Ystävämme lähtivät aamulla. Ananda tuli rakennussuunnitelman kanssa. Hetteikkökylän perheet siirtyvät turvaan n 200 m päähän järvestä yli 20 m korkeuteen vedenpinnasta. Jollei se riitä, on teetettävä Nooan arkki. Onko muuten tullut mieleen Raamatusta tuttu kertomus, jonka todenperäisyyteen tiedemiehetkin uskovat. Maailma oli silloin hyvin paikallinen. Hyvin pieni. Niin se on täällä Hikkaduwan kylän ihmisillekin.
Naapurin pojan kantapäähän oli purrut jokin ötökkä. Meillä oli lääkettä ja laastaria. Vahtikoira Bulad sai taas hepulin, kun kesy lintumme mellasti sen juomakupissa kylpemässä. Se lintu näyttää pitävän koiraa pilkkanaan.
Portin taakse tulivat hetteikön ihmiset hakemaan käytettyjä silmälaseja. Ette voi ymmärtää kuinka pienistä asioista ihminen tulee onnelliseksi. Monella jäi jouluna kilpajuoksussa silmälasit kaapin päälle. Menivät lasit, meni kaappi, meni muutakin. Monelta meni aivan kaikki.
Muutama päivä siten lähetin kuvan avustuskylämme hetteikön yhdestä talosta, joka oli juuri sortunut Viime vuonna saimme hankittua näille perheille tontteja lähistön korkean mäen rinteestä.
Alkuviikosta pyysin kummipoikaamme Anandaa polkaisemaan kiireistetyllä aikataululla näiden perheiden kotien rakentamisen. Menimme tontille. Perheiden miehet olivat touhun keskellä. Ananda oli hommannut lautaa ja kattolevyä sekä muuta materiaalia kolme päivää sitten. Tänään tuon kaatuneen talon perhe muuttaa uuteen kotiinsa! Epäuskoisille ehdotan tutustumista lähettämääni kuvaan. Olen sanaton. Luitte oikein. Näin oikein. Siis kolmessa päivässä. Ihmeellisiä ihmisiä nämä sri -lankalaiset. Ei tuossa ajassa ehdi edes hallitusta pyytää apuun. Joko ymmärrätte, kun yritän kertoa tästä toimeliaasta "muurahaiskansasta"?
Mietin ja mietin moninaisia asioita. Suomi - maailman vähiten korruptoitunein maa. Sri -Lanka - yksi korruptoituneimmista maista. 50 miljoonan euron apu valtiolta ja melkoinen mokoma vapaaehtoista avustusta lisää. Olisi hyvä, että ainakin osa menisi perille. Kolmen viikon aikana ei ole "governmentin" eli hallituksen rahaa näkynyt. Hikkaduwan ja Ambalangodan välinen n 15 km pituinen alue on koko saaren pahimmin kärsineistä alueista. Käytännössä ei kiveä kiven päällä. Ja lisäksi noin 2000 hengen hirveä junaturmapaikka. Tuhansia kuolleita. Vielä enemmän kotinsa menettäneitä. Rahasta ei tietoakaan. Osaatko kuvitella tilannetta, että Sinulla ei ole mitään, vain vaatteet päällä? Kaikilla tuskin sitäkään. Kun tapaan heitä, joku ani harva hiljaisella äänellä kuiskaa: "Money please?" Ja hymyilee.
Tänään seisoin Acurallan rauniorannan keskellä kauan. Katselin, kuinka nuori tyttö siivosi molemmat kädet siteessä kotinsa rauniota (en kehdannut ottaa kuvaa). Ohi viilettivät liput hulmuten kansainvälisten avustusjärjestöjen autot. Valtionhallinnon autot ja mediaväen autot. Vain median autot pysähtyivät - hetkeksi. Ottivat kuvia ja jatkoivat matkaa. Muurahaiset jatkoivat työtään.
Ja sitten riemusanomaa; kun suurin osa yli kuudestasadasta aktiivisesti kouluakäyvästä kummilapsesta on tarkistettu, mm Hikkaduvan, Gallen, Unavatunan ja Beliattan alueelta, vain yksi kuolemantapaus on kirjattu. Tuhoutuneita koteja sen sijaan on valtava määrä.
Joukko kummilapsiamme kävi illansuussa tervehtimässä meitä. He tapasivat kesyn mustarastaslintumme, joka nykyään jättää tottelematta nimeä Pikku D. Lintu onkin kuulema papukaijasukuinen ja oppii helposti puhumaan. Ajattelin opettaa sille sanat:"Hari Hari" Se on singaleesin kieltä ja tarkoittaa: "Hyvä hyvä!"
Pentti-Oskari
J.K. Tuli mieleen isäni kertoma vanha juttu 50-luvulta:
Politiikkoja kuljettanut vene kaatui ja poliitikot joutuivat veden varaan. Ensiksi hukkui liberaali, koska se ei tiennyt, minnepäin pitäisi lähteä uimaan. Sitten hukkui kommunisti, kun ei osannut pitää suutaan kiinni. Kokoomuslainen hukkui paksun lompakkonsa kanssa ja ruotsalainen menehtyi uidessaan ulapalle päin Ruotsiin. Demari oli jo lähellä rantaa pelastumaisillaan, kun tehtaan pilli soi kello neljän merkiksi. Hän hukkui lopettaessaan uimisen. Että sellainen juttu. Ai niin. Unohdin sen maalaisliittolaisen: Hän hukkui koska ei katsonut tarpeelliseksi uida, vaan huusi hallitusta avukseen.
lauantai 15. tammikuuta 2005
perjantai 14. tammikuuta 2005
Rakennustyöt alkavat
Tiukka ja tuloksellinen päivä. Lions ? kummilapsikoordinaattorit Ossi ja Anneli Vuorinen saapuivat Aila ja Kai Kerken kera Suomesta. Tuliaisina muun muassa lääkkeitä, järjestelmäkamerani, varakommunikaattori ja rahaa, jota ystävät ja aivan tuntemattomat ovat lähettäneet lahjoitustilimme kautta. Sain myös luettelon lahjoittajista. Kaikille niin paljon kiitoksia, että varmaan riittää! Ystävämme - myös vuosien takaa, tuttavamme ja liiketuttavamme sekä täysin vieraat ihmiset, kaikki siunauksen ansaitsevia.
Aamupalaveri rakentajakummipoikamme Anandan kanssa. Perusteellinen tilanneselvitys avustuksen kohteina olevien perheitten kotien rakennuskustannuksista. Tiili tiileltä laskimme ja kirjasimme. 48 neliön keittiön, makuuhuoneen ja olohuoneen ja wc:n kustannusarvio oli yhteensä 200 000 rupiaa eli 1562 ? (1 ? = 126 rupiaa):
Tänään alkoivat työt. Kuukauden päästä pitäisi olla jo pitkällä. Seuraan tarkkaan, otan kuvia, jotta pystytte seuraamaan paikallista rakennustapaa. Se on parhaimmillaan todella ammattitaitoista. Rahaa tietysti tarvitaan, sillä nyt rakennetaan kunnolla.
Sitten Baddegaman luostariin. Tämä erinomaisen hyvin toimiva kouluosasto tarvitsee kolme huonetta lisää.
Turussa matkailualan yhdistys, Skål Club Turku oli kerännyt keskuudestaan hienon summan. He saavat nyt nimikkokohteen täällä ja halutessaan voivat jatkaa myös tulevaisuudessa yhteistyötä. Päivän mittaan vierailimme temppeleissä. Jaoimme silmälaseja, lasten koulureppuja ja koulutarvikkeita. Utelimme paikkakuntalaisilta jälleen, eikö todellakaan viranomaisapu ole heitä vielä kohdannut? Vastaukseksi saimme vain hymyä. Siis ei.
En oikein ymmärrä tätä systeemiä. Liput liehuen avustusautot ajavat pääteillä. Apu ei kohtaa tarvitsevia. Kukaan ei moiti hallitusta. Toteavat vain, että näin se on aina ollut ja tulee olemaan: "Olemme aina olleet omillamme". Mietin Vanhasen 50 miljoonan euron ongelmaa. Sri Lankan hallitukselle se pitää antaa ? vai? On paha mieli näiden ihmisten puolesta. Nyt Vanhaselle viestiä, että voiko mitenkään "tehdä oharit"? Ei kai enää tässä vaiheessa! Pitääkö maailman olla tällainen?
Tutustuimme 60 hengen vammaiskotiin, jota kolme vapaaehtoista kyläläisnaista ylläpitää.
Oma yritykseni otti sen kummikohteekseen ja huomenna alkaa toilettien rakentaminen. Tulemme kuukauden päästä uudelleen. Yksi potilaista oli vammautunut poliosta, hän kutoi jaloillaan kauniita ryijyjä.
Ostimme sellaisen. Kävimme myös munkkien sairaalassa ja vanhainkodissa. 93-vuotias munkki sai silmälasit, voi sitä hymyä ja jälleennäkemisen iloa. Oli sävähdyttävää seurata, mitä tapahtui kun hän nosti lasit silmilleen.
Erään temppelin pihalla meille annettiin lahjaksi elävä perhonen. Puun oksalla tiukasti kiinnittäytynyt kaunistakin kauniimpi perhonen. Siipien väli 25 cm. Ihan
totta. Pikainen puhelu Suomeen alan harrastajalle. Eräs maailman suurimmista kehrääjälajeista. ATLASKEHRÄÄJÄ. Nostimme sen poistuttuamme läheisen viidakon reunalle. Takaisin luontoon.
Naantalilaisten vieraidemme kanssa vietimme viimeistä iltaa. Menimme yhteen neljästä auki olevista ravintolasta, ravintoloita Hikkaduwassa on tavallisesti noin sata. Ravintoloitsija kertoi aiemmin minulle ostaneensa ennen joulua 150 000 rupialla (yli 1000 eurolla) meren eläviä. Muut epäilivät ja minä onneton uskoin. Ajoin kiireesti kotiimme. Matkalla ehdin nähdä vilauksen soittajakulkueesta ja kauniista tuhansin kynttilöin koristellusta Hikkaduvan kylän keskustan koristellusta alueesta. Kuulin että oli järjestetty yön kestävä juhla onnettomuuden johdosta. Aihe selvinnee, kun vaimoni saapuu kotiin.
Kontrasti oli uskomaton. Tuhannet kynttilät raunioiden ja hävityksen keskellä suurten simpukoiden toimiessa puhallininstrumentteina, musiikki oli... - en osaa kuvailla mitään niin vaikuttavaa, tunnelmaan sopivampaa.
Ennen nukahtamistani vaimoni tuli buddhalaismunkkien järjestämästä tilaisuudesta. Aiheena oli ollut rakkauden ja toivon julistus. Tapahtunutta ei saa muutettua. Tästä eteenpäin selvitään lähimmäisen rakkaudella, hyvyydellä ja uskolla tulevaisuuteen. Miksihän meillä tuo uskonpuute näkyy jokapäiväisessä elämässämme?
Meillähän on kaikki hyvin, ehkäpä liiankin hyvin.
Penti-Oskari
Aamupalaveri rakentajakummipoikamme Anandan kanssa. Perusteellinen tilanneselvitys avustuksen kohteina olevien perheitten kotien rakennuskustannuksista. Tiili tiileltä laskimme ja kirjasimme. 48 neliön keittiön, makuuhuoneen ja olohuoneen ja wc:n kustannusarvio oli yhteensä 200 000 rupiaa eli 1562 ? (1 ? = 126 rupiaa):
Tänään alkoivat työt. Kuukauden päästä pitäisi olla jo pitkällä. Seuraan tarkkaan, otan kuvia, jotta pystytte seuraamaan paikallista rakennustapaa. Se on parhaimmillaan todella ammattitaitoista. Rahaa tietysti tarvitaan, sillä nyt rakennetaan kunnolla.
Sitten Baddegaman luostariin. Tämä erinomaisen hyvin toimiva kouluosasto tarvitsee kolme huonetta lisää.
Turussa matkailualan yhdistys, Skål Club Turku oli kerännyt keskuudestaan hienon summan. He saavat nyt nimikkokohteen täällä ja halutessaan voivat jatkaa myös tulevaisuudessa yhteistyötä. Päivän mittaan vierailimme temppeleissä. Jaoimme silmälaseja, lasten koulureppuja ja koulutarvikkeita. Utelimme paikkakuntalaisilta jälleen, eikö todellakaan viranomaisapu ole heitä vielä kohdannut? Vastaukseksi saimme vain hymyä. Siis ei.
En oikein ymmärrä tätä systeemiä. Liput liehuen avustusautot ajavat pääteillä. Apu ei kohtaa tarvitsevia. Kukaan ei moiti hallitusta. Toteavat vain, että näin se on aina ollut ja tulee olemaan: "Olemme aina olleet omillamme". Mietin Vanhasen 50 miljoonan euron ongelmaa. Sri Lankan hallitukselle se pitää antaa ? vai? On paha mieli näiden ihmisten puolesta. Nyt Vanhaselle viestiä, että voiko mitenkään "tehdä oharit"? Ei kai enää tässä vaiheessa! Pitääkö maailman olla tällainen?
Tutustuimme 60 hengen vammaiskotiin, jota kolme vapaaehtoista kyläläisnaista ylläpitää.
Oma yritykseni otti sen kummikohteekseen ja huomenna alkaa toilettien rakentaminen. Tulemme kuukauden päästä uudelleen. Yksi potilaista oli vammautunut poliosta, hän kutoi jaloillaan kauniita ryijyjä.
Ostimme sellaisen. Kävimme myös munkkien sairaalassa ja vanhainkodissa. 93-vuotias munkki sai silmälasit, voi sitä hymyä ja jälleennäkemisen iloa. Oli sävähdyttävää seurata, mitä tapahtui kun hän nosti lasit silmilleen.
Erään temppelin pihalla meille annettiin lahjaksi elävä perhonen. Puun oksalla tiukasti kiinnittäytynyt kaunistakin kauniimpi perhonen. Siipien väli 25 cm. Ihan
totta. Pikainen puhelu Suomeen alan harrastajalle. Eräs maailman suurimmista kehrääjälajeista. ATLASKEHRÄÄJÄ. Nostimme sen poistuttuamme läheisen viidakon reunalle. Takaisin luontoon.
Naantalilaisten vieraidemme kanssa vietimme viimeistä iltaa. Menimme yhteen neljästä auki olevista ravintolasta, ravintoloita Hikkaduwassa on tavallisesti noin sata. Ravintoloitsija kertoi aiemmin minulle ostaneensa ennen joulua 150 000 rupialla (yli 1000 eurolla) meren eläviä. Muut epäilivät ja minä onneton uskoin. Ajoin kiireesti kotiimme. Matkalla ehdin nähdä vilauksen soittajakulkueesta ja kauniista tuhansin kynttilöin koristellusta Hikkaduvan kylän keskustan koristellusta alueesta. Kuulin että oli järjestetty yön kestävä juhla onnettomuuden johdosta. Aihe selvinnee, kun vaimoni saapuu kotiin.
Kontrasti oli uskomaton. Tuhannet kynttilät raunioiden ja hävityksen keskellä suurten simpukoiden toimiessa puhallininstrumentteina, musiikki oli... - en osaa kuvailla mitään niin vaikuttavaa, tunnelmaan sopivampaa.
Ennen nukahtamistani vaimoni tuli buddhalaismunkkien järjestämästä tilaisuudesta. Aiheena oli ollut rakkauden ja toivon julistus. Tapahtunutta ei saa muutettua. Tästä eteenpäin selvitään lähimmäisen rakkaudella, hyvyydellä ja uskolla tulevaisuuteen. Miksihän meillä tuo uskonpuute näkyy jokapäiväisessä elämässämme?
Meillähän on kaikki hyvin, ehkäpä liiankin hyvin.
Penti-Oskari
torstai 13. tammikuuta 2005
Makrotalouden aalto
Tänään oli avustusjakelussa välipäivä. Huomenna meillä on vaimoni kanssa köyhille viidakon ihmisille silmälasien jakopäivä. Vielä niitä on jäljellä. Jako on sovittu munkki Banagalan kanssa jo joulukuussa, ennen onnettomuutta. Meille tarpeettomat tavarat löytävät uuden kohteen ja palvelevat vielä pitkään. Moni saa "näkönsä takaisin". Kiitos kaikille lahjoittajille. Hyvä työnne ei mene hukaan. Tämä on sellaista ruohonjuuritason työtä, johon me kaikki yhdessä yllämme. Kommunuikaattorini oli niin täynnä viestejä, että mopoilin kylälle, jossa nettikioski oli taas toiminnassa. Vierähtihän siinä tunti jos toinenkin. Hyvällä mielellä istuskelin ja näpyttelin. HALUAN KAIKILLE TEILLE, JOTKA OLETTE VIESTEJÄ LÄHETELLEET, ESITTÄÄ VAIMONI MARJAN KANSSA NIIN PALJON SYDÄMELLISIÄ KIITOKSIA, ETTÄ VARMAAN RIITTÄÄ. Viestinne ovat olleet suurin osa sitä rakennusainetta, joka on mahdollistanut fyysisen ja henkisen jaksamisemme täällä. Viestejä on tullut paljon. Sähköposteja on vaikeuksia lukea, mutta nyt kun nettikioski avattiin, se helpottaa tilannetta. Laittakaa gsm-numeronne mukaan, se helpottaa vastaamista. Se johtuu tästä rajallisesta tekniikasta ja vanhan miehen taidoista. Ja toivottavasti ymmärrätte meidän mahdollisuutemme: toimimme vaimoni kanssa kahdestaan täällä omilla varoillamme ja yrityksemme tuella. Lahjoittamanne avustukset menevät lyhentämätömänä hyväntekeväisyyskohteisiin. Varsinainen työmme, jonka vuoksi tulimme tänne joulukuun alussa, on ystäväperheiden ja omien kummilasten hyvinvoinnin hoitaminen sekä jo vuosia sitten käynnistetyn Nagande-kylämme köyhien perheiden auttaminen. Meidän valtava halumme on auttaa Teidän kaikkien toiveiden mukaan, voimavarojemme rajoissa. Mutta on pakko priorisoida suuresta määrästä ne, jotka pystymme hoitamaan. Muutamia yleisiä aiheita, jotka esiintyvät monissa viesteissänne: 1. Kadonneiden sri lankalaisten ystävienne löytäminen. Se on meille vaikeaa. Ohessa on nettiosoite, mistä voi tutkia kadonneita. Tovottavasti siitä on apua. www.contactsrilanka.org/namelist.htm Kummilasten löytäminen: Suomen kummiprojektin koordinaattorit tulevat tänään tänne. Yhdessä heidän, olemassaolevien listojen ja paikallisten koordinaatorien kanssa käymme läpi mahdollisimman nopeasti jokaisen kummilapsen. Niistä tiedotamme heti, kun se on mahdollista. 2. Monet kysyvät mahdollisuutta tulla tänne avustustyöhön. Osa heti, osa ottaa vuorotteluvapaata keväällä jne. Tässä olen sormi suussa. Oman arvioni mukaan rakentajia on vaikka millä mitalla. Koko maassa on työttömiä, työhaluisia rakennustaitoisia miehiä on satoja tuhansia. Heistä ei ole pulaa. Ongelmana eivät saamieni tietojen mukaan olekaan rakennusmateriaalit. Colombon pohjoispuolella on suuri sementtitehdas, joka tuottaa tarpeeksi jälleenrakennukseen. Suuret kuorma-autot jakavat suurimpiin kyliin ja pienemmät edelleen. Sama tilanne rakennusteräksessä. Tämä on tietomme tänään. Ja olen valmis uskomaan sen, koska 95 % maasta säilyi tuholta. Varastoissa oli normaali määrä rakennusmateriaaleja. Mikä sitten on ongelmana? Tuntuu varmaan yksitoikkoiselta, kun aina hoen sitä samaa. Ongelmana on RAHA, tai pikemminkin sen puute. Avustusrahat eivät virallisia teitä myöden saavuta avuntarvitsijoita. Se vaan nyt on niin. Kummipoikamme tiivisti juuri äsken keskusteltuamme, että se, mitä ihmiset nyt kipeimmin tarvitsevat, on uusi koti tuhoutuneen tilalle. Kävimme Anandan kanssa tarkkaan läpi talon rakennuskustannukset. 4-8 hengen talo,jossa on olohuone, keittiö, makuuhuone sekä toiletti valmistettuna valetulla pohjalaatalla, seinät betonitiilistä, mineriittikatolla sekä kolmella ikkunalla ja kahdella ovella pokineen maksaa 200.000 rupiaa eli 1560 ?. Teen eritellyn arvion liitteeksi. Lisäksi tulee tietenkin tontti. Ennen onnettomuutta nk. kuivanmaan tontti viidakossa maksoi 8000-15000 rupiaa "böördsi", joka on n. 25 m2 Normaalisti tonttiin tarvitaan 5-20 böördsiä. Näin keskimääräisen tontin hinta oli 10 x 10000 rupiaa eli 100.000 rupiaa = 800?. Tämän aamuisen tiedon mukaan hinnat olisivat nousseet n. 50%. Siivouksessa ja raivauksessa on valtava määrä vapaaehtoisia muualta maasta. Ulkomainen apu isojen työkoneiden muodossa laajenee koko ajan. Tänään näin Galle Roadilla jättimäisiä maansiirtokoneita, jotka tasasivat raunioita. Jenkit asialla. Terveydenhoidon alan ihmisiä tarvitaan, mutta miten se hoidetaan? Lääkkeitäkin on, muttei asiantuntevia jakajia. Siinä meille haaste selvitettäväksi. Teemme kaikkemme, Eilen tapasimme nuoren saksalaisen lääkäripariskunnan eräässä avustuskohtessamme. He olivat irtisanoutuneet Gallen suuresta (3000 paikkaa) valtiollisesta sairaalasta oman kertomuksensa mukaan turhautuneena. Nyt he toimivat vapaaehtoisena ilman palkkaa buddhalaistemppelin avustuskeskuksessa. Nk. klinikat ovat yksitysiä ja enemmän tai vähemmän bisnesjuttuja, joiden kautta avun perillemenosta ei ole muuta kuin epäilyksiä. Paikalliset eivät suosittele niitä. Sairaalat, suuret ja pienet, ovat valtion demokraattisen byrokratian ikeessä. Hikkaduvan asiallisen pienen sairaalan asiallinen lääkärijohtaja kertoi, että avun vastaanottamisen ongelmana on se, että jos he ottavat apua vastaan, heiltä vähennetään muuta apua valtion toimesta. Hän ei ottanut lääkelähetystämme vastaan. Me vaan jätimme ne sinne... En pysty tässä vaiheessa antamaan neuvoa, miten terveydenhoitoalan vapaaehtoinen voisi päästä avustustyöhön. Ehkä SPR osaa neuvoa. Olemme täällä vielä pitkään, joten pysykää sivuilla. Kerron heti, kun tiedän enemmän. 3.Toistuva kysymys on avun ohjaaminen suoraan apua tarvitseville. Olemme toimineet vaimoni kanssa suorajakeluperiaatteella välittömästi onnettomuuden jälkeen. Se on toiminut hyvin ja uskon, että on kannattavaa jatkaa niin kauan, kuin avustuskeskuksissa kodittomia avuntarvisijoita on (ja meillä rahat riittää). Yhteistyökumppaniksemme heti alusta lähtien valitsemamme buddhalainen luostarijärjestö upeine munkkeineen on osoittautunut "Taivaan lahjaksi" meille. Sanoin en voi kuvata sitä sydämellistä, pyyteetöntä ekumeenista työmäärää ,mitä he nyt tekevät. Ei ihme, että kansa heitä rakastaa ja arvostaa. Toisin kuin valtionhallintoa. Täällä kansan parissa, jossa liikumme ja elämme, on yksiselitteisesti vallalla mielipiteitä, jotka voidan kiteyttää tuk-tuk kuski Nimailin sanoilla: "SRI LANKAN KANSA ON AINA JOUTUNUT TULEMAAN TOIMEEN YKSINÄÄN. ILMAN VALTION APUA. NIIN NYTKIN."
