ENKELTEN ASIALLA
Olimme hankkineet lentoliput Turusta asti. Vantaan lentokentän parkkimaksulla sai lisämatkan rahoitettua. Ratkaisu oli hyvä myös sen vuoksi, että matkatavaroitamme vastaanottava virkailija oli "enkelten asialla". Mukanamme oli mm. lasten uusia silmälasinpokia 2 isoa laukkua ja ties mitä.
Muutaman kuukauden Suomessa olo oli aikaan saanut monenlaisia herätehankintoja. "Tuota tarvitaan Sri Lankassa" jne. Virkailija kirjoitti laukkukavalkadimme suoraan Colomboon asti. Mikä helpotus! Vantaan kentällä ehdimme tavata myös Vekan ja Tittan Hope for Sri Lanka ry:n voimaihmiset ja heidän prinsessansa. Prinsessa oli kuulema krätyinen kun tulee uusia hampaita. Minä hyväkäs taas mollasin itseni kun kyselin, että voikohan Marjan iässä vielä saada uusia hampaita? Selittäisi paljon. No, ei tarvinnut liiemmälti höpistä vähään aikaan.
Lento lähti keskiviikkona säälliseen aikaan klo 8.00. Tai piti. Lähtö viivästyi puolitoista tuntia ilmastoinnissa ilmenneen vian korjaamisen vuoksi. Vihdoin kapteeni ilmoitti, että vika on saatu korjattua. Yhden venttiilin rasvanippaan vain puristettiin vaseliinia ja menoksi. Huvitti tämä vanhanaikainen vika. Ennen vanhaan autoissakin oli rasvanippoja, joihin puristettiin vaseliinia vähän väliä. Nyt autot rasvaavat itse itsensä. Lentokoneet toimivat vielä kunnon vanhanaikaisesti. Tuntui turvalliselta.
--------------------------------------------------------------------------------
BOMBAY
nyk Mumbai
7 tunnin kuluttua - paikallista aikaa n klo 8 (kapteeni otti lisää löpöä tankkiin ja puristi 15 minuuttia aikaa kiinni - olikohan järkevää? ) laskeuduimme maailman kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin, joka vuonna 2012 on kuulemma suurin.
Koneen ovella vastassa oli Air Lankan virkailija, joka otti meidät huomaansa. Hän ohjasi transithalliin, jossa oli valtaisat makuusohvat. Annoimme liput hänelle ja hän lupasi palata 4 tunnin kuluttua. Huilasimme makoisasti syvään uneen vaipuen. Loistavaa palvelua. Oikein makuusohvat. Niitä oli satoja.
Virkailija tuli herättämään meidät ja annoimme passit. Huilikaa vielä tunti, hän ehdotti. Jäimme virkeinä seuraamaan eksoottisten ihmisten eksoottista hyörinää.
DEMENTIA SAAPUI KYLÄÄN
Virkailija saapui sovitusti ja ohjasi meidät turvatarkastukseen. Minulla oli pikkupullo kallista konjakkia ostettuna Finnairin koneesta (ajattelin, että jollei Mumbaissa muutoin olisi uni tullut). Arvaattehan seuraukset? Nestettä ei saa koneeseen viedä kuin päässään. Yritin selittää huonolla kansakoulun ruotsillani, että ostin konjakin lentokoneesta, emmekä ole poistuneet tulli- ja turvatarkastusalueelta. Pullo piti tyhjentää tässä ja nyt. Koetin selittää, että jos sen nyt joisin, nukahtaisin juuri kun oli tarkoitus alkaa heräilemään.
Tarkastajat ymmärsivät Pohjolan harmaan vanhuksen murheen ja aloittivat neuvonpidon. Haettiin päällikkö ja päällikön päällikkö. Ja ratkaisu löytyi. Konjakkipullo laitettiin käsimatkatavarana olleeseen olkalaukkuun ja laukku ruumaan. Godbai - tuumin. Siinä hässäkässä meni lääkkeet ja puhelimetkin. Eipä mennytkään!
Makuusohvalla vieressäni huilinut matkustaja havaitsi poistuttuani paikalta, että sohvalla loikoili upouusi Nokian kommunikaattori. Hän vei sen turvatarkastajille. Nähtyään minut hän varmisti, että olin saanut puhelimen. En edes tiennyt, että se oli kadonnut. Mutta kenellä virkailijalla puhelin oli?
Onneksi Marjalla oli oma kännykkänsä ja niin sitten soittamaan Kankaan numeroon. Puhelimeen vastasikin kentän toiselta puolelta ihminen, puhuen täysin käsittämätöntä kieltä. Vieressäni oleva samaa kieltä puhuva virkailija selvitti tilanteen, ja niin kommunikaattori saapui kiltisti luokseni.
Vielä piti käydä koneen ulkopuolella tunnistamassa laukkumme ennen kuin kone - puoli tuntia myöhässä - lähti kohti Ceylonia. "Normaalia helpommalla tästä selvittiin ", totesi vaimoni. Merkillinen huumori noilla naisilla joskus.
"Olisit onnellinen", sanoin vaimolleni. "Kommari taskussa ja konjakki ruumassa, kaikkihan on tosi hyvin, eikö? " "Kyllä rakkaani", sanoi elämänkumppanini ja hymyili hiukan erikoisesti. Niin kuin vaimot joskus miehilleen. Olemme menossa hymyjen maahan.
--------------------------------------------------------------------------------
PERILLÄ
Kahden tunnin lennon jälkeen Colombossa ja ystävämme Thilakasiri oli meitä vastassa. Tutut tuoksut ja näyt. Hyvältä tuntui. 110 km matka taittui 4 tunnissa. Oli Fullmoon ja liikenne normaalia hiljaisempaa. Talvikodissamme Onkkeli oli meitä vastassa. Tarja huitoi häntäänsä ja Bullad haukkui muodon vuoksi.
PALUU ARKEEN
Perjantaipäivä kului kuunnellessa raportteja volontääreiltämme. Katjalta, Kekeltä ja Avelta. Hyvältä kuulosti. Ahkeria ja innostuneita ihmisiä. Lauantaiksi oli sovittu Banagalan kouluun koko Gallen alueen eri kylien vammaisvastaaviksi nimetyt henkilöt. Lähes 100 paikallista vierasta plus tietenkin viranomaisten ja hallitsijoiden isokenkäisiä joukko.
Oli mm. valtion Presidentin pääsihteerikin paikalla. Sokea mies. Vammainen siis myös. Entinen ministerimunkki Samantha piti sellaisen puheen, että pelkäsin videokameran äänityksen räjähtävän siinä kohden, kun hän sanoi Lotus Hill vammaishankkeen olevan REVOLUTION koko saaren historiassa.
