maanantai 24. joulukuuta 2007

Joulutarina

JOULUTARINA, JOKA ON TOSI!


--------------------------------------------------------------------------------


PIENEN POJAN SUURI HAAVE

Ceylonin paratiisisaarella Intian Valtamerellä syntyi 12 vuotta sitten pienessä Higgaduwan kylässä jalaton poika. Äidin kohdussa oli kasvain, joka ei antanut tilaa pienen lapsen kehittyä normaalisti. Toiselle jalalle oli tilaa vain polveen asti, mutta toiselle ei yhtään.

Paikallisen tavan mukaan rampaa lasta piiloteltiin ja hävettiin. Taikauskoisesti uskottiin paholaisen olleen asialla. Rammasta pojasta kasvoi terve, vilkas ja elämän energiaa pursuava lapsi. Hän opetteli kävelemään jalantyngillään ja nokkelasti osasi järjestää elämän arkiset asiat itselleen soveliaalla tavalla. Polkupyörälläkin hän oppi ajamaan. Hän oli melkein kylän polkupyörämestari.

Hän halusi kouluun muiden kylän lasten tavoin. Perhe eli köyhyydessä, mutta pojan kouluun menon palo on niin kova, että sukulaisten avuin se saatiin järjestettyä. Poika nautti koulunkäynnistä ja oli luokkansa parhaimmistoa. Tänä vuonna 44 oppilaasta kuudenneksi paras.

Koulukaverit kokosivat kotoaan rahaa ja niin saatiin koulun portaiden yhteyteen hitsattua putket, joita apuna käyttäen poika saattoi nopsasti liikkua.

Kaikkien pikkupoikien tapaan hänellä oli suuri haave. Haave oli lähes utopistinen. Sen toteutumiseen ei ollut mahdollisuuksia.

Perheen isä kuoli syöpään ja äidin työt teepellolla vähenivät 2 työpäivään viikossa. Palkkakin oli vain hiukan yli euron päivässä. Poika kuuli naapurikylässä pidettävästä kokouksesta, jonne jotkut ulkomaalaiset ihmiset ovat koonneet maakunnan vammaisjohtajia neuvonpitoon.

Äidin vakuuttelut siitä, ettei hän ollut mikään vammaisjohtaja, ei saanut poikaa antamaan periksi: "Sinä olet meidän perheen vammaisjohtaja." Ja niin he lähtivät Baddegaman Temppelin köyhäinkouluun, jossa kokous pidettiin.

Poika asensi jalantynkiin saamansa tekojalat, jotka olivat niin ruostuneet, etteivät voimaa käyttäenkään suostuneet polvista taipumaan. Lisäksi ne olivat vuosien takaa, joten ne olivat aivan liian pienet. Jalantyngän päihin sattui kun hän väkisin kiinnitti remmeillä puupökkelöt paikoilleen. Naapurin pojilta lainaksi saamansa tossut hän laittoi jalkateriksi..

Kokouksessa oli satoja ihmisiä, joten he sulautuivat hyvin joukkoon. Paikalla oli useita ministereitä ja herroja, jotka puhuivat hienoja asioita. Sitten puhujaksi tuli iso ulkomaalainen, harmaatukkainen ja -partainen mies, joka puhui niin hyvää englantia, että poika ymmärsi kaiken,mitä hän sanoi. Mies kyllä sanoi puhuvansa hyvin huonoa englantia. Hän sanoi tulevansa kaukaa kylmästä maasta, jossa ihmisillä on lämmin sydän. He rakastavat Sri Lankaa. Sen luontoa, ihmisiä ja hymyä. Hän sanoi lopuksi, että nämä suomalaiset rakastavat erityisesti vammaisia ja vammaisia lapsia. Poika ajatteli, että nyt hän uskaltaa käydä puhumassa tämän buddhavatsaisen miehen kanssa.

Kun tilaisuus loppui, tämän miehen vaimo saapui juttelemaan hänen äitinsä kanssa. Poika näytti narisevia tekojalkojaan ja näytti myös jalantynkiään tälle suomalaiselle naiselle.

Pian nainen huitoi sen ison miehen paikalle. He olivat kovin kiinnostuneita minusta, tuumi poika. Ja ne hymyilevätkin enemmän kuin yleensä ulkolaiset. Hän päätti rohkaista mielensä ja kertoa näille vieraille ihmisille suuren haaveensa. Hän ei ollut kertonut sitä aiemmin kellekään muulle: "Sellainen vessanpytty, jossa voisi istua "

Hän kuuli kuinka ulkomaalaiset keskustelivat kiihkeästi keskenään. Sitten he pyysivät kotimme osoitetta ja lupasivat tulla sunnuntaina meille käymään. Pojalle tuli vähän hätääntynyt mieli. Olikohan hän pyytänyt jotain sopimatonta? Ymmärsivätköhän nämä jalalliset ihmiset, millaista on mennä normaaliin seisomavessaan, joka perustuu "jalanjälkitoimintaan". Ihminen kyykkii. Mutta milläs kyykit kun ei ole jalkoja? Ja likaistakin sellainen on.

