tekemän remontteja. Maksamme omistamme kaikki hankinnat ja otamme kuitit visusti talteen. Munkkien hyväntekeväisyysjärjestön Banagala hyväksyy ne ja liittää kirjanpitoonsa kopiot. Alkuperäiset lähetetään PSV ry:lle, joka siirtää kuittia vastaavat summat munkkien tilille.
Pienen paketin salaisuus
Näin olemme toimineet tähän asti ja pyrkineet kaikessa avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen. Käytännön kulumme ovat melkoiset, mutta olemme ymmärtäneet asiat niin, että se on myös meidän osuutemme hankkeesta - työajan lisäksi. On paljon huonompiakin paikkoja, mihin olemme elämämme aikana rahaamme laittaneet. Myös PSV ry:n ja Positiivareiden ihmiset sekä monet muut tekee tätä täysin talkootyönä. Siksi on tärkeää, että hankkeemme kokonaisuudessaan pysyy pienimuotoisena. Suurempaa emme hallitse ja sitten tulevat kuvaan ne kulut. Myös avun perillemenon henkilökohtainen kontrolli on hankkeemme perusta. Tiedämme, että kummiystävämme laittavat tälle asialle painoa. Ruohonjuuritasolla toimien emme kurota liian korkealle. Pysymme pystyssä siellä. Luulen, että näin on hyvä?
Kertokaa kummit oma mielipiteenne oskari@herrankukkaro.fi
Älkää loukkaantuko ellen jaksa kaikkiin vastata. Lupaan, että luen kaikki. Täällä vaan tämän kännykkäkommunikaattorin kapsiteetti on kovilla ja linjat hitaita. Olen itse samanlainen.
Kaikille onnellisen Joulun odotusta
tuus
Marja ja Pentti-Oskari
PS. Seuraa päiväkirjaa - tsunamin vuosipäivä lähestyy
tiistai 20. joulukuuta 2005
Tähän astisen elämäni paras päivä
Nagande 20.12.05
On se ihan inflatoorista, että päivä päivän jälkeen pitää taas todeta, että elämäni paras päivä. Miten se elämä voi näin huipentua?
Oli yö. En saanut nukutuksi. Vahtikoira Buladkin haukkui väärää puuta. Muutoin viidakko oli ärsyttävän hiljainen.
Olin aika alamaissa. Eräs ystävistäni oli antanut ymmärtää, että olen tehnyt Lotus Hill projektin varainhankinnassa ja siihen liittyvässä informaatiossa kaiken väärin. Päiväkirjan tekstitkin ovat kuulemma naiiveja ja täynnä itsekkyyttä. Valtio ei anna rahaa hankkeellemme (väliaikatiedot tavallisesti luotettavalta taholta) Omarahoitusosuuden lisäksi on koottava myös muu rahoitus. Koossa on 50.000? ja tarve on yli nelinkertainen.
Suomalaisia kapuloita rattaisiin
Kaksi suomalaisnaista oli asettautunut Hikkaduwalaiseen hotelliin. He tunsivat osan ystävistämme, Baddegaman munkeista. Heidän kauttaan levisi tieto, että olemme huijareita. Olemme koonneet omaan pussiimme miljoonia. Minulla oli tilannearvion paikka. Munkit olivat hämillään. Totta kai. En tuntenut näitä suomalaisia naisia eivätkä he meitä. Silti heidän käytössään oli tieto, jonka perusteella he katsoivat aiheelliseksi levittää "oikeata tietoa". Osaattehan kuvitella tilanteen? Jollette osaa, yrittäkää edes.
Otimme munkki Banagalan tiukkaan puhutteluun. Tai oikeammin Marja sen teki. Hän on positiivisesti vielä yksioikoisempi kuin minä. Pohjalainen. Marja ilmoitti ykskantaan Banagalalle, että me emme tule koulun vihkiäisiin jos arvon rouvat istuvat kutsuttuina siellä. Ja piste. Banagala luonnollisesti hätääntyi. Ei ollut hetkenkään epäilystä siitä ketkä tulevat tilaisuuteen.
Järjen ääni voitti
Koetin selvittää, ettei meille ole hörttäsen merkitystä istua helteessä jonkun betonirakennuksen vihkiäisissä. Pahoilla mielin. Mutta tilaisuuteen kutsutuilla on. Lapset ovat lähes vuoden harjoittaneet ohjelmaa ja äidit neuloneet vaatteita. Ette voi tehdä sitä. Emmekä tehneetkään. Luojalle kiitos, että viisauden häivähdys saavutti edes hetkeksi meidät. Tilaisuus oli upea. Viisi ja puoli tuntia. En ikinä unohda sitä.
Yksinäinen hetki
Yö oli murheen oloinen. Mietin ja mietin. Mutta mitä enemmän mietin, sitä enemmän varmistui koko projektin aikainen punainen lanka. Tässä jutussa on mukana satoja ihmisiä. Vapaaehtoisia. Monet vähäisine rahoineen. Olen luvannut ja luvannut. Jos nyt heitän pyyhkeen kehään, en selviä tästä koskaan. Voisinko palkata tähän projektiin ammattilaisen? En. Hänen palkkansa kuluineen vuodessa olisivat yhtä paljon kuin koossa oleva siemenraha. En minäkään ikuisesti voi työaikaani uhrata tähän vapaaehtoisprojektiin, joka rasittaa yritykseni taloutta jo huolestuttavasti. Tuli toistuvasti "vesi glaseihin". Minulla oli tiukka henkinen paikka. En anna periksi. En voi. Harvoin olen ollut niin yksin elämässäni.
Nukuin aamuyönä hetken kostein silmin. Kun Ceylonin keskisaaren kukkuloiden takaa nousi auringon ensimmäiset hämärän tukahduttavat säteet, nousin brutaalisti ja avasin kommunikaattorini.
Silmät kosteina ONNESTA
Viimeinen saapunut viesti oli Kirsti Paloselta. Psykologien Sosisaalinen Vastuu ry:n todelliselta puuhanaiselta. "Herra Jumala" olivat tekstiviestin avaussanat. Jähmetyin. Ne ovat antaneet meille pyytämämme rahat! Ulkoministeriö. Hankehakemuksemme mukaisesti Lotus Hill hankkeellemme 218.000 euroa. "En itkultani saa aikaiseksi enempää kertoa, viestitti Kirsti-kulta"
Nousin sängystäni, Suomessa kello oli n. 2 yöllä ja Kirsti oli kaiketi mennyt juuri nukkumaan. En häirinnyt vielä häntä. Myönnän, että minulla oli vaikeaa. En saanut sanotuksi vaimolleni mitään. Vein kommunikaattorini tekstin hänelle luettavaksi ja itkin. Hän syystäkin pelästyi, että lapsillemme on jotain sattunut. Sitten hän hädissään kysyi, että itkenkö ilosta vai surusta? Hänkin oli peljästyksessään niin hämmentynyt, ettei osannut muuta kysyä. "Onnesta", vastasin. Sain senkin vaivoin sanotuksi.
Minulla on oikeutus kertoa (en sitä häpeä), että tunne oli niin voimakas, etten moneen tuntiin pystynyt kuin istumaan lamaantuneena. Muistin yön suuret tuskat ja surut. Pettymykset ja uskon puutteen siemenet. Ja sitten tekstiviesti Kirstiltä. Ajattelin ja sanoinkin ja lähetin läheisillenikin tekstiviestin, että on se Taivaan Pappa olemassa.
Pentti-Oskari
On se ihan inflatoorista, että päivä päivän jälkeen pitää taas todeta, että elämäni paras päivä. Miten se elämä voi näin huipentua?
Oli yö. En saanut nukutuksi. Vahtikoira Buladkin haukkui väärää puuta. Muutoin viidakko oli ärsyttävän hiljainen.
Olin aika alamaissa. Eräs ystävistäni oli antanut ymmärtää, että olen tehnyt Lotus Hill projektin varainhankinnassa ja siihen liittyvässä informaatiossa kaiken väärin. Päiväkirjan tekstitkin ovat kuulemma naiiveja ja täynnä itsekkyyttä. Valtio ei anna rahaa hankkeellemme (väliaikatiedot tavallisesti luotettavalta taholta) Omarahoitusosuuden lisäksi on koottava myös muu rahoitus. Koossa on 50.000? ja tarve on yli nelinkertainen.
Suomalaisia kapuloita rattaisiin
Kaksi suomalaisnaista oli asettautunut Hikkaduwalaiseen hotelliin. He tunsivat osan ystävistämme, Baddegaman munkeista. Heidän kauttaan levisi tieto, että olemme huijareita. Olemme koonneet omaan pussiimme miljoonia. Minulla oli tilannearvion paikka. Munkit olivat hämillään. Totta kai. En tuntenut näitä suomalaisia naisia eivätkä he meitä. Silti heidän käytössään oli tieto, jonka perusteella he katsoivat aiheelliseksi levittää "oikeata tietoa". Osaattehan kuvitella tilanteen? Jollette osaa, yrittäkää edes.
Otimme munkki Banagalan tiukkaan puhutteluun. Tai oikeammin Marja sen teki. Hän on positiivisesti vielä yksioikoisempi kuin minä. Pohjalainen. Marja ilmoitti ykskantaan Banagalalle, että me emme tule koulun vihkiäisiin jos arvon rouvat istuvat kutsuttuina siellä. Ja piste. Banagala luonnollisesti hätääntyi. Ei ollut hetkenkään epäilystä siitä ketkä tulevat tilaisuuteen.
Järjen ääni voitti
Koetin selvittää, ettei meille ole hörttäsen merkitystä istua helteessä jonkun betonirakennuksen vihkiäisissä. Pahoilla mielin. Mutta tilaisuuteen kutsutuilla on. Lapset ovat lähes vuoden harjoittaneet ohjelmaa ja äidit neuloneet vaatteita. Ette voi tehdä sitä. Emmekä tehneetkään. Luojalle kiitos, että viisauden häivähdys saavutti edes hetkeksi meidät. Tilaisuus oli upea. Viisi ja puoli tuntia. En ikinä unohda sitä.
Yksinäinen hetki
Yö oli murheen oloinen. Mietin ja mietin. Mutta mitä enemmän mietin, sitä enemmän varmistui koko projektin aikainen punainen lanka. Tässä jutussa on mukana satoja ihmisiä. Vapaaehtoisia. Monet vähäisine rahoineen. Olen luvannut ja luvannut. Jos nyt heitän pyyhkeen kehään, en selviä tästä koskaan. Voisinko palkata tähän projektiin ammattilaisen? En. Hänen palkkansa kuluineen vuodessa olisivat yhtä paljon kuin koossa oleva siemenraha. En minäkään ikuisesti voi työaikaani uhrata tähän vapaaehtoisprojektiin, joka rasittaa yritykseni taloutta jo huolestuttavasti. Tuli toistuvasti "vesi glaseihin". Minulla oli tiukka henkinen paikka. En anna periksi. En voi. Harvoin olen ollut niin yksin elämässäni.
Nukuin aamuyönä hetken kostein silmin. Kun Ceylonin keskisaaren kukkuloiden takaa nousi auringon ensimmäiset hämärän tukahduttavat säteet, nousin brutaalisti ja avasin kommunikaattorini.
Silmät kosteina ONNESTA
Viimeinen saapunut viesti oli Kirsti Paloselta. Psykologien Sosisaalinen Vastuu ry:n todelliselta puuhanaiselta. "Herra Jumala" olivat tekstiviestin avaussanat. Jähmetyin. Ne ovat antaneet meille pyytämämme rahat! Ulkoministeriö. Hankehakemuksemme mukaisesti Lotus Hill hankkeellemme 218.000 euroa. "En itkultani saa aikaiseksi enempää kertoa, viestitti Kirsti-kulta"
Nousin sängystäni, Suomessa kello oli n. 2 yöllä ja Kirsti oli kaiketi mennyt juuri nukkumaan. En häirinnyt vielä häntä. Myönnän, että minulla oli vaikeaa. En saanut sanotuksi vaimolleni mitään. Vein kommunikaattorini tekstin hänelle luettavaksi ja itkin. Hän syystäkin pelästyi, että lapsillemme on jotain sattunut. Sitten hän hädissään kysyi, että itkenkö ilosta vai surusta? Hänkin oli peljästyksessään niin hämmentynyt, ettei osannut muuta kysyä. "Onnesta", vastasin. Sain senkin vaivoin sanotuksi.
Minulla on oikeutus kertoa (en sitä häpeä), että tunne oli niin voimakas, etten moneen tuntiin pystynyt kuin istumaan lamaantuneena. Muistin yön suuret tuskat ja surut. Pettymykset ja uskon puutteen siemenet. Ja sitten tekstiviesti Kirstiltä. Ajattelin ja sanoinkin ja lähetin läheisillenikin tekstiviestin, että on se Taivaan Pappa olemassa.
Pentti-Oskari
maanantai 19. joulukuuta 2005
Lupa taskussa ja kengät jalassa
Nagande 19.12.05
Tänään pääsimme - lupausten mukaan - käymään alueemme lastenkotien keskushallinnossa Gallen lähellä olevan alle 5-vvuotiaiden orpojen kodin yhteyteen. Tapasimme rouva Ramya Sooriascyashin, jolle munkki Banagala oli selvittänyt "mainetodistuksemme" varmasti moneen kertaan. Johtajatar oli saanut hallitukselta alustavan luvan ja niin saimme kirjallisena paperin, jonka perusteella meillä on oikeus vierailla kaikissa alueen lasten- ja vammaiskodeissa, työskennellä niissä ja viedä myös ystäviämme tutustumaan niihin. Ylihuomenna Colombosta tulee leimalla varustettu ratifiointi. Upeaa. Marja sanoi heti, että nyt hän voi käydä vaikka joka päivä silittämässä vammaisia sylivauvoja. Hän on sellainen.
Samalla kävimme myös Lotus Hill tontillamme. Banagala oli löytänyt uuden arkkitehdin, jonka kanssa kävimme tontilla rakennussuunnitelmat perusteellisesti läpi. Ensivaikutelma oli arkkitehdista ja hänen insinöörikaveristaan positiivinen. Hän lupasi alustavan suunnitelman. Huomiseksi. Ei oo totta - hämmennyin. Meillä on loistavat tietokone-ohjelmat. Kun meillä on näin paljon tietoa tarpeista ja vaatimuksista, saamme tehtyä alustavan ehdotuksen huomisiltaan mennessä. Sillä lailla. Viidakossa.Meillä on nyt hyvä olla. Turvallinen, luottavainen ja innostunut - edelleen.
Käynti uuden arkkitehdin kanssa Lotus Hill tontilla
Ryhmäkummeille joulunaikuisia terveisiä, että olemme nyt hankkimassa lastenkoteihin ainakin 300 paria koulukenkiä. Ananda otti yhteyttä suoraan paikalliseen kenkätehtaaseen ja he lupasivat 3.1.06 kuorma-autolla tulla kenkien kanssa lastenkoteihin, jossa jokainen voi sovittaa itselleen sopivat kengät. Hinta on melkein puolet kaupan hinnasta. Niin että saamme tuplamäärän kenkiä. Odotamme riemullista kenkien sovitustapahtumaa.
Pentti-Oskari
kengän numero 46
ei tuuli paljon huojuta!
Tänään pääsimme - lupausten mukaan - käymään alueemme lastenkotien keskushallinnossa Gallen lähellä olevan alle 5-vvuotiaiden orpojen kodin yhteyteen. Tapasimme rouva Ramya Sooriascyashin, jolle munkki Banagala oli selvittänyt "mainetodistuksemme" varmasti moneen kertaan. Johtajatar oli saanut hallitukselta alustavan luvan ja niin saimme kirjallisena paperin, jonka perusteella meillä on oikeus vierailla kaikissa alueen lasten- ja vammaiskodeissa, työskennellä niissä ja viedä myös ystäviämme tutustumaan niihin. Ylihuomenna Colombosta tulee leimalla varustettu ratifiointi. Upeaa. Marja sanoi heti, että nyt hän voi käydä vaikka joka päivä silittämässä vammaisia sylivauvoja. Hän on sellainen.
Samalla kävimme myös Lotus Hill tontillamme. Banagala oli löytänyt uuden arkkitehdin, jonka kanssa kävimme tontilla rakennussuunnitelmat perusteellisesti läpi. Ensivaikutelma oli arkkitehdista ja hänen insinöörikaveristaan positiivinen. Hän lupasi alustavan suunnitelman. Huomiseksi. Ei oo totta - hämmennyin. Meillä on loistavat tietokone-ohjelmat. Kun meillä on näin paljon tietoa tarpeista ja vaatimuksista, saamme tehtyä alustavan ehdotuksen huomisiltaan mennessä. Sillä lailla. Viidakossa.Meillä on nyt hyvä olla. Turvallinen, luottavainen ja innostunut - edelleen.
Käynti uuden arkkitehdin kanssa Lotus Hill tontilla
Ryhmäkummeille joulunaikuisia terveisiä, että olemme nyt hankkimassa lastenkoteihin ainakin 300 paria koulukenkiä. Ananda otti yhteyttä suoraan paikalliseen kenkätehtaaseen ja he lupasivat 3.1.06 kuorma-autolla tulla kenkien kanssa lastenkoteihin, jossa jokainen voi sovittaa itselleen sopivat kengät. Hinta on melkein puolet kaupan hinnasta. Niin että saamme tuplamäärän kenkiä. Odotamme riemullista kenkien sovitustapahtumaa.
Pentti-Oskari
kengän numero 46
ei tuuli paljon huojuta!
perjantai 16. joulukuuta 2005
Kukko sai kilpailijan
Tällaiselle hätähousulle järkevän rauhallinen asioiden etenemistahti on joskus tuskallista. Kahden viikon täällä olon aikana olemme päässeet vain kerran avustuskohteenamme olevaan lastenkotiin. Silloinkin vain piha-alueelle, koska johtaja ei ollut paikalla. Valokuvauskin oli kielletty. Taustana, kuten aiemmin kerroin, ulkomaalaisten väärinkäytökset lastenkodeissa. Esimerkkinä amerikkalaisten "lastenlääkärien" rahastus. Henkilökunta kertoi rajoitteet hyvin vaivautuneena. Ymmärrämme heitä.