Presidentti on aloittanut jo nyt vuoden päästä pidettävien presidentinvaalien vaalityön. Auttaisipa edes se kansaa? Mutta hymyillenkin voi epäillä, näyttää Nimail. Hikkaduwan suurin hotelli, Coral Garden, suomalaisille tuttu hotelli, johon heidätkin ensin evakuoitiin, on täynnä amerikkalaisia sotilaita. Istahdin vastapäisen nettikahvilan viereen avatulle terassille luku- ja kirjoitustuokioni päätteeksi. Tilasin paistettua mustekalaa, kun ensin kävin keittiössä varmistamassa pakastimesta niiden alkuperän. Isäntä kertoi onnellisena ostaneensa juuri ennen joulua kaksi suurta pakastinkaappia ja ne täyteen meren eläviä. Onnettomuuden jälkeen ei ole syytä nauttia tuoretta merenelävää vesien saastumisen vuoksi. Söin ja nautin ja lupasin maksaa kahden tunnin kuluttua, jos vielä olisin elossa. Jouduin maksamaan. Meille jäi isännän kanssa aikaa jutella. Hänellä on englantilaisen kaivostyömiehen sanavarastolaajuus, joten pärjäsin hyvin Hän kertoi häpeävänsä suuresti nyt sri lankalaisuuttaan. Hallitus oli ilmoittanut, että Coral Garden hotellissa maksaa yö amerikkalaisille siivous- ja raivaustoimiin osallisuville sotilaille 1000 rupiaa yö. Kun he saapuivat, yö maksaakin 5000 rupiaa. Kahden päivän päästä hinta oli 10 000 rupiaa. Kysyin, kuka omistaa hotellin? "Iso pääkaupunkilainen hotelliketju". Pienen kylän pieni yrittäjä oli häpeissään. Yrittäjä kertoi myös, että lähistöllämme, Teliattan kylässä on röykkiö ruumiita. Amerikkalaiset olivat luvanneet joukkohaudata ne. Kerroin myös hänelle, että kommunikaattorini jatkuva piipitys johtuu saapuneista viesteistä, avustusprojektimme vuoksi. Kerroin (hyvällä mielin), että Suomen Valtio on luvannut 50 milj ? avustusta Sri Lankalle. "Tuleeko se kansalle vai hallitukselle?" tuli äkänen kysymys. Jaa-a! Mitäs siihen sitten olisi pitänyt vastata? Seurasi pitkä keskustelu avun kohdistamisesta. Erosimme voimattomuuden tunnossamme. Lupasin viestitellä hänen tuntemuksiaan kotosuomeen. Samalla tuli viesti: Ystäväni kertoi saneensa Suomen Valtion taholta pyynnön hankkia taustatietoja avuntarpeesta tänne. Hän kertoi lainanneensa tietoja päiväkirjani sivuilta. Itsekkäänä ihmisenä - minusta tuntui hyvältä. Täällä yksin näitä näpytellessäni tuntuu välillä hölmöltä. Mitä minä, pieni ihminen kaiken suuren kaaoksen keskeltä pystyn täältä kertomaan? Onko siitä mitään hyötyä? Ehkäpä tämä osa elämänkouluani kuuluu siihen koulun tulosten määrittelyyn, jossa sanotaan: Lue koulussa, Unohda kaikki lukemasi. Se mitä jää, on oppimista. Pidän sadetta matkan varrella eilen avatun pankin lipan alla. Julkiset rakennukset, pankit yms. säilyivät pahimmalta tuholta. Ne on rakennettu hyvistä materiaaleista. Vastapäätä "ei kenenkään maalla" laittomasti olleet köyhien kalastajien majat olivat tuhoutuneet täysin. Vaikka globaalin maailman ekonomistit toppuuttelevat, ettei tuho hetkauta valtioiden makrotaloutta, näen sokeana vain sen suuren murheen, joka on kohdannut yhtä saaren peruselinkeinoa, kalastusta. Tuhannet kalastajat ovat kuolleet. Kymmeniä tuhansia perheenjäseniä kodittomina. Tuhansia kalastusveneitä murskana. Puhuuko kukaan heidän puolestaan? Tekeekö kukaan mitään heidän puolestaan? Heillä on hätä. Tässä ja nyt. Häviäjiä on paljon. Onnettomia on paljon. Vain makrotalous kulkee haavoittumattomana. Pentti-Oskari
tiistai 11. tammikuuta 2005
Ekumenian aalto
Aamu ... Eilisessä saldossa olivat mukana myös ne kaksi avustustukeskusta, joissa vaimoni kanssa kävimme ensimmäisinä niiden avauduttua. Hikkaduwan paikka oli suljettu. Se oli koulu ja joululoman loputtua edellispäivänä saaren koulut avattiin. Valtio on demokraattinen ja uskomattoman byrokraattinen. Saatan tehdä väärän johtopäätöksen, mutta viime viikolla kuullessani, että maanantaina koulut aukeavat, tuli pelko juuri siitä, että avustuskeskukset saavat häädön. Niin näyttää käyvän. Onneksi munkkien ylläpitämä temppeliverkosto on tavattoman laaja ja tiheä. Tähän asti käymissämme avustuskeskuksissa käynnistäjinä ovat olleet vapaaehtoiset. Yksi sellaisista on ollut CC KRISTILLINEN LASTEN ORGANISAATIO. Nuoria tyttöjä ja poikia. Heitä olemme tavanneet kahdessakin kohteessa. Valtion toimesta ei ainakaan meidän näköpiiriimme ole tullut toimeliaisuutta vastaan. Avstuspaikoissa toimii kyllä juomaveden ja riisin jakelu ja joissakin paikoissa näimme myös septityhjennysauton. Mutta oman havaintoni mukaan kansa auttaa itseään. Niinpä tämä koulussa aiemmin sijainnut 540 vapaaehtoisen ja 14 lääkärin keskus oli siirtynyt koulutoiminnan alta pois, läheisen temppelin pihalle. Käydessämme siellä, toimi työmaaruokala palmujen alla. Valtaisa alumiinipata porisi ja joukko vapaaehtoisia kuori äiti-puun, Jakin, hedelmiä. Ne keitetään ruoaksi. Sain maistaa Jakkipuun hedelmää. On kuulemma monipuolisesti erittäin ravitsevaa. Kansankin keskuudessa aiemmin vähän käytetty ruoka. Sitä kuulema aliarvostetaan, sillä se on hyvin suuritöinen valmistettava. Nyt sitä on näkynyt runsaasti avustuskeskuksissa. "Äiti" pitää huolta omistaan. Toinen niistä avustuskeskuksista joissa vaimoni kanssa aikanaan kävimme, oli Baddegaman takana oleva koulu. Se oli toistaiseksi vielä toiminnassa. Siellä on viisi lääkäriä, jotka operoivat yhdessä kentällä 18 eri avustuspaikassa kiertäen. Mieletön työ. Lääkäri-Hannan laukusta löytyi ensiapua, lähinnä side-ja desinfiointitarvikkeita. Lupasimme tulla uudelleen kun lääkärit ovat paikalla, sillä heidän läsnäolonsa on tärkeää varsinaisia lääkkeitä jaettaessa. Lääkärit pyytävät nyt ennen kaikkea suonensisäisiä lääkkeitä, ensisijaisesti antibiootteja. Kesken vierailun sain puhelun ystävältämme. Eilen lähti kahdeksan kollia, yhteensä 56 kg lääkkeitä, pääasiassa antibiootteja ja HemoHes-nimistä lääkettä (ihan totta - sehän on alunperinkin lääke. Nyt ei ole moralisoinnin aika, vaikka hetken mielessä häivähtikin). Lääkelähetys maksoi lentorahtina kuulemma vähän yli 500 ?, joten täytyy miettiä miten jatkossa toimimme. Baddegaman luostari on merkitty vastaanottajaksi ja odotamme mielenkiinnolla miten tulli- ym. rutiinit sujuvat. Tämäkin on vielä testiä, osa tilanneselvitystä. Pois lähtiessämme paikalle saapui hyvin pukeutunut herra, joka ilmoittautui puolueensa edustajaksi. Missähän kansansa edustaja oli ollut kaksi viikkoa? Ei vaiskaan, hyvää varmaan on tehnyt. Huomaan vain itsessäni skeptisiä piirteitä. Ne eivät auta nyt, joten huit hemmettiin ne. Puolen tunnin päästä pitäisi olla Baddegamassa tutustumassa meille ennestään tuttuun luostarin koulutusjärjestelmään. Lähemmäs tuhannen oppilasta, esikoulusta tietokoneluokkaan. Että tekee ne munkit muutakin kuin höpisee kammiossaan. Lisää tietoa teille epäileville palattuamme. Palataan asiaan illansuussa.
Illan suussa
Tämä päivä on ekumenian. Aamulla menimme ensin Baddegaman Luostariin, jossa tutustuimme osaan heidän koululuokistaan: esikouluun ja lastentarhaan. Siellä on arviolta noin 300 lasta. Tietokoneluokka, jota poikamme juuri ennen joulua ja tuhoaaltoa oli myös rakentamassa, oli valmiina avattavaksi kahden viikon kuluttua. Uskomattoman siistiä ja kaikki viimeisen päälle järjestyksessä. Kasvatusopin-tohtori, munkki Banagala on uskomaton mies. Matkamme jatkui entiseen tapaan. Loput Hannan tuomista lääkkeistä jaoimme Hikkaduwan sairaalan asiallisen tuntuiselle lääkärille. Ja sitten rahanjakoon. Laskuni meni sekaisin, mutta kävimme mm. neljän eri uskontokunnan temppelissä tai luostarissa. Hindujen, kahdessa muslimien, kristittyjen ja buddhalaisten. Nunnien johtamassa katolisessa luostarissa aistin kilttien, ystävllisten nunnien hädän. Näihin paikkoihin vei meidät buddhamunkki Banagala. Todellinen ekumenian toteuttaja käytännössäkin. Illan jo hämärtyessä erään temppelin pihalla oli kaaos lähellä, Temppelin portit olivat auki, ja kyläläisten parissa viidakkorumpu toimi. Joka paikassa oli käytössä tiukka kontrolli. Vain temppelin suojaan hakeutuneet kodittomat saivat avustuksen. Mutta satojen onnettomien kyläläisten ryntäys pakotti meidät katkaisemaan toimintanmme. Vielä on pari muslimipaikkaa käymättä. Muslimitemppelin jälkeen vaihdoimme toisen muslimipaikan buddhalaistemppeliin. Siellä kaikki sujui rauhallisesti ja järjestyksessä. Hengityskin palautui normaaliksi pikkuhiljaa. Uskomattoman lempeitä nämä buddhalaiset ihmiset suuressa hädässäänkin. Illalla lisää, jos jaksan Pentti-Oskari
Illan suussa
Tämä päivä on ekumenian. Aamulla menimme ensin Baddegaman Luostariin, jossa tutustuimme osaan heidän koululuokistaan: esikouluun ja lastentarhaan. Siellä on arviolta noin 300 lasta. Tietokoneluokka, jota poikamme juuri ennen joulua ja tuhoaaltoa oli myös rakentamassa, oli valmiina avattavaksi kahden viikon kuluttua. Uskomattoman siistiä ja kaikki viimeisen päälle järjestyksessä. Kasvatusopin-tohtori, munkki Banagala on uskomaton mies. Matkamme jatkui entiseen tapaan. Loput Hannan tuomista lääkkeistä jaoimme Hikkaduwan sairaalan asiallisen tuntuiselle lääkärille. Ja sitten rahanjakoon. Laskuni meni sekaisin, mutta kävimme mm. neljän eri uskontokunnan temppelissä tai luostarissa. Hindujen, kahdessa muslimien, kristittyjen ja buddhalaisten. Nunnien johtamassa katolisessa luostarissa aistin kilttien, ystävllisten nunnien hädän. Näihin paikkoihin vei meidät buddhamunkki Banagala. Todellinen ekumenian toteuttaja käytännössäkin. Illan jo hämärtyessä erään temppelin pihalla oli kaaos lähellä, Temppelin portit olivat auki, ja kyläläisten parissa viidakkorumpu toimi. Joka paikassa oli käytössä tiukka kontrolli. Vain temppelin suojaan hakeutuneet kodittomat saivat avustuksen. Mutta satojen onnettomien kyläläisten ryntäys pakotti meidät katkaisemaan toimintanmme. Vielä on pari muslimipaikkaa käymättä. Muslimitemppelin jälkeen vaihdoimme toisen muslimipaikan buddhalaistemppeliin. Siellä kaikki sujui rauhallisesti ja järjestyksessä. Hengityskin palautui normaaliksi pikkuhiljaa. Uskomattoman lempeitä nämä buddhalaiset ihmiset suuressa hädässäänkin. Illalla lisää, jos jaksan Pentti-Oskari
maanantai 10. tammikuuta 2005
Ystävät hukassa
Aamupäivä meni viestejä vastaanotettaessa ja vastauksia kirjoitettassa. Hätä on suomalaisilla monenlainen.
Kaikki hädät ovat inhimillisiä, paitsi tontinostajaehdokkaiden - tässä vaiheessa. Kaunis pyyntöni on, että jos lähetätte sähköpostia, laittakaa ihmeessä oma gsm-numeronne mukaan. Mahdollisuuteni vastata on kymmenkertainen e-mailiin verattuna. Verkkokapasiteetti ja aparaattini kapasiteetti eivät riitä käyttämään sitä kuten Teillä. Älkääkä lähettäkö suuria tiedostoja. Www-sivuille en pääse, joten henkilökuntamme pilettikonttorissa kopioi viestinne www-sivuilta minulle erikseen lähetettäväksi. Se on kuitenkin hyvä kanava lähettää minulle terveisiä, sillä silloin kaikki viestit tulevat minulle kerran päivässä yhtenä isona sähköpostina.
Illalla koetan jaksaa ja ehtiä vastata niille, joiden tietoja minulla ei ole ollut.
Muutama yleinen vastaus: (huom! tilanne tänään ja arviomme tässä ja nyt)
1. Vaatteita ei kannata koota eikä lähettää
2. Kadonneitten ihmisten nimilistoja ei ole saatavilla.
3. Raha on edelleen paras tapa auttaa.
Suomessa on hyviä ja asiallisia avustustilejä, joiden kautta lahjoitukset ohjautuvat suoraan apua tarvitseville. Merkittävä osa menee nyt heti jaettavaksi ja osa toteutettavaksi pidemmän aikavälin auttamiseen. Vaikka rahaa virtaa nyt maahan valtavasti, valtiojohtoinen jakelukanavaverkosto tökkii edelleen.
Nyt puolentoista viikon "suorajakelumme" jälkeen ei vieläkään (ainakaan meidän käyttämissämme vastaanottokeskuksissa, kouluissa ja temppeleissä) ole viranomaisten ja avustusjärjestöjen rahaa näkynyt.
Perheille on luvattu eräänlaisia "neuvolapakkauksia", mutta logistiikka ei tunnu toimivan.
Lähettämienne kirjeenvaihtotoverien, ystävien ym. löytäminen on lähes toivotonta, varsinkin, jos osoite puuttuu. Ja Sri Lanka on iso maa, jossa on paljon ihmisiä. Sarkastisesti; Neil ja Nimail ovat yhtä yleisiä nimi täällä kuin Pekka ja Matti Suomessa.
Ymmärtänette Pekka ja Matti. Mutta kyllä me yritämme. Ensi viikon lopulla pidämme yhteisen palaverin kummilapsitoimnnassa mukana olleiden kanssa, ja uskon, että sitä kautta kummivanhemmat saavat lisätietoa. Ensikäden tiedot kertovat, että kuolleita kummilapsia ei ole kovin montaa. Kiitos sen, että enimmät köyhät perheet asuvat viidakossa, kaukana rannasta.
Avustusautoja tulee rantatiellä vastaan. Erilaisten järjestöjen kylttejä ja lippuja liehuu. Seisomme juuri Akura-kylän edustalla, joka kärsi katastrofista todella pahoin.
Haluaisin osan avustamme ohjautuvan juuri tälle kylälle.