Sunnuntaina ulkomaalaiset tulivat paikallisen tuk tuk -kuskin tulkkaamana hänen kotiinsa ja kertoivat, että he ostavat minulle sellaisen vessanpytyn, jossa voi istua. Ja sitten vielä uuden vessarakennuksen ja uuden septitankin ja vielä suihkun ja käsienpesualtaan.

He antoivat äidille rahaa, että työt voidaan aloittaa heti. Äiti hommasi kaksi työtöntä kyläläistä hommiin. Poika osallistui työntekoon kaikella tarmollaan. Ja tarmoa riitti. Eniten hän piti rappaamisesta kun siitä tuli kaunis jälki.

Toiletti valmistuu tänään. Nämä vieraat hankkivat vielä kauniit kaakelitkin seiniin ja lattialle, että oli helpompi pitää niitä siistinä.

Ulkomaalaisilla on oma Buddhansa ja he viettävät sen syntymäpäivää. Poika ymmärsi, että kun ulkomaalaiset viettävät heidän Buddhansa synttäriä, hänellä on samaan aikaan ihan oman pyttyvessan avajaiset. Hän kutsuisi kaikki naapurin lapset juhlimaan sitä. Mummilta hän saisi banaaneja. Ja äiti saa työpaikaltaan teenlehtiä.

Ulkomaalaiset kertoivat, että he saivat synttärilahjan rahat monilta suomalaisilta kummi-ihmisiltä, jotka rakastavat hänen maataan ja hymyileviä ihmisiä ja vammaisia lapsia.

Kun ulkomaalaiset lähtivät, poika pyysi sanomaan niille kummeille, että ne eivät varmasti tiedä kuinka hyviä ihmisiä ne ovat. Ja kuinka niiden lapset ei varmaan saa koskaan näin hienoa Buddhan synttäripäivälahjaa kuin hän sai.

Ja kuinka onnellinen hän nyt on. Istuttava vessanpytty.
Vaaaauuuu!

Onnellista Joulua

toivottaa
LOTUS HILL VÄEN
puolesta


Pentti-Oskari



tiistai 18. joulukuuta 2007

Joulun tunnelmissa

KUVA-ARVOITUSKILPAILU

Pari viikkoa sitten julkaisin kuvan, jonka alkuperää arvuuttelin. Vastauksia tuli niin paljon, että niiden analysointi vei aikaa reippaasti. Vastausten lukeminen (monta iltaa ja yksi yö siinä meni) oli hauskaa puuhaa.

Erityiskiitos kannustavista viesteistä ja kiitoksista (Lotus Hill toimintamme) ja hauskoista kommenteista. Vaihtokuviakin sain ratkaistavaksi.

Luojan lahjan meille suomalaisille, kauniin luonnon arvostus, oli päällimmäisenä lähes jokaisessa vastauksessa. Vastaajina oli tuttuja ja tuntemattomia. Lotus Hill -kummeja ja muuten vain mukana olevia. Ystävällisiä viestejä. Onhan sellaisia mukava lukea.

Vastaukset liikkuivat linjalla: Savusaunan hiillos, suden kiiluvat silmät huskytarhan verkkoaidan takaa, jäätynyt kärpäsverkko, Porvoon jalostamon polttotornit lentokoneesta kuvattuna, linnunpöntön tipujen jäätynyt juoma-allas ja allekirjoittaneen jäätyneet partakarvat kalareissun jälkeen.

Yli 90% vastauksista sisälsi kohteena Herrankukkaron ja maasavusaunan. Yleisin vastaus (toista sataa) sisälsi arvion maasavusaunan jäätyneestä ikkunasta kuurankukkineen.

KUURANKUKKA olikin osa oikeaa vastausta. Herrankukkaro sijaintipaikkana. Tarkempi kuvauspaikka oli sekin monella oikein. Ranta ja laituri.

I PALKINTO

Kaikkein tarkimman arvion teki OUTI PETTERSSON Helsingistä, joka arveli kuvauskohteen olleen Herrankukkaron maasavusaunasta mentäessä laiturilta uimaan. Matkan varrella. Siinä se oli: Kuurankukkien koristelema puupenkki laiturilla.

Outi voitti siis 2 hengen yöpymisen LUXUSLINNUNPÖNTÖSSÄ kuohuviineineen, illallisineen, maasavusaunomisineen ja saaristolaisaamiaisineen. Tuliaislahjaksi Herrankukkaron emäntien leipomat saaristolaisleivät sekä hyttyspöntön kiinnitettäväksi vaikka jääkaapin seinään. (Kun Sinulla on hyttyspönttö, hyttyset menevät sinne yöksi nukkumaan, eivätkä kiusaa Sinua. Tietäähän sen miten koditon hyttynen häiritsee kiukussapäin. (Casa de Moskitos espanjaksi.)

LISÄPALKINTOJA

Koska vastauksia tuli näin valtaisa määrä, päätti yhden miehen raati arpoa kaikkien vastanneiden kesken vielä kahden hengen luxuslinnunpönttömajoi-tuksen lisukkeineen edelliseen malliin.

TOINEN I PALKINTO

Sen voitti ANNE KANGASNIEMI Helsingistä.

