Sinä päivänä syntyi 352 lasta

Hymy - tärkein rakennusaine

Vaikka Sri Lankassa vallitsee sadekausi ja meillä pohjolassa aurinkokausi, hankkeemme etenee. Hitaasti, mutta varmasti. Ensiavun pääkohteemme Toivolan lastenkoti elää uutta (hygienisesti ja sosiaalisesti) elämää. Koko lastenkodin ilmapiiri, mukaan lukien lapset ja kantahenkilökunta, on vapautumassa henkisesti entisenlaisesta "vankilailmapiiristä".

Olemme saanet kasvatetuksi molemminpuolista luottamusta. Se näkyy kodin elämässä moninaisesti. Lapset uskaltavat jo käyttää luonnollisinta voimavaraansa - hymyä. Hymy tulee olemaan lastenkotimme tulevaisuuden rakentamisen tärkein rakennusaine.


Onnela on nyt nimensä mukainen

Onnelan vammaisperhe asuu nyt uudessa kodissaan. Heille hankittiin kaikki tarpeellinen tyynyjä ja astioita myöden. Ja keittiössä ylellisyytenä on kaasuhella ja vieläpä kaasupullokin. Ja ihan oikea WC ja suihku, kuin myös asian mukainen imeytyskaivo jätevesille. Äidin voimisteluun tarkoitetut puolapuut ovat työn alla.

Talon sisätilan täyttää hymy ja suuri kiitollisuus.

Jatketaan ja jaksetaan.


Päiväkirja 30.7.06

Suvinen tervehdys vielä täältä Suomesta. Lyhyt tilannearvio, jotta tiedätte missä mennään:


Joko pääsisimme rakentamaan?

Keijo on touhunnut Sri Lankassa kuin "raivo härkä" rekisteröinti-papereidemme kanssa. Luulenpa, että viranomaisetkin siellä tajuavat, että olemme aidon tosissamme. Saanemme myöhemmin tarkennuksia välillä aivan uskomattomiin pyyntöihin, mitä matkan aikana on esitetty. Hyväntekeväisyys ja avustaminen vaatii sellaisen määrään papereita ja vakuuksia, ettet ikinä usko. Siinä on "maat ja mannut" vakuutena, että saa auttaa.

Vaikka tällainen tuntuu kohtuuttomalta, pitää muistaa mitalin toinen puoli. Kansainvälisesti toimivia hujausoperaatioita ovat katastrofialueet pullollaan. Niihin mekin törmäsimme heti tsunamin jälkeen pienten lasten orpokodissa, jota amerikkalaisnuoret, muka lääkärit, käyttivät härskisti hyväkseen.

Tätä taustaa vasten viranomaisten ylitarkka kontrolli on jotenkin ymmärrettävää. Ilman munkki Banagalan järjestöä emme olisi ikinä päässeet eteenpäin. Paperit ovat nyt ministeriössä taas ties monennenko kerran melkein hyväksyttyinä. Päätös tulee lähiaikoina. Uskonet jännityksemme.


Mutta volontäärityö ei lopu.

Arkkitehti ja insinööri valmistavat Keijon johdolla nyt rakennuskompleksista materiaalia sellaiseen muotoon, että voimme aikaan saada tarjouskilpailun. Kaiken pitäisi olla valmis 2 viikon päästä. Keke tulee sitten Suomeen ja PSV ry:n puheenjohtaja Sirkku jää odottamaan kirjallisia tarjouksia. Ne toimitetaan suoraan avaamattomana hänelle. Osannette kuvitella, että luotettavan kansainvälisen tarjousruljanssin yhteensovittaminen paikalliseen toimintakulttuuriin on aikamoinen haaste. Mutta tehtävä se on. Se on koko Lotus Hill hankkeen kulmakiviä. Välistävetäjät minimoidaan ja korruptioon ei lähdetä. Siinä sitä on tuulimyllyjä vasten taistelemista.

Serkkuni Sinikka kävi miehensä Keijo luona Sri Lankan kodissamme nk. lomalla. Hänen oheinen, hieman lyhennetty raporttinsa kertoo yhden näkökulman tunteista ja tuntemuksista ensivierailulla.

Kiitos Kikka, kun olet tukenut miehesi Keken työtä. Turkulaisnuorukaisten, Matin ja Tepon sanoin: "Kaiken takana on nainen" Jotakin siitä ehkä tietäisin minäkin.....


Olisipa Oskarilla auto

Sinikan raportista käy ilmi suuri ongelma mihin olemme joutuneet Sri Lankassa toimiessamme. Liikenne. Niin käteviä kun moponi siellä ovatkin, liikenne on yhtä kaaosta ja sanan mukaisesti sydän syrjällään liikutaan paikasta toiseen. Vuokra-autot ovat jatkuvasti käytettynä kalliit. Samoin tuk-tukit. Minä olen jo katkaissut kylkiluuni ja Keke telonut jalkansa. 1/8 tonnin kokoiset miehet pienellä intialaismopolla vaimo takatarikalla on kyllä siinä liikennekulttuurissa huikea riski.

Suuri haave olisi saada hankittua auto. Vaikka käytetty. Kunhan on peltiä vähän ympärillä suojana. Ystävämme Mauri on mopoilunsa ansiosta käynyt jo muutamassa leikkauksessa pääkaupungissa jne. Ehkä se haave joskus toteutuu. Kunhan mitään ei tapahtuisi sitä ennen.

Harmi van, että Sri Lankassa autot maksavat yhtä paljon kuin Suomessa. Eli sikäläisen tulotason mukaan mielettömästi. Jospa joskus saisimme sponsorin turvatakuuksemme.

Pentti-Oskari


Tässä Keken Sinikan raportti.