Paikalla on ainoastaan muutama sotilas ohjaamassa liikennettä. Useasta kymmenestä naisesta koostuva joukko kokoontuu juuri saamaan käskynjakoa siivoustalkoisiin.
Intialaiset, itävaltalaiset ja amerikkalaiset sotilaat ovat kuulema lähitienoilla siivoamassa järeällä kalustolla. Mutta paikallisten ihmisten osuus on vallitseva.
TV-kuvausryhmiä ja lehtimiehiä näkyy yhä enenevissä määrin. Hekin tekevät omalta osaltaan tärkeää jälleenrakennustyötä.
Olimme pyytäneet ystäväämme Coolmania tulkiksi läheiseen avustus -ja vastaanottokeskukseen. Jatkamme rahanjakoa.
Colman oli tunnin myöhässä. Aika iloinen alibi: Vaimo oli viety sairaalaan.
Hän oli saanut äkisti pahoinvointikohtauksia. Kulkutautiko?
Hän on raskaana. Elämä jatkuu...
Pentti-Oskari
Kaikki hädät ovat inhimillisiä, paitsi tontinostajaehdokkaiden - tässä vaiheessa. Kaunis pyyntöni on, että jos lähetätte sähköpostia, laittakaa ihmeessä oma gsm-numeronne mukaan. Mahdollisuuteni vastata on kymmenkertainen e-mailiin verattuna. Verkkokapasiteetti ja aparaattini kapasiteetti eivät riitä käyttämään sitä kuten Teillä. Älkääkä lähettäkö suuria tiedostoja. Www-sivuille en pääse, joten henkilökuntamme pilettikonttorissa kopioi viestinne www-sivuilta minulle erikseen lähetettäväksi. Se on kuitenkin hyvä kanava lähettää minulle terveisiä, sillä silloin kaikki viestit tulevat minulle kerran päivässä yhtenä isona sähköpostina.
Illalla koetan jaksaa ja ehtiä vastata niille, joiden tietoja minulla ei ole ollut.
Muutama yleinen vastaus: (huom! tilanne tänään ja arviomme tässä ja nyt)
1. Vaatteita ei kannata koota eikä lähettää
2. Kadonneitten ihmisten nimilistoja ei ole saatavilla.
3. Raha on edelleen paras tapa auttaa.
Suomessa on hyviä ja asiallisia avustustilejä, joiden kautta lahjoitukset ohjautuvat suoraan apua tarvitseville. Merkittävä osa menee nyt heti jaettavaksi ja osa toteutettavaksi pidemmän aikavälin auttamiseen. Vaikka rahaa virtaa nyt maahan valtavasti, valtiojohtoinen jakelukanavaverkosto tökkii edelleen.
Nyt puolentoista viikon "suorajakelumme" jälkeen ei vieläkään (ainakaan meidän käyttämissämme vastaanottokeskuksissa, kouluissa ja temppeleissä) ole viranomaisten ja avustusjärjestöjen rahaa näkynyt.
Perheille on luvattu eräänlaisia "neuvolapakkauksia", mutta logistiikka ei tunnu toimivan.
Lähettämienne kirjeenvaihtotoverien, ystävien ym. löytäminen on lähes toivotonta, varsinkin, jos osoite puuttuu. Ja Sri Lanka on iso maa, jossa on paljon ihmisiä. Sarkastisesti; Neil ja Nimail ovat yhtä yleisiä nimi täällä kuin Pekka ja Matti Suomessa.
Ymmärtänette Pekka ja Matti. Mutta kyllä me yritämme. Ensi viikon lopulla pidämme yhteisen palaverin kummilapsitoimnnassa mukana olleiden kanssa, ja uskon, että sitä kautta kummivanhemmat saavat lisätietoa. Ensikäden tiedot kertovat, että kuolleita kummilapsia ei ole kovin montaa. Kiitos sen, että enimmät köyhät perheet asuvat viidakossa, kaukana rannasta.
Avustusautoja tulee rantatiellä vastaan. Erilaisten järjestöjen kylttejä ja lippuja liehuu. Seisomme juuri Akura-kylän edustalla, joka kärsi katastrofista todella pahoin.
Haluaisin osan avustamme ohjautuvan juuri tälle kylälle.
Paikalla on ainoastaan muutama sotilas ohjaamassa liikennettä. Useasta kymmenestä naisesta koostuva joukko kokoontuu juuri saamaan käskynjakoa siivoustalkoisiin.
Intialaiset, itävaltalaiset ja amerikkalaiset sotilaat ovat kuulema lähitienoilla siivoamassa järeällä kalustolla. Mutta paikallisten ihmisten osuus on vallitseva.
TV-kuvausryhmiä ja lehtimiehiä näkyy yhä enenevissä määrin. Hekin tekevät omalta osaltaan tärkeää jälleenrakennustyötä.
Olimme pyytäneet ystäväämme Coolmania tulkiksi läheiseen avustus -ja vastaanottokeskukseen. Jatkamme rahanjakoa.
Colman oli tunnin myöhässä. Aika iloinen alibi: Vaimo oli viety sairaalaan.
Hän oli saanut äkisti pahoinvointikohtauksia. Kulkutautiko?
Hän on raskaana. Elämä jatkuu...
Pentti-Oskari
sunnuntai 9. tammikuuta 2005
Betonitehdas
Aamulla kello 9.30 paikallista aikaa.
On kulunut tasan kaksi viikkoa katastrofin alkamisesta, mutta tuntuu kuin olisi kulunut useita vuosia. Purin aamulla viestejäni. Parhaina päivinä sain 137 tekstiviestiä ja sähköpostit päälle. Nyt saan enää vain 30, mutta ne ovat upeita viestejä.
Tapasin täällä aiemmin lahtelaisen suunnitteluarkkitehdin, jonka kanssa yritimme saada paikallisia käyttämään vessakaivoissaan puusta pudonneita lehtiä kompostointia varten. Hän otti yhteyttä ja kysyi voiko tulla tänne mahdollisimman nopeasti. Hän haluaisi polkaista käyntiin betonitehtaan ? sellaista täällä varmasti tarvitaan. Hän kertoi että valtio oli luvannut 50 miljoonaa euroa avustukseen ja josta 30 miljoonaa rakennusprojekteihin ? kiitos Suomen valtio. Hän lupasi ottaa yhteyttä tuttuihin kansanedustajiin.
Lähetin viestin, että menen käymään Gallessa jossa on satama, saaren suurin sementtitehdas ja betonihiekka-aittana toimiva Ambalangodan-järvi. Yksi pitkäaikainen ystävämme ja usean kummilapsemme koordinaattori Karu harjoittaa rakennusmateriaalituontia ja rautakauppaa. Olemme vuosien aikana todenneet hänet toimeliaaksi, rehdiksi ja aikaansaavaksi mieheksi. Omat evääni tämänkaltaisiin isoihin projekteihin ovat kovin rajalliset, joten yritän saattaa nämä tahot yhteen mahdollisimman pian. Siitä asiat lähtevät eteenpäin jos ovat lähteäkseen. Tarkoitus on pysytellä edelleen ruohonjuuritasolla.
Kuulin juuri että Yhdysvaltojen ulkoministeri Colin Powel on käymässä täällä maailmanpankin johtajan kanssa. Toivottavasti käyvät myös Hikkaduwan kylässä Akurallan tasamaastossa ja junaturmapaikalla. Vain itse näkemällä ja haistamalla voi ymmärtää mistä tässä katastrofissa on oikeastaan kyse. Kummipoikamme kertoi, että rahaa virtaa nyt maahan valtavasti. Suurin ongelma on että ennen kuin rahat ovat hädässä olevilla, aikaa kuluu liikaa. Viranomaiset ajelevat hienoilla autoillaan selvittämässä tilannetta nyt vasta kaksi viikkoa onnettomuuden jälkeen. Kuulin myös että YK:n pääsihteeri Kofi Annan valitteli avun perille pääsyn hitautta.
Olemme tämän kahden viikon aikana yrittäneet auttaa näitä ihmisiä suoralla toiminnalla. Nyt on entistä selvempää että keskitymme edelleen suoraan toimintaan. Olemme juuri lähdössä Baddegamaan munkkien luo selvittämään heidän käsitystään tärkeimmistä avustuskohteista.
Kuulin että Ossi Vuorinen tuo meidän lahjoitustilillemme tulleet rahat tänne. Enimmän osan siitä tulemme jakamaan temppeleissä ja muissa avustuskeskuksissa suoraan apua kaipaavien käteen.
Osalla pyrimme rakentamaan pikaisesti taloja kylämme eniten hätää kärsiville. Sovimme Anandan kanssa, että hän tekee pikaisesti suunnitelman taloista ja hankkii kullekin talolle yhden ammattirakentajan työnjohtajaksi valvomaan perheiden miehiä rakennustoimissa ja hoitamaan materiaalin paikan päälle.
Aamulla vieraamme tuskailivat punaisten muurahaisten terrorista. He olivat löytäneet pahimmat pesäpaikat ja pyysivät Raidia myrkyttämistä varten. Olen seurannut muurahaisten elämää ja havainnut kuinka ne törmäilevät aina toisiinsa polulla kiirehtiessään. Ananda kertoi että muurahaiset tarkistavat siten etteivät viholliset ole tulleet reviirille. Ananda ratkaisi muurahaisongelman ilman myrkkyjä. Hän kävi hakemassa portin takaa pienen kipollisen mustia muurahaisia ja ripotteli ne punaisten polulle. Punaiset poistuivat ja mustat palasivat hetken kuluttua omalle reviirilleen. Nyt ei ole enää muurahaisongelmaa. Viisaita ovat nämä Sri Lankalaiset.
Jatkuu illalla
Myöhään illalla, Hikkaduwassa Sri Lankassa.
Tapaaminen sovitunlaisesti kello 16 BADDEGAMAN temppelissä. Tilannearvio munkki Banagalan kanssa. Sovimme ensi perjantaiksi temppelin pihalle viidakon köyhille vanhuksille käytettyjen silmälasien jakotilaisuuden monivuotisen perinteemme mukaan. Terveiset suomalaisille silmälasit lahjoittaneille, Optikko Hakulalle, monille muille ja erityisesti Optikkoliike Katajiston väelle, joka lähtiessämme jätti vielä meille kummilapsihaun päälle.
Toimme tullessamme joulukuun alussa Suomesta ainakin 3000 paria silmälaseja. Ennen katastrofia ehdimme jakaa jo osan.
Yksimielisesti konsensus-päätöksellä päätettiin jatkaa aloittamaamme suoraa rahanjakoa tarvitseville. Ylihuomisen pyhitämme taas tälle operaatiolle.
Pyydän, ettette ymmärrä väärin seuraavaa kertomaani. En tee sitä itsekkäästä syystä, vaan haluan viestittää kiitollisuutta ja tietoa kaikille kauttamme lahjottaneille tutuille ja tuntemattomille. Heidän apunsa on mennyt perille ja tulevat menemään jatkossakin suoraan apua tarvitseville.
Munkki Banagala kertoi, että joku hallituksen ministereistä halusi tulla tapaamaan meitä, koska entispäivänä suoritettu rahanjakomme kodittomille oli kuulema ensimmäinen näin toteutettu avustustoimi koko Ceylonin saarella. Pala kurkussa kuuntelimme yllättyneinä viestiä. Banagala hymyili, ja kertoi tietävänsä, että olimme toimineet näin vaimoni kanssa jo lähes kaksi viikkoa. Hallitus ei vaan tiedä kaikkea, mitä täällä on tapahtunut.
Hyvää uutisessa oli erityisesti se, että munkkiystävämme ja koko munkkijärjestö sai ansaitsemaansa arvostusta avunjakeluoganisaationa. Samalla meidän mahdollisuutemme jakaa tehokkaasti Teidän lähettämiänne avustuksia yhteistyössä heidän kanssaan, paranevat.
Tämä tuntu edelleen hyvältä toimenpiteeltä - jatkamme valitulla tiellä.
Illalla Anandan kanssa mietin erilaisia toimia, jolla akuutisti voimme auttaa hädässä olevia. Muistui mieleen 3 vuotta sitten tekemämme pieni projekti:
Olin teettänyt Suomessa juuri 40 telttasänkyä vieraidemme luontomajoitustarpeita varten. Täällä piirsin puusepälle yksinkertaisen selvityksen kahdesta ristikkäin olevasta lankun pätkästä. Paikallisesta rautakaupasta löysimme paksua vahvaa markiisikangasta. Ja näin oli 10 telttasänkyä valmiina toimitettavaksi märän maan päälle nukkuvien kummilasten nukkumasijoiksi.
Nyt päätimme teettää kiireesti 20 telttasänkyä. Näin aluksi.
Seuraavaksi aion löytää fabriikin, joka osaa valmistaa verkkokeinuja. Ja jollei sellaista löydy, niin kuin pelkään, vien Equadorista tuomani oman verkkokeinun malliksi. Vahvaa kookosnaruahan täällä valmistetaan lähes joka kylässä. Verkkokeinu ei kuulu sri lankalaiseen kulttuuriin. Uskon, että telttasänkyjen ohella ne voisivat olla kovastikin käyttökelpoisia nukkumasijoja mutaisen maan sijaan.
Tullessamme illansuussa kotiime, olimme valmistautuneet kanelipuulla lämmitettyyn savusaunaamme.
Ananda oli hoitanut homman Herrankukkarossa opitulla tavalla. Tuntui taivaalliselta päästä puhdistautumaan kunnolla.
Elämän arki ja todellisuus kohtasivat kuitenkin meitä rannassa. Ananda kysyi, olisiko meillä kertakäyttöhanskoja ja hengityssuojaimia? Järvemme rannalla olevan lairurin vieressä, savusaunan alapuolella kellui jälleen ruumis.
Vaatteista päätellen nuori tyttö. Ananda kavereineen nosti ruumiin rakentamattomalle naapuritontille ja hautasivat Hänet.
Tämä oli vain yksi episodi kaiken kauheuden keskellä ja muistutti meitä siitä, että katastrofin vaikutukset jatkuvat täällä vielä pitkään.
Toivottavasti Kofi Annan, Colin Powell ja maailmanpankin johtaja havahtuvat ja saaren infrastruktuuri saadaan kuntoon.
Mutta ennen sitä tarvitaan apua. Tässä ja nyt.
Kiitollisuutta sydämessä kukkuramitoin Teille kaikille!
Pentti-Oskari
On kulunut tasan kaksi viikkoa katastrofin alkamisesta, mutta tuntuu kuin olisi kulunut useita vuosia. Purin aamulla viestejäni. Parhaina päivinä sain 137 tekstiviestiä ja sähköpostit päälle. Nyt saan enää vain 30, mutta ne ovat upeita viestejä.
Tapasin täällä aiemmin lahtelaisen suunnitteluarkkitehdin, jonka kanssa yritimme saada paikallisia käyttämään vessakaivoissaan puusta pudonneita lehtiä kompostointia varten. Hän otti yhteyttä ja kysyi voiko tulla tänne mahdollisimman nopeasti. Hän haluaisi polkaista käyntiin betonitehtaan ? sellaista täällä varmasti tarvitaan. Hän kertoi että valtio oli luvannut 50 miljoonaa euroa avustukseen ja josta 30 miljoonaa rakennusprojekteihin ? kiitos Suomen valtio. Hän lupasi ottaa yhteyttä tuttuihin kansanedustajiin.
Lähetin viestin, että menen käymään Gallessa jossa on satama, saaren suurin sementtitehdas ja betonihiekka-aittana toimiva Ambalangodan-järvi. Yksi pitkäaikainen ystävämme ja usean kummilapsemme koordinaattori Karu harjoittaa rakennusmateriaalituontia ja rautakauppaa. Olemme vuosien aikana todenneet hänet toimeliaaksi, rehdiksi ja aikaansaavaksi mieheksi. Omat evääni tämänkaltaisiin isoihin projekteihin ovat kovin rajalliset, joten yritän saattaa nämä tahot yhteen mahdollisimman pian. Siitä asiat lähtevät eteenpäin jos ovat lähteäkseen. Tarkoitus on pysytellä edelleen ruohonjuuritasolla.
Kuulin juuri että Yhdysvaltojen ulkoministeri Colin Powel on käymässä täällä maailmanpankin johtajan kanssa. Toivottavasti käyvät myös Hikkaduwan kylässä Akurallan tasamaastossa ja junaturmapaikalla. Vain itse näkemällä ja haistamalla voi ymmärtää mistä tässä katastrofissa on oikeastaan kyse. Kummipoikamme kertoi, että rahaa virtaa nyt maahan valtavasti. Suurin ongelma on että ennen kuin rahat ovat hädässä olevilla, aikaa kuluu liikaa. Viranomaiset ajelevat hienoilla autoillaan selvittämässä tilannetta nyt vasta kaksi viikkoa onnettomuuden jälkeen. Kuulin myös että YK:n pääsihteeri Kofi Annan valitteli avun perille pääsyn hitautta.
Olemme tämän kahden viikon aikana yrittäneet auttaa näitä ihmisiä suoralla toiminnalla. Nyt on entistä selvempää että keskitymme edelleen suoraan toimintaan. Olemme juuri lähdössä Baddegamaan munkkien luo selvittämään heidän käsitystään tärkeimmistä avustuskohteista.
Kuulin että Ossi Vuorinen tuo meidän lahjoitustilillemme tulleet rahat tänne. Enimmän osan siitä tulemme jakamaan temppeleissä ja muissa avustuskeskuksissa suoraan apua kaipaavien käteen.
Osalla pyrimme rakentamaan pikaisesti taloja kylämme eniten hätää kärsiville. Sovimme Anandan kanssa, että hän tekee pikaisesti suunnitelman taloista ja hankkii kullekin talolle yhden ammattirakentajan työnjohtajaksi valvomaan perheiden miehiä rakennustoimissa ja hoitamaan materiaalin paikan päälle.
Aamulla vieraamme tuskailivat punaisten muurahaisten terrorista. He olivat löytäneet pahimmat pesäpaikat ja pyysivät Raidia myrkyttämistä varten. Olen seurannut muurahaisten elämää ja havainnut kuinka ne törmäilevät aina toisiinsa polulla kiirehtiessään. Ananda kertoi että muurahaiset tarkistavat siten etteivät viholliset ole tulleet reviirille. Ananda ratkaisi muurahaisongelman ilman myrkkyjä. Hän kävi hakemassa portin takaa pienen kipollisen mustia muurahaisia ja ripotteli ne punaisten polulle. Punaiset poistuivat ja mustat palasivat hetken kuluttua omalle reviirilleen. Nyt ei ole enää muurahaisongelmaa. Viisaita ovat nämä Sri Lankalaiset.
Jatkuu illalla
Myöhään illalla, Hikkaduwassa Sri Lankassa.
Tapaaminen sovitunlaisesti kello 16 BADDEGAMAN temppelissä. Tilannearvio munkki Banagalan kanssa. Sovimme ensi perjantaiksi temppelin pihalle viidakon köyhille vanhuksille käytettyjen silmälasien jakotilaisuuden monivuotisen perinteemme mukaan. Terveiset suomalaisille silmälasit lahjoittaneille, Optikko Hakulalle, monille muille ja erityisesti Optikkoliike Katajiston väelle, joka lähtiessämme jätti vielä meille kummilapsihaun päälle.
Toimme tullessamme joulukuun alussa Suomesta ainakin 3000 paria silmälaseja. Ennen katastrofia ehdimme jakaa jo osan.
Yksimielisesti konsensus-päätöksellä päätettiin jatkaa aloittamaamme suoraa rahanjakoa tarvitseville. Ylihuomisen pyhitämme taas tälle operaatiolle.
Pyydän, ettette ymmärrä väärin seuraavaa kertomaani. En tee sitä itsekkäästä syystä, vaan haluan viestittää kiitollisuutta ja tietoa kaikille kauttamme lahjottaneille tutuille ja tuntemattomille. Heidän apunsa on mennyt perille ja tulevat menemään jatkossakin suoraan apua tarvitseville.