Katja ja Keke olivat tehneet suuren työn organisoidessaan tapahtuman. Osallistujat jaettiin tiimiryhmiin ja alkoi ryhmätyöskentely. Tarkoituksena oli saada perille tieto siitä miten alueen vammaiset lapset rekisteröidään. Tapahtumassa oli siis historian havinaa.
Hauska yksityiskohta oli se, että Keke oli kirjoittanut ohjelmaan suurin kirjaimin, että puheen kesto max. 5 min. Arvaattehan lopun? Paitsi minä, joka sain kulumaan puheeseeni vaivaiset 2 minuuttia. En oikein osannut asettaa niitä kaikkia muistamiani kahdeksaa sanaa oikein moneen järjestykseen.
Lopussa Banagala tulkkasi oleellisen sanomani: Meitä on Suomessa yli 600 ihmistä. Emme ole rikkaita, vaan tavallisia suomalaisia, jotka haluamme auttaa täällä heitä, jotka muut ovat unohtaneet. Me haluamme auttaa yhdessä Teidän kanssanne. Yritämme käynnistää vammaistyön niin, että te itse voitte jatkaa siitä.
Välillä syötiiin lunchpaketit ja juotiin teetä. Jokainen osallistuja sai myös matkarahan 100-200 rupiaa (65c-1.30?). Rupian kurssi heikkenee päivä päivältä. Lieneekö sidottu dollariin? Nyt eurolla saa n. 160 rupiaa. Ennen tsunamia vain nippa nappa yli 100 rupiaa. Se tietää entistä enemmän ongelmia paikallisille. Meille se vaikuttaa siten, että euroilla saamme enemmän rupeita kuin aiemmin. Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin.
--------------------------------------------------------------------------------
KANELIPUUSAVUSAUNAAN
Sunnuntai oli meille lepopäivä Marjan kanssa. Nukuimme lauantai-iltana ulkona isosilmäisessä verkkokeinussa yli 2 tuntia. Minä alimmaisena. Tuloksena pehmeään ihooni sellainen ruutukuvio, että kylmäsavustetun lohen ritiläkuviokin olisi jäänyt toiseksi.
Sunnuntaiaamuna nukuimmekin sitten välillä pidempään. Kello oli puoli kaksitoista kun moraali herätti Marjan. Minä päätin 60 v. täytettyäni, että nyt loppui liiallisesta nukkumisesta johtuva huono omatunto. Se on meikäläiselle kaikki "till" mitä saa nukkua. Ennen pitkää unta.
Coolman lähti tuk-tukillaan hakemaan kanelipuun riukuja savusaunan lämmittämiseen. Kolme pesällistä poltettuamme alkoi autuus. Katja, Ave ja Keke saunavieraina. Olivat koko päivän tehneet kirjallisia töitään. Illalliseksi Iruza, Katjan vuokraemäntä, oli lähettänyt paistamiaan "pizoja". Siis oikein paikallisesti eksoottista ruokaa. Hyvää oli. Vatsani kieltäytyi toimimasta normaalisti vasta aamulla. Niin hyvää oli.
Maanantaina huollettiin Ilolaa. Hankittiin uudet lakanat ja verhot. Ave oli jo aiemmin järjestänyt maalarin uusimaan lattiat ja seinien paikkaukset. Poikien hankkima uusi pyörätuoli näytti oikein kelvolliselta. Ajoimme mopolla kylän halki pikaisesti, ettei meitä heti tunnistettaisi. Portilla alkaa pian melkoinen trafiikki.
Kylätien varrella oleva Keskisen Kyläkauppa oli kiinni. Liekö siemenperunat syöty (ostamamme alkuvarasto myyty)? Naapurin mentaalihäiriöinen mies oli saanut poliisilta pari kuukautta sitten ukaasin, että jos hän vielä alkaa rähjätä, he noutavat hänet saman tien kuukaudeksi putkaan. Hiljaa hissukseen on nyt naapuri ollut.
Toinen naapuri, se mukava mies, oli rakentanut korkean aidan oman naapurinsa tonttia vasten. Naapuritalon olivat vuokranneet kuulemma joukko paikallisia hippejä. Kun aita oli muurattu, he huomasivat, että heidän kaivonsa oli jäänyt aidan taakse. Tehtiin uusi kaivo.
Viime yönä satoi sellaisella vauhdilla, että pelkäsin kattomme uupuvan. Kylällä aiemmin meidänkin käyttämän Hikkaduwa Beachin katto lensi rullalle ja kadulle. Tuli sellainen trombi paikalle. Ilmankos sähköt oli poikki koko yön.
Kuulimme, että meilläkin paljon töitä tehnyt Jaanika niminen nuorukainen on kovin sairas. Suolistotukos. Leikkaukseen päässee 2 viikon päästä paikalliseen Karapitian sairaalaan. Aloitimme välittömästi operaation saadaksemme hänet vaikka Colomboon yksityissairaalaan. Jaanika tuli käymään meillä ja selvisihän se diagnoosi. Pojalla on hemoroidit. Peräpukamat. Ehtinevät odottaa vielä pari viikkoa. Käytetään varoja tiukemmissa tilanteissa.
Tällai tänään!
Rakkain terveisin
Pentti-Oskari
Tule kanssamme auttamaan heitä,
jotka muut ovat unohtaneet
maanantai 29. lokakuuta 2007
maanantai 22. lokakuuta 2007
Matkakuumettako?
Matkakuumettako?
--------------------------------------------------------------------------------
Matkakuume on näkösällä, mutta tuskin ehdimme sitä kokea. Töiden järjestely on aina stressaavaa. Jääkö kaikki asiat mallilleen? Olenhan tehnyt kaikki tärkeät tekoseni?
Lähtö on keskiviikkona 24.10 Helsingistä klo 20. Mielenkiintoista, sillä kymmenien eri reittien jälkeen avautui meille uusi reitti. Lennämme Finnairilla suoraan Intian Mumbaihin. Perillä paikallista aikaa klo 6.10. Kun kello on siellä 2 tuntia 30 min edellä, lentoaikamme on 7 tuntia 40 minuuttia.
Jatkolento Lanka Airlinesillä lähtee 14.55 ja on perillä Colombossa klo 17.20. Lentoaika on 2 t 25 min eli yhteensä koko menomatkan lentoaika on 9 t 5 minuuttia. Odotusaikamme Mumbaissa on 8 t 45 min, joka on aika pitkä. Mutta kun kokonaisaikamme on 17 t 50 minuuttia ja siitä vain puolet on koneen ahtaudessa ja heikossa ilmanpaineessa istumista, arvioin tämän vaihtoehdon olevan kelvollinen. Ja saammehan aasialaisten totisnaamaisten lentoemäntien sijaan vastaanottaa suomalaisten lentoemäntien hymyä.