Saimme kuulla, että alueen lastenkotien johtajalla ei ole enää valtuuksia antaa vierailulupia, vaan ne käsitellään pääkaupungin ministeriössä. Varasimme kuitenkin ajan johtajalle ja sovimme vierailupäiväksi hänen konttoriinsa 19.12. Samanaikaisesti Banagala pommittaa ministeriötä. Meitä rauhoiteltiin uskomaan, että luvat järjestyy. Olemme huolissamme jo sen vuoksi, että helmikuun juuriharja-operaatio tarvitsee juuri tällaisen kohteen. Ananda puolestaan rauhoitteli sillä, että alueella kyllä reparoitavaa riittää. Uskomme heitä molempia. Silti odottaminen tuntuu tuskalliselta.
Aikamme kuluu kyllä toimeliaasti ystäviemme kummilasten ja kylän lasten ja avun tarpeessa olevien hoitamiseen. Toisaalta - onhan meillä aikaa. Eikä hyvää projektia saa sutata hätäilemällä.
Lähin naapurimme elää edelleen surkeissa olosuhteissa. Tilanne on lähes toivoton. Menttaalihäiriöinen isä kieltäytyy muuttamasta tarjoamaamme uuteen kotivaihtoehtoon. Hän hyväksyy ainoastaan, että rakennamme hänelle kerrostalon. Ihan oikeasti - totta. Surettaa kauheasti se, että vaimo ja lapset kärsii.
Eilen aamulla heräsin hirveään metakkaan. Naapurin tontti oli täynnä kyläläisiä ja poliiseja. Naapuri oli kaatanut kyläämme tulevan sähkölinjan betonitolpat, koska hän vaati 4 m:n levyisen tien polkupyörän kululleen. Tie ei ensinnäkään ole hänen, vaan kylän yhteinen ja hänen talonsa on rakennettu luvattomalle maalle.
En tiennytkään, että hiljaisista kyläläisistä lähtee niin paljon ääntä. Poliisi heilutti päätään edes takaisin, joka normaalisti merkitsee, että ok. Normaalisti ok merkitsee, että asianomainen on ymmärtänyt. Sen ei siis tarvitse merkitä sitä, että asianomainen ryhtyy sen mukaisiin toimiin.
Loppupäätelmää ei huudon seasta erottanut. Sen vain kuulin, että kyläläisten ja poliisien lähdön jälkeen naapuri jäi toviksi vielä huutamaan. Yksin. Kiukkuansa hän tietenkin purki perheeseensä. Voi surkeutta. Teki mieli mennä väliin, mutta ei se olisi ollut viisasta. Seuraavana päivänä sähkötolpat nostettiin pystyyn ja ainakin tätä kirjoitettaessa virtanen kulkee langoissa. Mies käy välillä töissä. Mutta välillä polttelee pilveä ja haukkuu perhettään.
Tänään oli järven pinta noussut taas lähes metrin. Vesi lillui taas matalan majan lattian tasolla ja pieni piha-alue savivellinä. Mies on murheeksi perheelleen, kylälleen, maalleen ja ennen kaikkea itselleen. Tämä on inhimillisen elämän taustapuolta - täälläkin.
Jollei mekkaloi naapurin kukko, niin sitten naapurin ukko.
Pentti-Oskari
Saimme kuulla, että alueen lastenkotien johtajalla ei ole enää valtuuksia antaa vierailulupia, vaan ne käsitellään pääkaupungin ministeriössä. Varasimme kuitenkin ajan johtajalle ja sovimme vierailupäiväksi hänen konttoriinsa 19.12. Samanaikaisesti Banagala pommittaa ministeriötä. Meitä rauhoiteltiin uskomaan, että luvat järjestyy. Olemme huolissamme jo sen vuoksi, että helmikuun juuriharja-operaatio tarvitsee juuri tällaisen kohteen. Ananda puolestaan rauhoitteli sillä, että alueella kyllä reparoitavaa riittää. Uskomme heitä molempia. Silti odottaminen tuntuu tuskalliselta.
Aikamme kuluu kyllä toimeliaasti ystäviemme kummilasten ja kylän lasten ja avun tarpeessa olevien hoitamiseen. Toisaalta - onhan meillä aikaa. Eikä hyvää projektia saa sutata hätäilemällä.
Lähin naapurimme elää edelleen surkeissa olosuhteissa. Tilanne on lähes toivoton. Menttaalihäiriöinen isä kieltäytyy muuttamasta tarjoamaamme uuteen kotivaihtoehtoon. Hän hyväksyy ainoastaan, että rakennamme hänelle kerrostalon. Ihan oikeasti - totta. Surettaa kauheasti se, että vaimo ja lapset kärsii.
Eilen aamulla heräsin hirveään metakkaan. Naapurin tontti oli täynnä kyläläisiä ja poliiseja. Naapuri oli kaatanut kyläämme tulevan sähkölinjan betonitolpat, koska hän vaati 4 m:n levyisen tien polkupyörän kululleen. Tie ei ensinnäkään ole hänen, vaan kylän yhteinen ja hänen talonsa on rakennettu luvattomalle maalle.
En tiennytkään, että hiljaisista kyläläisistä lähtee niin paljon ääntä. Poliisi heilutti päätään edes takaisin, joka normaalisti merkitsee, että ok. Normaalisti ok merkitsee, että asianomainen on ymmärtänyt. Sen ei siis tarvitse merkitä sitä, että asianomainen ryhtyy sen mukaisiin toimiin.
Loppupäätelmää ei huudon seasta erottanut. Sen vain kuulin, että kyläläisten ja poliisien lähdön jälkeen naapuri jäi toviksi vielä huutamaan. Yksin. Kiukkuansa hän tietenkin purki perheeseensä. Voi surkeutta. Teki mieli mennä väliin, mutta ei se olisi ollut viisasta. Seuraavana päivänä sähkötolpat nostettiin pystyyn ja ainakin tätä kirjoitettaessa virtanen kulkee langoissa. Mies käy välillä töissä. Mutta välillä polttelee pilveä ja haukkuu perhettään.
Tänään oli järven pinta noussut taas lähes metrin. Vesi lillui taas matalan majan lattian tasolla ja pieni piha-alue savivellinä. Mies on murheeksi perheelleen, kylälleen, maalleen ja ennen kaikkea itselleen. Tämä on inhimillisen elämän taustapuolta - täälläkin.
Jollei mekkaloi naapurin kukko, niin sitten naapurin ukko.
Pentti-Oskari
torstai 15. joulukuuta 2005
Seikkailu jatkuu
"Kalle Kustaa Korkin" seikkailut jatkuvat:
Olimme siis nokipimeänä yönä syvällä viidakossa. Taivaalta kippaili tuhansia esterin istuimen määriä elämän eliksiiriä - vettä. Vieressä halkesi suuria Jakkipuita salamaniskusta ja jyrinän voimakkuus ylitti reippaasti suomalaisessa musiikkiravintolassa sallitun desibelimäärän. Taivas valkeni salamannopeaksi hetkeksi kuin suomalaisen toimintaelokuvan mainoskatkokseen piilotetut manipulaatiopätkät.
Juoksimme Coolmanin huudon suuntaan. Kompuroimme katoksen alle. Tunsimme, miten meihin tarrauduttiin. Joku? Jotkut? Joka puolelta? Vaistomaisesti kädet suojelivat päätä. Olkareppu heilui holtittomasti olkapäällä ja kamera kaulalla. Vaimon vaimea huudahdus: Oskariiiii...!
Hetken ajan yllätyksen tuoma hämmennys. Hieman hätääkin Kalle Kustaa Korkin seikkailuja aikanaan Rundradiossa seuranneet nykyisin jo yli 90-vuotiaat muistanevat myös itse sankarin, eli Prinssieversti Pekka Lipposen, joka oli tiettävästi Paavo Lipposen tunnustamaton (anteeksi, tunnistamaton) isoisä. Prinssieversti olisi takuulla tiivistänyt tuntemuksensa tunnettuihin, legendaarisiin sanoihin: "Voi pi- pi- pi- pi- pirskatin pirskatti!" (Miksei muuten Kalle Kustaa Korkin seikkailuja ole esitetty viime aikoina uusintana? Ehkä nykynuorison vatsa ei kestä sellaista jännitystä. Nyt naatiskellaan tosi-TV:n huikeista seikkailuista. "Pullamössöä?, sanon minä.)
Sitten löi kolme salamaa aivan peräkkäin. Taivas ja maa valkeni ja silmämme löysivät meidät. Ympärillämme kirmaisi 23 pikku poikaa . Heitä ei pimeys haitannut. Olivat kuin kotonaan. Olivatkin. Poikien kodissa. Poikakodissa. "What?s your name? What?s your country?" jne. Kymmenet kädet roikkuivat meissä - kahdessa valkoisessa muukalaisessa, jotka salaman valo valkaisi entisestään. Helpotus!
Hetken sydän pomppi kurkkutorvessa, mutta tipahti alas vatsalaukun päälle oikeaan asentoonsa. Pojat eivät tienneet mitään meistä, eivätkä sitä, miksi olimme siinä. Emme oikeastaan mekään. Paikalle tuli kaksi vanhempaa miestä, joiden iän arvioin hampaiden koosta ja kunnosta. Olivat jo aikamiehiä. Ilman hymyä heitä ei olisi edes havainnut. Siitä näette kuinka tärkeää hymy on! Se on hyvä käyntikortti.
Miehet toivat lautasen täynnä öljyä. Lautaselle kaadettiin öljyä ja 10 cm pituinen puuvillasta kudottu narunpätkä toiselle reunalle siten, että vain sentti oli öljypinnan päällä. Loput öljyssä... Narun pää sytytettiin ja niin saimme valkeuden. Pienen ja vaatimattoman, mutta pupillimme tottuivat vähitellen luksien vähyyteen.
Odotellessamme orposisaruksia ja heitä sekä ruokia kuljettavaa tavaramopoa, alkoi vilkastakin vilkkaampi seurustelu poikien kanssa. Keksimme leikin, jossa otin jokaisesta vuoron perään digikuvan ja sitten näytin muille ja kaverit nauroi sitä. Otin itsestänikin, mutta kukaan ei nauranut. Ei edes hymyillyt.
Minä tietenkin loukkaannuin. Varsinkin kun huomasin, että Marjaa hymyilytti touhuni. Yksi pojista, kaikkein pienin, noin kuusivuotias, istui hiljaa terassin huojuvan pöydän alla. Hyvin pelokkaana. Rassukka. Marja otti hänet syliinsä. Pelokkaana poika tuijotti kuin lumottuna. Nyt minua hymyilytti vuorostani. Koetin lohduttaa Marjaa, ettei hänen näössään ole vikaa. Poika vaan pelkäsi kauheasti. Hetken kuluttua hänenkin suupielensä kääntyivät vaimeaan hymyyn. Raja oli rikkoutunut. Marja sanoikin heti, että tämä on hänen lempparipoikansa.
Tovin odotettuamme kuljetusmopo saapui mukanaan valtavasti ruokaa. Poikakodin mies sanoi, että pojat eivät ole saaneet koko päivänä mitään syötävää. He ovat odottaneet tätä vierailua tosi innokkaasti.
Menimme sisään. Siistit tilat (ainakin kynttilän valossa), putkisängyt makuupaikkoina ja osalla jopa patjat. Tyynyjä ei ollut, mutta eivät kuulema haluakaan. Kokoontumishuoneen nurkassa oli keittiön tapainen. Uutta klinkkerilaattaa. Hollantilaiset yksityiset vapaaehtoistyöntekijät olivat kuulema käyneet hommissa täällä. Siirtomaavallan aikaiset vääryydet pyyhitään pieni erä kerrallaan. Hyvä edes näin. Hollantilaiset ovat täällä saaneet aikaan paljon hyvää. Pieniä yksityisiä ryhmiä.
Olemme tutustuneet hollantilaisiin ja teemme yhteistyötä myös heidän kanssaan. Täällä on hyvä olla tekemisissä samankaltaisten kanssa. Eihän yksin kukaan ole mitään.
Poikien ikäjakauma oli 6-15v. Kiltisti he istuivat pöydän ääressä odottaen, että tytöt jakoivat suurille lautasille valtavan määrän ruokaa. Vähintäänkin 2-3 -kertaisesti sen, minkä me aikuiset 60-luvulla santsasimme ruotsinlaivan seisovasta pöydästä.
Kiltisti jokainen pesi vesikupissa oikean kätensä, koska oikealla kädellä syödään. Sormilla. Sanovat, että tällä tavoin he osoittavat kunnioitustaan ruokaa kohtaan. Vastaan väittelijöille, jotka pitävät sitä brutaalina tapana, haluan sanoa että ymmärrän srilankalaisia enemmän kuin Katariina Jakelonikaa, joka 1500-luvulla styylasi Suomen silloisen kyläpäällikön Kaarle Herttuan kanssa ja toi kapiaisinaan puolan maalta veitsiä ja haarukoita ja pakotti hoviväen käyttämään niitä einehtimisvälineinä. Suolakalan ja kuivan lihan pilkkomiseen se olikin erinomainen tapa verrattaessa kunnon kättä ja senaikaista black-and-dekkeriä - purukalustoa.
Kun hoviväki sitten sai hienosteltua merkillisin haarapuikoin ruokansa se hukuttautui jälkiruokailuun eli oluen juontiin. Oluen paneminen oli juuri opittu ja uusi kuperkeikkajuoma ilostutti hoviväkeä 11 litran keskimääräisin päiväannoksin. Elämä oli iloinen ja lyhyt.
Ja minäkö muka hyppään asiasta toiseen. Halusin vain selvittää taustaa miksi suomalainen rahvas oppi veitsen ja haarukankäytön vasta 1920-luvulla. Amerikkalaiset eivät ole oppineet vieläkään.
Takaisin poikakotiin
Olisittepa nähneet miten kiltisti 23 poikaa istui ja odotti pöydän ääressä. Yksi pojista luki ruokarukouksen. Alkoi äänetön osa seremoniaa. Se oli pyhitetty ruokailulle. Vanhana opettajana en vain voi olla vertaamatta suomalaiseen kouluruokailuun. Tai edes poikakotiruokailuun, jossa lentää muukin kuin huuto.
Helluinen yksityiskohta oli se, kun Marjan 6-vuotias suosikkipoika syötyään vessankannen kokoisesta annoksestaan puolet, nukahti pöydän ääreen. Sain otettua kännykälläni upeita kuvia tapahtuneesta. Ne on tallessa (ehkä) mutta en murheekseni saa lähetettyä Teille suoraan tekstin mukana. Perästä kuuluu, ei kun näkyy.
Saimme mekin estelymme jälkeen (se kuuluu kohteliaisuuteen ja minulle näin ollen vaikeaa) ruokailla sisarusten valmistamaa ruokaa. Jos Kankaan elopaino olisi ollut lähempänä 100 kiloa, olisi jakkaran ja ahterin alle muodostunut puolen metrin ilmapatja.
Chilimaustaminen oli paikalliseen makuun kohdallaan. Mutta hyvää oli. Hetken kehoni kyllä kohosi kohti atmosfäärejä. Kyllä oli tulista. Hyvää.
Intialaiset keksi aikanaan kuulemma mausteet estämään pilaantuneen ruoan aiheuttamat ongelmat, mutta oikein käytettyinä nämä mausteet antavat myös pilaantumattomalle ruoalle hyvät lisukkeet. Ja rautavatsani sai taas sisuksiinsa uuden pinnoitteen.
Lähdimme Coolmanin tuk-tukilla kotiin. Sovimme että viemme kaikille pojille lippikset. Niissä joulupukki hyppää tonttulakki päässään rymättyläläiseen avantoon. Tykkään kontrasteista ja paikallisiakin hymyilyttää huono makuni. Jotkut jopa häveliäästi naureskelevat.
Ajattelimme, että joskus voisi ajaa veneellämme Bird Lake -järvemme yli ja viedä heille jotain. Mikä on jotain? Heille se jotain on kaikki mahdollinen.
Sade taukosi ja salamointi loppui. Sähkö palautui vasta aamulla. Ei se mitään. Kummasti silmä tottuu. Meikäläisenkin. Oli taas hyvä mieli.
Olemme auttaneet oikeanlaisia tyttöjä, jotka orpoudestaan huolimatta toteuttavat oman kulttuurinsa perusasiaa. Auttavat lähimmäisiään. Olisiko meillä taas jotain oppimista? Kristinuskokin perustuu lähimmäisten auttamiseen, mutta länsimainen kulttuuri on ymmärryttänyt tämänkin aivan väärin.
Orvot lähiomaisensa hyökyaallossa menettäneet siskoksetkin pystyivät auttamaan niitä, jotka muut ovat unohtaneet. Olisiko meillä häpeämisen paikka? Ei - vaan nyt toteuttamaan hyvää sanomaa, joka on ekumeeninen.
Terveisin
Pentti-Oskari
Olimme siis nokipimeänä yönä syvällä viidakossa. Taivaalta kippaili tuhansia esterin istuimen määriä elämän eliksiiriä - vettä. Vieressä halkesi suuria Jakkipuita salamaniskusta ja jyrinän voimakkuus ylitti reippaasti suomalaisessa musiikkiravintolassa sallitun desibelimäärän. Taivas valkeni salamannopeaksi hetkeksi kuin suomalaisen toimintaelokuvan mainoskatkokseen piilotetut manipulaatiopätkät.
Juoksimme Coolmanin huudon suuntaan. Kompuroimme katoksen alle. Tunsimme, miten meihin tarrauduttiin. Joku? Jotkut? Joka puolelta? Vaistomaisesti kädet suojelivat päätä. Olkareppu heilui holtittomasti olkapäällä ja kamera kaulalla. Vaimon vaimea huudahdus: Oskariiiii...!
Hetken ajan yllätyksen tuoma hämmennys. Hieman hätääkin Kalle Kustaa Korkin seikkailuja aikanaan Rundradiossa seuranneet nykyisin jo yli 90-vuotiaat muistanevat myös itse sankarin, eli Prinssieversti Pekka Lipposen, joka oli tiettävästi Paavo Lipposen tunnustamaton (anteeksi, tunnistamaton) isoisä. Prinssieversti olisi takuulla tiivistänyt tuntemuksensa tunnettuihin, legendaarisiin sanoihin: "Voi pi- pi- pi- pi- pirskatin pirskatti!" (Miksei muuten Kalle Kustaa Korkin seikkailuja ole esitetty viime aikoina uusintana? Ehkä nykynuorison vatsa ei kestä sellaista jännitystä. Nyt naatiskellaan tosi-TV:n huikeista seikkailuista. "Pullamössöä?, sanon minä.)