Munkki Banagala kertoi, että joku hallituksen ministereistä halusi tulla tapaamaan meitä, koska entispäivänä suoritettu rahanjakomme kodittomille oli kuulema ensimmäinen näin toteutettu avustustoimi koko Ceylonin saarella. Pala kurkussa kuuntelimme yllättyneinä viestiä. Banagala hymyili, ja kertoi tietävänsä, että olimme toimineet näin vaimoni kanssa jo lähes kaksi viikkoa. Hallitus ei vaan tiedä kaikkea, mitä täällä on tapahtunut.
Hyvää uutisessa oli erityisesti se, että munkkiystävämme ja koko munkkijärjestö sai ansaitsemaansa arvostusta avunjakeluoganisaationa. Samalla meidän mahdollisuutemme jakaa tehokkaasti Teidän lähettämiänne avustuksia yhteistyössä heidän kanssaan, paranevat.
Tämä tuntu edelleen hyvältä toimenpiteeltä - jatkamme valitulla tiellä.
Illalla Anandan kanssa mietin erilaisia toimia, jolla akuutisti voimme auttaa hädässä olevia. Muistui mieleen 3 vuotta sitten tekemämme pieni projekti:
Olin teettänyt Suomessa juuri 40 telttasänkyä vieraidemme luontomajoitustarpeita varten. Täällä piirsin puusepälle yksinkertaisen selvityksen kahdesta ristikkäin olevasta lankun pätkästä. Paikallisesta rautakaupasta löysimme paksua vahvaa markiisikangasta. Ja näin oli 10 telttasänkyä valmiina toimitettavaksi märän maan päälle nukkuvien kummilasten nukkumasijoiksi.
Nyt päätimme teettää kiireesti 20 telttasänkyä. Näin aluksi.
Seuraavaksi aion löytää fabriikin, joka osaa valmistaa verkkokeinuja. Ja jollei sellaista löydy, niin kuin pelkään, vien Equadorista tuomani oman verkkokeinun malliksi. Vahvaa kookosnaruahan täällä valmistetaan lähes joka kylässä. Verkkokeinu ei kuulu sri lankalaiseen kulttuuriin. Uskon, että telttasänkyjen ohella ne voisivat olla kovastikin käyttökelpoisia nukkumasijoja mutaisen maan sijaan.
Tullessamme illansuussa kotiime, olimme valmistautuneet kanelipuulla lämmitettyyn savusaunaamme.
Ananda oli hoitanut homman Herrankukkarossa opitulla tavalla. Tuntui taivaalliselta päästä puhdistautumaan kunnolla.
Elämän arki ja todellisuus kohtasivat kuitenkin meitä rannassa. Ananda kysyi, olisiko meillä kertakäyttöhanskoja ja hengityssuojaimia? Järvemme rannalla olevan lairurin vieressä, savusaunan alapuolella kellui jälleen ruumis.
Vaatteista päätellen nuori tyttö. Ananda kavereineen nosti ruumiin rakentamattomalle naapuritontille ja hautasivat Hänet.
Tämä oli vain yksi episodi kaiken kauheuden keskellä ja muistutti meitä siitä, että katastrofin vaikutukset jatkuvat täällä vielä pitkään.
Toivottavasti Kofi Annan, Colin Powell ja maailmanpankin johtaja havahtuvat ja saaren infrastruktuuri saadaan kuntoon.
Mutta ennen sitä tarvitaan apua. Tässä ja nyt.
Kiitollisuutta sydämessä kukkuramitoin Teille kaikille!
Pentti-Oskari
lauantai 8. tammikuuta 2005
Munkit ovat taivaan lahja kansalle
Aamulla
Nyt tiedän, miten tukki nukkuu. Näin ensimmäisen unen vedenaisumuksen jälkeen. En muista muuta kuin sen, että minulla oli kova hätä saada lapsia kouluun. Jokin oli esteenä ja yitin raivata sitä pois. Ei enempää. Ei tukit kai yleensä näe unia.
Vaimoni näki jo toisen unen.
Hän oli koko päivän maksamassa ihmisille velkojaan. Ihmisiä oli pitkät jonot. Ja hän sai maksettua kaikille ja käteen jäi vielä 600 euroa! Ymmärtämykseni unen symboliikasta sai minut mietteliääksi. Saammekohan me nyt maksettua velkaamme lähimmäisilleni? Pyysin vaimoani, jos suinkin vain ehtii, maksamaan ensi yönä minunkin velkani pois. Ei taida rahat riittää.
Suunnaton hyvänolon tunne jatkui aamulla. Näpyttelin kommariani (niinkuin vaimo sanoo) vielä yön tunneille, mutta sitten tukkisuma valtasi minut ja nukahdin kuin tukki. Laitoin ensimmäisen kerran täällä ollessani muutaman klo 4-5 email-herätyksen jälkeen aparaatin kiinni. Huonolla omallatunnolla.
Aamiaiseksi puristin pihapuusta kaksi isoa papaijaa ja loput jouluksi kypsyneestä banaanitertusta. Istuimme terassilla ja joimme ihanaa ceylon-teetä (ostakaa sitä, se on hyvää) Pyysin läsnäolijoita kohottamaan mehulasinsa: Sankareita emme ole me, eikä niitä ole Suomessa. Sankareita ovat nämä ihmiset täällä. Mutta kiitos sille, jolle kiitos kuuluu!
Kun vuosia sitten vaimoni aloitti yhteistyön munkkien kanssa, katselin aluksi nenänvartta pitkin. Suhtauduin munkkeihin samalla lailla kuin moni muukin vielä tänä päivänä. Kammioissaan höpiseviä ukkoja, joita kyläläiset ruokkii. Mutta niin en ajattele enää. Älkää tekään!
Vuosien mittaan vanha pahvipää pikkuhiljaaa suli ja ajattelin, ettei moisesta yhteistyöstä nyt haittaakaan ole. Voisi sitä ihminen pahemmassakin pahanteossa aikaansa viettää.
Kun sitten, kun sain huomata yhteistyön tuloksia, alkoi kelkkani hitaasti kääntyä. Munkki Banagalan vieraillessa Suomessa oivalsin, kuinka hieno ja hyvä mies hän on. Viisaskin.
Tullessamme tänne yli kuukausi sitten, olin valinnut puolueeni. Omien hyväntekeväisyysprojektieni lisäksi olin päätynyt yhteistyöhön myös näiden munkkien kanssa. Ministerimunkin savusaunavierailu keskusteluineen viimeistään sulatti jään, jos sellaista yleensä oli ollutkaan. Olimme rakentamassa monenlaisia avustusprojekteja yhdessä. Kerroin heille mm. pilkkitempauksestamme ja häntä kiinnosti suuresti eksoottiset olosuhteemme. Silläkin tavalla voi koota rahaa.
Joulunaikaan rakensin mielessäni kiitoksia vaimolleni avatusta, uudenlaisesta suhteesta uudenlaisiin ihmisiin. Kun Jouluyönä Banagala lähti kotoamme pimeään yöhön, hän puristi molemmin käsin kätttäni (munkkien tapa osoittaa syvää ystävällisyyttään). "Istuitii" (kiitos)" See you! We need you, mister Kangas".
Kahden päivän päästä he tulivat uudelleen, heti vedenpaisumuksen jälkeen. Me tarvitsimme nyt todella toisiamme.
Kun alun shokkipäivien jälkeen pystyimme aloittaman vaatimattomasti rationaalisen ajattelun, ensi tuskamme oli se, miten me voimme auttaa näitä ihmisiä. Rahaa meillän oli mukanamme aja lisää oli tulossa. Valtava ystävien ja tuntemattomien auttamisen aalto saaavutti meidät. Meillä etuoikeutetuilla oli valmiina avustuskanava. Siunattu yhteistyö Marjan avaamiin munkkiyhteistyöprojekteihin.
Otimme siis maljan. Halusin antaa kiitoksen hänelle, jolle kiitos kuuluu. Eilisen päivän onnistunut, fantastinen avustusoperaaatio ei olisi ollut mahdollista ilman vaimoni tekemää taustatyötä. Olimme kaikki samaa mieltä.
Lähdemme tänään jatkamaan työtämme. Kuin lentävillä siivillä. Onnellisina ja tietoisina, että apumme menee perille. Suoraan ja tarpeeseen. Tiedämme, että teemmen Banagalan ja hänen munkkijärjestönsä kanssa työtä yhdessä vielä pitkään. Seuraavat avustuslähetykset (lääkkeet - ei muuta ole nyt tarkoituksenmukaista lähettää) Banagal on luvannut vastaanottaa, ja yhdessä hoidamme jakelun. Suunnitelmissa on yhteisen kummiklinikan löytäminen, henkilökunnan koulutus, laitteita, materiaalia jne. Mutta nyt kentälle jakamaan rahaa .Se on nyt ainoa keino taata heille ruokaa.
Hyvät ihmiset. Levittäkää nettiosoitettamme. Lahjoituksillanne on nyt hyvä kanava ja oikea kohde.
Illalla:
Tämä päivä oli kummilapsien. Kiersimme lähinnä Gallen ympäristössä etsien kumilapsiamme. Monet kummilapsien vanhemmista ovat ottaneet yhteyttä huolestuneena tilanteesta.
Heti matkan alkuun halusin viedä Hannan ja kumppanit aivan vieressämme olevaan viheliäiseen hetteikkökylään, jonne perheet olivat jo palanneet evakkoretkeltään. Näin kuinka vieraamme hämmästyivät "viheliäinen paikka" sanojen totuudenmukaisuudesta.
Vaikka suoranainen tuhoaalto ei kohdannut kahden kilometrin päässä olevaa järven rantaa ja sen asukkaita, oli näky surkea. Yllättäen noussut vesi oli kaivanut yhden perheen maalattiaisen röttelön tukipuita sen veran, että 13 päivää vedenpaisumuksen jälkeen se romahti. Vain kolmannes rakennuksesta oli enää pystyssä. Se antoi vaivoin perheelle suojan.
Tuli kiire käynnistää uudestaan jo aikoja siten suunnittelemamme rakennusprojekti näille perheille. Pois tullessamme vieraamme totesivat myös muiden kuin suorasti tuhoalueella olleiden kohdanneen kärsimyksiä. Ongelmana on että nämä ihmiset kuten muutkin vertaisensa saattavat jäädä yleisen avustustoiminnan ulkopuolelle.
Olemme vaimoni kanssa luvanneet ottaa hetteikköperheet omaan suojelukseemme ja tehdä kaikkemme heidän eteensä. Kaiken kaikkiaan saamiemme epävirallisen tietojen mukaan neljän suomalaisen kummilapset olisivat menehtyneet. Ensi viikon jälkeen olemme tässä asiassa viisaampia.
Eilen ollessamme viimeisessä avustuskohteessa 555 perheen rahanjakotilaisuudessa tuli vanhempi mies viereeni ja kysyi muistanko hänet. Kesti hetken ennen kuin tunnistin. Mies oli Akurallan kylästä kaikkein pahimmalta tuhoalueelta.
Ennen Joulua kävin ohimennen tuttavani ostamalla merenrantatontilla katsomassa tilanteen. Hän oli ostanut tontin taloineen viime keväänä ja sopinut, että entinen omistajaperhe voi asua tiluksella tammikuun loppuun asti. Ajaessani tontille, huomasin kolmen suuren palmun olleen kaadettu tontilta - luvatta.
Pyysin Kummipoikamme Anandaa paikalle. Odottaessamme juttelin pitkään naapurin kanssa ja alkoi kiivas väittely omistusoikeudesta. Lopuksi sanoin omistajan antamalla valtuutuksella, että heidän on muutettava Colomboon kahdeksan sukulaisensa luokse. Heidän piti lähteä sinne tammikuun loppuun mennessä, mutta nyt saivat Joulun ajan loppuun. Sanoin tämän aika tiukasti ja jälkeenpäin tulin katumapäälle ja murehdin käyttäytymistäni. Nyt tämä sama pois ajamani perheen naapuri seisoi vieressäni, kodittomana, kaksi tytärtä menettäneenä. Vaimo oli loukannut pahasti lonkkansa ja
jalkansa, mutta jäänyt henkiin.
Pala kurkussa uskaltauduin kysymään pois ajamani perheen tilannetta. Tuhopäivän aamuna kello 7.30 muuttokuorma lähti pihalta ja koko kymmenhenkinen perhe mukana ja kello 10.30 paikka oli kuin katujyrällä tasoitettu. Rannan puolelta kuolivat kaikki ihmiset kilometrien matkalta. Heidän sisämaan puolella oleva naapurinsa tiesi tilanteen. "He ovat varmasti kiitollisia sinulle"; hän sanoi minulle.
Ihmeellinen sattuma!
Kummilapsia hakiessamme poikkesimme myös Gallen kaupunkiin. Ajoimme sataman ohitse. Säilyneen ison laiturin suojassa oli kolme pientä purjevenettä. Luultavimmin merellä olleita purjehtijoita jotka hyökyaallon aikana olivat olleet merellä. Siellä ongelmia ei ollut.
Gallen satama on tuttu monille maailmanympäripurjehtijoille välisatamana. Gallen satama perustettiin aikanaan merenkulkijoiden veden ja ruoan täydennyspaikaksi. Gallen vanhakaupunki portugalilaisten ja hollantilaisten perustama linnoituskaupunki, joka sijaitsee Gallen ulkopuolisella niemellä, muuta ympäristöä korkeammalle ja vahvasti muuritettuna. Se säilyi täysin. Upea paikka.
Gallen satamaan oli juuri saapunut sotalaivan näköinen alus, keulassa hollannin lippu. Se osoittautui sairaalalaivaksi. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Illan suussa saavuimme kotikyläämme. Paikalla oleva suomalainen eläkeläispariskunta sekä Dinusa -tyttö vanhimpineen saivat hekin lavantautirokotuksen.
Dinusan kodista oli eilen löytynyt jo toinen käärme oven takaa lyhyen ajan aikana. Kobra on täkäläisille pyhä eläin. Dinusan isä Arto tappoi sen ja poltti roskanuotiolla. Ihmettelimme saapuessamme savun seassa ollutta voimakasta tuoksua. Sri Lankassa kuolee vuodessa tuhansia ihmistä käärmeenpistoksiin ja vastamyrkkyjä ei ole saatavilla, vaikka valmistaminen ei maksaisi paljoa. Rahaa ei ole aina ruokaankaan.
Menimme kaikki yhdessä syömään. Pohjois-Karjalan murretta puhuva sri lankalaistyttö tanssi ja lauloi meille. Äänitin kauniin laulun puhelimeeni. Yritän löytää ohjekirjasta neuvon siirtää sen puhelimeni herätysääneksi. On se herttainen tyttö tuo Dinusa.
Kaunis on nimikin.
Hyvillä mielin menin nukkumaan.
Pentti-Oskari
Nyt tiedän, miten tukki nukkuu. Näin ensimmäisen unen vedenaisumuksen jälkeen. En muista muuta kuin sen, että minulla oli kova hätä saada lapsia kouluun. Jokin oli esteenä ja yitin raivata sitä pois. Ei enempää. Ei tukit kai yleensä näe unia.
Vaimoni näki jo toisen unen.
Hän oli koko päivän maksamassa ihmisille velkojaan. Ihmisiä oli pitkät jonot. Ja hän sai maksettua kaikille ja käteen jäi vielä 600 euroa! Ymmärtämykseni unen symboliikasta sai minut mietteliääksi. Saammekohan me nyt maksettua velkaamme lähimmäisilleni? Pyysin vaimoani, jos suinkin vain ehtii, maksamaan ensi yönä minunkin velkani pois. Ei taida rahat riittää.
Suunnaton hyvänolon tunne jatkui aamulla. Näpyttelin kommariani (niinkuin vaimo sanoo) vielä yön tunneille, mutta sitten tukkisuma valtasi minut ja nukahdin kuin tukki. Laitoin ensimmäisen kerran täällä ollessani muutaman klo 4-5 email-herätyksen jälkeen aparaatin kiinni. Huonolla omallatunnolla.
Aamiaiseksi puristin pihapuusta kaksi isoa papaijaa ja loput jouluksi kypsyneestä banaanitertusta. Istuimme terassilla ja joimme ihanaa ceylon-teetä (ostakaa sitä, se on hyvää) Pyysin läsnäolijoita kohottamaan mehulasinsa: Sankareita emme ole me, eikä niitä ole Suomessa. Sankareita ovat nämä ihmiset täällä. Mutta kiitos sille, jolle kiitos kuuluu!
Kun vuosia sitten vaimoni aloitti yhteistyön munkkien kanssa, katselin aluksi nenänvartta pitkin. Suhtauduin munkkeihin samalla lailla kuin moni muukin vielä tänä päivänä. Kammioissaan höpiseviä ukkoja, joita kyläläiset ruokkii. Mutta niin en ajattele enää. Älkää tekään!
Vuosien mittaan vanha pahvipää pikkuhiljaaa suli ja ajattelin, ettei moisesta yhteistyöstä nyt haittaakaan ole. Voisi sitä ihminen pahemmassakin pahanteossa aikaansa viettää.
Kun sitten, kun sain huomata yhteistyön tuloksia, alkoi kelkkani hitaasti kääntyä. Munkki Banagalan vieraillessa Suomessa oivalsin, kuinka hieno ja hyvä mies hän on. Viisaskin.
Tullessamme tänne yli kuukausi sitten, olin valinnut puolueeni. Omien hyväntekeväisyysprojektieni lisäksi olin päätynyt yhteistyöhön myös näiden munkkien kanssa. Ministerimunkin savusaunavierailu keskusteluineen viimeistään sulatti jään, jos sellaista yleensä oli ollutkaan. Olimme rakentamassa monenlaisia avustusprojekteja yhdessä. Kerroin heille mm. pilkkitempauksestamme ja häntä kiinnosti suuresti eksoottiset olosuhteemme. Silläkin tavalla voi koota rahaa.
Joulunaikaan rakensin mielessäni kiitoksia vaimolleni avatusta, uudenlaisesta suhteesta uudenlaisiin ihmisiin. Kun Jouluyönä Banagala lähti kotoamme pimeään yöhön, hän puristi molemmin käsin kätttäni (munkkien tapa osoittaa syvää ystävällisyyttään). "Istuitii" (kiitos)" See you! We need you, mister Kangas".
Kahden päivän päästä he tulivat uudelleen, heti vedenpaisumuksen jälkeen. Me tarvitsimme nyt todella toisiamme.
Kun alun shokkipäivien jälkeen pystyimme aloittaman vaatimattomasti rationaalisen ajattelun, ensi tuskamme oli se, miten me voimme auttaa näitä ihmisiä. Rahaa meillän oli mukanamme aja lisää oli tulossa. Valtava ystävien ja tuntemattomien auttamisen aalto saaavutti meidät. Meillä etuoikeutetuilla oli valmiina avustuskanava. Siunattu yhteistyö Marjan avaamiin munkkiyhteistyöprojekteihin.
Otimme siis maljan. Halusin antaa kiitoksen hänelle, jolle kiitos kuuluu. Eilisen päivän onnistunut, fantastinen avustusoperaaatio ei olisi ollut mahdollista ilman vaimoni tekemää taustatyötä. Olimme kaikki samaa mieltä.
Lähdemme tänään jatkamaan työtämme. Kuin lentävillä siivillä. Onnellisina ja tietoisina, että apumme menee perille. Suoraan ja tarpeeseen. Tiedämme, että teemmen Banagalan ja hänen munkkijärjestönsä kanssa työtä yhdessä vielä pitkään. Seuraavat avustuslähetykset (lääkkeet - ei muuta ole nyt tarkoituksenmukaista lähettää) Banagal on luvannut vastaanottaa, ja yhdessä hoidamme jakelun. Suunnitelmissa on yhteisen kummiklinikan löytäminen, henkilökunnan koulutus, laitteita, materiaalia jne. Mutta nyt kentälle jakamaan rahaa .Se on nyt ainoa keino taata heille ruokaa.
Hyvät ihmiset. Levittäkää nettiosoitettamme. Lahjoituksillanne on nyt hyvä kanava ja oikea kohde.