Vertauksena laskin toisen käyttämämme reittivaihtoehdon, eli Hki-Frankfurt-Dubai-Colombo reitin koko kestoajan, joka on 22 t 15 min. Siitä lentokoneessa istumista on 10t 35 min. Verrattuna Mumbain lentoon, istumista koneessa on 1t 30min enemmän ja kentällä nuokkumista yhteensä 1t enemmän. Frankfurtin kautta 2 välilaskua. Paluumatkan teemme Intian Delhin kautta samoilla yhtiöillä.
Matkamme maksoi n. 800? per henkilö. Varasimme sen jo kuukausi sitten. Hinnat muuttuvat melkoisesti riippuen ajankohdasta ja varaustilanteesta. Samaa hintatasoa on matka Finnair/Lufthansa Frankfurtin ja Dubain kautta.
Mumbain kentällä on kuulema vuokrattavana päivähuoneita (voisi houkutella vaimonkin mukaan) ja hallussani olevalla Diners -luottokortilla pääsee ilmaiseksi Loungen pehmeille sohville nauttimaan ilmaisista juomista ja naposteltavista. Tilasin vielä ystäväni vinkistä www.prioritypass.com -jäsenyyden, joka oikeuttaa ympäri maailmaa käyttämään heidän Loungejaan.
Olen kerran päässyt nauttimaan sellaisesta kun SAS:n kone ei tullutkaan Colomboon ja laittoivat Thai Airlinesiin. Ykkösluokka ja yöpyminen vielä Luxus-hotellissa Bangokissa. SAS antoi lopuksi vielä lahjakortin, jolla pääsin lentämään ilmaiseksi mihin tahansa Euroopassa. Siitä on jo aikaa. Se aika ei nykyisessä lentoliikenteen raitiovaunullistamisessa liene enää mahdollista.
Silloin kävin Bangkokissa sellaisessa loungessa. Join Camparia kristallilasista ja mutustelin markan kokoisia voileipiä. Katselin telkkaria seljälläni pehmeässä nahkasohvassa ja nukahdin. Hymyilevä thai-tyttö kävi herättämässä, kun oli tullessani kirjannut lentoaikani. En halunnut herätä enkä lähteä minnekään. Oli niin pehmoinen sohva.
Diners -kortti on ollut jo 15 vuotta. Tilasin sen aikanaan kun halusin tarkistaa luottotietoni. En ole käyttänyt sitä lähes laisinkaan. Kortti taskussani on laahustellut maailman lentokentillä puutuoleille ja katsellut kaihoisasti hyväosaisia, jotka käyttivät Loungeja. Kauan pitää elää, ennen kuin tajuaa. Sellaistahan elämä on.
Keken ja Aven kanssa käytiin läpi ohjelmaamme perillä. Sinnehän tietenkin on kasaantunut aika joukko asioita ja palavereita. Hyvä että on raju työrupeama takana, niin jaksaa jatkaa vaan.
Meillä kotikonnuilla tapahtuu suuria. Velkua, Merimasku, Rymättylä ja Naantali yhtyvät Saaristokaupunki Naantaliksi. Paikallislehtimies kysyi mielipidettäni. Sanoin, että meidän kannalta aikamoinen tappio. Kulut vaan nousee. Toimittaja ihmetteli ja tivasi perusteita: "Ainakin polttoainekuluissa pitää nyt varautua ainakin 25% nousuun." Miksi ihmeessä, hämmästeli paikallislehden toimittaja? ?Eikö toimittaja tiedä, että kaupunkiajossa auto kuluttaa 25% enemmän polttoainetta kuin maaseutuajossa."
Ei tiennyt toimittaja kun ei kirjoittanut perusteluitani lehteensä. Sama lehti, jossa ei ole totta muuta kuin kuolinilmoitukset ja sarjakuva Taika Jim.
Terveisin
Pentti-Oskari
--------------------------------------------------------------------------------
Matkakuume on näkösällä, mutta tuskin ehdimme sitä kokea. Töiden järjestely on aina stressaavaa. Jääkö kaikki asiat mallilleen? Olenhan tehnyt kaikki tärkeät tekoseni?
Lähtö on keskiviikkona 24.10 Helsingistä klo 20. Mielenkiintoista, sillä kymmenien eri reittien jälkeen avautui meille uusi reitti. Lennämme Finnairilla suoraan Intian Mumbaihin. Perillä paikallista aikaa klo 6.10. Kun kello on siellä 2 tuntia 30 min edellä, lentoaikamme on 7 tuntia 40 minuuttia.
Jatkolento Lanka Airlinesillä lähtee 14.55 ja on perillä Colombossa klo 17.20. Lentoaika on 2 t 25 min eli yhteensä koko menomatkan lentoaika on 9 t 5 minuuttia. Odotusaikamme Mumbaissa on 8 t 45 min, joka on aika pitkä. Mutta kun kokonaisaikamme on 17 t 50 minuuttia ja siitä vain puolet on koneen ahtaudessa ja heikossa ilmanpaineessa istumista, arvioin tämän vaihtoehdon olevan kelvollinen. Ja saammehan aasialaisten totisnaamaisten lentoemäntien sijaan vastaanottaa suomalaisten lentoemäntien hymyä.
Vertauksena laskin toisen käyttämämme reittivaihtoehdon, eli Hki-Frankfurt-Dubai-Colombo reitin koko kestoajan, joka on 22 t 15 min. Siitä lentokoneessa istumista on 10t 35 min. Verrattuna Mumbain lentoon, istumista koneessa on 1t 30min enemmän ja kentällä nuokkumista yhteensä 1t enemmän. Frankfurtin kautta 2 välilaskua. Paluumatkan teemme Intian Delhin kautta samoilla yhtiöillä.
Matkamme maksoi n. 800? per henkilö. Varasimme sen jo kuukausi sitten. Hinnat muuttuvat melkoisesti riippuen ajankohdasta ja varaustilanteesta. Samaa hintatasoa on matka Finnair/Lufthansa Frankfurtin ja Dubain kautta.
Mumbain kentällä on kuulema vuokrattavana päivähuoneita (voisi houkutella vaimonkin mukaan) ja hallussani olevalla Diners -luottokortilla pääsee ilmaiseksi Loungen pehmeille sohville nauttimaan ilmaisista juomista ja naposteltavista. Tilasin vielä ystäväni vinkistä www.prioritypass.com -jäsenyyden, joka oikeuttaa ympäri maailmaa käyttämään heidän Loungejaan.