LISÄLISÄPALKINTOJA 25 KPL

Lohdutuspalkintoina 25 KPL 2 hengen untuvanpehmeä HÖYRYLAIVARISTEILY Turku-Naantali-Turku Suomen viimeisimmällä oikealla merihöyrylaivalla, s/s Ukkopekalla ensi suvena.

Voittajat ovat:

JAANA KESKINIVA
KAIJA RÄTY
HEIKKI REMES
J-P MAAKANNAS
KIRSI PENTINSAARI
JAANA VEPSÄ
ABBE VIITANEN
PIRJO VIKMAN
SIRPA AALTO
MARJUKKA JOUTSINMÄKI
REETA KOSKINEN
PIRKKO HUOTARI
KATI GRÖVALL
KIRSI KOSKINEN
SANNA TÖRMÄ-TUOMINEN
MERJA LINQVIST
TARJA MÄENPÄÄ
PIA HAPPONEN
EEVA SADEMAA
ANNI BLÅSTEN
JAANA KESKINIVA
MARJUT KUKOLA
HANNELE KOSONEN
RIITTA ANNELI NIEMINEN
TUULA JENKONEN

Kaikille voittajille lähetetään lahjakortti sähköisesti. Kiitos vielä kaikille osallistujille. Tämä kisa oli hauska järjestää.

Liitän mukaan vielä pari kuvaa kyseisestä kuvaus-sessiosta Herrankukkaron rantalaiturilta. Kuukarankukat kauneimmillaan. Toimitan kuvat myös hyvälle ystävälleni, naapurikyläläiselle, Joel Hallikaiselle.


--------------------------------------------------------------------------------


TERVEISIÄ HYMYJEN SAARELTA

Erankan talon hinnasta kyllä väännämme kättä reippaasti. Uskon, että saamme siitä tonnin, pari pois. Ajatelkaa! Kaikki alkoi jalattoman pojan suuresta haaveesta: ISTUTTAVASTA VESSAN PYTYSTÄ. Jälleen olisi meikäläisille vähän mietittävää elämämme priorisaatioista ja surkuttelun aiheellisuudesta. Me nostamme yhdessä jalattoman Eranka-ystävämme monen kynnyksen yli. Hän on sen ansainnut. Tietäisitte miten helluinen poika hän on. Ei ole jäänyt osaansa voivottelemaan, vaan osallistuu aktiivisena ja touhukkaana kaikkeen mahdolliseen. Että vielä rapparin apunakin?



--------------------------------------------------------------------------------


Tässä Aven viesti:

Heippa Sri Lankasta

Halpatotan lapset olivat valmistaneet ystävyyden rannekkeita 1860 kpl ja heillä oli nyt tilipäivä. Iloisia olivat muutamat lapset kuitatessaan tilinsä, joka oli heille elämänsä ensimmainen. Rahat odottavat kuulemma käyttöä johonkin tarpeelliseen lähiaikoina.

Vesihuollostakin on kustannusarvio valmiina ja joistain korjaustöista saadaan vielä lisäkustannusarvio. Rahaa kuluu n. 325.000,00. elikä n. 2000 euroa.

Erankan luona oli toiletti viimeistelytöiden alla ja poika osallistui itsekin rappaushommiin. Tuntui hommat kiinnostavan poikaa ja töiden jälkeen hän pääsi virkistävään suihkuun, joka oli juuri asennettu paikoilleen.

Mittailimme paikkaa uudelle talolle. Kustannusarvio pienen olohuoneen, makuuhuoneen ja keittiön talolle on n. 700.000,00 rupeeta eli alle 5000 euroa. Talon pinta-ala veranta (16 neliötä) mukaan lukien on n. 60 neliötä.

Terveisin Volontääri Ave



--------------------------------------------------------------------------------


SUOMALAISET ELÄMÄNPERINTEET

Joulun vietämme lastemme ja lastenlastemme kera Herrankukkarossa. Joulusavusaunoen. Perheen kesken.

On kaksi murheellista asiaa meidän nykysuomalaisten käyttäytymiskulttuurissa. Perheruokailun ja perhesaunomisen hiipuminen. Perhekeskeisyyden kulmakiviä ovat olleet yhteiset ruokailuhetket. Tänään perhe ruokailee tehokkaasti useassa eri "kattauksessa" kuin ruotsinlaivalla konsanaan. Onneksi sentään Jouluillalinen syödään usein yhdessä. Koko perheen kesken ruokailu pitäisi palauttaa entiseen kunniaan. Tässä meillä suomalaisilla tehopakkauksilla on paljon oppimista monen muun maan kulttuurista.

Perhesaunominen on myös jäänyt syrjään kun teknisillä laiteratkaisuilla mahdollistetaan saunominen vaikka 5:ssä eri erässä illan mittaan. Jokainen perheen jäsen istua mököttää yksin eri aikaan. Sähkö kyllä kiertää tehokkaasti vastuksissa.

JOULUSAUNOMINEN

Joulu tuo jälleen oivan poikkeuksen. Joulusaunominen on sentään joissain perheissä vielä traditio. Siis joissain. Perheen kesken yhteinen JOULUSAUNA ja JOULUILLALLINEN ovat osa suurta juhlaa. Perhejuhla, jos mikään. Lapsuuteni aikana edes naapuriin meneminen oli Joulunaikaan kiellettyä. Vasta Tapanina se oli mahdollista.