Illalla:
Tämä päivä oli kummilapsien. Kiersimme lähinnä Gallen ympäristössä etsien kumilapsiamme. Monet kummilapsien vanhemmista ovat ottaneet yhteyttä huolestuneena tilanteesta.
Heti matkan alkuun halusin viedä Hannan ja kumppanit aivan vieressämme olevaan viheliäiseen hetteikkökylään, jonne perheet olivat jo palanneet evakkoretkeltään. Näin kuinka vieraamme hämmästyivät "viheliäinen paikka" sanojen totuudenmukaisuudesta.
Vaikka suoranainen tuhoaalto ei kohdannut kahden kilometrin päässä olevaa järven rantaa ja sen asukkaita, oli näky surkea. Yllättäen noussut vesi oli kaivanut yhden perheen maalattiaisen röttelön tukipuita sen veran, että 13 päivää vedenpaisumuksen jälkeen se romahti. Vain kolmannes rakennuksesta oli enää pystyssä. Se antoi vaivoin perheelle suojan.
Tuli kiire käynnistää uudestaan jo aikoja siten suunnittelemamme rakennusprojekti näille perheille. Pois tullessamme vieraamme totesivat myös muiden kuin suorasti tuhoalueella olleiden kohdanneen kärsimyksiä. Ongelmana on että nämä ihmiset kuten muutkin vertaisensa saattavat jäädä yleisen avustustoiminnan ulkopuolelle.
Olemme vaimoni kanssa luvanneet ottaa hetteikköperheet omaan suojelukseemme ja tehdä kaikkemme heidän eteensä. Kaiken kaikkiaan saamiemme epävirallisen tietojen mukaan neljän suomalaisen kummilapset olisivat menehtyneet. Ensi viikon jälkeen olemme tässä asiassa viisaampia.
Eilen ollessamme viimeisessä avustuskohteessa 555 perheen rahanjakotilaisuudessa tuli vanhempi mies viereeni ja kysyi muistanko hänet. Kesti hetken ennen kuin tunnistin. Mies oli Akurallan kylästä kaikkein pahimmalta tuhoalueelta.
Ennen Joulua kävin ohimennen tuttavani ostamalla merenrantatontilla katsomassa tilanteen. Hän oli ostanut tontin taloineen viime keväänä ja sopinut, että entinen omistajaperhe voi asua tiluksella tammikuun loppuun asti. Ajaessani tontille, huomasin kolmen suuren palmun olleen kaadettu tontilta - luvatta.
Pyysin Kummipoikamme Anandaa paikalle. Odottaessamme juttelin pitkään naapurin kanssa ja alkoi kiivas väittely omistusoikeudesta. Lopuksi sanoin omistajan antamalla valtuutuksella, että heidän on muutettava Colomboon kahdeksan sukulaisensa luokse. Heidän piti lähteä sinne tammikuun loppuun mennessä, mutta nyt saivat Joulun ajan loppuun. Sanoin tämän aika tiukasti ja jälkeenpäin tulin katumapäälle ja murehdin käyttäytymistäni. Nyt tämä sama pois ajamani perheen naapuri seisoi vieressäni, kodittomana, kaksi tytärtä menettäneenä. Vaimo oli loukannut pahasti lonkkansa ja
jalkansa, mutta jäänyt henkiin.
Pala kurkussa uskaltauduin kysymään pois ajamani perheen tilannetta. Tuhopäivän aamuna kello 7.30 muuttokuorma lähti pihalta ja koko kymmenhenkinen perhe mukana ja kello 10.30 paikka oli kuin katujyrällä tasoitettu. Rannan puolelta kuolivat kaikki ihmiset kilometrien matkalta. Heidän sisämaan puolella oleva naapurinsa tiesi tilanteen. "He ovat varmasti kiitollisia sinulle"; hän sanoi minulle.
Ihmeellinen sattuma!
Kummilapsia hakiessamme poikkesimme myös Gallen kaupunkiin. Ajoimme sataman ohitse. Säilyneen ison laiturin suojassa oli kolme pientä purjevenettä. Luultavimmin merellä olleita purjehtijoita jotka hyökyaallon aikana olivat olleet merellä. Siellä ongelmia ei ollut.
Gallen satama on tuttu monille maailmanympäripurjehtijoille välisatamana. Gallen satama perustettiin aikanaan merenkulkijoiden veden ja ruoan täydennyspaikaksi. Gallen vanhakaupunki portugalilaisten ja hollantilaisten perustama linnoituskaupunki, joka sijaitsee Gallen ulkopuolisella niemellä, muuta ympäristöä korkeammalle ja vahvasti muuritettuna. Se säilyi täysin. Upea paikka.
Gallen satamaan oli juuri saapunut sotalaivan näköinen alus, keulassa hollannin lippu. Se osoittautui sairaalalaivaksi. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Illan suussa saavuimme kotikyläämme. Paikalla oleva suomalainen eläkeläispariskunta sekä Dinusa -tyttö vanhimpineen saivat hekin lavantautirokotuksen.
Dinusan kodista oli eilen löytynyt jo toinen käärme oven takaa lyhyen ajan aikana. Kobra on täkäläisille pyhä eläin. Dinusan isä Arto tappoi sen ja poltti roskanuotiolla. Ihmettelimme saapuessamme savun seassa ollutta voimakasta tuoksua. Sri Lankassa kuolee vuodessa tuhansia ihmistä käärmeenpistoksiin ja vastamyrkkyjä ei ole saatavilla, vaikka valmistaminen ei maksaisi paljoa. Rahaa ei ole aina ruokaankaan.
Menimme kaikki yhdessä syömään. Pohjois-Karjalan murretta puhuva sri lankalaistyttö tanssi ja lauloi meille. Äänitin kauniin laulun puhelimeeni. Yritän löytää ohjekirjasta neuvon siirtää sen puhelimeni herätysääneksi. On se herttainen tyttö tuo Dinusa.
Kaunis on nimikin.
Hyvillä mielin menin nukkumaan.
Pentti-Oskari
perjantai 7. tammikuuta 2005
Avustuksen aalto
Ilta
Eilen nukkumaan mennessäni uskoin, että tästä päivästä tulee hyvä päivä. Olin kerrankin oikeassa.
Lääkäri-Hanna, Teissala, Masalin, Marja-vaimoni saivat nauttia valmistamaani aamiaista: teetä, kananmunia, leipää ja päälle tomaattia, sipulia, valkosipulia. ja päätteeksi iso papaija vatsalaukun puhdistamiseksi - luonnon antibiootteja.
Kummipoikamme Ananda tuli kavereittensa kanssa rantaamme ja lähti veneellä naaraamaan järvelle ruumiita.
Lääkkeet lajittelimme jo aamulla kolmeen eri kasaan. Ystävämunkkimme Baddegamasta, Banagala, joka viime toukokuussa kävi Suomessakin vieraanamme, on useaan otteeseen organisoinut vanhojen silmälasien jakelua. Banagala tuli temppelin vanhimman, 86-vuotiaan isä-munkin kanssa hakemaan meitä. Niin alkoi fantastinen avustuksen aallon päivä. Jaoimme lääkkeet kahteen sairaalaan ja yhteen avustuskeskukseen. Hanna pääsi vihdoin näkemään todellisen tilanteen käytännössä joten tulevaisuuden suunnitelmat on nyt helpompi käynnistää.
Kävimme Baddegamassa pankissa. Vaihdoimme valuutan paikalliseksi valuutaksi ja pyysimme pieninä rahoina 100, 200 ja 500 rupian seteleinä. Ennen vedenpaisumusta eurolla sai noin 140 rupiaa, nyt alle 129. Dollarin kurssi oli romahtanut vieläkin enemmän. Aika outo juttu. Mutta selitys löytyi; maahan virtaa nyt rahaa. Siksi oli järkeä vaihtaa valuutta niin nopeasti kuin mahdollista euroista paikalliseksi.
Munkki Banaqala on fantastinen organisoija. Hänen ohjeensa mukaan toteutetaan rahanjako suoraan avustettaville; 500 rupiaa perhettä kohden (noin 4 euroa)
En tiedä miten olisimme onnistuneet hoitamaan ilman munkkeja edes murto-osaa suunnitelmistamme. Munkit ovat kansan keskuudessa humanitäärisestä työstään johtuen äärimmäisen kunnioitettuja.
Jokaisella käymissämme avustuskeskuksissa oli poliisin ja armeijan edustaja vartioimassa. Ulkopuolisten pääsy oli kielletty. Banagala vei meidät suoraan suuren pöydän ääreen, jossa alkoi rahan jakaminen välittömästi. Seurasimme toiminnan organisointia huuli pyöreänä.
Kaikki avustettavat olivat kodittomia. Viimeinen kohde oli lähellä junaturmapaikkaa, aluetta joka kärsi pahimmat vauriot. Ihmiset asettuivat jonoon uskomattoman rauhallisesti - 555 koditonta. Tehokas nainen asettui pöydän viereen ja aloitti kontrolloimaan tilannetta. Munkkimme numeroi listan ja alkoi kirjoittaa nimiä sitä myöden kun avustettavat saivat rahansa. Jokaiselle oli jaettu pala pahvia, johon kuitattiin tuki vastaanotetuksi. Hanna ja Marja jakoivat rahat samalla kun paikallinen henkivartija valvoi toimettomana järjestystä. Paikalla ei ollut pienintäkään häiriötä, uskomattomia nämä ihmiset.
Laskin että joka kuudes sekunti vaihtui avustettava. Siinä ajassa ehdittiin kirjaamaan nimi, kuitattiin kortti ja annettiin avustus sekä puolin ja toisin kiitettiin sydämellisesti. Kyllä meillä tehokkailla suomalaisillakin on vielä paljon oppimista. Päivän aikana jaoimme rahaa yhteensä noin 1300 perheelle joille kaikille tämä oli ensimmäinen avustus tuhon jälkeen - valtion avustuksista ei ole tietoakaan. Lähtiessämme viimeisestä temppelistä pois saapui paikalle pikkubussi täynnä hallinnon edustajia Colombosta. Valtio oli herännyt ja tiedustelupartio liikkeellä. Teissala osasi aika mukavasti vastata, kysyttäessä mistä olemme ja mitä olemme täällä tehneet.
Olisikohan tämä ollut elämäni paras päivä. Todennäköisesti. Nyt nukuttaa jatkan siis vasta aamulla. "Väsyneenä, mutta onnellisena".
Pentti-Oskari
Eilen nukkumaan mennessäni uskoin, että tästä päivästä tulee hyvä päivä. Olin kerrankin oikeassa.
Lääkäri-Hanna, Teissala, Masalin, Marja-vaimoni saivat nauttia valmistamaani aamiaista: teetä, kananmunia, leipää ja päälle tomaattia, sipulia, valkosipulia. ja päätteeksi iso papaija vatsalaukun puhdistamiseksi - luonnon antibiootteja.
Kummipoikamme Ananda tuli kavereittensa kanssa rantaamme ja lähti veneellä naaraamaan järvelle ruumiita.
Lääkkeet lajittelimme jo aamulla kolmeen eri kasaan. Ystävämunkkimme Baddegamasta, Banagala, joka viime toukokuussa kävi Suomessakin vieraanamme, on useaan otteeseen organisoinut vanhojen silmälasien jakelua. Banagala tuli temppelin vanhimman, 86-vuotiaan isä-munkin kanssa hakemaan meitä. Niin alkoi fantastinen avustuksen aallon päivä. Jaoimme lääkkeet kahteen sairaalaan ja yhteen avustuskeskukseen. Hanna pääsi vihdoin näkemään todellisen tilanteen käytännössä joten tulevaisuuden suunnitelmat on nyt helpompi käynnistää.
Kävimme Baddegamassa pankissa. Vaihdoimme valuutan paikalliseksi valuutaksi ja pyysimme pieninä rahoina 100, 200 ja 500 rupian seteleinä. Ennen vedenpaisumusta eurolla sai noin 140 rupiaa, nyt alle 129. Dollarin kurssi oli romahtanut vieläkin enemmän. Aika outo juttu. Mutta selitys löytyi; maahan virtaa nyt rahaa. Siksi oli järkeä vaihtaa valuutta niin nopeasti kuin mahdollista euroista paikalliseksi.
Munkki Banaqala on fantastinen organisoija. Hänen ohjeensa mukaan toteutetaan rahanjako suoraan avustettaville; 500 rupiaa perhettä kohden (noin 4 euroa)
En tiedä miten olisimme onnistuneet hoitamaan ilman munkkeja edes murto-osaa suunnitelmistamme. Munkit ovat kansan keskuudessa humanitäärisestä työstään johtuen äärimmäisen kunnioitettuja.
Jokaisella käymissämme avustuskeskuksissa oli poliisin ja armeijan edustaja vartioimassa. Ulkopuolisten pääsy oli kielletty. Banagala vei meidät suoraan suuren pöydän ääreen, jossa alkoi rahan jakaminen välittömästi. Seurasimme toiminnan organisointia huuli pyöreänä.
Kaikki avustettavat olivat kodittomia. Viimeinen kohde oli lähellä junaturmapaikkaa, aluetta joka kärsi pahimmat vauriot. Ihmiset asettuivat jonoon uskomattoman rauhallisesti - 555 koditonta. Tehokas nainen asettui pöydän viereen ja aloitti kontrolloimaan tilannetta. Munkkimme numeroi listan ja alkoi kirjoittaa nimiä sitä myöden kun avustettavat saivat rahansa. Jokaiselle oli jaettu pala pahvia, johon kuitattiin tuki vastaanotetuksi. Hanna ja Marja jakoivat rahat samalla kun paikallinen henkivartija valvoi toimettomana järjestystä. Paikalla ei ollut pienintäkään häiriötä, uskomattomia nämä ihmiset.
Laskin että joka kuudes sekunti vaihtui avustettava. Siinä ajassa ehdittiin kirjaamaan nimi, kuitattiin kortti ja annettiin avustus sekä puolin ja toisin kiitettiin sydämellisesti. Kyllä meillä tehokkailla suomalaisillakin on vielä paljon oppimista. Päivän aikana jaoimme rahaa yhteensä noin 1300 perheelle joille kaikille tämä oli ensimmäinen avustus tuhon jälkeen - valtion avustuksista ei ole tietoakaan. Lähtiessämme viimeisestä temppelistä pois saapui paikalle pikkubussi täynnä hallinnon edustajia Colombosta. Valtio oli herännyt ja tiedustelupartio liikkeellä. Teissala osasi aika mukavasti vastata, kysyttäessä mistä olemme ja mitä olemme täällä tehneet.
Olisikohan tämä ollut elämäni paras päivä. Todennäköisesti. Nyt nukuttaa jatkan siis vasta aamulla. "Väsyneenä, mutta onnellisena".
Pentti-Oskari
torstai 6. tammikuuta 2005
Yhdestoista päivä
Aamulla: Saimme nukuttua pitkään. Mtv3:sta tuli 45 minuuttia ohjelma, ja ilmeisesti se auttoi ihmisiä ymmärtämään, mistä täällä oikein on kysymys.
Ennen kirjoitettu teksti oli "jumalan sana" nyt on tv! Ensikommentit tulivat tänne paikallista aikaa yöllä. Laitoin kommunikaattorini kiinni 137 tekstiviestin jälkeen. Luin muutaman ja nukahdin. Aamulla taas töihin ja vastaamaan. Olisin suunnattoman kiitollinen, mikäli voisitte levittää nettiosoitettani, koska siellä on tietoa enemmän kuin jaksan yksittäisesti vastata. Ihmisillä on suuri hätä edelleen. Ystävän, tuttavan tai kummilapsen kohtalo murehduttaa. Pyydetään tutkimaan tonttimarkkinoita kotinsa menettäneelle tutulle ja niin edelleen. Elämän ja murehtimisen kirjo on laaja. Hyvin moni haluaa lähettää apunsa suoraan kohteeseen. Varmasti kaikki avustustilit ovat kelvollisia, me yritämme välittää oman tilimme kautta tuntemamme lähiympäristön tuhon korjaamiseen ja avun antamiseen. Tämä on vaatimatonta ruohonjuuritason toimintaa ja voimme tehdä vain oman rajallisen kapasiteettimme mukaan. Vaikka tilanne muuttuu päivittäin, yksi on kuitenkin varmaa: teillä kaikilla halukkaille on mahdollisuus tehdä tärkeää avustustyötä viikkojen, kuukausien ja vuosien päästä. Silloin kun suuri yleisö on tämän tapauksen jo unohtanut. Me emme unohda tätä upeaa kansaa.
Säkön Ville, joka auttaa Hollmenin Petriä nettisivujemme päivittämisessä, lähetti yöllä sähköpostin, jossa hän ammatti-ihmisen tavoin neuvoi minua avaamaan täältä käsin nettisivumme. Paina yhtäaikaa shiftiä ja sitä ja sitä. Naureskelin, kun kommunikaattorissani on kirjainten ja numeroiden lisäksi vain muutama nappula, joista tunnen vain osan. Ja nakkisormeni painavat pyytämättäkin usein kahta näppylää samanaikaisesti. Pojat korjaa sitten lukihäiriöisen tekstini. Villellä oli kannustava ja positiivinen kommentti Sri Lankan turismin tulevaisuuteen: Hän ainakin uskoo, että ihmiset, jotka ovat antaneet apunsa tänne, haluavat pian myös tulla paikalle näkemään, mitä sillä on aikaansaatu. Ja Ville sanoi päiväkirjalähetysteni perusteella olevansa utelias kokemaan tämän maan kauneuden ja tapaamaan sen uskomattoman hymyilevän kansan. Jos näin on, en ole tehnyt turhaa työtä. Ja olen siis onnellinen mies. Minä etuoikeutettu.
Joitain on närästänyt sarkastisen ja muunkin huumorin viljeleminen päiväkirjateksteissäni. Haluan sanoa heille, että huumori on uskomaton väline surunkin keskellä. Ajatelkaapa sitä putiikinpitäjää, joka raunioiden keskellä heilutti nauranen "suljettu" kylttiä. Hän sai suruunsa voimaa huumorista. Emme me suomalaiset aina ymmärrä huumoria. Oppisimme ensin edes hymyilemään.
Nyt tuli lääkäri-Hannalta viesti, että on Colombon kentällä lääkelaukkujen kanssa. Sosiaaliministeriötä tarvittiin läpipääsemiseksi. Hyvin toimittu, joten hän on nyt jo matkalla Hikkaduwaan. Vaimo sai pistoksen, vaikka ei ole kuin 33 astetta. Alkoi hirveä siivoaminen. Ja minä sekä kommunikaattorini saimme huutia terassille. Hanna tulee, Hanna tulee. Voi tätä onnen päivää. Rakas naapurimme. Kuinka meitä onkin näin onnistanut. Naapurina lääkäri ja hieno ihminen. Aion sanoa vaimon läsnä ollessa, että rakastan häntä!
Coolman kävi aamulla tuomassa viestejä kyliltä ja viidakosta. Riisiä on, mutta ihmiset kaipaavat ruokaöljyä, chiliä ja pippuria. Lähetin Coolmanin kauppakierrokselle. Monet ovat tiedustelleet tämän Hikkaduwan kylän suuruutta. Vaikea sanoa, koska kylien rajat olivat jo ennen aaltoa kuin "veteen piirretty viiva". Ydinkylä on leveydeltään muutaman kilometrin ja syvyyttä kaksi tai kolme kilometriä. Asukkaita noin 35 000. Mutta kun mukaan otetaan niin kutsuttu Hikkaduwa Area, luku moninkertaistuu. Toimeentulo on liittynyt vahvasti turismiin. Suomessa teollisen työpaikan lasketaan kerrannaisvaikutuksineen vaikuttavan noin 10 ihmisen toimeentuloon. Täällä ehkä sadan. Ehkä enemmänkin. Siitä tämä hätä tulevaisuuden turisteista. Ceylonin ranta muodostaa lähes yhtenäisen helminauhan Colombon yläpuolelta noin 50 kilometriä etelään ja kaakkoon noin 150-200 kilometriä. Turistien suosimia paikkoja ovat muun muassa Matara, Beruwela, Hikkaduwa, Calle, Unavatuna (Lonely Planet matkakirjan maailman parhaaksi arvioima uimaranta) ja niin edelleen. Lähes koko matkan valkohiekkaista uimarantaa. Ranta jatkuu satoja kilometrejä edelleen itään aina tamilialueelle, joka sodan ajan, eli noin 20 vuotta, on ollut käytännössä tyhjä. Vain viime aikoina tulitauon aikana muutamat lainelautailijat ovat pitäneet sitä paratiisinaan. Tänne itärannikon tamilialueelle Suomen Punainen Risti pystyttää paraillaan avustusleiriään.