Sitten löi kolme salamaa aivan peräkkäin. Taivas ja maa valkeni ja silmämme löysivät meidät. Ympärillämme kirmaisi 23 pikku poikaa . Heitä ei pimeys haitannut. Olivat kuin kotonaan. Olivatkin. Poikien kodissa. Poikakodissa. "What?s your name? What?s your country?" jne. Kymmenet kädet roikkuivat meissä - kahdessa valkoisessa muukalaisessa, jotka salaman valo valkaisi entisestään. Helpotus!
Hetken sydän pomppi kurkkutorvessa, mutta tipahti alas vatsalaukun päälle oikeaan asentoonsa. Pojat eivät tienneet mitään meistä, eivätkä sitä, miksi olimme siinä. Emme oikeastaan mekään. Paikalle tuli kaksi vanhempaa miestä, joiden iän arvioin hampaiden koosta ja kunnosta. Olivat jo aikamiehiä. Ilman hymyä heitä ei olisi edes havainnut. Siitä näette kuinka tärkeää hymy on! Se on hyvä käyntikortti.
Miehet toivat lautasen täynnä öljyä. Lautaselle kaadettiin öljyä ja 10 cm pituinen puuvillasta kudottu narunpätkä toiselle reunalle siten, että vain sentti oli öljypinnan päällä. Loput öljyssä... Narun pää sytytettiin ja niin saimme valkeuden. Pienen ja vaatimattoman, mutta pupillimme tottuivat vähitellen luksien vähyyteen.
Odotellessamme orposisaruksia ja heitä sekä ruokia kuljettavaa tavaramopoa, alkoi vilkastakin vilkkaampi seurustelu poikien kanssa. Keksimme leikin, jossa otin jokaisesta vuoron perään digikuvan ja sitten näytin muille ja kaverit nauroi sitä. Otin itsestänikin, mutta kukaan ei nauranut. Ei edes hymyillyt.
Minä tietenkin loukkaannuin. Varsinkin kun huomasin, että Marjaa hymyilytti touhuni. Yksi pojista, kaikkein pienin, noin kuusivuotias, istui hiljaa terassin huojuvan pöydän alla. Hyvin pelokkaana. Rassukka. Marja otti hänet syliinsä. Pelokkaana poika tuijotti kuin lumottuna. Nyt minua hymyilytti vuorostani. Koetin lohduttaa Marjaa, ettei hänen näössään ole vikaa. Poika vaan pelkäsi kauheasti. Hetken kuluttua hänenkin suupielensä kääntyivät vaimeaan hymyyn. Raja oli rikkoutunut. Marja sanoikin heti, että tämä on hänen lempparipoikansa.
Tovin odotettuamme kuljetusmopo saapui mukanaan valtavasti ruokaa. Poikakodin mies sanoi, että pojat eivät ole saaneet koko päivänä mitään syötävää. He ovat odottaneet tätä vierailua tosi innokkaasti.
Menimme sisään. Siistit tilat (ainakin kynttilän valossa), putkisängyt makuupaikkoina ja osalla jopa patjat. Tyynyjä ei ollut, mutta eivät kuulema haluakaan. Kokoontumishuoneen nurkassa oli keittiön tapainen. Uutta klinkkerilaattaa. Hollantilaiset yksityiset vapaaehtoistyöntekijät olivat kuulema käyneet hommissa täällä. Siirtomaavallan aikaiset vääryydet pyyhitään pieni erä kerrallaan. Hyvä edes näin. Hollantilaiset ovat täällä saaneet aikaan paljon hyvää. Pieniä yksityisiä ryhmiä.
Olemme tutustuneet hollantilaisiin ja teemme yhteistyötä myös heidän kanssaan. Täällä on hyvä olla tekemisissä samankaltaisten kanssa. Eihän yksin kukaan ole mitään.
Poikien ikäjakauma oli 6-15v. Kiltisti he istuivat pöydän ääressä odottaen, että tytöt jakoivat suurille lautasille valtavan määrän ruokaa. Vähintäänkin 2-3 -kertaisesti sen, minkä me aikuiset 60-luvulla santsasimme ruotsinlaivan seisovasta pöydästä.
Kiltisti jokainen pesi vesikupissa oikean kätensä, koska oikealla kädellä syödään. Sormilla. Sanovat, että tällä tavoin he osoittavat kunnioitustaan ruokaa kohtaan. Vastaan väittelijöille, jotka pitävät sitä brutaalina tapana, haluan sanoa että ymmärrän srilankalaisia enemmän kuin Katariina Jakelonikaa, joka 1500-luvulla styylasi Suomen silloisen kyläpäällikön Kaarle Herttuan kanssa ja toi kapiaisinaan puolan maalta veitsiä ja haarukoita ja pakotti hoviväen käyttämään niitä einehtimisvälineinä. Suolakalan ja kuivan lihan pilkkomiseen se olikin erinomainen tapa verrattaessa kunnon kättä ja senaikaista black-and-dekkeriä - purukalustoa.
Kun hoviväki sitten sai hienosteltua merkillisin haarapuikoin ruokansa se hukuttautui jälkiruokailuun eli oluen juontiin. Oluen paneminen oli juuri opittu ja uusi kuperkeikkajuoma ilostutti hoviväkeä 11 litran keskimääräisin päiväannoksin. Elämä oli iloinen ja lyhyt.
Ja minäkö muka hyppään asiasta toiseen. Halusin vain selvittää taustaa miksi suomalainen rahvas oppi veitsen ja haarukankäytön vasta 1920-luvulla. Amerikkalaiset eivät ole oppineet vieläkään.
Takaisin poikakotiin
Olisittepa nähneet miten kiltisti 23 poikaa istui ja odotti pöydän ääressä. Yksi pojista luki ruokarukouksen. Alkoi äänetön osa seremoniaa. Se oli pyhitetty ruokailulle. Vanhana opettajana en vain voi olla vertaamatta suomalaiseen kouluruokailuun. Tai edes poikakotiruokailuun, jossa lentää muukin kuin huuto.
Helluinen yksityiskohta oli se, kun Marjan 6-vuotias suosikkipoika syötyään vessankannen kokoisesta annoksestaan puolet, nukahti pöydän ääreen. Sain otettua kännykälläni upeita kuvia tapahtuneesta. Ne on tallessa (ehkä) mutta en murheekseni saa lähetettyä Teille suoraan tekstin mukana. Perästä kuuluu, ei kun näkyy.
Saimme mekin estelymme jälkeen (se kuuluu kohteliaisuuteen ja minulle näin ollen vaikeaa) ruokailla sisarusten valmistamaa ruokaa. Jos Kankaan elopaino olisi ollut lähempänä 100 kiloa, olisi jakkaran ja ahterin alle muodostunut puolen metrin ilmapatja.
Chilimaustaminen oli paikalliseen makuun kohdallaan. Mutta hyvää oli. Hetken kehoni kyllä kohosi kohti atmosfäärejä. Kyllä oli tulista. Hyvää.
Intialaiset keksi aikanaan kuulemma mausteet estämään pilaantuneen ruoan aiheuttamat ongelmat, mutta oikein käytettyinä nämä mausteet antavat myös pilaantumattomalle ruoalle hyvät lisukkeet. Ja rautavatsani sai taas sisuksiinsa uuden pinnoitteen.
Lähdimme Coolmanin tuk-tukilla kotiin. Sovimme että viemme kaikille pojille lippikset. Niissä joulupukki hyppää tonttulakki päässään rymättyläläiseen avantoon. Tykkään kontrasteista ja paikallisiakin hymyilyttää huono makuni. Jotkut jopa häveliäästi naureskelevat.
Ajattelimme, että joskus voisi ajaa veneellämme Bird Lake -järvemme yli ja viedä heille jotain. Mikä on jotain? Heille se jotain on kaikki mahdollinen.
Sade taukosi ja salamointi loppui. Sähkö palautui vasta aamulla. Ei se mitään. Kummasti silmä tottuu. Meikäläisenkin. Oli taas hyvä mieli.
Olemme auttaneet oikeanlaisia tyttöjä, jotka orpoudestaan huolimatta toteuttavat oman kulttuurinsa perusasiaa. Auttavat lähimmäisiään. Olisiko meillä taas jotain oppimista? Kristinuskokin perustuu lähimmäisten auttamiseen, mutta länsimainen kulttuuri on ymmärryttänyt tämänkin aivan väärin.
Orvot lähiomaisensa hyökyaallossa menettäneet siskoksetkin pystyivät auttamaan niitä, jotka muut ovat unohtaneet. Olisiko meillä häpeämisen paikka? Ei - vaan nyt toteuttamaan hyvää sanomaa, joka on ekumeeninen.
Terveisin
Pentti-Oskari
keskiviikko 14. joulukuuta 2005
Rauhallinen päivä muuttui elämämme seikkailuksi
Nagande Sri Lanka 14.12.05
Päivät lähes rutiinilla. Pääasiassa omien ja ystävien kummilapsia tavaten. Joka tapaamisessa rispantuu jotain uutta tai tulee esille vanhaa. Sellaista vaahtosammutustyötähän tämä on. Pieniä palopesäkkeitä hoidellen. Suuret jää suuremmille.
Elämänilo palautuu
Eilen kävimme taas - ties monennenko kerran - junaturma-alueella. Vieressä asuu orvoiksi jäänet sisarukset, joita erityisesti Marja on yrittänyt auttaa elämän alkuun. 10 läheistä heidän perheestään hukkui. Razika ja hänen siskonsa olivat saaneet takaisin elämänilonsa. Vielä keväällä surun kätkeminen ei onnistunut. Syyskuussakin hymy oli vaimeaa, mutta nyt iloinen, paikalliseen tapaan sanariemuilu ja ilmeily olivat jälleen palanneet. Tyttöjen ulkonäkökin oli muuttunut. Kyllä hymy on merkillinen asia ja moneen vaikuttava.
Tsunamilapsi
Tapasimme alle vuoden ikäisen sukulaislapsen, jota kutsuttiin tsunamilapseksi. Hän oli uiskennellut äitinsä vatsassa kun äiti taisteli heidän elämästään hyökyaallon kanssa.He voittivat. Molemmat. Tyttö syntyi terveenä tsunamin jälkeeen. Liekö jälkiä jättämättä. Otin kännykälläni kuvankin lapsesta, mutta murheekseni en saa kuvia toistaiseksi lähetetyksi. Mikä ongelma lieneekin. Yritän ehtiä huomenna nettikioskiin, jospa sieltä saisin lähetettyä.
Ihmepelastus
Noin 10-vuotias sukulaistyttö osasi nippa nappa englantia ja toimi ansiokkaasti tulkkina. Myös hän oli ollut turmajunassa ja ihmepelastuksen mahdollisti varmaan se, että hän oli aallon tullessa junan toiletissa, eikä monien muiden lasten lailla sulloutunut ihmismassan alle. Hän pelastui. Iloinen, elämänmyönteinen, hymyn kyllästämä tyttö. Taivaan Papalle kiitoksia ja terveisiä.
Hyvät asiat ovat yksinkertaisia
Tytön kotona valmistettiin valtavaa määrää ruokaa. Monelle kymmenelle ihmiselle. Otin paljon kuvia mm. siitä, miten kookosmaitoa tehdään. Ihmeellistä miten jotkut hyvät asiat voivat olla yksinkertaisia: Kookospähkinän sisäliha raavittiin tarkoitukseen tehdyllä metallisella käyrällä murskeeksi. Murske astiaan ja vettä päälle. Nyrkissä puristettiin vedessä lionnut kookosmurske kuivaksi ja siirrettiin toiseen astiaan. Sama toistui 3 kertaa. Kookosmurskeen joukkoon vettä ja taas puristus kouralla. Puristetusta murskasta tullut valkoinen liemi on kookosmaitoa, joka on erityisen ravitsevaa ja jota käytetään lähes joka ruoassa. Puristettu kuiva kookosmurske käytetään tietenkin erikseen toisaalla ruoanvalmistuksessa.
Kultaakin kalliimpaa
Näinpä huikean erikoisuuden. Aitoa sahramia. Kourallinen per kattila. Ja sahrami kuulemma on kultaakin kalliimpaa, jos on kyllä kevyempääkin. Meillähän saatavilla oleva sahrami harvoin on oikeaa. Ei ole siihen varaa. Eli kyllä täällä vietetään myös rikasta elämää.
Elämämme seikkailu
Siskokset kertoivat, että tsunamissa hukkui mm heidän 1-vuotias siskon tyttönsä ja että tänään olisi ollut tytön 2-vuotis syntymäpäivät. Paikalliseen tapaan kuolleen omaisen muistopäivinä tehdään ruokaa ja se viedään johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen. Tytöt olivat valinneet tällä kertaa kohteeksi meidän kotimme vierellä olevan Bird Lake -järven toisella puolen olevan poikien orpokodin. Tiesimme että sellainen on siellä, koska tyynellä ilmalla usein kuuluu ääniä, kellon soittoa yms. Ja arvaattehan sen. Meidänhän piti väkisin tunkea mukaan.
Onneksi olin sateen ja tulossa olevan ukonilman vuoksi jättänyt mopon kotiin. Olimme Coolmanin tuk-tukilla. Coolman tiesi paikan. Alkoi hirveä kaatosade ja uskomaton ukonilma. Vaikka oli pimeä, koko maailma oli lähes yhtäjaksoisesti valaistu. En ole moista kokenut iki kuuna. Coolman harsi tuk-tukin sivuille pressut ja niin olimme siellä piilosuojassa kuin linnunpoikaset pesässään. Ajoimme syvälle viidakkoon. En ymmärrä kuinka Coolman pysyi tiellä tai savivellin sekaisessa joessa. Tunnelma oli lähes infernaalinen. Vettä tuli taivaan täydeltä ja maa jyrisi salamoiden iskiessä ympärille. Maa tärähteli ja kuljetusmopo pomppi kuin horkassa. Yhä syvemmälle viidakkoon. Liejua, vettä, pieniä jokia tien poikki. Coolman ajoi kuin kauhuelokuvissa kohti meille tuntematonta määränpäätä hornankattilan mylviessä ympärillämme. Sain vaivoin sanotuksi Marjalle, joka ei sitä luultavasti helvetillisestä metelistä johtuen kuullut: "Rakas - kukaan ei ikinä tule uskomaan tätä kokemaamme, jos ylipäätään joskus selviämme tästä kertomaan jollekin."
Sitten meni koko alueelta sähköt. Ei valon valoa. Pimeääkin pimeämpi viidakko ympärillämme. Coolmanin mopon valokin oli kuin tsekkiläinen 5 euron myrskylyhty viimeistä sydänsukkasenttiä polttaessaan vedensekaisessa kerosiiniöljyssään. "Juoskaa tänne!", huusi Coolman ja me juoksimme kohti ääntä ja tuntemattomuutta. Sitten räjähti. Salama löi viereemme. Maailma valaistui sokaisten silmämme. Näimme hetkeksi osan maailmastamme. Viidakkoryteikön välissä talon ääriviivat. Kuin kummitustalon. Sitten viidakko pimeni jälleen mustaakin mustemmaksi. Kompuroimme liejussa kohti Coolmanin ääntä. Pimeydestä ryntäsi jotain meitä kohti. Aivan äänettömästi. Tunsimme kun ne tarrautuivat meihin kiinni.
Tarina on totta.
Tarina jatkuu huomenna, kuten Kalle Kustaa Korkki aikanaan sanoi.
Pentti-Oskari
Päivät lähes rutiinilla. Pääasiassa omien ja ystävien kummilapsia tavaten. Joka tapaamisessa rispantuu jotain uutta tai tulee esille vanhaa. Sellaista vaahtosammutustyötähän tämä on. Pieniä palopesäkkeitä hoidellen. Suuret jää suuremmille.
Elämänilo palautuu
Eilen kävimme taas - ties monennenko kerran - junaturma-alueella. Vieressä asuu orvoiksi jäänet sisarukset, joita erityisesti Marja on yrittänyt auttaa elämän alkuun. 10 läheistä heidän perheestään hukkui. Razika ja hänen siskonsa olivat saaneet takaisin elämänilonsa. Vielä keväällä surun kätkeminen ei onnistunut. Syyskuussakin hymy oli vaimeaa, mutta nyt iloinen, paikalliseen tapaan sanariemuilu ja ilmeily olivat jälleen palanneet. Tyttöjen ulkonäkökin oli muuttunut. Kyllä hymy on merkillinen asia ja moneen vaikuttava.
Tsunamilapsi
Tapasimme alle vuoden ikäisen sukulaislapsen, jota kutsuttiin tsunamilapseksi. Hän oli uiskennellut äitinsä vatsassa kun äiti taisteli heidän elämästään hyökyaallon kanssa.He voittivat. Molemmat. Tyttö syntyi terveenä tsunamin jälkeeen. Liekö jälkiä jättämättä. Otin kännykälläni kuvankin lapsesta, mutta murheekseni en saa kuvia toistaiseksi lähetetyksi. Mikä ongelma lieneekin. Yritän ehtiä huomenna nettikioskiin, jospa sieltä saisin lähetettyä.
Ihmepelastus
Noin 10-vuotias sukulaistyttö osasi nippa nappa englantia ja toimi ansiokkaasti tulkkina. Myös hän oli ollut turmajunassa ja ihmepelastuksen mahdollisti varmaan se, että hän oli aallon tullessa junan toiletissa, eikä monien muiden lasten lailla sulloutunut ihmismassan alle. Hän pelastui. Iloinen, elämänmyönteinen, hymyn kyllästämä tyttö. Taivaan Papalle kiitoksia ja terveisiä.
Hyvät asiat ovat yksinkertaisia
Tytön kotona valmistettiin valtavaa määrää ruokaa. Monelle kymmenelle ihmiselle. Otin paljon kuvia mm. siitä, miten kookosmaitoa tehdään. Ihmeellistä miten jotkut hyvät asiat voivat olla yksinkertaisia: Kookospähkinän sisäliha raavittiin tarkoitukseen tehdyllä metallisella käyrällä murskeeksi. Murske astiaan ja vettä päälle. Nyrkissä puristettiin vedessä lionnut kookosmurske kuivaksi ja siirrettiin toiseen astiaan. Sama toistui 3 kertaa. Kookosmurskeen joukkoon vettä ja taas puristus kouralla. Puristetusta murskasta tullut valkoinen liemi on kookosmaitoa, joka on erityisen ravitsevaa ja jota käytetään lähes joka ruoassa. Puristettu kuiva kookosmurske käytetään tietenkin erikseen toisaalla ruoanvalmistuksessa.