SUOMALAINEN SAUNA

Maakuntalehteemme pyydettiin haastattelua suomalaisen saunan erinomaisuuksista. Kysyttiin mielipidettä kerrostalojen komerosaunoista. Taisi toimittaja pettyä kun en lytännytkään sitä maan rakoon. Kerroin vilpittömän mielipiteeni: "Mieluummin saunana kuin komerona. Ei saa olla turhan ryppyotsainen saunaperinteiden arvostamisessa. Mitä useammin ihminen saunoo, sitä parempi hänellä on olo."

Toinen kysymys koski arviotani sähkösaunasta: "152 kielellä maailmassa SAUNA on SAUNA. On vain yksi poikkeus: läntinen naapurimaamme. Siksi kutsunkin sähkösaunaa nimellä BASTU.

Mutta kaikki tyynni. Lämpiää JOULUSAUNA sähköllä tai harmaalepällä. Tärkeintä on, että se nautitaan perheen kesken. Tämä on haaste niille, joilla siihen on mahdollisuus.

Yksinäisille saunojille voin kertoa Suomen Saunaseuran v. 1999 valitun valtakunnan SAUNASAMULIN mandaatilla, että Joulusaunassa on aina mukana SAUNATONTTU. Hän on sellainen ystävällinen ja hyväntahtoinen. Hän on hyvän mielen tuoja. Vaikkei häntä aina näekään, hänen olemassaolonsa tuntee siitä, että saunomisen jälkeen on hyvä olla. Eikös vaan ole tuttu tunne - saunomisen jälkeen. Sitä ei vaan tule aina ajatelleeksi, mistä se johtuu.

LÖYLY KUIN RUKOUS

Meidän esi-isiemme Luonnonjumala oli nimeltään Kaleva. Häntä palvottiin heittämällä kylmää vettä kiukaan kuumien kivien päälle. Me nykysuomalaiset olemme tämän ainutlaatuisen taidon perineet. Me olemme ainoa saunassa löylyä heittävä kansa. Me osaamme säätää itsellemme hyvää oloa: Lämpöä ja kosteutta. Me suomalaiset olemme tältäkin osalta etuoikeutettu kansa maailman muiden kansojen joukossa.

Nautitaan tästä esi-isiemme hienosta keksinnöstä nyt erityisesti Jouluna. Ja ne, kenellä siihen on mahdollisuus, koko perheen kesken.

MATKAKUUMETTA JA ENKELEITÄ

Joulusaunomisten jälkeen alkaa perheessämme pakkaaminen. Aika lasti silmälaseja, lääkkeitä, lääkeinstrumentteja, kännyköitä, rukiista varrasleipää, kahvia ja sininen lenkinpätkä.

Enkeleitä taas tarvitaan laukkujen punnitukseen avuksi. Marja on hyvä hoitamaan tuon puolen. Olen lakannut hymyilemästä jo kauan sitten. Kyllä se vaan toimii. Kokeilkaa jollette usko. Ja jollei toimi, ette usko.

Tapanina matkaan jo käy. Maaliskuussa takaisin. Väliin mahtuu monenmoista riemun hetkeä, mutta myös tiukkaa tilannetta. Sellaista elämä on parhaimmillaan. Tulen pitämään Teidät ajan tasalla. Pysykää siis sivustolla - viikoittain.

Poissaolomme aikana vietetään myös ystävänpäivää. Käymme hakemassa lisää ystävyyden rannenauhoja, jotta jokaisella meistä olisi mahdollisuus muistaa ystäviään. Ja tuottaa hyvää oloa heille, jotka muut ovat unohtaneet.

Kiitos myös kaikille mukanaolijoille ja lukijoilleni. Tämä on ollut upea vuosi. Elämäni parhaita. Ja huomenna alkaa taas loppuelämäni ensimmäinen päivä.

Ystävällisin terveisin

Pentti-Oskari
Joulunajan Sauna-Samuli

torstai 13. joulukuuta 2007

Toivolan lasten tulevaisuus

Päiväkirja 13.12.2007


--------------------------------------------------------------------------------

ENTÄS SITTEN, KUN TOIVOLAN LAPSET ULOS AJETAAN

Aktiivinen tukijamme tiedustelee sitä, mitä tapahtuu Toivolan lasten vastaanottokeskuksen lapsille, kun ikää karttuu ja lastenkoti on jätettävä. Kysymys on todella hyvä ja merkityksellinen.

Koska aihe varmasti kiinnostaa muitakin, paneudumme tähän asiaan seuraavassa Keken kirjoittamassa raportissa.

TOIVOLAN LAPSET

Ensinnäkin erityisopettajamme Monica opettaa niitä oppilaita, joilla ei ole luku- ja kirjoitustaitoa lainkaan. Luku- ja kirjoitustaito auttaa lapsia pääsemään oikeasti elämän syrjästä kiinni. Saatuaan vaadittavat taidot, heillä on oikea mahdollisuus päästä kouluun ja saada kouluasu ja -kengät, jotka liittävät heidät normaalipopulaatioon. Opetus antaa näille lapsille tulevaisuuden, toivon ja ihmisarvon. Samoin hän opettaa ja tukee muissakin kouluaineissa mm. matematiikassa. Monica antaa siis tukiopetusta.