Olen kerran päässyt nauttimaan sellaisesta kun SAS:n kone ei tullutkaan Colomboon ja laittoivat Thai Airlinesiin. Ykkösluokka ja yöpyminen vielä Luxus-hotellissa Bangokissa. SAS antoi lopuksi vielä lahjakortin, jolla pääsin lentämään ilmaiseksi mihin tahansa Euroopassa. Siitä on jo aikaa. Se aika ei nykyisessä lentoliikenteen raitiovaunullistamisessa liene enää mahdollista.
Silloin kävin Bangkokissa sellaisessa loungessa. Join Camparia kristallilasista ja mutustelin markan kokoisia voileipiä. Katselin telkkaria seljälläni pehmeässä nahkasohvassa ja nukahdin. Hymyilevä thai-tyttö kävi herättämässä, kun oli tullessani kirjannut lentoaikani. En halunnut herätä enkä lähteä minnekään. Oli niin pehmoinen sohva.
Diners -kortti on ollut jo 15 vuotta. Tilasin sen aikanaan kun halusin tarkistaa luottotietoni. En ole käyttänyt sitä lähes laisinkaan. Kortti taskussani on laahustellut maailman lentokentillä puutuoleille ja katsellut kaihoisasti hyväosaisia, jotka käyttivät Loungeja. Kauan pitää elää, ennen kuin tajuaa. Sellaistahan elämä on.
Keken ja Aven kanssa käytiin läpi ohjelmaamme perillä. Sinnehän tietenkin on kasaantunut aika joukko asioita ja palavereita. Hyvä että on raju työrupeama takana, niin jaksaa jatkaa vaan.
Meillä kotikonnuilla tapahtuu suuria. Velkua, Merimasku, Rymättylä ja Naantali yhtyvät Saaristokaupunki Naantaliksi. Paikallislehtimies kysyi mielipidettäni. Sanoin, että meidän kannalta aikamoinen tappio. Kulut vaan nousee. Toimittaja ihmetteli ja tivasi perusteita: "Ainakin polttoainekuluissa pitää nyt varautua ainakin 25% nousuun." Miksi ihmeessä, hämmästeli paikallislehden toimittaja? ?Eikö toimittaja tiedä, että kaupunkiajossa auto kuluttaa 25% enemmän polttoainetta kuin maaseutuajossa."
Ei tiennyt toimittaja kun ei kirjoittanut perusteluitani lehteensä. Sama lehti, jossa ei ole totta muuta kuin kuolinilmoitukset ja sarjakuva Taika Jim.
Terveisin
Pentti-Oskari
sunnuntai 21. lokakuuta 2007
Amparan matkan tunnelmia
21.10.2007 Amparan matkan tunnelmia
--------------------------------------------------------------------------------
Matkamme Amparaan taksilla kesti 11 tuntia ja pois ajaminen 12 tuntia, ei siis mikään helppo nakki. Kilometrejä suuntaansa ei ole paljon, mutta tiet ovat todella surkeassa kunnossa.
Jouni Aitamaa vaimonsa Pirjon kanssa oli meitä vastaanottamassa Amparassa ja esittelivät meille Jounin vesiprojektia ja tutustuttivat myös muihin alueella työskenteleviin suomalaisiin, SPR-ihmisiä oli paikalla 5 ja yksi henkilö hoitamassa myös vesijohtojen rakentamista Jounin projektin rinnalla. SPR:n saunaankin saimme tutustua, mutta kiukaaseen ei saanut koskea, koska sitä ei ollut maadoitettu, jotenka sähköiskun vaara oli olemassa.
Kolme yöta olimme Amparassa täyshoidossa, josta suuri kiitos isännille. Painoni nousi kolmen päivän aikana 3 kg .. kilon päivässä.
Tekoaltaasta vesi pumpataan vedenpuhdistamoon, missä Australian tekniikalla vesi puhdistetaan. Sen jälkeen se pumpataan vesitorneihin, joista se johdetaan vesiputkistoa myöten kyliin. Ensimmäinen vaihe on valmis ja luovutettu paikallisille, kakkosvaihe on rakenteilla ja melkein valmis. Kolmas vaihe on pöydällä ja tiettävästi jo kentälläkin aloitettu.
Vesitorneja ja puhdistamoja nousee kuin sieniä sateella Jounin valvonnassa. Valokuvassa olevassa kartassa näkyy värikkäitä pisteitä niin valmiista kuin rakenteilla olevista.
Reissulla saimme omaan projektiimme tärkeää know how -tietoa ja lähinnä sitä mitä merkitsee Projektityö. Se ei ole ihan samanlaista kuin muu normaali työ. Ongelmat itärannikolla ovat samanlaisia paikallisten osapuolten kanssa kuin meillä etelässä ja lännessä. Ongelmien kanssa painiessa menee tuhottomasti aikaa ja hermot ovat koetuksella.
Matkamme oli antoisa ja oman projektimme osalta KULLANARVOINEN. Katsommekin, että olemme tässä työmatkassamme onnistuneet kiitettävästi.
Kalasatamassa Amparassa saimme tuoreeltaan tutustua ja osallistuakin kalastamisen saloihin Sri Lankassa. Se oli sitä huvipuolta, mistä saimme myös naatiskella.
Parhain terveisin
Ave
--------------------------------------------------------------------------------
Matkamme Amparaan taksilla kesti 11 tuntia ja pois ajaminen 12 tuntia, ei siis mikään helppo nakki. Kilometrejä suuntaansa ei ole paljon, mutta tiet ovat todella surkeassa kunnossa.
Jouni Aitamaa vaimonsa Pirjon kanssa oli meitä vastaanottamassa Amparassa ja esittelivät meille Jounin vesiprojektia ja tutustuttivat myös muihin alueella työskenteleviin suomalaisiin, SPR-ihmisiä oli paikalla 5 ja yksi henkilö hoitamassa myös vesijohtojen rakentamista Jounin projektin rinnalla. SPR:n saunaankin saimme tutustua, mutta kiukaaseen ei saanut koskea, koska sitä ei ollut maadoitettu, jotenka sähköiskun vaara oli olemassa.
Kolme yöta olimme Amparassa täyshoidossa, josta suuri kiitos isännille. Painoni nousi kolmen päivän aikana 3 kg .. kilon päivässä.
Tekoaltaasta vesi pumpataan vedenpuhdistamoon, missä Australian tekniikalla vesi puhdistetaan. Sen jälkeen se pumpataan vesitorneihin, joista se johdetaan vesiputkistoa myöten kyliin. Ensimmäinen vaihe on valmis ja luovutettu paikallisille, kakkosvaihe on rakenteilla ja melkein valmis. Kolmas vaihe on pöydällä ja tiettävästi jo kentälläkin aloitettu.