Kultaakin kalliimpaa
Näinpä huikean erikoisuuden. Aitoa sahramia. Kourallinen per kattila. Ja sahrami kuulemma on kultaakin kalliimpaa, jos on kyllä kevyempääkin. Meillähän saatavilla oleva sahrami harvoin on oikeaa. Ei ole siihen varaa. Eli kyllä täällä vietetään myös rikasta elämää.
Elämämme seikkailu
Siskokset kertoivat, että tsunamissa hukkui mm heidän 1-vuotias siskon tyttönsä ja että tänään olisi ollut tytön 2-vuotis syntymäpäivät. Paikalliseen tapaan kuolleen omaisen muistopäivinä tehdään ruokaa ja se viedään johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen. Tytöt olivat valinneet tällä kertaa kohteeksi meidän kotimme vierellä olevan Bird Lake -järven toisella puolen olevan poikien orpokodin. Tiesimme että sellainen on siellä, koska tyynellä ilmalla usein kuuluu ääniä, kellon soittoa yms. Ja arvaattehan sen. Meidänhän piti väkisin tunkea mukaan.
Onneksi olin sateen ja tulossa olevan ukonilman vuoksi jättänyt mopon kotiin. Olimme Coolmanin tuk-tukilla. Coolman tiesi paikan. Alkoi hirveä kaatosade ja uskomaton ukonilma. Vaikka oli pimeä, koko maailma oli lähes yhtäjaksoisesti valaistu. En ole moista kokenut iki kuuna. Coolman harsi tuk-tukin sivuille pressut ja niin olimme siellä piilosuojassa kuin linnunpoikaset pesässään. Ajoimme syvälle viidakkoon. En ymmärrä kuinka Coolman pysyi tiellä tai savivellin sekaisessa joessa. Tunnelma oli lähes infernaalinen. Vettä tuli taivaan täydeltä ja maa jyrisi salamoiden iskiessä ympärille. Maa tärähteli ja kuljetusmopo pomppi kuin horkassa. Yhä syvemmälle viidakkoon. Liejua, vettä, pieniä jokia tien poikki. Coolman ajoi kuin kauhuelokuvissa kohti meille tuntematonta määränpäätä hornankattilan mylviessä ympärillämme. Sain vaivoin sanotuksi Marjalle, joka ei sitä luultavasti helvetillisestä metelistä johtuen kuullut: "Rakas - kukaan ei ikinä tule uskomaan tätä kokemaamme, jos ylipäätään joskus selviämme tästä kertomaan jollekin."
Sitten meni koko alueelta sähköt. Ei valon valoa. Pimeääkin pimeämpi viidakko ympärillämme. Coolmanin mopon valokin oli kuin tsekkiläinen 5 euron myrskylyhty viimeistä sydänsukkasenttiä polttaessaan vedensekaisessa kerosiiniöljyssään. "Juoskaa tänne!", huusi Coolman ja me juoksimme kohti ääntä ja tuntemattomuutta. Sitten räjähti. Salama löi viereemme. Maailma valaistui sokaisten silmämme. Näimme hetkeksi osan maailmastamme. Viidakkoryteikön välissä talon ääriviivat. Kuin kummitustalon. Sitten viidakko pimeni jälleen mustaakin mustemmaksi. Kompuroimme liejussa kohti Coolmanin ääntä. Pimeydestä ryntäsi jotain meitä kohti. Aivan äänettömästi. Tunsimme kun ne tarrautuivat meihin kiinni.
Tarina on totta.
Tarina jatkuu huomenna, kuten Kalle Kustaa Korkki aikanaan sanoi.
Pentti-Oskari
lauantai 10. joulukuuta 2005
Naganden Stokka avautui
Nagande 10.12.2005
Päivä oli omistettu kummilapsillemme. Pitkän päivän anti oli riemastuttava: omia ja ystäviemme kummilapsia tervehtimässä. Elämä taitaa pikkuhiljaa palautua lähelle normaalia. Työttömyys (turistien vähyys) tuntuu olevan jokapäiväistä murhetta monessa perheessä. Elämän iloa ja uskoa kuitenkin riittää. Ja kyllähän se Mamman ja Papan sydämessä sykähtää iloisesti, kun kummilapsen jälleennäkemissä riemu ja ystävällisyys leiskuaa. Jo tämänkin vuoksi kannatti tulla.
Oman kylämme temppelin pihapiirissä tapahtuu. Ja vauhdilla. Tsunamin jälkeen sinne pystytettiin 42 perheelle teltat. Huhtikuussa osalla oli laudasta kyhätyt talonpahaset. Syyskuussa osalla oli jo pellistä rakennetut väliaikaisasunnot. Ja nyt viereen rakennetaan oikein tiilestä uusia taloja. Temppelin pihalle valmistuu myös hyvää vauhtia koti ja koulu sokeille ja kuuromykille. Yhteensä 500 lapselle. Temppelin maalle, kun viranomaiset eivät saa aikaisekseen tonttia. Siunatut munkit! Sanon minä taas kerran.
Vaasanan koulukin oli saanut vesitankkijakelumme tuloksena uudet juomavesitankit. Koulussa on 1500 oppilasta. Niinpä annoimme heille 10 tankkia. Miltäs tuntuu vesitankkilahjoittajat? Voin vakuuttaa, että meidän sydämemme sykki puolestanne onnesta. Hyvä Sinä!
Kotimatkalla havaitsimme kotitiellä 100m päässä kodistamme uudisrakenteen. Eräs toimelias naapurintäti oli perustanut pikku-pikku kaupan. Kuusi keppiä maahan, ja palmunlehvistä katto. Tilavuus 3.6 m2 Ristimme sen oitis Naganden STOCKMANIKSI. Anteeksi Helsingin Stockmannin herrat tavaramerkkirikkomuksesta. Voitte olla ylpeä kollegaliikkeestänne. Palvelu on ainakin huippuluokkaa. Myynnissä oli avajaispäivänä 21 tavaraa: 4 saippuaa, 3 keksipakettia, 3 mangoa, 2 papaijaa, 4 sipulia, 2 chilipussia ja 3 tunnistamatonta esinettä. Palvelemassa oli 4 henkilöä. Loput oli tauolla.
Tulemme seuraaman mielenkiinnolla tulevien vuosien aikana liiketoimien kehitystä. Ostimme alkajaisiksi yhden saippuan, yhden keksipaketin ja yhden mangon. Emme raskineet ostaa enempää, ettei hyllyt näyttäisi tyhjinä huonoa mainosta ohikulkijoille. Huomenna ostamme toisen saippuan ja ylihuomenna kolmannen, jos kauppias saa täydennystä. Minulla on sellainen hytinä, että kuulemme tästä yksityisyrittäjästä vielä. Olen päättänyt informoida meille kylään pyrkiviä ystäviä, että meille ei ole tulemista, jollei matkalla osta Stokkan tavaroista vähintään kolmannesta.
terveisin
Pentti-Oskari
osuuskaupanhoitajan poika
ps. Naapurin kukko ei vieläkään kieu! Harmi!
Päivä oli omistettu kummilapsillemme. Pitkän päivän anti oli riemastuttava: omia ja ystäviemme kummilapsia tervehtimässä. Elämä taitaa pikkuhiljaa palautua lähelle normaalia. Työttömyys (turistien vähyys) tuntuu olevan jokapäiväistä murhetta monessa perheessä. Elämän iloa ja uskoa kuitenkin riittää. Ja kyllähän se Mamman ja Papan sydämessä sykähtää iloisesti, kun kummilapsen jälleennäkemissä riemu ja ystävällisyys leiskuaa. Jo tämänkin vuoksi kannatti tulla.
Oman kylämme temppelin pihapiirissä tapahtuu. Ja vauhdilla. Tsunamin jälkeen sinne pystytettiin 42 perheelle teltat. Huhtikuussa osalla oli laudasta kyhätyt talonpahaset. Syyskuussa osalla oli jo pellistä rakennetut väliaikaisasunnot. Ja nyt viereen rakennetaan oikein tiilestä uusia taloja. Temppelin pihalle valmistuu myös hyvää vauhtia koti ja koulu sokeille ja kuuromykille. Yhteensä 500 lapselle. Temppelin maalle, kun viranomaiset eivät saa aikaisekseen tonttia. Siunatut munkit! Sanon minä taas kerran.
Vaasanan koulukin oli saanut vesitankkijakelumme tuloksena uudet juomavesitankit. Koulussa on 1500 oppilasta. Niinpä annoimme heille 10 tankkia. Miltäs tuntuu vesitankkilahjoittajat? Voin vakuuttaa, että meidän sydämemme sykki puolestanne onnesta. Hyvä Sinä!
Kotimatkalla havaitsimme kotitiellä 100m päässä kodistamme uudisrakenteen. Eräs toimelias naapurintäti oli perustanut pikku-pikku kaupan. Kuusi keppiä maahan, ja palmunlehvistä katto. Tilavuus 3.6 m2 Ristimme sen oitis Naganden STOCKMANIKSI. Anteeksi Helsingin Stockmannin herrat tavaramerkkirikkomuksesta. Voitte olla ylpeä kollegaliikkeestänne. Palvelu on ainakin huippuluokkaa. Myynnissä oli avajaispäivänä 21 tavaraa: 4 saippuaa, 3 keksipakettia, 3 mangoa, 2 papaijaa, 4 sipulia, 2 chilipussia ja 3 tunnistamatonta esinettä. Palvelemassa oli 4 henkilöä. Loput oli tauolla.
Tulemme seuraaman mielenkiinnolla tulevien vuosien aikana liiketoimien kehitystä. Ostimme alkajaisiksi yhden saippuan, yhden keksipaketin ja yhden mangon. Emme raskineet ostaa enempää, ettei hyllyt näyttäisi tyhjinä huonoa mainosta ohikulkijoille. Huomenna ostamme toisen saippuan ja ylihuomenna kolmannen, jos kauppias saa täydennystä. Minulla on sellainen hytinä, että kuulemme tästä yksityisyrittäjästä vielä. Olen päättänyt informoida meille kylään pyrkiviä ystäviä, että meille ei ole tulemista, jollei matkalla osta Stokkan tavaroista vähintään kolmannesta.
terveisin
Pentti-Oskari
osuuskaupanhoitajan poika
ps. Naapurin kukko ei vieläkään kieu! Harmi!
perjantai 9. joulukuuta 2005
Kaikki vesitankit jaettu
Taas liehui Suomen lippu
Ananda oli säästänyt viimeiset 35 vesitankkia oman Naganden kylän tarpeisiin. Tankit tuotiin kotimme pihalle jo edellisenä päivänä. Aamulla varhain alkoi kyläläisiä valua pihalle. Munkki Banagala saapui munkkikaverinsa kanssa paikalle ja niin alkoi seremonia. Tankkien taustalla iso Suomen lippu.
Ananda oli valinnut taiten kohteet. Kylän liepeillä olevan ison koulun pihalle vietiin 10 tankkia. Kylän temppelit saivat omat tankkinsa. Muutama tankki jaettiin kylän köyhimpiin yhteisöihin. Yksi tankki toimitettiin poliisilaitokselle. En ymmärrä mikä Anandaan oli mennyt. Ehkä hän tuntee paikalliset olosuhteet ja lainalaisuudet ja tarkoituksenmukaisuudet paremmin kuin minä. Todennäköisesti.
En vaan saa mielestäni muistikuvaa tsunamin jälkeisistä päivistä, jolloin poliisit istuivat palmun alla shokissa kykenemättä tekemään yhtään mitään.
250 tankkia jaettu ? rahaa jäljellä lähes 50.000 euroa
50 jaettiin jo viime reissullamme syys-lokakuussa. Loput 200 tulivat jaetuksi tällä viikolla, viimeiset tänään. Hieno urakka. Hieno operaatio. Kiitos kaikille niille 1.337:lle, jotka olivat mukana. Rahaa jäi Lotus Hill hankkeellemme vielä lähes 50.000 euroa. Ihan totta. Tällaisia me olemme! Erityiskiitokset Töytärin Jussille ja hänen upealle Positiivarit porukalleen. Me jatkamme valitsemallamme tiellä ja suuri haaveemme vammaisten lasten kodista ja terapiakeskuksesta etenee vääjäämättömästi.
Ryhmäkummiuteen tarvitsemme vielä lisää voimaa.
Tulkaa mukaan ja innostakaa ystäviänne. Tulkaa tekemään hyvää heille, jotka muut ovat unohtaneet. Saatte takuulla siitä hyvää mieltä itsellennekin. Ilmoittautumiset kummilomakkeella.
Sammutan herätyskellon. Päätän nukkua huomiseen ilman tahallista herätystä. Mistäs sitä etukäteen täällä tietää, mitä huominen tuo tullessaan. Saatanpa nukkua hyvinkin. Vapaapäivän ainakin pidän. Ainakin luulen niin.
Kello lähentelee puolta yötä ja viidakon äänet ovat vaimenemassa. Saimme tänään 3v odotuksen jälkeen telefaxin. Se ei ole ehtinyt vielä kertaakaan soida, sillä otin töpselin pois seinästä.
terveisin
Pentti-Oskari
Ananda oli säästänyt viimeiset 35 vesitankkia oman Naganden kylän tarpeisiin. Tankit tuotiin kotimme pihalle jo edellisenä päivänä. Aamulla varhain alkoi kyläläisiä valua pihalle. Munkki Banagala saapui munkkikaverinsa kanssa paikalle ja niin alkoi seremonia. Tankkien taustalla iso Suomen lippu.
Ananda oli valinnut taiten kohteet. Kylän liepeillä olevan ison koulun pihalle vietiin 10 tankkia. Kylän temppelit saivat omat tankkinsa. Muutama tankki jaettiin kylän köyhimpiin yhteisöihin. Yksi tankki toimitettiin poliisilaitokselle. En ymmärrä mikä Anandaan oli mennyt. Ehkä hän tuntee paikalliset olosuhteet ja lainalaisuudet ja tarkoituksenmukaisuudet paremmin kuin minä. Todennäköisesti.
En vaan saa mielestäni muistikuvaa tsunamin jälkeisistä päivistä, jolloin poliisit istuivat palmun alla shokissa kykenemättä tekemään yhtään mitään.
250 tankkia jaettu ? rahaa jäljellä lähes 50.000 euroa
50 jaettiin jo viime reissullamme syys-lokakuussa. Loput 200 tulivat jaetuksi tällä viikolla, viimeiset tänään. Hieno urakka. Hieno operaatio. Kiitos kaikille niille 1.337:lle, jotka olivat mukana. Rahaa jäi Lotus Hill hankkeellemme vielä lähes 50.000 euroa. Ihan totta. Tällaisia me olemme! Erityiskiitokset Töytärin Jussille ja hänen upealle Positiivarit porukalleen. Me jatkamme valitsemallamme tiellä ja suuri haaveemme vammaisten lasten kodista ja terapiakeskuksesta etenee vääjäämättömästi.
Ryhmäkummiuteen tarvitsemme vielä lisää voimaa.
Tulkaa mukaan ja innostakaa ystäviänne. Tulkaa tekemään hyvää heille, jotka muut ovat unohtaneet. Saatte takuulla siitä hyvää mieltä itsellennekin. Ilmoittautumiset kummilomakkeella.
Sammutan herätyskellon. Päätän nukkua huomiseen ilman tahallista herätystä. Mistäs sitä etukäteen täällä tietää, mitä huominen tuo tullessaan. Saatanpa nukkua hyvinkin. Vapaapäivän ainakin pidän. Ainakin luulen niin.
Kello lähentelee puolta yötä ja viidakon äänet ovat vaimenemassa. Saimme tänään 3v odotuksen jälkeen telefaxin. Se ei ole ehtinyt vielä kertaakaan soida, sillä otin töpselin pois seinästä.
terveisin
Pentti-Oskari
torstai 8. joulukuuta 2005
Unohtumaton päivä
Naganden viidakkokylä 8.12.05
Uuden koulurakennuksen vihkiäiset
Aamulla varhain kello 7 aikaan lähdimme jälleen Baddegaman munkkien koulutuskeskukseen. Klo 8 alkoivat juhlallisuudet. Paikalla oli arviolta 5000 ihmistä. Köyhien lasten koulun yhteyteen vihittiin uusi kaksikerroksinen koulurakennus-siipi. Alakertaan valmistui arviolta 25:lle tytölle ompeluluokkahuone. Hollantilaiset kollegamme olivat hoitaneet Singerit paikalle.
Projekti aloitettiin välittömästi tsunamin jälkeen tammikuun alussa ja me suomalaiset osallistuimme koulurakennuksen kustannuksiin yhteensä yli 10.000 eurolla. (yli puolet koko 18.000 euron rakennuskustannuksesta) Suomessa vastaavanlaisen rakennuksen kustannukset olisivat arvioni mukaan noin 15-kertaiset. Viime tammikuun päiväkirjoja seuranneet muistanevat tapahtuman alun. Ja nyt se on todellista totta.
Kiitoksella muistamme apunamme olleita Turun Skål-klubin jäseniä, yksityishenkilöitä S. E ja L.C, Helsingistä sekä oman yrityksemme kassanhoitajaa ja henkilökohtaisen Visa-korttini takaisinmaksusuunnitelmaa neuvotellutta henkilöä. Koulurakennus on upea ja asiallinen, kuten kuvistakin selviää. Suurkiitos mukanaolijoille. Tämä oli jälleen kerran konkreettinen tulos avun perillemenosta.
Juhlat olivat huikeat. Ne kestivät taukoamatta 4 tuntia. Esiintyjinä ainoastaan koulun lapset, joiden pukukavalkadi oli upea. Itse tehtyjä värikkäitä ja eksoottisia asuja. Niitä oli valmisteltu lähes vuoden. Se oli lapsille suuri juhla. Se oli meille suuri juhla.
Juhlien päätteeksi jaoimme vielä 30 vesitankkia. Tankit siunattiin ja ne lähtivät traktoreiden, tuk-tukkien ja vankkureiden matkassa lähikyliin.
Päivä oli unohtumaton.
Vaikka tuntien ajan istuimme katoksen alla, keskipäivän kuumuus alkoi tehdä tehtäväänsä. Hikirätti imeytyi maksimiinsa ja pullovettä kului. Kotiin päästyämme sammahdin sänkyyn. Nukuin tuntikausia iltaan, jolloin sain aikaan jälleen kerran vuorokausirytmin särkymisen.
Ja sitten aamuyön tunteihin miettimään maailman asioita.