Oppilaita luokassa on keskimäärin 10 - 20. Viimeksi siellä käydessäni oppilaita oli 11. Monican mies oli pari kuukautta sitten pahassa mp-onnettomuudessa ja on vieläkin täysin vuodepotilaana Monican ja tämän vanhempien avun varassa.

Toiseksi käsityöopettajamme Dammika. Hän on todella taitava niin käsistään kuin motivointitaidoiltaankin. Hän innostaa kaikki oppilaansa heti alusta asti tarttumaan kiinni työhön ilman pitkiä teoreettisia jaksoja. Hyvin usein niin Sri Lankassa kuin Suomessakin, juuri nämä liian pitkät teoriajaksot vieraannuttavat oppilaat pois itse työstä. Työssä oppiminen on kova sana myös Sri Lankassa.

Ompelukoneissamme on neulat heti alussa, toisin kuin valtion kouluissa, missä neulat laitetaan koneisiin vasta teoriajaksojen jälkeen. Näin tapahtuu, mikäli koneneulat ovat olemassa. Meillä Halpatotassa on kaikki valmiina, joten oikean työn tuntumaan päästään heti. Erikoisuutena muihin kouluihin verrattuna on luokassamme oleva saumuri, josta valtion koulut voivat vain uneksia. Dammika opettaa ja valmentaa oppilaita tulevaa vaatturin ammattia varten. Loppu opiskellaan tehtaissa ja vaatturiliikkeissä. Tästä on jo paljon kokemuksia.

Dammikalla on oppilainaan noin kaksikymmentä lasta. Mallika on malliesimerkki Halpatotan lapsesta, joka noin vuosi sitten lähti suureen vaatetusalan tehtaaseen Colomboon saamaan lisää oppia. Opittuaan lisää hän palasi apuopettajaksemme opettamaan Halpatotan lapsia. Hyvä esimerkki onnistumisesta.

Laitoksen johtaja Darmasena tekee pitkiä matkoja hakiessaan lapsille sijoituspaikkoja, siis tavallisia perheitä jotka ottaisivat vastaan lastenkodin lapsen tai -lapsia. Tämä on ollut kokeilun alla nyt vajaa kaksi vuotta. Tämä sai alkunsa keskusteluistamme, kun juttelimme länsimaisesta tavasta varmistaa jatkotulevaisuus lapsille laitoksesta lähdön jälkeen. Vielä kun saisimme tiukan jälkivalvonnan ja viimeisenä vuotena mahdollisuuden asioida itsenäisesti pankkiliikkeissä ja kaupoissa, niin vielä parempaa olisi siis odotettavissa.

Kaiken tiedon perille menemisen johtajalle varmistaa Miss Dayana, joka taidokkaasti on oppinut taivuttelemaan jäykkäniskaisen, mutta hyväntahtoisen principaalin pään aina siihen suuntaan, mistä on hyviä uudistuksia tulossa.

Samoilla matkoillaan Darmasena hakee myös aktiivisesti mahdollisia työpaikkoja varsinkin pojille, jotka saavat opetusta Halpatotassa työssä oppimisen mukaan. Vieläkin harmittaa sen italialaisen avustusporukan lausuma suoraan lapsille: ?Kun teette täällä fyysistä työtä, niin teidän pitää saada siitä työstä korvaus!? He eivät todellakaan tajunneet, että poikien muuratessa esiintymisalueen katsomoportaita tai kilkutellessaan rikki lekan kanssa kiviä samaiseen muuriin, niin heitä ei alistettu lapsityövoiman väärinkäyttöön, vaan laitoksen johdon ja opettajien näkemyksen mukaisesti opettaa heitä työn kautta arvostettuun ja hyvin palkattuun kivimiehen ja muurarin ammattiin. Nykyisistä ?isoista? pojista kaikilla oli työpaikka ja tuetun asumisen muotoinen paikka asua ja elää.

Osa palasi biologisten vanhempiensa ja isovanhempiensa luokse asumaan. Kaikilla oli siis turvattu paikka, mihin mennä laitoksen jälkeen. Näistä osa palasi takaisin laitokseen, koska olosuhteet kotona eivät olleet muuttuneet. Onneksi tämä puoli oli hyvin turvattu.

Samainen italialaisryhmä maanitteli ruokaa laittavia ?isoja? tyttöjä vaatimaan palkkaa työstään, onneksi tuloksetta. Tyttöjen asema ei ole niin turvattu kuin poikien, sillä naisen asema muutoinkin on todella heikko Sri Lankassa. Onneksi avioliiton turvallinen satama saavuttaa monet tytöistä ennen laitoksesta lähtöä. Kaikki tytöt osaavat niin vaate-, ruoka- ja lastenhuollon lähtiessään Halpatotasta.