Tämä alueemme on pieniä kyliä, viidakkoteitä ja -polkuja täynnä. Teiden katkettua ja kommunikaatiovälineiden takkuiltua, monet paikat jäivät huomiota vaille, mutta nyt näyttää apu saavuttaneen syrjäisimmätkin nurkat. Munkkien normaalistikin pitämä avustusorganisaatio temppeliketjuineen oli alussa korvaamaton apu. Nyt syntyy päivittäin uusia avustuskeskuksia vapaaehtoisten ja avustusjärjestöjen toimesta. Hyvä näin, sillä munkkien materiaalivarastot ehtyvät. Tokin he ovat edelleen tärkeässä asemassa, sillä kansa, varsinkin köyhä kansa, on tottunut luottamaan heihin. Toisin kuin hallituksen tekoihin ja lupauksiin.
Kun katselin eilen nousevaa Hikkaduwan kylää, en voinut muuta kuin hämmästellä. Äsken kaikki näytti täysin tuhoutuneelta. Nyt suurin osa aloittaa jo elämäänsä. Juuri ennen aaltoa suomalainen ystäväni totesi, että olisi parempi, että koko kylä lanattaisiin tasaiseksi ja rakennettaisiin uudelleen. Mokomakin hökkelikylä. Puolustelin kulttuurilla, käytettävissä olevilla rahavaroilla ja niin edelleen. Olen 10 vuoden aikana jo tottunut siihen ja minusta se alkoi näyttää jo kauniilta. Ystäväni voitti kiistelyn. En kuitenkaan usko, että hän tarkoitti kylää tällä lailla tasoitettavan. Täällä huomaa paikka paikoin tulevansa joskus ilkeäksi. Kun päivän ensimmäinen ja viides ja kuudeskymmenes viesti intti samaa asiaa, hiukan nousi punaa poskille.
Suomalaisilla on tältä alueelta ostettuja tontteja. Miten niille on käynyt ja mikähän niiden arvo nyt on? Minuun meni pikku-belsebuubi ja vastasin: "Selvitän heti kun saamme haudatuksi yöllä järvellä pintaan nousseet ruumiit ja olemme vieneet ruokaa temppeleihin ja käyneet tarkistamassa kummilapsemme, ovatko he elossa. Ihan heti sen jälkeen paneudun tonttibisnesten syövereihin. Niin! Ette ole varmaan kuullet, että täällä hyökyaalto tappoi 30 000 ihmistä ja miljoona jäi kodittomaksi."
Ymmärrättehän? Ei aina jaksa selittää niin kauheasti. Tuli sitten vielä yksi viesti: "Mutta tiedot ovat meille kovin tärkeitä, ymmärränkö?"
En vastannut.
200:1 viestit ovat olleet upeita: kannustavia ja sydämellisiä. Kiitos niistä kaikista. Toivon, että otatte keväällä uudelleen yhteyttä. Täällä kännykkäni muistikapasiteetti on rajallinen. Haluan jollain tavalla Teitä kaikkia vielä kiittää. Lääkäri-Hanna tekstasi, että on tulossa röttelöiden kohdalla! En osaa arvioida, milloin ovat täällä. Odottelen, mutta käyn pikaisesti katsomassa hetteikkölapsia, että heillä on kaikki hyvin. Vaimoni meni Coolmanin kanssa viemään chiliä ja öljyä temppelien ihmisille. Palaan päiväkirjalleni illalla tai yöllä. Kuvia otan pitkin päivää ja lähetän sitä myöden pilettikonttoriimme siirrettäväksi nettisivuille. Ja hyvät ihmiset! Levittäkää nettiosoitetta. Ehkä saamme vielä lisää ystäviä, jotka ovat halukkaita auttamaan.
Illalla
Lääkäri-Hanna tuli vihdoin. Apunaan Hannu ja Japi ja mukanaan monta laukullista lääkkeitä. Tullissa ongelmana oli etteivät viranomaiset osanneet yhdistää neurologia lääkäriksi. Sosiaaliministeriön edustaja vihdoin uskoi ja niin matka jatkui kotiamme kohti - lääkelaukkuja ei edes avattu. Amabalankodassa Marja oli vastassa ja yhdessä he ajoivat pahimman tuhoalueen läpi Hikkaduwaan. Olivat kovin hiljaisia, eivät valokuvat ja filmit anna todellista kuvaa tilanteesta. Kotimaan kuulumiset vaihdettiin ja saimme lavantautirokotukset. Nyt kaikki on huomioonotettu, saa tulla vaikka katujyrä. Vaimoni sai Baddegaman munkkiystäviimme puhelinyhteyden ja aamulla kello 10 tulevat noutamaan Hannan tutustumaan lähistön sairaaloihin, avustuskeskuksiin ynnä muuta. Huomenna saamme lisävoimilla jotain uutta aikaan.
Kuvia ei tänään lähtenyt, koska kommunikaattorin kamerapuoli ryppyilee. Se johtuu varmasti kosteudesta, joka on vuorokauden ympäriinsä 85%. Laitan vempeleen yöksi kenkälaatikkoon ja mukaan muutama avatun tulitikkuaskin. Siten isäni teki sodan jälkeen ikkunan tuplien huurtumisen estämiseksi. Mahtaa moderni laite ihmetellä yön yli vanhanaikaisia seuralaisiaan.
Kuulin juuri että nettisivuilla käy päivittäin tuhansia ihmisiä ja päivä päivältä enemmän. Tehokkaasti olette nettiosoitetta levittäneet, upeaa. Alunperin lähimmilleni tarkoitettu informaatiokanava löytää näemmä uusia tiedoista kiinnostuneita. Osaankohan olla kaiken sen arvoinen? Tämä on yhden ihmisen päiväkirja, joka perustuu täällä paikan päällä lähipiirini näkemään ja kokemaan - henkilökohtaisiin tuntemuksiin. Joka vuosi täältä tullessani kotiin päätän yrittää oppia edes vähän näiden upeiden ihmisten elämänviisaudesta. Hyvyydestä, kiitollisuudesta, mutta ennen kaikkea toisten ihmisten auttamisesta ja arvostamisesta. Vanha luupää ei ole kuitenkaan kovin otollinen maaperä ja suomettuminen alkaa yleensä hyvin nopeasti takaisin paluun jälkeen. Mutta nyt tuntuu, että vihdoin vähän kolahti. Toivottavasti näin on.
Olen myös saanut sieltä kaukaa tietoja, jotka osoittavat suomalaisissakin poikkeuksellista myötätuntoa, ymmärtämistä ja auttamisenhakua. Olen erittäin onnellinen siitä. On paljon sattuman satoa, ja ehkä joukossa on hieman tarkoituksellisuuttakin. Olemme kummilapsiprojektissa saaneet mukaamme vuosien mittaan kymmeniä ystäviämme. Kummikyläämme Nagabdeen (Hikkaduwan kyljessä) olemme koonneet Suomesta erilaisin tapahtumin rahaa talojen, vessojen ja kattojen rakentamiseen. Viime Oskarin päivänä 1.12.04 osallistui avomeripilkkikisaan kahdeksan yritystä, jotka kukin lahjoittivat 350 euroa. Rahat lahjoitettiin lyhentämättömänä köyhän kylämme köyhimmille. 60-vuotislahjani käytettiin tähän samaan tarkoitukseen. Suurin osa lahjoittajista sai täältä lähetetyn kiitoskortin juuri onnettomuuden aikoihin. Uskon ihmisten kokeneen onnettomuuden myös sen vuoksi konkreettisemmin; he ovat olleet jo mukana ja työ jatkuu.
Tulimme tänne 6.12 ja ehdimme ostaa hetteikkökylän viidelle perheelle tontit juuri ennen onnettomuutta. Olimme alustavasti sopineet rakennustarvikkeiden hankkimisesta. Perheiden miehet rakentaisivat talot. Useat mukana olleista yrityksistä ovat ilmoittaneet halukkuutensa olla mukana myös rakentamisessa. Näin se etenee ruohonjuuritasolla. Nyt tarvitaan monenlaista auttamista.
Tiedän, että huomisesta tulee hyvä päivä. Muistelen usein Eino Grönin laulaman ja entisen solistimme 60-luvulta, Juha Vainion koskettavasti sanoittaman laulun sanoja: Loppuelämäni ensimmäinen päivä...
Pentti-Oskari
Ennen kirjoitettu teksti oli "jumalan sana" nyt on tv! Ensikommentit tulivat tänne paikallista aikaa yöllä. Laitoin kommunikaattorini kiinni 137 tekstiviestin jälkeen. Luin muutaman ja nukahdin. Aamulla taas töihin ja vastaamaan. Olisin suunnattoman kiitollinen, mikäli voisitte levittää nettiosoitettani, koska siellä on tietoa enemmän kuin jaksan yksittäisesti vastata. Ihmisillä on suuri hätä edelleen. Ystävän, tuttavan tai kummilapsen kohtalo murehduttaa. Pyydetään tutkimaan tonttimarkkinoita kotinsa menettäneelle tutulle ja niin edelleen. Elämän ja murehtimisen kirjo on laaja. Hyvin moni haluaa lähettää apunsa suoraan kohteeseen. Varmasti kaikki avustustilit ovat kelvollisia, me yritämme välittää oman tilimme kautta tuntemamme lähiympäristön tuhon korjaamiseen ja avun antamiseen. Tämä on vaatimatonta ruohonjuuritason toimintaa ja voimme tehdä vain oman rajallisen kapasiteettimme mukaan. Vaikka tilanne muuttuu päivittäin, yksi on kuitenkin varmaa: teillä kaikilla halukkaille on mahdollisuus tehdä tärkeää avustustyötä viikkojen, kuukausien ja vuosien päästä. Silloin kun suuri yleisö on tämän tapauksen jo unohtanut. Me emme unohda tätä upeaa kansaa.
Säkön Ville, joka auttaa Hollmenin Petriä nettisivujemme päivittämisessä, lähetti yöllä sähköpostin, jossa hän ammatti-ihmisen tavoin neuvoi minua avaamaan täältä käsin nettisivumme. Paina yhtäaikaa shiftiä ja sitä ja sitä. Naureskelin, kun kommunikaattorissani on kirjainten ja numeroiden lisäksi vain muutama nappula, joista tunnen vain osan. Ja nakkisormeni painavat pyytämättäkin usein kahta näppylää samanaikaisesti. Pojat korjaa sitten lukihäiriöisen tekstini. Villellä oli kannustava ja positiivinen kommentti Sri Lankan turismin tulevaisuuteen: Hän ainakin uskoo, että ihmiset, jotka ovat antaneet apunsa tänne, haluavat pian myös tulla paikalle näkemään, mitä sillä on aikaansaatu. Ja Ville sanoi päiväkirjalähetysteni perusteella olevansa utelias kokemaan tämän maan kauneuden ja tapaamaan sen uskomattoman hymyilevän kansan. Jos näin on, en ole tehnyt turhaa työtä. Ja olen siis onnellinen mies. Minä etuoikeutettu.
Joitain on närästänyt sarkastisen ja muunkin huumorin viljeleminen päiväkirjateksteissäni. Haluan sanoa heille, että huumori on uskomaton väline surunkin keskellä. Ajatelkaapa sitä putiikinpitäjää, joka raunioiden keskellä heilutti nauranen "suljettu" kylttiä. Hän sai suruunsa voimaa huumorista. Emme me suomalaiset aina ymmärrä huumoria. Oppisimme ensin edes hymyilemään.
Nyt tuli lääkäri-Hannalta viesti, että on Colombon kentällä lääkelaukkujen kanssa. Sosiaaliministeriötä tarvittiin läpipääsemiseksi. Hyvin toimittu, joten hän on nyt jo matkalla Hikkaduwaan. Vaimo sai pistoksen, vaikka ei ole kuin 33 astetta. Alkoi hirveä siivoaminen. Ja minä sekä kommunikaattorini saimme huutia terassille. Hanna tulee, Hanna tulee. Voi tätä onnen päivää. Rakas naapurimme. Kuinka meitä onkin näin onnistanut. Naapurina lääkäri ja hieno ihminen. Aion sanoa vaimon läsnä ollessa, että rakastan häntä!
Coolman kävi aamulla tuomassa viestejä kyliltä ja viidakosta. Riisiä on, mutta ihmiset kaipaavat ruokaöljyä, chiliä ja pippuria. Lähetin Coolmanin kauppakierrokselle. Monet ovat tiedustelleet tämän Hikkaduwan kylän suuruutta. Vaikea sanoa, koska kylien rajat olivat jo ennen aaltoa kuin "veteen piirretty viiva". Ydinkylä on leveydeltään muutaman kilometrin ja syvyyttä kaksi tai kolme kilometriä. Asukkaita noin 35 000. Mutta kun mukaan otetaan niin kutsuttu Hikkaduwa Area, luku moninkertaistuu. Toimeentulo on liittynyt vahvasti turismiin. Suomessa teollisen työpaikan lasketaan kerrannaisvaikutuksineen vaikuttavan noin 10 ihmisen toimeentuloon. Täällä ehkä sadan. Ehkä enemmänkin. Siitä tämä hätä tulevaisuuden turisteista. Ceylonin ranta muodostaa lähes yhtenäisen helminauhan Colombon yläpuolelta noin 50 kilometriä etelään ja kaakkoon noin 150-200 kilometriä. Turistien suosimia paikkoja ovat muun muassa Matara, Beruwela, Hikkaduwa, Calle, Unavatuna (Lonely Planet matkakirjan maailman parhaaksi arvioima uimaranta) ja niin edelleen. Lähes koko matkan valkohiekkaista uimarantaa. Ranta jatkuu satoja kilometrejä edelleen itään aina tamilialueelle, joka sodan ajan, eli noin 20 vuotta, on ollut käytännössä tyhjä. Vain viime aikoina tulitauon aikana muutamat lainelautailijat ovat pitäneet sitä paratiisinaan. Tänne itärannikon tamilialueelle Suomen Punainen Risti pystyttää paraillaan avustusleiriään.
Tämä alueemme on pieniä kyliä, viidakkoteitä ja -polkuja täynnä. Teiden katkettua ja kommunikaatiovälineiden takkuiltua, monet paikat jäivät huomiota vaille, mutta nyt näyttää apu saavuttaneen syrjäisimmätkin nurkat. Munkkien normaalistikin pitämä avustusorganisaatio temppeliketjuineen oli alussa korvaamaton apu. Nyt syntyy päivittäin uusia avustuskeskuksia vapaaehtoisten ja avustusjärjestöjen toimesta. Hyvä näin, sillä munkkien materiaalivarastot ehtyvät. Tokin he ovat edelleen tärkeässä asemassa, sillä kansa, varsinkin köyhä kansa, on tottunut luottamaan heihin. Toisin kuin hallituksen tekoihin ja lupauksiin.
Kun katselin eilen nousevaa Hikkaduwan kylää, en voinut muuta kuin hämmästellä. Äsken kaikki näytti täysin tuhoutuneelta. Nyt suurin osa aloittaa jo elämäänsä. Juuri ennen aaltoa suomalainen ystäväni totesi, että olisi parempi, että koko kylä lanattaisiin tasaiseksi ja rakennettaisiin uudelleen. Mokomakin hökkelikylä. Puolustelin kulttuurilla, käytettävissä olevilla rahavaroilla ja niin edelleen. Olen 10 vuoden aikana jo tottunut siihen ja minusta se alkoi näyttää jo kauniilta. Ystäväni voitti kiistelyn. En kuitenkaan usko, että hän tarkoitti kylää tällä lailla tasoitettavan. Täällä huomaa paikka paikoin tulevansa joskus ilkeäksi. Kun päivän ensimmäinen ja viides ja kuudeskymmenes viesti intti samaa asiaa, hiukan nousi punaa poskille.
Suomalaisilla on tältä alueelta ostettuja tontteja. Miten niille on käynyt ja mikähän niiden arvo nyt on? Minuun meni pikku-belsebuubi ja vastasin: "Selvitän heti kun saamme haudatuksi yöllä järvellä pintaan nousseet ruumiit ja olemme vieneet ruokaa temppeleihin ja käyneet tarkistamassa kummilapsemme, ovatko he elossa. Ihan heti sen jälkeen paneudun tonttibisnesten syövereihin. Niin! Ette ole varmaan kuullet, että täällä hyökyaalto tappoi 30 000 ihmistä ja miljoona jäi kodittomaksi."
Ymmärrättehän? Ei aina jaksa selittää niin kauheasti. Tuli sitten vielä yksi viesti: "Mutta tiedot ovat meille kovin tärkeitä, ymmärränkö?"
En vastannut.
200:1 viestit ovat olleet upeita: kannustavia ja sydämellisiä. Kiitos niistä kaikista. Toivon, että otatte keväällä uudelleen yhteyttä. Täällä kännykkäni muistikapasiteetti on rajallinen. Haluan jollain tavalla Teitä kaikkia vielä kiittää. Lääkäri-Hanna tekstasi, että on tulossa röttelöiden kohdalla! En osaa arvioida, milloin ovat täällä. Odottelen, mutta käyn pikaisesti katsomassa hetteikkölapsia, että heillä on kaikki hyvin. Vaimoni meni Coolmanin kanssa viemään chiliä ja öljyä temppelien ihmisille. Palaan päiväkirjalleni illalla tai yöllä. Kuvia otan pitkin päivää ja lähetän sitä myöden pilettikonttoriimme siirrettäväksi nettisivuille. Ja hyvät ihmiset! Levittäkää nettiosoitetta. Ehkä saamme vielä lisää ystäviä, jotka ovat halukkaita auttamaan.
Illalla
Lääkäri-Hanna tuli vihdoin. Apunaan Hannu ja Japi ja mukanaan monta laukullista lääkkeitä. Tullissa ongelmana oli etteivät viranomaiset osanneet yhdistää neurologia lääkäriksi. Sosiaaliministeriön edustaja vihdoin uskoi ja niin matka jatkui kotiamme kohti - lääkelaukkuja ei edes avattu. Amabalankodassa Marja oli vastassa ja yhdessä he ajoivat pahimman tuhoalueen läpi Hikkaduwaan. Olivat kovin hiljaisia, eivät valokuvat ja filmit anna todellista kuvaa tilanteesta. Kotimaan kuulumiset vaihdettiin ja saimme lavantautirokotukset. Nyt kaikki on huomioonotettu, saa tulla vaikka katujyrä. Vaimoni sai Baddegaman munkkiystäviimme puhelinyhteyden ja aamulla kello 10 tulevat noutamaan Hannan tutustumaan lähistön sairaaloihin, avustuskeskuksiin ynnä muuta. Huomenna saamme lisävoimilla jotain uutta aikaan.
Kuvia ei tänään lähtenyt, koska kommunikaattorin kamerapuoli ryppyilee. Se johtuu varmasti kosteudesta, joka on vuorokauden ympäriinsä 85%. Laitan vempeleen yöksi kenkälaatikkoon ja mukaan muutama avatun tulitikkuaskin. Siten isäni teki sodan jälkeen ikkunan tuplien huurtumisen estämiseksi. Mahtaa moderni laite ihmetellä yön yli vanhanaikaisia seuralaisiaan.