Pentti-Oskari
Uuden koulurakennuksen vihkiäiset
Aamulla varhain kello 7 aikaan lähdimme jälleen Baddegaman munkkien koulutuskeskukseen. Klo 8 alkoivat juhlallisuudet. Paikalla oli arviolta 5000 ihmistä. Köyhien lasten koulun yhteyteen vihittiin uusi kaksikerroksinen koulurakennus-siipi. Alakertaan valmistui arviolta 25:lle tytölle ompeluluokkahuone. Hollantilaiset kollegamme olivat hoitaneet Singerit paikalle.
Projekti aloitettiin välittömästi tsunamin jälkeen tammikuun alussa ja me suomalaiset osallistuimme koulurakennuksen kustannuksiin yhteensä yli 10.000 eurolla. (yli puolet koko 18.000 euron rakennuskustannuksesta) Suomessa vastaavanlaisen rakennuksen kustannukset olisivat arvioni mukaan noin 15-kertaiset. Viime tammikuun päiväkirjoja seuranneet muistanevat tapahtuman alun. Ja nyt se on todellista totta.
Kiitoksella muistamme apunamme olleita Turun Skål-klubin jäseniä, yksityishenkilöitä S. E ja L.C, Helsingistä sekä oman yrityksemme kassanhoitajaa ja henkilökohtaisen Visa-korttini takaisinmaksusuunnitelmaa neuvotellutta henkilöä. Koulurakennus on upea ja asiallinen, kuten kuvistakin selviää. Suurkiitos mukanaolijoille. Tämä oli jälleen kerran konkreettinen tulos avun perillemenosta.
Juhlat olivat huikeat. Ne kestivät taukoamatta 4 tuntia. Esiintyjinä ainoastaan koulun lapset, joiden pukukavalkadi oli upea. Itse tehtyjä värikkäitä ja eksoottisia asuja. Niitä oli valmisteltu lähes vuoden. Se oli lapsille suuri juhla. Se oli meille suuri juhla.
Juhlien päätteeksi jaoimme vielä 30 vesitankkia. Tankit siunattiin ja ne lähtivät traktoreiden, tuk-tukkien ja vankkureiden matkassa lähikyliin.
Päivä oli unohtumaton.
Vaikka tuntien ajan istuimme katoksen alla, keskipäivän kuumuus alkoi tehdä tehtäväänsä. Hikirätti imeytyi maksimiinsa ja pullovettä kului. Kotiin päästyämme sammahdin sänkyyn. Nukuin tuntikausia iltaan, jolloin sain aikaan jälleen kerran vuorokausirytmin särkymisen.
Ja sitten aamuyön tunteihin miettimään maailman asioita.
Pentti-Oskari
keskiviikko 7. joulukuuta 2005
Itsenäisyyttä ja kouluruokailua
Nagandessa 7.12.05 illalla
Kauan eläköön Suomi
Eilen oli meidän itsenäisyyspäivämme. Suomi 88 v. Vaikka minulle henkilökohtaisesti meno pääkaupunki Colomboon on hyvin vastentahtoista, lähdin nyt ilomielin sinne. Majoittauduimme samaan hotelliin, jonne Suomen Ulkoministeriö oli varannut juhlakabinetin. Paikalla oli juhlakansa - noin 60 suomalaista, joista suurin osa Sri Lankassa eri avustustehtävissä työskenteleviä.
SPR tekee hyvää työtä
Punainen Risti oli erityisen hyvin edustettuna ja sain keskustella pitkään heidän kanssaan. Motkotin heille jälleen samaa asiaa: tiedottakaa ihmeessä suomalaisille mitä te teette täällä! (Hannu-Pekka Laiholle terveisiä ettei tarvitse olla liian vaatimaton). Tiedän, että Suomen Punainen Risti tekee täällä upeaa työtä. Rohkeaa ja ainutlaatuista alueella, jonne muut avustusjärjestöt eivät ole uskaltautuneet tai jaksaneet lähteä hallituksen vastakarvaisuuden vuoksi. Ambaraan nousee toista tuhatta uutta asuntoa, sairaaloita, kouluja. Aivan upeaa työtä. Taistelu on sielläkin kuin tuulimyllyjä vastaan, sillä alue ei ole hallituksen suuressa intressipiirissä tamiliasukkaittensa vuoksi.
Myös Unicef, Kirkon Ulkomaanapu jne. tekevät omalla sarallaan tärkeää ja hienoa työtä. Pitkäntähtäimen projekteja, joiden merkitys on ratkaiseva tsunamin jälkihoidossa.
Kun hoitaa haavan, säästyy koko jalka
Yhä enemmän vahvistuu oma motivaatiomme toimia vaatimattomasti ruohonjuuritasolla. Keskitymme edelleenkin ensiapuun. Onnistunut vesitankkiprojekti oli hyvä esimerkki siitä. Kun keskustelin eri alojen ihmisten kanssa, mieleeni tuli eittämättä ajatus siitä, että voitaisiinko yhteistyötä pitkäntähtäimen laajojen kokonaisuuksien ja toisaalta pienten reaaliajassa toimivien yksityistenkin ensiapuhankkeiden kesken tiivistää.
Tilannetta voitaneen tiivistää vertauksella pienestä sääreen tulleesta haavasta. Ensiapu ehkäisee pahemmat seuraukset, mutta jo parin päivän päästä tulehdukseen tarvitaankin voimakkaita lääkkeitä. Kuukauden päästä hoitamaton jalka joudutaan amputoimaan, jollei potilas sitä ennen ehdi kuolla.
Haluan tuoda tämän asian esille yhä uudelleen, koska tapahtuneesta on aina otettava oppia. Seuraavan tsunamin tai muun katastrofin tullen samoja virheitä ei saa toistaa. Tässä suhteessa olen hirveän pessimistinen. Uskon vakaasti, että tämänkin maan keskusjohtoinen hallintojärjestelmä ei kykene eikä halua analysoida tapahtumia sen epäonnistuneen näkökulman suunnalta. Myös Suomen ja muidenkin maiden kuin myös kansainvälisten avustusjärjestöjen mahdollisuudet tulevaisuudessa ovat pahasti sidotut paikalliseen poliittiseen kulttuuriin. EU:n rauhanturvaamisjoukkojen sijaan olisi rakennettava avustukseen pakottamisjoukot. Nyt ja heti, että toimintavalmius olisi kunnossa kun tehokasta apua tarvitaan.
Ei voi olla oikein, että kerta toisensa jälkeen meidät yllätetään housut kintuissa kuten viimeksi New Orleansissa. Amerikkalaiset kävivät tsunamin jälkeen harjoittelemassa täällä. Mitä he oppivat? Pieni ihminen on se, joka eniten kärsii tällaisissa katastrofeissa. Heidän näkökulmastaan tarkastelu on tärkeä osa tulevien murheiden estämiseksi. Pienet avustusjärjestöt ja yksityiset henkilöt ovat täällä saaneet aikaan uskomattoman hienoja pieniä asioita. Juuri niitä pienten haavojen lääkitsemisiä, jotka estivät yhä suuremman väkijoukon muuttumisen yksijalkaiseksi. Yhteistyökumppanimme Baddegaman munkkien hyväntekeväisyysjärjestö on hollantilaisten kollegojemme kanssa rakentamassa yli 1200 uutta kotia tsunamin uhreille. Se on kova juttu. Siihen eivät viranomaiset satojen miljoonien avustusrahoillakaan ole tälle alueelle yltäneet.
Koordinaatio ja tuntosarvet puuttuvat
Kun minulta toistamiseen kysytään mielipidettä tsunamin jälkihoidon suurimmasta ongelmasta, vastaan aina koordinaation puute. Paikallisella tasolla ja paikan päällä yleensäkin. Se lähtee hallintokulttuurista ja vedenjakajasta hallitsevan kansanluokan ja tavallisen ihmisen välillä. Se kuilu on kaikissa kehitysmaissa samankaltainen. Ilman sen kuilun täyttämistä ei ole siltaa tasapuolisuuden hoitamiseen eikä myöskään luonnonkatastrofien tehokkaaseen avustustoimeen vaikka rahaa olisi käytettävissä yllin kyllin.
Luonnonkatastrofin hoitaminen on verrattavissa sotatilaan siinä mielessä, että iskuun vastaaminen on toteutettava välittömästi. Muuten sota on hävitty. Sodassakin lasketaan tiedustelijat laskuvarjoilla tapahtuma-alueelle, jotta voidaan selvittää kokonais- mutta myös paikallistilanteet. Miksi ei katastrofitilanteissa tehdä samoin?
"Desantit" Nokian kännyköillä varustettuna ripoteltuna alueelle. Koordinaatiokeskus pääkaupungissa, jossa hetkessä on tieto siitä, missä ja mitä apua tarvitaan. Tuntosarvet ruohonjuuritasolle.
Harmittaa uutiset siitä kuinka avustusrahoja on jakamatta Sri Lankaan Suomestakin - ehkä suurin osa. Ja täällä paikan päällä näkee kuinka hiljainen tsunami tekee tuhoaan väistämättömästi.
Miten se Suomessa hoidettiin?
Palautetaanpa mieliin miten me itse hoidimme tärkeän asian:
Suomen terveydenhuollon kulmakiviä oli sodan jälkeen kouluruokailun järjestäminen. Se takasi suurelle ikäluokalle perusravitsemuksen. Täällä vain harvat koululapset saavat kouluruokaa. Se olisi monelle aliravitulle lapselle parasta apua ja lääkettä. Se olisi sekä ensiapua, että pitkäntähtäimen apua. Eikä maksa paljon. Kunhan saadaan nykyiset projektit hoidettua, aletaanko hommiin?
terveisin
Pentti-Oskari
Kauan eläköön Suomi
Eilen oli meidän itsenäisyyspäivämme. Suomi 88 v. Vaikka minulle henkilökohtaisesti meno pääkaupunki Colomboon on hyvin vastentahtoista, lähdin nyt ilomielin sinne. Majoittauduimme samaan hotelliin, jonne Suomen Ulkoministeriö oli varannut juhlakabinetin. Paikalla oli juhlakansa - noin 60 suomalaista, joista suurin osa Sri Lankassa eri avustustehtävissä työskenteleviä.
SPR tekee hyvää työtä
Punainen Risti oli erityisen hyvin edustettuna ja sain keskustella pitkään heidän kanssaan. Motkotin heille jälleen samaa asiaa: tiedottakaa ihmeessä suomalaisille mitä te teette täällä! (Hannu-Pekka Laiholle terveisiä ettei tarvitse olla liian vaatimaton). Tiedän, että Suomen Punainen Risti tekee täällä upeaa työtä. Rohkeaa ja ainutlaatuista alueella, jonne muut avustusjärjestöt eivät ole uskaltautuneet tai jaksaneet lähteä hallituksen vastakarvaisuuden vuoksi. Ambaraan nousee toista tuhatta uutta asuntoa, sairaaloita, kouluja. Aivan upeaa työtä. Taistelu on sielläkin kuin tuulimyllyjä vastaan, sillä alue ei ole hallituksen suuressa intressipiirissä tamiliasukkaittensa vuoksi.
Myös Unicef, Kirkon Ulkomaanapu jne. tekevät omalla sarallaan tärkeää ja hienoa työtä. Pitkäntähtäimen projekteja, joiden merkitys on ratkaiseva tsunamin jälkihoidossa.
Kun hoitaa haavan, säästyy koko jalka
Yhä enemmän vahvistuu oma motivaatiomme toimia vaatimattomasti ruohonjuuritasolla. Keskitymme edelleenkin ensiapuun. Onnistunut vesitankkiprojekti oli hyvä esimerkki siitä. Kun keskustelin eri alojen ihmisten kanssa, mieleeni tuli eittämättä ajatus siitä, että voitaisiinko yhteistyötä pitkäntähtäimen laajojen kokonaisuuksien ja toisaalta pienten reaaliajassa toimivien yksityistenkin ensiapuhankkeiden kesken tiivistää.
Tilannetta voitaneen tiivistää vertauksella pienestä sääreen tulleesta haavasta. Ensiapu ehkäisee pahemmat seuraukset, mutta jo parin päivän päästä tulehdukseen tarvitaankin voimakkaita lääkkeitä. Kuukauden päästä hoitamaton jalka joudutaan amputoimaan, jollei potilas sitä ennen ehdi kuolla.
Haluan tuoda tämän asian esille yhä uudelleen, koska tapahtuneesta on aina otettava oppia. Seuraavan tsunamin tai muun katastrofin tullen samoja virheitä ei saa toistaa. Tässä suhteessa olen hirveän pessimistinen. Uskon vakaasti, että tämänkin maan keskusjohtoinen hallintojärjestelmä ei kykene eikä halua analysoida tapahtumia sen epäonnistuneen näkökulman suunnalta. Myös Suomen ja muidenkin maiden kuin myös kansainvälisten avustusjärjestöjen mahdollisuudet tulevaisuudessa ovat pahasti sidotut paikalliseen poliittiseen kulttuuriin. EU:n rauhanturvaamisjoukkojen sijaan olisi rakennettava avustukseen pakottamisjoukot. Nyt ja heti, että toimintavalmius olisi kunnossa kun tehokasta apua tarvitaan.
Ei voi olla oikein, että kerta toisensa jälkeen meidät yllätetään housut kintuissa kuten viimeksi New Orleansissa. Amerikkalaiset kävivät tsunamin jälkeen harjoittelemassa täällä. Mitä he oppivat? Pieni ihminen on se, joka eniten kärsii tällaisissa katastrofeissa. Heidän näkökulmastaan tarkastelu on tärkeä osa tulevien murheiden estämiseksi. Pienet avustusjärjestöt ja yksityiset henkilöt ovat täällä saaneet aikaan uskomattoman hienoja pieniä asioita. Juuri niitä pienten haavojen lääkitsemisiä, jotka estivät yhä suuremman väkijoukon muuttumisen yksijalkaiseksi. Yhteistyökumppanimme Baddegaman munkkien hyväntekeväisyysjärjestö on hollantilaisten kollegojemme kanssa rakentamassa yli 1200 uutta kotia tsunamin uhreille. Se on kova juttu. Siihen eivät viranomaiset satojen miljoonien avustusrahoillakaan ole tälle alueelle yltäneet.
Koordinaatio ja tuntosarvet puuttuvat
Kun minulta toistamiseen kysytään mielipidettä tsunamin jälkihoidon suurimmasta ongelmasta, vastaan aina koordinaation puute. Paikallisella tasolla ja paikan päällä yleensäkin. Se lähtee hallintokulttuurista ja vedenjakajasta hallitsevan kansanluokan ja tavallisen ihmisen välillä. Se kuilu on kaikissa kehitysmaissa samankaltainen. Ilman sen kuilun täyttämistä ei ole siltaa tasapuolisuuden hoitamiseen eikä myöskään luonnonkatastrofien tehokkaaseen avustustoimeen vaikka rahaa olisi käytettävissä yllin kyllin.
Luonnonkatastrofin hoitaminen on verrattavissa sotatilaan siinä mielessä, että iskuun vastaaminen on toteutettava välittömästi. Muuten sota on hävitty. Sodassakin lasketaan tiedustelijat laskuvarjoilla tapahtuma-alueelle, jotta voidaan selvittää kokonais- mutta myös paikallistilanteet. Miksi ei katastrofitilanteissa tehdä samoin?
"Desantit" Nokian kännyköillä varustettuna ripoteltuna alueelle. Koordinaatiokeskus pääkaupungissa, jossa hetkessä on tieto siitä, missä ja mitä apua tarvitaan. Tuntosarvet ruohonjuuritasolle.
Harmittaa uutiset siitä kuinka avustusrahoja on jakamatta Sri Lankaan Suomestakin - ehkä suurin osa. Ja täällä paikan päällä näkee kuinka hiljainen tsunami tekee tuhoaan väistämättömästi.
Miten se Suomessa hoidettiin?
Palautetaanpa mieliin miten me itse hoidimme tärkeän asian:
Suomen terveydenhuollon kulmakiviä oli sodan jälkeen kouluruokailun järjestäminen. Se takasi suurelle ikäluokalle perusravitsemuksen. Täällä vain harvat koululapset saavat kouluruokaa. Se olisi monelle aliravitulle lapselle parasta apua ja lääkettä. Se olisi sekä ensiapua, että pitkäntähtäimen apua. Eikä maksa paljon. Kunhan saadaan nykyiset projektit hoidettua, aletaanko hommiin?
terveisin
Pentti-Oskari
sunnuntai 4. joulukuuta 2005
Talvikotona jälleen
Talvikotona jälleen
Vanhalle matkustaminen käy voimille. Eilen matkapäivän jälkeen klo 22 nukkumaan. (Suomen aikaa klo 18). Olimme tilanneet tuk tuk -kolipyörämopon aamuksi klo 9.30 ja herätyskello asetettiin tuntia aiemmaksi. Sain ansioni mukaan kun kello soi 4 tuntia ennen aikaansa. Olin taltioinut aikaeron väärään suuntaan. Kyljen vaihto ja takaisin uneen kunnes tuk-tukin ääni herätti. Ei hassumpi rupeama ? 11,5 tuntia. Sitten taas touhupäivän viettoon. Ystävämme Coolman kuskiksi. Kohteena Gallen takana olevat oma ja ystäviemme 5 kummilasta.
Matkan aikana ensivaikutelmat näkemästämme:
Teltat ovat poistuneet lähes tyystin kuvasta. Pieniä yksittäisiä telttaparvia siellä sun täällä ja italialaisten vahvoja sinisiä telttoja joidenkin kotien pihalla. Uudisrakennuksia päätien varrella. Kauppoja, ravintoloita yms. Ihmisten koteja ei uudisrakennusten joukossa näy. Lienevätkö sisemmällä maassa? Selviää lähipäivinä.
Viime käynnistämme on kulunut vasta vajaa pari kuukautta, joten ihmeitä ei voikaan tapahtua. Kummiperheen vastaanotto oli entisenlainen. Riemukas ja hellyttävä. Lapset juoksivat vastaan kädet levällään kaulaamme. Päällisin puolin kaikki näytti olevan hyvin, mutta sisällä oli jälleen suuri murhe. Neljän lapsen äiti oli lähtenyt ennen viime matkaamme taloudellisista syistä jälleen Saudeihin töihin. Perille päästyään hän oli lähettänyt kirjeen, jossa hän kertoi suurista ongelmista perheen kanssa, jossa hän toimi palvelijana. Vääräuskoisena hän on saudeille alhaisessa kategoriassa. Nyt, kuukausien jälkeen, äidistä ei ole kuulunut mitään. Perheellä on syvä huoli, sillä "vääräuskoisille" tapahtuu siellä kaikenlaista. Yhteydet suurlähetystöön eivät ole tuottaneet tulosta. Pyysimme äidin rekisteritietoja ja numeroa. Ehkä voimme auttaa jotenkin. Tiistaina menemme Colomboon.