Vesitorneja ja puhdistamoja nousee kuin sieniä sateella Jounin valvonnassa. Valokuvassa olevassa kartassa näkyy värikkäitä pisteitä niin valmiista kuin rakenteilla olevista.
Reissulla saimme omaan projektiimme tärkeää know how -tietoa ja lähinnä sitä mitä merkitsee Projektityö. Se ei ole ihan samanlaista kuin muu normaali työ. Ongelmat itärannikolla ovat samanlaisia paikallisten osapuolten kanssa kuin meillä etelässä ja lännessä. Ongelmien kanssa painiessa menee tuhottomasti aikaa ja hermot ovat koetuksella.
Matkamme oli antoisa ja oman projektimme osalta KULLANARVOINEN. Katsommekin, että olemme tässä työmatkassamme onnistuneet kiitettävästi.
Kalasatamassa Amparassa saimme tuoreeltaan tutustua ja osallistuakin kalastamisen saloihin Sri Lankassa. Se oli sitä huvipuolta, mistä saimme myös naatiskella.
Parhain terveisin
Ave
perjantai 12. lokakuuta 2007
Zandrata -rouvan uusi pyörätuoli
Onnelan perheen Zandrata -rouvan uusi pyörätuoli
--------------------------------------------------------------------------------
Zandrata -rouva on kolmissakymmenissä oleva aivohalvauspotilas. Hän on ollut useita vuosia ollut liikuntakyvyttömänä. Jalat kyllä liikkuvat, mutta vuosien ajan kuntouttamatta olleet jalat ovat menettäneet lihasvoimansa. Hänet olisi voinut ja vieläkin hänet voitaisiin kuntouttaa käveleväksi yhteiskunnan tasa-arvoiseksi jäseneksi. Nyt Katja, fysioterapeutti -voluntäärimme tekee ensin kaikkensa, jotta Sirilin ja Zandratan jalat saataisiin terveiksi paiseista ja miehen pahat säärihaavat parannetuiksi. Sitten vasta tulee kuntoutuksen vuoro, kun jalat ovat muuten terveet.
Lotus Hill -projekti rakensi heille kummivaroin talon, jossa kaikki on samassa tasossa ja muuten kulku on esteetöntä pyörätuolipotilaalle. Aiemmin talon vessa oli jyrkän rinteen alla, jonne ja josta Zandratan oli käsivoimin raahauduttava joka ikinen päivä. Syksyllä oli talon yksivuotisjuhlapäivä, eikä Onnelan väen onnea voinut olla havaitsematta kaikkinaisesta aineellisesta puutteesta huolimatta.
Naganden kylässä asuessani tein joka päivä aamulenkkini Onnelan talon ohitse. Jo kaukaa Zandrata huuteli iloisesti pyörätuolistaan minulle good morningit, ja viittoili minua käymään peremmälle. Olin siinä vaiheessa jo niin pahanhajuinen ja hikinen lenkistäni, etten olisi millään mennyt sisälle. Tämän tiesi myös Onnelan väki, mutta siitä huolimatta kutsu kuului joka ikinen aamu - welcome, tervetuloa peremmälle!
Eilen aamulla hänellä oli todellinen murhe. Hänen vanha pyörätuolinsa oli mennyt rikki. Ave ja Katja kävivät tarkistamassa tuolin kunnon. Sitä ei mitenkään kotikonstein voitu korjata. Apua piti saada alan ammattikorjaajilta. Hikkaduwasta ei löytynyt pyörään sopivia varaosia, joten muita asioitamme hoitaessamme Gallessa, kävisimme hakemassa pyörätuoliin sopivat varaosat.
Matkallamme Galleen törmäsimme naisten mielenosoitukseen. He olivat suivaantuneet hallituksen riittämättömiin toimiin tsunamissa vaurioituneen koulurakennuksen kunnostamiseksi. Suhteellisen hyvin säilynyttä koulurakennusta ei ole saatu korjatuksi ja otetuksi jälleen alueen koululaisten käyttöön monien vuosien taisteluista huolimatta. Nyt naisten mitta tuli täyteen ja he marssivat kadulle osoittamaan tyytymättömyyttään.
Sopivia osia ei löytynyt koko Gallesta, joten oli keksittävä jotakin muuta. Muistin, että Gallen linja-autoaseman lähellä myydään pyörätuoleja, joiden hinta ei ollut kovinkaan kallis noin 60 - 70 euroa. Päätimme lähteä katsomaan pyörätuolien hinta- ja laatusuhteen. Tarjolla oli vain yksi malli ja kiinteä hinta 9 200 Rs, kokonaista 62 ?, jota en saanut tingityksi alaspäin vaikka kuinka yritin käyttää kaikki mahdolliset keinot hyväkseni. Hinta oli siinä ja pysyi. Ota tai jätä -periaatteesta oli nyt kysymys.
Minkäänlaista takuuta emme myöskään saaneet. Pyörätuoli on tuontitavaraa Taiwanista, joten ei takuuta, eikä välttämättä myöskään minkäänlaista huoltoa ole saatavilla. Pyörän keskiö tuntui olevan normaalin pyörän tapainen, joten en usko huollon suhteen olevan minkäänlaista ongelmaa. Toisaalta täällä takuu loppuu siinä vaiheessa, kun tavara kiikutetaan pois kaupasta, olkoon tuote sitten mikä hyvänsä.
Herrankukkaron kummitapaamisessa laitoimme hatun kummien pyynnöstä kiertämään. Saimme kokoon 505 ?, joka summa päätettiin luovuttaa Onnelan väen auttamiseksi. Kiitos tästä lahjasta rakkaat kummimme. Pienistä puroista kasvaa täällä Sri Lankassa suuri virta. Nyt saimme olla viemässä iloa pienten ihmisten arkeen. Voitte vain kuvitella Zandratan onnea, kun hänen ei tarvinnut vääntää pyöriä hammasta purren, vaan kaikki sujuu kuin leikki. Lotus Hill -projekti oli saavuttanut jälleen kerran yhden tärkeän virstanpylvään - ihmisten onnellisiksi saattamisen.
Tahdon Onnelan väen ja voluntääri -trion puolesta kerran vielä kiittää Teitä rakkaat kummin lahjastanne.