Kuulin juuri että nettisivuilla käy päivittäin tuhansia ihmisiä ja päivä päivältä enemmän. Tehokkaasti olette nettiosoitetta levittäneet, upeaa. Alunperin lähimmilleni tarkoitettu informaatiokanava löytää näemmä uusia tiedoista kiinnostuneita. Osaankohan olla kaiken sen arvoinen? Tämä on yhden ihmisen päiväkirja, joka perustuu täällä paikan päällä lähipiirini näkemään ja kokemaan - henkilökohtaisiin tuntemuksiin. Joka vuosi täältä tullessani kotiin päätän yrittää oppia edes vähän näiden upeiden ihmisten elämänviisaudesta. Hyvyydestä, kiitollisuudesta, mutta ennen kaikkea toisten ihmisten auttamisesta ja arvostamisesta. Vanha luupää ei ole kuitenkaan kovin otollinen maaperä ja suomettuminen alkaa yleensä hyvin nopeasti takaisin paluun jälkeen. Mutta nyt tuntuu, että vihdoin vähän kolahti. Toivottavasti näin on.
Olen myös saanut sieltä kaukaa tietoja, jotka osoittavat suomalaisissakin poikkeuksellista myötätuntoa, ymmärtämistä ja auttamisenhakua. Olen erittäin onnellinen siitä. On paljon sattuman satoa, ja ehkä joukossa on hieman tarkoituksellisuuttakin. Olemme kummilapsiprojektissa saaneet mukaamme vuosien mittaan kymmeniä ystäviämme. Kummikyläämme Nagabdeen (Hikkaduwan kyljessä) olemme koonneet Suomesta erilaisin tapahtumin rahaa talojen, vessojen ja kattojen rakentamiseen. Viime Oskarin päivänä 1.12.04 osallistui avomeripilkkikisaan kahdeksan yritystä, jotka kukin lahjoittivat 350 euroa. Rahat lahjoitettiin lyhentämättömänä köyhän kylämme köyhimmille. 60-vuotislahjani käytettiin tähän samaan tarkoitukseen. Suurin osa lahjoittajista sai täältä lähetetyn kiitoskortin juuri onnettomuuden aikoihin. Uskon ihmisten kokeneen onnettomuuden myös sen vuoksi konkreettisemmin; he ovat olleet jo mukana ja työ jatkuu.
Tulimme tänne 6.12 ja ehdimme ostaa hetteikkökylän viidelle perheelle tontit juuri ennen onnettomuutta. Olimme alustavasti sopineet rakennustarvikkeiden hankkimisesta. Perheiden miehet rakentaisivat talot. Useat mukana olleista yrityksistä ovat ilmoittaneet halukkuutensa olla mukana myös rakentamisessa. Näin se etenee ruohonjuuritasolla. Nyt tarvitaan monenlaista auttamista.
Tiedän, että huomisesta tulee hyvä päivä. Muistelen usein Eino Grönin laulaman ja entisen solistimme 60-luvulta, Juha Vainion koskettavasti sanoittaman laulun sanoja: Loppuelämäni ensimmäinen päivä...
Pentti-Oskari
keskiviikko 5. tammikuuta 2005
Kymmenes päivä vedenpaisumuksen jälkeen.
Älkää unohtako Sri Lankaa, suomalaiset!
Tänään oli aamulla herätessämme taivaallinen rauha. Naapurin kukko oli hiirenhiljaa. Huilii kai se kukkokin joskus. Ainakin vanhat kukot.
Niin huilimme mekin. Kunnes sitten alkoi hirveä meteli pihalla. Pikku-Dennis - puolihullu, kesy mustarastaamme - oli syöksynyt suoraan vahtikoiramme juomakuppiin aamukylvylle. Bulled sai raivarin ja metakka oli melkoinen. Kylvyn jälkeen Bulledilla ei ollut enää vettä juomakupissaan, pari mustaa sulkaa vain.
Päätimme pitää vapaapäivän. Juttelimme aamuteellä runsaan viikon kokemuksistamme (Ceylon tee on maailman parasta teetä ja tee on saaren ainoita vientituotteita). Olimme molemmat nukkuneet hyvin ja nyt pitkäänkin. Ihmettelimme uniamme. Vaimo on koko aikana nähnyt yhden unen, jossa häntä jahdataan. Minä en yhtään. Edellisenä iltana kylläkin, juuri ennen nukahtamistani, tuntui kun joku olisi yrittänyt laskea ison mustan peiton päälleni. Nousin pystyyn ja takaisin kohti unta. Kolme kertaa sama peräkkäin. Sitten nukahdin. Kokemamme jälkeen olisi luullut, että painajaisunet olisivat tulleet. Ehkä ne rekisteröityivät levykkeillemme. Minulla on onneksi niin vanhat korput, ettei niissä mikään pysy. Vaimo sanoi nyt siirtyvänsä nautintojensa pariin. Alkoi suursiivous. Pääsin alta pois. Mutta jo puoliltapäivin Tuk-tuk (intialaisvalmisteinen 3-pyöräinen mopo, johon mahtuu kaksi meikäläistä tai seitsemän paikallista. Koko kuljetuslogistiikan perusta täällä) vei meitä eteenpäin. Hikkaduwassa on 21 temppeliä ja niissä oli eilen yhteensä 11 403 avustettavaa. Kaikki kodittomia.
Halusin tuk-tuk kuskimme Colmanin vievän suurimpaan niistä (siinä temppelissä on noin 2000 ihmistä) lastillisen ruskeaa riisiä. Mutta Colman intti vastaan. Älä vielä. Nyt sinne toimitetaan ruokaa kasapäin, mutta ensi viikolla avustukset ehtyy. Minun pitäisi ottaa rauhallisesti, eikä hosua. Teimme kompromissin: Hän vie aamulla pienemmän määrän ja ensi viikolla sitten enemmän. Viisas mies tämä Colman. Edelläolevassa pikku episodissa piilee vertauskuvallisesti tuhoalueen kokonaistilanne. Avustustilanne on nyt kutakuinkin hoidossa, mutta muutaman viikon päästä alkavat koettelemukset. Muistetaanko silloin vielä apua tarvitsevat. Meille kerrottiin, että Itärannikolla Yalan kansallispuistossa hyökyaalto nousi jopa kolmen kilometrin päähän rannasta. Tiettävästi ainoakaan villieläin ei kuollut. Ne siirtyivät hyvissä ajoin turvaan. Ihmeellisiä, nuo eläimet!
Kolme vuotta sitten ajelimme tyttäreni Merin ja vaimon kanssa Itärannikkoa alas. Tiukkaa tamilialuetta. Ajoimme osittain Yalan kansallispuiston läpi. Vaimoni kysyi kuskilta suuret elefanttilaumat nähtyämme, että onko täällä vielä tiikereitä? "On - paljon paljon," kertoi kuski. "Viime viikollakin kaksi tuli tässä samassa paikassa polkupyörällä vastaan."
Sissejä kutsutaan tamilitiikereiksi. Nyt tiikerit ovat avustamassa tamilien tuhoalueella. Rimaa heiluen voimassa ollut tulitauko on nyt vahvasti tosiasia, eikä kumpikaan osapuoli toivottavasti halua menettää mainettaan tätä kauheaa tilannetta hyväkseen käyttäen. Suomen Punainen Risti on valmiudessa juuri samalla tamilialueella. Saanevat leirin toimintakuntoon aivan näinä hetkinä. Näin meille kerrottiin. Samalta alueelta jäi mieliimme paikannimi "Akkaraipa". Yövyimme ystävällisten tamilien palmumajoissa. Aamulla kukaan ei puhunut mitään. Kaikki vain murjottivat. Kysyin aamulla Colman-oppaalta syytä moiseen muutokseen. "Puhuimme yöllä vähän politiikkaa," totesi singalesiystävämme. Jatkoimme temppelikierrosta. Naapuritemppelimme pihalla oli suuri kasa jakki-hedelmiä. Jakki-puu kasvaa ainoastaan Ceylonin saarella (maa siis on Ceylon, valtio Sri Lanka. Valtio oli englanninvallan aikana myös Ceylon, mutta itsenäistyttyään demokraattiseksi tasavallaksi siitä tuli Sri Lanka = vapaa maa.)
Jakkipuun hedelmä voi kasvaa monikymmenkiloiseksi ja se on äärettömän terveellinen. Sanotaan, että jos vaaran tullen ihminen kiipeää jakkipuuhun, hän elää siinä turvassa vaikka kuinka kauan. Hedelmästä saa kaiken tarpeellisen. Sanotaan, että Jakki on äitipuu. Valitettavasti Jakkipuu on kaunista ja kestävää laadultaan ja haluttu huonekalumateriaali. Surutta äitipuuta käytetään toisarvoiseen käyttöön. En enää ikinä osta mitään Jakkipuusta tehtyä. Älkää tekään. Ceylon on kuitenkin, ollakseen yksi maailman köyhimmistä maista, esimerkillinen luonnonsuojelussa. Kukaan ei ilman kylävastaavan lupaa saa kaataa ainoatakaan puuta. Ja kaatamiseen pitää olla hyvä peruste.
Tietämättömät ovat jo kauan kailottaneet, kuinka paratiisisaarella ei tarvitse vaatteita, kun on aina lämmin. Ruoka tippuu suoraan puusta suuhun ja niin edespäin. Tosiasiassa joka ikisen puun omistaa joku. Valtio tai yksityinen. Kookospalmun hedelmiä saa ottaa vain puun omistaja ja suurin osa asukkaista ei omista yhtäkään puuta. He ovat köyhiä eikä heillä ole aina rahaa ostaa näitä hedelmiä. Siksi heillä on usein nälkä.
Jatkoimme junaturma-alueelle. Matkalla muistelin, miten kaaoksen aikana puolituttu lähetti tekstiviestin minulle: "Terve terve, missäs päin maailmaa sitä riehutaan?" Ei tietenkään tiennyt, miksi muuten olisi kysynyt. Olin juuri saapunut hirveälle junaturma-alueelle. Siinä tilanteessa oli huumorintaju myös sen verran kireällä, että vastasin lakoonisesti "helvetissä". En ollut fiksu.
Nyt olimme menossa jälleen kohti helvetin paikkaa. Muutamassa päivässä tilanne oli täydellisesti muuttunut. Satoja sotilaita, isoja nostureita, maansiirtokoneita, tankkeja. Ruumispartiot haravoivat systemaattisesti talojen raunioita. Sotilailla oli paksut hengityssuojaimet.
Kysyin nuorelta sotilaspojalta, että eikö tämän työ ole henkisestikin raskasta. "Mieluummin tätä työtä teen, kuin olen rintamalla tamilisissejä vastaan taistelemassa" On se sota kauheaa. Turmajunan vaunut oli tyhjennetty ruumiista. Nyt luvuksi kerrottiin kyläläisten kanssa 2500. Nosturi nosti vaunuja tuhoutuneelle ratapihalle. Sotilas nosti rintataskustaan avustusjärjestön tiedottajalle pinkan uhrien henkilökortteja. Katselin niitä surullisena. Vastaan tuli armeijan korkea-arvoinen upseeri ja ministerin näköinen mies. Sain ottaa heistä kuvan, kun kerroin että olen lähettämässä kuvia ja raporttia Suomeen, jossa meneillään on suuri keräys avun saamiseksi tänne. Kättelyn yhteydessä lähetettiin terveisiä ja suuret kiitokset lähetettiin Teille kaikille.
Otin ensimmäisellä kerralla paikalla käydessäni kuvan pienestä schäferin pennusta, joka nukkui yksin raunioiden välissä. Poistin sen eilen, kun kapasitetti täyttyi. Nyt tapasin hänet jälleen. Noin 250 ruumista sisältänyt junanvaunu lojui vesilammikossa. Koiranpentu käveli hiljaa lätäkön viereen ja alkoi juoda siitä vettä. Minun tuli koiranpentuakin kova sääli.
Jatkoimme matkaa syvemmälle viidakkoon, jossa tiesimme ystävämme, kookoksia rannalla normaalisti myyvän Subasirin asustavan perheensä kanssa. Emme olleet kuulleet hänestä onnettomuuden jälkeen mitään. Helpotus oli suuri. Koko perhe tallella. Ja myös urhea Noona, joka on juuri läpikäynyt 22 leikkausta kaatuneen lampun aiheuttamien palohaavojen jälkeen. Subasiri oli aallon vyöryessä kylään apteekissa ja juossut kohti metsää ja kiivennyt viime tingassa vastaantulevan talon katolle. Näitä läheltäpititilanteita oli paljon. Mutta liian vähän, sillä vain harvat pelastuivat.
MTV3 soitti tänään ja teki 45 minuuttia -ohjelmaansa haastattelun. Kysyivät, miten minä voin. Vastasin, että kuulin päivällä vaimoni kertoneen puhelimessa ystävätterelleen, että Kangas voi paremmin kuin koskaan. Ei sitä kaada mikään, ei edes kantopommi. Suurinpana vaarana on sormikramppi, kun yöt pitkät kirjoittaa raportteja. Siitäpä tulikin mieleeni, että hyvää yötä rakkaat suomalaiset! Älkää unohtako tätä kansaa! Tämä on hieno kansa, joka tarvitsee meidän apuamme. Kummilapsiaktiivimme saapuvat tänne ensi viikolla. Valmistelen tilannearviota ja yhdessä päätämme, mihin avustusrahat pitkäjänteisesti laitamme. Kotkan entinen tullipäällikkö on kasoorina. Tiukka ja lahjomaton. Tilin numero löytyy toisaalta näiltä sivuilta.
Illalla
Tänään oli hyvä päivä. Saimme paljon aikaan. Tuhoalueella on sellainen hyörinä ettei paremmasta väliä. Kylämme on kokenut kymmenen päivän aikana uskomattoman muutoksen. Kolme hotellia avattu, kaksi niistä on tuhoalueen reunalla, mäessä. Yksi on rannalla, mutta minneköhän vessan jätteet menevät, sillä putkisto on rikki ? koleralle suotuisaa maaperää. Kauppoja avataan päivittäin. Pankeissa on menossa suursiivous. Myös muutama ravintola on avannut ovensa, mutta asiakkaita ei ole. Erään ravintolan omistaja kertoi, että hänen tietojensa mukaan alueella on kaksi turistia. Vaikka jälleenrakennus toimii vauhdilla, kaikilla on suuri huoli siitä tuleeko tänne enää koskaan turisteja. Yritän valaa positiivisuutta. Tietojeni mukaan 2000 vuodessa tällaisia luonnonilmiöitä on ollut kolme kappaletta. Elämisessä on aina riskinsä, ja sitä paitsi ihminenhän voi koska tahansa jäädä auton alle. Monivuotinen ystävämme Coolman kävi toimestamme viemään alueen suurimpaan temppeliin riisiä, mutta se oli suljettu. Ihmiset oli jaettu pienempiin yksiköihin, kouluihin ja muihin temppeleihin. Arvelin että kulkutautiriskin vuoksi, ja niinhän se olikin. Viisasta varmaan.
Coolman toimii kylässä vanhan viidakkorumpujärjestelmän yhtenä jakelukeskuksena ja tietää yleensä kaiken mitä alueella tapahtuu. Hän oli saanut selville, että Hikkaduwassa toimii koulun tiloissa avustuskeskus. Kaikki koulut ovat toistaiseksi kiinni ? kulkutautivaarankin vuoksi ja hyvä niin. Menimme sinne. Paikalla toimii 540 vapaaehtoista avustustyöntekijää: munkkeja, tavallisia ihmisiä ja mikä parasta, 14 lääkäriä. He eivät ota vastaan siellä ketään, vaan kiertelevät lukuisten autojen kanssa tuhoalueella jakaen vaatteita, ruokaa ja lääkkeitä. Annoimme saamastamme lääkematkalaukusta puolet heille. Saimme kuittauksen ja kuvat otettiin. Yöksi he palaavat koululle, jossa valtavat kenttäkeittiön kokoiset alumiinipadat porisivat ruokaa näille vapaaehtoisille. Jatkoimme Baddegamaan, noin 12 kilometriä länteen, jossa olimme kuulleet olevan samanlaisen avustuskeskuksen. Matkalla ohitimme paikan jossa poikamme hautasi meren huuhtomia ruumiita. Puuristi oli paikalla, mutta menossa peittoon. Uusia hautoja oli kaivettu viereen.
Ohitimme junaturmapaikan, jossa sadat sotilaat vielä työskentelivät. Talojen raunioilla edelleen kulkivat ruumispartiot. Tämän alueen kylien rakentaminen kestää kauan. Se on kuin sotatantere ? ei kiveä kiven päällä. Erään talon raunion kohdalla hätkähdimme. Maassa makasi pieni lapsen ruumis, pää betonipaaden alla. Onneksi se osoittautui isoksi pienen lapsen kokoiseksi nukeksi. Sydän löi kiivaasti pitkään.
Paikalliset ovat kertoneet jo useita päiviä kahdesta ihmeestä: Toinen on aivan junaturma-alueen vieressä oleva pieni saari, jossa on pieni buddhalaistemppeli. Se näkyy hyvin tielle. Vaikka koko alue murskaantui täydellisesti, temppeli seisoo paikallaan vahingoittumattomana puineen päivineen. Totta vai tarua? Minä näin sen omin silmin. Että se on minun kannanottoni. Toinen ihmeistä oli samalla hirveällä tuhoalueella. Aivan rannan vieressä on koulu, jonka aulassa oli noin 1,5 metriä korkea Buddhan patsas. Se seisoi vieläkin paikallaan. Ympäriltä oli koulu murskaantunut ja huuhtoutunut aallon mukana. Näin myös sen omin silmin ja valokuvankin otin
En minä näitä asioita ymmärrä. Kerron vain, mitä muut puhuvat, ja mitä itse näin. Kummia juttuja nämä uskonnon asiat.
Kysymällä löysimme Baddegaman kylän takaa koulun, jonne oli perustettu samanlainen avustuskeskus kuin omaan kyläämme. Pihalla seisoi ystävällinen munkki organisoimassa toimintaa Rakennuksen seinustalla iso röykkiö äiti jakkipuun hedelmiä, joista eilen teille kirjoitin. He ottivat iloisena vastaan lääkelähetyksemme ja lupailimme ehkä jatkossa lisää.
Kotimatkalla iloksemme lääkäri-Hanna lähetti viestin, että hän on tulossa uuden lääkelastin kanssa Frankfurtin lentokentällä. Tapaamme huomenna. Siitä paikasta lähdimme takaisin Hikkaduwan avustuskeskukseen kertomaan heillekin iloisia uutisia. Lisää lääkkeitä tulossa ja asiantunteva lääkäri mukana. Sovimme, että ilmoitamme ja tulemme käymään, kun Hanna ensin lepää matkan uupumukset pois. Asiaa hoitava vapaaehtoinen (lääkärit olivat vielä kierroksella) kertoi, että hänen tietojensa mukaan 7 päivää on maksimiaika ,jonka lääkäri saa olla toimessa täällä. Kysyttäessä muun avun tarvetta, oli vastaus selkeä: Heillä ei paikkakuntalaisistakaan vapaaehtoisista ole puutetta. Ja siihen ystävällistä hymyä. Tämä vapaaehtoinen auttaminen on todella uskomatonta. Portin ulkopuolella lakaistiin tietä ja tienpenkereitä. Noin 8-vuotias poika touhusi mukana. Hänelle ei ollut riittänyt harjaa, hän haravoi käsillään. Hellusia, nämä sri lankalaiset.
Kylän paras nettikioski oli kaupan yläkerroksessa ja säästyi lähes kokonaan tuholta. Tänään se avattiin ja koekäytettiin. Laitoin kerralla 64 kuvaa Petrille pilettikonttoriimme edelleen nettisivuille laitettavaksi. Illalla tulee Mtv3:sta 45 min ohjelma, joka käsittelee Sri Lankan ongelmaa. Annoin kanavalle puhelinhaastattelun. Toimittaja pyysi lopussa vetoavan lauseen avun puolesta. En tiedä miten se onnistui, minulta meni pala kurkkuun kesken kaiken...