Näiden kahden perheen seitsemästä lapsestä pääasiassa vastuun kantavalla suloisella isoäidillä sydäntauti on pahentunut entisestään. Perheen vanhimman tyttären suomalaiset kummivanhemmat olivat lähettäneet extrarahaa, jonka tarpeellisuus nyt realisoitui isoäidin lääkärimatkaan.
Karjapaimenia Sri Lankassa?
Ennen poislähtöä piti kuitenkin seurata tyttöjen tanssiesitystä. Farkut ovat näköjään tehneet tuloaan tänne sitten viime näkemän. Minulla ei ole koskaan ollut farkkuja. Puolustelen sillä, että enhän minä ole mikään teksasilainen karjapaimen. Väitän ettei tämä "persoonallinen" muoti sovi tännekään. Mutta niin kuin moni muukin globaali muoti-ilmiö, se tunkeutuu kaikkialle, olenpa mitä mieltä tahansa.
Ruoan hinta noussut hurjasti kolmessa kuukaudessa
Mennessämme perheisiin, viemme normaaliin tapaan kassilliset perusruokaa: Riisiä, ruokaöljyä, chiliä, sokeria, suolaa, kuivaa kalaa, maitopulveria, saippuaa. Syyskuussa satsi maksoi 800 rupiaa (6.5?) nyt 1200 rupiaa (10?). Yhteiskunta, johon on tullut paljon rahaa, reagoi täten. Maksukyky yleisesti nousee, vaan ei köyhimmillä. Heille sama asia kääntyy päinvastaiseksi. Tämä on elämän tragedia. Rikkaiden strategia. Siksi tämä on tuulimyllyjä vastaan taistelemista. Globaalin maailmantalouden gurut tietävät tämän. Nämä viisaat osaavat jopa ennustaa sen. Tai tietävät. He osaavat informoida talouden säätelijöitä ja päättäjiä.
Politikointiakaan en voi välttää
Lopputuloksen tiedämme. Köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuvat. Eikä siinä auta miljardien avustukset, kun systeemi ylläpitää eriarvoisuuden kasvua. Huh! Huomaan hädissäni menneeni politikoinnin puolelle. Minä, joka aina ylpeänä esittelen itseni täysin politiikan ulkopuolella olevaksi. Mutta todellisuudessa asia vain on niin, että ottamalla kantaa ihmisen hyvinvoinnin kohtuuttomaan eriarvoisuuteen, ottaa myös poliittisen kannan. Olkoon sitten niin, mutta väärin se on. Pahin vääryys on se, että kaikki sanovat sen olevan vääryyttä, mutta monet tekevät toisin kuin sanovat.
Kuten huomaatte, olen jälleen kulttuurishokin lyömä. Se tekee meikäläisille hyvää. Uskokaa pois. Maistuis varmaan Teillekin.
Kymmenen aikaan illalla sammuimme jälleen kuin paikallinen kerosiinilyhty. Viidakon äänten tuudittamana. Me kaksi suomalaista, pohjoismaisen elämiskulttuurin kehtolasta.
Sri Lanka 4.12.2005
Naganden viidakkokylä, Hikkaduwan takana.
tuus
Pentti-Oskari
4.12.2005 - Iltapäivä
Talvikotona 4.12.05 illalla.
Hyvä päivä tänään
Yöllä vettä satoi enemmän kuin kaatamalla. Aamulla oli viidakon raikas ilma. Usein sataa öisin. Päivällä jos sataa, sen aika on iltapäivällä. Sen vuoksi rakennuksilla aloitetaan työt kukonlaulun aikaa, jollei sada. Ajoimme noin 15 km Baddegaman kylkeen ensimmäiseen tutustumaamme vammaiskotiin heti tsunamin jälkeen.
Tämä oli se paikka, jonne Gallesta tuotiin hyökyaallosta selvinneet 40 vammaista. Helmikuussa suomalaisten kummivanhempiystäviemme kanssa toteutettiin ensimmäinen operaatio juuriharja. Englantilaiset nuoret vapaaehtoiset jatkoivat syksyllä siitä mihin jäimme. Nyt vammaiskoti on puhdas, valoisa, siisti, viihtyisä ja kaunis. Olivatpa englantilaisnuoret hankkineet TV:nkin. Meidän tehtävämme oli hankkia enää boosteri ja antenni. Tässä kodissa näyttää nyt kaikki olevan hyvin. Ei muuta kuin uusiin haasteisiin.
Kävimme Lotus Hill tontillamme. Paikalla tepasteli lukuisa joukko vesipuhveleita ja paimenia. Hyvää tekevät tontille. Lannoittavat maata ja syövät turhia pensaita. Ne vesipuhvelit. Paimenet vaan lannoittaa.
Illaksi ehdimme vielä viime kerralla löytämäämme yli 15-vuotiaitten orpokotiin. Kodin johtaja oli lomalla, joten emme päässeet kovinkaan pitkälle. Opettajat toivat näytille 12-vuotiaan pojan, jonka näkö huononee nopeasti. Optikon mukaan poika tarvitse -8 -lasit. Saamme kopion tarkemmista luvuista ja lähetämme tiedon Suomeen. Tammikuussa ystäviä tulee jälleen tänne, joten logistiikka toiminee. Selvitämme myös mahdollisuutta saada pojalle leikkaus, sillä ilmeisesti hänellä on jokin kaihi.Ammattitaitoa operaatioiden tekemiseen täällä on, kunhan rahaa löytyy. Eikä sitä meidän mittapuumme mukaan tarvita paljoa. Paikallisesti kylläkin.
Ajattelin, että tästä alkaa Lotus Hill hankkeen toinen vaihe. Tilannearvioiden mukainen ensiapu orpolapsille. Olimme hiukan pettyneitä siitä ettemme päässeet muulla tavoin eteenpäin. Sovimme lähipäivinä tapaavamme lastenkodin toiminnasta vastaavat viranomaiset. Munkki Banagala lupasi hoitaa yhteydet.
Kuvia ette nyt saa tämän päiväkirjan mukaan sinne Suomeen, sillä kuvaukset ovat ainakin toistaiseksi kielletty kaikissa lastenkodeissa kautta maan. Syyn tietävät ne, jotka lukivat viime syyskuun matkamme päiväkirjaa. Amerikkalaiset väärinkäyttäjät ym. Kerron myöhemmin tarkemmin. Ymmärrämme täysin viranomaisia.
Auringon laskiessa jäimme vielä hetkeksi seuraamaan kentällä rivissä olevien lasten iltahartautta.
Huomenna on vesitankkien jakopäivä.
Tuus kaikille
Pentti-Oskari
Vanhalle matkustaminen käy voimille. Eilen matkapäivän jälkeen klo 22 nukkumaan. (Suomen aikaa klo 18). Olimme tilanneet tuk tuk -kolipyörämopon aamuksi klo 9.30 ja herätyskello asetettiin tuntia aiemmaksi. Sain ansioni mukaan kun kello soi 4 tuntia ennen aikaansa. Olin taltioinut aikaeron väärään suuntaan. Kyljen vaihto ja takaisin uneen kunnes tuk-tukin ääni herätti. Ei hassumpi rupeama ? 11,5 tuntia. Sitten taas touhupäivän viettoon. Ystävämme Coolman kuskiksi. Kohteena Gallen takana olevat oma ja ystäviemme 5 kummilasta.
Matkan aikana ensivaikutelmat näkemästämme:
Teltat ovat poistuneet lähes tyystin kuvasta. Pieniä yksittäisiä telttaparvia siellä sun täällä ja italialaisten vahvoja sinisiä telttoja joidenkin kotien pihalla. Uudisrakennuksia päätien varrella. Kauppoja, ravintoloita yms. Ihmisten koteja ei uudisrakennusten joukossa näy. Lienevätkö sisemmällä maassa? Selviää lähipäivinä.
Viime käynnistämme on kulunut vasta vajaa pari kuukautta, joten ihmeitä ei voikaan tapahtua. Kummiperheen vastaanotto oli entisenlainen. Riemukas ja hellyttävä. Lapset juoksivat vastaan kädet levällään kaulaamme. Päällisin puolin kaikki näytti olevan hyvin, mutta sisällä oli jälleen suuri murhe. Neljän lapsen äiti oli lähtenyt ennen viime matkaamme taloudellisista syistä jälleen Saudeihin töihin. Perille päästyään hän oli lähettänyt kirjeen, jossa hän kertoi suurista ongelmista perheen kanssa, jossa hän toimi palvelijana. Vääräuskoisena hän on saudeille alhaisessa kategoriassa. Nyt, kuukausien jälkeen, äidistä ei ole kuulunut mitään. Perheellä on syvä huoli, sillä "vääräuskoisille" tapahtuu siellä kaikenlaista. Yhteydet suurlähetystöön eivät ole tuottaneet tulosta. Pyysimme äidin rekisteritietoja ja numeroa. Ehkä voimme auttaa jotenkin. Tiistaina menemme Colomboon.
Näiden kahden perheen seitsemästä lapsestä pääasiassa vastuun kantavalla suloisella isoäidillä sydäntauti on pahentunut entisestään. Perheen vanhimman tyttären suomalaiset kummivanhemmat olivat lähettäneet extrarahaa, jonka tarpeellisuus nyt realisoitui isoäidin lääkärimatkaan.
Karjapaimenia Sri Lankassa?
Ennen poislähtöä piti kuitenkin seurata tyttöjen tanssiesitystä. Farkut ovat näköjään tehneet tuloaan tänne sitten viime näkemän. Minulla ei ole koskaan ollut farkkuja. Puolustelen sillä, että enhän minä ole mikään teksasilainen karjapaimen. Väitän ettei tämä "persoonallinen" muoti sovi tännekään. Mutta niin kuin moni muukin globaali muoti-ilmiö, se tunkeutuu kaikkialle, olenpa mitä mieltä tahansa.
Ruoan hinta noussut hurjasti kolmessa kuukaudessa
Mennessämme perheisiin, viemme normaaliin tapaan kassilliset perusruokaa: Riisiä, ruokaöljyä, chiliä, sokeria, suolaa, kuivaa kalaa, maitopulveria, saippuaa. Syyskuussa satsi maksoi 800 rupiaa (6.5?) nyt 1200 rupiaa (10?). Yhteiskunta, johon on tullut paljon rahaa, reagoi täten. Maksukyky yleisesti nousee, vaan ei köyhimmillä. Heille sama asia kääntyy päinvastaiseksi. Tämä on elämän tragedia. Rikkaiden strategia. Siksi tämä on tuulimyllyjä vastaan taistelemista. Globaalin maailmantalouden gurut tietävät tämän. Nämä viisaat osaavat jopa ennustaa sen. Tai tietävät. He osaavat informoida talouden säätelijöitä ja päättäjiä.
Politikointiakaan en voi välttää
Lopputuloksen tiedämme. Köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuvat. Eikä siinä auta miljardien avustukset, kun systeemi ylläpitää eriarvoisuuden kasvua. Huh! Huomaan hädissäni menneeni politikoinnin puolelle. Minä, joka aina ylpeänä esittelen itseni täysin politiikan ulkopuolella olevaksi. Mutta todellisuudessa asia vain on niin, että ottamalla kantaa ihmisen hyvinvoinnin kohtuuttomaan eriarvoisuuteen, ottaa myös poliittisen kannan. Olkoon sitten niin, mutta väärin se on. Pahin vääryys on se, että kaikki sanovat sen olevan vääryyttä, mutta monet tekevät toisin kuin sanovat.
Kuten huomaatte, olen jälleen kulttuurishokin lyömä. Se tekee meikäläisille hyvää. Uskokaa pois. Maistuis varmaan Teillekin.
Kymmenen aikaan illalla sammuimme jälleen kuin paikallinen kerosiinilyhty. Viidakon äänten tuudittamana. Me kaksi suomalaista, pohjoismaisen elämiskulttuurin kehtolasta.
Sri Lanka 4.12.2005
Naganden viidakkokylä, Hikkaduwan takana.
tuus
Pentti-Oskari
4.12.2005 - Iltapäivä
Talvikotona 4.12.05 illalla.
Hyvä päivä tänään
Yöllä vettä satoi enemmän kuin kaatamalla. Aamulla oli viidakon raikas ilma. Usein sataa öisin. Päivällä jos sataa, sen aika on iltapäivällä. Sen vuoksi rakennuksilla aloitetaan työt kukonlaulun aikaa, jollei sada. Ajoimme noin 15 km Baddegaman kylkeen ensimmäiseen tutustumaamme vammaiskotiin heti tsunamin jälkeen.
Tämä oli se paikka, jonne Gallesta tuotiin hyökyaallosta selvinneet 40 vammaista. Helmikuussa suomalaisten kummivanhempiystäviemme kanssa toteutettiin ensimmäinen operaatio juuriharja. Englantilaiset nuoret vapaaehtoiset jatkoivat syksyllä siitä mihin jäimme. Nyt vammaiskoti on puhdas, valoisa, siisti, viihtyisä ja kaunis. Olivatpa englantilaisnuoret hankkineet TV:nkin. Meidän tehtävämme oli hankkia enää boosteri ja antenni. Tässä kodissa näyttää nyt kaikki olevan hyvin. Ei muuta kuin uusiin haasteisiin.
Kävimme Lotus Hill tontillamme. Paikalla tepasteli lukuisa joukko vesipuhveleita ja paimenia. Hyvää tekevät tontille. Lannoittavat maata ja syövät turhia pensaita. Ne vesipuhvelit. Paimenet vaan lannoittaa.
Illaksi ehdimme vielä viime kerralla löytämäämme yli 15-vuotiaitten orpokotiin. Kodin johtaja oli lomalla, joten emme päässeet kovinkaan pitkälle. Opettajat toivat näytille 12-vuotiaan pojan, jonka näkö huononee nopeasti. Optikon mukaan poika tarvitse -8 -lasit. Saamme kopion tarkemmista luvuista ja lähetämme tiedon Suomeen. Tammikuussa ystäviä tulee jälleen tänne, joten logistiikka toiminee. Selvitämme myös mahdollisuutta saada pojalle leikkaus, sillä ilmeisesti hänellä on jokin kaihi.Ammattitaitoa operaatioiden tekemiseen täällä on, kunhan rahaa löytyy. Eikä sitä meidän mittapuumme mukaan tarvita paljoa. Paikallisesti kylläkin.
Ajattelin, että tästä alkaa Lotus Hill hankkeen toinen vaihe. Tilannearvioiden mukainen ensiapu orpolapsille. Olimme hiukan pettyneitä siitä ettemme päässeet muulla tavoin eteenpäin. Sovimme lähipäivinä tapaavamme lastenkodin toiminnasta vastaavat viranomaiset. Munkki Banagala lupasi hoitaa yhteydet.
Kuvia ette nyt saa tämän päiväkirjan mukaan sinne Suomeen, sillä kuvaukset ovat ainakin toistaiseksi kielletty kaikissa lastenkodeissa kautta maan. Syyn tietävät ne, jotka lukivat viime syyskuun matkamme päiväkirjaa. Amerikkalaiset väärinkäyttäjät ym. Kerron myöhemmin tarkemmin. Ymmärrämme täysin viranomaisia.
Auringon laskiessa jäimme vielä hetkeksi seuraamaan kentällä rivissä olevien lasten iltahartautta.
Huomenna on vesitankkien jakopäivä.
Tuus kaikille
Pentti-Oskari
maanantai 28. marraskuuta 2005
Kiitoksen aika
Jälleen on kiitoksen aika:
- Kiitos Töytärin Jussi upeasta luennostasi Tampereella. Niemisen Tonin osuus oli vaikuttava.
- Kiitos mahdollisuudesta kertoa ryhmäkummihankkeestamme.
Viime päivinä uusia kummeja onkin ilmoittautunut juuri Tampereen seudulta. Kiitos heille.
- Viime lauantaina oli Turun Sanomissa hieno juttu hankkeestamme. Nyt uusia ilmoittautumisia on erityisen paljon Turun seudulta.
- Kiitos Teille, jotka olette lähettäneet Jussille kiiltokuvia. Upeita, hienoja, ja mukana myös arvokkaita vanhoja . Kiiltokuva on sellainen vanhan ajan helluisen aito asia. Se muistuttaa niistä ajoista kun meillä oli mukavaa. On hienoa palata niihin aikoihin - edes ajatuksissa ja muistoissa.
Ajatelkaa, että nykyajan lapsetkin ihastuvat vanhan ajan kiiltokuviin. Niissä on taikaa. Nyt piirongin laatikoiden pohjia tutkimaan ja kiiltokuvat kiertoon tuottamaan uudelleen iloa. Lähettäkää ne Positiivareille (Positiivarit Ky, PL 136, 15101 Lahti) ja liittäkää mukaan nimenne ? luovutamme yhteisen lahjakirjan kiiltokuvien mukana.
- Kiitos Teille, jotka olette lähettäneet kyniä, heijastimia ja vanhoja silmälaseja. Pitäkää taukoa, sillä painorajoitukset uhkaa meitäkin lentokoneessa.
Wanted!
Jos joku Teistä Sri Lankaan talvella lähtevä pystyy ottamaan mukaansa esim. 5-10 kg silmälaseja, ottakaa kiiruusti yhteyttä allekirjoittaneeseen.
- Kiitos Teille, jotka matkustaessanne Sri Lankaan teette samalla kehitysaputyötä. Viekää tuliaisiksi heijastimia, kyniä tms. Isoja tavaroita ei kannata viedä. Esim. koululaukut maksavat paikan päällä pienen osan Suomen hinnoista. Raha on siellä kelpo kapine.
- Kiitos niistä lukuisista onnentoivotuksista, joita olemme saaneet lähdön kynnyksellä tutuilta ja tuntemattomilta. On hyvä mieli lähteä tällaisella saatteella.