Katjan ja Aven puolesta ylöskirjannut
Keke -voluntääri
--------------------------------------------------------------------------------
Zandrata -rouva on kolmissakymmenissä oleva aivohalvauspotilas. Hän on ollut useita vuosia ollut liikuntakyvyttömänä. Jalat kyllä liikkuvat, mutta vuosien ajan kuntouttamatta olleet jalat ovat menettäneet lihasvoimansa. Hänet olisi voinut ja vieläkin hänet voitaisiin kuntouttaa käveleväksi yhteiskunnan tasa-arvoiseksi jäseneksi. Nyt Katja, fysioterapeutti -voluntäärimme tekee ensin kaikkensa, jotta Sirilin ja Zandratan jalat saataisiin terveiksi paiseista ja miehen pahat säärihaavat parannetuiksi. Sitten vasta tulee kuntoutuksen vuoro, kun jalat ovat muuten terveet.
Lotus Hill -projekti rakensi heille kummivaroin talon, jossa kaikki on samassa tasossa ja muuten kulku on esteetöntä pyörätuolipotilaalle. Aiemmin talon vessa oli jyrkän rinteen alla, jonne ja josta Zandratan oli käsivoimin raahauduttava joka ikinen päivä. Syksyllä oli talon yksivuotisjuhlapäivä, eikä Onnelan väen onnea voinut olla havaitsematta kaikkinaisesta aineellisesta puutteesta huolimatta.
Naganden kylässä asuessani tein joka päivä aamulenkkini Onnelan talon ohitse. Jo kaukaa Zandrata huuteli iloisesti pyörätuolistaan minulle good morningit, ja viittoili minua käymään peremmälle. Olin siinä vaiheessa jo niin pahanhajuinen ja hikinen lenkistäni, etten olisi millään mennyt sisälle. Tämän tiesi myös Onnelan väki, mutta siitä huolimatta kutsu kuului joka ikinen aamu - welcome, tervetuloa peremmälle!
Eilen aamulla hänellä oli todellinen murhe. Hänen vanha pyörätuolinsa oli mennyt rikki. Ave ja Katja kävivät tarkistamassa tuolin kunnon. Sitä ei mitenkään kotikonstein voitu korjata. Apua piti saada alan ammattikorjaajilta. Hikkaduwasta ei löytynyt pyörään sopivia varaosia, joten muita asioitamme hoitaessamme Gallessa, kävisimme hakemassa pyörätuoliin sopivat varaosat.
Matkallamme Galleen törmäsimme naisten mielenosoitukseen. He olivat suivaantuneet hallituksen riittämättömiin toimiin tsunamissa vaurioituneen koulurakennuksen kunnostamiseksi. Suhteellisen hyvin säilynyttä koulurakennusta ei ole saatu korjatuksi ja otetuksi jälleen alueen koululaisten käyttöön monien vuosien taisteluista huolimatta. Nyt naisten mitta tuli täyteen ja he marssivat kadulle osoittamaan tyytymättömyyttään.
Sopivia osia ei löytynyt koko Gallesta, joten oli keksittävä jotakin muuta. Muistin, että Gallen linja-autoaseman lähellä myydään pyörätuoleja, joiden hinta ei ollut kovinkaan kallis noin 60 - 70 euroa. Päätimme lähteä katsomaan pyörätuolien hinta- ja laatusuhteen. Tarjolla oli vain yksi malli ja kiinteä hinta 9 200 Rs, kokonaista 62 ?, jota en saanut tingityksi alaspäin vaikka kuinka yritin käyttää kaikki mahdolliset keinot hyväkseni. Hinta oli siinä ja pysyi. Ota tai jätä -periaatteesta oli nyt kysymys.
Minkäänlaista takuuta emme myöskään saaneet. Pyörätuoli on tuontitavaraa Taiwanista, joten ei takuuta, eikä välttämättä myöskään minkäänlaista huoltoa ole saatavilla. Pyörän keskiö tuntui olevan normaalin pyörän tapainen, joten en usko huollon suhteen olevan minkäänlaista ongelmaa. Toisaalta täällä takuu loppuu siinä vaiheessa, kun tavara kiikutetaan pois kaupasta, olkoon tuote sitten mikä hyvänsä.
Herrankukkaron kummitapaamisessa laitoimme hatun kummien pyynnöstä kiertämään. Saimme kokoon 505 ?, joka summa päätettiin luovuttaa Onnelan väen auttamiseksi. Kiitos tästä lahjasta rakkaat kummimme. Pienistä puroista kasvaa täällä Sri Lankassa suuri virta. Nyt saimme olla viemässä iloa pienten ihmisten arkeen. Voitte vain kuvitella Zandratan onnea, kun hänen ei tarvinnut vääntää pyöriä hammasta purren, vaan kaikki sujuu kuin leikki. Lotus Hill -projekti oli saavuttanut jälleen kerran yhden tärkeän virstanpylvään - ihmisten onnellisiksi saattamisen.
Tahdon Onnelan väen ja voluntääri -trion puolesta kerran vielä kiittää Teitä rakkaat kummin lahjastanne.
Katjan ja Aven puolesta ylöskirjannut
Keke -voluntääri
keskiviikko 3. lokakuuta 2007
Lue ja ymmärrät
Lue ja ymmärrät
--------------------------------------------------------------------------------
Kyyneleenmuotoisen saaren suuresta murheesta tulee kuluneeksi pian 3 vuotta. Tsunamin kauheudet kokeneena olen miettinyt terapeuttista selviytymistämme. Luin tutkimuksesta, että suuren katastrofin arkipäiväistäminen ja siitä puhuminen ovat parasta terapiaa. Uskon tuota tutkimusta.
Me aloimme arkipäiväistämisen jo tsunamin vaarojen keskellä. Auttaminen lähti luonnostaaan, ilman minkäänlaista suunnitelmaa ja miettimistä. Joku voisi sanoa, että sydämestä tai selkäytimestä. Se lähti itsestään.
Vaikka olemme asuneet talvikodissamme jo vuosia, mikään ei ole ollut tuon surujen päivän jälkeen ennallaan. Köyhien lasten ja perheiden auttaminen oli meille yli 10 vuoden ajan ollut osa elämäämme. Nyt siitä tuli meille arkitodellisuus.
Olemme kokeneet paikan päällä tsunamiaaltojen jälkeen monia aaltoja. Kauheuden, surun, rakkauden, auttamisen, toivon, unohduksen ja pettymyksen aallot.
Kuin toistettuna videona näen kaikki nämä aallot. Yhä uudelleen. Näen, kuinka lähes 2viikkoa kylämme uhrit odottivat turhaan apua. Sitten saapuivat kymmenet ulkomaalaiset avustusjärjestöt. Helikopterit pörräsivät ja pitkät autot ajoivat letkassa. Kaikkea tätä seurasivat uhrit hämmentyneenä. Sivusta.