Suurimmalle osalle tyttöjä pyritään jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa löytämään kasvattikoti. Perheissä heidän asemansa on valitettavan usein piikatytön osa, mutta tämä on ?normaalia? Sri Lankassa, joten tämäkin vaihtoehto on parempi kuin katu.

Parempaan suuntaan ollaan siis menossa. Varmaa on, ettei kenenkään lastenkodista lähtevän lapsen tai nuoren osoite ole KATU!

Ylöskirjannut voluntääri Keke


--------------------------------------------------------------------------------


Ohessa myös Aven lyhty raportti Erankan hankkeen edistymisestä.

ERANKALLE KUULUU HYVÄÄ

Toiletti on hyvässä mallissa ja laatoitusta jo saumaili meisoni. Likakaivon kansi on valamatta ja pesutila viimeistelemättä. Talosta ei meisoni vielä ollut ehtinyt laskea urakkahintaa, mutta ensi viikoksi lupasi. Kaikki siis mallillaan Erankan luona.

Tuk Tuk kuski Ranhji korjasi Erankan puhjenneen pyörätuolin renkaan käydessämme siellä. Ranhji toimii myös hyvänä tulkkina kun selvitellään asioita Erankan kanssa. Eranka osaa aika hyvin englantia, mutta ei sentään vielä niin hyvin, että osaisi kaikki jutut selvittää kanssamme.

--------------------------------------------------------------------------------

TERAPEUTIT KOTIUTUIVAT

Volontäärinä toimineet fysioterapeutti Katja Tynjälä ja taidepedagogi Mirja Gustafson kotiutuivat viime viikolla Suomeen. Vammaisasioiden koordinoinnissa Katja oli tärkeä yhteistyökumppani Kekelle. 100 vammaisjärjestön vetäjän kokoon kutsuminen koulutuspäivään oli aikamoinen urakka. Myös Ilolan vammaiset saivat aivan uutta virtaa. Leikkien, laulanen ja askarrellen Katja avasi uusia positiivisia virikkeitä asukeille. Myös taideterapeuttimme Mirjan osaaminen aikaansai suurta virkistystä Ilolan väessä.

RITA STRÖMMERIN KUVAT NETISSÄ

MTV3 Huomenta Suomen kolmen ohjelman lisäksi materiaalia jäi vielä jäljelle. Kuvaaja toimittaja Rita Strömmer viestitti, että ne on nyt katsottavissa netissä Tekstin joukossa punaisella 2 kaksi otsikkoa 5.11 ja 7.11 - klikkaa niitä.

Samoin NETTITV:stä ne saa klikkaamalla vasemmasta laidasta otsikon mukaisesti. Huomenta Suomi ?ohjelmassa esitetyt löytyvät täältä Katso päivämäärät 21, 22 ja 23.11.

KÄNNYKÖITÄ KASSEITTAIN

Jo viime talvena saimme Saunalahdelta ison kassillisen melkein uusia kännyköitä. Yhteyshenkilömme Jouni Hirn otti yhteyttä ja taasen on tulossa 30 kg samoja vempeleitä. Huh huh. Onpahan taas tullilla ihmettelemistä. Taitaa olla parasta kutsua Marjan enkelit avuksi. Kiitos Jouni väellesi!

Joulua odotamme kuin lapset konsanaan. Jouluna näet lähdemme taas takaisin talvikotiimme.

Muistakaa ystävät, että Joulu on rakkauden juhla. Ystävää muistetaan monin eri tavoin. Taatusti yksi mallikkaimmista tavoista on antaa ystävälleen "ystävyyden rannenauha". Se lämmittää ystävän mieltä talvipakkasillakin. Klikkaa

Joulukuisin terveisin


Pentti-Oskari

Ps. Muistuipa mieleeni käynti Meksikon vuoristossa atsteekkien leivinuunisaunassa. Vanhan tavan mukaan jokaisen saunojan piti kertoa "shamaanille" aluksi kaikki huolet ja ongelmat. Käytin omalla osallani suurimman osan espanjan kielen sanavarastoani: "Mi Esposa" (vaimoni).

Eikö ole niin, että kun jostain oikein tykkää, siitä voi laskea leikkiäkin. Minusta saa hyvin mieluisasti laskea leikkiä.

Ja nyt kaikki tykkäämään toisistaan kohden Joulua. Vaikka leikkiä laskien.

tiistai 4. joulukuuta 2007

I am so very happy!

Päiväkirja 4.12.2007

--------------------------------------------------------------------------------


AKU ANKKA KÄVI KYLÄSSÄ

Kukapa meistä ei Aku Ankkaa rakastaisi. Ja hänen tekijöitänsä. Sain positiivisen viestin Positiivareilta: Don Rosa, arvostetuin, rakastetuin ja kuuluisin Akun monista piirtäjistä ja tarinan tekijöistä, haluaisi kokea suomalaista Luontoa, arkkitehtuuria ja nauttia kalaruokaa. Ottaisinko hänet Herrankukkaroon vieraaksi? Arvannette pikkupojan riemahduksen. Lapsenomaisuuteni sai vastineen. Liian kauan olenkin elänyt aikuismaailmassa.