Ohjelma perillä alkaa heti vauhdilla
Saavumme paikan päälle 3.12 ja jo seuraavana päivänä alkaa loppujen vesitankkien jako. Pysykää sivuilla, niin pysytte ajan tasalla. 8.12 on köyhien lasten uuden koulun vihkiäiset Paikalliseen tapaan munkkien koulukeskuksen uusi tulokas saanee melkoiset juhlatilaisuudet. Eikä siinä auta meidän ininämme halusta pysyä matalalla profiililla taustalla. Tämän kaksikerroksisen koulun rakentamisen mahdollistivat monet ystävämme, joille kiitoksia sataa vielä roppakaupalla.
Todella mielenkiintoista on nähdä, mitä kummipoikamme Ananda kumppaneineen on saanut aikaan lastenkotien remonteissa. Kun pääsemme paikalle, alkavat tosi toimet. Kerromme niistä Teille.
Konttorimme tietokonespeciaali Petri kehittelee paraillaan uusia toteutuksia päiväkirjaraporttien toimittamiseksi halukkaille entistä vaivattomammin. Lähipäivinä kuuluu kummia.
Näin Joulun alla voisi olla paikallaan muistuttaa esim. yrityksiä ja yhteisöjä vaihtoehtoisesta mahdollisuudesta lähettää joulutervehdyksenä tänä vuonna lahjoituksen Lotus Hill ?hankkeelle
Saattaisi joillakin yksityisilläkin olla mahdollisuus korvata turha lahja pienellä avustuksella. Meidän perheemme aikuiset ovat tehneet päätöksen, että tänä Jouluna annamme toisillemme korkeintaan kirjan.
Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry / Lotus Hill -hanke/Jouluraha
SAMPO 800017-71080596
VIITE 4734
Muistutamme, että pienellä rahalla siellä saa paljon aikaan.
Nämä Joululahjarahat käytämme kahden unohdetun lastenkodin lasten joululahjoihin. Ostamme heille kengät (suurimmalla osalla ei ole sellaisia) kouluvaatteita, hammasharoja, saippuoita yms. Uskallamme tunnustaa: myös bombaa eli karamellejä. Hammaspeikoista ei ole huolta, sillä karkkipäiviä ei ole edes kerran vuodessa.
Vieraanamme Herrankukkarossa oli viime lauantaina 65 sihteeriä pääkaupunkiseudulta. Kerroin heille "kaksoiselämästäni". Kerroin toiveeni saada heidän jäsentensä s-postiosoitteet, jotta voisimme lähettää heille lyhyen esittelyn Lotus Hill-hankkeesta. Sen jälkeen nappia klikkaamalla vastaanottaja voi ilmoittaa, mikäli haluaa ajankohtaista tietoa paikan päältä. Tai klikata niin, ettemme vaivaa tällä asialla.
Olemme Marjan kanssa ikionnellisia. Meille luvattiin nämä osoitteet. Tästä innostuneena saatamme tietoonne, että mikäli yhdistyksenne, liittonne, työpaikkanne työkaverit yms. mahdollisesti voisivat vastaanottaa em. tiedustelun, me tekisimme sen tosi mielellämme. Tämän projektin toteutuksen onnistuminen mahdollisimman pian edellyttää laajaa tukijoukkoa.
Voimme vakuuttaa, että osallistujat saavat tehokkaan informaation aivan ruohonjuuritasolta. Paikan päältä reaaliajassa. Voitte elää mukanamme. Auttaminen tuntuu hyvältä. Puhumme kokemuksestamme.
Monet kyselevätkin, että miten jaksamme? Vastaamme rehellisesti, että oikein hyvin. Onnistumisen ilo on hyvää iloa.
Siis vielä: Kiitos ja kiitos
Tavataan viimeistään viikon lopulla. Osa meistä on jo kyynelten muotoisella saarella......
Ystävällisin terveisin
Pentti-Oskari
ja vaimonsa Marja
- Kiitos Töytärin Jussi upeasta luennostasi Tampereella. Niemisen Tonin osuus oli vaikuttava.
- Kiitos mahdollisuudesta kertoa ryhmäkummihankkeestamme.
Viime päivinä uusia kummeja onkin ilmoittautunut juuri Tampereen seudulta. Kiitos heille.
- Viime lauantaina oli Turun Sanomissa hieno juttu hankkeestamme. Nyt uusia ilmoittautumisia on erityisen paljon Turun seudulta.
- Kiitos Teille, jotka olette lähettäneet Jussille kiiltokuvia. Upeita, hienoja, ja mukana myös arvokkaita vanhoja . Kiiltokuva on sellainen vanhan ajan helluisen aito asia. Se muistuttaa niistä ajoista kun meillä oli mukavaa. On hienoa palata niihin aikoihin - edes ajatuksissa ja muistoissa.
Ajatelkaa, että nykyajan lapsetkin ihastuvat vanhan ajan kiiltokuviin. Niissä on taikaa. Nyt piirongin laatikoiden pohjia tutkimaan ja kiiltokuvat kiertoon tuottamaan uudelleen iloa. Lähettäkää ne Positiivareille (Positiivarit Ky, PL 136, 15101 Lahti) ja liittäkää mukaan nimenne ? luovutamme yhteisen lahjakirjan kiiltokuvien mukana.
- Kiitos Teille, jotka olette lähettäneet kyniä, heijastimia ja vanhoja silmälaseja. Pitäkää taukoa, sillä painorajoitukset uhkaa meitäkin lentokoneessa.
Wanted!
Jos joku Teistä Sri Lankaan talvella lähtevä pystyy ottamaan mukaansa esim. 5-10 kg silmälaseja, ottakaa kiiruusti yhteyttä allekirjoittaneeseen.
- Kiitos Teille, jotka matkustaessanne Sri Lankaan teette samalla kehitysaputyötä. Viekää tuliaisiksi heijastimia, kyniä tms. Isoja tavaroita ei kannata viedä. Esim. koululaukut maksavat paikan päällä pienen osan Suomen hinnoista. Raha on siellä kelpo kapine.
- Kiitos niistä lukuisista onnentoivotuksista, joita olemme saaneet lähdön kynnyksellä tutuilta ja tuntemattomilta. On hyvä mieli lähteä tällaisella saatteella.
Ohjelma perillä alkaa heti vauhdilla
Saavumme paikan päälle 3.12 ja jo seuraavana päivänä alkaa loppujen vesitankkien jako. Pysykää sivuilla, niin pysytte ajan tasalla. 8.12 on köyhien lasten uuden koulun vihkiäiset Paikalliseen tapaan munkkien koulukeskuksen uusi tulokas saanee melkoiset juhlatilaisuudet. Eikä siinä auta meidän ininämme halusta pysyä matalalla profiililla taustalla. Tämän kaksikerroksisen koulun rakentamisen mahdollistivat monet ystävämme, joille kiitoksia sataa vielä roppakaupalla.
Todella mielenkiintoista on nähdä, mitä kummipoikamme Ananda kumppaneineen on saanut aikaan lastenkotien remonteissa. Kun pääsemme paikalle, alkavat tosi toimet. Kerromme niistä Teille.
Konttorimme tietokonespeciaali Petri kehittelee paraillaan uusia toteutuksia päiväkirjaraporttien toimittamiseksi halukkaille entistä vaivattomammin. Lähipäivinä kuuluu kummia.
Näin Joulun alla voisi olla paikallaan muistuttaa esim. yrityksiä ja yhteisöjä vaihtoehtoisesta mahdollisuudesta lähettää joulutervehdyksenä tänä vuonna lahjoituksen Lotus Hill ?hankkeelle
Saattaisi joillakin yksityisilläkin olla mahdollisuus korvata turha lahja pienellä avustuksella. Meidän perheemme aikuiset ovat tehneet päätöksen, että tänä Jouluna annamme toisillemme korkeintaan kirjan.
Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry / Lotus Hill -hanke/Jouluraha
SAMPO 800017-71080596
VIITE 4734
Muistutamme, että pienellä rahalla siellä saa paljon aikaan.
Nämä Joululahjarahat käytämme kahden unohdetun lastenkodin lasten joululahjoihin. Ostamme heille kengät (suurimmalla osalla ei ole sellaisia) kouluvaatteita, hammasharoja, saippuoita yms. Uskallamme tunnustaa: myös bombaa eli karamellejä. Hammaspeikoista ei ole huolta, sillä karkkipäiviä ei ole edes kerran vuodessa.
Vieraanamme Herrankukkarossa oli viime lauantaina 65 sihteeriä pääkaupunkiseudulta. Kerroin heille "kaksoiselämästäni". Kerroin toiveeni saada heidän jäsentensä s-postiosoitteet, jotta voisimme lähettää heille lyhyen esittelyn Lotus Hill-hankkeesta. Sen jälkeen nappia klikkaamalla vastaanottaja voi ilmoittaa, mikäli haluaa ajankohtaista tietoa paikan päältä. Tai klikata niin, ettemme vaivaa tällä asialla.
Olemme Marjan kanssa ikionnellisia. Meille luvattiin nämä osoitteet. Tästä innostuneena saatamme tietoonne, että mikäli yhdistyksenne, liittonne, työpaikkanne työkaverit yms. mahdollisesti voisivat vastaanottaa em. tiedustelun, me tekisimme sen tosi mielellämme. Tämän projektin toteutuksen onnistuminen mahdollisimman pian edellyttää laajaa tukijoukkoa.
Voimme vakuuttaa, että osallistujat saavat tehokkaan informaation aivan ruohonjuuritasolta. Paikan päältä reaaliajassa. Voitte elää mukanamme. Auttaminen tuntuu hyvältä. Puhumme kokemuksestamme.
Monet kyselevätkin, että miten jaksamme? Vastaamme rehellisesti, että oikein hyvin. Onnistumisen ilo on hyvää iloa.
Siis vielä: Kiitos ja kiitos
Tavataan viimeistään viikon lopulla. Osa meistä on jo kyynelten muotoisella saarella......
Ystävällisin terveisin
Pentti-Oskari
ja vaimonsa Marja
maanantai 21. marraskuuta 2005
Kiiltokuvaelämää
ASIA 1
Sattuipa mukavanlainen tapahtuma:
Olimme Turun yliopistollisen keskussairaalan lasten infektio-osastolla luovuttamassa viime suven höyrylaiva Ukkopekan julkkisristeilyjen palkkiotuotot. Mukava summa. Mukava tilaisuus. Osaston ylihoitaja kertoi, kuinka tärkeää lapsille ovat tällaiset lahjoitukset. Lapsille joudutaan antamaan useasti piikkiä ja se on monelle kamala kokemus. Hoitaja antaa piikityksen jälkeen lapselle palkkioksi urheudesta kiiltokuvan.
Kiiltokuvalla on kuulema maaginen vaikutus. Heidän osastonsa ostaa vuosittain jopa 10.000 eurolla kiiltokuvia. Se kaikki pitää hoitaa vapaaehtoisavustuksilla. Ajatelkaa: vanhan ajan nostalgiset kiiltokuvat. Maailma ei ole mennytkään täysin pilalle.
Kokemuksesta tiedän, että meillä monella löytyy piironginlaatikon pohjalta vanhoja kiiltokuvia, joilla ei oikeastaan tee mitään. Niitä nyt vaan ei ole raskinut heittää roskikseenkaan. Ihan samanlainen tunnetuntemus kuin isoäidin vanhoilla silmälaseilla.
Soitin saman tien Positiivareiden Kokki-Jussille ja niin sai idea jälleen siivet.
Otathan pienen projektin hoitoosi. Pienille lapsille. Kokoa ystäviltäsi ja työkavereiltasi kirjekuoreen kiiltokuvia.
Lähetä ne osoitteeseen:
Positiivarit Ky
PL 136
15101 Lahti
Kiiltokuvat toimitetaan edelleen TYKSin lasten infektio-osastolle, jossa sopimuksemme mukaan Professori Olli Ruuskanen henkilökuntineen vastaanottaa ne ja jakaa lapsille hyväksi kokemallaan tavalla. Professori Ruuskanen kertoi esimerkin siitä, miten piikitettävä lapsi usein "kostaa" piikittäjälleen ja kieltäytyy vastaanottamasta kiiltokuvaa. Isä tai äiti ottaa silloin kuvan mukaansa ja hyvin pian se löytää tiensä lapselle.
Piironginlaatikoita tutkimaan ?
ASIA 2
Lähdön tunnelmissa eräs kummi soitteli ja kertoi tulevansa tammikuussa Hikkaduwaan lomalle. Laukussa olisi muutaman kilon tila vielä vapaana. Mitäkö toisi? Mitään isoa ja raskasta ei kannata tuoda.Kokemuksemme mukaan "kovia" juttuja ovat:
- kuivamustekynät (mainoskynät erityisesti)
- heijastimet
- vauvaikäisille lapsille sänkyyn kiinnitettävät mobile-lelut
- vanhat silmälasit
Jos joltakulta liikenisi edellä olevia tarpeettomana,
laittakaa kiiruusti postiin os.
P-O Kangas
Rantakatu 4
21100 Naantali
Pakkauspäivämme on 30.11, joten sitä ennen.
ASIA 3
Sri Lankassa pidettiin Presidentinvaalit. Voittaja on entisen pressan puolueveli. Sanoivat, että elefanttipuolueen edustaja (oppositio) olisi ollut rauhantahtoisempi. "Ojasta allikkoon, sanoi paikallinen ystävämme". Toivoa sopii, että pääkaupungissa taltioitujen avustusrahojen nyörejä höllennettäisiin, ja ne löytäisivät niille alunperin lahjoittajien tarkoittamat kohteet. Toivoa sopii ja on syytäkin.
Sadekausi taisi loppua Sri Lankassa muutama päivä sitten. Vuosi oli sadekertymältään merkillinen, kuten muuallakin maailmassa. Ensin pitkä kuiva kausi ja sitten taivas repesi kunnolla. Tilastollisesti nyt alkaa tasapuolisempi ajanjakso. Öisin sataa, ja päivällä paistaa aurinko. Meillä Hikkaduwassa aamupäivät ovat yleensä kuivia tähän aikaan. Iltapäivisin saattaa tulla hetkellisesti esterillisestikin vettä. Mutta Ceylonin kesä kuivaa pian sen,minkä se kastaakin.
Korkea suhteellinen kosteus helpottaa esim. psoriasispotilaiden elämää. Ja kun siihen liitetään suolavesi- ja aurinkohoito, paketti on valmis. Suosittelen - kokemuksesta. Tulkaa hoitamaan itseänne. Ja hellimään Arywela-hoidoilla. Ei maksa maltaita. Lisukkeeksi saatte hymytartunnan.
10.1 jälkeen matkustettaessa edestakaisia lentolippuja saa samalla hinnalla, kuin meillä Lapin lentoja. Soittakaa vaikka My Jetin Lallille (puh 09-6850740 e-mail lal@myjet.fi ) ja kertokaa minulta terveisiä.
Lallilla on Hikkaduwassa siisti ja edullinen hotelli, Lanka Paradise, 400 m rannasta. Tjäreborg tekee myös 2 viikon matkapaketteja. Katsokaas kun turismi on hyvä avustusmuoto. Hikkaduwan kylän yrittäjät ovat kunnostaneet hotellit ym. palvelut entistä ehommaksi. Ja hymy on valmiina vastaanotettavaksi.
Tervetuloa Sri Lankaan kuin myös kummiryhmäämme (kts. kummilomake)
Lämpimästi!
Pentti-Oskari
Sattuipa mukavanlainen tapahtuma:
Olimme Turun yliopistollisen keskussairaalan lasten infektio-osastolla luovuttamassa viime suven höyrylaiva Ukkopekan julkkisristeilyjen palkkiotuotot. Mukava summa. Mukava tilaisuus. Osaston ylihoitaja kertoi, kuinka tärkeää lapsille ovat tällaiset lahjoitukset. Lapsille joudutaan antamaan useasti piikkiä ja se on monelle kamala kokemus. Hoitaja antaa piikityksen jälkeen lapselle palkkioksi urheudesta kiiltokuvan.
Kiiltokuvalla on kuulema maaginen vaikutus. Heidän osastonsa ostaa vuosittain jopa 10.000 eurolla kiiltokuvia. Se kaikki pitää hoitaa vapaaehtoisavustuksilla. Ajatelkaa: vanhan ajan nostalgiset kiiltokuvat. Maailma ei ole mennytkään täysin pilalle.
Kokemuksesta tiedän, että meillä monella löytyy piironginlaatikon pohjalta vanhoja kiiltokuvia, joilla ei oikeastaan tee mitään. Niitä nyt vaan ei ole raskinut heittää roskikseenkaan. Ihan samanlainen tunnetuntemus kuin isoäidin vanhoilla silmälaseilla.
Soitin saman tien Positiivareiden Kokki-Jussille ja niin sai idea jälleen siivet.
Otathan pienen projektin hoitoosi. Pienille lapsille. Kokoa ystäviltäsi ja työkavereiltasi kirjekuoreen kiiltokuvia.
Lähetä ne osoitteeseen:
Positiivarit Ky
PL 136
15101 Lahti
Kiiltokuvat toimitetaan edelleen TYKSin lasten infektio-osastolle, jossa sopimuksemme mukaan Professori Olli Ruuskanen henkilökuntineen vastaanottaa ne ja jakaa lapsille hyväksi kokemallaan tavalla. Professori Ruuskanen kertoi esimerkin siitä, miten piikitettävä lapsi usein "kostaa" piikittäjälleen ja kieltäytyy vastaanottamasta kiiltokuvaa. Isä tai äiti ottaa silloin kuvan mukaansa ja hyvin pian se löytää tiensä lapselle.
Piironginlaatikoita tutkimaan ?
ASIA 2
Lähdön tunnelmissa eräs kummi soitteli ja kertoi tulevansa tammikuussa Hikkaduwaan lomalle. Laukussa olisi muutaman kilon tila vielä vapaana. Mitäkö toisi? Mitään isoa ja raskasta ei kannata tuoda.Kokemuksemme mukaan "kovia" juttuja ovat:
- kuivamustekynät (mainoskynät erityisesti)
- heijastimet
- vauvaikäisille lapsille sänkyyn kiinnitettävät mobile-lelut
- vanhat silmälasit
Jos joltakulta liikenisi edellä olevia tarpeettomana,
laittakaa kiiruusti postiin os.
P-O Kangas
Rantakatu 4
21100 Naantali
Pakkauspäivämme on 30.11, joten sitä ennen.
ASIA 3
Sri Lankassa pidettiin Presidentinvaalit. Voittaja on entisen pressan puolueveli. Sanoivat, että elefanttipuolueen edustaja (oppositio) olisi ollut rauhantahtoisempi. "Ojasta allikkoon, sanoi paikallinen ystävämme". Toivoa sopii, että pääkaupungissa taltioitujen avustusrahojen nyörejä höllennettäisiin, ja ne löytäisivät niille alunperin lahjoittajien tarkoittamat kohteet. Toivoa sopii ja on syytäkin.