Eikä aikaakaan, kun media poistui uusien uutisten perään. Tämä oli jo koluttu. Niin häipyi myös suurin osa avustusjärjestöistä. Ihmiset auttoivat toisiaan. Ymmärsimme muukalaisina miten ihmiset toimivat yhteiskunnassa, jossa lähimmäisyys on elämisen ehto. Näimme, miten buddhalainen munkkijärjestelmä oli viritetty vuosituhansien kokemuksella auttamaan ihmistä. Meillä oli uskomaton onni päästä mukaan tähän toimintaan.
Se kaikki mitä näimme, kuulimme ja koimme, ei ikinä poistu mielistämme. Vasta nyt jälkeenpäin ymmärrän, miten itseoikeutetun onnellisia saamme olla. Minulla on sellainen tuntemus, että meille annettiin jotain inhimillisesti ainutlaatuista. Vaimollani on tapana sanoa, että asioiden päällä liihottelee pieniä enkeleitä. Nämä kokemukset antoivat näille enkeleille suuret siivet.
Näin syntyi todellinen Lotus Hill -kummihanke. Lukuisat ystävät, tuttavat ja vieraat suomalaiset tarrautuivat myös omassa tuskassaan meihin. "Auttakaa meidän puolestamme?, he pyysivät.
Tuosta hyökyaallon päivästä lähtien joka ikinen päivä on ollut meille Lotus Hill -päivä. Sen arkipäiväisyys elämässämme on varmasti ollut myös terapiaamme. Kiitos siitäkin.
Ensimmäisen kerran lähes 3 vuoteen luin kirjoittamani päiväkirjan sivut joulukuun lopulta 2005. En ollut vältellyt sitä, vaan työn arkipäiväistyminen oli jättänyt sen tuonnemmaksi. Kerroin sen eräälle toimittajalle. Vaimollani tulivat kyyneleet silmiin. On kaiketi luonnollista, että luin nämä sivut hyvin hiljaa. Tunsin sydämeni lyövän rajusti. Mutta vältyin suuremmilta tunnekuohuilta. Uskon, että on hyvä näin.
Pyysin poikaamme Karioskaria kokoamaan cd-levylle joukon kuvia Sri Lankasta. Koko perheemme ottamia kuvia vuosien saatossa. Positiivarien Jussi oli pyytänyt niitä kuvapankkiin hankkeemme nettisivuille.
Mukana on pahoja kuvia. Rajuja kuvia. Katselin niitä sydän kurkussa. Hetken mietittyäni päätin lähettää myös ne julkaistavaksi. Miksi? Haluan selitellä tekemisiämme. Nuo kuvat katsottuaan, jokainen voinee ymmärtää, mistä meidän avustustoiminnassamme oikein on kysymys.
Tsunamin jälkeen kirjoitin erään päiväkirjani otsikoksi: "Olen käynyt helvetissä". Lähes 3 kuukauden päivittäisen auttamisjakson aikana näimme kaiken todellisuuden. Rahaa virtasi maahan ja autot pitenivät pääkaupungissa. Poliitikot kiistelivät siitä, kuinka monta poliisitaloa rahoilla rakennetaan. Pahiten kärsineet jäivät sukulaisten armoille, jos niitä nyt enää jäljellä oli.
Kirjoitin Suomeen lehtiin vetoomuksen, ettei Sri Lankaa unohdettaisi. Hiljainen tsunami iskee vielä pitkään.
Löysimme unohdettuja ihmisiä. Vammaisia ja orpoja, talteen otettuja ja hyväksikäytettyjä lapsia lasten kaatopaikalta. Marja-vaimoni sanoi, että nyt me autamme heitä, jotka muut ovat unohtaneet.
Emme ole koskaan päättäneet, että me alamme avustustyöntekijöiksi. Jäädessämme heidän joukkoonsa, se vain tuli meidän osaksemme. Me olemme myös sillä lailla etuoikeutettuja, että meillä on suuri joukko suomalaisia ystäviä, jotka auttavat meitä auttamaan.
Jotkut suomalaiset loukkaantuivat siitä, että paikalliset eivät ihan aina osaa näyttää kiitollisuuttaan. Eräs kertoi närkästyneenä, että nämä ihmiset käyttäytyvät kuin olisi itsestään selvää, että me autamme heitä. Sanoin, että nämä ihmiset ovat oikeassa. Näin se asia inhimillisesti oikein ymmärrettynä on.
Nyt, vajaan kolmen vuoden kuluttua tsunamista sen uhrit elävät entistä suuremmassa kurjuudessa. Kaikkein köyhimmät ja kurjimmat. Ja unohdetuimmat. Avustusrahat ovat pääosin jääneet rikkaiden valtioiden lupauksiksi. Siellä ruohonjuuritasolla missä me toimimme, toimimme kovin yksin. Monet, liian monet, ovat unohtaneet heidät.
Me annoimme sydämiimme hiljaisen lupauksen olla unohtamatta heitä. Kuitenkaan yksin ei kukaan ole mitään. Siksi tarvitsemme joukkoomme lisää ihmisiä, joilla on halu ja mahdollisuus auttaa.
Lotus Hill -vammaiskeskus nousee hurjaa vauhtia. Siitä tulee koko saaren ensimmäinen laatuaan. Joku sanoi, että hanke on kansainvälisestikin ainutlaatuinen. Sen ovat mahdollistaneet yksityiset kummit ja yksityiset toteuttajat ruohonjuuritasolla ilman palkkaa. Apu menee suoraan ja lyhentämättömänä viranomaisten valvonnassa avun tarvitsijoille, on mennyt jo monta vuotta.
Uskon, että katsoessasi tsunami-ajan valokuviamme ymmärrät, miksi me haluamme auttaa. Jos sinusta tuntuu samalta, tule mukaan. Täytä kummilomake. Pienikin apu on todella arvokas.
Onnellisena ja etuoikeutettuna ihmisenä
Naantalissa 3.10.2007
Pentti-Oskari Kangas
--------------------------------------------------------------------------------
Kyyneleenmuotoisen saaren suuresta murheesta tulee kuluneeksi pian 3 vuotta. Tsunamin kauheudet kokeneena olen miettinyt terapeuttista selviytymistämme. Luin tutkimuksesta, että suuren katastrofin arkipäiväistäminen ja siitä puhuminen ovat parasta terapiaa. Uskon tuota tutkimusta.
Me aloimme arkipäiväistämisen jo tsunamin vaarojen keskellä. Auttaminen lähti luonnostaaan, ilman minkäänlaista suunnitelmaa ja miettimistä. Joku voisi sanoa, että sydämestä tai selkäytimestä. Se lähti itsestään.
Vaikka olemme asuneet talvikodissamme jo vuosia, mikään ei ole ollut tuon surujen päivän jälkeen ennallaan. Köyhien lasten ja perheiden auttaminen oli meille yli 10 vuoden ajan ollut osa elämäämme. Nyt siitä tuli meille arkitodellisuus.