Tuskin koskaan olen esitellyt minulle rakkaita aikaansaannoksiani niin paljon ylpeyttä rinnassa kuin nyt. Minulle oli erityisen mieluisaa hänen kiintymyksensä pieniin yksityiskohtiin, jotka on tehty pilke silmäkulmassa. Don Rosa hymyili hyväksyvästi kun kerroin venäläisen matkatoimistojohtajan udelleen, että kielsikö äitini aina minua pikkupoikana tekemästä kaikkea kivaa. "Useimmiten", vastasin. Naama naurussa hän ikään kuin ymmärrys aueten hihkaisi: "Nyt minä jymmärrän, nyt minä jymmärrrän!"

Maailman suurin sauna, kaikkien saunojen isoäiti, maasavusauna sai maailmanmiehenkin hämmästelemään. Kun kerroin saunatontuista ja menninkäisistä, huomasin että mies arvostaa mielikuvitusta. Omakohtaisin kokemuksin.

Kun kerroin jokavuotisesta elokuisesta traditiosta, maailman viimeisen tosijazzin legendan, trumpetisti Ted Cursonin sekä Pori Jazzin Jyrki Kankaan ja Reiska Laineen swingkonsertista maasavusaunan sisällä 124 naissaunojan joukossa, olin havaitsevinani normaalisti niin poikamaisen silmän raosta aikuisen miehenkin pilkettä.

Arkkitehtuurista kiinnostunut vieras penäsi minulta selitystä miten tällaisen rakennuskannan toteuttaminen on mahdollista. "Vain äärimmäinen itsekritiikin puuttuminen selittänee sen", perustelin. Vieraamme tuntui hyväksyvän selityksen.

Illallisella sitten keskustelumme jatkui ratkiriemukkaana. Pöytäseurueessa oli mukana myös Rosan pariskunnan Suomen vierailun isäntä, kyläkauppias Vesa Keskinen ja nuorikkonsa, brasiliaistyttö Natalia.

Natalialta sain tuliaislahjan Brasiliasta, paikallista itsepoltettua metsäjuomaa. Pullolle löytyy kelpoisa paikka kotini viinikellarista, joka on Naantalin luostariajalta. Naureskelin Vesalle, että iltapäivälehtien uutiset, jotka kertoivat pariskunnan menneen maan alle Brasilian poliisille tehdyn ihmiskaappausilmoituksen vuoksi, ovatkin sikäli totta, että maasavusaunominen on todellakin maan alla oleskelemista. Vesaa ei aihe kovin hymyilyttänyt. Kiusanteon lähteet löytyvät Suomesta ja kateudella ei ole näköjään rajoja. Sanonpa vaan, että Natalia on tosi herttainen tyttö. Englanninkielikin sopivasti minulle ontuvaa.

Illan aikana selvisi sekin, että olemme Don Rosan kanssa saman makuisia musiikin suhteen. Vanha kunnon jazz on poikaa. Ehkä pieni yllätys koettiin, kun käynnistimme karikatyyrisen muotokuvakilpailun. Don Rosa piirsi kuvan minusta ja minä hänestä. Minä voitin. Olin nimittäin huomattavasti nopeampi kuin mestari.

Teille voin paljastaa salaisuuden: Piirsin keikka-aikanani jokaisen orkesterikopin seinään seinähullun ukon kuvan. Kun niitä tuli piirrettyä arviolta yli 1000 kertaa, ei käsi käskyä enempää tarvinnut. Kuva tuli vanhasta muistista alta aikayksikön. Oman nimeni sijaan kirjoitin Don Rosa. "Hulluna on hyvä olla" sijaan kirjoitin amerikankielellä: "I am so happy" (lieneekö ymmärrettävissä?).


Taideteokset vaihtoivat omistajiaan.

Loppujen lopuksi ei ole epäilystä voittajasta. Minä sain ainutlaatuisen taideteoksen. Nyt vain odottelemaan uusia Aku Ankkoja. Ehkäpä piankin Aku seikkailee suomalaisen maasavusaunan uumenissa ja nukkuu yönsä luxuslinnunpöntössä. Kukapa tietää?


--------------------------------------------------------------------------------


YSTÄVYYDEN
RANNENAUHA

Jälleen hankkeemme on ollut hieno menestys. Yksityiset, yhteisöt ja yritykset ovat löytäneet ystävyydenosoitukselle hienon toteutuksen. Tämän viikon aikana postitetaan tilatut rannekkeet. Mukaan pääsee vielä. Klikkaa rannenauhasivustolle

Kuulin juuri että Hikkaduwan Vaulagodan kylä on kuuluisa koko saarella taidokkaista rannenauhojen kutomisesta. Vielä ennen tsunamia, kun turistit työllistivät merkittävästi saarelaisia, Vaulagodan perheistä merkittävä osa sai toimeentulonsa ystävyyden rannenauhoista. Suuri osa on ollut siitä lähtien työttöminä.