Sadekausi taisi loppua Sri Lankassa muutama päivä sitten. Vuosi oli sadekertymältään merkillinen, kuten muuallakin maailmassa. Ensin pitkä kuiva kausi ja sitten taivas repesi kunnolla. Tilastollisesti nyt alkaa tasapuolisempi ajanjakso. Öisin sataa, ja päivällä paistaa aurinko. Meillä Hikkaduwassa aamupäivät ovat yleensä kuivia tähän aikaan. Iltapäivisin saattaa tulla hetkellisesti esterillisestikin vettä. Mutta Ceylonin kesä kuivaa pian sen,minkä se kastaakin.
Korkea suhteellinen kosteus helpottaa esim. psoriasispotilaiden elämää. Ja kun siihen liitetään suolavesi- ja aurinkohoito, paketti on valmis. Suosittelen - kokemuksesta. Tulkaa hoitamaan itseänne. Ja hellimään Arywela-hoidoilla. Ei maksa maltaita. Lisukkeeksi saatte hymytartunnan.
10.1 jälkeen matkustettaessa edestakaisia lentolippuja saa samalla hinnalla, kuin meillä Lapin lentoja. Soittakaa vaikka My Jetin Lallille (puh 09-6850740 e-mail lal@myjet.fi ) ja kertokaa minulta terveisiä.
Lallilla on Hikkaduwassa siisti ja edullinen hotelli, Lanka Paradise, 400 m rannasta. Tjäreborg tekee myös 2 viikon matkapaketteja. Katsokaas kun turismi on hyvä avustusmuoto. Hikkaduwan kylän yrittäjät ovat kunnostaneet hotellit ym. palvelut entistä ehommaksi. Ja hymy on valmiina vastaanotettavaksi.
Tervetuloa Sri Lankaan kuin myös kummiryhmäämme (kts. kummilomake)
Lämpimästi!
Pentti-Oskari
tiistai 15. marraskuuta 2005
Lähtö Sri Lankaan lähestyy
Lähtötunnelmissa
Vielä kotona ja lähtötunnelmissa, vaikka lähtöön on aikaa vielä yli 2 viikkoa. Tietoisuus 3 kuukauden rupeamasta saa aikaan valmistelua aivan eri lailla kuin viikon Kanarian matka.
Vuosi sitten lähdimme myös joulukuun alussa 3 kk reissulle, mutta valmistautuminen silloin keskittyi kummilapsien tapaamisiin ja oman kylän heikompiosaisten hoitoon. Tsunami muutti kaiken. Vai muuttiko? Tuskinpa yhden perheen voimavarat paljoakaan lisääntyivät.
Kohteet realisoituivat ensiavuksi. Jälkikäteenkin arvioituna - hyvä niin. Vaistonvarainen toiminta osui oikeampaan kuin osasimme kuvitellakaan. Suuri muutos on myös se, että nyt toimimme suuren ystäväjoukon mandaatilla. Monen ystävän avulla voimavaramme ovat nyt entistä suuremmat. Saimme mukaan yksityisiä ihmisiä, perheitä, yhdistyksiä, työporukoita ja yrityksiä. Jo vuosia sitten aloittamamme ruohonjuuritason työ on nyt saanut siipiä alleen. Tämä vajaa vuosi on ollut uskomatonta myötätuulta työllemme. Tekisi mieli sanoa, että myötätuulen lisäksi aurinkokin on paistanut takaa päin ja avittanut hyvään menoon.
Kiitokseen on monta syytä
Syvän vaikutuksen ovat tehneet monet vähävaraiset. Opiskelijat ja eläkeläiset. Heidän sydämestään on löytynyt avun halua monen tarpeellisen sijaan. Yhtä lailla mieltä lämmittävät ne yksityiset, jotka - usein nimettömänä - ovat lahjoittaneet kertalahjoituksina merkittäviä summia. Jokainen lahjoittaja on projektillemme aarre. Yhtälainen kiitos kaikille.
Tästä on konkreettisena esimerkkinä vesitankkiprojektimme, joka onnistui yli odotusten. 200 tankin haaveen sijaan jaossa on 250 tankkia. Lopputankkien jaosta raportti kun olemme paikalla. Rahaa jäi Lotus Hill ?hankkeellemme, joka seilaa myös hyvässä myötätuulessa.
Tärkeimmät asiat ensin
Me yritämme ruohonjuuritasollamme seurata kuitenkin joustavasti tilannetta ja priorisoida tarpeita hyvinkin nopeasti. Toimimme kuitenkin niin pienellä rintamalla, että meille se on mahdollista. Se antaa mahdollisuuden ohjata varoja juuri sillä hetkellä kaikkein suurimmassa avuntarpeessa oleville. Kuten nämä kaksi unohdettua lastenkotia. On myönnettävä, että sydän jo valmiiksi pamppailee nähdä, mitä Ananda ja munkkiystävämme ovat saaneet lyhyen poissaolomme aikana aikaan. Ja työ jatkuu entistä laajempana kun pääsemme paikalle.
Onnistutaan yhdessä
Kotonaoloaikamme on sujunut vahvan kaksijakoisesti. Työasioita on hoidettu niin hyvin kuin vain on jaksanut. On ollut mieltä lämmittävää tavata asiakkaitamme, joista moni on mukana hankkeessamme. Kaikki muu aika on kulunut Sri Lankan matkamme valmisteluissa. Lotus Hill on ja pysyy punaisena lankana sydämissämme.
Kaksi todellista ystävää on ollut toimintamme kulmakivinä. Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry (etunenänässä Kirsti ja Sirkku) sekä uskomaton Positiivarien joukko. Töytärin Jussi esikuntineen on tehnyt, tekee ja on luvannut tehdä vastakin korvaamatonta työtä yhteisen projektimme hyväksi. Heistä ja monista muista Luojalle kiitos. Ilman heitä olisimme vielä kaukana haaveestamme.
Juuriharjoja, taidenäyttelyitä ja huutokauppoja
Uskomattomia asioita on tapahtunut: Esimerkkinä kerron tsunamin aikana Hikkaduwassa olleen Erika Heiskasen toteutuksen kanssaihmisineen. Käykää katsomassa www.novetos.fi. Yhteinen JUURIHARJA ?projektimme toteutetaan johtamisvalmennuskurssin yhteydessä. Kurssilaiset suorittavat kenttätyöharjoittelunsa juuriharjan kera lastenkodissamme.
Tsunamilasten taidenäyttelyitä on järjestetty jo 4 paikkakunnalla. Eräs ystävä järjestää pyöreiden vuosien juhlansa huomionosoitukset LOTUS HILL -lastenkotihankkeelle. Jyväskyläläinen Helinmatkat järjestää maaliskuussa perinteisen matkahuutokaupan. Tulot Lotus Hillille. Kiitos Heli! Mitä moninaisemmat tapahtumat hyväntekeväisyysteemalla ovat hankkeelle hieno tuki. Hyviä ideoita vastaanotetaan edelleen. Omat 60-vuotisjuhlani toivat koteja viidakkokylämme hetteikön asukkaille. Hyvälle asialle mielikuvituksella on tilaa.
Ryhmäkummihanke hyvään alkuun
Ryhmäkummihankkeen käynnistäminen on alkanut yhtäläisellä innostuksella kuin vesitankkiprojektimme. Töytärin Jussi apulaisineen on luvannut hoitaa heti alusta lähtien projektin monimuotoisen käytännön asioiden hoidon ja tiedotuksen. Näin me voimme Marjan kanssa keskittyä paikan päällä avun kohteen harkintaan ja tulosten seurantaan. Älkää epäröikö, me vahdimme munkkiystäviemme toimia kuin haukat. Me olemme onnellisia ja ylpeitä juuri tästä roolistamme. Tiedämme, että niin meille kuin lahjoittajaystävillemmekin on kaikkein tärkeintä avun perille meno. Se ei aina ole itsestään selvää. Huh huh. Onneksi olemme nähneet ja kokeneet paikan päällä niin paljon. Kyllä ihminen ottaa hurjia haasteita vastaan. Itsekkyyttähän sekin on.
Oma kummilapsi?
Yksi asia, josta monet kummiksi ilmoittautuneet haluavat lisätietoa: milloin voi saada ikioman kummin? Vastaan sydän syrjällään, että niin pian kuin se on mahdollista. Asiaan vaikuttavat seuraavat realistiset asiat:
- Ensin pitää saada olemmassa olevien kahden lastenkodin perusfasiliteetit ja olosuhteet paremmiksi KAIKILLE lapsille.
- Lotus Hill -rakennusprojekti käyntiin ja valmiiksi.
- Järjestää aukoton organisaatio hoitamaan kummiyhteyksiä, sillä kokemustemme mukaan aktiivinen yhteydenpito on parasta sekä kummilapsille, että kummivanhemmille. Ja monelle sopii parhaiten juuri ryhmäkummius, jonka avun myötä lasten olosuhteet saadaan inhimilliselle tasolle ja myös pysytettyä sellaisena. Pitkäjännitteisyys on yhtä tärkeä osa projektiamme kuin myös nyt suoritettava ensiapu. Kummius on myös parasta pitkäjännitteisenä toimintana.
Työapua paikan päällä?
Toinen asia johon jatkuvasti saamme vastata, on mahdollisuus tulla paikan päälle konkreettiseen työhön. Uskomme, että joulukuussa olemme viisaampia. Uskomme, että se voisi lähikuukausina olla mahdollista. Englanninkielentaitoisia sairaanhoitajia uskoaksemme pystyisimme rekrytoimaan 1-3 kk pituisiksi jaksoiksi. Psv ry:n mahdollisuuksia terapiatyöhön tutkimme myös. Ensimmäisiä toimiamme on selvittää lupa- ym. asiat. Siinä taas hieman toimittamista.
Kuten huomaatte, rytmi on päällä. Sellainen hyvän olon rytmi. Ryhmäkummius on valtavan tärkeä asia. Sen kautta saamme haaveemme toteutettua. Laita sana kiertämään. Positiivarien nettisivuilta löydätte ilmoittautumiskaavakkeen.
Autetaan heitä, jotka muut ovat unohtaneet.
Ystävällisesti
Kotona Naantalissa
Pentti-Oskari
Vielä kotona ja lähtötunnelmissa, vaikka lähtöön on aikaa vielä yli 2 viikkoa. Tietoisuus 3 kuukauden rupeamasta saa aikaan valmistelua aivan eri lailla kuin viikon Kanarian matka.
Vuosi sitten lähdimme myös joulukuun alussa 3 kk reissulle, mutta valmistautuminen silloin keskittyi kummilapsien tapaamisiin ja oman kylän heikompiosaisten hoitoon. Tsunami muutti kaiken. Vai muuttiko? Tuskinpa yhden perheen voimavarat paljoakaan lisääntyivät.
Kohteet realisoituivat ensiavuksi. Jälkikäteenkin arvioituna - hyvä niin. Vaistonvarainen toiminta osui oikeampaan kuin osasimme kuvitellakaan. Suuri muutos on myös se, että nyt toimimme suuren ystäväjoukon mandaatilla. Monen ystävän avulla voimavaramme ovat nyt entistä suuremmat. Saimme mukaan yksityisiä ihmisiä, perheitä, yhdistyksiä, työporukoita ja yrityksiä. Jo vuosia sitten aloittamamme ruohonjuuritason työ on nyt saanut siipiä alleen. Tämä vajaa vuosi on ollut uskomatonta myötätuulta työllemme. Tekisi mieli sanoa, että myötätuulen lisäksi aurinkokin on paistanut takaa päin ja avittanut hyvään menoon.
Kiitokseen on monta syytä
Syvän vaikutuksen ovat tehneet monet vähävaraiset. Opiskelijat ja eläkeläiset. Heidän sydämestään on löytynyt avun halua monen tarpeellisen sijaan. Yhtä lailla mieltä lämmittävät ne yksityiset, jotka - usein nimettömänä - ovat lahjoittaneet kertalahjoituksina merkittäviä summia. Jokainen lahjoittaja on projektillemme aarre. Yhtälainen kiitos kaikille.
Tästä on konkreettisena esimerkkinä vesitankkiprojektimme, joka onnistui yli odotusten. 200 tankin haaveen sijaan jaossa on 250 tankkia. Lopputankkien jaosta raportti kun olemme paikalla. Rahaa jäi Lotus Hill ?hankkeellemme, joka seilaa myös hyvässä myötätuulessa.
Tärkeimmät asiat ensin
Me yritämme ruohonjuuritasollamme seurata kuitenkin joustavasti tilannetta ja priorisoida tarpeita hyvinkin nopeasti. Toimimme kuitenkin niin pienellä rintamalla, että meille se on mahdollista. Se antaa mahdollisuuden ohjata varoja juuri sillä hetkellä kaikkein suurimmassa avuntarpeessa oleville. Kuten nämä kaksi unohdettua lastenkotia. On myönnettävä, että sydän jo valmiiksi pamppailee nähdä, mitä Ananda ja munkkiystävämme ovat saaneet lyhyen poissaolomme aikana aikaan. Ja työ jatkuu entistä laajempana kun pääsemme paikalle.
Onnistutaan yhdessä
Kotonaoloaikamme on sujunut vahvan kaksijakoisesti. Työasioita on hoidettu niin hyvin kuin vain on jaksanut. On ollut mieltä lämmittävää tavata asiakkaitamme, joista moni on mukana hankkeessamme. Kaikki muu aika on kulunut Sri Lankan matkamme valmisteluissa. Lotus Hill on ja pysyy punaisena lankana sydämissämme.
Kaksi todellista ystävää on ollut toimintamme kulmakivinä. Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry (etunenänässä Kirsti ja Sirkku) sekä uskomaton Positiivarien joukko. Töytärin Jussi esikuntineen on tehnyt, tekee ja on luvannut tehdä vastakin korvaamatonta työtä yhteisen projektimme hyväksi. Heistä ja monista muista Luojalle kiitos. Ilman heitä olisimme vielä kaukana haaveestamme.
Juuriharjoja, taidenäyttelyitä ja huutokauppoja
Uskomattomia asioita on tapahtunut: Esimerkkinä kerron tsunamin aikana Hikkaduwassa olleen Erika Heiskasen toteutuksen kanssaihmisineen. Käykää katsomassa www.novetos.fi. Yhteinen JUURIHARJA ?projektimme toteutetaan johtamisvalmennuskurssin yhteydessä. Kurssilaiset suorittavat kenttätyöharjoittelunsa juuriharjan kera lastenkodissamme.
Tsunamilasten taidenäyttelyitä on järjestetty jo 4 paikkakunnalla. Eräs ystävä järjestää pyöreiden vuosien juhlansa huomionosoitukset LOTUS HILL -lastenkotihankkeelle. Jyväskyläläinen Helinmatkat järjestää maaliskuussa perinteisen matkahuutokaupan. Tulot Lotus Hillille. Kiitos Heli! Mitä moninaisemmat tapahtumat hyväntekeväisyysteemalla ovat hankkeelle hieno tuki. Hyviä ideoita vastaanotetaan edelleen. Omat 60-vuotisjuhlani toivat koteja viidakkokylämme hetteikön asukkaille. Hyvälle asialle mielikuvituksella on tilaa.
Ryhmäkummihanke hyvään alkuun
Ryhmäkummihankkeen käynnistäminen on alkanut yhtäläisellä innostuksella kuin vesitankkiprojektimme. Töytärin Jussi apulaisineen on luvannut hoitaa heti alusta lähtien projektin monimuotoisen käytännön asioiden hoidon ja tiedotuksen. Näin me voimme Marjan kanssa keskittyä paikan päällä avun kohteen harkintaan ja tulosten seurantaan. Älkää epäröikö, me vahdimme munkkiystäviemme toimia kuin haukat. Me olemme onnellisia ja ylpeitä juuri tästä roolistamme. Tiedämme, että niin meille kuin lahjoittajaystävillemmekin on kaikkein tärkeintä avun perille meno. Se ei aina ole itsestään selvää. Huh huh. Onneksi olemme nähneet ja kokeneet paikan päällä niin paljon. Kyllä ihminen ottaa hurjia haasteita vastaan. Itsekkyyttähän sekin on.
Oma kummilapsi?
Yksi asia, josta monet kummiksi ilmoittautuneet haluavat lisätietoa: milloin voi saada ikioman kummin? Vastaan sydän syrjällään, että niin pian kuin se on mahdollista. Asiaan vaikuttavat seuraavat realistiset asiat:
- Ensin pitää saada olemmassa olevien kahden lastenkodin perusfasiliteetit ja olosuhteet paremmiksi KAIKILLE lapsille.
- Lotus Hill -rakennusprojekti käyntiin ja valmiiksi.
- Järjestää aukoton organisaatio hoitamaan kummiyhteyksiä, sillä kokemustemme mukaan aktiivinen yhteydenpito on parasta sekä kummilapsille, että kummivanhemmille. Ja monelle sopii parhaiten juuri ryhmäkummius, jonka avun myötä lasten olosuhteet saadaan inhimilliselle tasolle ja myös pysytettyä sellaisena. Pitkäjännitteisyys on yhtä tärkeä osa projektiamme kuin myös nyt suoritettava ensiapu. Kummius on myös parasta pitkäjännitteisenä toimintana.
Työapua paikan päällä?
Toinen asia johon jatkuvasti saamme vastata, on mahdollisuus tulla paikan päälle konkreettiseen työhön. Uskomme, että joulukuussa olemme viisaampia. Uskomme, että se voisi lähikuukausina olla mahdollista. Englanninkielentaitoisia sairaanhoitajia uskoaksemme pystyisimme rekrytoimaan 1-3 kk pituisiksi jaksoiksi. Psv ry:n mahdollisuuksia terapiatyöhön tutkimme myös. Ensimmäisiä toimiamme on selvittää lupa- ym. asiat. Siinä taas hieman toimittamista.
Kuten huomaatte, rytmi on päällä. Sellainen hyvän olon rytmi. Ryhmäkummius on valtavan tärkeä asia. Sen kautta saamme haaveemme toteutettua. Laita sana kiertämään. Positiivarien nettisivuilta löydätte ilmoittautumiskaavakkeen.
Autetaan heitä, jotka muut ovat unohtaneet.
Ystävällisesti
Kotona Naantalissa
Pentti-Oskari
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)