Saavuimme kotiimme ja istahdimme hetkeksi Lake Birds -järven laiturille. Jääkaappiin oli jäänyt lasipurkin pohjalle vähän oliiveja. Paikallista juustoa mukaan ja vaimo oli piilottanut jääkaapin perälle valkoviinipullon. Katselimme järvelle josta on löytynyt tähän mennessä yli 60 ruumista. On ihmeen hiljaista. Vastapuolen rannalta ei kuulu edes poikakodin pihalta lasten ääniä. Hetken kuluttua temppelin munkit aloittavat iltarukouksen. Se kuuluu meille hyvin. Ei häiritse. Mietimme elämää ja sen merkillisyyksiä. Alan vähitellen oivaltaa munkkien opettamaa hyvyyden sanomaa. Vaimo on sen ymmärtänyt jo aikoja sitten. Minä olen tällainen pahvipää. Pitää elää tosi vanhaksi, ennen kuin oppii ja ymmärtää. Ja sitten kun se on saavutettu, kuollaan pois. Ihmeellistä tämä elämä.
Sain päivällä lähetettyä kommunikaattorilla kaikki kuvat, joten jokaöinen valvominen ei nyt ole tarpeellista. Saankohan unen päästä kiinni?
Olen koko ikäni ollut mieletön nukkuja: 10 tuntia yhteen putkeen jollei joku herätä. Kerran mentiin Teneriffalle ja oltiin tehty vähän hommia. Menimme iltapäivällä kello 16 nokosille lähteäksemme illalliselle. Heräsimme seuraavan päivänä puoliltapäivin.
Nukun jopa niin hyvin, että nykyään pitää laittaa herätyskello soimaan. Muuten en herää syömään...
Nyt olen nukkunut keskimäärin 4-5 tuntia. Ja voin todella hyvin.
Olenkohan elänyt elämäni väärin?
Pentti-Oskari
Tänään oli aamulla herätessämme taivaallinen rauha. Naapurin kukko oli hiirenhiljaa. Huilii kai se kukkokin joskus. Ainakin vanhat kukot.
Niin huilimme mekin. Kunnes sitten alkoi hirveä meteli pihalla. Pikku-Dennis - puolihullu, kesy mustarastaamme - oli syöksynyt suoraan vahtikoiramme juomakuppiin aamukylvylle. Bulled sai raivarin ja metakka oli melkoinen. Kylvyn jälkeen Bulledilla ei ollut enää vettä juomakupissaan, pari mustaa sulkaa vain.
Päätimme pitää vapaapäivän. Juttelimme aamuteellä runsaan viikon kokemuksistamme (Ceylon tee on maailman parasta teetä ja tee on saaren ainoita vientituotteita). Olimme molemmat nukkuneet hyvin ja nyt pitkäänkin. Ihmettelimme uniamme. Vaimo on koko aikana nähnyt yhden unen, jossa häntä jahdataan. Minä en yhtään. Edellisenä iltana kylläkin, juuri ennen nukahtamistani, tuntui kun joku olisi yrittänyt laskea ison mustan peiton päälleni. Nousin pystyyn ja takaisin kohti unta. Kolme kertaa sama peräkkäin. Sitten nukahdin. Kokemamme jälkeen olisi luullut, että painajaisunet olisivat tulleet. Ehkä ne rekisteröityivät levykkeillemme. Minulla on onneksi niin vanhat korput, ettei niissä mikään pysy. Vaimo sanoi nyt siirtyvänsä nautintojensa pariin. Alkoi suursiivous. Pääsin alta pois. Mutta jo puoliltapäivin Tuk-tuk (intialaisvalmisteinen 3-pyöräinen mopo, johon mahtuu kaksi meikäläistä tai seitsemän paikallista. Koko kuljetuslogistiikan perusta täällä) vei meitä eteenpäin. Hikkaduwassa on 21 temppeliä ja niissä oli eilen yhteensä 11 403 avustettavaa. Kaikki kodittomia.
Halusin tuk-tuk kuskimme Colmanin vievän suurimpaan niistä (siinä temppelissä on noin 2000 ihmistä) lastillisen ruskeaa riisiä. Mutta Colman intti vastaan. Älä vielä. Nyt sinne toimitetaan ruokaa kasapäin, mutta ensi viikolla avustukset ehtyy. Minun pitäisi ottaa rauhallisesti, eikä hosua. Teimme kompromissin: Hän vie aamulla pienemmän määrän ja ensi viikolla sitten enemmän. Viisas mies tämä Colman. Edelläolevassa pikku episodissa piilee vertauskuvallisesti tuhoalueen kokonaistilanne. Avustustilanne on nyt kutakuinkin hoidossa, mutta muutaman viikon päästä alkavat koettelemukset. Muistetaanko silloin vielä apua tarvitsevat. Meille kerrottiin, että Itärannikolla Yalan kansallispuistossa hyökyaalto nousi jopa kolmen kilometrin päähän rannasta. Tiettävästi ainoakaan villieläin ei kuollut. Ne siirtyivät hyvissä ajoin turvaan. Ihmeellisiä, nuo eläimet!
Kolme vuotta sitten ajelimme tyttäreni Merin ja vaimon kanssa Itärannikkoa alas. Tiukkaa tamilialuetta. Ajoimme osittain Yalan kansallispuiston läpi. Vaimoni kysyi kuskilta suuret elefanttilaumat nähtyämme, että onko täällä vielä tiikereitä? "On - paljon paljon," kertoi kuski. "Viime viikollakin kaksi tuli tässä samassa paikassa polkupyörällä vastaan."
Sissejä kutsutaan tamilitiikereiksi. Nyt tiikerit ovat avustamassa tamilien tuhoalueella. Rimaa heiluen voimassa ollut tulitauko on nyt vahvasti tosiasia, eikä kumpikaan osapuoli toivottavasti halua menettää mainettaan tätä kauheaa tilannetta hyväkseen käyttäen. Suomen Punainen Risti on valmiudessa juuri samalla tamilialueella. Saanevat leirin toimintakuntoon aivan näinä hetkinä. Näin meille kerrottiin. Samalta alueelta jäi mieliimme paikannimi "Akkaraipa". Yövyimme ystävällisten tamilien palmumajoissa. Aamulla kukaan ei puhunut mitään. Kaikki vain murjottivat. Kysyin aamulla Colman-oppaalta syytä moiseen muutokseen. "Puhuimme yöllä vähän politiikkaa," totesi singalesiystävämme. Jatkoimme temppelikierrosta. Naapuritemppelimme pihalla oli suuri kasa jakki-hedelmiä. Jakki-puu kasvaa ainoastaan Ceylonin saarella (maa siis on Ceylon, valtio Sri Lanka. Valtio oli englanninvallan aikana myös Ceylon, mutta itsenäistyttyään demokraattiseksi tasavallaksi siitä tuli Sri Lanka = vapaa maa.)
Jakkipuun hedelmä voi kasvaa monikymmenkiloiseksi ja se on äärettömän terveellinen. Sanotaan, että jos vaaran tullen ihminen kiipeää jakkipuuhun, hän elää siinä turvassa vaikka kuinka kauan. Hedelmästä saa kaiken tarpeellisen. Sanotaan, että Jakki on äitipuu. Valitettavasti Jakkipuu on kaunista ja kestävää laadultaan ja haluttu huonekalumateriaali. Surutta äitipuuta käytetään toisarvoiseen käyttöön. En enää ikinä osta mitään Jakkipuusta tehtyä. Älkää tekään. Ceylon on kuitenkin, ollakseen yksi maailman köyhimmistä maista, esimerkillinen luonnonsuojelussa. Kukaan ei ilman kylävastaavan lupaa saa kaataa ainoatakaan puuta. Ja kaatamiseen pitää olla hyvä peruste.
Tietämättömät ovat jo kauan kailottaneet, kuinka paratiisisaarella ei tarvitse vaatteita, kun on aina lämmin. Ruoka tippuu suoraan puusta suuhun ja niin edespäin. Tosiasiassa joka ikisen puun omistaa joku. Valtio tai yksityinen. Kookospalmun hedelmiä saa ottaa vain puun omistaja ja suurin osa asukkaista ei omista yhtäkään puuta. He ovat köyhiä eikä heillä ole aina rahaa ostaa näitä hedelmiä. Siksi heillä on usein nälkä.
Jatkoimme junaturma-alueelle. Matkalla muistelin, miten kaaoksen aikana puolituttu lähetti tekstiviestin minulle: "Terve terve, missäs päin maailmaa sitä riehutaan?" Ei tietenkään tiennyt, miksi muuten olisi kysynyt. Olin juuri saapunut hirveälle junaturma-alueelle. Siinä tilanteessa oli huumorintaju myös sen verran kireällä, että vastasin lakoonisesti "helvetissä". En ollut fiksu.
Nyt olimme menossa jälleen kohti helvetin paikkaa. Muutamassa päivässä tilanne oli täydellisesti muuttunut. Satoja sotilaita, isoja nostureita, maansiirtokoneita, tankkeja. Ruumispartiot haravoivat systemaattisesti talojen raunioita. Sotilailla oli paksut hengityssuojaimet.
Kysyin nuorelta sotilaspojalta, että eikö tämän työ ole henkisestikin raskasta. "Mieluummin tätä työtä teen, kuin olen rintamalla tamilisissejä vastaan taistelemassa" On se sota kauheaa. Turmajunan vaunut oli tyhjennetty ruumiista. Nyt luvuksi kerrottiin kyläläisten kanssa 2500. Nosturi nosti vaunuja tuhoutuneelle ratapihalle. Sotilas nosti rintataskustaan avustusjärjestön tiedottajalle pinkan uhrien henkilökortteja. Katselin niitä surullisena. Vastaan tuli armeijan korkea-arvoinen upseeri ja ministerin näköinen mies. Sain ottaa heistä kuvan, kun kerroin että olen lähettämässä kuvia ja raporttia Suomeen, jossa meneillään on suuri keräys avun saamiseksi tänne. Kättelyn yhteydessä lähetettiin terveisiä ja suuret kiitokset lähetettiin Teille kaikille.
Otin ensimmäisellä kerralla paikalla käydessäni kuvan pienestä schäferin pennusta, joka nukkui yksin raunioiden välissä. Poistin sen eilen, kun kapasitetti täyttyi. Nyt tapasin hänet jälleen. Noin 250 ruumista sisältänyt junanvaunu lojui vesilammikossa. Koiranpentu käveli hiljaa lätäkön viereen ja alkoi juoda siitä vettä. Minun tuli koiranpentuakin kova sääli.
Jatkoimme matkaa syvemmälle viidakkoon, jossa tiesimme ystävämme, kookoksia rannalla normaalisti myyvän Subasirin asustavan perheensä kanssa. Emme olleet kuulleet hänestä onnettomuuden jälkeen mitään. Helpotus oli suuri. Koko perhe tallella. Ja myös urhea Noona, joka on juuri läpikäynyt 22 leikkausta kaatuneen lampun aiheuttamien palohaavojen jälkeen. Subasiri oli aallon vyöryessä kylään apteekissa ja juossut kohti metsää ja kiivennyt viime tingassa vastaantulevan talon katolle. Näitä läheltäpititilanteita oli paljon. Mutta liian vähän, sillä vain harvat pelastuivat.
MTV3 soitti tänään ja teki 45 minuuttia -ohjelmaansa haastattelun. Kysyivät, miten minä voin. Vastasin, että kuulin päivällä vaimoni kertoneen puhelimessa ystävätterelleen, että Kangas voi paremmin kuin koskaan. Ei sitä kaada mikään, ei edes kantopommi. Suurinpana vaarana on sormikramppi, kun yöt pitkät kirjoittaa raportteja. Siitäpä tulikin mieleeni, että hyvää yötä rakkaat suomalaiset! Älkää unohtako tätä kansaa! Tämä on hieno kansa, joka tarvitsee meidän apuamme. Kummilapsiaktiivimme saapuvat tänne ensi viikolla. Valmistelen tilannearviota ja yhdessä päätämme, mihin avustusrahat pitkäjänteisesti laitamme. Kotkan entinen tullipäällikkö on kasoorina. Tiukka ja lahjomaton. Tilin numero löytyy toisaalta näiltä sivuilta.
Illalla
Tänään oli hyvä päivä. Saimme paljon aikaan. Tuhoalueella on sellainen hyörinä ettei paremmasta väliä. Kylämme on kokenut kymmenen päivän aikana uskomattoman muutoksen. Kolme hotellia avattu, kaksi niistä on tuhoalueen reunalla, mäessä. Yksi on rannalla, mutta minneköhän vessan jätteet menevät, sillä putkisto on rikki ? koleralle suotuisaa maaperää. Kauppoja avataan päivittäin. Pankeissa on menossa suursiivous. Myös muutama ravintola on avannut ovensa, mutta asiakkaita ei ole. Erään ravintolan omistaja kertoi, että hänen tietojensa mukaan alueella on kaksi turistia. Vaikka jälleenrakennus toimii vauhdilla, kaikilla on suuri huoli siitä tuleeko tänne enää koskaan turisteja. Yritän valaa positiivisuutta. Tietojeni mukaan 2000 vuodessa tällaisia luonnonilmiöitä on ollut kolme kappaletta. Elämisessä on aina riskinsä, ja sitä paitsi ihminenhän voi koska tahansa jäädä auton alle. Monivuotinen ystävämme Coolman kävi toimestamme viemään alueen suurimpaan temppeliin riisiä, mutta se oli suljettu. Ihmiset oli jaettu pienempiin yksiköihin, kouluihin ja muihin temppeleihin. Arvelin että kulkutautiriskin vuoksi, ja niinhän se olikin. Viisasta varmaan.
Coolman toimii kylässä vanhan viidakkorumpujärjestelmän yhtenä jakelukeskuksena ja tietää yleensä kaiken mitä alueella tapahtuu. Hän oli saanut selville, että Hikkaduwassa toimii koulun tiloissa avustuskeskus. Kaikki koulut ovat toistaiseksi kiinni ? kulkutautivaarankin vuoksi ja hyvä niin. Menimme sinne. Paikalla toimii 540 vapaaehtoista avustustyöntekijää: munkkeja, tavallisia ihmisiä ja mikä parasta, 14 lääkäriä. He eivät ota vastaan siellä ketään, vaan kiertelevät lukuisten autojen kanssa tuhoalueella jakaen vaatteita, ruokaa ja lääkkeitä. Annoimme saamastamme lääkematkalaukusta puolet heille. Saimme kuittauksen ja kuvat otettiin. Yöksi he palaavat koululle, jossa valtavat kenttäkeittiön kokoiset alumiinipadat porisivat ruokaa näille vapaaehtoisille. Jatkoimme Baddegamaan, noin 12 kilometriä länteen, jossa olimme kuulleet olevan samanlaisen avustuskeskuksen. Matkalla ohitimme paikan jossa poikamme hautasi meren huuhtomia ruumiita. Puuristi oli paikalla, mutta menossa peittoon. Uusia hautoja oli kaivettu viereen.
Ohitimme junaturmapaikan, jossa sadat sotilaat vielä työskentelivät. Talojen raunioilla edelleen kulkivat ruumispartiot. Tämän alueen kylien rakentaminen kestää kauan. Se on kuin sotatantere ? ei kiveä kiven päällä. Erään talon raunion kohdalla hätkähdimme. Maassa makasi pieni lapsen ruumis, pää betonipaaden alla. Onneksi se osoittautui isoksi pienen lapsen kokoiseksi nukeksi. Sydän löi kiivaasti pitkään.
Paikalliset ovat kertoneet jo useita päiviä kahdesta ihmeestä: Toinen on aivan junaturma-alueen vieressä oleva pieni saari, jossa on pieni buddhalaistemppeli. Se näkyy hyvin tielle. Vaikka koko alue murskaantui täydellisesti, temppeli seisoo paikallaan vahingoittumattomana puineen päivineen. Totta vai tarua? Minä näin sen omin silmin. Että se on minun kannanottoni. Toinen ihmeistä oli samalla hirveällä tuhoalueella. Aivan rannan vieressä on koulu, jonka aulassa oli noin 1,5 metriä korkea Buddhan patsas. Se seisoi vieläkin paikallaan. Ympäriltä oli koulu murskaantunut ja huuhtoutunut aallon mukana. Näin myös sen omin silmin ja valokuvankin otin
En minä näitä asioita ymmärrä. Kerron vain, mitä muut puhuvat, ja mitä itse näin. Kummia juttuja nämä uskonnon asiat.
Kysymällä löysimme Baddegaman kylän takaa koulun, jonne oli perustettu samanlainen avustuskeskus kuin omaan kyläämme. Pihalla seisoi ystävällinen munkki organisoimassa toimintaa Rakennuksen seinustalla iso röykkiö äiti jakkipuun hedelmiä, joista eilen teille kirjoitin. He ottivat iloisena vastaan lääkelähetyksemme ja lupailimme ehkä jatkossa lisää.
Kotimatkalla iloksemme lääkäri-Hanna lähetti viestin, että hän on tulossa uuden lääkelastin kanssa Frankfurtin lentokentällä. Tapaamme huomenna. Siitä paikasta lähdimme takaisin Hikkaduwan avustuskeskukseen kertomaan heillekin iloisia uutisia. Lisää lääkkeitä tulossa ja asiantunteva lääkäri mukana. Sovimme, että ilmoitamme ja tulemme käymään, kun Hanna ensin lepää matkan uupumukset pois. Asiaa hoitava vapaaehtoinen (lääkärit olivat vielä kierroksella) kertoi, että hänen tietojensa mukaan 7 päivää on maksimiaika ,jonka lääkäri saa olla toimessa täällä. Kysyttäessä muun avun tarvetta, oli vastaus selkeä: Heillä ei paikkakuntalaisistakaan vapaaehtoisista ole puutetta. Ja siihen ystävällistä hymyä. Tämä vapaaehtoinen auttaminen on todella uskomatonta. Portin ulkopuolella lakaistiin tietä ja tienpenkereitä. Noin 8-vuotias poika touhusi mukana. Hänelle ei ollut riittänyt harjaa, hän haravoi käsillään. Hellusia, nämä sri lankalaiset.
Kylän paras nettikioski oli kaupan yläkerroksessa ja säästyi lähes kokonaan tuholta. Tänään se avattiin ja koekäytettiin. Laitoin kerralla 64 kuvaa Petrille pilettikonttoriimme edelleen nettisivuille laitettavaksi. Illalla tulee Mtv3:sta 45 min ohjelma, joka käsittelee Sri Lankan ongelmaa. Annoin kanavalle puhelinhaastattelun. Toimittaja pyysi lopussa vetoavan lauseen avun puolesta. En tiedä miten se onnistui, minulta meni pala kurkkuun kesken kaiken...
Saavuimme kotiimme ja istahdimme hetkeksi Lake Birds -järven laiturille. Jääkaappiin oli jäänyt lasipurkin pohjalle vähän oliiveja. Paikallista juustoa mukaan ja vaimo oli piilottanut jääkaapin perälle valkoviinipullon. Katselimme järvelle josta on löytynyt tähän mennessä yli 60 ruumista. On ihmeen hiljaista. Vastapuolen rannalta ei kuulu edes poikakodin pihalta lasten ääniä. Hetken kuluttua temppelin munkit aloittavat iltarukouksen. Se kuuluu meille hyvin. Ei häiritse. Mietimme elämää ja sen merkillisyyksiä. Alan vähitellen oivaltaa munkkien opettamaa hyvyyden sanomaa. Vaimo on sen ymmärtänyt jo aikoja sitten. Minä olen tällainen pahvipää. Pitää elää tosi vanhaksi, ennen kuin oppii ja ymmärtää. Ja sitten kun se on saavutettu, kuollaan pois. Ihmeellistä tämä elämä.
Sain päivällä lähetettyä kommunikaattorilla kaikki kuvat, joten jokaöinen valvominen ei nyt ole tarpeellista. Saankohan unen päästä kiinni?
Olen koko ikäni ollut mieletön nukkuja: 10 tuntia yhteen putkeen jollei joku herätä. Kerran mentiin Teneriffalle ja oltiin tehty vähän hommia. Menimme iltapäivällä kello 16 nokosille lähteäksemme illalliselle. Heräsimme seuraavan päivänä puoliltapäivin.
Nukun jopa niin hyvin, että nykyään pitää laittaa herätyskello soimaan. Muuten en herää syömään...
Nyt olen nukkunut keskimäärin 4-5 tuntia. Ja voin todella hyvin.
Olenkohan elänyt elämäni väärin?
Pentti-Oskari
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)