Kolmen viikon lomamatkani Sri Lankaan on nyt ohi. Palasin maanantai-iltana Suomeen, ja Raumalle kotiin tiistai-iltana. Aina kun Keijo on ollut "lomalla" kotona, minusta on tuntunut siltä, että kotiin tulivat vain jalat, ja pää jäi Sri Lankaan. Nyt tuntuu siltä, että minulta ei jäänyt sinne ainoastaan pää, vaan myös suuri pala sydämestä.

Matkani ei todellakaan ollut mikään turistimatka. Sain tutustua hyvin läheltä ja perusteellisesti Keijon työhön ja niihin ihmisiin, joiden kanssa hän työskentelee. Sain käydä Halpatotan orpokodissa, Sambodin vammaislaitoksessa, munkki Banagalan temppelikoulussa jne. jne. Sain olla mukana häissä, kodinvihkimistilaisuudessa, temppelikoulun englantilaisen päivän juhlassa, ja jopa synnytyssairaalassa sain vierailla.

Keijo jäi vielä pariksi viikoksi tällä erää. Vammaisten kuntoutuslaitoksen rekisteröimisasia on ihan loppusuoralla. Enää yksi käynti Colombossa, sitten urakkatarjouskilpailu käyntiin ja paperit myös Suomen ulkoministeriöön, joka on luvannut rahoittaa osan projektista. Keijo lupasi kirjoittaa kiertokirjeensä vasta sitten kun tulee kotiin. Nyt hänellä ei ole siihen aikaa. Moottoripyöräkolarissa loukkaantunut jalka hidasti vauhtia muutamaksi päiväksi, itse asiassa pariksi viikoksi, ja töitä on rästissä. Hänellä onkin paljon kerrottavaa, mm. sairaalasta, jossa hän oli kolme päivää. Jalkaan laitettiin yksitoista tikkiä, ja taisikin olla oikein kunnon pikilankaa, kun paikallisen terveyskeskuksen saksetkaan eivät siihen pystyneet.

Tsunamin tuhot ovat lohdutonta katseltavaa. Talojen raunioita on teiden varsilla, joistakin jäljellä vain perustus ja muutama tiiliskivi tai lauta hujan hajan. Joistakin taloista on jäänyt pystyyn osa seinistä, ja uudelleenrakentaminen on alkanut. Tilapäisiä, ja osalle ihmisistä lopullisia koteja on kyhätty kokoon kaikesta, mitä on jäljelle jäänyt: Laudanpätkiä, peltikappaleita, pahveja, säkkikankaita, ja tietysti luonnon tarjoamaa materiaalia. Valitettavasti on niitäkin, jotka käyttävät tilannetta hyväkseen ja asuvat
muodon vuoksi "hökkeleissä" saadakseen myötätuntoa ja apua. Suurimmalla osalla hätä on kuitenkin HYVIN TODELLINEN.

Jätän kuitenkin Keijollekin kerrottavaa, ja laitan tähän lopuksi järkyttävimmän kokemukseni ja vastaavasti sitten unohtumattomimman (mikä sanahirviö...?) kokemukseni.

Kummiperheemme äiti oli synnytyssairaalassa tutkimuksissa. Uusimman kummilapsemme pitäisi syntyä näinä päivinä. Mutta se sairaala...!!! Ulkoapäin se muistutti maatalon isoa hallia tai navettaa. Ei ikkunalaseja, katon rajassa pienet ikkuna-aukot rautaristikkoineen. Sisällä suuri yhtenäinen halli, sänkyjä ritirinnan kuudessa rivissä silmänkantamattomiin. Sänkyjä ei jokaiselle riittänyt. Yhtä sänkyä kohti 2-3 äitiä ja vauvaa. Vastasyntyneitä siellä täällä joukossa, sinä päivänä syntyi 352 lasta. Tsunami oli vienyt talosta toisen kerroksen.

Meidän Surangimme, odottava äiti viimeisillään, jäi ilman sänkyä, ja sai vain tuolin alleen niinä kolmena päivänä ja yönä, jotka hän siellä oli. Vierailijoita ja kärpäsiä oli ainakin yhtä paljon kuin äitejä. Sairaalabakteeria ei siellä muuten tunneta!!

Sitten se unohtumattomin!! Halpatotan orpokodissa pieni tyttö katsoi pitkään ristiä kaulassani ja kysyi sitten: "Are you Christian? " Myöntelin olevani! Hän teki rintaansa ristinmerkin ja kertoi sitten osittain singaleesin ja englannin sekamelskalla, osittain ele- ja käsikielellä, rukoilleensa Jumalalta "TEDDYBEAR`IA". Sellainen sitten löytyi Kandyn retkellämme, ja kun vein sen hänelle, silmät loistivat kuin tähdet hänen halatessaan teddykarhuaan. Lähtiessämme hän sanoi minulle "YOU are now my mother?" En osannut muuta kuin vastata:" Yes, I love you like mother!"

Paljon, PALJON, PALJON olisi lisää kerrottavaa! Kunhan Keijo palaa, laitamme kuvia ja kerromme lisää!

Älkää unohtako Sri Lankaa! Köyhyys on hyvin todellista siellä, todellinen KÖYHYYS! Buddha ei pysty sitä ongelmaa poistamaan, melkeinpä päinvastoin. Ihmiset kantavat vähäisetkin rahansa, ja ostavat kukkia ja lahjoja Buddhalle ansaitakseen tämän suosion ja onnistuakseen paremmin seuraavassa elämässä.

"Muistetaan ja autetaan heitä, jotka muut ovat unohtaneet"! tämä tunnuslause on pyörinyt mielessäni paluuni jälkeen.

Keijolta lämpimät kiitokset ja terveiset teille kaikille.

Terveisin Sinikka