Olemme kokeneet paikan päällä tsunamiaaltojen jälkeen monia aaltoja. Kauheuden, surun, rakkauden, auttamisen, toivon, unohduksen ja pettymyksen aallot.
Kuin toistettuna videona näen kaikki nämä aallot. Yhä uudelleen. Näen, kuinka lähes 2viikkoa kylämme uhrit odottivat turhaan apua. Sitten saapuivat kymmenet ulkomaalaiset avustusjärjestöt. Helikopterit pörräsivät ja pitkät autot ajoivat letkassa. Kaikkea tätä seurasivat uhrit hämmentyneenä. Sivusta.
Eikä aikaakaan, kun media poistui uusien uutisten perään. Tämä oli jo koluttu. Niin häipyi myös suurin osa avustusjärjestöistä. Ihmiset auttoivat toisiaan. Ymmärsimme muukalaisina miten ihmiset toimivat yhteiskunnassa, jossa lähimmäisyys on elämisen ehto. Näimme, miten buddhalainen munkkijärjestelmä oli viritetty vuosituhansien kokemuksella auttamaan ihmistä. Meillä oli uskomaton onni päästä mukaan tähän toimintaan.
Se kaikki mitä näimme, kuulimme ja koimme, ei ikinä poistu mielistämme. Vasta nyt jälkeenpäin ymmärrän, miten itseoikeutetun onnellisia saamme olla. Minulla on sellainen tuntemus, että meille annettiin jotain inhimillisesti ainutlaatuista. Vaimollani on tapana sanoa, että asioiden päällä liihottelee pieniä enkeleitä. Nämä kokemukset antoivat näille enkeleille suuret siivet.
Näin syntyi todellinen Lotus Hill -kummihanke. Lukuisat ystävät, tuttavat ja vieraat suomalaiset tarrautuivat myös omassa tuskassaan meihin. "Auttakaa meidän puolestamme?, he pyysivät.
Tuosta hyökyaallon päivästä lähtien joka ikinen päivä on ollut meille Lotus Hill -päivä. Sen arkipäiväisyys elämässämme on varmasti ollut myös terapiaamme. Kiitos siitäkin.
Ensimmäisen kerran lähes 3 vuoteen luin kirjoittamani päiväkirjan sivut joulukuun lopulta 2005. En ollut vältellyt sitä, vaan työn arkipäiväistyminen oli jättänyt sen tuonnemmaksi. Kerroin sen eräälle toimittajalle. Vaimollani tulivat kyyneleet silmiin. On kaiketi luonnollista, että luin nämä sivut hyvin hiljaa. Tunsin sydämeni lyövän rajusti. Mutta vältyin suuremmilta tunnekuohuilta. Uskon, että on hyvä näin.
Pyysin poikaamme Karioskaria kokoamaan cd-levylle joukon kuvia Sri Lankasta. Koko perheemme ottamia kuvia vuosien saatossa. Positiivarien Jussi oli pyytänyt niitä kuvapankkiin hankkeemme nettisivuille.
Mukana on pahoja kuvia. Rajuja kuvia. Katselin niitä sydän kurkussa. Hetken mietittyäni päätin lähettää myös ne julkaistavaksi. Miksi? Haluan selitellä tekemisiämme. Nuo kuvat katsottuaan, jokainen voinee ymmärtää, mistä meidän avustustoiminnassamme oikein on kysymys.
Tsunamin jälkeen kirjoitin erään päiväkirjani otsikoksi: "Olen käynyt helvetissä". Lähes 3 kuukauden päivittäisen auttamisjakson aikana näimme kaiken todellisuuden. Rahaa virtasi maahan ja autot pitenivät pääkaupungissa. Poliitikot kiistelivät siitä, kuinka monta poliisitaloa rahoilla rakennetaan. Pahiten kärsineet jäivät sukulaisten armoille, jos niitä nyt enää jäljellä oli.
Kirjoitin Suomeen lehtiin vetoomuksen, ettei Sri Lankaa unohdettaisi. Hiljainen tsunami iskee vielä pitkään.
Löysimme unohdettuja ihmisiä. Vammaisia ja orpoja, talteen otettuja ja hyväksikäytettyjä lapsia lasten kaatopaikalta. Marja-vaimoni sanoi, että nyt me autamme heitä, jotka muut ovat unohtaneet.
Emme ole koskaan päättäneet, että me alamme avustustyöntekijöiksi. Jäädessämme heidän joukkoonsa, se vain tuli meidän osaksemme. Me olemme myös sillä lailla etuoikeutettuja, että meillä on suuri joukko suomalaisia ystäviä, jotka auttavat meitä auttamaan.
Jotkut suomalaiset loukkaantuivat siitä, että paikalliset eivät ihan aina osaa näyttää kiitollisuuttaan. Eräs kertoi närkästyneenä, että nämä ihmiset käyttäytyvät kuin olisi itsestään selvää, että me autamme heitä. Sanoin, että nämä ihmiset ovat oikeassa. Näin se asia inhimillisesti oikein ymmärrettynä on.
Nyt, vajaan kolmen vuoden kuluttua tsunamista sen uhrit elävät entistä suuremmassa kurjuudessa. Kaikkein köyhimmät ja kurjimmat. Ja unohdetuimmat. Avustusrahat ovat pääosin jääneet rikkaiden valtioiden lupauksiksi. Siellä ruohonjuuritasolla missä me toimimme, toimimme kovin yksin. Monet, liian monet, ovat unohtaneet heidät.
Me annoimme sydämiimme hiljaisen lupauksen olla unohtamatta heitä. Kuitenkaan yksin ei kukaan ole mitään. Siksi tarvitsemme joukkoomme lisää ihmisiä, joilla on halu ja mahdollisuus auttaa.
Lotus Hill -vammaiskeskus nousee hurjaa vauhtia. Siitä tulee koko saaren ensimmäinen laatuaan. Joku sanoi, että hanke on kansainvälisestikin ainutlaatuinen. Sen ovat mahdollistaneet yksityiset kummit ja yksityiset toteuttajat ruohonjuuritasolla ilman palkkaa. Apu menee suoraan ja lyhentämättömänä viranomaisten valvonnassa avun tarvitsijoille, on mennyt jo monta vuotta.
Uskon, että katsoessasi tsunami-ajan valokuviamme ymmärrät, miksi me haluamme auttaa. Jos sinusta tuntuu samalta, tule mukaan. Täytä kummilomake. Pienikin apu on todella arvokas.
Onnellisena ja etuoikeutettuna ihmisenä
Naantalissa 3.10.2007
Pentti-Oskari Kangas
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)