Kävimme vierailulla yhteysperheessämme Vaulagodassa. Kotoamme on matkaa sinne vain kilometrin verran. Koko perhe oli työn touhussa. Isä, äiti, mummit ja vaarit, 4 aikuista lasta, 2 miniää ja vävy. Yhteensä 13 henkeä. Lisäksi kaksi lastenlasta harjoitteli, sillä vaaditaan vuosien harjoittelu ennen kuin taito on saavutettu. Kysymys ei siis ole lapsityövoiman riistosta. Ei todellakaan.

Olisittepa nähneet millainen tunnelma talossa vallitsi. Koko suurperhe yhteisessä työssä yhteiseksi hyväksi. Melkein sokea mummo oli ryhmän taitavin. Homma oli verissä. Suun vääntelystä päätellen vaari oli pitänyt pitkän tauon, koska nauhaa syntyi hitaasti, mutta varmasti. Laskin, että kuukauden kudonnalla perhe ansaitsee vuoden tulot itselleen. Havaitsin myös miten tärkeää työ oli mummoille ja vaareille. Heitä tarvittiin tähän työhön. Myös yhteishengen luominen tuli saman tien kuin lisukkeena.

Ystävyyden rannenauha -hankkeemme on kymmenille työttömille perheille parasta moneen moneen vuoteen. Näin he voivat itse auttaa itseään. Näin monikerroksisesti meidän apumme menee perille. Taustalla tavoitteemme: vammaiskeskuksen rahoitus.

RANNENAUHASSA
ON MYÖS TUNNETTA

Sain viime keväänä rannenauhan Ilolan vammaiskodin asukeilta. Nyt se oli jo pahoin rispaantunut. Päätin laittaa uuden. Otin sakset katkaistakseni vanhan nauhan. Kuinkas kävikään? En tohtinutkaan käyttää saksia, vaan tuhersin pitkän tovin avatakseni tiukan solmun. Ystävyyden rannenauha on sellainen. Ei sitä voi noin vaan katkaista saksilla.

Töytärin Jussin kanssa naureskelimme, että isot karvaiset miehet ne vaan ylpeänä kantaa ranteessaan värikästä nauhaa. Minulle se muistuttaa lukuisia kertoja päivässä siitä, että olen etuoikeutettu ihminen tässä maailmassa. Se muistuttaa minua siitä, että minulla on aihe olla onnellinen ja tyytyväinen mies. Se muistuttaa minua myös hymyilevistä ihmisistä, joilla on niin vähän. Onneksi heillä on hymy. Miksi me suomalaiset emme jaksa hymyillä. Kun meillä, jos kellään, siihen olisi paljon aihetta.

Kulttuurissamme on yksi naurettava piirre. Kun joku meistä hymyilee, toiset sanovat, että se on "vähän onnellinen". Minua ainakin hymyilyttää aina kun katson ranteessani ystävyyden nauhaa. Jos joku väittää minun olevan vähän onnellinen, hän ei tiedä totuutta: En ole vähän onnellinen. Olen paljon onnellinen. Ystävyyden rannenauha on oiva väline. Kokeile jollet usko, äläkä sitten välitä jos muut arvioivat Sinut onnelliseksi. Ole siitä pelkästään onnellinen.

UUSI YSTÄVÄMME ERANKA

Tämän päiväkirjan lopussa Aven lyhyt raportti. Tilanne on mitä parhain. Rahaa on kulunut uuden WC:n ja septikaivon rakentamiseen ja kuluu vielä laatoitukseen kuin myös erillisen suihkutilan tekemiseen yhteensä 480 euroa. Tähän mennessä rahaa on kertynyt Erankalle erikseen osoitettuna huikeat 4000 euroa, joka mahdollistaa Erankalle ja hänen äidilleen uuden kodin. Viikon päästä meillä on kustannusarvio.

Tässä taas oivallinen esimerkki yksittäisten ihmisten ruohonjuuritason saavutuksista. Kaunis kiitos vielä kaikille. Epäileville tuomaille miettimistä.

Ystävällisin terveisin

Oskari Onnellinen


--------------------------------------------------------------------------------



Hello Sri Lankasta;

Erankan luona vierailin ja toilettiprojekti oli edennyt taas. Rappaustyöt ulkopuolelta oli tehty. Rakentaja oli lähtenyt hoitamaan jotain toista projektia ja palaa töihin taas maanantaina.

Eranka antoi laskelman laatoitustöistä ja pesutilan rakentamisesta toiletin kylkeen. 26.000 rupeeta eli tämän päivän kurssilla n. 160 Euroa. Erankan savitalon purkua ja uuden pikkutalon rakentamista varten Eranka antaa ensi viikolla laskelman kustannuksista. Talossa olisi pieni makuuhuone, pieni olohuone ja ulkopuolella erillinen keittiö, missä voisi kokata avotulella. Sellainen ihan tavallinen sri lankalainen toimiva talo.

Erankan kodin lähellä peltotöita tehdään vielä täysin härkävoimin. Siellä ei käytetä koneita pellon mudan möyhentämiseen, vaan härät sotkevat jaloillaan pellon muohkeaksi. Erankan kanssa juteltiin, että ei niitä koneita aina tarvita! ?Turhaa tuhlausta?, oli Erankan mielipide.


Erankan perheeltä jälleen kiitolliset terveiset teille kaikille sinne Suomeen.

Volontääri Ave